Saturn pelasti Baxterin

Alexei Eremenko Jr:n kesästä asti jatkunut maajoukkuehyllytys on viimein ohi. Junior valittiin Suomen joukkueeseen Walesia vastaan, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Ainakin penkityksen tekosyyt voivat hiljalleen loppua.

Maajoukkueluotsi Stuart Baxter perusteli pitkään Eremenkon hyllytystä pelillisilläkin syillä. Ja totta on, ettei Junior saanut Saturnissa paljoa vastuuta. Taustalla on kuitenkin kesäinen rattijuopumussyyte ja sen jälkeen jatkunut draama. Voi toki myös olla, ettei Junior ollut omimmillaan joukkueen yhteisten sääntöjen noudattajana. Kuitenkin rangaistuksesta tuli kerralla liian pitkä. Luulisi, että asiat olisi saatu puhuttua halki aiemmin ja päästy joko siihen tulokseen, että Junior pelaa tai ei Baxterin alaisuudessa.

Päävalmentajan onneksi Eremenkon seura Saturn pelasti miehen omalta päätökseltään pitää Junior sivussa määrittelemättömän ajan. Peliaika venäläisseurassa tuli otollisimpaan mahdolliseen aikaan, sillä enää Eremenkoa ei tarvinnut pitää periaatesyistä väkisin sivussa, eikä Baxterin tarvinnut myöntää joukkueen tarvitsevan Eremenkoa. Harjoitusottelu Portugalia vastaan paljasti suuria puutteita Suomen hyökkäyspelissä, ja Juniorin saaminen takaisin joukkueeseen oli elintärkeää. Nyt, kun Eremenko jälleen pelaa Saturnin riveissä, saatettiin pitkä maajoukkuepenkitys sivuuttaa ja toivottaa mies tervetulleeksi takaisin. Samaan aikaan toki Fulhamin penkkiä vuoden kuluttanut Toni Kallio on kuulunut joukkueen vakioavauskokoonpanoon, vaikka minuutit ovat olleet Eremenkoakin tiukemmassa. Teemu Tainio ja Jari Litmanen pelaavat aina, kun eivät ole loukkaantuneena päivän kunnosta piittaamatta, samoin Sami Hyypiä.

Epäloogisesti edennyt tilanne on onneksi ohi, toivottavasti jälkipyykki jää Juniorin velipoika Romanin kovaan kritiikkiin Portugali-ottelun jälkimainingeissa. Maajoukkueen yhtenäisyyden kannalta lienee syytä toivoa, että asiat ovat kulisseissa kunnossa. Maajoukkue etsii yhä pelillistä identiteettiään Baxterin alaisuudessa, ja Eremenko on sen kannalta oleellinen pala. Onnistunut Wales-ottelu olisi omiaan siloittelemaan ryppyjä kaksikon rakkaudessa.

Leave a Comment