HJK:n “mafiataktiikka” toimi
Jukka Raitalan lauantaina päättynyt penkitysoperaatio on tärkeä sivu HJK:n historiankirjoissa. Alkuviikosta allekirjoitettu kahden vuoden jatkosopimus on molemmille osapuolille toimiva ratkaisu. Pitkällä tähtäimellä ainakin HJK on selkeä voittaja.
Klubi-johto oli selvästi kyllästynyt lahjakkuuksiensa menettämiseen joko ilmaiseksi tai kasvattajarahalla. Tilanne ei ole aina seuran kannalta optimaalinen, koska seuroilla on pitkiin sopimuksiin harvoin varaa ja nuoren lahjakkuuden on lopulta melko helppoa löytää tiensä ulkomaille sopimuksettomana pelaajana, mikäli taidot riittävät.
Raitalan penkittäminen oli kova riski, sillä pahimmillaan pelaaja olisi suivaantunut, ottanut riskin ja istunut koko kauden sivussa. Riskit olivat kuitenkin liian kovat Raitalan puolella, sillä koko kauden penkitys ja siten todennäköisesti myös alle 21-vuotiaiden EM-kisojen väliinjäänti olisi ollut kehitykselle kova isku. Klubi pelasi kovilla panoksilla ja sai nuorelta pelaajalta haluamansa. Mikäli Raitalalla on asiansa osaava agentti, on pelaaja saanut tuntuvan palkankorotuksen ja ennen muuta sopimukseen määritellyn kohtuullisen ulosostohinnan. Molemmille siis jotain.
Moni on pitänyt penkitystä epäeettisenä. En näe asiaa samoin. Liiketoiminta on osa ammattilaisurheilua, halusi sen myöntää tai ei. Suomalaisseurojen on tavalla tai toisella otettava siirtomarkkinat haltuun. Ilman siirroista saatavia korvauksia minkä tahansa seuran on vaikea kehittää toimintaansa, etenkin jos seura mielletään vain helpoksi portiksi ulkomaille.
Klubi otti tärkeän askeleen eteenpäin, mutta sen on jatkossa pidettävä linjastaan kiinni. Jotkin nuoret pelaajat saattavat kokea Klubiin siirtymisen aiempaa epävarmempana, mutta pidemmän päälle Klubin ratkaisu tuskin asioita merkittävästi muuttaa. Pelisäännöt on nyt luotu tulevaisuutta varten, eikä niistä voi luistaa.