Everton City yllätti

Arsenal taipui pilkkukisassa...

Jo kahdeksannen kerran kokoontuivat ELK:n jäsenet kesäiseen suurtapahtumaan Tampereen Viikinsaareen heinäkuun toiseksi viimeisenä lauantaina. Säässä ei taaskaan ollut pahemmin valittamista. Vaikka taivas olikin pilvinen, sateilta vältyttiin ja lämpöä oli riittävästi turnauksen läpiviemiseksi. Viime vuoteen verrattuna osallistujia oli hieman vähemmän, mikä ainakin osaksi johtui samana iltana sattuneesta West Hamin vierailusta Helsingissä. Lukuisista yrityksistä huolimatta emme saaneet Hjallista kiinni puhelimitse, joten InterToto-peli täytyi pelata ennalta sovittuna aikana. West Hamin peli vaikutti ennen muuta Muun Lontoon joukkueen pelaajistoon, sillä tällä kertaa joukkueen oli tultava toimeen vain kahdella vaihtomiehellä. Tässä on kuitenkin mainittava, että monelta joukkueelta puuttuivat vaihtomiehet kokonaan, joten ei Muun Lontoon vaatimaton peli miehistöpulaan ratkennut.

Tämän vuotista turnausta leimasivat lukuisat “lainapelaajat”. Keski-Englannin ja Muun Lontoon joukkueita lukuun ottamatta kaikki joukkueet käyttivät vierastyöläisiä yhdessä tai useammassa ottelussa. Raskaimman urakan suoritti Everton Cityn Seppo Seunavaara, joka mestarijoukkueen lisäksi kävi lihottamassa myös Chelsean ja QPR:n maalitiliä. Seppo palkittiinkin turnauksen päätyttyä itseoikeutetusti tsemppipelaajan palkinnolla, Vilin pytyllä. Liekö permanentin vaihtuvuus ollut syynä siihen, että turnauksessa tehtiin 13 ottelussa ainoastaan 26 maalia, kun niitä viime vuonna syntyi 20 enemmän. Ammattituomarit Heikki Honkaniemi (lohko A) ja Toivo Toivola (lohko B) hoitivat oman osuutensa mallikkaasti, finaalia myöten.

Loppuottelussa kohtasivat moninkertainen finalisti Arsenal sekä ensikertalainen Everton City, joka asiantuntijoiden yllätykseksi voitti kaikki alkulohkonsa ottelut. Arsenalin maalia alkusarjan otteluissa vartioinut Jouni Leskinen loukkasi polvensa ja häntä finaalissa tuurasi mallikkaasti QPR:n Antti Haukioja. Finaalista muodostui huipputasainen, sillä varsinaisella peliajalla ei joukkueita saatu paremmuusjärjestykseen. Koska finaalissa ei jatkoaikaa pelata, ratkaistiin mestaruus lopulta rangaistuspotkukilpailussa kolmen laukojan voimalla. Molempien joukkueiden ensimmäiset laukojat onnistuivat toimittamaan pallon verkon perille. Myös Everton Cityn toinen ampuja onnistui tehtävässään. Arsenalin toisen ampujan Kari Korhosen laukaus suuntautui sen sijaan maalivahti Ilmari Hallikaisen ulottuville ja pallo kimposi edelleen tolpan kautta ulos sivurajasta. Kun Everton Cityn kolmaskin ampuja onnistui pilkussaan, ei Arsenal enää pystynyt tavoittamaan uusia mestareita ja näin ollen luopui turhasta laukausyrityksestä. Pettymys tulokseen saattoi olla myös syynä siihen, ettei Arsenal kokenut tarpeelliseksi ilmestyä joukkuekuvaan.

LOHKO A:

 

 

 

LOHKO B: 

 

Chelsea

1-1

Arsenal 

 

Liverpool

1-2

Man Utd

Seunavaara

 

Hollström 

 

Kokko

Hirvikoski 2

 

 

 

 

 

 

 

QPR

2-0

Muu Lontoo

 

Everton

1-0

K-Englanti

Seunavaara 2

 

 

 

Seunavaara

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Arsenal

2-0

QPR

 

Man Utd

1-2

Everton

Hyvärinen

 

 

 

Hirvikoski

 

Nevalainen

Lähteenmäki

 

 

 

 

 

Salomaa

 

 

 

 

 

 

 

Muu Lontoo

0-1

Chelsea

 

Liverpool

0-2

K-Englanti

 

 

Kujala

 

 

 

Nyyssölä

 

 

 

 

 

 

Huiskonen

 

 

 

QPR

4-1

Chelsea

 

K-Englanti 

2-0

Man Utd

Ylijoki

 

Flinck

 

Huiskonen

 

 

Seunavaara 2

 

 

 

Vahvaselkä

 

 

Tuuri

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muu Lontoo

0-1

Arsenal

 

Everton

2-0

Liverpool

 

 

Korhonen

 

Seunavaara 2

 

 

LOHKO A: 

 

 

LOHKO B: 

 

 

 

 

 

 

Arsenal 

3  2 1 0  4 - 1  7

 

Everton

3  3 0 0  5 - 1  9

QPR

3  2 0 1  6 - 3  6

 

K-Englanti

3  2 0 1  4 - 1  6

Chelsea

3  1 1 1  3 - 5  3

 

Man Utd

3  1 0 2  3 - 5  3

Muu Lontoo

3  0 0 3  0 - 4  0

 

Liverpool

3  0 0 3  1 - 6  0

 

Finaali: Arsenal - Everton 1-3 rp (varsinainen peliaika 0-0)

 

Turnauksen maalipörssi:

 

Seunavaara 

(Everton) 

8  

Hirvikoski

(Man Utd) 

3

Huiskonen

(K-Englanti) 

2

13 pelaajaa

 

1


Uutisarkisto

Siirry tästä Paitsio.comin uutisarkistoon.





Centrebet

MAINOSTAJAKSI | KIRJOITTAJAKSI | HISTORIIKKI | PALAUTE | YLEISTÄ

Copyright © Paitsio.com 2004-2008