Champions: Liverpool

Joukkueessa pelasivat: Mauri Karppinen,

Runners-Up: Midlands

Joukkueessa pelasivat: Hannu Hietikko, Leevi Jänkälä, Mikko Koivu, Topi Laakso, Timo Lipiäinen, Juha Lipponen, Sami Loikala, Tuomas Pesonen, Kalevi Pollari (manageri), Juhani Rajala, Kimmo Terävä, Markku Vierula, Jussi Viljanen ja Juha Vuorinen.

Liverpool ensimmäiseen mestaruuteen

You'll Never Walk Alone...

XI Suuri jalkapalloturnaus (tuttavallisesti Viikinsaari Cup) pelattiin nimestään huolimatta vasta kymmenennen kerran Tampereen Viikinsaaressa. Yhden vuoden poikkeaman numeroinnissa aiheutti vuoden 1997 jalkapalloturnaus, joka pelattiin poikkeuksellisesti Tampereen Kaupin urheilupuistossa Viikinsaaressa olleen kesäteatterin takia. Tämä siis tiedoksi yhdistyksen tuoreemmille jäsenille.

Tampereen sää oli pilvinen vielä Viikinsaaren lauttaa odotellessa ja ajoittain ripotteli jopa vettä. Ensimmäisten pelien aikana taivas kuitenkin aukesi ja pelit saatiin vietyä läpi varsin mukavassa lämmössä ja auringonpaisteessa, niin kuin ”vanhoina hyvinä aikoina”. Turnauksen alkuvuosina tällainen ”intiaanikesä” oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Sateiden johdosta pelikenttä oli hieman pehmeä ja epätasainen, mutta sehän ei himoittua Viikinsaari Cupin pokaalia tavoittelevaa kahdeksaa joukkuetta häirinnyt.
Pelien alku viivästyi parikymmentä minuuttia suunnitellusta aikataulusta, johtuen erinäisistä turnausjärjestelyistä sekä joukkuekuvauksista.

Aloitusottelussa edellisvuoden mestari Yorkshire poti yllättäen melkoista pelaajapulaa, sillä monet aikaisempien vuosien kantavista pelimiehistä eivät syystä tai toisesta ilmaantuneetkaan pelikentälle. Tämä tuskin johtui Suomessa leireilevistä englantilaisjoukkueista, vaikka samana päivänä Torniossa vieraili Southampton ja Pietarsaaressa skottiliigan Hibernian. Pelaajalainojen avulla joukkueet saatiin kuitenkin kasattua ja pelit saatiin käyntiin.

A-lohkon voittaja Liverpool eteni vakuuttavalla tavalla turnauksen finaaliin. Ainoastaan Chelsea pisti hieman kampoihin, mutta sekin olisi tarvinnut suuren avun Lontoon joukkueelta, jonka olisi pitänyt lyödä Pool muskanumeroin (käytännössä 8-0). B-lohkon voittaja ratkesi maalieron perusteella. Vasta toista kertaa turnauksen historiassa kentällä esiintynyt Midlandsin yhdistelmäjoukkue raivasi tiensä finaaliin, vaikka viimeisen kierroksen ottelussaan hävisikin lohkokakkoselle Everton Citylle. Everton Cityn kohtalo ratkesi pitkälti joukkueen Arsenalia vastaan kärsittyyn tappioon. Mainita toki kannattaa, että kaikki Everton Cityn maalit olivat Manchester Cityn pelaajien käsialaa (tai jalkatyötä), mutta ehkä kärkkäiden hyökkääjien urakointi kahdessa joukkueessa (Chelsea) vaati oman veronsa.

Suuren jalkapalloturnauksen mestaruuspysti kulkeutui ensimmäisen kerran Liverpoolin joukkueelle. Historiallista voittoa voidaankin pitää vähintään ansaittuna, sillä Pool voitti ainoana joukkueena kaikki pelaamansa ottelut, vieläpä murskaavalla maalierolla 14-1. Finaalissa Liverpool kukisti Villa-vetoisen Midlandsin joukkueen. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi ELK:n johtoporras valitsi Liverpoolin Toni Rummukaisen. Toni palkittiinkin aikaisempien vuosien tuomarin Toivo Toivolan lahjoittamalla upealla kiertopalkinnolla, Topin lautasella. Vaikka Toni sijoittuikin ”vasta” toiseksi maalipörssissä, täytyy muistaa, että turnauksessa urakoineen Seppo Seunavaaran maaleista puolet syntyi ”lainajoukkueen” Chelsean väreissä. Turnauksen tsemppipelaajaksi valittiin Hyypiän jalanjälkiä asteleva Liverpoolin Jari Laurila. Turnauksen tuomareina toimivat konkari Heikki Honkaniemi sekä itsekin pelikentällä esiintynyt Liverpoolin Jarkko Koskinen.

Pasi Lehtonen

 

LOHKO A:

 

 

 

LOHKO B:

 

 

Lontoo

2-1

Yorkshire

 

Arsenal 

1-2

Midlands

Pehto

 

Vierula

 

Korhonen K.

 

Loikala 

Salminen

 

 

 

 

 

Laakso

 

 

 

 

 

 

 

Liverpool

5-1

Chelsea

 

Man Utd

1-3

Everton City

Karppinen 2

 

Viljanen A

 

Salmela

 

Seunavaara 3

Repo

 

 

 

 

 

 

Rantamäki

 

 

 

 

 

 

Kytömäki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yorkshire

0-4

Liverpool

 

Midlands

4-0

Man Utd

 

 

Rummukainen 3

 

Laakso

 

 

 

 

Pyyhtiä M.

 

Lipponen

 

 

 

 

 

 

Viljanen J.

 

 

 

 

 

 

Pesonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lontoo

2-4

Chelsea

 

Arsenal 

4-1

Everton City 

Salminen 2

Saunavaara 

 

Pettersson

 

Kauhala

 

 

Leppänen

 

Hyvärinen

 

 

 

 

Kinnunen

 

Korhonen K.

 

 

 

 

oma maali

 

Lähteenmäki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Chelsea

4-1

Yorkshire

 

Man Utd

0-0

Arsenal

Seunavaara 3

 

Korhonen J.

 

 

 

 

Välimäki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liverpool

3-0

Lontoo 

 

Everton City

3-2

Midlands 

Rummukainen 2

 

 

 

Kauhala 2

 

oma maali 

Koskinen

 

 

 

Leppänen

 

Pesonen

LOHKO A:

 

 

LOHKO B:

 

 

 

 

 

Liverpool 

3  3 0 0  12 - 11  9

 

Midlands

3  2 0 1  8 - 4  6

Chelsea

3  2 0 1  19 - 18  6

 

Everton City

3  2 0 1  7 - 7  6

Lontoo

3  1 0 2  14 - 18  3

 

Arsenal

3  1 1 1  5 - 3  4

Yorkshire

3  0 0 3  12 - 10  0

 

Man Utd

3  0 1 2  1 - 7  1

Finaali:

Liverpool -

Midlands 2-0  

 

Pyyhtiä M.

 

 

Rummukainen

 

 

Turnauksen maalipörssi:

Seunavaara

(Everton City)

7  

Rummukainen

(Liverpool)

6

Kauhala

(Everton City)

3

Salminen

(Lontoo) 

3

Karppinen

(Liverpool)

2

Korhonen K.

(Arsenal)

2

Laakso

(Midlands)

2

Leppänen

(Everton City)

2

Pesonen

(Midlands)

2

Pyyhtiä M.

(Liverpool)

2

17 pelaajaa

 

1


Uutisarkisto

Siirry tästä Paitsio.comin uutisarkistoon.





Centrebet

MAINOSTAJAKSI | KIRJOITTAJAKSI | HISTORIIKKI | PALAUTE | YLEISTÄ

Copyright © Paitsio.com 2004-2008