Kesällä tuuletettiin joukkuetta, ja koitettiin vahvistaa lähinnä keskikenttää ja hyökkäystä. Omasta mielestä varsinkin herrat Parker ja Bellamy hyviä hankintoja mikäli onnistuvat vähänkään odotetusti.
Akillesjänteensä harjoituspelissä repinyt Faubert näytti pelillisesti hyvältä, mutta on varmasti sivussa ainakin jouluun saakka. Joten miehen panoksesta voi puhua täysipainoisesti sitten ensi kaudella sillä mies tuskin tulee tämän kauden aikana ehtimään parhaaseen iskuunsa.
Ljungbergin oston Arsenalista uskon olleen hinta/laatusuhteeltaan hyvä hankinta juuri Faubertin korvaajaksi lyhyellä aikavälillä. Mikäli mies pysyy kunnossa.
Paria miestä odottelisin vielä. Muun muassa Appiah, jonka tulosta on paljon puhuttu olisi hyvä lisä keskikentälle. Ja puolustukseen oikealle laidallehan on odoteltu valioliigatason pelaajaa jo pari vuotta.
Pitkään loukkaantuneena olleet ja niin ollen "uusina pelaajina" tulevat myös puolustukseen Matthew Upson ja kärkeen Dean Ashton. Heidän pelikuntonsa näkee sitten syksyllä kun pelit alkavat.
Kummatkin parhaimmillaan ihan pelimiehiä, mutta saa nähdä kuinka pitkät sairaspoissaolot ovat vaikuttaneet.
Curbishley peluuttaa oletettavasti paljon 4-4-2 tai 4-4-1-1 muodostelmaa.
Avauskentän uskoisin olevan kauden alussa pitkälti seuraavanlainen:

Penkillä: Wright, Collins/Gabbidon/Davenport, Etherington, Bowyer, Zamora
Tämä siis ilman Teveziä mikäli mies – niin kuin todennäköistä - muuttaa Manchesteriin.
Dean Ashton - kunnossa ollessaan ja onnistuessaan kova maalintekijä. Pystyykö täyttämään odotukset oltuaan koko viimekauden loukkaantuneena
Robert Green - Pystyykö loppukauden 2006-2007 kaltaisiin suorituksiin myös kaudella 2007-2008?
Lucas Neill - Uusi joukkue, uusi kapteeni.
ALAN CURBISHLEY
Alan Curbishley syntyi Forest Gate:ssa, Lontoossa, 1957, ja varttui mailin päässä West Hamin asemalta.
Hänen jalkapallouransa alkoi West Ham Unitedissa, johon hän liittyi "harjoittelija" sopimuksella 1973, ja siirtyi samassa seurassa ammattilaiseksi vuonna 1975. Pelattuaan ensi kertaa ykkösjoukkueen riveissä kaudella 1974/75.
West Hamin pudottua silloiseen 2 divisioonaan vuonna 1978, siirtyi Curbishley Birmingham Cityn riveihin vuonna 1979.
Vuonna 1983 Curbishley siirtyi Aston Villaan, mutta siellä managerin vaihto vei miehen seuraavana vuonna Charltoniin, jossa Alan pelasi vuoteen 1987.
Tämän jälkeen peliura jatkui vielä Brighton Hove & Albionin riveissä vuoteen 1990, jolloin Curbishley siirtyi takaisin Charltoniin pelaaja-valmentajaksi Lennie Lawrencen alaisuuteen ja jäi sille tielleen aina vuoteen 2006 saakka. Curbishley valmensi Charltonissa 729 peliä, joista viimeinen oli 4-0 tappio Manchester Unitedille, 7. toukokuuta 2006. Määrä joka on vain 1 vähemmän kuin Jimmy Seedillä joka pitää hallussaan ennätystä.
Kauden 2006 lopulla Curbishley vetäytyi valmennusuralta, ja toimi television jalkapalloasiantuntijana, ennen siirtymistään West Hamin peräsimeen joulukuun 13. 2006.
Ensimmäisellä puolikkaalla kaudellaan West Hamin managerina, Curbishleyn onnistui - hyvin tahmeasta alusta huolimatta - voittaa Manchester United 1-0 sekä kotikentällä että vieraissa, ja ottaa 21 pistettä viimeisestä 9 pelistä ja pitää West Ham valioliigassa.
Kaudella 2007/08 Curbs on KUMB.com:lle antamassaan haastattelussa ilmoittanut tavoitteekseen Hammersin sijoittuvan keväällä liigassa 10 joukkoon, ja että euro-cup paikka olisi enemmänkin odottamaton bonus kuin tavoite.
Toiveissa UEFA Cup-paikka. Päätynee liigassa kuitenkin sijoille 8-11.
Jarkko T.
Mikä on parasta mitä tällä kaudella voi tapahtua?
- FA Cup-voitto ja paikka UEFA Cupissa.
Huonointa?
- Tevez-sekoilun päätökseksi Hammers lähtee kauteen miinuspisteiltä, ja viimekauden loukkaantumisrumba jatkuu. Joulutauolle lähdetään taas putoamisviivan tuntumasta, ja kausi päättyy niukkaan säilymiseen liigassa, sekä putoajajoukkueiden katkeriin vetoomuksiin West Hamin sulkemiseksi Euroopan jalkapallokentiltä.
Tärkein pelaajanne?
- Lucas Neill - Uusi kapteeni, puolustuksen ehdottomasti paras pelaaja. Ensi kauden Hammer Of The Year.
Mielenkiintoinen nuoripelaaja?
- Mark Noble - yksi oman akatemian huipputuotoksista. "Local lad" joka väläytteli osaamistaan jo viimekauden lopulla saatuaan Curbishleyltä peliaikaa.
Pelaaja josta haluaisit eroon?
- Carlton Cole - yksi Alan Pardewin "huippuostoksista", kuuluu ikuisten lupausten pitkään jonoon.
Onko Alan Curbishley oikea mies tehtäväänsä?
- Curbishley näytti keväällä umpisurkeasta alusta huolimatta olevansa oikea mies tehtäväänsä. Saa nähdä jatkuuko huhti-toukokuussa alkanut loistava
vire myös syksyllä.
Minkä neuvon haluaisit antaa hänelle?
-"Peluuta sitä Noblea!" :)
Kenet haluaisit voittaa mieluiten?
-Tottenhamin.
Ketä vastustajan pelaaja inhoat eniten?
-Frank "Fatboy" Lampard - perustelut painokelvotonta tavaraa.
Sijoituksenne tällä kaudella?
-6. Viimeisellä kierroksella Hammers voittaa Aston Villan Upton Parkilla 3-1 ja Tottenham häviää kotonaan Liverpoolille murskaluvuin 4-0. UEFA Cup paikka Hammersille pisteen erolla Spursiin.