Viime kaudella Barcelonan eteen toiseksi kiilannut Villarreal lähtee kauteen mielessään menestys sekä kotimaassa että eurokentillä. La Ligassa tavoitteet ovat varmasti vähintään viime kauden toisen sijan uusimisessa, mutta kovasti panostaneet suurseurat vaikeuttavat tätä tavoitetta huomattavasti. Tällä kaudella Villarrealin on selvittävä myös europeleistä. Kauden 2005/2006 menestys Mestareiden liigassa ei ole takuulla unohtunut ja jatkopaikka lohkosta on minimitavoitteena nytkin. Ryhmällä riittää potentiaalia pidemmällekin, mutta miehistön kapeus saattaa muodostaa ongelman. Mahdollisten avainpelaajien loukkaantumisten ja lepuuttamisten varalle ei riitä tarpeeksi hyvää reserviä. Tästä syystä Keltaisen Sukellusveneen täytyykin kauden alusta asti asettaa selvät prioriteetit, kaikista kilpailuista ei nykyisellä miehistöllä voi menestystä odottaa.
Villarrealin runko on säilynyt viime kaudesta samana. Seuraan ovat jäämässä loistavat EM-kisat pelannut Nihat Kahveci sekä tuoreet Euroopan mestarit Marcos Senna, Santi Cazorla ja Juan Capdevila. Villarreal on muutenkin kentän joka osa-alueella tasavahva. Ainoana heikkoutena voi siis pitää ryhmän kapeutta. Tiiviillä kaudella ei loukkaantumisiin ja pelikieltoihin yksinkertaisesti ole varaa. Puolustuksessa Ventan ja Capdevilan paikat avauksessa ovat melko varmat, samoin kuin laitureiden Pires ja Cazorla. Viime kauden paras maalintekijä Nihat on myös kunnossa ollessaan varma aloittaja, toisesta paikasta tappelevat pääasiassa Giuseppe Rossi ja Guillermo Franco. Marcos Senna on keskikentän keskustan paras tasapainottava pelaaja ja näin ollen avauksen miehiä. Hyökkäävämmän keskikentän paikasta taistelevat Eguren ja Matías Fernández. Optimaalinen avauskokoonpano Villarrealilla voisi ensi kaudella näyttää tältä:

Marcos Senna
Keskikentän keskellä viihtyvä Senna pelasi loistavat EM-kisat ja tuntuu olevan huippuiskussa. Keskikentän ytimessä Senna katkoo vastustajan hyökkäyksiä ja käynnistää omia. Oli äärimmäisen tärkeä pelaaja Espanjalle ja on sitä myös Villarrealille.
Nihat Kahveci
Myös Nihat pelasi loistokkaat EM-kisat Turkin paidassa. Hän vei kahdella maalillaan Turkin yllätyksellisesti jatkoon alkulohkon viimeisessä kamppailussa ja oli muutenkin tärkeä palanen joukkueessa. Villarrealin viime kauden kovimpana maalintekijänä hänelle asetetaan tälläkin kaudella varmasti suurimmat paineet maaleista.
Matías Fernández
22-vuotiasta Fernándezia pidetään yhtenä Euroopan lupaavimmista pelintekijöistä. Tämä kausi saattaakin olla hänen läpimurtokautensa, mikäli vastuuta tulee riittävästi. Fernández viihtyy parhaiten keskikentän keskustassa tai ”kymppipaikalla” kärkien takana.
Villarrealia luotsaa chileläinen Manuel Pellegrini. Villarrealiin hän siirtyi vuonna 2004 argentiinalaisen Boca Juniorsin peräsimestä. Hänen suurimpina saavutuksinaan voidaan pitää juuri Villarrealissa saavutettuja Mestareiden liigan semifinaaleja sekä La Ligan toista sijaa. Pelaajaurallaan Pellegrini oli puolustaja ja ehti pelata yhden maaottelun Chilen paidassa.
Ilman suuria loukkaantumishuolia Villarreal tulee todennäköisesti olemaan tälläkin kaudella sarjataulukon kärkipäässä. Mestareiden liigassakin jatkopaikka lohkosta on saavutettavissa. Sitä pidemmälle tai La Ligan mestaruuteen ei tällä miehistöllä kuitenkaan ylletä. Villarreal tulee luultavasti käymään suurimman kamppailunsa tällä kaudella Mestareiden liiga –paikasta.
Rasmus Hietanen