
Vuoden 1964 Euroopan Mestaruuskisojen arvonta suoritettiin järkevämmin kuin vuonna 1960 eli vasta kesän MM-kisojen jälkeen syksyllä 1962. 29 Euroopan 33 maasta ilmoittautui mukaan turnaukseen. Sivuun jäivät ainoastaan neljä maata: Länsi-Saksa, Skotlanti, Suomi ja Kypros.
Suurmaat kohtaavat jo ensimmäisellä kierroksella
Tähän aikaan joukkueita ei sijoitettu eri arvontakoreihin, joten myös suuret maat saattoivat kohdata toisensa ja näin myös kävi: Ranska sai vastaansa Englannin ja Tšekkoslovakia Itä-Saksan. Joukkueiden määrän tasoittamiseksi suoraan seuraavalle kierrokselle pääsivät Neuvostoliitto, Itävalta ja Luxemburg.
Politikoinnilta ei vältytty myöskään näissä kisoissa, sillä Kreikan vastustajaksi arvottiin Albania – maat olivat olleet teknisesti sodassa jo vuodesta 1912 alkaen. Kreikkalaiset pelkäsivät joukkueensa turvallisuuden puolesta, eivätkä suostuneet lähettämään joukkuettaan Albaniaan, joten Albania pääsi jatkoon luovutusvoitolla.
Ensimmäisen kierroksen nimekkäimmät putoajat olivat Englanti, joka hävisi Ranskalle yhteismaalein 6-3 ja suuren pettymyksen tuottanut Puola, jonka Pohjois-Irlanti onnistui yllättämään yhteismaalein 4-0.
Toisella kierroksella kaikkien aikojen suuryllätys
Toisen kierroksen arvonta suoritettiin 26.3.1963 ja kaksi turnauksen suurinta ennakkosuosikkia asettuivat kohtaamaan toisensa, kun Neuvostoliitto sai vastaansa Italian. Neuvostoliitto voitti kotikentällään Moskovassa Italian maalein 2-0 ja Italian 1-0 voitto Roomassa merkitsi sitä, että italialaiset putosivat jatkosta yhteismaalein 2-1.
EM-kisahistorian suurin yllätys koettiin syyskuussa 1963, kun piskuinen Luxemburg pudotti Hollannin jatkosta. Luxemburg oli kaiken lisäksi omasta halustaan pyytänyt molempia otteluita pelattavaksi Hollannissa. Normaalisti Hollanti laittoi ”B-joukkueensa” kohtaamaan Luxemburgin, mutta ottelun tärkeyden vuoksi se peluutti nyt ykkösmiehistöään. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä Luxemburg ylsi ensin 1-1 tasapeliin Amsterdamissa pelatussa ensimmäisessä osaottelussa ja kaikkien yllätykseksi Luxemburg voitti ”kotiottelunsa” Rotterdamissa maalein 2-1.
Toisen kierroksen toiseksi suurimpaan yllätykseen ylsi Ruotsi, joka pudotti jatkosta ensimmäisissä EM-kisoissa toiseksi sijoittuneen Jugoslavian yhteismaalein 3-2.
Luxemburg pistää Tanskan koville puolivälierissä
Puolivälierissä toisena kohtasivat Espanja ja Irlanti, Ranska ja Unkari, Luxemburg ja Tanska sekä Ruotsi ja Neuvostoliitto. Luxemburg oli jatkaa yllätyksiään sillä se pelasi kahdesti tasan (3-3 ja 2-2) Tanskan kanssa, mutta hävisi lopulta Amsterdamissa pelatussa kolmannessa kohtaamisessa 1-0. Tanskalaisten kaikki maalit Luxemburgia vastaan iski Ole Madsen. Espanjalla puolestaan oli vähän vaikeuksia Irlannin kanssa ja se menikin jatkoon murskaavin yhteismaalein 7-1.
Ruotsi pisti hallitsevan mestarin Neuvostoliiton koville. Ruotsi oli joukkueiden kohdatessa pelannut lähes kaksi vuotta ilman tappiota, joten neuvostoliittolaiset lähtivät puolustamaan ensimmäisessä osaottelussa Ruotsissa. Neuvostoliitto siirtyi johtoon Ivanovin maalilla, mutta Kurre Hamrin onnistui tasoittamaan ottelun loppuhetkillä lopputulokseksi 1-1. Kaksi viikkoa myöhemmin Moskovassa Neuvostoliitto voitti maalein 3-1 ja eteni lopputurnaukseen. Neljännessä välieräottelussa Unkari teki selvää jälkeä Ranskasta menemällä jatkoon yhteismaalein 5-2.
Espanja ja Neuvostoliitto jatkavat finaalin välieristä
Lopputurnauksen pito paikaksi valittiin Espanja ja ottelut pelattiin Madridin Santiago Bernabeulla ja Barcelonan Camp Noulla. Ensimmäisessä Barcelonassa pelatussa välierässä kohtasivat Neuvostoliitto ja Tanska. Neuvostoliitto ei antanut ottelussa armoa Tanskan amatööriryhmälle ottamalla helpon 3-0 voiton Voroninin, Ponedelnikin ja Ivanovin maaleilla.
Toisessa ottelussa isännät kohtasivat Unkarin ensimmäisen kerran 38 vuoteen puolittain tyhjällä stadionilla Madridissa. Espanja onnistui nopeasti ajamaan unkarilaiset puolustuskannalle nopealla ja hyökkäävällä pelillään, mutta Unkari piti pintansa ja Espanja onnistui vain harvoin luomaan maalintekotilanteita. Lopulta Espanja onnistui maalinteossa, kun Pereda puski pallon maaliin. Toiselle puoliajalle Espanja lähti vain puolustamaan johtoaan, eikä Unkari pystynyt juurikaan luomaan tilanteita painostuksesta huolimatta, kunnes Bene onnistui tasoittamaan ottelun vain viisi minuuttia ennen loppuvihellystä. Jatkoajalla ottelu kääntyi lopulta isäntien eduksi, kun Amancio löysi maaliverkon 115 minuutilla.
Tanskan taistelu ei riitä himmeämpiin mitaleihin
Unkari matkusti pronssiotteluun Barcelonaan, jossa se kohtasi Tanskan. Unkarilaiset tekivät paljon muutoksia joukkueeseensa ja yhteensä kuusi uutta pelaajaa vaihdettiin avaukseen. Tanska puolestaan lähti liikkeelle samalla kokoonpanolla kuin Neuvostoliittoa vastaan. Unkari siirtyi johtoon Benen maalilla jo 11 minuutilla, mutta kaikkien yllätykseksi Tanska nousi tasoihin yhdeksän minuuttia ennen loppuvihellystä. Jatkoajalla Unkari teki kuitenkin selvää jälkeä Tanskasta. Laitapuolustaja Novakilla oli kunnia viimeistellä molemmat osumat: ensin 110 minuutilla hän vei Unkarin 2-1 johtoon rangaistuspotkusta ja vain kolme minuuttia myöhemmin hän iski loppulukemat 3-1 vapaapotkusta.
Marcelino johdattaa Espanjan mestariksi
Kenraali Franco saapui katsomaan täpötäydelle Santiago Bernabeulle Espanjan ja Neuvostoliiton välistä finaalia. Espanja ei tehnyt muutoksia Unkarin kaataneeseen joukkueeseen, mutta Neuvostoliitto teki yhden muutoksen vaihtamalla puolustaja Kornaievin hyökkääjä Gussaroviin. Espanja siirtyi johtoon jo kuudennelle minuutilla, kun Suarez katkaisi Ivanovin syötön ja tarjoili pallon avopaikassa olleelle Peredalle, joka pisti pallon maaliin. Isäntien juhlat päättyivät kuitenkin nopeasti, sillä vain reilu minuutti edellisestä Espanjan maalivahti Iribar imuroi Khusainovin heppoisen laukauksen maaliinsa. Pian tämän jälkeen taivas aukesi ja pelaaminen kentällä vaikeutui ja sen seurauksena maalipaikkoja nähtiin vähäisesti. 84 minuutilla Pereda pääsi keskittämään Mudrikin estelyistä huolimatta ja Marcelino pääsi tekemään upean syöksypuskumaalin. Marcelinon maali jäi ottelun viimeiseksi, joten Espanja voitti Euroopan mestaruuden 2-1 voitollaan.