Paitsio.com » Euro 2008 » Joukkueet » Itävalta » Ennakko

Itävalta

Ennakko - Itävalta

Itävalta ei kuulu perinteisiin jalkapallomaihin. Urheilun saralla se on niittänyt kunniaa enimmäkseen talvilajeissa. Maa sai EM-kisojen isännöintivastuun suureksi osaksi jalkapallollisesti kyvykkäämmän naapurinsa Sveitsin ansiosta. Maa on futishistoriansa aikana tuottanut tukun maailmantason pelaajia, mutta tähtiä on kisoihin lähtevästä ryhmästä turha etsiä.


Valmentaja - Josef Hickersberger

Josef Hickersberger  © Getty ImagesJosef Hickersbergerillä, 60, on kokemusta MM-kisoista sekä pelaajana että valmentajana. Hän teki melko näyttävän uran Bundesliigassa 60- ja 70-luvuilla, ja pelasi MM-kisoissa Argentiinassa 1978. Valmentajana hän johti Itävallan vuoden 1990 MM-kisoihin. Itävallan A-maajoukkueen valmentaja hänestä tuli ensimmäisen kerran jo vuonna 1988. Itävallan jalkapallohistorian tunnetuin saavutus on varmastikin ilmeinen sopuottelu Länsi-Saksan kanssa vuoden 1982 MM-kisoissa, mutta vahvana haastajana on 1-0 -tappio kaikkien aikojen ensimmäistä karsintaotteluaan pelanneelle lilliputille Färsaarille syksyllä 1990. Tulos tiesi "Hickelle" potkuja maajoukkueen ruorista. Kun hän oli tehnyt pitkän kierroksen valmentajana Saksassa, Itävallassa ja Kauko-Idässä, nimitettiin hänet uudestaan Itävallan päävalmentajaksi vuonna 2006.


Tähtipelaaja - Andreas Ivanschitz

Andreas Ivanschitz  © Getty ImagesItävallan virallinen 'kultainen pelaaja' on aikoinaan kotimaisen uransa lisäksi Milanon Interiä edustanut keskikenttämies Herbert Prohaska, mutta hänen kaltaistaan ei nykyryhmästä löydy. Puolustaja Emanuel Pogatetz (Middlesbrough) ja maalivahti Alex Manninger (Siena, ex-Arsenal) ovat kansainvälistä tasoa, mutta katseet voi kohdistaa vaikkapa kymppipaitaa kantavaan Andreas Ivanschitziin. Hän on 24-vuotias keskikentän taitoniekka. Nuorehkosta iästään huolimatta hän on pelannut jo lähes 40 virallista ottelua maalleen ja toimii joukkueen kapteenina. Hänen lempinimessään "Itävallan Beckham" on jonkin verran perää, vaikka se johtuukin enimmäkseen medianäkyvyydestä ja yleisönsuosiosta. Vasuri edustaa nykyisin Panathinaikosia, jolle hän päättyneellä kaudella viimeisteli viisi maalia.


Mahdollinen avauskokoonpano

Vastustajia valtavasti jäljessä oleva materiaali pakottaa Itävallan panostamaan puolustukseen ja vastahyökkäyspeliin. Alakerta ei ole hassumpi, vaikka ykköseksi kaavailtu maalivahti Helge Payer joutuukin jättämään kisat väliin terveysongelmien takia. Portugalilaisen Bragan hyökkääjä Roland Linz osaa sijoittaa pallon pussiin ja Ivanschitz pystyy ruokkimaan häntä, mutta suunnanvaihtopeliin kykenevä keskikenttä puuttuu. Hickersberger on yleisöä miellyttääkseen kokeillut 3-5-2 -järjestelmää, mutta niin hullunrohkea hän kisoissa tuskin on. Nuorempia motivoidakseen "Hicke" on valinnut ryhmään kokemusta Ivica Vasticin (38) ja Martin Hidenin (35) hahmoissa. Vastahyökkäyspelissä käyttökelpoinen target-tyyppi Stefan Maierhofer (202 cm) sen sijaan jätettiin joukkueesta pois.


Arvio menestyksestä

Itävallan ainoa tavoite kisoissa on välttää täydellinen häväistys. Kiihkeämmät kommentoijat ehtivät jo vaatia FIFA:n rankingissa 100:n huonommalla puolella majailevan joukkueen vetäytymistä kisoista. Oljenkorsi on, että lohkon kovin joukkue Saksa on vastassa vasta lohkon päätöskierroksella: mikäli avauksessa Kroatiaa vastaan saadaan siedettävä tulos, voi innostuneella joukkueella olla pienen pieni yllätysmahdollisuus myös Puolaa vastaan. Realistisesti ajatellen Itävallalla ei ole asiaa jatkoon. Jokainen tehty maali ja saavutettu piste on joukkueelle pieni voitto.

Pasi Tuominen


ItävaltaItävalta kotipaita Itävalta vieraspaita


Ennakko - Itävalta Kokoonpano - Itävalta Tilastot - Itävalta

EM-karsinnat

Koska Itävalta on toinen isäntämaista, sen ei tarvinnut osallistua EM-karsintoihin. Harjoitusotteluiden tulokset ovat olleet lohduttomia. Joukkue voitti viime vuoden 12 ottelustaan vain yhden. Tämän vuoden puolellakin on voitto vielä ottamatta - mikäli sitä ei tule viimeisestä ystävyysottelusta Maltaa vastaan, voidaan puhua kriisistä jo ennen kisojen avauspotkua.


Fanihaastattelussa Andreas Lindinger

Millaisia odotuksia sinulla on Itävallan menestyksestä EM-kisoissa 2008?

Rehellisesti tarkasteltuna, Itävalta on huonoin joukkue Euroopan kisojen historiassa (tällä hetkellä 101. FIFA:n rankingissa), se on voittanut vain yhden viimeisestä 15 pelistään ja suurin osa pelaajista on Itävallan liigasta joka on tunnettu viime vuosina vain konkursseista ja kansainvälisistä pettymyksistä. Joukkueen altavastaajan asema voi kuitenkin olla mahdollisuus yllätyksiin Euroopan mestaruuskisoissa kuten Kreikka näytti neljä vuotta sitten voittaessaan turnauksen.


Kuka tulee olemaan joukkueen avainpelaaja?

Avainpelaajat Itävallan joukkueessa ovat kapteeni Andreas Ivanschitz (Panathinaikos Athens), joka yleensä pelaa hyökkäävänä keskikenttäpelaajana ja on myös joukkueen pelintekijä, ja Martin Stranzl, joka joko johtaa puolustusta topparina tai tasapainottaa keskikenttää puolustavassa roolissa. Lisäksi useat ulkomailla pelaavat pelaajat kuten maalivahdit Alexander Manninger (AC Siena) ja Jürgen Macho (AEK Athens), toppari Emanuel Pogatetz (Middlesborough) tai keskushyökkääjä Roland Linz (Benfica) joiden lisäksi eräät nuoret pelaajamme Itävallan liigasta kuten kesällä Werder Bremeniin siirtyvä nuorten maajoukkueen, joka tuli kolmanneksi viime vuoden U20 -MM-kisoissa, kapteeni Sebastian Prodl voivat yllättää ja olla saavuttamassa joukkueen virallista tavoitetta joka on puolivälieriin selviytyminen.


Onko Hickersberger valinnut mielestäsi oikean joukkueen?

Valitessaan kisoihin valmistautuvaa joukkuetta valmentaja Josef Hickersberger sanoi valinneensa "ei parhaita mutta oikeat pelaajat". Itse asiassa, Hickersberger ei henkilökohtaisista syistä valinnut joukkueeseen maan menestyneintä pelaajaa Paul Scharneria, joka on Valioliigajoukkue Wiganin avainpelaajia. Lisäksi hän valitsi riskien välttämiseksi puolustavan ryhmän, jossa on viisi topparia ja vain kolme hyökkääjää. Valitettavasti 23-miehisessä joukkueessa on myös joitakin vanhoja ja hitaita pelaajia Itävallan liigasta kuten Martin Hiden, Joachim Standfest ja Ivica Vastic.

Miten valmistaudut turnausta varten?

Yhdessä kuuden muun nuoren kanssa olemme olleet tämän aiheen parissa jo viime vuoden lopusta tekiessämme kick08.net -blogiamme, joka ei ainoastaan kerro lajista vaan ottaa kantaa myös kisojen sosiaalisiin, poliittisiin, taloudellisiin ja kulttuurillisiin näkökohtiin. Joten, pitkän valmistautumisen jälkeen odotan innolla jännittävää ja toivottavasti menestyksekästä turnausta.


Mitä turnauksen voittaminen merkitsisi maallesi?

Luulen, että kisojen voittaminen kotimaassa 29.6 täällä Wienissä olisi elämän paras päivä jokaiselle itävaltalaiselle pelaajalle ja fanille. Jalkapallon ollessa toinen maan kansallisurheilulajeista (yhdessä hiihtolajien kanssa), se merkitsisi ehdottomasti paljon koko maalle. Jokaisen maajoukkueen fanin pitäisi kuitenkin pysyä realistisena ja olla odottamatta ihmeitä vaikka tämä voisi olla mahdollisuus isolle ja positiiviselle yllätykselle.


Jos Itävaltaa ei saa sanoa, niin kuka voittaa EM-turnauksen?

Henkilökohtaisesti uskon, ettemme näe isoja yllätyksiä ja siksi voittaja on joku suurista jalkapallomaista eli Italia, Ranska tai Saksa. Saksalla on ehkä helpoimmat ottelut, jonka lisäksi hyvä ja nuori joukkue, mutta toivon hallitsevan maailmanmestarin ja suosikkimaajoukkueen Italian voittavan.


Andreas Lindinger on 24-vuotias Wienissä asuva SV Austria Salzburgin kannattaja, joka kuuden ystävänsä kanssa kirjoittaa aktiivisesti kick08.net blogia.





Centrebet
DAM Caption for tt_content element wirh UID=15
|