Italia selvitti tiensä kisoihin vaikeuksien kautta. Joukkueen uusi identiteetti muotoutui vasta karsintojen viimeisissä otteluissa, mutta lopulta hallitseva maailmanmestari selvisi lohkon B voittajaksi ohi Ranskan. Kolmanneksi jäänyt Skotlanti oli lähellä yllätystä, mutta Italian niukka voitto Hampden Parkilla murskasi skottiunelmat.
Millaisia odotuksia sinulla on Italian menestyksestä EM-kisoissa 2008?
Jalkapallohulluna maana meillä on aina korkeat odotukset maajoukkueen menestyksestä, mutta nyt maailmanmestareina odotukset ovat yhä korkeammat.
Tiedämme kuitenkin turnauksen olevan vaikea voittaa kahdesta pääsyystä. Ensikikin minusta EM-kisoissa on enemmän laatua 16 joukkueessa kuin MM-kisoissa 32 joukkueessa. Tällä tarkoitan, etteivät Trinidad ja Tobago ja Iran olleet voittajasuosikkeja mutta EM-kisoissa melkein kaikilla joukkueille on mahdollisuus voittaa kisat. Toisekseen kaikki vastustajamme haluavat voittaa hallitsevat maailmanmestarit ja parantavat esityksiään meidän kaltaisia parempia joukkueita vastaan.
Meidän lohkomme on kisojen vaikein - "kuolemanlohko". Meillä on Ranska ja Hollanti - kaksi suurimmista jalkapallomaista maailmassa ja lisäksi on erittäin hyvä ja vaarallinen Romania. Vaikka haluaisin voittaa Euroopan mestaruuden ja täydentää tuplan, odotamme vähintään paikkaa semifinaaleissa.
Kuka tulee olemaan joukkueen avainpelaaja?
Jokainen voittava joukkue tarvitsee useita hyviä pelaajia ympäri kenttää. Minusta Gianluigi Buffon maalissa, kapteenimme ja puolustuksen johtajamme Fabio Cannavaro, keskikentän pelintekijämme Andrea Pirlo ja maalintekijämme hyökkäyksessä Luca Toni ovat erityisesti tärkeimmät pelaajamme ja heidän täytyy olla hyvässä vireessä voittaaksemme Euroopan mestaruuden.
Onko Donadoni valinnut mielestäsi oikean joukkueen?
Kokonaisuudessaan uskon valmentaja Roberto Donadonin valinneen oikean ryhmän turnaukseen. Useimmissa turnauksissa fanit ja media odottavat eri pelaajia mutta minusta kukaan poisjätetyistä ei pitäisi olla kisoissa. Ehkä puolustaja Massimo Oddo, mutta hänellä on ollut loukkaantumisia viime aikoina. Lisäksi kolmosmaalivahdiksi monet halusivat Torinon Matteo Serenin, mutta Morgan De Sanctis pitäisi olla hyvä valinta jos häntä tarvitaan.
Miten valmistaudut turnausta varten?
No, odotan innolla turnausta ja olen onnistunut ottamaan vapaata töistä Italian pelien ajaksi ja myös suurimmaksi osaksi muidenkin pelien ajaksi. Katson lohkovaiheen pelit kotona ja kutsun kavereita ja perheeni. Jos pääsemme lohkovaiheesta jatkoon, aion mennä Itävaltaan ja Sveitsiin katsomaan jos saisin lippuja otteluihin, jos en saa niin katson pelit fanialueilla.
Mitä turnauksen voittaminen merkitsisi maallesi?
No, kuten sanoin niin Italia on jalkapallohullua kansaa ja Euroopan mestaruuden voittaminen vahvistaisi sitä asemaa. Perinteisesti meillä on ennen ollut vaikeuksia EM-kisojen voittamisessa, mutta tämän turnauksen voittaminen merkitsisi kaikkea italialaisille kotona ja muualla maailmassa.
Jos Italiaa ei saa sanoa, niin kuka voittaa EM-turnauksen?
Minusta on useampikin maa, joka voisi voittaa Euroopan mestaruuden. Uskon tänä vuonna kisojen olevan erittäin avoimet. Minusta Saksa, Espanja ja Ranska ovat vahvoja maita ja saattavat hyvinkin voittaa kisat, joten eiköhän se joku noista kolmesta ole jos Italia ei voita.
Jos emme voita, toivoisin Hollannin voittavan. Se on miellyttävä joukkue katsoa, sillä on paljon lahjakkuutta ja mahtava valmentaja Marco Van Basten.
Carlo Fiorentino on milanolainen AC Milanin ja Italian maajoukkueen kannattaja, joka asuu nykyään Englannissa. Hän seuraa intohimoisesti Serie A:ta ja kirjoittaa blogia osoitteessa www.italian-calcio.blogspot.com