© Getty Images

Otteluennakko: Hollanti ja Venäjä taistelevat välieräpaikasta

21.06.08 09:00 -

kirjoittanut: Mats Ekblom

Hollanti ja Venäjä kohtaavat Baselissa lauantai-illan puolivälierässä. Ottelu tulee suorana TV2:lta.

Hollanti voitti oman C-lohkonsa aivan ylivoimaisesti voitettuaan kaikki pelinsä: 3-0 Italian, 4-1 Ranskan ja 2-0 Romanian. Hollanti on pelannut kiistatta kisojen parasta jalkapalloa. Ratkaisijoita siltä löytyy leveällä rintamalla, sillä maalinteossa ovat onnistuneet mukavaan tahtiin niin hyökkääjät kuin keskikenttäpelaajatkin. Puolivälieräjoukkueista Hollanti onkin nostettu kisojen voittajasuosikiksi.

Venäjä taisteli itsensä jatkoon D-lohkosta voitettuaan viimeisessä pelissä Ruotsin 2-0 ottelussa, jossa pelikiellosta vapautunut Andrei Arshavin oli kentän tähti nerokkailla syötöillään. Muissa peleissä Venäjä hävisi lohkon voittaneelle Espanjalle 1-4 ja voitti Kreikan 1-0.

JOUKKUEUUTISET

Hollanti

Joukkueessa on tällä hetkellä surullinen ilmapiiri puolustaja Khalid Boulahrouzin keskosvauvan kuoleman vuoksi. Hänen kisansa ovat näin ollen todennäköisesti ohi. Hollannilla ei tiettävästi ole loukkaantumishuolia ja heidän lepuutettua ykkösmiehistöään Romaniaa vastaan, on joukkue varmasti iskukykyinen. Ruud Van Nistelrooy ottanee takaisin avauspaikkansa, vaikka Klaas-Jan Huntelaar onnistuikin Romaniaa vastaan maalinteossa, ja puolustuslinja palautuu Italia- ja Ranska-otteluiden mukaiseksi.

Venäjä

Myös Venäjällä pitäisi olla kaikki kisaryhmän pelaajat käytettävissään. Arshavinin paluu oli erittäin tärkeä Venäjälle ja heidän toivo välieriin pääsystä lepää hänen harteillaan.

Ottelun tuomitsee slovakialaistrio Lubos Michelin johdolla.

VEDONLYÖNTI

Ottelu pitäisi ennakkoon arvioituna olla iloista ja hyökkäävää jalkapalloa, sillä kummallakaan joukkueella ei ole mainetta puolustavana joukkueena. Paitsio.comin arvio on, että Hollanti jatkaa välieriin ilman vaikeuksia maalein 3-1.

Expekt.com
Hollanti - Venäjä
Lopputulos 3-1 (16.00)

1
1.75

X
3.40

2
5.30

Euro 2008 uutiset






Centrebet
DAM Caption for tt_content element wirh UID=15
|