Itavalta © Getty Images

Itävallan kisat ovat lähellä loppuaan

Otteluennakko: Yltääkö kisaisäntä Itävalta pudottamaan Saksan ulos kisoista?

16.06.08 09:00 -

kirjoittanut: Toni Suomi

Itävalta ja Saksa kohtaavat B-lohkon päätöskierroksella maanantaina Wienissä Ernst Happel Stadionilla kello 21:45 alkavassa ottelussa. YLE näyttää ottelun suorana lähetyksenä TV2-kanavalla.

B-lohkon päätöskierroksella ratkaistaan lohkon toisen jatkopaikan kohtalo. Kroatia on jo varmistanut jatkopaikan, kun se voitti Saksan lukemin 2-1. Saksa oli vaikeuksissa taktisesti hyvin pelaavaa Kroatiaa vastaan ja vastoin odotuksia hävisi ottelun. Nyt Saksan kohtalo selviää vasta lohkon viimeisellä kierroksella, ottelussa Itävaltaa vastaan. Kisaisännistä toinen, Sveitsi, on jo varmasti pudonnut jatkosta, mutta Itävallalla on vielä ainakin teoreettiset mahdollisuudet jatkaa taivaltaan kahdeksan parhaan joukkoon. Itävalta nousi tasapeliin Puolaa vastaan lisäajalla tehdyllä rangaistuspotkumaalilla. Ottelussa Itävalta oli epäonninen, ja sillä oli kaikki mahdollisuudet jopa voittoon Puolasta, mutta Martin Harnikin viimeistely ontui pahasti. Jos Itävalta yllättää todenteolla ja onnistuu mahdottomassa tehtävässä eli voittaa Saksan, sillä on mahdollisuudet edetä jatkoon ja Saksa jäisi jälleen EM-kisojen lohkovaiheeseen. Saksan tappio Itävallalle näyttää ennakkoon kuitenkin lähes utopistiselta - vaikka jalkapallossa tapahtuu aina yllätyksiä.

Itävallalla "kaikki tai ei mitään" -asenne

Kisojen toinen isäntämaa onnistui pesemään kasvonsa Puola-ottelussa, jossa se pelasi vahvasti ja oli ottelussa hallitsevampi osapuoli. Kotiyleisön tuomalla hurmoksella se lähtee pelaamaan rohkeaa peliä Saksaa vastaan, sillä ei ole mitään hävittävää - päinvastoin. Voitto on pakollinen, jotta jatkopaikka olisi mahdollinen, joten Itävalta lähtee varmasti pelaamaan sen mukaisesti. Se tuskin kuitenkaan odottaa kykenevänsä kaatamaan materiaaliltaan paljon kovempaa Saksaa, mutta yrittäminen ja uskominen ei ole kiellettyä. Puolaa vastaan Itävalta yllätti suuresti epäilijänsä, voitto ottelusta ei ollut kaukana ja se pelasi varsin hyvää hyökkäävää jalkapalloa, vaikka taito siihen ajoittain loppuikin kesken. Itävalta ja sen kannattajat tietävät, että Saksaa vastaan se voi lähteä paineettomasti hakemaan hienoa lopetusta omalle kisaurakalleen, mutta kuitenkaan sulkematta pois mahdollista yllätystä. Ottelun yllä leijuvatkin alitajunnassa oleva tieto Saksan historiasta viimeisissä EM-kisoissa sekä kotiyleisön tuomasta edusta.

Saksa nousee nöyryyttävän tappion jälkeen

Tappio Kroatiaa vastaan oli nöyryyttävä, ei ainoastaan tappion, vaan tavan vuoksi jolla se tuli. Saksa ei oikeastaan missään vaiheessa ottelua päässyt pelaamaan haluamallaan tavalla vaan Kroatia kontrolloi ottelunkulkua suurimmaksi osaksi. Tätä ei Saksassa voida ymmärtää, lisäksi Bastian Schweinsteigerin hermostuksissaan hankkima punainen kortti ottelun lopussa ei helpota Saksan "kärsimystä". Hyvän avausottelun jälkeen Saksa näytti olevansa suuri ennakkosuosikki, mutta tappio Kroatiaa vastaan käänsi takin. Saksa ei enää näytäkään niin vahvalta, mitä avausottelu antoi näyttää. Kroatia-ottelu antoi mietittävää Saksalle. Tappio johti moneenkin asiaan, tärkein on varmasti se, ettei Saksa olekaan vielä varmasti jatkossa. Se toi myös esille heikkouksia Saksan joukkueesta, jotka Joachim Löwin pitää kitkeä pois ennen tosipelejä. Toisaalta tappiosta oli siis hyötyäkin, koska jatkopaikan pitäisi kuitenkin olla lähes varma ja tappiosta opittiin. Tyypilliseen saksalaiseen tapaan Saksa nousee tuollaisen tappion jälkeen entistä ehompana ja Itävallalla tulee olemaan vaikeat paikat puolustaa Saksan hakiessa murskavoittoa.

Saksan avauskokoonpanossa nähtäneen joitakin muutoksia. Hyökkäyspeli ei toiminut Kroatiaa vastaan ja varsinkin Mario Gomezin otteet kummassakin pelatussa ottelussa ovat olleet heikot. Voisi olettaa Löwin nostavan Kevin Kuranyin Gomezin tilalle. Jos Kuranyihin ei luoteta, niin myös Lukas Podolski saattaa siirtyä Miroslav Klosen kumppaniksi kärkeen, jolloin keskikentän laidalla nähtäisiin aivan uusi mies. Bastian Schweinsteiger ei avauksessa missään nimessä tule olemaan, sillä punaisesta kortista napsahtanut pelikielto ei salli tätä.

Paitsio.com ennakoi

Kyseessä on lohkon toinen jatkopaikka, toisensa kohtaavat Itävalta ja Saksa. Ei liene epäilystäkään kumpi lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina. Vaikka Itävallalla onkin kotiyleisö tukenaan, sen pelaajisto on monta astetta Saksan vastavaa heikompi. Yritystä Itävallalla varmasti riittää, mutta mikäli Saksa saa nopean maalin, ottelusta voidaan odottaa varsinaista maalijuhlaa. Paitsio.com uskoo Saksan selkeään voittoon jatkopaikan ollessa panoksena. Saksa vie ottelun nimiinsä numeroin 4-0.

Expekt.com
Itävalta - Saksa
Lopputulos 0-4 (14.00)

1
11.00

X
4.80

2
1.33

Euro 2008 uutiset






Centrebet
DAM Caption for tt_content element wirh UID=15
|