Romania © Getty Images

Smartin eurokynästä: C-lohkon mystiikkaa

10.06.08 14:47 -

kirjoittanut: Smart

Maanantain otteluissa ennakkosuosikkeja nöyryytettiin ja kunnolla. Takana on kuitenkin vasta lähtöruutu ja kisat pahasti kesken. Smartin sulkakynä puntaroi C-lohkon asetelmia ennen perjantain kierrosta.

Hallitsevaa maailmanmestaria rökitettiin eilen Bernin yössä oikein kunnolla. Kuolemanlohkoksi ristityn C-lohkon avauskierroksella Hollannin oranssipaidat pelasivat Azzurri-ryhmän ulos joka osa-alueella. Pelistä jäi Italialle käteen vain luu ja päävalmentaja Roberto Donadonille kosolti mietittävää ennen perjantain Romania-kamppailua. Tuosta ottelusta kun Italialle kelpaa vain voitto, jotta jatkohaaveet edelleen säilyisivät kirkkaina saapasmaassa.

Kuten Sulkakynä jo ennen kisoja ennakoi, oli avauskierros äärimmäisen vaikea Ranskalle. Romania pelasi jopa hieman alle tasonsa, mutta kykeni silti kirkkaasti pitämään pelin maalittomana ja nappaamaan pisteen Gallian kukoilta. Tässä lohkossa Romania näyttää tällä hetkellä aivan potentiaaliselta jatkajalta, kun taas Ranskan pelissä näkyvät kaikki samat elkeet kuin vuoden 2002 MM-turnauksen alkulohkossa, jolloin se jäi kylmästi rannalle jo käytännössä ennen kuin kisat edes ehtivät alkaa. Yllätysvalmis Romania on juuri se joukkue, jolta kukaan ei C-lohkossa odottanut mitään. Nyt se sai turnaukseen lentävän lähdön ja seuraavalla kierroksella Romania on jälleen ihannepaikassa, kun vastaan asettuu selkä seinää vasten murskapaineiden alla pelaava Italia. Ranska taas on ehdottoman pakkovoiton edessä Hollannista, mutta onko lohkon jumbosija sittenkin se todennäköisempi vaihtoehto kuin jatkopaikka?

Italian pelissä näkyivät eilen kaikki kriisin merkit. Maalivahti Buffon oli ainoana edes ajoittain omalla tasollaan, mutta puolustuslinja ontui pahasti. Cannavaron poisjäänti näkyi, mutta myös laitapakit pelasivat alle tasonsa. Panucci ei noussut karsinnoissa nähdyn tasolle ja Zambrottakin väläytteli vain ajoittain osaamistaan. Keskikentällä Donadoni valitsi Paitsio.comin ennakoinnin mukaisesti Milanin kolmikon avaukseen, kun Ambrosini korvasi De Rossin. Tämä yhdistelmä osoittautui kuitenkin toimimattomaksi, mikä tarkoittaa jälleen yhtä lisäkriisiä Donadonille. Vaihtaako hän Ambrosinin Romania-pelin avauksessa De Rossiin, entä nouseeko Cassano tai Del Piero peräti avauskokoonpanoon? Luca Toni ei kärjessä saanut toivotulla tavalla palloja, mutta onko hänelle vaihtoehtoja? Tonia tuskin avauksesta tai edes kentältä hevillä tiputetaan. Herääkin kysymys, olisiko Pippo Inzaghin valinta joukkueeseen ollut sittenkin sopiva backup juuri tällaisia tilanteita varten?

Oli miten oli, ovat kisat vielä pahasti alussa. Italia, kuten muutkin supermaat, pelaavat kolmen ottelun mittaisissa alkulohkoissa juuri ne kaikki kolme ottelua. Eilinen Hollannin rökälevoitto oli toki mainio esitys oranssipaidoilta, mutta ei sovi liioitella sen arvoa. Vasta perjantaina nähdään, onko Italia todella näiden kisojen massiivisin floppi vai pelaavatko maailmanmestarit arvolleen sopivasti ja ottavat Romaniasta voiton. Ja Italian kohdallahan on hyvä muistaa, että voitto sen on 1-0-voittokin.

Euro 2008 uutiset






Centrebet
DAM Caption for tt_content element wirh UID=15
|