Spesiaali: Espanjan tie alkulohkosta mestaruuteen

08.08.08 18:33 -

kirjoittanut: Matias Strozyk

Neljäkymmentäneljä vuotta, kymmenet jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailut. Espanja odotti kauan ennen kuin voitti Saksan Ernst Happel -stadionilla ja nosti pokaalin ilmaan toisen kerran maan jalkapallohistoriassa. Miten Espanja voitti EM-kisat?

Lohkovaihe

Espanja arvottiin D-alkulohkoon yhdessä Ruotsin, Venäjän, ja vuoden 2004 mestarin, Kreikan kanssa. Ensimmäinen alkulohko-ottelu oli Venäjää vastaan, ja Espanja vei ottelun näytöstyyliin numeroin 4-1..Jo tässä ottelussa nähtiin joukkueen isku-kyky ja hyökkääväinen pelitapa osoittivat punakeltaisten pystyvän mihin tahansa. David Villan kolme maalia kertoivat hyökkäyskaluston olevan kunnossa.Seuraavana vastaan tuli Ruotsi, jonka kokoonpanossa oli esimerkiksi Zlatan Ibrahimovich, jolta odotettiin kovia tuloksia. Ruotsista ei kuitenkaan ollut Espanjalle vastusta ja härkien maa voitti keltaiset 2-1 Villan ja Fernando Torresin maaleilla.Lohkovaiheensa kolmannessa ja viimeisessä ottelussa Espanja kohtasi Kreikan. Espanj oli jo varmistanut jatkopaikkansa ja pelasi ottelun selvällä kakkosmiehistöllään. Silti joukkue päihitti ykkösjoukkueella pelanneen Kreikan. Tulos 2-1, maalintekijöinä Rubén de la Red ja Dani Güiza.

Neljännesfinaalit

Puolivälierissä vastaan asettui erittäin odotetussa ottelussa Italia. Jo vastakkain olevien joukkueiden selvittyä tiedettiin, että ottelusta tulisi viimeisilleminuuteille asti kutkuttavan jännittävä. Ottelun tuomitsi saksalainen Herbert Fandel, jota kritisoitiin ottelun jälkeen tämän jätettyä vihellettyä pari televisiokuvista selvältä näyttävää rangaistuspotkua Espanjalle. Ottelussa ei varsinaisella peliajalla maaleja nähty ja jatkoajalle mentiin 0-0 -tilanteessa.Jatkoajalla molemmat joukkeet saivat luotua muutamia kohtuullisen hyviä tilanteita, mutta maaleja ei nähty vieläkään. Italian valmentaja RobertoDonadoni teki jatkoajan toiselle puoliskolle kaksi vaihtoa laittaen kentälle Alberto Aquilanin ja Italia-ikoni Alessandro Del Pieron. Oli selvää että ottelussa alettiin varautua siihen että ratkaisu tulisi vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Siihen myös mentiin.Aragonés komensi pilkulle Villan, Santi Cazorlan, Marcos Sennan, Güizan ja Cesc Fábregasin. Italialta laukojiksi määrättiin Fabio Grosso, DanieleDe Rossi, Mauro Camoranesi ja katsojien vihat filmauksellaan niskaasa saanut Antonio Di Natale.Villa ja Grosso aloittivat pilkkukisan maaleillaan. Espanjan toinen laukoja Cazorla onnistui heti perään. Seuraavana vuorossa ollut De Grossi sai ikävän"kunnian" olla ensimmäinen epä-onnistuja. Espanjan Senna ohitti Italian maalivahti Gianluigi Buffonin ja Espanja johti rangaistuspotkukilpailua 3-1. Camoranesi kavensi tilanteen maalillaan. Seuraavaksi Güizasta tuli Espanjan ensimmäinen epä-onnistuja, mutta koska Di Natale yleisön riemuksi hävisi hermojen taiston Espanjan maalia vartioineelle Iker Casillasille, oli 21-vuotiaalla Arsenalia edustavalla Fabregasilla mahdollisuus viedä Espanja EM-kisojen semifinaaleihin. Fabregas potkaisi pilkkunsa kylmän rauhallisesti ja Buffon oli voimaton. Espanja eteni kisojen välieriin jännittävien vaiheiden jälkeen.

Semifinaalit

Semifinaaleissa Espanjan haastoi alkulohkossa jo kertaalleen kaatunut Venäjä. Kaksi turnauksen ensimmäistä ottelua pelikiellossa olleen Venäjän Andrei Arshavinin odotettiin yhdessä Roman Pavlyuchenkon kanssa muodostavan hyökkäyskaksikon joka veisi maan historialliseen EM-finaaliin.51,428 katsojaa saapui paikalle katsomaan revanssia. Ensimmäinen puoliaika päättyi kuitenkin maalittomana. Toisella puoliajalla alkoi Espanjan näytös. Ensin maalasi Xavi minuutilla 51. Tämän jälkeen Espanjan La Ligan maalikuninkuuden voittanut Güiza vei Espanjan 2-0 johtoon ja kahdeksan minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Valencian Silva kaunisteli maalillaan loppunumeroiksi 3-0. Espanja eteni Euroopan mestaruuskisojen loppuotteluun todellisen jalkapallonkansan iloksi.

Loppuottelu

Espanjaa vastaan finaalissa tuli vakuuttavasti pelannut, Joachim Löwin luotsaama Saksa. Kaksi suurta jalkapallomaan finaalikohtaamista Ernst Happel   -stadionilla hehkutettiin jo ottelupäivän aamuna. Ilman maalipörssiä johtavaa Villaa otteluun tullut Espanja laittoi Liverpoolin Fernando Torresin vastaamaan hyökkäyksestä. Espanja aloitti ottelun 4-1-4-1 -järjestelmällä ja Saksan kokoonpano lähti mukaan 4-2-3-1 -muodostelman kanssa.Molemmat joukkueet pelasivat näyttävää jalkapalloa ja loivat useita maalintekopaikkoja. Kuitenkin vasta 33. minuutilla nähtiin ottelun ensimmäinen osuma. Torres taisteli tilanteen loppuun asti ohittaen viimeisenä Saksan maalivahdin, Jens Lehmannin, ja vei maansa johtoon näyttävällä maalillaan.Espanja meni tauolle 1-0 johdossa ja palasi toiselle jaksolle vahvalla itseluottamuksella.Toinen jakso jatkui lähes identtisenä kuin ensimmäinenkin. Tilanteita ja paikkoja oli, mutta maaleja ei tullut kumpaankaan päätyyn.67. minuutilla nähtiin välikohtaus, kun espanjalaispelaaja puski Lukas Podolskia, mutta tuomarina toiminut kokenut italialainen Roberto Rossetti ei antanut tilanteesta punaista korttia, joka ehkä olisi ollut aiheellinen selkeän fyysisen kontaktin vuoksi.Lisämaaleja ei ottelussa tullut ja Fernando Torresin maali riitti antamaan Iker Casillasille kunnian nostaa Henri Delaunay -pokaali ilmaan ensimmäisenä pelaajana Espanjan mestarimiehistöstä.

Kisojen jälkeen

Espanja otettiin vastaan kotimaassaan todellisten mestarien tavoin ja esimerkiksi pääkaupunki Madridissa ihmiset kerääntyivät kadulle tukkien liikenteen nähdäkseen edes vilkaisun joukkueesta, joka toi mestaruuden maahan pitkän 44-vuoden odotuksen jälkeen.Vuoden 2010 MM-kisat Etelä-Afrikassa ovat Espanjan pääministeri José Luis Zapateron mukaan seuraava tavoite. Espanja nousi FIFA:n ranking-listan kärkipaikalle ja maalla on täydet mahdollisuudet edetä myös MM-kisoissa aivan loppuun asti.

lähtee: wikipedia, Goal, Ilta-Sanomat, UEFA

Euro 2008 uutiset






Centrebet
DAM Caption for tt_content element wirh UID=15
|