|


|
Kotikaupunki: Bilbao, Baskimaa
|
Stadion: San Mamés, 39 750 |
Perustettu: 1898 |
Mestaruuksia: 8 |
Presidentti: Fernando García Macua |
Lempinimet: Los Leones |
Perinteikäs baskiseura Atheltic Bilbao on hivunnut parin viime kauden aikana jälleen haastamaan liigan top-6 seuroja. Viime kaudella se keräsi liigassa 58 pistettä, joka oikeutti kuudenteen sijaan sekä paikkaan Europa liigan karsintakierroksella. Mitä suuremmalla todennäköisyydella Bilbao nähdään siis taas tulevana kautena europeleissä.
Athleticin voi sanoa vain vahvistuneen viime kaudesta. Ainoat lähtijät ovat olleet lähinnä nuoria, jotka on päästetty lainalle pienempiin seuroihin hakemaan peliaikaa. Heistä esimerkkeinä muun muassa Mikel Balenziaga, Íñigo Pérez ja Ion Vélez. Hyökääjätähti Fernando Llorenten ympärillä velloi siirtohuhuja pitkin kesää, mutta toistaiseksi mies on pysynyt uskollisena kasvattiseuralleen.

Bilbao vahvisti lähes heti viime kauden jälkeen Ander Herreran paluun kotiseuduilleen. 21-vuotias keskikenttäpelaaja pelasi todellisen läpimurtokautensa Zaragozan riveissä viime kaudella. Ander oli myös kesällä voittamassa nuorten Euroopan mestaruutta Espanjan riveissä. Siirtosummaksi ilmoitettiin 8,5 miljoonaa euroa.
Vaikka viime kautta voidaan pitää Athleticilta onnistuneena, päätti seura silti nimittää uudeksi päävalmentajakseen Marcelo Bielsan. 56-vuotias Bielsa korvaa seuraa neljä kautta luotsanneen Joaquín Caparrósin.
Tällä kaudella on odotettavissa, että Atheltic pelaa jälleen Euroopan oikeuttavista sijoista. Keskikentälle löytyy erittäin hyvä tarjonta. Muun muassa Ander saattaa kauden aikana nousta Martínezin vakiopariksi keskikentälle. Llorenten kunnossa pysyminen on maalinteon kannalta kuitenkin todella tärkeässä osassa. Toquerosta ei ole pitkäksi aikaa korvaamaan häntä maalinteossa.
Kokoonpano

Avainpelaajat
Joukkueen ehdottomat tähtipelaajat ovat Fernando Llorente ja Javi Marínez. Llorente oli varsinkin viime kauden alkupuolella todella kovassa vireessä ja maaleja syntyi hurjaan tahtiin. Lopulta miehelle merkattiin liigassa 18 osumaa. Martínez puolestaan on keskikentän moottori ja pelinrakentaja. Nuoresta iästään huolimatta miehellä on jo tilillään muutama maaottelu Espanjan paidassa. Vasta 18-vuotiasta Iker Muniainia voidaan myös pitää maajoukkueen tulevaisuuden nimenä. Nuorukainen on pelannut jo lähemmäs 80 ottelua liigassa. Viime kaudella maaleja syntyi viisi.
Päävalmentaja
Marcelo Bielsa muistetaan Chilen maajoukkueen peräsimestä. Varsinkin Chilen hyökkäysvoittoinen pelitapa jäi monen mieliin kesän 2010 MM-kisoista. Bielsa tunnetaan todella intohimoisesta tyylistä suhtautua valmentamiseen. Huhujen mukaan mies viettää jopa öitä joukkueiden harjoituskeskuksissa analysoiden tulevien vastustajien pelitapaa. Bielsan oma peliura ei ollut mairitteleva ja argentiinalainen aloittikin valmentamisen jo 35-vuotiaana lapsuuden suosikki Newell's Old Boysissa. Vuosina 1998-2004 hän valmensi Argentiinan maajoukkuetta. Kolmen välivuoden jälkeen hänet nimettiin Chilen päävalmen |