Jump to content

Leaderboard


Popular Content

Showing most liked content since 18.11.2018 in all areas

  1. 2 points
    Aluksi ihmettelin, miksi ei mennä Carrick McKenna kaksikolla kautta loppuun ja etsitä uutta manageria, mutta toisaalta, Unitedissa pakka pelillisesti aivan sekaisin ja puhtaasti ulkopuolelta tuleva vaihtoehto on parempi. Carrick-McKenna saattaisi olla liian jumissa Moun taktiikkaan ja joukkue kaipaa selkeästi pelillistä muutosta, joka olisi varmasti ollut hankalaa saada tässä vaiheessa ed. mainitulta kaksikolta. Lisäksi siinä uskottavuus koetuksella, jos ovat ensin koko kauden olleet Moun tukena ja nyt lähtisivät taktiikassa aivan toiseen suuntaan. Mielenkiinnolla odotan, kuka tulee 5kk puikkoihin. Joku kokenut pappa sieltä tod. näköisesti tulee palettia pyörittämään. Saarilla vaikuttaneista Mark Huhges sai hetki sitten potkut Sottonista, joten olisko vanha United legenda kiinnostunut pestistä? Redknapp taitaa myös olla vapaana ja on varmasti listalla, mikäli on vähänkään kiinnostunut palaamaan valmennus hommiin. Ketään tuskin saadaan irroitettua toisesta seurasta 5kk takia. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, mistä haluttomuus johtui. Itse toivon, että syy oli Mourinhon taktiikassa. Mikäli näin oli, niin on lupa odottaa useammalta pelaajalta parempaa. Syyt olla pelaamatta loppuivat nyt tähän. Itse en tosin paljoa näitä pelaajia arvosta, jotka syyllistyvät "alipelaamiseen", jotta valmentaja saa potkut, mutta toisaalta myös ymmärrän, koska jos et nauti pelaamisesta, niin vaikea sitä on 100% pistää kentälle, olet kuinka ammattimies tahansa.
  2. 2 points
    Olen samaa mieltä Cescistä. Yleensä en yritä rakenella mitään, mitä jos kenttiä. Nyt teen poikkeuksen, koska Paquetá on käytännössä varma ja Leokin on myöntänyt halun Cescin saamiseksi. Kolmas syy on se, että 4-3-3 tuntuu olevan Gattuson lempiformaatio. Niin, tässä keskikentän ja hyökkäyksen osalta mitä jos: Paquetá Higuan/Cutrone Suso Bakayoko Cesc Kessie Minä en nyt yleistäisi liikaa liikaa brassitalentteja tai mitään muitakaan talentteja. Se on totta pelaaminen Brasiliassa ja kulttuuri sekä on eri kuin Euroopassa, mutta esim. Cityn Gabriel Jesus alkoi heti dominoimaan Valioliigassa. Sopeutumiseen vaikuttaa tietenkin itse pelaaja ja sen pääkuuppa, mutta myös uusi joukkue ja valmentaja. Tuossa Interin Gabigol -casessa kusi loppujen lopuksi kaikki. Tähän vaan vielä huomiona, että kun pelaajat siirtyy Euroopan liigoista toiseen, niin monesti sillonkaan kaikki ei yleensä mene kuin Christiano Ronaldolla. Minä olen itsekin linkannut tuon Youtube videon, mutta olen silti yuotubeskillsvideoita kohtaan kriittinen. Haluan nähdä oikeasti kaverin pelaavan, enkä mitään koostetemppuvideoita. Silloin voi vetää johtopäätöksiä. Minä uskoisin samalla tavalla, kuin Dida, että kyllä kaveri sopeutuu. Kun nostit tuon driblaamisen ja miljoonan pelaajan läpi yrittäminen, niin nuorilla pelaajilla on semmoista. Sellasia on ollut vaikkapa Raheem Sterling tai Christiano Ronaldo. Jossain määrin jopa Messi ihan nuorena. No itse pidän kyllä kypsyneemmistä versioista edellä mainituista pelaajista ja näen sen yltiödribblamisen jonkinlaisena nuoruuden uhona ja tyhmyytenä. Olen kanssa samaa mieltä Calhanoglunista. Kaverilla on kaikki taidot ja se on osoittanut sen Milanissa viime keväänä ja aiemmin Bundesliigassa, mutta tällä kaudella on ollut surkea. Uskoisin, että Gattuson on antanut sen osaamisen takia peliaikaa ja myös siksi, että loukkaantumisten takia on ollut pakkokin antaa peliaikaa. Siltikään turkkilainen ei pääse vauhtiin. En tiedä, millaista roolia kesälle Halilovicille luvattiin, mutta kroaatti alkoi kiukuttelun jo kesällä ja halusi vaihtaa maisemaa. Nyt joululukuussa on tullut pakon edessä ensimmäiset minuutit ja kyllä hän on ollut huono. On ollut jossain määrin joukkueen suurin floppi toistaiseksi ja ainakin kesän huonoin rekrytointi. Olen samaa mieltä, että laina voisi olla hyvä vaihtoehto entiselle ihmepojalle. Ehkä joskus ihmepojasta kasvaa Ihmemies.
  3. 2 points
    AI ETTÄ! 😍 Alissonin kämmiä lukuunottamatta täysin Poolin peli ja dominanssi tänään. 36 maalipaikkaa, olisko ollut 11 vetoa kohti maalia ja 3 maalia De Gean selän taakse. Manun maalikin oli tosiaan täysin vahinko ja siellä nauretaan Alissonille. Mutta senkun nauravat kun lopputulos on tuo. Shaqiri 😍 mieletön sisääntulo kentälle ja lisäboosti Poolin pelaamiseen. 13 milliä. On se vain huikea pelaaja. Salah oli tänään inasen pimennossa, mutta toisaalta pelasi ihan hyvin ja kun Salahia vartioitiin, niin Mane ja Firmino pääsi dominoimaan ja varsinkin brassi oli täysin elementissään. Keskikenttä pelasi hyvin ja Fabinho taitaa olla ottelun Man of the Match Shaqirin ohella. Gini oli loistava ja Keita myös hyvä. Puolustuksessa homma toimii ja ilman sitä mokaa olisi nollapeli. Maalitilanteessa tosin Lovren olisi voinut peittää keskityksen, mutta se on jossittelua. Paluu sarjakärkeen ja huippuformi jatkuu. Huomenna UCL-arvonta ja perjantai-iltana Wolves vieraissa.
  4. 2 points
    Lapa jäähän ja nimi lehteen. Becker maalaa ja Zesse kiittää. Josélle jatkosopimus.
  5. 2 points
    Eurooppa-liigan pudotuspelijoukkueet: Lohkovoittajat: Leverkusen (Lukas Hradecky ja Joel Pohjanpalo), Salzburg, Zenit, Dinamo Zagreb, Arsenal, Real Betis, Villarreal, Eintracht Frankfurt, Genk (Jere Uronen), Sevilla, Dynamo Kiova, Chelsea Lohkokakkoset: FC Zürich, Celtic, Slavia Praha, Fenerbahce, Sporting, Olympiakos, Rapid Wien, Lazio, Malmö (Walter Viitala), Krasnodar, Rennes, BATE Borisov (Jasse Tuominen) Mestarien liigan lohkokolmoset: Club Brügge, Inter, Napoli, Galatasaray, Benfica, Shakhtar Donetsk, Plzen, Valencia Nii-i.. Olen kanssasi samaa mieltä, vaikka kannatetaan eri joukkueita. Tämmöisen sössimisen jälkeen Milanin jatkopaikka olisi ollut vitsi. Nämä oli myös omat fiilikset. Olen vain jossain määrin eri mieltä, että tämä olisi ollut vain parin viime pelin ongelma. Tämä on ollut koko syksyn ongelma, välillä näyttää vähän paremmalta, mutta sitten on taas surkeaa. Erityisesti nämä europelit ollut aika surkeita. Tässä on ollut loukkaantumisia, mutta niiden taakse on turha mennä koko syksyn osalta. Calhanoglu on ollut kyllä illasta toiseen surkea. Olen miettinyt, että missä nyt mättää. Vuosi sitten oli sopeutumisongelmia spagettifutikseen, mutta keväällä olikin joukkueen parhaimpia. Nyt jos sopeutumisongelmia on, niin ne johtuu Gattuson taktiikoista, mutta eiköhän turkkilaisen pitäisi mennä silti peilin eteen. Mitä tulee duunin jatkumisjutuista, niin onhan turkkilaista viety takaisin huhuissa ja enkä pidä sitä lainkaan mahdottomana. Taidan vielä jossain vaiheessa kirjoittaa vielä pelistäkin.
  6. 2 points
    Jännää, miten paljon jalkapallossa voi vuoden aikana tapahtua. Nyt Coutinhon siirrolla on selkeästi vahvistettu joukkuetta ja se "vitun laitapakki Hullista" lienee maailman top3 left back. Sanoisin, että tuossa FSG:n toiminnassa on aika iso ero siihen, miten vaikkapa Man Unitedissa Glazerit hoitavat asioita. No ehkä vähän tyhmää edes verrata näitä keskenään, kun J.W.Henry ym. taitaa jalkapallosta jotain ymmärtääkin.
  7. 2 points
    Vaikka Fulham ihan sysi paska, niin ensimmäistä kertaa aikoihin United näyttää edes joukkueelta. Esitystä voisi voisi kuvata sanalla "solid".
  8. 2 points
    Oli muuten pitkästä aikaa lähes legendaarinen United - Arsenal peli. Taistelua ja sikailua puolin jos toisin. Hyvää viihdettä meille kaikille.
  9. 2 points
    De Gea tehny pari maukasta torjuntaa kyllä. Ei tää jengi kyl yhtään näytä sellaselta et se ei pelais managerilleen. Pogbaa ei tosin ole näkyny vaihdon jälkeen oikeestaan ollenkaan.
  10. 2 points
    Kun kerran sukelletaan, sukelletaan syvälle.
  11. 2 points
    Käsi pystyyn, tuulettiko joku Fellainin maalia? Niin no en minäkään, vaikka kyseessä oli kohtuu merkittävä ottelu UCL:n jatkoonmenon kannalta. Se että vajaamiehistä Young Boysia vastaan pitää turvautua kukkupalloon ja DDG:n huipputorjuntaan, ei hyvä. Katselin eilen Rashfordin otteita tarkemmin ja mietin vaan, mitähän sekin voisi saada seurassa aikaan paremmassa valmennuksessa. Ei yhtään kylmäpäisyyttä silloin kun pitäisi ratkaisuja tehdä, vaikka potentiaalia on riittämiin. Ja jos tätä asiaa mietitään syvemmin niin onko nuoret pelaajat oikeasti saaneet Josén aikana riittävästi tukea? Martial painii vähän samojen ongelmien kanssa kuin Rashford. CBJ kaupattiin heti muualle, TFM ja Pereira tuskin saavat koskaan edes tilaisuutta näyttää kykyjään. Shaw'sta varmaan saisi joku muu myös enemmän irti. Nyt kun Unitedin veteraanipelaajat alisuorittavat ottelusta toiseen ja nuorien pitäisi ottaa vastuuta, tulokset eivät ihan ymmärrettävästi ole paljonkaan parempia. Kunnollinen joukkue olisi eilen latonut helposti taululle 4,5-0 lukemat ja siitä tasosta ollaan nyt Unitedissa aika hemmetin kaukana. Niin kauan kun seurajohto ihmettelee sormi suussa tilanteen kehittymistä, en ole managerin vaihtamisesta valtavan innoissani. Mut tuskin kukaan voi väittää, että tälläisella pelaamisella United menisi ollenkaan eteenpäin. Tilanne on oikeastaan jo aika lähellä LvG:n aikoja. Joskin sillä erotuksella, että nyt ManU turvautuu aika surutta stokemaiseen persroiskintaan, ja tällä kaavalla Fellaini on joukkueen aika monta kertaa pelastanutkin. En tiedä mitä siellä harjoituksissa tehdään, mutta ainakaan kentällä valtaosasta pelaajista ei ole hauskaa ja tyydytään tekemään vain se tarvittava työ palkan eteen. Entä jos kentän laidalla olisi joku, joka kannustaisi pelaajia, eikä olisi kyrpä otsassa 99% ajasta kentän laidalla ja median edessä? Sillä saattaisi olla vaikutusta pelaajien mielialaan. En usko että Mourinho on itsessään paljoa muuttunut sanotaanko 10 vuoden takaisesta Mourinhosta, mutta ehkä nykypäivän pelaajiin tarvitaan hieman hellempää kosketusta kuin silloin männä vuosina, oli seura mikä tahansa.
  12. 2 points
    Suunta on täysin väärä. City pelin koostetta katsoessa näkyi miten ero on kasvanut. Naapurilla pallo kulki sulavasti kaverilta kaverille. Tuki kaiken aikaa lähellä. Manulla pakka on levällään, etäisyydet on pitkiä. Pallo liikkuu hitaasti ja vastustaja saa valmiin muodon oman maalin eteen ja sitä vastaan lähdetään puskemaan. Muilla joukkueilla peli kehittyy. Ero kärkeen on kasvanut ja kasvaa kaiken aikaa. Keskikastin porukat menevät eteenpäin, ja pelit niitä vastaan ovat olleet tasaisia. Jos Zaha paikassaan onnistunut olisi käynyt Brightonit. Bournemouth pelaa 2-3 pykälää heikoimmilla yksilöillä parempaa futista. Peli ja yksilöt kehittyvät kaiken aikaa. Manun peli ei kehity. Kysymys kuuluu. Tyydyttääkö se eilisen jättiä ? Valjussa 7. sija maaliero yhden pakkasella. Cupista pudottu Derbylle, mestarien liigassa tuskin nostetaan pokaalia ? Pelaajahankinnoilla hommaa ei pelasteta. Rahaa on palanut aiemmissa ikkunoissa ja siitä huolimatta alaspäin valuminen on jatkunut. Joukkue tarvitsee valmentajan , joka peluuttaa joukkuetta tämän päivän resepteillä. Ikävä kyllä Moun futiksella ei tavoitella Euroopan kärkeä, minne seura kuuluu.
  13. 1 point
    Eihän tämä mikään shokki ole, mutta onhan tämän kokoluokan uutinen aina pieni yllätys. José Mourinho ei mielestäni ole enää tämän päivän valmentaja eikä hän osannut ainakaan Manchester Unitedin kohdalla käsitellä tämän päivän pelaajia, joilla on omat egot ja jos heitä "loukataan" niin sillä on jonkinlaiset seuraamukset. Mourinho ei tuntunut älyävän sitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Viime aikona hyökkäyspelissä oli omaan silmään enemmän järkeä kuin ennen, mutta varmaan Liverpoolilta saatu kylvetys oli liikaa ja katkaisi vihdoin kamelin selän. Michael Carrick jatkaa puikoissa loppukauden eikä ole välttämättä huono ratkaisu antaa hänelle luottoa myös ensi kaudella. Tulipahan ainakin Unitedin otteisiin lisämielenkiintoa kerta heitolla!
  14. 1 point
    Jännä muuten miten kun 3kk sitten toivoi josen potkuja sai vastaukseksi vihaisia viestejä. Nyt vastaavanlaisesta kommentista tulee tykkäyksiä enemmän kuin konsanaan ala-asteeen diskossa. Niin se maailmaa muuttuu vaikka Josen valmennustyyli pysyy samana. Ja nyt huhutaan jo että juven johto tavannut pogban agentin. Eihän tämä nyt hyvältä vaikuta. 19p liveriä perässä, omia pelaajia kiinnostaa vaatebrändin luominen enemmän kuin pelaaminen, tästä osoituksena lingardin mainokset liverin pelin alla. Laskelmoitu juttu tuohon kohtaan, mutta oikeasti asiaan keskittyvä pelaaja olisi sen voinut tehdä ihan missä muussa kohtaa tahansa. Paljon on pielessä manussa ja todellisuus on että nyt me ollaan historiaan haikailevia, ihan kuin liver oli jossain vaiheessa.
  15. 1 point
    0-1-tulos Old Traffordilla kotijoukkueen karmaisevan esityksen jälkeen. Pariisissa PSG saa +20 maalipaikkaa, mutta ottelu päättyy Unitedin 1-2-voittoon puolustuksen lahjan ja vapaapotkumaalin jälkeen. Tähtiin kirjoitettu
  16. 1 point
    Ucl kausi paketissa viimeistään 20.2 kun PSG asettui vastaan. Jännä nähdä kummassa joukkueessa pogba tuolloin pelaa.
  17. 1 point
    Su 16/12/2018 klo 18:00 Suomen aikaa Liverpool - Manchester United @ Anfield, Liverpool vs Lähtökohdat United lähtee sunnuntain otteluun altavastaajana. Viikolla United otti pataan Valencialta lukemin 1-2 Carlos Solerin ja Phil Jonesin tehtyä espanjalaisten maalit. United oli varmistanut jatkopaikan aiemmin, mutta enemmänkin oli tarjolla, sillä samaan aikaan Juventus hävisi Young Boysille. Liverpool joutui Napolia vastaan tiukoille ja vaikka Sadio Mane kunnostautui tuhlailijapoikana, jatkopaikka olisi voinut yhtä hyvin mennä Napolille ilman Alissonin huipputorjuntaa. ManUlla on viimeisestä 6 Valioliigaottelusta tilillään 2 voittoa, 3 tasapeliä ja 1 tappio. Liverpool on vastaavasti kerännyt 5 voittoa ja 1 tasapelin. Joukkueella on sarjan kärkipaikalla 43 pisteellään, maalieron ollessa 28 osuman verran plussalla. United on kuudennella sijalla 26 pisteessä, ja maaliero 2 osumaa plussalla. ManUlla on käynnissä Mourinhon pelätty kolmas vuosi, joka päättyy portugalilaisen potkuihin, jos UCL-paikka karkaa käsistä. Tällä hetkellä eroa 4:nä olevaan Chelseaan on kahdeksan pistettä, eikä pelissä näy suurempia merkkejä otteiden piristymisestä, vaikka viimeisimmässä liigaottelussa kaatuikin liigan jumbojoukkue Fulham komealla 4-1-tuloksella. Mourinho ei ole löytänyt selkeää ykkösavausta, josta voi syyttää osin itseään ja osin yläpuolella vaikuttavia tahoja. Liverpoolilla tilanne on päinvastainen, sillä viime talvena ja kesällä tehdyt hankinnat ovat tehneet seurasta vakavasti otettavan mestariehdokkaan. Liverpoolin ystävien harmiksi seuran nousu keskinkertaisuudesta huipulle on ajoittunut samaan aikaan, kun öljysheikit pumppaavat satoja miljoonia Manchester Cityn projektiinsa. Ilman suurempia yllätyksiä Man City voittaa tälläkin kaudella mestaruuden. Tuskin kukaan silti uskoi vaikkapa Leicesterin mestaruuteen, joten kaikki on mahdollista. Odotettavissa on vähämaalinen peli, jossa tasuri tuskin yllättäisi ketään. Klopp on ollut Mourinhoa vastaan käydyissä keskinäisissä väännöissä muistaakseni parempi, mutta Englannissa voimasuhteet näyttäisivät tasoittuneen, eikä Kloppilla ole voittoja Unitedista yhden EL-pelin lisäksi. Kysymys kuuluu, onko sunnuntaina vuorossa "Mourinho Masterclass" vai korjaako Liverpool pitkästä aikaa potin liigan puolella? Tunne vastustajasi Unitedin ja Liverpoolin pitkäaikainen viha/rakkaussuhde on osaksi seurausta kahden lähekkäin sijaitsevan suurkaupungin keskinäisestä kilpailuasetelmasta mm. talouden, teollisuuden ja kulttuurin suhteen. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tapahtui vuonna 1894, alle kaksi vuotta Liverpool F.C.:n perustamisen jälkeen. Liverpool oli pelannut ensimmäisen kautensa kakkosdivisioonassa tappioitta, ja pääsi yrittämään testiottelussa nousua korkeimmalle sarjaportaalle. Vastaan asettui Blackburnin Ewood Parkilla manchesterilainen Newton Heath, joka pelasi jo pääsarjassa. Ottelu päättyi Liverpoolin 0-2-voittoon. Liverpool otti ensimmäisen liigamestaruutensa kaudella 1900-01, jota seurasi ykköstila vuodelta 1906. Samaisena vuonna Manchester United nousi takaisin ykkösdivisioonaan pelattuaan hetken alemmassa sarjassa. Newton Heathin nimihän muuttui Manchester Unitediksi talousvaikeuksien takia tahi ansiosta vuonna 1902. Ensimmäisen liigapystinsä Manchester United nappasi kaudella 1907-08, eli seitsemän vuotta Liverpoolia myöhemmin. Sen jälkeen United koki lyhyen menestysputken toisen liigavoiton, FA-cupin voiton ja kahden Charity Shieldin voiton merkeissä. Ensimmäinen maailmansota pysäytti kilpailullisen jalkapallon peluun Englannissa käytännössä kokonaan. Kilpailujen jatkuttua Liverpool voitti vielä liigan kahdesti, mutta vuoden 1923 ja toisen maailmasodan puhkeamisen välillä kumpikaan seura ei pystynyt nappaamaan yhtään suurempaa pystiä nimiinsä. Palkintokaappeihin kertyi vain alueellisten sarjojen voittoja. Liverpool kaappasi Englannin parhaan joukkueen tittelin jälleen haltuunsa melkein välittömästi toisen maailmasodan jälkeen. Tämän jälkeen olikin taas aika vaihtaa osia, kun nähtiin Busby Babesien esiinmarssi. Sir Matt Busby tuli Unitedin valmentajaksi vuonna 1945, vaikka hänelle tarjottiin sopimusta myös Liverpooliin. United voitti pitkästä aikaa liigamestaruuden vuonna 1952, jonka jälkeen Busby alkoi rakentaa joukkuetta seuran omista kasvateista. Entisen Liverpool-kapteenin johdolla Unitedin omat kasvatit voittivat kolme liigamestaruutta, FA-cupin sekä kolme Charity Shieldiä ennen vuoden 1958 murheellista lento-onnettomuutta. Unitedissa ei tästä kuitenkaan lannistuttu, vaan uusi, entistä vahvempi joukkue nousi ylös tuhkasta. Samalla kun Busbyn joukkueet juhlivat 1950-luvulla pääsarjatasolla, Liverpool vietti kuivia vuosia kakkosdivisioonassa. Sieltä seura nousi vasta 1962 Bill Shanklyn otettua ohjat käsiinsä. Vuosien 1964-1967 aikana Liverpool ja United voittivat kumpainenkin liigamestaruuden kahdesti. Kauden 1966-67 mestaruus tuli kuitenkin olemaan Manchester Unitedin viimeinen 26 vuoteen. Vuoden 1968 upean Euroopan cupin voiton jälkeen menestystä ei enää tullut. Matt Busby jätti Unitedin vuonna 1969 ja niin tekivät pian myös seuran parhaat pelaajat Denis Law, Bobby Charlton ja George Best. United putosi korkeimmalta sarjatasolta kautena 1973-74, mutta nousi vuotta myöhemmin takaisin. Se ei kuitenkaan voinut kuin katsella vierestä Liverpoolin viedessä 11 liigamestaruutta, 4 Euroopan cupin voittoa, 2 UEFA-cupin voittoa ja 19 kotimaan cup-voittoa vuosien 1972-1992 välillä. Bob Paisley jatkoi Bill Shanklyn tekemää hyvää työtä viemällä seuran sen ensimmäiseen Euroopan Cupin mestaruuteen vuonna 1977. United pääsi laihoina vuosinaan hieman kiusaamaan kilpakumppaniaan FA-cupin puolella: vuoden 1977 finaalissa manchesterilaiset ottivat 1-2-voiton ja kaatoivat Liverpoolin myös semifinaaleissa parin vuoden kuluttua. Liverpoolin kohtalona vuorostaan oli ottaa tämä kiusakumppanin rooli omakseen vuosikymmeniä myöhemmin 2000-lukua lähestyttäessä. Unitedin ja Liverpoolin kilpailuasetelma kiristyi 1970- ja 1980-luvuilla myös median kasvaneen roolin takia. Liverpoolin menestyskulku ei hidastunut edes Bill Shanklyn ja Bob Paisleyn eläköitymisiin, vaan Paisleyn apulainen Joe Fagan ja vahvan pelaajauran seurassa luonut Kenny Dalglish jatkoivat vielä menestyksen niittämistä. Faganin manageroimana Liverpool otti historiansa ensimmäisen triplan kautena 1983-84 liigan, liigacupin ja Euroopan cupin voittojen myötä. Euroopassa Liverpool sekä jalkapalloileva maailma kokivat kuitenkin vuotta myöhemmin armottoman takaiskun, jolla oli isot jälkiseuraamukset ei vain Poolin, vaan myös kaikkien englantilaisjoukkueiden kannalta. Heyselin katastrofi tiesi sitä, että englantilaisjoukkueet suljettiin Euroopan cup-kilpailuista viideksi vuodeksi, ja Liverpool peräti kuudeksi vuodeksi. Kauden 1989-90 ja samalla Liverpoolin toistaiseksi viimeisen liigamestaruuden jälkeen nukkuvan jättiläisen oli aika jälleen herätä. Useamman epäonnistuneen managerivalinnan jälkeen Sir Alex Ferguson otti ohjat käsiinsä Manchesterissa vuonna 1986. Merkkejä tulevasta saatiin vuoden 1988 huhtikuussa, jolloin sarjaa selvällä erolla johtanut Liverpool kohtasi Unitedin kotikentällään. Pool johti kamppailua jo 3-1, mutta United kampesi itsensä tasoihin Bryan Robsonin viimeisteltyä kaksi osumaa ja Gordon Strachanin tehtyä tasoituksen. Tasoitusmaalia Strachan juhli kuin olisi polttanut savuketta The Kopin edessä. Samainen lopputulos muuten myös toistui kuusi vuotta myöhemmin, mutta osat olivat vain hieman toisinpäin, eli United menetti johtonsa selvästä johtoasemasta. Fergusonin alkuvuodet olivat joistakin ilon hetkistä huolimatta ManUlle vaikeita ja Ferguson oli jo hyvin lähellä potkuja ennen vuonna 1990 otettua FA-cupin voittoa. Siitä alkoi vastaavankaltainen dominanssi, joka verivihollisella oli ollut viimeisten parinkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen liigamestaruus tosin viivästyi hieman. Kaudella 1991-92 oltiin jo lähellä, mutta 0-2-tappio Liverpoolin vieraana kauden toiseksi viimeisessä ottelussa tiesi sitä, että Leeds nappaisi pystin Unitedin nenän edestä. Leeds olisi tosin voittanut mestaruuden ilmankin Unitedin kompastumista. Vuotta myöhemmin se väistämätön kuitenkin tapahtui, ja ensimmäisen liigapokaalin jälkeen punaista masiinaa oli enää lähes mahdoton pysäyttää. Sir Alexin johdolla United vei Valioliigan voiton lopulta peräti 13 kertaa; näiden joukossa 2x kolme peräkkäistä liigavoittoa, johon kukaan muu manageri ei ole Englannissa kyennyt. Lisäksi United nappasi 19 kotimaan cupkilpailujen voittoa, Euroopan cupvoittajien cupin pokaalin ja 2 Mestareiden liigan voittoa. Unohtamatta uskomatonta triplaa kaudelta 1998-1999 sinä vuotena, jolloin kaikki osui kohdalleen punaisilta paholaisilta. Ferguson ilmoitti joskus puolivakavissaan suurimmaksi tavoitteekseen päästä Liverpoolin edelle mestaruuksien määrässä, ja sen hän myös teki kauden 2010-11 päätteeksi. Unitedilla liigamestaruuksia on tätä nykyä kasassa 20 Liverpoolin 18:a vastaan. Se, kumpi on loppujen lopuksi Englannissa menestyneempi seura, on puhtaasti katsojan päätettävissä. United-fanit kääntyvät mieluusti voitettujen liigamestaruuksien puoleen, kun taas Liverpoolin kannattajat haluavat muistuttaa viidestä Euroopan cupin tai nykyisen Mestareiden liigan voitosta. Vuodesta 1972 lähtien molemmat joukkueet ovat jääneet liigan kahden parhaan joukkueen ulkopuolelle vain kuudesti, joten melkoista kahden joukkueen hallintaa tämä on kieltämättä ollut. Fergusonin lähdettyä hieman yllättäen seurasta vuonna 2013, seurojen voimasuhteet ovat tasoittuneet huomattavasti kentän puolella. Unitedin hallittua Valioliigaa mielin määrin seura nousi kuitenkin aivan oman asemaan Englannissa taloudellisilta resursseiltaan, ja tämä takaa ainakin lähitulevaisuudessa etulyöntiaseman rakkaaseen kilpakumppaniinsa nähden. Jatkossa on mielenkiintoista nähdä, miten menestys tulee seurojen välillä jakaantumaan. En usko, että jatkossa nähdään enää silti vastaavia menestysputkia, kuin nämä kaksi ovat parhaimmillaan esittäneet - koventunut kilpailu pitää siitä huolen. Liverpool voi puolestaan saada etua siitä, että se pääsee kehittämään joukkuettaan hieman helpommissa olosuhteissa. Unitedissa parin viime vuosikymmenen menestys oli jotain huikeaa pitkän kuivan jakson jälkeen, mutta toisaalta se on myös painolasti, kuten viisi viimeistä vuotta ovat kiistatta osoittaneet. Historia kertoo, että vaikka huipulla pysyminen voi olla vaikeaa, sinne takaisin pääseminen voi olla vielä kovemman urakan takana. United ei viime vuosina ole pysynyt kehityksessä mukana kentän puolella, ja joutuu maksamaan vuorostaan kovaa hintaa siitä, ettei Fergusonin jälkeen ollut selkeää suunnitelmaa. Yksikään dynastia ei ole ikuinen. Unitedin ja Liverpoolin välillä muuten pelaajasiirtoja ei ole tehty sitten vuoden 1964, jolloin Phil Chisnall vaihtoi joukkuetta Unitedista Pooliin. Muutaman pelaajan on toki nähty edustavan molempien seurojen värejä, mutta välissä on käyty jossain muualla. Tällaisia pelaajia ovat ainakin Paul Ince, Peter Beardsley sekä Michael Owen. Beardsley on siinä mielessä mielenkiintoinen tapaus, että englantilainen pelasi 80-luvun alkupuolella Vancouverissa, josta Ron Atkinson osti hänet Unitediin Jimmy Murphyn suosittelemana. Unitedissa otteluja kertyi vain yksi kappale Liigacupissa. Sen jälkeen tie vei takaisin Vancouveriin, sieltä Newcastleen ja lopulta Liverpooliin, jossa Beardsley pelasi 175 ottelua ja teki 59 maalia. Yllättävää kyllä, Liverpoolista Beardsley siirtyi vielä paikalliskilpailija Evertoniin parin vuoden ajaksi. Liverpool vs. United: Liigaottelut Anfieldillä Liverpool wins 39 Draws 21 United wins 25 Liverpool vs. United: All-time record (kaikki kilpailut) Liverpool wins 55 Draws 47 United wins 68 Top goalscorers Steven Gerrard 9 George Wall 9 Sandy Turnbull 9 Most appearances Ryan Giggs 48 Loukkaantumiset ja pelikiellot Liverpoolilta sivussa ovat pitkäaikaispotilas Alex Oxlade Chamberlain, sekä äskettäin loukkaantuneet puolustajat Joseph Gomez, Joel Matip sekä Trent Alexander-Arnold. Clyne on kysymysmerkkinä. ManU:lta sivussa ovat loukkaantumisten vuoksi Alexis Sanchez, Victor Lindelöf sekä Marcos Rojo. Kysymysmerkkeinä ovat Shaw, Martial, Smalling, Darmian ja Dalot. Joukkueiden avainpelaajat Jürgen Klopp ymmärsi aika nopeasti Liverpooliin tultuaan, että joukkueen alakerta on saatava kuntoon jos menestystä halutaan. Virgil van Dijk siirtyi seuraan viime talvena ja on osoittanut, miksi seura niin kovasti havitteli hollantilaista. Yhdessä brassivahti Alissonin kanssa kaksikko muodostaa vahvan pohjan joukkueen alakertaan. Alisson on alkukaudesta ollut liigan paras maalivahti ja vaikka Lloris Karius palloilee tällä hetkellä jossain Turkin pääsarjassa, Liverpoolissa tuskin kadutaan päätöstä heivata saksalainen nopeasti laidan yli. Prässille immuuni Alisson kelpaisi mille vain huippujoukkueelle. Muut kesähankinnat eivät ole vielä päässeet odotetulle tasolle, joten keskikentällä luotetaan yhä työteliääseen, mutta ei niin luovaan Milner-Henderson-Wijnaldum -kolmikkoon. Naby Keita ja Fabinho saavat vielä totutella uusiin maisemiin sekä Valioliigan pelityyliin, ennen kuin näistä saadaan paras teho irti. Unitedia vastaan tosin Keita on potentiaalinen avauksen pelaaja. Kärjessä olevaa kolmikkoa kannattaa Unitedin yhä varoa, vaikkei esimerkiksi Mo Salahilta tehoja ole syntynyt tällä kaudella aivan viime kauden tapaan. Tähän mennessä maaleja on syntynyt 10 (eniten Liverpoolissa) ja lisäksi egyptiläinen on antanut 4 maalisyöttöä. Maalikeskiarvo peliä kohden on siis 0.63, kun viime kaudella vastaava luku oli huima 0.89. Unitedin kokoonpanossa ei merkittäviä muutoksia ole tapahtunut sitten viime vuoden. Puolustuksen vuotaminen voidaan laittaa sen piikkiin, että joukkue ei ole sataprosenttisen sitoutunut Mourinhon henkisesti uuvuttavaan pelitapaan, toisaalta useiden yksilöiden taso on laskenut ja loukkaantumiset ovat osaltaan haitanneet. David De Gea myös peitti yli-inhimillisillä otteillaan puolustuksen valuvikoja, sillä paikkoja United päästi viime kaudellakin usein solkenaan. Toppareita Mourinho vaihtaa ManUssa kuin omia sukkiaan, mikä on portugalilaismanagerin aiempaan uraan nähden todella epätyypillistä. Puolustuksen ehkäpä luotettavin pelaaja on ollut veteraanipelaaja Ashley Young, joka on keskityksineen vieläpä Unitedin tärkeimpiä aseita hyökkäyskolmanneksella. Kertooko se sitten enemmän Unitedin nykytasosta vai Youngin kyvyistä, jokainen voi itse päätellä. Young aloittaa suurella todennäköisyydellä myös sunnuntaina. Nemanja Matic kuuluu edelleen Mourinhon luottopelaajiin ja on kentällä aina kun mahdollista. Paul Pogba pelaa puolestaan silloin kun tätä sattuu huvittamaan eikä ranskalaisen välit Mourinhoon ole ainakaan parhaat mahdolliset. Huhuissa Pogbaa viedään kovin takaisin jo Juventukseen, mutta Unitedilla tuskin on varaa päästää näin hyvää pelaajaa lähtemään. Saattaa olla, että Pogba aloittaa Liverpoolia vastaan penkiltä, samoin kuin Unitedin paras maalintekijä Anthony Martial, joka on tehnyt 7 osumaa liigapeleissä. Romelu Lukakun ruuti on ollut märkää ja belgialaisella on kasassa vain 6 maalia. Vaikka United pelaa tällä hetkellä paremmin ilman Lukakua, olisin aika yllättynyt ellei pelaajaa nähdä sunnuntain avauskokoonpanossa. Ennakoidut avauskokoonpanot Erotuomari Ottelun tuomitsee Martin Atkinson.
  18. 1 point
    MrEskola

    Huhuja (AC Milan)

    Vaikuttaa kyllä hyvältä. Cesc olisi aivan loistava vahvistus keskikentälle ja tulisi todellakin tarpeeseen erityisesti Bonaventuran poissaolon pitkittyessä. Luovuutta ja ratkaisijoita tämä keskikenttä ja koko joukkue on kyllä kaivannut. En ole varma, mutta Paquetáa luultavasti kaavaillaan juuri Calhanoglun paikalle. Näissä brassitalenteissa on toki se ongelma, että voi näyttää brassiliigan heikompia puolustuksia vastaan dominoivilta, mutta osoittautuukin täysin lampaaksi sitten Italian Serie A:ssa (Merdalta ja Gabi"golilta" voi kysellä tästä lisää...). Gabigolin puolustukseksi toki pitää mainita, ettei mies saanut juuri ollenkaan luottoa, sillä pelasi lopulta vain 10 matsia. Täytyy siis toivoa, että Paquetá saa reilun mahdollisuuden näyttää mihin pystyy, mutta toki toivomme että osoittaisi pian myös olevan tulevaa (?) edeltäjäänsä parempi, jos mielimme pysyä neljän parhaan joukossa. Calhanoglun tämänhetkisen markkina-arvon ei luulisi olevan ainakaan ollenkaan sen korkeampi kuin se summa millä hänet hankittiin. Silloin kun ostimme hänet, ajattelin että teimme loistodiilin, mutta ei käynytkään näin. Raivostuttavaa, koska onhan se selvä että turkkilaiselta löytyy ns. kaikki työkalut, mutta varmaankin työkalulaatikko sitten puuttuu kun niin aniharvoin hänen suorituksensa näkyvät maaleina tai maalisyöttöinä. Samu on kyllä toistaiseksi on näyttänyt täysin samanlaiselta pelaajatyypiltä ja en voi kuin toivoa, että nostaa tasoaan kevätkaudella, jolloin hän saattaa saada isomman roolin. Calhanoglun lähtiessä toivoisin myös enemmän näyttöpaikkoja Halilovicille, tai sitten lähettää hänet edes lainalle hankkimaan kokemusta Serie A:sta ja fysiikkaansa kehittämään (tune: Suso Genoassa). Potentiaali on vain niin suuri ja mielestäni aika järjetöntä edes yrittää saada mitään pikavoittoa juuri hänestä tammikuussa, vaikka hänen roolinsa onkin ollut niin merkityksettömän pieni, ettei hänen menetyksensä sinänsä tuntuisi. Vielä pari sanasta Lucasista. Vaikka Paquetálla hintalapussa painaa esim. maajoukkuestatus, niin en kyllä silti ole kovin vakuuttunut. Ihan varsinaisesti ei ole kyllä dominoinut tilastoissa tuolla Brasiliassa ja tuntuu olevan aika hemmetin tärkeää miehelle tuo jossain keskialueella pelin pysäyttäminen stepovereiden vuoksi ja jotta mahdollisimman monen yksittäisen pelaajan läpi dribblailee. Edes Calhanoglu saati Niang ei sellaiseen sorru ainakaan samoissa määrin. Lisäksi fysiikassa vaikuttaa olevan kyllä tekemistä, vaikka ei onneksi ihan liian lyhyt ole. Vahvuuksiksi toki voi mainita pehmeän kosketuksen, ketteryyden ja dribblingin, mutta ne eivät kyllä yksinään Serie A:ssa todellakaan riitä ja meiltäkin löytyy ihan tarpeeksi näitä esimerkkejä pelkästään 2010-luvulta. Ehkä Leonardolle oli tärkeää nyt päihittää kilpailussa vain vanha seuransa (PSG), jotta ei vituttaisi jälkeenpäin mutta aika kalliiksi virheeksi voi kyllä kostautua. Mitenkään samanlainen fiilis ei kyllä tule verrattuna Leonardon kuuluisiin vanhoihin skouttauksiin, eli Kaká ja Pato. Mahdollisesti Leonardo näkee Lucasissa sitten itsensä, sillä molemmat ovat vasenjalkaisia Flamengon kasvatteja. Mutta joo, ehkä ei tuomita vielä ennen ensimmäistäkään matsia, mutta kaipaisi vaan oikeasti kunnollista pelimiestä myös vasemmalle laidalle. Mieluiten sellaista, joka on jo tasonsa osoittanut, eikä taas sellaista joka ei vielä (jos koskaan) ole kasvanut ihan aidoksi pelimieheksi ja joka sopii tyyliltään Italiaan.
  19. 1 point
    Torres9

    Liverpool FC - Kausi 2018/19

    Parin tunnin päästä se alkaa... Yksi kauden odotetuimmista matseista, kun Pool ja Manchester United kohtaavat Anfieldilla. Pool ei ole vuosikausiin lähtenyt näin isona ennakkosuosikkina matsiin, mutta toisaalta näissä matseissa kaikki on mahdollista ja Mourinhon taktiikat Anfieldilla tiedetään. Kieltämättä itsekin olen matsia odottanut kuin kuuta nousevaa ja aamusta asti on ollut hyvä täpinä päällä. Voitolla tänään Pool jatkaa sarjakärjessä. Rosterissa on paljon poissaoloja ja mielenkiinnolla odotan, että mihin muottiin puolustus ja keskikenttä tänään asettuu. Oma toive on Milner laitapakiksi ja Gini-Fabinho-Keita keskikentälle.
  20. 1 point
    Itse olen puolitosissaan sanonut että sarjasijoituksesta viis kunhan pooli voitetaan. Mutta nyt taitaa käydä kylmät. Tosin onhan ManU tälläkin kaudella väläytellyt, mutta se tarttisi samalla poolilta sen heikomman päivän, joita taas puolestaan ei juurikaan ole tällä kaudella nähty.
  21. 1 point
    Tulosveikkaus olisi varmaa 3,4 - 0,1. Allison ottaa kaiken kiinni tai ne harvat mitkä van dijk päästää ohitseen. Gean tulisi ottaa hurjat määrät koppeja, edessä luutii sellaiset pelaajat joilla ei kuuluisi olla asiaa näihin peleihin.
  22. 1 point
    Vaikka valitettavaa ja jossiteltavaa tavallaan tuosta pelistä riittäisi, niin pohjimmiltaan kyse oli siitä, että joukkue lähti peliin "hävitään vain maalilla"-asenteella. Yksinkertaista, mutta totta. Edes tasapeli ei kiinnostanut - minkä Gattuso todisti nerokkaalla Laxalt->Cutrone -vaihdollaan. Pelaajia ei kiinnostanut tippaakaan. Ja jotenkin tuntuu, että Milanilla on palkka/laatu-suhteeltaan ylivoimaisesti paskimmat varaveskarit. Jos ei kolmosveskari Donnarumma ole miljoonaansa ansainnut, niin reilusti isompaa pottia ei Reinakaan todellakaan ole. Mutta eipä tuo maalivahtipeliin kaatunut. Hieman surullista lueskella joukkueen (mm. Leonardo) itkeskelyä tuomareista ja kotiyleisöstä. Kyllä se oli ihan pelaajat ja valmentaja, jotka tuon tippumisen aiheuttivat. Hyvä näin, sillä Gattuso ei rotaatio-sanaa (tai sen arvoa) ymmärrä ja nyt tulee vähän enemmän lepoa pelaajille, jotka sellaista ovat jo pitkään tarvinneet mutta eivät ole saaneet. Gattuson eiliset vaihdotkin olivat sitä luokkaa, että jopa Inzaghi saattoi naureskella kotisohvallaan niille. Uutta sisään ja Gattuso pihalle. Viekööt mukanaan Calhanoglunkin.
  23. 1 point
    Jooh. Oli tarkoitus jo aiemmin palata tänne, mutta nyt kynnys ylittyi. En sano nyt tällä kertaa muuta kuin, että... Vittu mitä paskaa. Kaikki ulos. Monilla ei kyllä selvästi riitä kypsyys/pääkoppa näihin peleihin (vielä?), erityisesti nyt Castillejolla ja Calhanoglulla. Abate, joka ollut ihan hyvä topparina viime peleissä, suli sitten vähemmän yllättäen kovassa paikassa, mutta toki pilkku oli todella heppoinen. Dumari oli huono, mutta olisihan sitä voittoa nyt oikeasti pitänyt lähteä hakemaan. Jos Gattuso nyt tai kohta vaihtuu (johon en usko, ottaen huomioon sijoituksen Serie A:ssa) jälleen uuteen mieheen, niin toivottavasti ei ole italialainen. On sitten kuka tahansa italokoutsi kyseessä, 99% tapauksista kun tarvittaisiin vain tasuri jatkoon niin italokoutsi valitsee taktiikan juuri sen mukaan. Tähän on sortunut Allegri, Conte ja myöskin Ancelotti. Poikkeus sääntöön on ehkä Sarri, mutta hän ei ole tulossa Milaniin ainakaan hetkeen. Tosiaan, kyllä tässä on jo Bonaventuraa ikävä. Melkein Niangin suoritustaso oli jopa parempaa Hakanin nykytasoon nähden. Toivottavasti joku tekee sen turkkilaiselle selväksi, että sul ei oo kohta duunia josset ala pelaamaan oikeasti omalla tasolla. Toivottavasti tasonnosto ajoittuisi taas kevääseen (mutta toivottavasti kuitenkin mahd. pian), kuten viime kaudella tapahtui.
  24. 1 point
    Oli kyllä vauhdikas matsi ja tapahtumia riitti. Olympiakos ansaitusti jatkoon! Reina nousi loppuhetkillä mielellään Olympiakosin maalille
  25. 1 point
    Gattuso teki inzaghit ja vaihtoi hyökkääjän puolustajaan. Kuinka ollakaan pari minuuttia myöhemmin soi omissa. Mutta annettakoon Inzaghille sentään tunnustusta siitä, että Pippon tehdessä saman ratkaisun, Milan oli sentään pisteessä/pisteissä kiinni, mutta on se nyt saatana kun Gattuso tekee TAPPIOasemassa tuollaisen kuningasvaihdon. Mulle ainakin riitti jo tämä Gattuson touhu. Kaksi viime peliä olleet sellaista sontaa, että usko UCL-paikkaan meni. Pelaajien otteista päätellen on tainnut heilläkin mennä. Niin välinpitämätöntä touhua kentällä oli. Ei auta muu kuin valmentajan vaihto. Mielellään joku sellainen, joka ei peluuta Calhanoglua 90min vaikka mies antaa pallon vastustajalle joka kerta sen saatuaan. Mutta jotain positiivistakin turkkilaisen pelissä tänään oli: enää ei voi huonomminkaan pelata. Ei oikeasti voi. Eihän...? Selvinnee tiistaina kun mies on taaaaaaaaaaaaaaaaaaaaas avauksessa - ja täysin kuutamolla tehden koko vasemman laidan täysin hyödyttömäksi koko joukkueelle. Melko reilua joukkuepelaamista sekin. Tulipa juuri varsin mielenkiintoinen skenaario mieleen. Ensi tiistain muuan Pippo Inzaghilla on mahdollisuus aiheuttaa vanhalle joukkuetoverilleen potkut Milanin peräsimestä! Jos (kun?) kriisijoukkue-Bologna onnistuu kaatamaan Milanin ensi viikon pelissä, on joukkueen johdon PAKKO reagoida tilanteeseen eikä vaihtoehtona voi olla muu kuin valmentajan vaihto. Siinä sitten ironiaa koko rahan edestä Milanin viime vuosien valmentajarulettiin.
  26. 1 point
    Torstai on toivoa täynnä ja joskus Eurooppaliigaa. Nyt viedään päätöskierrosta ja se tarkoittaa Milanin osalta reissua Kreikkkaan, tarkemmin reilun 160 000 asukkaan Pireukseukseen, jossa pelaa Olympiakos. Peli pelataan klo 22.00 Suomen aikaa yli 32 000 katsojaa vetävällä Karaiskakis Stadiumilla. F -lohkon tilanne on sen verran kimurantti, että siitä ei tiedetä kuin, että Dudelange ei jatka ja Real Betis menee jatkoon. Betis johtaa lohkoa 11 pisteellä. Toisena on Milan 10 pisteellä Kolmas on on Olympiakos on 7 pisteellä ja peränpitäjänä on Dudelange nollakerhossa. Dudelange tuskin yllättää Betisiä, joten lohkovoitto matkannee Sevillaan. Sen sijaan Milanin ja Olympiakosin ottelussa ratkaistaan toinen jatkoon menijä. Jos Olympiakos voittaa, niin sitten aletaan tutkimaan seuraavia kriteerejä: 1. Pisteet keskinäisissä otteluissa 2. Maaliero keskinäisissä otteluissa. 3. Tehdyt maalit keskinäisissä otteluissa 4. Vieraissa tehdyt maalit keskinäisissä otteluissa 5. Jos tasapisteisiin on päätynyt enemmän kuin kaksi joukkuetta ja yllä olevien kriteerien jälkeen osa joukkueista on yhä tasoissa, käytetään yllä olevia kriteerejä vielä tasoissa olevien joukkueiden vertailuun. 6. Maaliero kaikissa lohko-otteluissa 7. Tehdyt maalit kaikissa lohko-otteluissa 8. Vieraissa tehdyt maalit kaikissa lohko-otteluissa 9. Voitot kaikissa lohko-otteluissa 10. Vierasvoitot kaikissa lohko-otteluissa 11. Kurinpidollinen vertailu (punainen kortti = 3 pistettä, keltainen kortti = 1 piste, kentältäpoisto kahden keltaisen seurauksena = 3 pistettä. Vähemmän pisteitä kerännyt sijoittuu korkeammalle) 12. Uefan seuraranking Milanin ja Olympiakosin ensimmäinen peli San Sirolla päättyi Milanin 3-1 voittoon, joten Milan pääsee vielä jatkoon vielä 1-0 vierastappiolla, mutta 2-0 on jo liikaa. Olympiakosin valmentajan Pedro Martinsin haastattelu: Does he agree that should Olympiacos throw Milan out of the UEFA Europa League next round, this will be one of the top qualifications ever in the club’s history: “Certainly, we are playing against a side of the likes of Milan, a winner of many European cups and highly successful; we knew since day one, following the draw, that –along with Betis- they are both top clubs and two of the best in Europe. This is a top club. We knew early enough that this group was going to be tough and it will hard for anyone to make it through. We said that qualification will be determined in the very last matchday and the very last minute. This is the case, we knew it was going to be like that. For any team, it is hard to beat a major side like Milan, but we have also said that we do have the aspiration and desire to qualify. We have done everything, we have tried a lot and we believe we deserve to qualify given our display and performance in all matches so far. We will do everything against a difficult opponent to claim this win and qualify; should we do it, it will certainly be a historic moment for the club since this is huge organization we are playing against, winner of many cups and one of European football’s top clubs. However, we are ambitious, we believe in ourselves and we will do everything to be successful”. How much will our fans help the team: “Our fans will certainly help, no doubt. Our fans are our strength; we have said that we are strong at home and in particular in such matches, like tomorrow’s, when we know that our fans will be next to us. We need their support and we are sure we will have it. From our side, we will try to return this boost. In terms of psychology, there is no need to work on that because players are already strongly motivated and willing to play tomorrow. They are all thrilled and this is the kinf of fixtures everybody want to play and be ready for. However we will have to manage our enthusiasm properly; we don’t have to provide them with additional incentives since they already know the importance of this match and they are eager to play. What matters a lot for tomorrow’s match is our strategic approach and dealing with details. This is what we should work on meticulously, not our players’ mentality». What makes you optimistic about tomorrow’s match: “If I wasn’t optimistic or didn’t believe in my squad, I couldn’t have been the coach of Olympiacos. I strongly believe in the quality of this team and I have always believed that we can stand up to the challenge of this competition, make it in the group stage and then qualify in the next stage. I think we showed in previous matches that we have the quality to play well; I really believe that this team may do many things. The entire world has seen how strong we are at home and how much we can improve. All players believe so, so do I being the coach of Olympiacos”. If the side may claim this qualification should it present a robust defensive attitude: “Every match calls for its own strategic approach; this doesn’t mean we will change our strategy completely as it stands in this competition and against this opponent. Certainly, we will apply a certain strategy for this particular match but we will not fully change our philosophy, it will remain the same. We all know and we have seen that Olympiacos is a side that may produce some really offensive-minded football; certainly, we are not as effective when it comes to converting. However, given our strategy tomorrow, we will seek to score goals, try to be more effective in the chances we will create; in all respects, we will try to build our own game, without moving away from Olympiacos overall display this year”. On Yaya Toure: “I would like to wish him all the best; there is not much to say about this individual. We all know he is a man of great professionalism and an amazing personality. He is a top star. Those who have worked with him have nothing but kind words to share. His conduct was exemplary. Froom the bottom of my heart, I wish him all the best for the future, no matter what project he becomes involved with. Olympiacos was really lucky to have had him the first and the second time; he is a huge name and one can only earn things just be staying close to him; once again, I would like to wish him all the best”. Gattuson haastattalu: The match "It's fundamental we go through, for us and the club. We'll find a hellish atmosphere but it's the players who take the field, not the fans. We need to play a high-quality game in terms of technique, tactics and on the mental aspect". Olympiacos "They are a good team who keep possession, we mustn't underestimate them. Their players have more experience than ours in international competitions. We can't sit back and play on the counter-attack: I want my team to play with personality. It's an important game which can make us grow". Suso "Suso has a slight physical issue which we will address tomorrow and we'll see whether he can start the game. It's nothing serious though". Individuals "I would like to see Castillejo more involved in the game, to move more off the ball but I must say he is showing great dedication and good pace. I am happy with how he fitted into the team. He can still improve a lot". Italians 'relegated' in Europa League "It's disappointing for Italian football but Europa League is now even more fascinating with Napoli and Inter, two strong sides who will be playing in the Round of 32". Experience "I have to transmit to my team how to prepare the game. All my players are different one another and not all of them need to show the same grit I did". Transfer market "We play every three days and I don't have time to think about the transfer market. I discuss this with the management but I am focused on preparing our next matches. We'll sign someone for sure, but let's keep in my mind the FFP ruling". Olympiakos F.C. - A.C. Milan Gattuson miehistö: Maalivahdit: Donnarumma A., Donnarumma G., Reina Puolustajat: Abate, Calabria, Laxalt, Musacchio, Rodriguez, Simic, Zapata Keskikenttäpelaajat: Bakayoko, Bertolacci, Kessie, Mauri Hyökkääjät: Calhanoglu, Castillejo, Cutrone, Halilovic, Higuain, Suso Milanin mahdollinen avaus: Cutrone Higuain Çalhanoglu Bakayoko Kessie Castillejo Rodriguez Zapata Abate Calabria Reina Tästä on raavittava keinolla tai toisella se jatkopaikka. Italialaisjoukkueet onnistui tippumaan Herkkutattiliigasta viimeisellä kierroksella, joten Milan voisi näyttää mallia niiille. Vaikka Milanilla on näennäisen hyvä tilanne, niin kannattaa muistaa, että kreikkalaiset on ikävä vastustajia kotonaan kenelle tahansa, Enkä usko, että Olympiakos on poikkeussäännöstä. Freesupertips.co.uk ja Goonersguide.com uskoo 1-1 tasuriin, mutta Whoscored.com uskoo Olympiakosin 2-1 kotivoittoon. Enempää ei voi siimaa antaa, muuten loppuu Milanilta europelit ja pääsee Napolin ja Interin kanssa sössinpä europelit viimeisellä kierroksella kerhoon.
  27. 1 point
    Ensimmäiset joukkueet Eurooppa-liigan pudotuspeleihin Mestareiden liigasta selvisi eilen: Club Brügge, Inter, Napoli, Galatasaray
  28. 1 point
    HERRANJUMALA MIKÄ MATSI! ALISSON!!!!!! Maailman paras maalivahti! Mieletön matsi, todellinen jännitysnäytelmä aivan loppuun asti. Jälleen täytyy nostaa hattua koko jengille (paitsi Manen viimeistelylle) . Henderson oli avausjakson heikko, mutta nousi liideriksi toisella jaksolla. Gini pelasi yhden kauden parhaimmista peleistä ja Milner kirmasi 83 peliminuutin aikana 12km. Eli keskikentälle propsit. Salah jatkoi maalitehtailua ja teki ottelun voittomaalin huikealla tavalla taas. Koulibaly nippuun ja pallo Ospinan banjoista sisään. Mane tuhlaili tänään aivan järkyttävän paljon ja peli olisi voinut ratketa jo paljon aikaisemmin. Tosin oli muillakin paikkoja joista olisi pitänyt rankaista. Alisson. Huikea maalivahti ja maailman paras tällä hetkellä. Tuolla lopun todellisella gamesaverilla brassi torjui Poolin pudotuspeleihin. Sitten vaan odottamaan pudotuspeliarvontoja. Ja huikea viikkoa tietysti jatkuu. Sunnuntaina odottaa kamppailu Manua vastaan.
  29. 1 point
    Tässä pakelle Paquetaa:
  30. 1 point
    Tänään klo 21.30 Suomen aikaa saapuu San Sirolle Torino vieraaksi. Torino perustettiin vuona 1906, kun Juveen tyytymättömät jäsenet päätti perustaa uuden seuran ja pian pari torinolaisseuraa Internazionale Torino ja Unione Sportiva Torinese yhdistettiin uuteen Associazione Calcio Torinoon. Torinon suuruuden vuodet oli 40-luvulla, jolloin seura otti 5 scudettoa (1942–1943, 1945–1946, 1946–1947, 1947–1948, 1948–1949). Tuota Grande Torinoksi kutsuttua joukkuetta kohtasi suuri tragedia vuonna 1949, jolloin Torinon pelaajat yhtä lukuun ottamatta kuolivat Supergan lento-onnettomuudessa. Yhteensä Torinolla on 7 scudettoa, kun mukaan lasketaan ensimmäinen (1927–1928) ja viimeinen ( 1975–1976). Se on Serie A:n viidenneksi eniten ja enenän kuin esim Romalla tai Napolilla. Lisäksi kannattaa muistaa, että Torino pelaa 75:n kautta pääsarjassa. Sekin on kuudenneksi eniten kaikista joukkueista. Eli perinteitä joukkueella piisaa. Viime kaudella Torino oli sarjassa 9. Tammikuun alussa palkattu Walter Mazzarri on saanut joukkueen ihan kelpo vauhtiin. Tällä hetkellä Torino on sarjan 6. ja kerännyt 14:stä pelistä 21 pistettä. Milanilla on vastaavasti 14:stä pelistä 25 pistettä ja sarjasijoitus on 4. Eli ei liene suuri vale, jos peliä sanoo 6 pisteen peliksi. Myös joukkueiden vire on aika lähellä toisiaan. Milanilla on 5:stä viimeistä pelistä 3 voittoa, 1 tasuri ja 1 tappio. Torinolla on 5:stä viimeistä pelistä 2 voittoa, 2 tasuria ja 1 tappio. Gattuson kommentit: Two up front "We are doing all we can to make them play together (Patrick Cutrone and Gonzalo Higuain). We have to try to find the right balance on the field. Though it's not how many strikers we have but how much they are ready to help the team". Recent form "This team has improved thanks to the work we are putting, with great dedication and attention to details. We need to show a strong sense of belonging tomorrow, this is AC Milan's secret. Looking at the age of lots of our players we can actually turn the tide. At the same level with Inter and Napoli? Only time will tell. We have to keep working, knowing we haven't achieved anything yet. We are improving in terms of mentality and as a group. We need to continue like this to try and narrow the gap with the top clubs, but we can already sense a different atmosphere with a management doing important things". Higuain "He is important for us. We need to exploit his qualities. Pipita will never be a problem for us because he is a top player. He just has to focus on helping the team, without thinking only about scoring. Goals come as a consequence". Paquetá "Lucas lands in Milan tomorrow, he will undergo physical tests and he will be officially with us in January. He's coming here to visit the city he will be living in, his home but I won't speak about him until he is officially an AC Milan player". Injured players "Both Mateo Musacchio and Alessio Romagnoli had an RMN a few days ago. They have resumed running on the pitch and this is a good sign. We'll see how things go next week". Ibrahimovic "You have to ask Leonardo, Maldini and Gazidis about Ibra. I have to focus on my team, with Fabio Borini whose ankle is bothering him, and on how to exploit the qualities of all my forwards. All the rest is the management's duty". Individuals "I am pleased with Tiemoue Bakayoko: he's physical and moving well on the pitch. He's playing well now but must continue improving. You all know what I think of Calhanoglu, he can do a lot more, he's a pacey player with shooting skills and intelligence". The defence "I would like to play in a 3-man defence tomorrow. We have a few ideas in our minds and will try a few different solutions in training today". On Inter "I am not thinking about overtaking Inter in third place, I am fully focused on tomorrow's game. Inter are strong and are showing it in the Champions League too. Keeping up with them can be an additional boost for us but as I said I am only focused on improving my team and ending in the top four". A.C. Milan - Torino F.C. Gattuson miehistö: Maalivahdit: Donnarumma A., Donnarumma G., Reina Puolustajat: Abate, Calabria, Conti, Laxalt, Rodriguez, Simic, Zapata Keskikenttäpelaajat: Bakayoko, Bertolacci, Kessie, Mauri, Montolivo, Torrasi Hyökkääjät: Calhanoglu, Castillejo, Cutrone, Halilovic, Higuain, Suso, Tsadjout. Torinon valmentajan Walter Mazzarrin miehistö: Maalivahdit: Ichazo, Rosati, Sirigu Puolustajat: Aina, Ansaldi, Bremer, De Silvestri, Djidji, Izzo, Lyanco, Moretti, Nkoulou Keskikenttäpelaajat: Baselli, Berenguer, Lukic, Meite, Parigini, Rincon, Soriano Hyökkääjät: Belotti, Damascan, Edera, Falque, Zaza La Gazzetta dello Sportin ennakimat avauskokoonpanot: Tästä pelistä on odotettavissa tasainen vääntö . Freesupertips.co.uk ja Goonernersguide odottaa Milanin 2-1 kotivoittoa. Whsocored.com sen sijaan odottaa 1-1 tasuria. Täällä uskotaan silti siihen voittoon, tai ainakin toivotaan sitä.
  31. 1 point
    Mukava voitto Unitedilta ja kuten Wipu totesi edellä niin United oli pitkästä aikaa vakuuttava. Hyökkäyspäässäkin nähtiin harvinaisen sujuvaa yhden kosketuksen syöttelyä ja maalit oli nätisti sommiteltuja. Eipä sillä, kyllä nämä Fulhamin kaltaiset joukkueet pitääkin kotona voittaa selvällä marginaalilla. Toisella jaksolla höllättin otetta kaasulta, ja olisin ollut vähän yllättynyt mikäli United olisi jahdannut yhtä innokkaasti lisämaaleja kuin avauspuolikkaalla. Fulhamilta nähtiin siinä toinen keltainen korttikin kun Anguissa taklasi Rashfordia puolihuolimattomasti. Tuskinpa punainen pelin lopputulokseen kuitenkaan suuremmin vaikutti, sillä todella vaisu Fulham tänään oli. De Gea - Alkukaudesta ei ole ehkä nähty sitä aivan parasta De Geaa, ja vähän luulen että maajoukkueen vaisuilla peleillä on asiaan jonkinlaista merkitystä. Seurajoukkueessaan DDG on kyllä ollut edelleen tasaisen hyvä ja virheitä tulee vain harvakseltaan, vaikka asiantuntijat muuta väittääkin. XG-tilastot kuitenkin kertoo kieltään siitä, ettei pelaaja ole viime kauden huipputasollaan, jolloin United päästi liki 20 maalia vähemmän kuin olisi pitänyt. Gamesavereita tulee edelleen lähes säännöllisesti, mutta pelaaja ei silti pysty kaikkia puolustuspelin virheitä peittämään. En näe, että loppujen lopuksi kovinkaan moni asia olisi viime kaudesta muuttunut puolustuksen osalta, ja nyt kun DDG ei ole niitä "ylimääräisiä" torjuntoja ottamassa, omissa ropisee vielä tiiviimpään tahtiin. Fulhamia vastaan DDG:llä oli aika perusilta eikä töitä suuremmin ollut. Rankkarit voidaan nähdä De Gean ehkä suurimpana heikkoutena. Mielellään näkisi DDG:n pelaavan enemmän maata pitkin, sillä jalalla pelaaja on mainettaan parempi. Dalot - Oma MotM tähän otteluun. Porton kasvatti osoitti merkkejä siitä potentiaalista, miksi tämä joukkueeseen hankittiin. Useita hyviä haastoja hyökkäyskolmanneksella ja pelaajalla näyttäisi olevan ihan eri lailla laatua ja osoite keskityksissä kuin vaikkapa Valencialla. Piristävää nähdä, että oikealtakin laidalta löytyy hyökkäyspelotetta. Puolustamisessa jonkin verran ongelmia sijoittumisen kanssa, mutta se on sellainen juttu mikä varmasti paranee valmennuksella ja kokemuksen myötä. OT näytti tykkäävän myös Dalotin otteista ja toivottavasti poju jatkaa samaan malliin. Smalling - Alkukauden paras United-toppari. Mikä ei sinällään sano paljoa, koska rima ei ole ollut kovin korkealla. Fulhamia vastaan piti Mitrovicin poissa kuvasta. Fyysisesti pärjää oikeastaan kenelle tahansa, mutta ne pallolliset kyvyt. Nyt olisi ollut ainakin pariin kertaan mahdollisuus nopeaan hyökkäykseen, jos Smalling olisi nähnyt syöttösuunnat ylempänä. Voisi olla kova tekijä laadukkaan pallollisen pelaajan kanssa, mutta en ole varma, riittääkö sekään tänä päivänä, etenkin kun vilkaisee miten pallovarmoja pelaajia naapuriseuran alakerrassa on käytettävissä. Ehkä tuossa Josén systeemissä kuitenkin vielä pärjäisi, mikäli Moulle annetaan siirtokassaa uuden keskuspuolustajan hankintaan. Jones - Loukkaantumiset näytää yhä piinaavan Jonesia, mikä on harmi, sillä jossain siellä on edelleen olemassa hyvä Valioliigatason toppari. Onhan tuo edelleen kömpelö kuin mikä, vaikka paikkaa ketteryyden puutetta muilla ominaisuuksillaan. Pelin lopussa oli lahjoittaa maalin lopun virheellään. Tällaiset kömmähdykset luultavasti jäisivät vähemmälle, jos se vain pysyisi kasassa muutamaa peliä pidempään. Young - Yllätti haastollaan avausmaalissa ja päälle vielä hieno viimeistely. Vaihteeksi molemmilta laitapuolustajilta onnistunut peli. Matic - Vire parantunut viime aikoina. Käynnisti hyökkäyksiä aiempaa nopeammin. Mieleen jäi erityisesti yksi kantapääsyöttö sekä scholesmainen diagonaalipallo Dalotille. Paremmat otteet lupaavat hyvää jouluruuhkaa ajatellen. Herrera - Herrera on mielestäni ollut melko hyvä näissä muutamassa viime pelissä. Matic tarvitsi lisää jalkoja tuekseen, ja Herrera on niitä myös tuonut. Prässää hyvin Lingardin ja Rashfordin kanssa. Unitedin keskikenttä näyttää Herreran ansiosta tiiviimmältä eikä sieltä kävellä niin helposti ylitse. Lingard - Ajatukset menee nätisti yhteen Rashfordin ja Matan kanssa, joitakin näppäriä kombinaatioita oli myös tässä pelissä. Parhaimpana osoituksena 3-0-maali. Ei ole ollut esillä ihan niin vahvasti kuin viime kaudella, mitä tulee tehoihin, mutta tekee joukkuekavereilleen tilaa näppärällä liikkumisellaan ja tekee arvokasta näkymätöntä työtä prässäämisellään. Joukkuepelaaja ennen kaikkea. Mata - Rashfordin ja Dalotin ohella Unitedin parhaimmistoa. Menettää harvoin palloja ja mielestäni on sillä tavoin jopa parempi hyökkäyspään outlet verrattuna Pogbaan, jonka roolikin on toki lähtökohtaisesti vähän erilainen. Älykkäin pelaaja nykyjoukkueesta ja Pasin sanoin "futaaja". Näkee joukkuekaverinsa ja tilat joihin syöttää, ja osaa hakeutua myös ahtaissa tiloissa pelattavaksi. Nopeus on selkeä heikkous, mutta kun Mataa peluutetaan tämän vahvuuksia hyödyntäen, kyseessä on edelleen todella käyttökelpoinen pelaaja. Ja toki kyseessä on myös erittäin sympaattinen kaveri. Sanoisin, että varsinkin näissä kotipeleissä heikompia vastaan Mata kuuluu lähtökohtaisesti avaukseen, sillä Unitedilla ei oikein ole parempia hyökkääviä pelaajia tiiviiden puolustusten avaamiseen. Rashford - Petasi paikan Matan maaliin ja viimeisteli kovalla kudilla viimeisen osuman, joskin vähän onnekkaasti. Ottanut hienosti vastuuta hyökkäämisestä Southampton-ottelusta lähtien. Jollain tavoin pelaaja muistuttaa nuorta Ronaldoa. Itseluottamus on about yhtä kovaa luokkaa, ei pelkää mitään, uskaltaa haastaa, ja omaa laadukkaan, kovan laukauksen. Kun tulee viimeisen ratkaisun aika, jäätyy kuitenkin yleensä kokonaan. Helpot asiat tehdään tarpeettoman vaikeiksi ja niin edelleen. Kuten Rautiainen studiosta osuvasti sanoi, Unitedin nuoret pelaajat tarvitsisivat jonkun, joka kädestä pitäen ohjeistavat näitä hyökkäyspelaamisessa. Rashfordista moni valmentaja saisi ihan satavarmasti enemmän irti ja silloin puhuttaisiin luultavasti jo Kanen kaltaisesta eliittitason hyökkääjästä. Lukaku - Hieman parempi peli Lukakulta. Hieno avaava syöttö 2-0-maaliin. Usein toivoisi, että pystyisi pelaamaan paremmin korkeat pallot omilleen; ei ole kokoisekseen erityisen kova pääpelaaja. Tap-in 3-0-maaliin. Tuntuu, että iskee aina lähinnä helpot paikat sisään ja jättää ne 1vs1:set tekemättä, kuten tokan jakson puolittainen läpiajo. Rojo - Kypsempää pelaamista kuin Arsenalia vastaan. Vähän tuollainen Baillyn kaltainen villi kortti, josta ei koskaan tiedä varmasti mitä sieltä on luvassa. Näin fanin näkökulmasta hiukan hämmentävä pelaaja; tykkään tavallaan Rojon asenteesta, kyvytkin riittää melko pitkälle, mutta samalla miettii, voiko tähän luottaa koskaan sataprosenttisesti. Fred - Pirteän oloinen cameo Unitedin brassiväkkärältä. Selvästi totuttelee yhä Valioliigan tempoon, sillä pomppaus surkeasta Ukrainan liigasta Englantiin on varmasti kova kenelle tahansa. Raa'an oloinen pelaaja, mutta potentiaalia uskoakseni löytyy tarpeeksi oikeuttaakseen paikkansa nykyisessä United-ryhmässä. Jossain toisessa pelitavassa sopeutuminen olisi nopeampaa, mutta tuskin mahdotonta tässäkään. Jossain vaiheessa Mourinhon on uskallettava antaa pelaajalle enemmän vastuuta, sillä lisähankintoja on keskikentälle tuskin ennen kesää odotettavissa. McTominay - Pääsi viimeiseksi 10 minuutiksi kentälle ja nämä ovat mielestäni sellaisia paikkoja jolloin McTominayn kaltaiselle pelaajalle kannattaa niitä irtominuutteja antaa. Kuluvalla kaudella hän on saanut kykyihinsä nähden liikaa vastuuta enkä usko ollenkaan, että esim. SAF olisi pelaajaa tällä tavoin tuonut mukaan joukkueeseen. Yksi hyvä puolustuspään "driblaus" jäi mieleen ja pääsi myös yrittämään lähietäisyydeltä maalintekoa.
  32. 1 point
    Dalotilta väkevä eka puolituntinen Maaliero plussalla
  33. 1 point
    ippe

    Liverpool FC - Kausi 2018/19

    Siellähän on melkoinen myllytys käynnissä ja taululla on jo 0-4 lukemat. Mo Salah on varsinkin ollut pelipäällä ja jamppa iski hattutempun. Joe Gomezin puuttuminen alakerrasta ei ole juurikaan näkynyt ja Milner on ollut myös hyvä vähän vieraammalla oikean pakin tontilla. Milnerille taisi olla tänään uras 500. ottelu Valioliigassa niin hieno rajapyykki hänelle, hän taisi olla vasta 12. pelaaja, joka on yltänyt vastaaviin lukemiin. Puolustus on toiminut hyvin ja tykkään todella Fabinhosta tuolla keskikentällä. Hän tekee hyviä katkoja ja tuo jonkinlaista varmuutta siihen keskelle. Mielestäni hän on Wijnaldumin kanssa oikein hyvä pari siinä keskikentän pohjalla. Keitalle myös toinen startti tällä viikolla ja kaipa se hänenkin peli siitä paranee. Omaan silmään on vielä vähän sen näköistä tekemistä, että pelikavereiden liikkeet eivät ole tulleet selväksi ja toisinaan tekeminen on vähän epävarmaa. Miehellä on potentiaalia paljon parempaan ja Kloppokin taisi siellä ja rauhoitella, että kaikki seurassa tietävät Keitan kyvyt ja tämän vuoksi hänen hankintaansa odotettiin vuoden verran, joten mitään ongelmia ei ole vaikka loukkaantumiset ovat alkukautta vähän rasittaneetkin. Toivotaan nyt, että Chelsea saisi niistettyä Cityltä tasurin tai miksei vaikka ihan voittoakin jos sille päälle sattuvat.
  34. 1 point
    Mahtava nousu voittoon! Helppoa peliä siitä ei tullut ja avauksessa oli peräti 7 muutosta Merseysiden derbyyn. Burnley pääsi vielä johtoon toisella jaksolla, mutta Kloppon ryhmä nousi makeaan 2 maalin voittoon. Maalintekijöinä toimi Milner, Firmino ja Shaqiri. Naby Keita oli todella hyvä ja hänet valittiin ottelun parhaaksi. Nyt nähtiin jo niitä otteita, minkä takia häntä hehkutettiin Saksassa. Liikaa ei voi hehkuttaa Alissonia, joka on maailman paras maalivahti kyllä tällä hetkellä. Lopussa 2-1 tilanteessa jälleen huikea gamesave ja tilanteeks päätteeksi brassi koppasi pallon ja käynnisti nopean vastahyökkäysem, joka päättyi sekuntien päästä Shaqirin maaliin. Ikäviä uutisia tuli tosiaan heti avausjaksolla kun Gomez loukkasi itsensä. Kyseessä on nilkkavamma ja Kloppon mukaan saikkua tulee eikä tilanne näytä hyvältä. Lovren on kanssa kokoajan telakalla, joten kroatti olisi syytä parsia jotenkin kasaan. Pari päivää huilia ja lauantaina jatkuu. Silloinkin vieraskamppailu, mutta tällä kertaa vastassa Bournemouth.
  35. 1 point
    City ja liver menee menojaan ja ovat toki pelillisesti omaa luokkaansa. Toivottavasti voitettaisiin liver ja annetaan citylle pisteitä. Säilyisi 20-18 asetelma, ei muuta loppukaudelle.
  36. 1 point
    Toivo mitä vain ja huomaat että Matic,Felli ja Lukaku on avarissa.
  37. 1 point
    Sinne meni Mark Hughes. Ilmeisesti tasapeli Manchester Unitedia vastaan oli viimeinen pisara Southamptonin johtokunnalle. https://www.bbc.com/sport/football/46091577
  38. 1 point
    DIVOCK ORIGIIIIIIII! KLOPP JA ALLISON! Siinä tärkeimmät! 😁 Jännittävä Merseysiden derby, joka ratkesi vasta lisäajan lisäajalla käsittämättömällä tavalla. Ja ratkaisijana Divock Origi, joka meinasi ratkaista ottelun jo varsinaisella peliajalla. Kloppin ja muiden tuuletukset jää historiaan. Mahtava loppu ja taistelu Cityä vastaan jatkuu. Keskiviikkona Burnley ja lauantaina Bournemouth matsit.
  39. 1 point
    Eipä alkanut kuitenkaan. Tässä nyt oikeastaan huomaa mikä on Unitedin yksi suurimmista ongelmista tällä hetkellä. Pelien sisällä voidaan saada yllättävän hyviäkin jaksoja aikaiseksi ja osoitettu taistelutahtoa (Newcastlen ja Juve-pelien loput tulee ekana mieleen), mutta milloin viimeksi ManU on pelannut kokonaisuudessaan vakuuttavan ysikymppisen? Tällä kaudella tuskin kertaakaan ja täytynee mennä aika kauas viime kaudelle että sellainen löytyy. United ei tuolla pelitavalla vain pysty kontrolloimaan otteluita kuin pienen pätkän kerrallaan. Tänään peli osittain hävittiin jo ennen kentälle menoa Mourinhon kokoonpanovalinnoilla. Loukkaantumiset tosin vaikeuttivat tilannetta, mutta ehkä nyt silti kannattaisi Southamptonin tasoista jengiä vastaan lähteä rohkeammilla valinnoilla liikkeelle ja hyökätä, sen sijaan että 8 pelaajalla suojellaan omaa maalia. Ensimmäiset 25 minuuttia oltiin taas aivan unessa, vaikea ymmärtää mikä näissä otteluihin valmistautumisissa on niin vaikeaa. Jakson loppua kohden United sai sentään vähän omaa pallollista peliä kuntoon ja Rashfordilta nähtiin erinomaiset alustukset molempiin maaleihin. Lukakulle saatiin maali mikä on varmasti tärkeää itseluottamuksen kannalta, joskin muuten pelaajan pallotekniikka jätti taas tänään toivomisen varaa. Toinen jakso oli ihan kelvollista peliä, mutta viimeinen silaus hyökkäyksistä jäi puuttumaan. Vaihdot tuli omaan makuun pikkuisen liian myöhään, olisi siinä tunnin kohdalla jo voinut valmennus reagoida. Muuten hyökkäykselle ei paljoa ruusuja voi jakaa. Juuri sellainen ottelu jossa laidoilta tarvittaisiin tukea, no eipä saatu. Shaw'lta heikko peli eikä Young ollut keskityksineen paljon parempi oikealla. Pogba aiheutti keskialueen neppailuillaan useamman vaaratilanteen. Hyvä pelaaja, mutta kaipaisi ehdottomasti Zlatanin tapaista isähahmoa pitämään pelaajaa kurissa näyttelyponin elkeiltään. Hyvän ja huonon päivän ero on Pogballa käsittämättömän iso. Parjattu McTominay-Matic -kaksikko paransi hiukan otteitaan huonon alun jälkeen. Kunpa José nyt vaan ottaisi järjen käteen ja antaisi välillä Maticillekin lepoa. + + + Rashford + + Herrera + De Gea - - - Pogba - - Shaw - Young United on tässä vaiheessa kautta oikeastaan hyvin mielenkiintoisessa ja voisiko sanoa herkässä tilanteessa. Joukkue kyntää yhtä syvällä kuin Real Madrid La Ligassa (jonka manageri lähti lätkimään aikaa sitten), jokaisessa ottelussa kolmen pisteen kaivaminen on ison työn takana, ja maaliero edelleen pakkasella kun kautta on pelattu kohta puolet. Silti pelaajat ovat vielä ainakin näennäisesti managerin takana. Moun viimeisen Chelsean kauden romahdusta ei ole tapahtunut, pisteitä kertyy juuri ja juuri riittävästi, eikä välitöntä potku-uhkaa tuntuisi Mourinholla olevan. Mielestäni vaikuttaa siltä, ettei korkeammilla tahoilla ihan edes ymmärretä tilanteen vakavuutta. Ensi kaudella kaiken järjen mukaan ei UCL:lää pelailla ja se tietää paitsi tulonmenetyksiä myös kolmen parhaan pelaajan, eli De Gean, Pogban ja Martialin lähtöhalujen kasvamista. Pikku reality check voisi tehdä itse kullekin hyvää, mutta tällaisiin menetyksiin ei Unitedilla vain yksinkertaisesti ole varaa. Vanha totuus "on helpompi erottaa manageri kuin puoli joukkuetta" pitää tässäkin kohtaa paikkansa. Tietysti on mahdollista, että kulissien takana mietitään jo kuumeisesti aikaa Mourinhon jälkeen ja mahdollisia DoF- ja managerikandidaatteja, mutta jotenkin epäilen...
  40. 1 point
    Milanin pelit jatkuu huomenna kotipelillä Parmaa vastaan klo 13.40 Suomen aikaa. Parman moni vanhempi spagettfutiksen seuraaja muistaa kultaiselta 90-luvulta, jolloin joukkue oli yksi calcion helmistä. Silloin joukkueessa pelasi maailman tähtiä ja pokaaleita tuli Coppa Italiasta ja UEFA-cupista. Tuolloin joukkuetta tuki suuri meijeri Parmalat, joka joutui johdon rahojen kavallukseen ja kirjapitoskandaaliin. Se vei jalkapallotouhulta pohjan pois. Seura kaatui myös vuonna 2004 konkurssiin ja joutui tutkinnan alle kolmeksi vuodeksi. Sen jälkeen seura perustettiin uudelleen nimellä Parma FC SpA. Tämä uusi Parma oli taloudellisesti ja urheilullisesti heikko seura. Niinpä seura joutui konkkaan 2015. (Vähän ennen konkkaa vanha vähähiuksinen Galliani hankki Jose Maurin Milanin. Kaverin Milan ura on ollut kyllä surkea, mutta torstaina oli hyvä esitys hiukan pakkoraossa Dudelangea vastaan. Ehkä se siitä rupeaa kulkemaan.) Mutta takaisin asiaan. Parma tiputettiin Serie D:hen, mutta seura ei suostunut luovuttamaan ja luotiin uudelleen nimellä Parma Calcio 1913. Sen jälkeen joukkue on noussut rakettimaisesti ylös. Viime kaudella Parma oli Serie B:ssä 2. joka oikeutti sarjanousuun. Tosin kesällä joukkue kriisiin, kun joukkueen hyökkääjän Emanuele Calaion väitettiin yrittäneen tulosmanipulaatiota. Parmaa uhkasi pysyminen Serie B:ssä. Lopulta Emanuele Calaiolle lätkäistiin kahden vuoden pelikielto ja 20 000 euron sakot. Parma sai 5 pisteen rangaistuksen. Siitä sitten Parma valitti ja pistemenetys muuttui sakoiksi sekä Calaion pelikielto lyheni muutamaan kuukauteen. Tällä kaudella Parma on jatkanut yllättävän kovaa liitoa. Joukkue on tällä hetkellä 6. ja on kerännyt 13:sta pelistä 20 pistettä. Milan on tällä hetkellä 5. ja on kerännyt 13:sta pelistä 22 pistettä. Eli Milanilla vain 2 pistettä eemmän kuin Parmalla, joten kyseessä on ainakin tällä hetkellä 6 pisteen peli. Myöskään joukkueiden vireessä ei ole kovin suurta eroa. Parmalla 5:stä pelistä 2 voittoa, 1 tasuri 2 tappiota. Milanilla 5:stä pelistä 3 voittoa, 1 tasuri ja 1 tappio. Gattuson kommentit: Parma "We must respect our opponents understanding their qualities. Parma play in 38 metres and are dangerous on the counter: they defend well and attack immediately. Kudos to them on creating a team with players functional to their way of playing. We need to be wary of their organisation and speed. When on the ball we need to move it around quickly and create many chances. We mustn't give Parma the opportunity to trouble us. It's going to be a battle for 95 minutes". The team "If we play against Parma like we did against Dudelange we won't win. Matches like this can happen although Dudelange knows how to play football. I saw the spark in the boy0s eyes after we conceded the goal for 2-1 and I was pleased with their attitude. We cannot afford blackout moments, we need to play with the same humbleness we showed at the Olimpico. We need to win as many points as possible in Serie A and qualify for the next round in Europa League. These are the goals before the winter break before we can take a breather. The injuries have helped the team becoming more compact, let's continue with this same spirit". The San Siro boost "Almost 60,000 fans will be at the San Siro to cheer on us tomorrow, we must be proud of this and has to be an extra motivation to do well. I'm not against playing at 12.30, probably if we played at 6 pm we would have fewer people at the stadium. I only stated that it would have been better for the players to have a few hours more to recharge the batteries after playing on Thursday evening in the Europa League". Improvements "I hope to improve as a coach, I have gained experience in this first year at AC Milan. I want to make as few mistakes as possible, to improve on a technical and tactical level both before and during the game. As soon as I fared poorly in a game I would be heavily criticised and this happened when I was a player and it's the same now that I am a coach. I don't let this get on top of me, it motivates me to do better and it's the same today". Individuals "Calhanoglu needs to play with continuity, I hope he can play the same way he did in the second half against both Lazio and Dudelange. Conti deserves to be back in action but he's still one step away. In terms of run and power he's fully recovered, he needs to improve on the one-on-one and to do so he needs to play. I am pleased with how he's doing and it's up to me to find the right time to bring him on. Jose Mauri played well against Dudelange, also Bertolacci's performance was not too bad. Bakayoko and Cutrone are not in their best shape but are available for the match. Rodriguez is one of the most skilled players in the squad, he makes difficult things look easy. Suso is learning to swerve to the centre more often, he can do even better". The transfer market "It's true that we had the chance to sign Cristiano Ronaldo. Fabregas? Of course, I would like to coach such a great player but its' just a rumour as of now. You should be asking these questions to Leonardo and Maldini. It's not that I talk about the transfer market with the club every day of the week. As soon as there are some negotiations I will discuss them with the club, as it happened with the signing of Paquetá". Parman valmentajan Roberto D'Aversan kommentit: “We’re coming into this match with everyone available apart from Siligardi, who trained with the team up until yesterday. He didn’t train this morning due to a small knock and he hasn’t been called up due to tests carried out on Friday afternoon.” “We’re aware of our dimensions, without thinking too much about what we’ve done so far, but rather focusing on what we still have to do. We all know the difficulties of this match. We must play with the same humility that has helped us achieve important things. “However, we must also have the ambition to pick up points during an important contest. We must not be influenced by external influences. Our league position makes things a bit easier, however, during our preparations we’ve focused on the potential pitfalls of this match. We must not lose the characteristics that can help us get a result. We must show humility, determination and the desire to do well regardless of the opposition. “The defence? Gagliolo has been used plenty of times in the middle, however, last year he was one of the best full-backs in the league. Decisions will be made by analysing the opposition. Gobbi is back but he only trained at 100 per cent yesterday. I still have decisions to make and I have some doubts, however, there are players that are doing really well in training. An example of this is on the right-hand side, where there is a choice to be made between Biabiany and Ciciretti, who both have different characteristics. “Milan played with a 4-4-2 on Thursday, while in Rome they set up with a 3-4-3. They rested a lot of players in their the Europa League match so it’s probable that they’ll go with the latter. “It’s exciting to go back to San Siro. I was at Milan for six years and it was like a second family for me. Gattuso joined Milan when I was coming back from an injury. We used to drive around in my car and he would take me to some restaurants that he knew. I also had the honour to train with Maldini and the first team. He was a fantastic player and a great man. Leonardo was also part of that group and it’s great to see these people now part of the club. “I will not settle for a draw because if you go into a game with a point in mind against a team like Milan, then it’s difficult to get a result. We must be humble yet ambitious.” “Iacoponi has demonstrated that he can play in every position across the defence, also doing well as a full-back in Serie A. He is proving his worth in this division. The important thing is to keep pushing like we’ve all done so far. “External praise? You must always find the right balance. We must do well to weigh up both criticism and compliments.” “Milan have top players. Cutrone is young but must still be respected because he’s a predator in the penalty area. And then they also have Suso, Cahlanoglu, Kessie, Bakayoko. They have many different ways to win a match and great teams can afford a few absentees. We must make sure that we stay focused and give them as few opportunities as possible.” A.C. Milan - Parma Calcio 1913 Gattuson miehistö: Maalivahdit: Donnarumma A., Donnarumma G., Reina Puolustajat: Abate, Calabria, Conti, Laxalt, Rodriguez, Simic, Zapata Keskikenttäpelaajat: Bakayoko, Bertolacci, Brescianini, Kessie, Mauri, Montolivo Hyökkääjät: Borini, Calhanoglu, Castillejo, Cutrone, Halilovic, Suso Parman valmentajan Roberto D'Aversan miehistö: Maalivahdit: Bagheria, Frattali, Sepe Puolustajat: Bastoni, B. Alves, Gagliolo, Gazzola, Gobbi, Iacoponi Keskikenttäpelaajat: Barillà, Deiola, Grassi, Rigoni, Scozzarella, Stulac Hyökkääjät: Biabiany, Ceravolo, Ciciretti, Di Gaudio, Gervinho, Inglese, Sprocati Tässä on La Gazzetta dello Sportin ennakoimat avauskokoonpanot: Skyn ennakoima Milanin avaus: Skyn ennakoima Parman avaus: Normaalisti sanoisin, että kyllä sarjanousijan pitää kotona kaatua. Nyt en ole lainkaan varma siitä. Milan on niin siipirikkoinen ja eukä viikolla ollut Dudelange -peli uskoa ainakaan lisännyt. Sen lisäksi Parma on pelannut hyvän syksyn. Tästä huolimatta Freesupertips.co.uk ehdottelee Milanin 3-1 kotivoittoa. Valitettavasti en siihen usko, vaan enmmän Whoscored.comin 2-2 ehdotusta.
  41. 1 point
    Tämä ei ole gif mutta toivottavasti YouTube-video kelpaa:
  42. 1 point
    Valitettavasti näin. Euroopassa ei taida top10 tai edes top20 joukkueissa olla joukkuetta jolla keskitykset olisivat ensisijainen taktiikka. Keskittyksiin perustuvaa jalkapalloa pelattiin -80/-90 luvulla ja osin 2000 luvun alussa. Mutta nykyfutis on kaikkea muuta. Perinteinen keskitys (mitä United viljelee) on enemmänkin viimeinen keino, kuin päämäärä. En usko, että nykyiset laiturimme ovat sen huonompia keskittämään kuin muutkaan, mutta hitaalla hyökkäämisellä ja yhdellä (max kahdella) paikallaan olevalla kohteella ei vain tulosta tule, kun vastustaja ehtinyt asemiin omalle alueelleen. Enkä usko että sellaista keskittäjää markkinoilta löytyy, joka tätä pystyisi muuttamaan, vaan ensisijaisesti muutos tapahduttava pelitavassa. Tässä ollaan nyt pitkälti asian ytimessä. Pelitapaa ei ole, Piste. Tavallaan joukkue pelaa valmentajalleen, mutta koko joukkue ei ole tätä taktiikkaa "ostanut". Jos valmentajalle pelattaisiin oikeasti, niin tämä näkyisi mielestäni vielä enemmän kentällä liikkeenä ja yrityksenä paikata omia virheitä sijoittumisessa yms. Logolle pelaaminen näkyisi uhrautumisena ja taisteluna irtopalloissa, viime hetkillä, maalien edustalla yms. kriittisissä tilanteissa. Nyt näitä mitään ei näe, kuin välillä, yksittäisiltä pelaajilta. Vastustajien uskallus haastaa, johtuu mielestäni Unitedin pelitavan ja joukkuepelin puuttumisesta. Haastaminen on melko helppoa, kun Unitedin puolustaminen ei ole organisoitunutta joukkuepelaamista ja hyökkäämienkin enemmän yksilöiden taidonnäytteitä. Näiden takia kentällä on tilaa ja rakoja, joihin nyky Valioliigasta löytyy joukkueesta kuin joukkueesta riittävän taitavia pelaajia.
  43. 1 point
    Ei pelin sujuminen taida pelkästään Lukakusta kiinni olla. Kyllä ne ongelmat on ihan jossain muualla ja syvemmällä. Muutenkin jotenkin tyhmää monelta syytellä yksittäisiä pelaajia joukkueen esityksistä. Yksikään peli tällä kaudella ei ole kaatunut yksittäiseen pelaajaan. Kukaan pelaajista ei ole noin huono/hyvä kuin miltä tällä hetkellä näyttävät kentällä. Enkä syytä yksinään valmentajaakaan, mutta mutta........ saisiko joku muu tästä materiaalista enemmän irti? Ei taida olla sattumaa, että poikkeuksetta United pelaajat esiintyvät paremmin maajoukkueissa kuin Unitedin punaisessa paidassa.
  44. 1 point
    Melko synkässä tilanteessa United on tällä hetkellä. Mutta miten tätä tilannetta pitäisi lähteä ratkaisemaan? Mourinho ulos ja seuraava koittamaan onneaan? Mourinhon potkiminen ulos tällä hetkellä olisi lähinnä ensiapua ahdistukseen, mutta ei sillä hirveästi autettaisi syytä siellä ahdistuksen takana, kun otetaan huomioon, ettei siellä hirveästi ole kovia tekijöitä vapaana. Zidanen en usko olevan ratkaisu. Ranskalaisella ja Mourinholla - ainakin oman käsitykseni mukaan - on melko samanlainen filosofia hyökkäämisestä. Pelaajat hoitaa. Joukkueessa jossa on Lingardin ja Lukakun tasoista pallollista osaamista avauksessa, ei tällainen filosofia toimi. Itse ainakin näen, että Mourinhon ura Unitedissa on kaatumassa ennen kaikkea epäonnistumisiin pelaajahankinnoissa. Tuon mukaan (Zlatan puuttuu) Mourinhon aikana seuraan on hankittu kymmenen pelaaja, joista tällä hetkellä Pogba ja varauksin Lindelöf ovat omasta mielestäni tällä hetkellä tärkeitä voimavaroja ykkösjoukkueessa. Tuosta kun nostetaan esiin Sanchezin palkka ja Lukakun sekä Fredin siirtosummat, niin "luokaton" lienee oiva adjektiivi kuvaamaan suorituksia siirtomarkkinoilla. Jos nyt vielä lisää halutaan lyödä, voitaisiin melkein sanoa, että ei noilla Pogban lahjoilla hirveästi huonommin olisi voinut United-ura mennä. Olisi kiva tietää, mitä Woodward miettii tällä hetkellä. Näillä otteilla paine valmentajan potkuihin kasvaa koko ajan. Kuka lienee seuraava onnekas, jolle tarjotaan paikkaa managerien hautausm.. Disneylandissä. Vähintäänkin mielenkiintoinen veto oli Woodwardilta tarjota talvella usean vuoden jatkosopimus managerille, ja seuraavana kesänä päättää, että ei sitä luottoa nyt sittenkään löydy. Oli perusteltua olla takaamatta Mourinhoa siirtomarkkinoilla, kun otetaan aiemmat otteet siirtomarkkinoilla huomioon, mutta mikä järki siinä jatkosopimuksessa sitten oli? Jos saisin päättää, lähtisin pelastamaan seuraa seuraavalla tavalla. Painotan sanaa pelastaa. Unitedin liikevaihto kyllä varmasti nousee, mutta muilla kärkiseuroilla tulee nousemaan paljon nopeammin, jos tämä kyntäminen jatkuu vielä pitkään. Kuten tekstin alussa sivusin, en antaisi tässä kohtaa potkuja Moulle, jollei nyt sitten täydellistä romahtamista tapahdu. Tärkein prioriteetti tässä kohtaa olisi löytää pätevä director of football. Ilmeisesti DoFia siellä ollaan etsimässäkin. Samalla Unitedin tulisi kartoittaa manageria, joka ottaa Mourinhon paikan aikanaan. Tämän managerin tulee olla tietenkin DoF:n hyväksymä, joten DoF:n nimittämisessä ei saa vitkastella. Liverpoolista voidaan katsoa esimerkkiä siitä kuinka pitkän tähtäimen luotto manageriin on jo mennyt, mutta manageri on silti pidetty ohjissa, kun selvää eom:ää ei juuri sillä hetkellä ollut saatavilla. Lopulta saatiinkin priimaa, kun oltiin kärsivällisiä. (Tai no mistä minä tiedän milloin siellä luotto Rodgersin menetettiin, mutta noin se olisi voinut hyvinkin mennä.) Oma suosikki tulevaisuudessa Unitedin peräsimeen olisi Pochettino (ja en sano tätä illan ottelun perusteella). On totta, että herra ei ole valmentajana mitään voittanut, mutta hän peluutta jalkapalloa, jonkalaista haluaisin Unitedin pelaavan ja on samalla vienyt Spursia paljon eteenpäin. Pitää myös muistaa, että hyvä DoF mahdollistaa rohkeat managerivalinnat ilman sitä, että epäonnistumisesta seuraa useiden vuosien kyntäminen.
  45. 1 point
    ippe

    Liverpool FC - Kausi 2018/19

    Nihkeä peli, mutta lopulta saatiin vakuuttava 0-3 voitto hankalasta paikasta. Avausjakso oli Liverpoolilta heikkoa tekemistä ja taisi mennä 35 minuuttia ennen kuin saatiin laukaus maaliakohti. Toisella jaksolla ilme vähän parani ja Salah avasi maalihanat. 0-2 tuli TAA:n hienosta vaparista ja lopussa Firmino nikkasi Manen vedon paluupallon sisään ja peli päättyi 0-3 lukemiin. Varmaan hyvä viime kausi jollain tapaa turmeli meikäläisen, kun ei tällainenkään peli ihan täysin tyydytä. Cityn heittämä haaste on tietysti todella kova ja tuntuu, että siellä tehdään kaikki piirun verran paremmin kuin meillä, mutta minkäs teet. Voitetaan vaan niin paljon pisteitä, kun pystytään ja katsotaan keväällä, että mihin se riittää.
  46. 1 point
    Olli

    Fanikulttuuri

    Kuten varmaan monet tietää, on huomenna Copa Libertadoresin finaalien toinen osa River Platen ja Boca Juniorsin välillä. Sen takia Boca Juniors piti eilen kannattajille avoimet harjoitukset ja meno oli kyllä aikamoista. Ilmeisesti ensimmäiset oli tulleet jonottamaan La Bomboneralle jo aamukuudelta, vaikka harjoitukset alkoi vasta klo. 18.
  47. 1 point
    Torres9

    Liverpool FC - Kausi 2018/19

    Viime keväänä ja kesänä Firmino ja Salah tekivät jatkosopimukset ja nyt se kolmas odotettu uutinen napsahti vihdoin. Sadio Mane on tehnyt pitkän jatkodiilin. https://www.liverpoolfc.com/news/first-team/326351-sadio-mane-new-liverpool-contract-confirmed Koko hyökkäyskolmikon sopimukset on kesään 2023 asti.
  48. 1 point
    KAHDEN VOITON PÄÄSSÄ KISOISTA!! Tää viedään nyt PÄÄTYYN ASTI!! C'MON!!!!
  49. 1 point
    Olli

    Futismatkat

    Eilisiltana kotiuduttiin sitten kauden kolmannelta reissulta ja tällä kertaa kohteena oli Ateena. Bongasin jo tuossa kesällä, että Ateenassa olisi samana marraskuisena viikonloppuna derbyt Panathinaikosin ja Olympiakosin välillä sekä koripallon Euroleaguessa että jalkapallossa ja sehän tottakai herätti kiinnostukseni. Tuo Kreikan kahden suurimman seuran välinen ottelu on ollut kiikarissa jo pitempään, mutta erinäisistä syistä ei oo tätä ennen toteutunut. Kuten varmaan useimmat Kreikan liigaa seuraavat tietävät, reissuja Kreikkaan on todella vaikea suunnitella liigan arvaamattomuuden takia. Otteluita voidaan siirtää milloin mistäkin syystä, ottelut voi olla tyhjille katsomoille etc. Ajattelin nyt kuitenkin ottaa riskin kun samalle viikonlopulle oli vielä ohjelmassa tuo korispeli, jonka tiesin toteutuvan ennakoidusti. Saavuin Ateenaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä ja ensimmäinen ottelu olikin jo vuorossa torstai-iltana kun menin katsomaan Europa Leaguen ottelua Olympiakos-Dudelange. Tuosta pelistä ei juuri jäänyt lastenlapsille kerrottavaa kun Olympiakos oli niin ylivoimainen. Dudelange näytti ihan harrastelijaporukalta ja lukemat olivatkin 4-0 jo reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Peli päättyi lopulta maalein 5-1. Perjantaina oli sitten vuorossa koripallo-ottelu Panathinaikosin ja Olympiakosin välillä. Olin odottanut kyseistä peliä pitkään, vaikka en varsinaisesti koripallosta kiinnostunut olekaan. Tiesin kuitenkin tunntelman olevan ihan huikea ja se ei todellakaan pettänyt odotuksiani. Oli kaikin puolin kyllä huikea kokemus. Ottelu oli loppuunmyyty jo hyvissä ajoin ja se tarkoitti reilua 17 000 katsojaa ja he pitivät kyllä varsin kiitettävää meteliä. Sunnuntaina oli alunperin tarkoitus mennä katsomaan ensin AEK:in ja Atromitosin välistä ottelua, mutta se pelattiinkin sitten ilman yleisöä aiempien hulinoiden takia. Suunnitelmissa oli myös mennä katsomaan yhtä alasarjaottelua, mutta sekään ei loppupeleissä toteutunut, joten sunnuntain ainoaksi otteluksi jä Olympiakos-Panathinaikos. Kyseessä on tunnetusti eräs Euroopan kuumimmista peleistä ja kyllähän meno katsomossa kieltämättä aikamoista oli. Ottelun alku viivästyi varmaan 10 minuuttia, koska kenttä oli sankan savun peitossa Olympiakos-fanien soihtujen takia. Mitä itse otteluun tulee, niin Panathinaikos näytti jo vievän ottelusta voiton, mutta Olympiakos nousi tyyliin viiden minuutin lisäajan jälkeen tasoihin. Maali kyllä niin sanotusti roikkui ilmassa kun Olympiakos dominoi toista puoliaikaa mielin määrin, mutta maalia eivät saaneet aikaan ennen lisäaikaa.
  50. 1 point
    Villasta sen verran vielä, että haluaisi pelata Arsenalissa. Se on tietenkin toinen juttu että haluaako Wenger tämän espanjalaisen tähtihyökkääjän. Millanen on muuten Villan sopimus tilanne; mihin asti on nyk. sopimus voimassa?
×