Jump to content

Cesc

Members
  • Content count

    1,858
  • Joined

  • Last visited

Reputation Activity

  1. Like
    Cesc got a reaction from Droyfuss in Siirtohuhut (Arsenal)   
    37 miljoonaa puntaa on kyllä hurjan kova summa. Varmaan se 24 alkaa olla katto Arsenalinkin osalta. Parhaassa tapauksessa tuossa olisi pelaajaa moneksi vuodeksi. Se riskihän näissä lusitaaneissa on, että jos breikkaa kunnolla, niin Barcan tai Realin houkutus käynee useimmille liian kovaksi. Vaikuttaa nyt kuitenkin siltä, että Schneiderlin on unohdettu ja vaihtoehdot ovat lähinnä Carvalho tai Khedira. Valitettavasti myös Bender-huhut ovat loppuneet täysin.
     
    Kyllä se yksi toppari on pakko hankkia kun Vermaelen lähtee. Puolustuksen osalta miehitys on kapea kolmellakin topparilla, puhumattakaan jos niitä olisikin vain kaksi. Omasta organisaatiosta ei näköjään vaan onnistuta kasvattamaan toppareita edustukseen. Kaikki viittaavat siihen, että Miquel tai Hayden eivät ole nykyisellään vaihtoehtoja oikein edes nelostoppariksi.
  2. Like
    Cesc got a reaction from welmuzkin in Arsenal FC 2014-2015 - Joko odotus palkitaan?   
    Ramseyn optimipaikka on keskikentän keskimmäisenä pelaajana, jos pelataan kolmen keskustalla. Preseasonilla on pelannut kenties hyökkäävämmässä roolissa, mutta samalla hyvä muistaa että muut vaihtoehdot Rosickya lukuunottamatta ovat olleet kisoissa ja eivät ole vielä ihan täydessä kunnossa. Ramseyn kontribuutio riistojen ja taklausten suhteen on niin kova, että ne pitää ottaa käyttöön. Lisäksi on jengin juoksuvoimaisimpia pelaajia. Nopeammassa ja suoraviivaisemmassa pelitavassa kenties voisi istua paremmin tuohon ylimpään rooliin. Staattisemmassa pelitavassa Ramsey ei kuitenkaan ole samalla tasolla avainsyöttöjen antajana kuin vaikkapa Özil tai Wilshere. Maalisyöttöjen määrä ei automaattisesti kerro kaikkea, viime kausina Giroud on ollut noissa tilastoissa korkealla ja jonain vuonna Walcott taisi voittaa syöttöpörssin.
     
    Cazorla ja Sanchez eivät ole sinänsä mitenkään perinteisiä laitureita, että ravaisivat laitoja päätyviivalle saakka. Se leveys tulee sitten laitapakkien myötä, etenkin nyt kun Debuchy on ylöspäin parempi kuin Sagna oli. Cazorla todennäköisesti leikkaa sisään auttamaan pelitekemisessä ja Sanchez taas pallottomana hakee paikkoja pystyjuoksuihin.
  3. Like
    Cesc got a reaction from Tolppa-Apina in Arsenal FC 2014-2015 - Joko odotus palkitaan?   
    Hello, long time no seeing! Täälläkin edelleen aktiivit jaksaa kirjoitella, hieno homma. Toivottavati vanhakin saa liittyä taas mukaan, vaikka nick viittaakin jo tätä nykyä enemmän läntiseen Lontooseen
     
    Kiima alkaa hiljalleen nousta kun kauden alku lähenee kovaa vauhtia. Viikonloppuna päästään jo hieman tarkemmin tutkailemaan Arsenalin iskukykyä, joskin sieltä ainakin germaanit edelleen lomailevat. Arsene ja Ivan ovat olleet aktiivisia kesän aikana ja mukavasti tullut uusia pelaajia rinkiin. Muutamia myös lähtenyt ja uusiakin lähtijöitä on tulossa. Jos nyt pohditaan, niin ainakin yksi hankinta pitäisi vielä tehdä ja se olisi se puolustava keskikenttä. Eri nimiä on huudeltu, mutta eiköhän Khedira ole Wengerin ykköskohde tuolle tontille. Arsenal on hyvissä asemissa hankkimisen suhteen, koska kovinkaan moni isompi seura ei etsi pelaajaa tuolle tontille. Vahvojen lähteiden mukaanhan siirtosumma olisi jo saatu sovittua mutta palkkapyyntö oli liian kova. Realilla on halu myydä ettei joudu ilmaiseksi päästämään pois vuoden päästä. Saattaa hyvinkin olla, että niin Real kuin Khediran ovat elokuussa valmiita hieman tinkimään pyynnöistään ja homma saataisiin toteutettua.
     
    Sen jälkeen rosteri alkaisi olla jo melko hyvillä kantimilla. Tämän jälkeen suurin kysymysmerkki on Vermaelen. Jos belgi lähtee, niin toppariostoksille on pakko lähteä. Onhan toppariosasto hivenen kapeahko vaikka mies jäisikin. Nelostoppariksi tarjolla Miguel tai Hayden tai mahdollisesti sitten nyt hankittu Chambers. Sikäli mikäli keskikentälle tulee hankinta, joka ei ole HG-pelaaja, niin silloin todennäköisesti yksi nykyisistä kk-miehistä myydään/lainataan. Äkkiseltään voisi veikata, että Arteta tai Diaby. Lainalle lähtee todennäköisesti ainakin Gnabry sekä Bellerin. Yksi potentiaalinen lähtijä on myös Miyaichi, jonka taso ei vaan tunnu riittävän edes rotaatioon. Etenkin kun noille pelipaikoille tulee muutenkin kilpailua. Djourou taitaa edelleen roikkua listoilla, mutta tuohan lienee käytännössä HSV:n miehiä. Olisin myös yllättynyt jos Coquelin tämän kesän jälkeen edelleen Arsussa olisi. Kehitys tuntui pysähtyvän pari vuotta sitten ja oikea osoite lienee jossain muualla. Tässä näkee homman raakuuden. Joitakin vuosia sitten Arsenal voitti junnucupin huikean ylivoimaisesti. Tuosta porukasta Wilshere taitaa olla tätä nykyä ainoa Valioliiga-tason pelaaja. Nyt en suoraan muista, että oliko Gibbs tuolloin enää junnuissa. 
  4. Like

  5. Like
    Cesc got a reaction from Owelliown in Arsenal-Barcelona huivi   
    Myynnissä olisi kevään CL-koitosta varten tehty huivi. Huivissa näkyy ekan pudotuspelikierroksen päivämäärät ja toinen puoli Arsun ja toinen puoli Barcan väreissä. Ostettu maaliskuun alussa Lontoosta, ymmärtääkseni tämä on ihan virallinen Arsenal-fanituote. Kuvia laitan pyydättäessä sähköpostiin. Jos joku tarjoaa 10€(sis. postikulut) niin kaupat tulee heti, muutoin sitten tarjousten perusteella. Huivi on siis siisti ja käyttämätön.
  6. Like

  7. Like

  8. Like

  9. Like

  10. Like
    Cesc got a reaction from axn_jaxn in Arsenal F.C. 2013/14 - Time to take a big step forward?   
    Jaahas, pitkästä aikaa. Vihdoin työpaikalta löytyy selain, jolla pääsee tännekin...
     
    Omalla tavallaan yllätyksellinen siirtoikkuna takana. Suuri yllätys oli se, kuinka isolla harjalla Arsenal lakaisi ukkoja pihalle kesän aikana. Eikä pelkästään junnuja ja ressuja vaan aikanaan ykkösjoukkueeseen hommattuja pelaajia. Osa lähti ilmaiseksi ja osalle jouduttiin vielä antamaan vähän puntia mukaankin, mutta yhtä kaikki, tuo tyhjennys oli järkevä ja perusteltu. Täysin "turhakkeista" rinkiin jäi enää Park. Rahaa ei taidettu saada lopulta kuin Gervinhosta ja Mannonesta, mutta palkkabudjettihan keveni selvästi. Palkkamenothan ovat olleet Arsussa liian suuret pelaajiin ja menestykseen nähden, ihan perusteltu korjausliike vaikkei poistakaan sitä faktaa, että monille rotaatiopelaajille on maksettu liian suurta liksaa. Hyvänä esimerkkinä Bendtner, jonka siirrot heinäkuussa kariutuivat juurikin palkkaan.
     
    Toinen yllätys oli sitten Özil. Tai oikeastaan hänestä maksettu hinta. Kyllähän Wenger lupaili, että käyttää rahaa jos pelaaja löytyy. Mutta tulihan tuo silti yllätyksenä. Ja ehkä hieman yllätti myös se, että hommattiin noin kallis pelaaja sellaiselle pelipaikalle, jossa löytyi muutenkin jo leveyttä. Pystyyhän Özil tarvittaessa vetämään laidallakin, mutta optimaalinen pelipaikka löytyy kuitenkin kymppipaikalle. En nyt kuitenkaan tarkoita, että olisi asian suhteen tyytmätön. Erittäin kovan luokan kaappaus. Jotenkin koko organisaation uskottavuus nousi kertaheitolla pari pykälää.
     
    Jos nyt lähtee hieman perkaamaan tuota joukkuetta, niin Özilin hankinnasta huolimatta tietyillä osastoilla on havaittavissa orastavaa kapeutta rosterissa. Vivianon tulo lainalle oli ihan toivottu lisä. Ilmeisesti kesän aikana Wenger mietti pitkään maalivahdin hankkimista, jopa ykkösvahdin. Lopulta päätti sitten antaa Szczesnylle edelleen mahdollisuuden. Ilmeisesti konsonanttia kauan vaivannut olkapäävaiva on historiaa. Ja alkukauden osalta ollut kyllä hyvässä vedossa. Tai itse asiassa sieltä maaliskuulta lähtien. Vivianon tulo kuitenkin tarkoittaa, että Szczesnyllä ei ole varaa ruveta suuremmin saippuoimaan tai penkki saattaa kutsua varsin nopeasti. Viviano on itselle melkoinen kysymysmerkki. Potentiaalia siellä on taustalla kun on vyöllä on 6 matsia Italian maajoukkueessa. Vastapainoksi on toki esittää sitten melko haparoivia otteita. Fabianskin sopimus loppuu vuoden päästä, mutta Mannonen lähdettyä toinen polakki jatkanee seurassa sopimuksen loppuun asti. Viime keväänä tuurasi hyvin Szczesnya. Ollut aina ailahteleva ja hieman virhealtis, mutta on kuitenkin päästänyt vähemmän maaleja kuin Szczesny. Ihan tasokas kolmosvahti, mutta lienee kyllä jatkossakin korkeintaan penkillä. Jos Szczesnyn otteet jatkuvat samanlaisina, niin tilanne on ihan hyvä. Vielä hieman lisää malttia ja rauhallisuutta tiettyihin tilanteisiin niin kostautunee laadukkaaksi vahdiksi pitkäksi aikaa.
     
    Puolustus on sitten se osa-alue, joka jännittää eniten. Ei niinkään laadullisesti. Kyllähän puolustuslinja on muodostunut jo viime kauden aikana melko hyväksi ja tiiviiksi. Sagna-Merte-Kos-Gibbs linja on eittämättä laadukas kokonaisuus ja on pelannut hyvin. Sagna petrannut viime kaudesta ja Koscielny päässyt hyvin "takaisin" Villa-pelin hölmöilyjen jälkeen. Se jännitysmomentti piileekin näiden kavereiden takana. Monreal on pätevä kirittäjä Gibbsille, mutta muiden osalta poissaolot saattavat aiheuttaa kyllä tason laskua kokonaisuudessaan. Calle on ihan ok varamies, tekee duunia ja on sydämellä mukana. Mutta valitettavasti taso ei nyt ainakaan vielä ole yhtään mitään muuta kuin kohtalainen varamies. Toppareille ainoa back-up on Vermaelen, joka edelleen parantelee selkäänsä. Vermaelenin taso jatkossa tulee olemaan myös kysymysmerkki, viime kaudet ovat olleet vaikeita. Kuntouduttuaan pelejä tulee vyölle paljon vaikka onkin kolmostoppari. Toivotaan, että palaa, ainakin lähelle, ekan Arsu-kautensa tasoa. Tuolloin saattaa jopa pystyä haastamaan avauksen paikoista. Mertesackerin johtava rooli linjassa saattaisi auttaa myös Vermaelenia palaamaan hyvälle tasolle. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että alakerta on loukkaantumisille altis ainakin tammikuulle saakka, ellei sitten signata jotain ilman sopimusta olevaa pelaajaa. Tänne olisi ilman muuta pitänyt kesän aikana hommata pelaaja, mutta näillä mennään.
     
    Keskikentän osalta tilanne on ihan hyvä. Sinne löytyy aika hyvin laatua ja leveyttä. Joskin sitten tällä osastolla on useampia loukkaantumisherkkiä pelaajia. Arteta ja Flamini ovat vaihtoehdot alimman pelaajan tontille. Siellä sitten pystyy Ramsey ja ehkä Diaby joskus tuurailemaan, erittäin kevyitä joukkueita vastaan myös mahdollisesti Frimpong. Itse toivoisin, että Artetaa ja Flaminia käytettäisiin tasaisesti ja yritettäisiin huomioida hieman vastustajaa. Jos taktiikkana on pitää palloa mahdollisimman paljon, niin tällöin Arteta. Jos taas kaivataan juoksuvoimaa ja fyysistä preesensiä, niin ilman muuta Flamini. Koviin matseihin voi toki heittää kehiin molemmatkin. Keskimmäiselle tontille tarjontaa on melko hyvin. Lähtökohtaisesti tuohon tarjottaneen Ramseya ja Wilsherea, mutta samalla tontilla pystytään käyttämään myös Artetaa, Rosickya, Diabya ja varmaan Oxladeakin. Kuntopuntarin mukaan Ramseyn pitäisi olla tuohon se ykkösvaihtoehto, tilanne saattaa muuttua kun Wilshere pääsee täyteen kuntoon.
     
    Keskikentän hyökkäävämpään kolmikkoon on tarjolla laatua ja leveyttä sekä erilaisia variaatioita. Özilin tulon myötä Cazorlaa nähtäneen enemmän vasemmalla laidalla, Piresin tontilla. Joutuu toki kamppailemaan peliajasta sitten taas Podolskin kanssa, jahka Poldi saa takareitensä kuntoon. Keskellä pystyy Özilin ohella pelaamaan Cazorla, Rosicky, Wilshere ja Oxlade. Tarjontaa siis on. Oikealla Walcott on ykkösvaihtoehto, toisaalta kauden myötä Oxlade saattaa nousta tosissaan haastamaan. Ja tarvittaessa Cazorla tuurailee. Özilin tulon myötä pystytään myös paremmin kierrättämään niin Öziliä kuin Cazorlaakin. Kumpainenkaan ei kuitenkaan ole mitään kuntoihmeitä. Jatkossa varmaan ovat lähtökohtaisesti molemmat avauksessa, mutta pelinrakentelu pysyy hyvällä tasolla vaikka toista lepuutettaisiin.
     
    Hyökkäykseen olisi pitänyt hankkia vahvistusta, mutta eipä tullut. Jo ihan sitä taustaa vasten, että reilussa vuodessa on poistunut useampi hyökkääjä. Giroud on hyvässä formissa ja tehnee tällä kaudella hyvin maaleja. Eikä tarjoilu nyt Özilin myötä ainakaan heikkene. Ranskalaiselle ei kuitenkaan ole oikein varamiestä. Sanogo on täysin raakile, olisi kannattanut laittaa lainalle kasvamaan. Walcott ja Podolski pystyvät toki vetämään tuossa, mutta etenkin Podolskin anti piikissä on ollut aika heikkoa. Theo teki vuodenvaihteen jälkeen tuolla tontilla kohtalaiset tehot, mutta on ehkä liian yksipuolinen Arsenalin peruspelitapaan. Vastaiskuissa sitten olisikin oiva täsmäase. Tietenkin, eilen saimme lukea kuinka Bendtner aikoo nöyrästi reenata itsensä kuntoon ja antaa kaikkensa. On juutista mitä mieltä tahansa, niin pelaajatyyppinä oikeinkin sopiva Giroudin varamieheksi. Jos asenne paranee ja saa itsensä kuntoon, niin en epäile etteikö vastuuta olisi luvassa. Onhan Arsenalilla paljon pelejä ja uskon, että tällä joukkueella Wenger priorisoi myös cupit kohtalaisen korkealle tällä kaudella.
     
    Kokonaisuudessaan suurin huolenaihe on siis se, että riittääkö leveys. Laatua joukkueesta löytyy todella paljon. Sieltä maaliskuulta saakka joukkue on löytänyt hyvän yhteisen juonen. Kesä oli poikkeuksellinen myös siinä, että yhtään avauksen pelaajaa ei vaihtanut maisemaa. Nyt tähän erittäin hyvää runkoon saatiin vielä lisänä Flamini ja Özil. Jos kovat loukkaantumissumat ja avainpelaajien pitkäaikaiset poissaolot pystyttäisiin välttämään, niin en pidä mahdottomana etteikö Arsenal voisi haastaa ihan tosissaan tällä kaudella.
  11. Like

  12. Like

  13. Like

  14. Like
    Cesc got a reaction from Owelliown in Arsenal-Barcelona huivi   
    Myynnissä olisi kevään CL-koitosta varten tehty huivi. Huivissa näkyy ekan pudotuspelikierroksen päivämäärät ja toinen puoli Arsun ja toinen puoli Barcan väreissä. Ostettu maaliskuun alussa Lontoosta, ymmärtääkseni tämä on ihan virallinen Arsenal-fanituote. Kuvia laitan pyydättäessä sähköpostiin. Jos joku tarjoaa 10€(sis. postikulut) niin kaupat tulee heti, muutoin sitten tarjousten perusteella. Huivi on siis siisti ja käyttämätön.
  15. Like

  16. Like

  17. Like

  18. Like

  19. Like

  20. Like

  21. Like

  22. Like

×