Jump to content

Mati

Members
  • Content count

    1,582
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Mati

  1. Nuoret Gunnersit

    Wilsheren jatkosopimus on todella hyvä asia. Ensinnäkin kyseessä on lahjakkain nuori Cashleyn jälkeen arsenal-akatemiasta ja kyseessä on nimenomaa jo lähtökohtaisesti oman joukkueen kasvatti. Toki ei ole onnistunut "murtautumaan" avauskokoonpanoon, kuin toinen nuori Gibbs mutta ottaen huomioon Wilsheren nuoren iän on pakko nostaa esille, että kyseessä on hiomaton timantti. Reservipelejä katsellessa olen itse huomioinut jo pidemmän aikaa, että Jackilla on potentiaalia kehittyä laadukkaaksi 10-paikan pelaajaksi/hyökkääväksi keskikenttäpelaajaksi tai laituriksi. Myös miesten peleissä Wilshere on osoittanut rohkeutta eikä ole nöyristellyt täysammattilaisia, vaikka selkeästi heikompi Wilshere toki vielä onkin. Toinen hyvä syy tälle sopimukselle on se, että se osoittaa että nuori englantilainen, joka tosiaan vielä oman joukkueen kasvatti, pystyy nousemaan taistelemaan ammattilaisrinkiin ja omilla otteilla vakiinnuttamaan paikkansa ykkösjoukkueessa. Se jos mikä on minusta hienoa. [ame= ]http://www.youtube.com/watch?v=ITVSdAzBjXY[/ame] Tämä aihe kuuluisi muuten "nuoret gunnersit" -puuhun.
  2. Säännöt

    Tässä nyt otettava sellainen asia huomioon, että jatkoaika.comin käyttäjäthän koostuvat nimenomaa jääkiekkofaneista, joita Suomessa on melkoisesti enemmän kuin jalkapallofaneja. Siksi myös asiakirjoittajia löytyy enemmän ja tuollainen voimakas suodattaminen on silloin hyväksi. Kuitenkin me harvat, jotka seuraamme jalkapalloa tarkasti, meillä ei ole yksinkertaisesti varaa tehdä kirjoituksenvalvonnasta yhtä tiukkaa. Toki täysin asiattomat onelinerit, kiroilut ynnä muut turhat jeesjees-kirjoitukset pyrittäisiin poistamaan, muttei kuitenkaan aitoja asiaan kiinnostuneita vähän höhliä tekstejä. Ne kuitenkin on tällähetkellä osa faniutta, joka kertoo myös siitä että Suomessa se on kovin nuorta. Eiköhän se tästä kehity.
  3. Arsenal 2009/2010

    Benzeman saamiseksi helpottaa muutama seikka. Wengerillä on hyvä maine ranskalaisten seurojen suhteen joten siirto Arsenaliin olisi ilmeisempää. Benzema on myös itse ilmoittanut, että haluaisi siirron nimenomaa Arsenaliin. Kuitenkin totuus on nykyjalkapallossa se, että pelkkä tahto ei riitä vaan nykyään pitää olla vähän pätäkkää antamaan jotta pystyisi tosissaan kilpailemaan siirtomarkkinoilla. Adebayorin siirto antaisi tähän oman edellytyksensä.
  4. Arsenal 2009/2010

    Otteluohjelma oli jo julkaistu täällä aikaisemmin, joten siinämielessä turhapostaus mutta toki hyvä kerrata. Ja kerrataan nyt sekin, että siellä kohdataan kolme muuta suurta perätysten tammi-helmikuun vaihteessa juuri silloin kun on afrikan mestaruuskisat. Joten that's a big fu*king v*ttu jee!
  5. Päivän uutiset

    RIP Farrah Fawcett http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1704141 Täysin Jacksonin pimentoon jäänyt Fawcettin poismeno ei saa jäädä huomaamatta. Kyseessä on siis 70 -luvun yksi suurimmista seksisymboleista, joka esitti itseänikin suuresti miellyttäneessä Charlien Enkeleissä juuri sitä näteintä tyttöä. Fawcett kuoli syöpään 62 vuotiaana vain kaksi päivää senjälkeen, kun häntä oltiin kosittu.
  6. Arsenalin siirrot kausina 07-09

    En ole kuullut mitään v.Persien pyynnöstä lähteä seurasta. Lisäksi RVP:llä on vielä jokusen aikaa sitä sopparia jäljellä ja uutta sopparia viimeistellään parhaillaan ja voidaan olettaa että uusi sopimus allekirjoitetaan jo tällä viikolla. Sikälimikäli näin kuitenkin olisi tarkoittaisi se sitä, että Adea ei myytäisi mihinkään.
  7. Nojuu. tuo konkurssikypsä kieltämättä oli radikaalisti sanottu ja on vähän heikkoa lähteä vertailemaan eri tyypin pelaajia. Mielenkiintoinen ostos jokatapauksessa. Ladilisä, kuten sanoit, on mukana tässäkin hintalapussa, mutta se voi myöhemmin kannattaa. Tällähetkellä tuntuu, että neljästä suuresta Liverpool ja Arsenal vahvistavat joukkuetta hiljalleen, United kokee siivoustalkoita ja Chelsea odottaa hyökkäyshetkeä pelaajaostoksille. Jokatapauksessa uskon, että ensikaudella nähdään tasaisempi ja ehdottomasti jännittävämpi mestaruustaistelu, josta voi odottaa mestarin vaihtumista.
  8. En nyt teidä onko hyvä hankinta lähes konkurssikypsälle Liverpoolille. Pistetään vertailukohdaksi, että Arshavinista maksettiin noin 12milj puntaa. Toki Johnson on hyvä pakki ja ehdottomasti tuo lisää materiaalia Liverpooliin, mutta mielestäni hieman hätäinen ostos. Toivottavasti kaveri kuitenkin tuo sen puuttuvan elementin Poolin miehistöön.
  9. Nickisi taustat

    Mati ei ole pelkästään nick, mut myös lempinimi. Se sai alkunsa joskus saksalaisen opettajan lausumisen mukaan ja alkoi elämään omaa elämäänsä. Se kyl tais lausua sen "Mathi" mut muoto muuttu "Mati"ksi melko nopeasti. -Ja kaikki paasi kurssi lapi... Paitsi mati.
  10. Choose Arsenal

    Herätellääs ihan kiusallaan tätä vähän kiusallista aihetta. Arsenalin ja Manchester Unitedin välillä on aina ollut nälvimistä ja hyvää mähinää, mutta viimeaikoina se on jotenkin unohtunut. Pistetääs tähän kopiota vähän syitä miksi kannattaa Manchester Unitedia: ** REASONS TO HATE MANCHESTER UNITED ** 1. Fans are Glory Hunters 2. Sir Alex Ferguson 3. Old Trafford is garbage AKA keep Manchester clean 4. The reason for England's chances in the World Cup and Euro competitions 5. Nemanja Vidic (enough said) 6. Bad losers 7. Ronaldo crying after getting a red card R-O-F-L 8. None of their fans even come from Manchester 9. Rio Ferdinand fucking cunt 10. Patrice Evra worse than having 10 other men on the defence pitch 11. Tomasz Kuszczak coming from a country that nobody has ever heard of and is trying to become English 12. "The RO-NAL-DO SONG"... worser than every Liverpool chant 13. Edwin Van Der Sar (what a cunt) 14. Defenders who dive 15. Chris Eagles' Scene Kid Hairstyle 16. Play worse while losing 17. WO-Manchester United fans thinking Ferguson discovered Ronaldo 18. Just because it's Manchester United 19. Celtics beat them 20. Consider themselves as the best team ever in England with some use of Manchester-based newspapers to spread crap when they are not even close of Arsenal! 21. Playing like WO-Manchester United 22. Think they'll win all competitions every season 23. Losing titles at Old Trafford 24. "The Unstoppables"? Are you trying to take away something from Arsenal there? 25. For having an old fucking stadium 26. Dirty Cheating Manchester United 27. Saying they have the best academy, despite the fact they have no decent young english players and the reason England now need's an Italian manager at the moment 28. Wayne Rooney not kicking Ronaldo's ass for what happened at the 2006 World Cup 29. Ronaldo's face when he dives 30. Ronaldo's face when he scores 31. Ronaldo 32. Van Der Sar acting like he gets shot every time he attempts to make a save 33. Nani should go back to ballet where he was actually good at something 34. Because they moan 35. Because Beckham left them 36. Is it just me? or has Giggs not yet retired? 37. Rooney = Manchester Scouse 38. Players with funny names: Pique, Nani... no need to say more 39. Where did Tevezs' steroid results go??? 40. How many trophies have they won? 41. Paul Scholes is a mole 42. Wayne Rooney is a looney 43. Wes Brown is a clown 44. Nani is a granny 45. They say they have the best support in the world and yet, most of the time, their stadium is quiet 46. It has Ronaldo 47. Most of the united fans have NEVER been to old trafford 48. In a 2002 survey "Do You Come From Manchester?" showed that more people in Manchester support city than united and that most people having season tickets for united matches who actually come from Manchester were 24% (approx.) while those with season tickets for Man City macthes who come frm Manchester were about 64% 49. Most of their fans are glory supporters 50. Their squad is shit (John O' Shea? sh!t plus a ripoff) 51. You will never get a penalty at OT 52. At Old Trafford, when Man Utd is winning, injury time is 1-2 minutes.. if they're losing.. its bout 3-4 minutes 53. All they do is fucking moan 54. They bring out a new kit every week until every kid is wearing one 55. The FA will bend over backwards to help them, but no one else 56. All their players are thick 57. Every other live game features them making you sick of the sight of them 58. Most females support them because Ronaldo plays for them... Too bad they don't know that he was caught with 2 transfestite hookers... 59. Nani thinks hes Zidane 60. What is so special about Ronaldo? When compared to Lampard, Terry, Joe Cole, Shevchenko, etc., who the hell is he? 61. Ferguson is the leader in the game of match fixing. We saw a clear example the match against West Ham United. 62. Tevezs' face... enough said... 63. Alex Ferguson 'Bum Loves' all the refs, he is a moaning twat who thinks every decision should go there way! 64. Nani getting sent off for headbutting? Complete and utter tossers who should be put in a sunday league. 65. Fergie, stop chewing you fucking idiot! 66. Anyone can accuse Ronaldo of bad play, he is a dirty cheating diver! Someone only needs to sneeze and he is wiped out, hope we don't get high winds. (yn) 67. C. Ronaldo = Cunt 68. They only have a fan base because all their supporters are from Asia, not England. 69. Football Focus with John Dykes: they were talking about how Manchester United are the most hated team in England itself. 70. Their academy doesn't produce any players. 71. Give no credit to the defenders... it's just Van Der Sar aka without him, Manchester United is nothing 72. Undeserving Champions 73. They give a bad name to futbol 74. Even Beckham left them =) 75. Is there anyone with even a little bit of self-respect playing for them? 76. WankChester BooNited 77. Cristiano Ronaldo is an over paid greasy faced little cunt 78. Cristiano Ronaldo was fuck all before Sir Alex signed him 79. Nani is a poor mans Michael Jackson look-a-like and a piece of useless shit 80. Who is Nani anyways? I would rather sign up that twat Gazza and be done with it 81. Rooney is a granny shagger 82. Ronaldo is a one trick pony who deserves AIDS 83. Funeral Homes have more atmosphere than Old Trafford 84. Paul Scholes volleyball skills 85. Manchester United sending Sylvester to Arsenal because "they are not a threat"... wtf? Are you stupid? 86. Wes Brown thinks he plays for Liverpool 87. 30 Million on Berbatov... what a waste 88. Ronaldo is a show pony... enough said 89. Ticket to the game: $100, food during the game: $20, watching Ronaldo cry: PRICELESS 90. Dick head fans like Chris Brown 91. C. Ronaldo getting player of the year award when there are far better players aka Kaka and Messi or even TORRES?! 92. MUTV = fucking diabolical and heavily biased towards Manchester United making anyone who even tries to watch it throw their mug of coffee on the television 93. Ronaldo likes to use his hands 94. Fabian Barthez, Eric Djemba-Djemba, Massimo Taibi, Jesper Blomqvist, Mark Bosnich, Jordi Cruyff, Dong Fangzhuo, Quinton Fortune, Kleberson, Ricardo Lopez, Liam Miller, Erik Nevland, Karel Poborsky, William Prunier, VERON! For the so - called greatest manager of the modern era thats an awful lot of fucking shit signings!! 95. G.Neville = Prize Cunty 96. Ferguson belongs 6 feet under 97. Ronaldo crashed his Ferari sports car into a wall... and didn't die 98. Manchester brags about their titles, even though Liverpool owns more 99. They say they're the best team in the world, but still can't beat Totenham 100. Old Trafford doesn't know how to sing... Anfield does If you got more, just let me know by private messaging 101. Manchester United begins losing against DERBY and they bring on Ronaldo and Rooney thinking they could win, but guess what? They still lose... TO DERBY! 102. Ronaldo can't drive 103. For playing 2-2 against AalborgBK in the UEFA CL, because they played like ignorant bastards... "Are they not the best team on the world"? 104. The worst football club to ever exist in every sense anybody can think of 105. Even Americans understand they suck and hate everything about them 106. Some of these people hate them, but really, most of them just want to see them burn in hell 107. They think they can win a quntuple, when they know that it is impossible 108. They talk they're the best in the champions league even though they won it 2-3 times, and Real Madrid won it 9 times, morons! 109. The PFA gives them all the awards. Ex. Giggs as player of the year yet he has hardly played 110. Winning on 1 last minute goal right at the end through the lengthy extra time given to them 111. Hijacking transfers 112. Kidnapping/stealing players on transfer deadlines and getting away with it by buying their way through FIFA 113. Relies on cunts who can run fast like Ronaldo, Evra, Anderson to get a goal on a counterattack after their keeper saves it 114. Crowds the box with 8 players, leaving Ronaldo, Tevez, Rooney, Berbatov, Giggs out on the field to receive long balls or just sprint with the ball 115. Relies on a cunt (Ronaldo) to win games 116. Bitch about other clubs trying to snatch their players when they are far worse 117. Being better than Juventus in covering up their scandals 118. Placing one lonely Korean in the team 119. Anderson who only knows how to run 120. Berbatov being a lazy crap 121. Giggs still trying to get that 30k/week paycheck 121. Gary Neville being a rat-face 122. Evra who only knows how to attack 123. Rafael who also only knows how to attack 124. Vidic who can only clear balls (He can't tackle) 125. Ferdinand who can only head (and give headl) 126. Van de Sar not aging away 127. Ben Foster sucks on 1-on-1's 128. Fletcher just being there 129. O'Shea just being there to crowd the box 130. Tevez for his never-say-die attitude 131. Carrick for being ex-Spurs 132. The overhyped Hargreaves transfer 133. Brown to crowd the box and his random crosses 134. Nani can only do monkey tricks 135. Ronaldo being a whiny bitch 136. Rooney being a bulldozer 137. Kuszczak for his wtf name from whatever country 138. Scholes saves the ball if the keeper can't catch and depends on Van De Sar to save the penalty 139. For giving a stupid lucky youngster like Macheda £10,000-a-week for scoring 2 goals 140. For intimidating the referees 141. For manipulating the referees 142. For being favored by referees (ESPECIALLY BLOODY BENNETT) 143. For buying twins and only playing 1 of them 144. For acting like they are invincible until they got well and truly thumped by LIVERPOOL at OLD TOILET 145. Berbatov AKA Reservatov at Champions League Final 146. Up until they were beaten by Everton in the FA Cup, the media kept saying that they were going to win all the trophies in one season, even though they had already lost the Super Cup at the start of the season 147. Messi scored a goal against them... with a header and in conclusion... Ferdinand is an idiot 148. Manchester United realizing without C Ronaldo to lead them anymore, all titles are lost... 149. Nani thinks he can take the lead for Manchester United now that C Ronaldo is leaving Ja lisätään loppuun, että henkilökohtaisella tasolla en ole United vastainen. Kyseessä tällähetkellä yksi maailman parhaimmista joukkueista ja hyvänä päivänä, jopa paras.
  11. Synttärionnittelut

    Onneksi olkoon Miikkuks!! Ja onnea ja menestystä harakoille, että ensikaudella nopeesti takaisin valioon!
  12. Arsenal 2009/2010

    Kausi 2009/2010 otteluohjelma August Sat Aug 15 Everton A Aug 18/19 UEFA Champions League N Play-off round 1L Sat Aug 22 Portsmouth H Aug 25/26 UEFA Champions League Play-off round 2L Sat Aug 29 Manchester United A September Sat Sep 12 Manchester City A Sep 15/16 UEFA Champions League Matchday 1 Sat Sep 19 Wigan Athletic H Wed Sep 23 Carling Cup 3 Sat Sep 26 Fulham A Sep 29/30 UEFA Champions League Matchday 2 October Sat Oct 3 Blackburn Rovers H Sat Oct 17 Birmingham City H Oct 20/21 UEFA Champions League Matchday 3 Sat Oct 24 West Ham United A Wed Oct 28 Carling Cup 4 Sat Oct 31 Tottenham Hotspur H November Nov 3/4 UEFA Champions League Matchday 4 Sat Nov 7 Wolverhampton Wanderers A Sat Nov 21 Sunderland A Nov 24/25 UEFA Champions League Matchday 5 Sat Nov 28 Chelsea H December Wed Dec 2 Carling Cup 5 Sat Dec 5 Stoke City H Dec 8/9 UEFA Champions League Matchday 6 Sat Dec 12 Liverpool A Tue Dec 15 Burnley A Sat Dec 19 Hull City H Sat Dec 26 Aston Villa H Mon Dec 28 Portsmouth A January Sat Jan 2 F.A . Cup 3 Wed Jan 6 Carling Cup Semi-Final (1) Sat Jan 9 Everton H Sat Jan 16 Bolton Wanderers A Wed Jan 20 Carling Cup Semi-Final (2) Sat Jan 23 F.A. Cup 4 Wed Jan 27 Aston Villa A Sat Jan 30 Manchester United H February Sat Feb 6 Chelsea A Tue Feb 9 Liverpool H Sat Feb 13 F.A. Cup 5 Feb 16/17/23/24 UEFA Champions League Knockout Round 1L Sat Feb 20 Sunderland H Sat Feb 27 Stoke City A Sun Feb 28 Carling Cup Final March Sat Mar 6 Burnley H (F.A. Cup 6) Mar 9/10/16/17 UEFA Champions League Knockout Round 2L Sat Mar 13 Hull City A Sat Mar 20 West Ham United H Sat Mar 27 Birmingham City A Mar 30/31 UEFA Champions League Quarter-Final 1L April Sat Apr 3 Wolverhampton Wanderers H Apr 6/7 UEFA Champions League Quarter-Final 2L Sat Apr 10 Tottenham Hotspur A (F.A. Cup Semi-Final) Sat Apr 17 Wigan Athletic A Apr 20/21 UEFA Champions League Semi-Final 1L Sat Apr 24 Manchester City H Apr 27/28 UEFA Champions League Semi-Final 2L May Sat May 1 Blackburn Rovers A Sun May 9 Fulham H Sat May 15 F.A. Cup Final Sat May 22 UEFA Champions League Final To be Arranged Bolton Wanderers H * Lähde: Arsenal.com Mielenkiintoisesti taas toiset top4 vastustajat ovat peräkkäin ottelu-ohjelmassa tammi- helmikuun vaihteessa.
  13. Arsenal 2009/2010

    On äärettömän epätodennäköistä, että sekä Toure ja Gallas siirtysivät muualle. Toki on mahdollista, että toinen mutta ei missäännimessä molemmat. Toure on Arsenal-hahmo ja mitä ilmeisemmin viime talven erimielisyydet Gallaksen kanssa on selvitetty. On mahdollista, että William G. siirtyisi ranskaan, mutta korvaavaksi toppariksi tulisi tällöin Djourou, jonka yhteistyö on toiminut hyvin sekä Gallaksen, että Touren kanssa. Myös Song pystyy pelaamaan topparina ja onkin nokkimisjärjestyksessä Silvestren edellä. Huomautuksena, että jos Eboueta ei myydä, niin Passmaster soveltuu myös toppariksi, vaikkei sillä pelipaikalla ole tykkimiehissä juurikaan pelannut. Songia en lähtisi kauppaamaan. On totta, että varsinkin viimekauden alkupuoliskolla Song kuului "kauhu-kvartettiin" yhdessä Denilsonin, Diabyn ja Ebouen kanssa. Kuitenkin juuri Song ja Eboue olivat ne pelaajat, jotka paransivat eniten otteita kauden edetessä. Song jopa ryösti avauskokoonpano paikan Cescin rinnalle keskikentällä. Onhan Song toki hidas, mutta peliesitykset silti ovat olleet hyviä ja varsinkin, jos Song kykenee pelaamaan myös topparina en näe hänen myymisessä järkeä. Sensijaan olisin ilmanmuuta valmis pistämään Diabyn ja jostain syystä pahasti alisuorittaneen Denilsonin pihalle, mutta vain siinätapauksessa, että kesällä ostetaan se paljon puhuttu puolustava keskikenttäpelaaja.
  14. Arsenal 2009/2010

    Niinno varmasti nyt on mahdoton sanoa ennenkuin nimet on papereissa ja virallinen tiedote julkaistu. Toistaiseksi yksikään pelaaja ei ole poistunut pelaajaringistä, vaikka huhuja on ollut ties mitä. Todennäköisiä on ainakin Amaury Bischoff, joka on huhuttu lähtevän PSG:hen.. Senderos, joka siirtyisi pysyvästi Milaniin, Eboueta on huhuttu ties minne, mutta "kilpaa" ilmeisesti johtaa Atlético Madrid. Muita huhuttuja pelaajia, joiden siirto vähemmän varmaa Adebayor -> AC Milan Kolo Toure -> Manchester City Gael Clichy -> AC Milan Myös RVP:tä, Cesciä ja Diabya ollaan vuorostaan siirtämässä ties minne.
  15. U-21 EM-kisat 2009 (Ruotsi)

    -Skysports Joo ei yhtään pidä hävetä nuorten esitystä. Hyvällä asenteella pelasivat isoa vastustajaa vastaan. Itse pidän Englannin U21 -joukkuetta yhtenä maailman parhaista ikäisistään ja Englanti oli oikeasti välillä hätää kärsimässä. Toki voittava joukkue tekee tarvittavat maalit ja puolustaa voittonsa, mutta tämä on selkeää eteenpäin menoa Suomalaisessa jalkapalloilussa. Kyllä itse omassa pienessä päässäni herkuttelen ajatuksella, että Suomi pystyisi nousemaan samaan sarjaan, kuin esimerkiksi Ruotsi ja Tanska.
  16. Hankintoja 09/10 Kaudeksi (Arsenal)

    Tälläistä juoruilua tänään. Eli Arsenal olisi tekemässä tarjousta Feyenoordin huippulupauksesta. En itse tiedä mitään tästä 16 vuotiaasta Luc Castaignosista, mutta ilmeisesti olisi aikamoinen pelimies nuoresta iästä huolimatta. Näitä nuoriahan Arsenal on muutenkin täynnä, joten itselleni melko merkitön siirto. Kuitenkin linkissä mukana myös maininta, että todella tärkeästä pelaajasta, kuin Amaury Bischoffista.. siirtyy Pariisiin ilmaiseksi. Voi että. http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/sport/football/2475441/Arsenal-take-Luc-at-wonderkid.html
  17. Hankintoja 09/10 Kaudeksi (Arsenal)

    Hyvä pointti. Suurseurana ajatukseni nyt oli tyyliin Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Englannissa... mutta kyllä Dynamokin tietysti kovanluokan seura on.
  18. Hankintoja 09/10 Kaudeksi (Arsenal)

    http://www.setanta.com//uk/Articles/Football/2009/06/07/Premier-League-Arsenal-agree-Vermaelen-fee/gnid-56120/ Nyt ois tulossa vähän lisälinkitystä tuohon myös minun skeptisesti suhtautuneeseen siirtoon Ajaxin Vermaelenista. Kyseessä olisi mielestäni hyvä ostos, vaikka £11m hintalappu onkin melko "suuri". Toisaalta verrattuna muihin huippujoukkueisiin kyseessä vielä melko inhimillinen hinta. Romasta senverran, että kyseessä olisi tällähetkellä ainoa Suomalainen, jonka voisin ottaa Arsenalin miehistöön. Hyvä asenne nuorella kaverilla. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa Roman nähtäisiin myös jossain suurseurassa.
  19. Hankintoja 09/10 Kaudeksi (Arsenal)

    Onkohan tuosta lähteestä ikinä tullut luotettavaa tietoa? Jännä kun muut mediat eivät ole jaksaneet siitä innostua Kyl tuo kuulostaa kovinkovin tornarilta, mutta saan nähdä. Mikään ei ole varmaa, ennenkuin se lukee virallisilla sivuilla.
  20. Nuoret Gunnersit

    http://www.arsenal.com/match-menu/171481/reserves/liverpool-res-v-arsenal-res?tab=gallery Pistetääs tähän ajankuluksi vähän jotain hyvääkin tästäkaudesta. Hyväntuulisia poikia. Ei tainnut mun loma oikein pitää Arsenalin suhteet.. Taas kytätään uutisia ja muistellaan menneitä. Hyvää kesää kaikille kuitenkin
  21. UCL-finaali: Manchester United - Barcelona

    Viime kausi oli Unitedin voiton marssia eikä yksikään joukkue pystynyt sitä pysäyttämään. Siihen vaikutti silloin hyvän joukkuerunko ja nimenomaan Ronaldo. Tämän kauden aikana United on tullut jonkunverran takaisinpäin. Taistelu valioliigassa oli tasaisempaa ja varsinkin joulun jälkeen ei United ole ollut aivan terävimmässä iskussa . Barca taas pelannut tänävuonna elämänsä kautta. Tuntuu, että kaikki on mennyt putkeen La Ligassa ja nyt myös mestareidenliigassa. Joukkue on ollut lähes pysäyttämätön. Vaikea vertailla, että miten United olisi pärjännyt jos olisi kyennyt pelata omaa peliään parhaimmillaan. Siitä kun nähtiin vain 10minuuttia. Ensi vuonna uudet kujeet ja silloin on taas jonkun toisen vuoro nousta korokkeelle. Onneksi olkoon Barca!
  22. Arsenal 07-09

    Niinhän se Arsenalin kausi sitten päättyi neljänteen sijaan. Jos vuosi sitten olisi pitänyt ennustella, niin tämä tai kolmas olisi ollut se realistinen saavutus. Kauden aikana Cescin loukkaannuttua alkoi näyttää jo todella pahalta, kun Villa marssi voitosta voittoon välillä tuurilla välillä vähemmän tuurilla. Käännekohta kauteen oli Arshavinin tulo helmikuussa ja senjälkeen suunta oli vahvasti ylöspäin ja nimenomaa sen neljännensijan varmistelua. Kausi päätettiin komeaan ja "lohduttavaan" 4-1 voittoon Stokea vastaan. ottelun hahmohan oli RVP ja se alleviivaa enemmän ja enemmän sitä, että Hollantilaista ei ole varaa menettää. Nyt itse painun maanalle pariksi viikoksi ja koitan olla ajattelematta jalkapalloa (miinus huominen nuortencupin finaalin toinen ottelu ja myöhemmin metsureidenliigan finaalimatsi) ja syvennys aivan muihin seikkailuihin ennen sillyseasonin alkua. Oikeastaan sillyseason on jo käynnistynyt ja siirtospekulaatioralli on saanut jo alkusysäyksen. Kohta ihmetellään kuka siirtyy ja minne ja millä rahalla. Kiitos Gunners kuluneesta kaudesta. Olisihan se paremmin voinut mennä, mutta ensikaudella uudet kuviot ja toivottavasti taistellaan pokaaleista jälleenkerran.
  23. Nuoret Gunnersit

    http://www.arsenal.com/match-menu/171480/reserves/arsenal-res-v-liverpool-res?tab=preview http://www.liverpoolfc.tv/news/drilldown/N164484090522-0943.htm Tänään olis sitten nuortencupin ensimmäinen osaottelu Emiratesilla. Vastaanottajana olis Liverpoolin nuoret pojjaat ja mukanahan viilettää vissiin Dalla-Valle. Arsun nuorilla olisi mahdollista napata ensimmäinen nuortencupin pokaali sitten vuostuhannen alun joten eiköhän tietynlaista nälkää ole. Ottaen huomioon akatemian lahjakkuuksien määrän voipi tässä skabassa tulla myös tulevina vuosina menestystä. Tämänkaltaisella kokoonpanolla ilmeisesti päräytetään liikkeelle: ————————————————-Shea———————————————– —-Eastmond——————-Bartley————————-Ayling——————-Cruise —-Lansbury——————-Coquelin————————Frimpong—————Thomas —————————————————Wilshere——————————————– —————————————————-Sunu———————————————- Wilshere palaa kokoonpanoo ensimmäistä kertaa nilkkavamman jälkeen. Täältä jos löytyy sopivaa streamiä eikä illaksi parempaa tekemistä, niin pistäkäähän katsoen. Ottelu taitaa alkaa yhdeksän aikoihin Suomen aikaan. http://www.myp2p.eu/broadcast.php?matchid=39713&part=sports
  24. Arsenalille uusi vieraspeliasu!

    kannattaa Cesc koittaa kysellä afsc:n kautta sitä kimppatilausta. Mielenkiintoinen ajatus kyllä! Mut mitä oon ymmärtänyt, niin supporters clubin kautta sais iha jees alennuksen. Mä laitan kyselyä menemään, et mites on mielenkiintoa ja kuka sitä lähtis tilailemaan.
  25. Arsenalille uusi vieraspeliasu!

    Oikeestaan nyt puhutaan kyllä hillitystä ja ihan kauniista vierasasusta. Tuo paita menee kyllä ostoon. Verrattuna ties mihin huhuihin, niin tämä on kyllä niistä se paras vaihtoehto.
×