Jump to content

gmz

Members
  • Content count

    142
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by gmz

  1. Jjk 2010

    Pasoja on kyllä ihan tuntematon joten paha lähteä kommentoimaan, mutta epäillä kyllä sopii onko kyseessä niin kova pelimies kun annetaan ymmärtää. "Pasoja pelasi neljä edellistä kautta Norjassa Ham-Kamin riveissä, mutta sai vapaat paperit hamarilaisseuran pudottua kolmannelle sarjatasolle." - MTV3 futis No luonnollisesti tuostahan nyt ei ollut mitään mainintaa JJK:n sivuilla. Se että joukkuetta pyritään aktiivisesti vahvistamaan ja hankinnoille toki Sanottaisko että suunta on ainakin oikea.
  2. Roma Euroopassa

    Kylläpä taas oli kova vitutus 45min jälkeen, mutta onneksi nyt joukkue osoitti omaavansa selkärankaa kun sitä vaaditaan. Peli oli noin muuten ihan samanlaista kuin aina ennenkin, joten siitä ei sen kummempaa sanottavaa ole. Hodgson puolestaan kokee vääryttä kun tuomari ei viheltänyt oman joukkueen eduksi. "Ei tässä iloinen voi olla, kun kokee tällaista vääryyttä. Hyväksyn kuitenkin tapahtuneen, koska tuomari tekee päätökset. En silti ole tyytyväinen. - Mielestäni kaksi punaista korttia oli julma tuomio. Toisen jakson pelaaminen alivoimalla on aika kitkerä pilleri nieltäväksi. Mutta mitä tässä voi enää tehdä muuta kuin hyväksyä päätös. Mikään ei sitä enää muuta, Hodgson manasi Fulhamin verkkosivuilla. Olimme parempi joukkue kuin Roma, kun pelasimme tasavoimin." Heheh.. kokonaiset kolme vetoa maalia kohti, joista yksi siis rangaistuspotku. Ja vittuako vetävät koko ajan sukille, saatana
  3. Roma Euroopassa

    Eurooppa -liiga jatkuu ja nähtäväksi jää jatkuuko yhtä surullisena kuin tähän asti. Fulham on toki ollut hyvässä vireessä ja toivottavasti Liverpool voiton innoittamana keskittyvät myös hyökkäämään Olimpicolla, ettei tarvitse lätkän puolelle kallistua. Tosiaan noin tuon täytyy mennä, yksi vaihtoehto tietysti voisi olla että Riise pelaa toisena topparina mutta jotenkin luontevammalta avaus näyttää tuossa muodossa. Nyt todellakin kannattaa seurata Cicinhon otteita sekä myös kärkimiesten pelaamista... Baptistalle ja Okakalle tarjotaan aloituspaikkaa ja nyt pitäisi pikku hiljaa osoittaa olevan sen arvoinen. Pakkovoiton paikka muutenkin. Kyllä olisin kaikesta huolimatta Mirkoa kaivannut, jotenkin vähän sellanen fiilis että Ranieri yrittää päästä mahdollisimman helpolla säästelläkseen pelaajia Interiä vastaan ja se taas voi kusta tämän pelin.
  4. Siirtomarkkinat vuonna 2009

    Onhan sitä kaikilla paperilla vaikka mitä, mutta määrä ei aina korvaa laatua. Noista voi nyt huoletta laskea pois Taddein ja Espositon. Cerci ja Greco ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta silti vielä liian heppoisia avaukseen jos halutaan taistella voitosta. Kyllä tuosta kööristä voidaan valita kuka vain jos tarkoitus on blokata, karvata, roikkua, repiä ja filmata. Hyökkäyssuuntaan valtaosa laitureistamme ovat joko liian kokemattomia tai suoraan sanottuna paskoja, muodostaakseen suorituksen jota voitaisiin edes tässä vaiheessa kautta sanoa jonkinlaiseksi rutiinitasoksi. Toki täytyy muistaa, että viimeistely se tässä on suurin ongelma ollut, paikkoja kun nyt tulee peleissä aina. Perrotta.. on ehkä parantanut ja ansainnut paikkansa avauksessa mutta ei todellakaan mikään sateentekijä. Cicinhon haluaisin nähdä, Vucinic varmaan pääsisi parhaiten oikeuksiin 4-3-3 mutta luonnollisin rooli ja järkevintä peluuttaa edelleen puhtaasti hyökkääjänä. Toki nämä ovat vain minun mielipiteitä, mutta ei tuohon nyt ihan älyttömästi jätetä mielikuvitukselle varaa kun avausta mietitään laitojen osalta.
  5. Siirtomarkkinat vuonna 2009

    Hassua, näin eilen nimittäin unessani RvN Roman paidassa, toki tuo eilinen peli saattoi vähän vaikuttaa alitajuntaan kyllä ehdottomasti Roma tarvitsee kokeneen ja varman viimeistelijän, jolla maalivainu ei katoa tai jos katoaa niin löytyy yhtä nopeasti. Kaikista vaihtoehdoista juuri hänet haluaisin nähdä punakeltaisissa. Epätodennäköistä että Real Madrid suostuisi lainadiiliin, nyt kun Benzema ja Higuainkaan eivät ole näyttäneet ehkä ihan parasta osaamistaan. Voisi kuvitella että Rudilla olisi myös tähtäimessä ainaki parin vuoden soppari ja palkkapyyntökin kohdillaan. Trequartista -jutut haiskahtaa vähän Spalletin peruilta.. kyllä enemmän olisi käyttöä laiturille. Roman suuntaan tulevat siirrot edellyttävät aivan ensiksi liikettä ulospäin. Baptista ja Mexes Eastlandille? Roman materiaali on ollut ja tulee olemaan kapea ja kaikenlisäksi epätasapainossa. En enää jaksa uskoa että tähän Rosella Sensin aikana tulee muutosta. Suuret puheet ja pienet teot.
  6. Serie A kierrosseuranta

    Vastaavanlainen tilanne tuo Perrotan "käsi" kun Bolognan puolustajalla, joku hätäinen pillipiipari olisi saattanut viheltää mutta ihan oikein meni, Vucinic ei missään nimessä paitsiossa. Hyvää painostusta mutta kovin vaikeaksi Roma tekee taas tämän pelin itselleen. Ei laatua viimeistelyssä ja puolustus / puolustava keskikenttä torkkumoodissa, josta siis seurauksena tuo Bolognan maalikin. Jee, Mirko teki maalin. Menez edelleen perseestä
  7. Hehe.. eipä taida Ronnien tasoisia laitureita kuitekaan ihan puussa kasvaa. Maailmasta löytyy tällä hetkellä yksi pelaaja, joka nuo saappaat voisi täyttää ja Riberyä ette saaneet joten turha edes yrittää sovittaa Valenciaa tuohon. Vähempään kyllä oppii tyytymään, sen voin sanoa ihan kokemuksesta
  8. Roma Euroopassa

    No ensimmäinen puoliaika aivan hirveää, Fulham jopa hallitsi peliä. Puolustuksessa suurin ongelma oli purkupallot ja Fulham sai käsittämättömän määrän kulmapotkuja, joista sitten se maali tuli. Doni haukkasi tuossa vastaantulossa todella pahasti.. silmät kiinni, kääntää pään ja kädet suurpiirteisesti palloa kohti - ihmekkös tuo että jäi vähän vajaaksi. Doni kyllä muutenkin tykkää nyrkkeillä aika paljon mikä ei sinänsä anna varmaa kuvaa maalivahdista, jota hän ei kyllä olekaan. Niin kuin olettaa saattaa, Menez ja Okaka kärjessä ei toiminut sitten yhtään. Noh, nyt on ainakin kokeiltu, tuskinpa nähdään tulevaisuudessa. Brighi oli todella hukassa, samoin Guberti mutta paransi huomattavasti loppua kohti. Toiselle puoliajalla sitten vaihdettiin Okaka -> Perrotta & Brighi -> Pizarro ja peli lähti luistamaan siihen malliin että saatiin ainakin pallonhallinta meille sekä ensimmäiseen puoliaikaan verrattuna poikkeuksellisen hyvää syöttöpeliä. Ja kyllähän sitä Fulhamille täytyy tunnustusta antaa, erittäin hyvä esitys heiltä. Voisi oikeesti pikku hiljaa miettiä mitä tuon Menezin kanssa tehdään. Taannoin kun Ranieri haukkui joukkueen esitystä, nousi nimenomaan hänen nimi esille jota silloin vähän kummastelin. Nyt kyllä ymmärrän täysin. Ok, kaverissa on edelleen paljon potentiaalia, mutta siihen se sitten jääkin. Mitään säväyttävää häneltä en ole kyllä nähnyt. Epäilen muutenkin vahvasti Roman kyvyn hyödyntää häntä enää muuten kuin euroissa. Menez on fyysisesti todella heikko ja sortuu helposti pikkufilmiin vapaapotkujen toivossa. Lisäksi hänellä ei ole millään tapaa laadukas laukaus, eikä muutenkaan ole järin juoksuvoimainen saati nopea. Koko olemus on itse asiassa haluton. En muuten ymmärrä miten vitussa Menez sai edes ampua tuon rankkarin, kun parempiakin vetäjiä varmasti olisi löytynyt (DDR, Riise, Pizarro, Mexes). Jotenkin sen osasi aistia kilometrien päähän että veto ei mene sisään. On Menezissä positiivista sentään peliäly, mutta edelleen sen verran puutteellinen pelaaja, jolle Ranierilla ei yksinkertaisesti ole käyttöä tällä hetkellä. Se kai selittää miksi häntä ei ole avauksessa paljon nähty. Vaikea tuolta on ketään onnistujia mainita.. ehkä Pizarro ja Riise, sekä tietysti Andreolli. De Rossi jaksoi painaa ja taistella tuttuun tapaan mutta ei muuten mitään merkittävää. Andreolli pelasi koko pelin oikealla ja ihan hyvin suoriutui. Täytyy nyt kyllä ihan yleisesti todeta että paljon en odottanut tältä kaudelta koska rahaa ei ole, mutta tuo on jo törkeää faneja kohtaa pelata noin ailahtelevasti Huoletta voitaisiin myydä Baptista ja Menez sekä turhat pelaajat (Cicinho, Artur...) Vucinic ja Mexes ovat myös minun mielestäni siinä hilkulla, joskin sillä varauksella että näille tonteille olisi pakko hankkia laadukkaammat pelaajat. Eli ihan turha toivo
  9. Roma Euroopassa

    No Juan tuskin on avauksessa, kun ei ole joukkueen mukanakaan. Mutta on kyllä ehkä hieman erikoinen avaus Ranierilta... Ilmeisesti sitten 4-4-2, ei kai Okakaa voi yksinään kärkeen laittaa..? Kohtapa sen näemme, vartti peliin enää! -------------------Doni------------------ ---Andreolli?--Mexes--Burdisso---Riise---- ---Taddei---De Rossi---Brighi---Guberti--- --------------Okaka-----Menez---------- penkillä joka tapauksessa: Lobont, Pizarro, Vucinic, Baptista, Perrotta, Greco, Cassetti
  10. AC Milan 09/10

    No älkääs nyt synkistelkö, kenen luulette tekevän Rooman maalit kun Totti on sivussa? Tällä hetkellä kärkeen ei ole laittaa kuin alavireinen Vucinic ja tumma tuhlaajapoika Stefano Okaka Chuka! Luulisi kotijoukkueen saavan pikku hiljaa juonesta kiinni, joskin tappio tästä voisi olla parempi Milanille. Valmentajanvaihdos ainakin auttoi Romaa. Hyvin paljon on siis siitä kiinni kuinka Leonardo on saanut pelaajansa motivoitua tähän peliin ja seisooko joukkue todella valmentajansa takana. Vaikka Milanin esitykset eivät ole päätä huimanneet, uskoisin kuitenkin meidän joukkueen kärsivän enemmän pelaamattomuudesta. Molempien joukkueiden rikkonaisen ja sekavan pelin seurauksena veikataan nyt sitten puolestaan Milanille 2-0.
  11. Vitutusketju

    Vituttaa Canal+:an otteluvalinnat taas vaihteeksi. Esim tänään, ketä kiinnostaa Fulhamin ja FC Baselin ottelu? Olisi mielenkiintoista tietää, millä vitun perusteella nämäkin valitaan? Sen takiako, että Hodgson on joskus valmentanut Suomen maajoukkuetta? Werder Bremenin ja Bilbaon välisen ottelun ymmärrän täysin. Kaikkia kiinnostaa katsoa kun Petri Pasanen istuu penkillä, kun ei tuolla muutenkaan parempia matseja olisi näyttää. No mikä parasta kun päästään viikonloppuun... tuutin täydeltä tulee taas Valioliigaa niin lauantaina kun sunnuntainakin. Sen voisin hyväksyä, että joku Chelsea-Liverpool menisi Roman ja Napolin edelle, mutta ei vittu! Arsenal vs Blackburn! :wallbang: Ei sillä, että derby della sole tällä hetkellä tarjoaisi pelillisesti välttämättä mitään ihmeitä, mutta jos Canal+ mainostaa itseään monipuolisena ja kattavana palveluna, niin syökööt paskaa. Sen sijaan jälkilähetyksestä saadaan toki nauttia klo 00.00 sunnuntai-iltana, kenellä nyt tuohon aikaan parempaa tekemistä sattuisi olemaankaan. Jos nyt vedetään yhteenvetoa Canal+:an superpaskaviikonlopun suorista lähetyksistä, niin se näyttää tältä: Valioliigaa: 6 peliä La Liga: 4 peliä Serie A: 1 peli Ederdivisie: 1 peli En tiedä tuleeko HD:lta mitään eri otteluita, ylihinnoilteltu paska kanava sekin joka tapauksessa.
  12. UCL: Manchester United vs. VfL Wolfsburg

    Eikö Owenkin missaa pelin? Tämä on muutenkin todella mielenkiintonen ottelu, United voi joutua ahtaalle jos Wolfsburg meinaa aloittaa ryminällä. Peruuttelemaan ei ainakaan vierailijoiden kannata lähteä, sillä Grafite/Dzeko akseli tarjoaa kyllä ratkaisuvoimaa. Mielestäni ManU on ehkä paras esimerkki joukkueesta, jonka paketti kestää kasassa pelottavan hyvin vuodesta toiseen. Kokenutta joukkuetta ja jämäkkää puolustuslinjaa ei helposti ohiteta, paitsi henkilökohtaisista virheistä. Viimeisempien esitysten perusteella Nani/Valencia ovat ehkä hieman alisuoriutuneet, saa nähdä kärsiikö laitapelaaminen kuitenkaan niin pahasti kotona. Kyllä tästä pieni yllätys voi muodostua, mutta uskoisin että Rooney on se joka väkisin tästä repii voiton. Mitäs mieltä muuten Berbatovista? Toiset sanoo että hidastaa peliä, toisten mielestä taas tuo luovuutta ja taitoa..
  13. Manchester City 09-10

    Se millä perusteella seura seisoo pelaajansa takana on periaatteessa ihan yhdentekevää, ainakin minulle ja varmaan aika monelle muullekin. Ei tuo Bellamyn töytäisy nyt mikään sen isompi juttu ollut. Se oli pikemminkin sellanen isällinen opetus kyseiselle fanille, että heidän paikkansa on katsomossa. Bellamy siis teki sen, mihin Old Traffordin turvamiehet eivät kyenneet. Joka tapauksessa FA on tehnyt päätöksensä ja varoittanut pelaajaa - that's it. En ymmärrä mistä tämä Suomen rikoslaki on tähän vetästy, eikö Manchesterin poliisi nimenomaan jo tutki tapausta? Jos sieltä jotain seuraamuksia nyt tulee, niin ne menevät kyllä ihan lakien mukaan, jos se yhtään lohduttaa. Eikä kannata unohtaa, että koko päivän tapahtumissa voisi myös jollain tapaa olla huomion arvoista, että City pelaaja sai kolikosta päähän, Neville teki Adebayorit (selvisi muuten varoituksella) ja kuten aiemmin jo mainitsinkin, Old Traffordin turvamiehet epäonnistuivat tehtävässään.
  14. Serie A kierrosseuranta

    No juu, täysi pistepottikin olisi ollut saatavissa mutta ihan tyytyväinen täytyy yhteen pisteeseenkin olla. 1/4 kenttää lähes pelikelvotonta aluetta ja maalien edustalla oleva vesi pelasti molemmilta yhdet maalit Harmittaa vähän kun puolustus ei pelannut ihan täysillä paria tilannetta josta Palermokin sitten totta kai maalit iski, mutta ihan hyvä nousu tasoihin. Tokalla puoliajalla Romalta hyvää painostusta ja Palermo lähinnä keskittyi purkamaan pitkinä vähän joka suuntaan. [ame=http://www.youtube.com/watch?v=j2PmSSBd6ZA]YouTube - PALERMO ROMA 3-3 HIGHLIGHTS AMPISSIMA SINTESI HQ 23/09/09[/ame]
  15. Manchester City 09-10

    Vaikka en nyt Cityn miehiin lukeudukaan niin kyllä mua ainakin vitutti Cityn puolesta. Jalkapallossa ei kuitenkaan ole kyse siitä, mikä tulos on oikeutettu ja mikä ei. Tarkoitus on että pelit ratkaistaan kentällä joko pelaajien (tai tässä tapauksessa tuomarien) toimesta Peli-esityksillä ei ole väliä kun maalit määräävät voittajan. Jos nyt kuitenkin käytetään tuota logiikkaa, niin mielestäni noiden kahden hölmöilyn seurauksena City olisi hyvinkin ollut oikeutettu tasatulokseen. Ihan rennon oloisesti Ferguson ja neljäs tuomari (oliko Wiley) voittomaalin jälkeen naureskelivat, mutta tänään tällä tavalla. Voin vaan kuvitella mikä itku siitä olisi Unitedin leirissä jos tämä olisi kääntynytkin toisinpäin tuon lisäajan seurauksena.. Kuitenkin varmaan yksi parhaista derbyistä pitkään aikaan mitä on tullut katseltua. Luulisi että Bellamyn selviävän sakoilla, mutta kun kyseessä on FA niin enpä ylläty jos sieltä pelikieltoa napsuu. Ei tietenkään kenenkään lyöminen (ilman hyvää syytä) oikein ole, mutta tapahtuma ei kuitenkaan liittynyt itse peliin millään tavalla, eikä kohdistunut toisen joukkueen pelaajaan / henkilökuntaan. Jos olisin tuo kyseinen fani niin en edes viitsisi pyytää mitään korvauksia.
  16. Azerbaidzhan - Suomi 5.9.2009

    Suomen A-maajoukkueen ja Hannoverin hyökkääjä Mikael Forssell joutuu jättämään tulevan lauantain Azerbaidzhan –ottelun väliin jalkavamman takia. Forssell tuli maanantaina Huuhkajien kokoontumiseen, mutta tutkimukset sekä keskustelut maajoukkueen lääkintähenkilökunnan kanssa varmistivat, ettei Forssellin jalkapöytävamma kestä pelaamista ensi lauantaina. - Mikaelin poisjäänti on harmillinen juttu, mutta poisjäännin oli mahdollisuus oli tiedossa jo jonkin aikaa. Maanantaina selvisi, ettei pelaaminen ole mahdollista, päävalmentaja Stuart Baxter sanoo Palloliiton verkkosivuilla. - Jätämme ovat hieman raolleen ensi viikon Liechtenstein –ottelua ajatellen, mutta todennäköisesti Forssell on vielä silloinkin toipilaana, Baxter jatkaa. Stuart Baxter ei täydennä tässä vaiheessa joukkuetta. Baxterilla on käytettävissään tuleviin MM-karsintaotteluihin yhä 21 pelaajaa. Hahahaha... maailmassa on sittenkin oikeutta?
  17. Roma 09/10

    Kyllä se faneillakin jossain raja tulee vastaan, jos homma ei rupea toimimaan. Luotan ainakin siihen että veljet tuolla Rooman päädyssä syöksee Rosellan vallasta, jos tarve vaatii
  18. Roma 09/10

    Ehdottomasti näinkin. Kyllä tässä nyt lähinnä parsitaan kokoon aiempia mokia ja jotenkin tähän Rosella Sensin aikakauteen moni on muutenkin suhtautunut skeptisesti ja toivoi että seura olisi vaihtanut omistajaa (minä mukaanlukien). Vähän kyllä kummastutti kun Totillekin annettiin 5 vuoden pahvi tuosta noin. Toisaalta ihan ymmärrettävää ja hienoa, mutta suhteellisen riskialtista. Tuntuu olevan saapasmaan ihan yleinen ongelma että ajatellaan enemmän sydämellä kuin päällä. No onneksi tässä nyt on tämä maajoukkuetauko, joka auttaa vähän pölyn laskeutumisessa.. sekä Ranierille että uusille pelaajille mahdollisuutta hypätä paremmin mukaan. Toivottavasti tietävät mihin ovat tulossa
  19. Roma 09/10

    Nimenomaan.. innokkaimmat fanit ovat vaatimassa Spallettin eroa ja osoittaneet mieltään Juve matsin jälkeen seuran päämajan tuntumassa. Antaisin hänelle vielä muutaman pelin aikaa kääntää kurssi. Kyllä muakin on pistänyt vituttamaan niin Spalletin kuin Rosella Sensin selittelyt, nyt pitäisi sanat pukea teoiksi. Jos vielä mietitään noita aikasempia otteluita, niin periaatteessa positiivista on ollut se että paikkoja voittoonkin asti on ollut. Tasapelitkin olisi voitu helposti vääntää, mutta kyllä joukkueen peli-esitykset ovat olleet jopa viime kauteen verrattuna ihan perseestä. Nyt tarvitaan vaan huikea motivaatioboosti ja kunnon tekemisen meininki, joka tällä hetkellä näkyy vain De Rossin otteissa. Jos Spalletti ei tässä onnistu nyt muutaman pelin aikana, niin hän ei ole sitten oikea henkilö jatkamaan. Virallinen siirtokin on tapahtunut. Kyseessä on Dinamo Bucharestin entinen maalivahti Bogdan Lobont. Vuoden mittainen sopimus, samalla tutulla osto-optiolla. [ame=http://www.youtube.com/watch?v=CCYYIpOKt10]YouTube - Bogdan Lobont ( The Cat )[/ame]
  20. Serie A kierrosseuranta

    Hehe, no eiköhän tässä jotain siihen suuntaan viitattu.. tai sitten suoraa vittuilua omalle tyttöystävälle, mutta eiköhän tuo selviä jos jotain ilouutisia on tiedossa. Hyvä Genoa.. ja Laziokin näköjään tullut tasoihin Cruzin maalilla. Pitkäveto kiittää..
  21. Roma 09/10

    Viime pelissä Juanin pelaamattomus kyllä näkyi ja kaipa tuossa Cassettin valinnassa oli ideana tuoda jonkinlaista kokemusta, Mottaa ollaan välillä viety niin pahasti, mutta toki hyökkäyssuuntaan on ollut ihan kelvollinen. Taddei / Tonettoa en myös ymmärrä, mielestäni Guberti on esiintynyt pirteästi, mutta varmaan sama juttu. Olisiko sitten muilla valinnoilla saatu sen parempaa tulosta aikaan, tuskin. Kaikkihan näki kuinka sekaisin pelillisesti Roma on. Ei kai tässä voi kun katsella peli kerrallaan, otteluohjelma on kyllä näin alkuun suhteellisen haastava, joten ei kyllä itselleni kovin suurena yllätyksenä tullut, että kahdella tappiolla aloitettiin. e. typo.. niin no Cercin ja Julio Sergion näkeminen kentällä oli ihan positiivista, kovaan paikkaan varsinkin jälkimmäinen laitettiin mutta eipä noista kolmesta maalista häntä voi syyttää
  22. Serie A kierrosseuranta

    Se mitään paksuna ole, lihonu vaan sen verran!
  23. Serie A kierrosseuranta

    heheh, mitäs tässä nyt sanoisi peli oli kyllä tosi rikkonainen, paikkoja oli molemmissa päädyissä ja ihan ansaitusti Juvelle pisteet. Roma ui ja syvällä, puhtaat paperit saa ainoastaan Pizarro ja DDR. Tästä tulee mielenkiintoinen kausi kun otetaan huomioon että miten Spalletti meinaa saada tuon lauman näyttämään jalkapallojoukkueelta.
  24. Roma Euroopassa

    Samaa mieltä, jos Kosice pystyy tekemään neljä maalia se on kyllä ihan liikaa. Toki vieraspelissä oli ihan turha Mexesin rike, samoin Kosicen ensimmäinen maali oli sellanen once-in-a-lifetime veto, jolle Artur ei mahtanut mitään. Eilinen maali meni taas aikalailla Arturin piikkiin, ehkä puolustus vähän peruutteli, mutta jatkoa ajatellen Arturin pitää pystyä parempiin torjuntoihin. Ja mitä puolustamiseen tulee, niin mielestäni ongelma edelleen on selkeästi meidän laitapelaamisessa. Motta ja Riise tukevat niin hanakasti hyökkäyksiä, että se pakosti vaikuttaa puolustuspelaamiseen, eilinen matsi ei nyt ehkä ole paras esimerkki mutta parempi joukkue olisi heiluttanut Roman verkkoja noista vastahyökkäksistä mitä Kosice sai. Samoin keskikentällä täytyy laitureiden panostaa enemmän puolustuspelaamiseen, jos meinataan 4-2-4 (4-4-2) systeemillä pelata. Toki se näitä heikompia joukkueita vastaan toimii, eikä eilen sitä kyllä käytetykään. Tosiaan arvontakin suoritettiin joku aika sitten: Lohko A Ajax Amsterdam, RSC Anderlecht, NK Dinamo Zagreb, FC Timisoara Lohko B Valencia CF, OSC Lille, SK Slavia Praha, Genoa CFC Lohko C Hamburger SV, Celtic FC, Hapoel Tel-Aviv FC, SK Rapid Wien Lohko D Sporting Lissabon, SC Heerenveen, Hertha BSC Berlin, FK Ventspils Lohko E AS Roma, FC Basel, Fulham FC, PFC CSKA Sofia Gruppe F Panathinaikos FC, Galatasaray Istanbul, FC Dinamo Bukarest, SK Sturm Graz Lohko G Villarreal CF, SS Lazio, PFC Levski Sofia, RB Salzburg Lohko H Steaua Bukarest, Fenerbahce Istanbul, FC Twente, FC Sheriff Tiraspol Lohko I Benfica Lissabon, Everton FC, AEK Athen, BATE Borisov Lohko J Shakhtar Donetsk, Club Brügge, Partizan Belgrad, Toulouse FC Lohko K PSV Eindhoven, FC Kopenhagen, AC Sparta Praha, CFR Cluj Lohko L Werder Bremen, FK Austria Wien, Athletic Bilbao, CD Nacional Funchal Ihan hyvä arpa, eipä siinä
  25. Roma Euroopassa

    Että sellainen peli.. kyllä taisi pojilla olla jo ajatukset Juve matsissa. Cercin maalin jälkeen alkoi se todellinen neppailuvaihe, ja tulos kertonee kaiken oleellisen. Laskinkohan Totille 2 suoraa läpiajoa, joista molemmat kuihtuivat siihen että mies veti perinteiset "kärkkärit", en siis tarkoita laukausta vaan kaatumista omiin jalkoihinsa. Kolmas tuli vähän kapempaan kulmaan, ja viimeistelyn jälkeen en kyllä osaa sanoa mitä siinä haettiin Hattutempulle toki Vucinic oli myös aika kevyellä jalalla liikenteessä, mutta hyvin pelasi yhteen varsinkin Totin kanssa. Oli muutamaan otteeseen todella lähellä onnistumista, mikä sinällään on hyvä merkki. Harmittaa kyllä Kosicen veskarin puolesta, välillä imi kaiken mahdollisen mutta todellisia huippupelastuksiakin nähtiin. Artur taas väläytteli, kyllähän tämä aika huolestuttava tilanne on jos tässä vaiheessa ikävöidään Donia maalille. Kyllä tästä on ihan hyvät fiilikset, mutta kyllä se on viikonlopun Juve matsi, joka antaa suuntaa siihen mitä tältä kaudelta kannattaa odottaa..
×