Jump to content

Alix

Members
  • Content count

    2,437
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Alix

  1. Korjaan sen verran, että Unitedin junnutyö ei ollut ehkä se tärkein tekijä menestysjunan liikkeellelähtemiseen 90-luvun alussa. Kauden 1992-93 tienoilla, jolloin mestaruus vihdoin tuli, ei omia junnuja ollut avainrooleissa juurikaan. Avainasemissa olivat tulloin Bruce, Pallister, Schmeichel, Ince, Robson, ja kauden aikana hankittu Kuningas. Poikkeuksen muodosti tuolloin uransa alussa ollut omaksi kasvatiksi luettava Giggs. Seuraavalla kaudella tuli kuvioihin silloisella ennätyssummalla £3,75m maksanut R. Keane. Vasta 95-96 tienoilla tuli sitten iso aalto, kun Becks, Nevillet, Butt, ja Newcastlesta ennätyssummalla hankitun Andy Colen ostossa vaihdossa lähtenyt Gillespie tulivat pinnalle. Junnutyö ei siis ollut kovin tekijä menestyksessä tuolloin. Tärkeämpiä tekijöitä olivat SAF, sekä ennenkaikkea Unitedin siirtyminen osakeyhtiöksi samoihin aikoihin kun Premier Leagueen alettiin pumpata rahaa tolkuttomasti.
  2. Dimitar Berbatov

    Kapeakatseisesti, olen tyytyväinen. Hyökkäyksen vahvistaminen oli todennäköisesti tarpeen, joten hyvä että saatiin tilkittyä tämä aukko. Tarkemmin ajatellen, olen hyvin pettynyt. Reilusti ylihintainen hankinta, pelaajan motiivi oli hirvittävä itkeminen ucl:n perään, enkä ole lainkaan vakuuttunut berban kyvyistä täyttää 30millin arvoiset buutsit. Eniten kuitenkin vituttaa, että aina sata lasissa töitä raatanut, nälkäinen, näyttöhaluinen ja lupaava campbell potkittiin surutta ulos samassa diilissä. Onneksi tosin vain lainalle, niin saadaan poika takaisin myöhemmin tarvittaessa, mikäli enää haluaa takaisin lainalla oltujen kausien jälkeen.
  3. City uuteen omistukseen?

    Tuoreimmat huhut: BBC Football 1942: "My dad's a limo driver and he's just texted me saying he had to drop off Gigi Buffon, John Terry, Rio Ferdinand, Dani Alves, Sergio Ramos, Cristiano Ronaldo, Cesc Fabregas, Steven Gerrard, Lionel Messi, Fernando Torres and Zlatan Ibrahimovic at the City of Manchester Stadium." kingkennyskop on 606
  4. Siirtohuhut (ManUtd)

    On tulut seurattua tuota bbc:n liveseuranta-"blogia" tänään, ja kieltämättä useat hulvattomat naurut saanut sieltä päivän aikana. Varmasti monet muutkin lukeneet sitä, mutta tässä kuitenkin linkki: http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/7590492.stm Niin, ja viimeisimmät käänteet toki mainittava: Semmosta, on tää hauska päivä.
  5. MTV3 aivopesee suomalaisia.

    Jääkiekko menee samaan kategoriaan. Keppitappelun asema tulosruudussa on käsittämätön. Kaikki muut aiheet jäävät kakkoseksi, jos on mahdollisuus esitellä Ville Niemisen mökkiä Lempiäniemessä, ja antaa Villen kertoa miten hauskaa on grillata makkaraa.
  6. Rockfutis SM 2008 Hämeenlinnassa

    Jaahas, hauskaa on näköjään ainakin ollut, ja pelitkin menneet ihan kivasti. Onnea koko köörille! Oli se hyvä etten lähtenyt mukaan, ties vaikka olisin joutunut alkoholin johdattamalle pahalle tielle tuossa seurassa... Ei vaan, mietin jo kuumeisesti jotain veruketta jolla Pallister voisi anoa mulle sen peliluvan Ensi vuonna raumalle on päästävä!
  7. Siirtohuhut (ManUtd)

    Ottakaahan poijjaat rauhallisemmin jo. Kaudessa on kutakuinkin 60 ottelua. Nyt on huikeat 1 takanapäin ja joka toinen pohtii jo kymmenien miljoonien hankintoja, koska newcastle tsemppasi hyvällä esityksellä tasurin. On se vaan ihme, minkälainen rahantuhlauskiima täällä on päällä. Rinki on riittävän kova taistelemaan mestaruuksista, piste. Ja rinki on myös riittävän laaja. Tosin ei yhtä tasokas laajuudeltaan kuin Chelsealla, jos papereita kytätään. Tosin paperilla ei voiteta vielä mitään. Ei se nyt todellakaan mene niin, että jos jokakesäistä eräiden haluamaa siirtokiimaa ei voida tyydyttää, niin taisteltaisiin tyyliin keskikastissa.
  8. Samoilla linjoilla. En nyt muista kuka, mutta joku lajin parissa toimiva henkilö totesi joskus, että alle 10 sekunnin on mahdoton juosta ilman kiellettyjä aineita. Todetaan nyt kuitenkin se perinteinen "kunnes toisin todetaan..." eli Bolt on kultansa ansainnut, ainakin toistaiseksi.
  9. Järvenpää tai Pitkämäki tuonevat ainakin yhden mitalin keihäspaikalta. Lisäksi potentiaalisia venyjiä voisivat olla ainakin Anne Rikala (melonta), Joona Puhakka (uimahyppy). Maraton taas on yllätyksellinen laji, ja parin vuoden takainen euroopan mestari Holmen voisi tulla aivan puskista päätöspäivänä
  10. Man Utd - Newcastle 17.8.08 klo 18:00

    Olen kyllä edelleen vakaasti sitä mieltä, että Giggs ja Fletcher ovat riittävän hyviä valioliigaan, ja kelpaavat korvaajiksi lusitaanipoikien poissaollessa. Vertailun vuoksi: 1.Pidetään Giggs ja Fletcher kentällä kuukauden tai kaksi, hinta: 0 euroa 2.Hankitaan kaksi parempaa laituria kuin Giggs ja Fletcher pelaamaan alle 10 peliä, kunnes Ronaldo ja Nani tulevat takaisin kehiin. Hinta: 25 miljoonaa euroa. Lisäksi on todennäköistä, että uudet kaverit eivät sopeudu ensimmäisissä otteluissa Old Traffordin ja Valioliigan (jos ulkomailta) kuvioihin. Giggs ja Fletcher sitä paitsi olivat toisella jaksolla ainoat jotka saivat tilanteita rakennettua. Scholes oli ensimmäisen jakson jälkeen jokseenkin vaisu. Giggs muuten taisi syöttää Fletcherin maalin. Mutta törsätään toki rahaa mielin määrin. Onhan se helppoa FM:ssakin.
  11. Man Utd - Newcastle 17.8.08 klo 18:00

    Helppoa se on taas huudella jostain reagoinnista. Mietitäänpä uusiksi: Ennakkoon oli siis tiedossa että Hargreaves, Carrick, Rooney, Ronaldo, Park, Anderson, ja Neville ovat puolikuntoisia/olympiahöntsässä kauden avausottelussa, jonka jälkeen seuraavan 1-2 kuukauden aikana tulevat kaikki pelikuntoon/palaavat Pekingistä. Nyt siis eräät ihan tosissaan tivaavat että näille seitsemälle ukolle olisi pitänyt hankkia korvaajat, koska poissaolot olivat tiedossa. Onko nyt taas niin että sitä Football Manageria on ränkytetty liikaa kesällä? Minun ymmärrykseni mukaan, meillä on ~30 pelaajan rinki, jotta löytyy pelaajia paikkaamaan poissaolevia ja loukkaantuneita. Vai olisiko pitänyt hankkia pari-kolme keskikenttämiestä 50 miljoonalla eurolla tuuraamaan Andersonia, Carrickia, Ronaldoa, ja Parkia kuukaudeksi? Hyökkääjän hankinta lienee edelleenkin se ainoa, jossa jotain järkeä on. Muille paikoille riittää jannuja mielin määrin. Ja jos tulee loukkaantumisia niin tuleepahan nuorille minuutteja. Tänäänkin Campbell pelasi mainiosti kärjessä, ja hyvä niin. Mielummin näen Campbellin murtautuvan avaukseen parin vuoden päästä, kuin odottelen työlupaa jollekin angolalaiselle.
  12. Man Utd - Newcastle 17.8.08 klo 18:00

    Noniin, vituiksi meni meikäläisen arvailut kauden avausottelusta:drunk: Fletcher toki kävi tuikkaamassa sen maalin parinkymmenen minuutin kohdalla, mutta muu lottorivi meni pieleen. Hyökkäyksestä puuttui tehot Tevezin poissaollessa. Rooney oli tänään tehoton ja vaisu, Campbell tehoton, mutta selkeästi näkyvämpi kentällä. Riley jätti rankkarin antamatta alussa (joo seliseliseli....), mutta vihelsi muuten yllättävän mallikkaasti. Pelaaja-arviot tähän väliin: Van Der Sar: 8½ Pääsi tänään suhteellisen helpolla, eikä joutunut venymään parhaimpaansa. Newcastlen maalissa meni muiden miesten piikkiin. Brown: 8 Jakeli sen verran hyviä pommeja, että olisi luullut uuden argentiinalaisen itkeneen enemmän. Ekalla jaksolla nevillemaisia nousuja, toisella muutama pikkuhasardi. Gutierrez (vai mikä-se-nyt-olikaan) vei muutaman kerran Brownia kahville, joten paremminkin olisi voinut mennä. Rio: 10- Voitti muistaakseni yhtä vaille kaikki kaksinkamppailut. Maailman parasta topparipeliä tänään. Vida: 9½ Pysyi Martinsin perässä kahdessa juoksukisassa! Perusvarmaa suorittamista, muutamalla (pienellä) huonolla ratkaisulla höystettynä. Evra: 8 Milneristä ei ollut vastusta, joten Patrice hyökkäsi paljon. Tosin Evra oli useassa hyökkäyksessä se mies, johon hyökkäys tyrehtyi. Muutama hyvä keskitys. Fletcher: 8½ Merkkausvirhe newcastlen maalissa, ja heti perään maali toiseen päähän. Ensimmäinen jakso aika normaalia Fletcheriä, eli perussyöttöjä ja muutamia riistoja. Toisella jaksolla siirtyi hieman keskemmälle, ja pyöritti peliä Scholesin väsyttyä. Scholes: 9- Muutama veto taivaan tuuliin, paikoista, joista Paul olisi ennen tällännyt sisään. Syöttötyöskentely jälleen aivan huikeaa. Laskin yhden harhasyötön, mutta en laskenut niitä kymmeniä 50 metrisiä kaaripalloja jotka putosivat järjestäen suoraan sinne minne pitikin. Carrick: - Aikainen kylpy Michaelille. Toivottavasti on kunnossa yhden jääpussin jälkeen. O'Shea: 7 Ensimmäisellä jaksolla ei saanut mitään aikaseksi. Ilmeisesti ei odottanut kentällepääsyä hirveän innokkaasti. Toisella jaksolla hyviä nousuja vasemmalta, jotka tuhrivat Evran kanssa järjestäen. Giggs: 8½ Ihan kelvollista Giggsyä tänään. Antoi vaarallisia keskityksiä, ja jaksoi tehdä töitä laajalla säteellä. Rooney: 6½ Keltainen kortti, eipä paljon muuta. Vetoja parista kympistä muutama, joista maalia kohti nolla. Campbell: 8- Pirteä esitys nuorukaiselta. Maali vain jäi puuttumaan. Hyviä vetoja, seinäsyöttöjä, ja juoksuja. Pojasta näkyi, että halusi antaa näyttöjä kunnon pelissä, nyt kun paikan sai. Da Silva: 7½ & Possebon 7½ Väläyttelivät taitoa, mutta ei ollut hirveän näkyvä esitys nuorukaisilta. Da Silva hankki melkein pilkun lopussa. Possebonilta perus-syöttöpeliä, ei yhtään menetystä. Siitä se lähtee junnut! Tasurilla alkoi kausi, kuten viime vuonnakin. Tästä pitää parantaa rutkasti, ja ehkä sitä hyökkäyspään vahvistamista pitää tosissaan miettiä... No, matka on pitkä ja mitään ei ole vielä hävitty. Onnittelut Newcastlen suuntaan. Keeganin argo-hankinnoilta hyvät pelit molemmilta. Tuolla pelillä sijoitus paranee varmasti viime kaudesta. Loppuun vielä Fletcherille peukut
  13. Man Utd - Newcastle 17.8.08 klo 18:00

    Eihän tässä ole hädän päivää, Campbell raataa kuin eläin kentällä, nyt kun saa näyttöpaikan. Mv+puolustus on vanha tuttu viisikko joka ei tasan tarkkaan päästä maaliakaan kotona harakoita vastaan. (luvattu!) Keskikentältä löytyykin sitten se ottelun avain. Carrick, Scholes ja Giggs hoitavat rutiinilla keskikentän hallinnan punaisille, ja Darren Fletcer käy ratkaisemassa ottelun voiton 1-0 osumalla parinkymmenen minuutin höntsäilyn jälkeen Toisella jaksolla Rooneylle, ja Campbellille vielä osumat, ja kausi on saatu avattua mallikkaasti. Ei tähän mitään berboja ja huntin laardeja tarvita pojat! Edit: Pienellä varauksella sittenkin: Riley viheltää....
  14. Tuskin voittaa enää Lontoossa. Historian saatossa vain Carl Lewis on kyennyt voittamaan satasen kahdesti. 90-luvulta lähtien homma on mennyt entistä vaikeammaksi, kun pikajuoksijoilla tekee tiukkaa selvitä käryämättä yhtä olympiadia.
  15. Valioliigan ennakkopaketit

    Christiano Ronaldo mainittu Tipserille
  16. Man Utd Kausipähkinä 08/09

    1. ManUn sijoitus/kuinka pitkälle päästään a. Valioliigassa ? 1 b. Mestareiden Liigassa ? Välieriin c. FA-cupissa ? Puolivälieriin d. Liigacupissa ? 16 joukkoon 2. Valioliiga (Man Utd) a. ManUn keräämät pisteet ? 90 b. Kuka ManU-pelaajista pelaa eniten otteluita ja kuinka monta ? Rio Ferdinand, 34 c. Kuka ManU-pelaajista tekee eniten maaleja ja kuinka monta ? Carlos Tevez, 22 d. Kuka saa eniten maalisyöttöjä ja kuinka monta ? Cristiano Ronaldo, 13 e. Kuka tekee kauden ensimmäisen maalin ? Darren Fletcher f. Pisimmät voitto-ja tappioputket ? 11 voittoa, 1 tappio g. Monta pistettä United nappaa Man Cityltä ? 6 poäng h. Suurinumeroisin voitto (tulos + vastustaja) ? 7-0, Hull City OT:lla i. Eniten punaisia kortteja ja montako ? Anderson, Scholes, Brown, Neville, Rooney, kaikille 1 j. Eniten keltaisia kortteja ja montako ? Brown, 8 3. Pelaajakohtaiset a. Monessa pelissä G. Neville käy kentällä (Valioliiga) ? 14 b. Monta peliä B. Foster pelaa (Valioliiga) ? 3 c. Monta maalia Anderson tekee (Valioliiga + CL) ? 7 d. Kumpi tekee enemmän maaleja Tevez vai Ronaldo (Valioliiga + CL) ? Tevez e. Kumpi tekee enemmän maaleja Rooney vai Nani (Valioliiga + CL) ? Rooney f. Siirtyykö Ronaldo tammikuussa Real Madridiin ? Ei siirry g. Monta pelaajaa United ostaa tammikuussa ykkösjoukkueeseen (lukema + pelaajan nimi jos semmoinen tulee) ? 1 pelaaja, Dimitar Berbatov. näillä mennään, aikamoista arpomista tosiaan.
  17. Arvuuttelut kaudelle 2008-2009

    1.Sarjataulukko 1. United 2. Chelsea 3. Liverpool 4. Arsenal 5. Villa 6. Blackburn 7. Spurs 8. Everton 9. Portsmouth 10. Newcastle 11. Sunderland 12. Manchester City 13. West Ham 14. Boro 15. Bolton 16. WBA 17. Fulham 18. Wigan 19. Hull 20. Stoke 2.Maalikuningas(Määrä) Carlos Tevez (22) 3.FA CUP Voittaja United 4.LIIGACUP Voittaja Sunderland
  18. Foorumin tason romahdus

    Paitsion pääsivulla on tilastoja aika mukavasti, mm. sarjataulukot, otteluohjelmat, ja maalipörssit. Toki kaikkia maailman liigoja ei ole tilastoitu, eikä kukaan sellaista jaksaisi tehdäkään. Mutta jos sinua kiinnostaa tilastojen parissa häärääminen, niin ota toki yhteyttä ylläpitäjään (nick= webmaster, tai maililla) niin pääset varmasti mukaan tuottamaan tilastoja. Juuri pääsivun takia foorumilla on vähemmän tilastoja, ne kun on hyvä laittaa mielummin pääsivulle. Foorumille sitten kaikki kunnianloukkaukset, herjaukset, blackmailit, kiihotukset kansanryhmiä kohtaan ynnä muu ei-niin-virallinen tuotos On näistä keskusteltu useaankin otteeseen, mutta päätös on aina ollut nykymallin mukainen. Itseasiassa tänä vuonna viimeksi kuulin jonkun ehdottaneen tuota jatkoajan hakemus-mallia. Oliko nyt Webmaster tai joku muu, en muista. Itse pidän nykyisestä järjestelmästä, sillä kuten kaikki tietävät, paitsio ei ole suomen ylivoimaisesti suurin jalkapallosivusto (toisin kuin keppitappelussa jatkoaika.com) joten käyttäjämäärän kasvattaminen ja keskustelun vilkkauden kehittäminen on huomattavasti hankalampaa jos tänne ei voi rekisteröityä vapaasti. Joskus muinoin, kun unitedweb oli vielä oma sivustonsa, eikä osa paitsiota, niin unitedwebin foorumilla oli käytössä ns. automaattinen "titteli" kaikilla käyttäjillä, joka parani viestimäärän mukana. Tasot olivat kutakuinkin tyyliä aloittelija, harrastelija, reservipelaaja, ammattilainen, tähtipelaaja, legenda, tai jotain sinne päin. Tuolloin ei ollut juuri lainkaan havaittavissa käyttäjiä, jotka olisivat viljelleet sontaa vain nostaakseen statustaan. Se että toimisiko se nykyään on eri asia, koska foorumi on suurempi, ja hankalampi valvoa. Heh, ei kyllä itseäni ainakaan tippaakaan kiinnostaisi ryhtyä arvostelemaan jokaikistä viestiä joka tänne kirjoitetaan. Tai no, pari tonnia kuussa käteen niin mikäs siinä Käyttäjien arvostelua saa jokainen halukas taas harrastaa joulukuussa, kun valitaan vuoden foorumilainen. Moderaattoreilla ei ole mitään isähahmon tehtävää täällä, eikä tehtäviin kuulu kirjoittamisen opettaminen. Kaikki jotka ovat osanneet rekisteröityä, osaavat kirjoittaa, toivottavasti. Juurikin näin Etenkin painottaisin tuota kohtaa "tarkoituksena on keskustella". Joskus näkee liikaa ns. "postaan linkin ja ilmoitan siitä muille"-viestejä. Toki niissäkin on asiaa, mutta ei niistä aina keskustelua synny.
  19. Mites alkavan kauden kisa, järjestetäänkö? Entäs mestari-nousijat-putoajat?
  20. Opiskeluketju

    Ns. kirjoittamaton sääntöhän on se, että tyhmempikin saa yläasteelta kasin keskiarvon olemalla aina läsnä, aina hiljaa, ja aina rangaistuksitta.
  21. Foorumin tason romahdus

    Sinänsä totta, että tyttöjen biologinen kehitys alkaa keskimäärin aiemmin kuin pojilla. Muuten olen tominen linjoilla. Esitän todistusaineistoksi vielä linkin, jossa voi käydä tutustumassa teini-ikäisten tyttöjen keskustelufoorumikirjoittelun tasoon: http://demi.fi/forum/
  22. Avatarit

    Isona kuvana oikein hyvä tuo Buffon-kuva, mutta avatarina olisi aika pieni, eikä siitä välttämättä saisi niin hyvin selvää.
  23. Fanisälä

    Unitedin megastoresta lunastin joskus seuran logolla varustetut stringit, jotka toki menivät kauniimman sukupuolen käyttöön eikä itselleni.
  24. Päivän uutiset

    Ja tässä tämä naisten versio. Vaimon synttärit tulossa? Tästä lahjapakettiin http://shop-brigite.com/CyndiVichyCombo1a.jpg
  25. Barbados vs. Grenada Shell Caribbean Cup 1994 Terveisiä Riiselle, omasta maalista voi sentään joskus olla hyötyä! [ame=http://www.youtube.com/watch?v=ThpYsN-4p7w]YouTube - Barbados vs Grenada (Shell Caribbean Cup 1994)[/ame]
×