Jump to content

KyyhkyBoy

Members
  • Content count

    1,965
  • Joined

  • Last visited

Posts posted by KyyhkyBoy


  1. Voisin heittää pientä analyysia Afrikan mantereen joukkueiden mahdollisuuksista tulevissa skaboissa.

    A-lohkon Egypti tulee pelaamaan luottaen matalaan puolustusblokkiinsa ja vastahyökkäystensä tehokkuuteen. Héctor Cúper on saanut aika paljon kritiikkiä Egyptin mediassa pelityylinsä vuoksi, mutta ei pidä unohtaa sitä faktaa, että Egypti on menestynyt maajoukkuetasolla viime aikoina hyvin ja valmennus on pystynyt saavuttamaan asetettuja tavoitteita: Egypti pelasi 2017 Afrikan mestaruuskisojen finaalissa (häviten tuolloin Kamerunille) ja selvisi pitkästä aikaa nyt MM-kisoihin. Mo Salahin pelikunto tulee tietysti vaikuttamaan Faaraoiden iskukykyyn, mutta itse haluaisin nostaa myös esiin Turkin hallituksen tukemassa seurassa Kasımpaşassa palloilevan Mahmoud Hassanin eli taiteilijanimeltään Trézéguet'n, jonka etenkin kevätkausi Turkissa oli onnistunut. Lohko on kokonaisuutena melko tasainen, joten jatkomahdollisuudet ovat olemassa.

    Marokko on ehkä allekirjoittaneelle se kisojen mielenkiintoisin joukkue. Hervé Renard pääsee viimein esittelemään kykyjään koko maailman silmien alle ja onkin kiehtovaa nähdä, auttaako samanlainen mesoaminen ja huutaminen myös MM-tasolla motivoimaan samalla tavalla pelaajia kuin Afrikan mestaruuskisoissa. Renard'han on voittanut Afrikan mestaruuden kahdesti: ensin Sambian kanssa yllättäen kaikki vuonna 2012 ja sen jälkeen 2016 Norsunluurannikon valmentajana. Renard on kyllä sellainen valmentaja, jonka oikeastaan jokainen Afrikan maajoukkue mielellään valmentajakseen ottaisi, sen verran korkeassa arvossa hän mantereella on. Viime vuonna pelatut Afrikan mestaruuskisat päättyivät Marokon osalta puolivälierätappioon Egyptiä vastaan, mutta karsinnat joukkue veti läpi vakuuttavasti. Siellä omiin meni vain yksi maali ja lohkossa kaatui mm. Mali 6-0 -lukemin (:unsure:). Taakse jäi myös hieman muutostilassa oleva, mutta silti erittäin laadukas Norsunluurannikon maajoukkue. Hakim Ziyechista onkin ollut mediassa puhetta ja hän lieneekin yksi Marokon seuratuimpia pelaajia kisoissa. Vaikka Mali 6-0 -lukemin kaatuikin, pidän Marokon suurimpana haasteena maalintekoa. Turkissa myös palloileva Khalid Boutaïb on kykeneväinen maalintekijä paikan saadessaan, mutta itse odottelin ja toivoin kisakoneeseen mukaan Qatarissa pelaavaa Youssef El-Arabia. Youssefin lisäksi ainakin omassa kisakoneessa Fenerbahçen Aatif Chahechouhe olisi ollut mukana. Uskon Marokon olevan inhottava vastustaja lohkon ennakkosuosikeille Portugalille ja Espanjalle, mutta riittääkö se lopulta jatkopaikkaan asti, jäänee nähtäväksi.

    Pidän itse Nigeriaa kisoissa mukana olevista afrikkalaismaajoukkueista kaikista yllätysvalmiimpana. Superkotkatkin luottavat vahvasti pelaajiensa nopeuteen vastahyökkäyksissä ja kokenut Gernot Rohr on pystynyt tekemään joukkueesta yhtenäisen. Nostan itse suurimmaksi kysymysmerkiksi maalivahtipelin lisäksi keskikentän keskustan pallollisen osaamisen. Pelaajatyypeiltään avaukseen kaavaillut Onazi, Ndidi ja Obi Mikel ovat samanlaisia. Tämän seurauksena Obi Mikel on joutunut pelaamaan hieman hyökkäävämmässä roolissa kärjen alla. Tällainen keskikentän pelaajatyyppien samanlaisuus on mielestäni melko laaja ongelma Afrikan jalkapallossa. Monet maajoukkueet tuottavat fyysisiä pelaajia, mutta vähän esimerkiksi pallollisesti taitavia pelinrakentajia. Kroatia ja Argentiina ovat luonnollisesti lohkon suosikit jatkajiksi, mutta Nigeria on kuitenkin osoittanut olevansa kykeneväinen juurikin argot kaatamaan. Tämähän tapahtui viime vuoden lopulla harjoitusottelussa. En itse pidä Argentiinaa kovin suuressa arvossa tällä hetkellä ja uskon rohkeasti Nigerian painavan Kroatian perässä jatkopeleihin tästä lohkosta.

    Tunisia lienee suurelle medialle melko tuntematon joukkue, enkä itsekään voi sanoa paljoa Tunisian otteita nähneeni. Joukkueesta puuttuu karsintojen paras maalintekijä, Qatarissa pelaava Youssef Msakni, joka valitettavasti loukkaantui ennen kisoja öljyvaltion liigan viimeisessä ottelussa. Sanoisin, että Nabil Maâloul on luonut Tunisiasta yhtenäisen joukkueen, joka on enemmän kuin osiensa summa. Joukkue kokeili karsinnoissa välillä myös kolmen topparin linjalla pelaamista, mutta pelasi suurimman osan ajasta neljän linjalla. Uskon, että valinta kohdistuu kisoissa neljän linjaan. Joukkueesta puuttuu selvästikin puhdas maalintekijä ja yllätyin hieman, miksei Belgiassa kuluneella kaudella yli 20 maalia paukuttanut Hamdi Harbaoui mahtunut mukaan. Wahbi Khazrille asetellaan varmaankin hyökkääjän viittaa harteilleen, mutta itse pidän häntä enemmän valeysinä ja sellaisena pelaajana, joka tykkää vaellella ympäri kenttää, välillä myös auttaen puolustusta. Hyvän potkutekniikan omaavan Khazrin harteilla lepääkin paljon vastuuta Tunisian maalinteon ja maalipaikkojen luomisen suhteen. Kokonaisuudessa pidän Tunisiaa parempana joukkueena kuin yleisesti luullaan. Alkulohko on kuitenkin ainakin paperilla jaettu selkeästi kahden kerroksen väkeen, mutta en usko Tunisian kuitenkaan olevan sellainen joukkue, jonka yli yksinkertaisesti kävellään.

    Senegal lienee se jengi itselle tänä vuonna, jonka bandwagoniin hyppään, vaikka Aliou Cissén joukkueen pelityyli ei välttämättä allekirjoittanutta kovin miellytäkkään. Kun katsoo joukkueen nimilistaa, niin onhan siinä kovia tekijöitä. Ja tämän lisäksi kun otetaan vielä huomioon melko ympäripyöreä alkulohko, ovat mahdollisuudet jatkopaikkaan ehdottomasti olemassa. Entistä Senegalin maajoukkuepelaaja Cisséä on tosiaan kritisoitu liian pragmaattisesta pelityylistä ja kun tuota pelaajalistaa katsoo, olisi mahdollisuudet kyllä aika iloisen ja railakkaan futiksen peluuttamiseenkin. Cissé on kuitenkin pysynyt järkkymättömänä pelityylinsä suhteen, vaikka välillä maalinteko-ongelmia onkin ilmennyt. Senegalilla on myös Nigerian kanssa hieman samankaltainen ongelma keskikentällä, sillä suurin osa keskustan pelaajista on pelityyliltään fyysisiä ja pallollista osaamista tuo selkeästi kaipaisi lisää. Hyviä yksilöitä Senegalilla on kosolti, mutta toivon erityisesti näkeväni Ismaïla Sarr'n saavan kosolti peliaikaa kisoissa, vaikka kilpailu laitureiden paikoilla onkin joukkueessa kovaa. Hän ei liene suurelle yleisölle niinkään tunnettu pelaaja, mutta kyseessä on 20-vuotias viime kaudella Rennes'n riveissä 24 ottelua pelannut kaveri joka hankittiin Metzistä miltei 20 miljoonalla eurolla. Kyseisen kaverin perässä oli myös huhujen mukaan Barcelona Metzissä pelatessaan.


  2. Mali saalisti tasurin Japania vastaan. Abdoulay Diaby rokotti vastustajaa pilkulta ennen puoliaikaa, ja ottelun lisäajalla Japani nousi vielä tasoihin. Tämäkin maali tuli rangaistuspilkulta. Matsissa nähtiin myös Hadi Sackon maajoukkuedebyytti. Ensi viikolla Kotkien pitäisi pelata vielä Guinea-Bissauta vastaan, mutta ottelun järjestämisen päälle on noussut tummia pilviä. Katsotaan, pelataanko tuota ottelua lopulta ollenkaan.


  3. Mali kohtaa tulevalla maajoukkuetauolla Belgiassa Japanin ja myöhemmin Ranskassa Guinea-Bissaun. Mohamed Magassouba on valinnut seuraavat 23 pelaajaa näihin koitoksiin:

     

    Djigui Diarra

    Mamadou Samassa

    Aly Yirango

     

    Hamary Traoré

    Charles Traoré

    Bakaye Dibassy

    Molla Wagué

    Mamadou Fofana

    Falaye Sacko

    Abdoul Karim Danté

     

    Lassana Coulibaly

    Diadié Samassékou

    Amadou Haïdara

    Souleymane Diarra

    Yves Bissouma

     

    Adama Niane

    Aly Mallé

    Adama Traoré

    Nouha Dicko

    Moussa Djénépo

    Moussa Doumbia

    Abdoulaye Diaby

    Lassana N'Diaye

     

    Sinne on tuotu nuorista lupauksista mukaan nyt ainakin Abdoul Karim Danté, Aly Mallé ja Lassana N'Diaye. Maalivahti Mamadou Samassa tekee myös paluun maajoukkueeseen muutaman vuoden tauon jälkeen. Magassouba yritti saada Leicesteriin tammikuussa siirtynyttä Fousseni Diabatéa mukaan, mutta hän ei ole kuuleman mukaan puheluihin vastaillut. Liekö Ranskan maajoukkue alkanut kaksoiskansalaista kiinnostamaan enemmän... Vähän sama juttu on nyt Sikou Niakatén kohdalla, joka oli mukana marraskuussa Gabonia vastaan pelatussa matsissa, mutta pelaa nyt tulevalla maajoukkuetauolla Ranskan U19-maajoukkueessa...

     

    E. Leedsin virallinen Twitter-tili julistaa, että Hadi Sacko olisi valittu Malin maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa. Häntä ei kuitenkaan tuolta 23 pelaajan julkaistulta listalta löydy.


  4. Malin maaliton putki kasvoi jo viiden ottelun mittaiseksi, kun Gabonia vastaan Kotkat pelasivat vieraissa 0-0 -tasapelin. Ottelussa ei oikeastaan kummallakaan joukkueella ollut merkittäviä maalintekopaikkoja ja aika ajoittain aikamoista höntsäilyähän tuo MM-karsintojen panokseton ja samalla viimeinen matsi oli. Ehkäpä huomattavin asia oli se, että Malin vanhin kentällä ollut pelaaja oli tänään kapteenina toiminut 26-vuotias Molla Wagué, joten todellakin nuorien sisäänajo edustusmaajoukkueeseen on alkanut.

     

    Kokonaisuudessaanhan karsinnat olivat pettymys. Yksi tehty maali kuudessa ottelussa ei tyydytä ollenkaan ja tuohon maalittomaan putkeen pitäisi keksiä nyt joku ratkaisu. Jäämmekin odottamaan, annetaanko Magassouban edelleen jatkaa maajoukkueen päävalmentajana vai tuodaanko sinne tilalle toinen nimi. Henkilökohtaisesti toivoisin kokeneempaa valmentajavalintaa penkin päähän. Pelithän Kotkien osalta jatkuvat vasta sitten ensi vuoden maaliskuussa Afrikan mestaruuskisojen karsintojen merkeissä.


  5. Malin maajoukkue Gabon-otteluun:

     

    Djigui Diarra

    Adama Keita

    Aly Yirango

     

    Hamari Traoré

    Ousmane Coulibaly

    Bakaye Dibassy

    Youssouf Koné

    Molla Wagué

    Mamadou Fofana

    Sikou Niakaté

     

    Lassana Coulibaly

    Diadié Samassekou

    Amadou Haïdara

    Souleymane Diarra

    Yves Bissouma

    Adama Traoré

     

    Adama Niane

    Moussa Maréga

    Adama Traoré

    Nouha Dicko

    Moussa Djénépo

    Moussa Doumbia

    Abdoulaye Diaby

     

    Ousmane Coulibaly, Monacon Adama Traoré ja Abdoulaye Diaby tekevät paluun maajoukkueeseen. Myös yksi debytantti saatiin jälleen mukaan, kun Valenciennes'ssa pelaava toppari Sikou Niakaté debytoi maajoukkueessa. Huomattavaa myös, että kapteenina toiminutta Yacouba Syllaa ei valittu maajoukkueen mukaan tällä kertaa.

     

    E. Diaby ja Marega putoavat joukkueesta pois loukkaantumisten vuoksi.

     

    E2. U17 MM-kisojen maalitykki Lassana N'Diaye nostettu Diabyn tilalle joukkueeseen.  :o Moussa Koné puolestaan korvaa Maregan.

     

    E3. Lisää poisjääntejä Ousmane Coulibalyn, Nouha Dickon ja Hamary Traorén muodossa. Tilalle nousevat ainakin Aboubacar Toungara ja Falaye Sacko...


  6.  

    Brasiliaa vastaan pronssipelistä lopulta 2-0 -takkiin. Voittokin olisi kyllä ollut otettavissa, sen verran enemmän junnukotkat pystyivät esimerkiksi ensimmäisellä puoliajalla paikkoja luomaan. Harmi, että maalivahti Koitalta tuli nyt tuollainen kommähdys mitalipelissä.

     

    Kokonaisuudessaan kisathan olivat kuitenkin onnistuneet, vaikka tällä reissulla mitalia ei mukaan tarttunutkaan. Muut välieriin selvinneet maat olivat kuitenkin Englannin, Espanjan ja Brasilian kaltaisia futisjättiläisiä, joten siihen nähden joukkue voi olla ihan tyytyväinen.


  7. Espanja oli tälläkin kertaa lopulta vahvempi välierissä. Mali kärsi ottelussa 1-3 -tappion. Olihan Espanja parempi joukkue ottelun läpi, mutta kyllä kaivelemaan jäi Cheick Doucourén tekemä maali, jota japanilaistuomarit eivät hyväksyneet. Pallo kävi selvästi maalilinjan sisäpuolella ja onkin käsittämätöntä miten tällaisessa turnauksessa ei ole käytössä edes maaliviivateknologiaa. Malin toisen puoliajan rynnistys olisi voinut olla vielä voimakkaampi, jos maali olisi hyväksytty.

     

    Matka jatkuu kuitenkin vielä. Pronssipelissä vastaan astelee Brasilia.


  8. Malin U17 -maajoukkue jatkaa vakuuttavaa menoaan myös pudotuspeleissä, kun Irak kaatui eilen 5-1 -lukemin. Näin ollen matka vie puolivälierävaiheeseen, jossa vastaan asettuu Afrikan mantereelta tuttu joukkue: joko Ghana tai Niger. Molemmat joukkueethan Mali on kohdannut jo aiemmin matkalla U17 Afrikan kultaan tänä vuonna.

     

    Pelaajistosta esiin on nostettava Irakiakin kahdesti rokottanut Lassana N'Diaye, joka jakaa tällä hetkellä turnauksen maalipörssin kärkisijaa.

     

    E. Vastaan tulee Afrikan U17 -finaalissa kaatunut Ghana viikonloppuna.


  9. Tällä hetkellä menossa ovat U17 MM-kisat, joissa Mali on mukana puolustavana Afrikan mestarina. Lohkovaihe junnukotkien osalta tuli eilen päätökseen, kun joukkue kukisti Uuden-Seelannin 3-1 -lukemin. Ensimmäisessä lohkopelissä tuli takkiin lohkovoittaja Paraguaylle 2-3 ja toisessa pelissään Mali voitti Turkin tyylipuhtaasti 3-0. Näin ollen joukkue jatkaa lohkosta toisena kohti jatkopelejä. Malia pidettiin turnauksen mustana hevosena ennen kisojen alkua, joten lohkon kakkossijaa voidaan pitää jopa pienenä pettymyksenä. Edellisissä alle 17-vuotiaiden MM-kisoissahan junnukotkat painelivat aina finaaliin asti, jossa Nigeria oli kuitenkin vahvempi.

     

    E. Malin turnaus jatkuu tiistaina pudotuspeliottelulla Irakia vastaan.


  10. Mali pelasi Norsunluurannikkoa vastaan maalittoman tasurin ja sen myötä matemaattisestikin mahdollisuudet ensi kesän MM-kisoihin menivät. Itseltä jäi valitettavasti jälleen ottelu näkemättä, mutta ilmeisesti siellä on annettu oikein huolella nuorille vastuuta. Tietysti voitoton putki on nyt viiden ottelun mittainen ja maalittomien otteluiden neljä, mutta on mukavaa nähdä, että vastuuta on nyt annettu runsaasti nuorille, jota aiemmin toivoinkin. Maajoukkeessa debytoi eilen minun laskujeni mukaan jopa viisi pelaajaa: Mamadou Fofana, Diadié Samassekou, Souleymane Diarra, Moussa Djenepo sekä Amadou Haïdara.

     

    Karsinnat päättyvät merkityksettömään (ainakin Malin kannalta) otteluun Gabonia vastaan vieraskentällä marraskuun alussa.


  11. Tosiaan Giresse erosi itse päävalmentajan paikalta ja tilalle on nyt ainakin loppukarsinojen ajaksi nimetty valmentajakaksikko Mohamed Magassouba - Fousseini Diawara. Magassouba on entinen Malin maajoukkueen "tekninen johtaja" ja Fousseinihan on entinen Malin maajoukkuepelaaja, joka on nyt suorittanut valmentajatutkinnon. "Tekninen johtaja" ja juuri valmennuskurssilta noudettu entinen majukapteeni eivät kyllä suurta luottamusta allekirjoittaneessa herätä, mutta voiko tässä nyt enää huonomminkaan mennä?


  12. No, perjantain kaltaiselta nöyryytykseltä Malin maajoukkue sentään välttyi, kun Kotkat pakottivat nyt Marokon maalittomaan pistejakoon. Marokko tätäkin ottelua kyllä hallitsi eikä Malilla ollut kuin pari puolittaista paikkaa maalintekoon. Marokolle puolestaan tarjottiin mm. rankkariakin, mutta maalilla eilen pelannut Djigui Diarra torjui upeasti tuon pilkun. Nuorelle kassarille myös nollapeli, joten siitä plussaa.

     

    Toisaalta ei tässä tasuri merkittävästi hyödytä Malia. Norsujen pupellettua Gabonia vastaan voitolla olisi voitu edes päästä iskuetäisyydelle ennen viimeisiä pelejä, mutta tuskinpa kovin moni voittoon uskoikaan. Marokollekin voitto ja lohkon kärkipaikka olisi varmasti maistunut. Kannattajien boikotin vuoksi katsomot ammottivat tyhjyyttään enkä ole varmaan ikinä nähnyt noin pientä katsojamäärää kotiottelussa. Puhutaan kuitenkin MM-karsintapelistä, surullista... Saa nähdä tapahtuuko valmentajakuvioissa muutoksia ennen seuraavia karsintakoitoksia. Tasan kuukauden päästähän majupelit taas jatkuvat kun Bamakoon saapuu Wilmotsin Norsunluurannikko. Heidän tuloksensa ovat olleet todella vaihtelevia, mutta eipä tällä hetkellä allekirjoittaneelta suurta uskoa löydy Kotkienkaan otteisiin.

     

    E. Giresse on virallisesti eronnut pestistään.  :thumbsup1:


  13. Semmoinen pohjanoteeraus Malilta ensimmäisessä Marokko-ottelussa, ettei harmita juurikaan ottelun jäätyä itseltäni väliin; 6-0 tukkaan. Kotkilta kaiken lisäksi katselivat punaista korttia Bakaye Dibassy sekä Mohamed Konaté. Ainoa positiivinen asia lienee se, että Romain Kouamé N'Guessan teki maajoukkuedebyyttinsä ja saikin vyölleen samalla täydet 90 minuuttia. Muuten vihamielisyys Giresseä kohtaan noussee entisestään kannattajien keskuudessa ja kyllähän tässä alkavat potkut ranskalaiselle olla jo aika lähellä.

     

    Seuraavan kerran Marokko kohdataan Bamakossa jo tiistaina. On siinä valmennusryhmällä kova homma, pelillisesti parannettavaa löytyy huiman paljon. En oikeastaan itsekään jaksa siihen uskoa, että Giresse jonkun kanin hatustaan tuohon kohtaamiseen vetäisi. Ranskiksesta olisi pitänyt päästä jo penkin alle menneiden Afrikan skabojen jälkeen eroon. Pelaajalegenda ei ole mielestäni oikea mies viitoittamaan tietä Malin sukupolvenvaihdokselle, vaikka tänään nyt antoikin debyytin N'Guessanille. Sieltä nytkin maajoukkueremmistä puuttuvat esimerkiksi RB Salzburgin Samassekou ja Haidara...

     

    Perkele.

     

    E. Maajoukkueen virallinen kannattajaryhmä on julistanut, että ei aio olla paikalla huomisessa kotiottelussa Marokkoa vastaan. Sanovat palaavansa vasta sitten, kun Giressen johtama valmennusryhmä on saanut kenkää...


  14. MM-karsinnat jatkuvat syyskuun alkaessa Malin osalta kahdella kohtaamisella Marokkoa vastaan. Ensin pelataan 1. päivä Rabatissa ja 5. päivä Bamakossa. Giresse onkin tänään julkistanut joukkueen tuleviin karsintakoitoksiin:

     

    Aly Yirango

    Djigui Diarra

    Oumar Sissoko

     

    Hamary Traoré

    Falaye Sacko

    Mohamed Konaté

    Mahamadou N'Diaye

    Molla Wagué

    Boubacar Koyaté

    Youssouf Koné

    Bakaye Dibassy

     

    Yacouba Sylla

    Mamoutou N'Diaye

    Tongo Doumbia

    Lassana Coulibaly

    Kouamé N'Guessan

    Ives Bissouma

     

    Kalifa Coulibaly

    Adama Niane

    Moussa Marega

    Adama Traoré

    Abdoulaye Diaby

    Moussa Doumbia

     

    Yllättävin mukaan mahtunut nimi lienee Lillen edustusjoukkueen mukaan täksi kaudeksi nostettu Kouamé N'Guessan, jolla A-maajoukkuedebyytti on vielä tekemättä.


  15. Mali kaatoi Gabonin Afrikan mestaruuskisojen ensimmäisessä karsintaottelussa Bamakossa. Ottelu päättyi Kotkien 2-1 -voittoon. Maalintekijöinä kunnostautuivat Kalifa Coulibaly ja Yves Bissouma. Itseltä jäi valitettavasti ottelu näkemättä...


  16. Mali nappasi eilen toisen arvokisamestaruutensa ikinä millään tasolla, kun Afrikan U17 -mestaruusturnauksen finaalissa kaatui Ghana 1-0. Malin futishistorian ensimmäinen kansainvälinen pokaalihan tuli juuri samaisessa kilpailussa kaksi vuotta sitten. Hienoa!

     

    E. Malihan pääsee myös mukaan Intiassa järjestettäviin U17 MM-kisoihin. Sinnekään ei lähdetä kommenttejen perusteella pelkästään ihmettelemään:

     

    Objectives in India:

    “To do the continent justice, because we will be representing Africa and then Mali. We’ve reached the World Cup final before and we want to improve on that.” 
    Mali coach Jonas Kokou Komla

  17. Giressen valitsema joukkue, joka kohtaa Gabonin Afrikan mestaruuskisojen 2019 karsintojen ensimmäisessä ottelussa:

     

    Aly Yirango

    Oumar Sissoko

    Germain Berthé

     

    Hamari Traoré

    Salif Coulibaly

    Mohamed Konaté

    Ousmane Coulibaly

    Mahamadou N'Diaye

    Boubacar Kiki Koyaté

    Bakaye Dibassy

     

    Diadié Samassekou

    Yacouba Sylla

    Mamoutou N'Diaye

    Tongo Doumbia

    Lassana Coulibaly

    Adama Traoré

    Ives Bissouma

     

    Kalifa Coulibaly

    Adama Niane

    Cheick Diarra

    Moussa Doumbia

    Adama Traoré

     

    Mielenkiintoisina niminä esiin pomppaavat mm. Sporting CP:n Kiki Koyaté ja Amiens'n Dibassy, joilla ei aiempaa kokemusta A-maaotteluista ole. Aly Yirango palaa maajoukkueeseen hieman pidemmän tauon jälkeen sekä kovasti mukaan odotettu Ligue 2:n maalikuningas Adama Niane on myös mukana. Nämä 22 pelaajaa kohtaavat siis Gabonin 10. kesäkuuta Bamakossa.


  18. Tulee vähän turhan usein haukuttua yrityksiä, kun kokee mielestään "vääryyttä". Siitä syystä haluan välillä nostaa esille näitä yrityksiä, jotka positiivisesti yllättävät, vaikka toisaalta hyvien asioiden kuuluisi olla itseisarvoja.

     

    Hotel Sokos Ilves, Tampere

     

    Älkää nyt naurako, mutta 7 -vuotta sitten lähdin vaimoni kanssa häämatkalle, Tampereelle ja Hotelli Ilvekseen. Sen jälkeen tullut jo useamman kerran lähdettyä Tampereelle yöpymään (kaikenkaikkiaan aivan upea kaupunki) ja lähes joka kerta hotellina ollut nimenomaa Ilves. En nyt ala sen kummoisemmin Sokoksen hotelliketjua kehumaan (perus siisti hotelli, jossa ruoka hyvää ja hyvällä paikalla), mutta syy miksi juuri nyt halusin hotellin ottaa ylös on nimenomaa asiakaspalvelu. Asiakkaasta pidetään huolta isolla kädellä. Satuin unohtamaan puhelinlaturin hotelliin ja, kun soitin asiasta kotoota Vantaalta, lupasivat tarkistaa huoneen. 5 Minuuttia myöhemmin puhelimeni soi ja kerrottiin laturin löytyneen. Kysyivät ensin voisinko läydä hakemassa laturin ja sanoin, että vähän turha pitkä matka hakea sitä, jolloin toivoin voisivatko lähettää laturimen postitse. Tähän respa suostui heti. Kun kysyin paljonko olen velkaa, vastattiin, että en mitään. Paras kiitos mitä voin antaa on jakaa hyvää kokemustani kyseisestä hotellista ja hotelliketjusta. Nykyään harva asia on enää ilmaista. 

     

    Täytyy sen verran kommentoida tähän väliin, että itse suoritan tällä hetkellä työharjoittelua Cumuluksen hotellissa ja meillä on myös sellainen käytäntö, että lähetämme asiakkaiden unohtamat tavarat heille postitse ilmaiseksi, jos he eivät itse niitä paikan päältä pääse hakemaan.  :)


  19. Jaha, Malin jalkapalloliitto on hyllytetty toistaiseksi FIFA:n toimesta, koska poliitikot maassa ovat osallistuneet maan jalkapalloliiton toimintaan... Mali saa taas kilpailla, kun poliitikot eivät enää liitossa toimi... No, onneksi ei ole mitkään arvokisakarsinnat tällä hetkellä käynnissä...

     

    Aiheesta lisää: http://www.fifa.com/governance/news/y=2017/m=3/news=fifa-suspends-malian-football-association-femafoot-2876348.html

     

    E. Bänni nyt kumottu.  :thumbsup1:


  20. Giressen tilanne Malin päävalmentajana on tällä hetkellä aika tukala. Liitto toivoisi, että ranskalainen itse eroaisi, mutta kuulemma ei aio tätä tehdä. Hänen sopparinsa Kotkien kanssa päättyy marraskuussa. Kisojen perusteella entinen pelaajalegenda on kyllä pelillisesti pudonnut jo nykyjalkapallon kelkasta, enkä usko, että Giresse on oikea mies kehittämään uutta Malin pelaajasukupolvea eteenpäin. Oudot pelaajavalinnat avauskokoonpanoissa nostivat lisää kysymysmerkkejä ainakin allekirjoittaneen pään päälle kisojen aikana. Sanotaanko näin, että eihän turnaus mikään täydellinen epäonnistuminen ollut, mutta mahdollisuuksia olisi ollut parempaankin.

     

    Kisojen jälkipyykkiä on pesty etenkin mediassa mm. kapteeni Yacouba Syllan toimesta, joka on kertonut Malin paitavalmistaja Airnessin epäammattimaisesta toiminnasta. Esimerkiksi otteluun Ugandaa vastaan Oumar Sissoko joutui lähtemään harjoituspaita päällään, sillä virallinen maalivahdin pelipaita ei ollut saapunut. Vastaavia puuhasteluja oli ollut muitakin ennen kisoja ja kisojen aikanakin...


  21. Ghanaa vastaan 1-0 -takkiin. Harmittaa, sillä Mali käänsi ottelun ensimmäisen puoliajan Ghanan hallinnan jälkeen oikeastaan täysin itselleen.

     

    Giresse lähti otteluun 4-4-2 -muodostelmalla, korvaten Egyptiä vastaan avanneen Lassana Coulibalyn Mustapha Yatabarélla. Ensimmäisellä puoliajalla tuo muodostelma ei selvästikään toiminut. Ghana pääsi vapaasti hallitsemaan palloa ja Asamoah Gyan lopulta rankaisikin 20. minuutilla. Puoliajalla Giresse otti sisään Bissouman Samboun tilalle ja siirtyi 4-2-3-1 -muotoon. Samalla Marega siirtyi oikealle laidalle. Toisen puoliajan aikana Mali hallitsi palloa ja loi muutaman kohtuullisen maalipaikan, samalla pitäen Ghanan paikat käytännössä nollissa. Muutama tilanne Ghanan boxissa myös nähtiin, mistä pallo olisi voitu viedä pilkulle, mutta tänään ei valitettavasti niin käynyt. Toisen puoliskon hallinnasta huolimatta ottelusta Kotkille jäi luu käteen ja jatkopaikan nappaaminen hankaloitui.

     

    Viimeisessä ottelussa vastaan asettuu Uganda, jolta toivotaan tänään ihmettä Egyptiä vastaan. Viimeinen ottelu on pakko voittaa, eikä sekään välttämättä enää Malille riitä...


  22. Maaliton tasuri lopulta lopputuloksena Egyptia vastaan. Sinänsä hyvä, että tappion joukkue vältti, mutta jopa voittokin olisi ollut otettavissa, nimittäin sen verran heikko oli Faaraoiden esitys tänään. Vain pari hyvää maalintekopaikkaa Egyptille siunaantui ja näistä Kotkat selvisivät. Mali puolestaan sai runsaasti sellaisia puolittaisia maalintekopaikkoja etenkin keskityksistä. Ehkäpä tasuri oli kuitenkin tänään oikeutettu tulos.

     

    Positiivisesti mieleen jäivät Hamary Traoré, joka vasemmalla laidalla nollasi Salahin käytännössä täysin ja vaihdosta sisään tullut virallisen maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Yves Bissouma, joka väläytteli toisella puoliajalla taituruuttaan.

     

    Urakka jatkuu lauantaina Ghanaa vastaan, joka omassa ottelussaan kaatoi tänään Ugandan 1-0 -lukemin André Ayew'n rankkarimaalilla.


  23. Tänään starttaa vihdoinkin Malin kisarupeama, kun vastaan asettuu klo 21 Egypti. Alkulohko on haastava, eikä sitä helpota se fakta, että seuraavassa pelissä Kotkat kohtaavat sitten Ghanan, joten todennäköisyydet ovat luultavasti sen puolella, että Malilta karkaa jatkopaikka käsistä jo kahden ottelun jälkeen. Kisoissa on kuitenkin jo tähän asti nähty yllättäviäkin tuloksia ja tasaisia otteluita, joten turhia piruja seinille ei kannata maalailla, vaikka haaste onkin nuorelle joukkueelle iso. Tosiaan, sukupuolenvaihdos on iskenyt lujaa Malin joukkueeseen ja yksittäistä tähtipelaajaa on hankala löytää. Sen sijaan jengistä löytyy lukuisia mielenkiintoisia tulevaisuuden nimiä. 

     

    Vastaan asettuu ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen kisoihin saapuva Egypti, jolta kuitenkin löytyy saman verran myös mestaruuksia tässä turnauksessa. Mohamedit Salah ja Elneny ovat tuttuja nimiä suuremmallekin yleisölle ja heidän lisäkseen joukkueesta löytyy esimerkiksi Braga-kärki Ahmed Hassan ja Hullin laitapelaaja Ahmed Elmohamady. Puhutaan siis joukkueesta, joka voi turnauksessa mennä pitkällekin. Faaraoiden koutsina toimii kokenut Héctor Cúper.

     

    Malilta on varmuudella sivussa tänään vammojen vuoksi Adama Traoré ja Soumbeïla Diakité. Kokeneen Diakitén puuttuminen maalilta avannee U20 MM-kisojen sankarille Djigui Diarralle paikan maalille, sillä Oumar Sissoko ei ole parin haparointinsa jälkeen ollut Giressen suosiossa. Harjoitusotteluissa ennen kisoja Kotkat hävisivät Burkina Fasolle 2-1 ja voittivat paikallisen marokkolaisen joukkueen 2-0. Oma avausveikkaukseni on seuraavanlainen:

     

    Sako - Marega - Doumbia

    L. Coulibaly - Sylla © - Sow

    Koné - S. Coulibaly - Wagué - O. Coulibaly

    Diarra

     

    Sambou Yatabaré lienee myös mahdollinen vaihtoehto joko laidalle Doumbian tilalle tai keskikentälle Samba Sow'n paikalle. Huomattavaa myös muuten sellainen tilastofakta, että Mali ei ole koskaan hävinnyt kisojen avausotteluaan.

     

    E. No mönkäänhän se avausveikkaus meni:

     

    Marega

    Sako - Sylla © - L. Coulibaly - Mamoutou N'Diaye - S. Yatabaré

    H. Traoré - S. Coulibaly - Wagué - O. Coulibaly

    Sissoko

×