Jump to content

Onuphrius

Members
  • Content count

    237
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Onuphrius

  1. Bayern München

    Re: Bayern München Bayern on kyllä hyvässä vireessä ja todella kova luu voitettavaksi, mutten millään jaksa uskoa joukkueen juhlivan kotistadikallaan chämppärin voittoa ensi keväänä. Noutaja tulee luultavasti puolivälierissä tai viimeistään välierissä. Siinä vaiheessa vastaan tulee kuitenkin sellaisia joukkueita kuin Real, Manu tai Barca. Ihan eri kaliiberin joukkueita kuin City. Vaikka City tulleekin taistelemaan valioliigan voitosta pitkälle ensi vuoden puolelle.
  2. Arsenal FC 2011-2012

    Re: Arsenal FC 2011-2012 Uusimpien tietojen mukaan Scotland Yard on tehnyt läpimurron tutkiessaan Englannissa ja etenkin Lontoossa ilmennyttä yllättävien itsemurhien ja kuolemien aaltoa. -Tutkinta on edistynyt hyvin ja outojen kuolemien välille on löytynyt yhteinen nimittäjä. Kertoo Scotland Yardin tiedottaja Melinda Carlyle. Etenkin viikonlopuille keskittyvät tapahtumat havaittiin ensimmäistä kertaa elokuussa kun Lontoon itsemurhaluvut nelinkertaistuivat vuoden takaiseen. Samaan aikaan poliisi sai ilmoituksia kuolemista, joille ei tuntunut löytyvän mitään selitystä. -Tutkinnan perusteella itsemurhat ovat keskittyneet lähes pelkästään jalkapallojoukkue Arsenal FC:n kannattajiin. Selittämättömät kuolemat puolestaan ovat osuneet satunnaisten jalkapallon ystävien kohdalle, näiden seurattua kyseisen joukkueen otteluita. Kuolinsyy on ruumiinavausten perusteella yksinkertaisesti tylsyys. Lisäksi kuoleman riski näyttää nousevan eksponentaalisesti, mitä useammin henkilö seuraa Arsenal FC:n otteluita. Carlyle jatkaa. Poliisi kehottaa henkilövahinkojen vähentämiseksi välttämään kyseisen jalkapallojoukkueen seuraamista, kunnes joukkueen ottelut muuttuvat viihdyttävimmiksi. Mahdollisilla oikeudellisilla seuraamuksilla Carlyle ei halunnut lähteä spekuloimaan, mutta tutkintaa jatketaan rikosnimikkeellä rikos ihmiskuntaa vastaan. Arsenalilta ei ole saatu kommenttia asiaan.
  3. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Tarkoitus oli kirjoittaa päivällä ihan lyhyt viesti, mutta asiakaspalvelun, myynnin ynnä muun teoria oli sen verran kuivaa että lähti vähän lapasesta. Lähinnä hain tuota "...väkisin väännetty 3-4-3, kaikella kunnioituksella, on vähän Valencian tasoisten vastustajien aliarvioimista." Kyse ei mielestäni ole suoraan vastustajan tasosta, kuten mainitsinkin jo, vaan juuri tuosta vastustajan pelityylistä. Hyvänä esimerkkinä Villarreal, jonka ei pitäisi lähtökohtaisesti olla kamalasti Valenciaa heikompi jengi. Tietenkään tuolla ei kannata Realia tai Manua vastaan lähteä, puoliajalla ollaan joku 4 maalia perässä ja siinä onkin sitten kurottavaa. Tuo Barcan avaushan suorastaan huusi perinteistä 4-3-3, ja ihmettelenkin miksi Pep ei pudottanut Alvesta alemmas jo ensimmäisellä puoliajalla. Oliko kyse sitten vastustajan aliarvioimisesta, omien jätkien ja taktiikan yliarvioimisesta, ylimielisyydestä vai yksinkertaisesti huolimattomuudesta taktiikkaa suunnitellessa onkin sitten aika yksi lysti. Näitä selkeitä taktisia kämmejä on Pepille tullut nyt reilun 3 kauden aikana kourallinen, mikä on vähintään kohtuullista kun ottaa huomioon kaverin valmennuskokemuksen. Erikoismainintana muuten Betisin lento. Helvetin hieno seura ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa La Ligassa, mutta on varmasti yllättänyt kaikki alkukauden otteillaan. Ok, vastustajat ei ole olleet vielä kovimpia mahdollisia, mutta helkkarin hienolla pelillä on andalusialaiset ottaneet nuo voittonsa.
  4. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Kiva kuulla Obzeninkin mielipiteitä, mutta oon kyllä aika monesta asiasta eri mieltä. Puolustus on ollu tähän asti se iso kysymysmerkki ja ykköstoppariparin ollessa poissa noiden ongelmien ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Sergio ei yksinkertaisesti ole toppari, eikä häntä siellä pitäisi peluuttaa. Masch puolestaan on vetäny jopa erinomaisesti tuolla tontilla. Abidal vetää viime kauden itseluottamuksella, mutta kun pelillinen taso ei ole lähelläkään. Kyllä se siitä vielä paranee, mutta alkukaudesta on tullut liikaa virheitä ranskalaiselta. Fontasia on ihan turha heittää susille jos vierestä löytyy Sergio tai epävireinen Abidal. Puolestaan Puyin vieressä Andreu saisi arvokasta kokemusta ja selviäisikin varmasti ihan hyvin. Minäkään tuskin olisin ostanut uutta puolustajaa, Botia olisi ollut kyllä vakavasti harkinnassa, mutta olisin pitänyt Militon. Kauteen olisi siis lähdetty 3 kokeneella ja yhdellä nuorella lupaavalla topparilla. Lisäksi olisi ollut Masch ja Abidal hätävarana. Kauden alussa oli taas naurettava loukkaantumissuma, ku lasaretissa oli samaan aikaan Pique, Puyi, Adriano ja Maxwell. Lisäksi Alves oli pelikiellossa. Lähde siinä sitten rakentamaan puolustuslinjaa kun pelikelpoisia puolustajia on vain Fontas ja Abidal. 3-4-3 toimii sellaisia joukkueita vastaan, jotka eivät pelaa laitojen kautta. Esim Villarreal raiskattiin pahasti tuolla muodostelmalla. Vastustajan taso merkitsee tietenkin, mutta ratkaisevampaa on laitureiden taso. Lisäksi selvästi heikompia joukkueita vastaan tuo on hyvä keino ylimiehittää keskikenttä ja siirtää painopistettä vielä lähemmäs vastustajan maalia. Kaikenkaikkiaan tuo 3-4-3 antaa hyvän "varasuunnitelman" Barcalle, joka voidaan parhaassa tapauksessa ottaa käyttöön jopa pelin sisällä ilman tarvetta tehdä pelaajavaihtoja.
  5. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Kaikki kunnia Valencialle hyvästä esityksestä ja ansaitsivat tuon tasurin. Kyllähän Barcalla oli paikkansa tulla lopussa ohi ja noista pitää laittaa paremmalla prosentilla sisään. Maalipaikat taisivat olla vieraille 6-3. Etenkin Messin ja Villan tilanteet jäivät täälläkin harmittamaan. Miinuksia Pepin taktiikalle. Vasen laita vuoti kuin se kuuluisa seula ja miksi ihmeessä Pep ei tehnyt muutoksia jo ensimmäisen puoliajan aikana? Kuitenkin Alves surffasi kentällä ja noilla pelimerkeillä se 4-3-3 tuntuisi jopa itsestään selvältä ratkaisuna. Keskuspuolustukseen tuo ei missään nimessä kaatunut, joten tän yhen sankarin huutelut toppariongelmista voidaan jättää omaan arvoonsa. Yksilöistä kentällä epäonnistuivat Abidal ja Keita. Ranskalaisella oli epäonnea molemmissa maaleissa, mutta muutenkaan suorittaminen ei ole ollut viime kauden tasolla. Kuitenkin on pakko yrittää samoja kikkoja ja kun taso ei tällä hetkellä riitä, hasardeja tulee. Vähän huono vertaus, mutta välillä tulee vanha kunnon hasardi-Rafa mieleen. Mutta kyllä King-Eric tuosta vielä parantaa. Malilainen puolestaan ei tuonut sitä mun kaipaamaa rauhallisuutta ja fyysisyyttä vaan pikemminkin kiirettä ja pallonmenetyksiä. Osansa tästä saa Cesc, joka pelasi ihan liian ylhäällä ensimmäisen puoliajan ja siten Barca ei saanut keskikentälle sitä normaalia rauhallisuutta palloralliin. Adriano ja Thiago olivat puolestaan selvästi parhaat ja odotinkin etenkin Thiagoa jo puoliajalla kentälle. Mutta ei niin ei. 2-2 ja kauden kolmas tasuri noilla lukemilla. Josko tästä nyt päästäisiin edes muutama viikko ilman pistemenetyksiä. Ikuisesti ei Realkaan ryssi noita pelejään kääpiöitä vastaan. Faktahan on edelleen että sarjan kolmanteen eroa kertyy se +20 pinnaa kauden lopussa.
  6. Real Madrid 11/12

    Re: Real Madrid 11/12 Tää ei oo sit mitään vittuilua/trollausta/muutakaan vastaavaa. Mutta mitä helvettiä siellä pääkaupungissa tapahtuu? Jotain puhetta oon kuullu pukuhuoneen jakautumisesta Team Mendesiin ja Team Espanjaan. Mutta ihan oikeesti?! 1 maali viimisessä 3 ottelussa kun vastassa on ollu Zagreb, Levante ja Racing. Ja eniten mua ihmetyttää toi peliesitys. Ketään ei tunnu kiinnostavan pätkääkään. Ja ne parin metrin syötöt menee kuuluisasti 3 metriä ohi.
  7. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Jep. Tulihan sieltä se mun arvailema Villan lepovuoro. Eikä kyllä kamalasti yllätä tuo Keitan nousu Thiagon ohi tähän matsiin. Nuorukainen on kuitenkin pelannut alku kaudesta jopa yllättävän paljon ja parempi ettei ylipeluuteta junnua. Lisäksi Keita tuo sitä vähän kaivattua fyysisyyttä keskikentälle. Malilaisen tarjoama työpanos ja puurtaminen saattaa olla yllättävänkin tärkeä kun vastassa on Valencian tasoinen joukkue. 65min pelattu ja Real räpeltää 0-0 Racingin vieraana. Mitä hittoa siellä pääkaupungissa säädetään?
  8. Barcelona 2011/12

    Re: Valencia vs FC Barcelona - Klo 23. Hyvä alustus. Tänään siis mennään taas ja ennakkoon ajateltuna kinkkinen alkukausi pääsee kunnolla käyntiin. Tänään Valencia vieraissa ja sitten kiireellisen viikon päätteeksi Atleti saapuu Kataloniaan. Mulla on vähän kyseenalaset fiilikset tästä illasta. Toisaalta joukkue on juuri tällä hetkellä hirmutikissä ja perinteisesti vetäny hyvin tiukan paikan tullen. Kaikki varmaan uskoo vierasjoukkueen tekevän taas pari häkkiä, mutta toivottavasti Sociedad-peli ei toistu vaan peli tapetaan siihen 3-0 tai 4-0 tilanteeseen. Koska jos niin ei käy, Valencialla on laatua rankaista niistä harvoista paikoista, ja sitten taas ihmetellään miten peli päättyy 2-2 tai 3-2. Ja juuri tästä syystä olisi tärkeä lähteä ykkösjätkillä liikenteeseen. Masch on vetäny hyvin topparina, joten jatkakoon siellä. Fontasille haluaisin edelleen näyttöpaikkoja, mutta vieraspeli Mestallalla on vaan ihan liian kova paikka, vaikka viereltä löytyisikin Tarzan. Toinen kysymysmerkki puolustuksessa on vasen laita. Abidal vai Adriano? Mulle aika lailla se ja sama kumpi valitaan, tosin ranskalainen on parempi puolustussuuntaan. Hyökkäyksessä olisi Villalla lepovuoro, vaikka erinomaisesti pelasikin Osasunaa vastaan. Mutta kenet heität tilalle? Thiago siirtäisi Cescin "vale-ysiksi" mikä tarkoittaisi keskikentän "jumittamista" ja hyökkäyspelissä laitojen kautta pelaaminen vähenisi. Toisaalta Afellay on vasta palaamassa loukkaantumisen jälkeen ja parin cameo-esiintymisen perusteella kunto ei todellakaan oikeuta avaukseen. Millonkas ne copan höntsät alkaa, jotta saadaan myös Ibille peliaikaa? Eli tosiaan tuo Joeyn heittämä avaus kelpaa mulle aivan hyvin. Nämä Osasuna ja Villarreal -tyyliset raiskaukset eivät tietenkään tee liigalle hyvää, mutta toivottavasti peli tapetaan ja säilytetään Realin lahjoittama pieni etulyöntiasema sarjataulukossa. Viikonlopun jälkeen helpottuu hieman, joten jos nyt tästä viikosta selvittäisiin kunnialla. Veikataan 1-4. Messi paukuttaa pari, Pedro ja Villa yhen mieheen. Goldado kaventaa tilanteen 1-3:n mutta ei riitä.
  9. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Tuo 3-4-3 toimi tosiaan hyvin Villarrealia vastaan ja siitä saadaan tälle kaudelle mielenkiintoinen vaihtoehto. Kuitenkin suurimassa osassa otteluja käytössä tullee olemaan jo tutuksi tullut 4-3-3. Sociedad käytti etenkin viime kaudella laitoja tosi hyvin hyväkseen, ja senkin takia tuo 3 puolustajan linja olisi hieman turhan riskaabeli. Rotaatiota itsekin haluaisin nähdä ja etenkin Fontasin ja Afellayn avauspaikkaa toivoen . Kokoonpanosta on tosiaan Pique ulkona, mutta muutoin päästään täydellä miehityksellä liikenteeseen. Tuleva sieniliigan ottelu tulee tietenkin olemaan tärkeä, mutta kyllähän lohkosta pitäisi jatkoon päästä vaikka silmät kiinni ja pudotuspelivaiheessa kaikki joukkueet on tietenkin voitettava. Mutta tarkemmin siitä pelistä sitten lähempänä. PS: Tää oli sitten viiminen viesti tälle foorumille, ellei tähän hommaan saada jotain järkeä.
  10. Loukkaantumiset (Arsenal)

    Re: Loukkaantumiset (Arsenal) Eli pelaajan lepuuttaminen viikkoa tai paria ennen maju-taukoa ei voi olla seurajoukkueen edun mukaista? Vaan tarkoittaa automaattisesti että seura nöyristelee maajoukkueita ja tämmöinenhän ei käy? Pelaajat kun harvemmin kieltäytyvät maajoukkuekutsusta, jolloin seura pystyy aika hyvin ennakoimaan omien pelaajiensa pelimäärät ja siten tekemään ratkaisunsa sen perusteella. Toiset polttaa pelaajansa loppuun ja syyttää sitten loukkaantumisista maajoukkueita, kun toiset ottavat nuo "välttämättömät" pelit huomioon ja pitävät avainpelaajat pelikuntoisina koko kauden. Ei kyllä yllätä ettei Arsu-kannattaja ymmärrä että pari viikkoa vanhat asiat saattavat olla tärkeässä roolissa kuukauden tai parin päästä. Äärimmäisissä tapauksissa vaikutus näkyy vielä vuosienkin päästä.
  11. Loukkaantumiset (Arsenal)

    Re: Loukkaantumiset (Arsenal) Eli nyt pitäisi lähteä koko lajin sääntöjä muuttamaan siksi että Arsun pelaajat loukkaantuvat . Hieno mies oot kyllä. Eiköhän se ole kuitenkin todennäkösempää että seurat saavat kärsiä, jos ei löydy halua panostaa päteviin rotaatiomiehiin. Tietenkään seurajoukkueiden ei pidä säästellä pelaajiaan maajoukkueita varten, mutta jalkapallo on pohjimmiltaan nykyään bisnestä ja bisnekseen kuuluu olennaisesti tietoinen riskinotto ja tulevaisuuden riskien arviointi. Eli yksinkertaistettuna jotta myös MVH ja Frimpong ymmärtävät: Seuajoukkueen kannattaa ainakin harkita pelaajan lepuuttamista ennen tulevaa maajoukkuetaukoa, jos on tiedossa pelaajan olevan jo valmiiksi oman kestokykynsä ylärajoilla. Tähän pitää ottaa huomioon tietenkin kaikki mahdolliset muuttujat, aina pelaajan loukkaantumishistoriasta ja maju-taukoa edeltävä ja seuraava otteluaikataulu lähtien. Seurajoukkueen intressit kun menevät huomattavasti seuraavaa ottelua tai seuraavaa kuukautta pidemmälle. Jos RvP olisi tuossa tilanteesa loukkaantunut Arsun ottelussa, mikä olisi ollut sillä kertaa itkun aihe? Otteluruuhka? Pelaajan ylirasitus? Vaikuttaako se paidan väri muka oikeasti niin paljon? Lisäksi Wenkun olisi hyvä katsoa peiliin. Kaveri on itse ajanut joukkueensa tilanteeseen, jossa tiettyjen pelaajien on pelattava aina, kun siihen vaan mitenkään pystyvät. Esim Cesciä lepuutettiin käytännössä vain jos liikkumiseen tarvittiin pyörätuolia tai kainalosauvoja.
  12. Suomi - Moldova 2.9.2011, Olympiastadion

    Re: Suomi - Moldova 2.9.2011, Olympiastadion Missasin kokonaan ton käsirysyn. Meinasin kyllä muokkaa tohon mun edelliseen viestiin kun näin että olit ehtiny ennen mua, mutten sitten jaksanu. Taas tehdään koko hommasta ihan liian iso show. Siis median puolelta.
  13. Suomi - Moldova 2.9.2011, Olympiastadion

    Re: Suomi - Moldova 2.9.2011, Olympiastadion Ei kai siellä mitään varsinaista mellakkaa ollut. Siinä 3-0 maalin jälkeen pohjoiskaarteesta alko lentelee tartanille säännöllisen epäsäännöllisesti jotain pommeja/soihtuja. Tähän sitten miliisit reagoi ja kävi rauhoittelemassa porukkaa. Joku kymmenkunta sieltä vissiin pidätettiin, joista yksi oli väkivaltaisesti vastustanut poliisia. Tifokielto ja nyt tää poliisiasia...... Vaikka väkivalta ja yleinen anarkia ei tietenkään ole hyväksyttävää, on Palloliitolla ja koko Suomella vielä paljon opittavaa ennen kuin Suomeen saadaan kunnon fanikulttuuri.
  14. Suomi - Moldova 2.9.2011, Olympiastadion

    Re: Suomi - Moldova 2.9.2011, Olympiastadion 58min pelattu, 3-0 ja mellakkapoliisit rauhottelemassa porukkaa pohjoiskaarteessa. Tulipahan tämäkin nähtyä.
  15. Teemu Pukki

    Re: Teemu Pukki Missään nimessä en väheksy Klubin roolia, korjasin vain MVH:n viestissä olleen virheen. Hieno paluu oikealle polulle HJK:ssa ja toivottavasti Pukki onnistuu Saksassa eikä jumiudu penkille. Avauksen mieheksi on kuitenkin vielä matkaa. Faktahan on että jos Suomi meinaa tällä vuosikymmenellä arvokisoihin, Pukki on se hyökkääjä joka tekee ne tarvittavat maalit.
  16. Teemu Pukki

    Re: Teemu Pukki Klubi on ihan yhtä paljon El Pukin kasvattajaseura, kuin Litmasen. Eli ei ollenkaan.
  17. Siirtohuhut Harakoihin ja sieltä pois !

    Re: Siirtohuhut Harakoihin ja sieltä pois ! Yllätys yllätys, no anyway. Hyvä vahvistus, mutta minkähän takia Inter päätti luopua pelaajastaan. Eiköhän tuo ihan pätevästi korvaa Enriquen jättämän aukon. Mitenkäs sitten sen hyökkääjän kanssa? Macheda ilmeisesti vahvin vaihtoehto? Meinaakohan United lyödä lainadiiliin Realin harrastaman "can't play against own team"-clausen. Eikös City lyönyt saman ehdon Adebarndoorin Tottenham pestiin?
  18. Siirtohuhut Harakoihin ja sieltä pois !

    Re: Siirtohuhut Harakoihin ja sieltä pois ! Ja sinne meni taas yksi Gunnereiden tavoittelema vahvistus. Hyvä kaappaus harakoilta.
  19. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Xavi on jossain haastattelussa todennut Sergion olevan maailman paras yhden kosketuksen syötöissä. Näinköhän asia on ihan oikeasti, mutta selvästi ihan riittävän hyvä tuossa hommassa aiheuttaakseen vastustajan keskikentälle vaikeuksia. Harvemminhan Sergio puhkoo vastustajan puolustusta, mutta noilla lyhyillä nopeilla syötöillä saadaan vastustajan pelaajiin liikettä ja sitä kautta lisää tilaa Xaviestalle. Ja tarviiko Sergin pelata kovin luovasti, kun yläpuolella löytyy kuitenkin aika laadukkaat keskikenttäpelaajat. Topparin tontilla Sergio on aika hasardi, mutta pivotena ehkä paras mahdollinen tämän hetken Barcalle. Viime kaudellahan tuli tavaksi, että Barcan hyökätessä Sergio pudottaa toppareiden väliin, jolloin laitapakit voivat nousta ja pitää pelin leveänä. Riittäisiköhän Cescin itsekuri pysymään noinkin alhaalla? Lisäksi prässätessä Sergio tekee hyvin katkoja ja peittää syöttösuuntia. Summa summarum: Ihan varmasti Cesciä tullaan kokeilemaan tuossa Sergion roolissa. Mutta riittääkö itsekuri ja puolustustaito tuohon "3. topparin" rooliin. Lisäksi Cescistä vaan on paljon enemmän hyötyä hyökkäyspäässä. Joten miksi uhrata häntä noin puolustavaan rooliin?
  20. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Tuossa avauksessa joku fiba, näinhän peliin lähdettiin:Valdes, Masa, Sergi, Abidal, Keita, Cesc, Thiago, Iniesta, Alexis, Messi ja Pedro. Samat pelaajathan tuossa ovat? Järjestys vaan eri, kun tuo mun lähde ilmeisesti yritti kääntää taktiikkaa väkisin perus 4-3-3 muotoon. Tosiaan eipä hirveästi jäänyt vierailijoille positiivista tästä illasta. Jos Real oli eilen vakuuttava, niin Barca ylti vähintään samalle tasolle. Hienoa nähdä että koko kesän spekuloitu 3-4-3 toimi jo heti ensimmäisessä koitoksessa. Vielä kun puolustustrio olisi Puyol-Pique-Abidal niin niitä harvoissakaan vastahyökkäyksissä ei tarvitsisi kamalasti pelätä. Keitaa olen paljon moittinut esityksistä pivoten paikalla, mutta tänään malilainen omisti tuon tuhoajan roolin oikein huolella. Pelin alussa homma näytti vähän puuroutuvan keskikentälle, koska siinä oli normaalia enemmän väkeä, mutta nopeasti onnistuttiin hyödyntämään laitoja ja pitämään peli leveänä. Ylimmästä kutosesta Pedro oli oikeastaan ainut joka pelasi pääosan pelistä "omalla paikallaan" laidalla. Muut sitten liikkuivatkin ihan miten halusivat, Cesc ehkä parhaana esimerkkinä. Cesc oli usein ihan hyökkäyksen kärjessä ja heti toisessa tilanteessa taas omien puolustajien välissä hakemassa palloa. Noilla maalipaikoilla 10-0 ei olisi ollut mahdoton tulos, mutta eiköhän taas yhteen Manitaan voi olla tyytyväinen.
  21. Liverpoolin siirtospekulaatiot

    Re: Liverpoolin siirtospekulaatiot kaudelle 2011-2012 Et pysty uskomaan kuinka kauan meni tuon yhden lauseen muotoiluun. Säälittävässä kunnossahan Tykkimiehet tällä hetkellä on, mutta ei kai niitä nyt sentään ihan valjun puoleen väliin voida vielä odottaa. Ensi kaudella sitten.
  22. Liverpoolin siirtospekulaatiot

    Re: Liverpoolin siirtospekulaatiot kaudelle 2011-2012 Ibiin ette koske tai tulee nenille . Ennemmin vaikka tyhjennätte loputkin Arsun pajatsosta ja nappaatte Walcottin. Heikennätte vastustajaa samalla sopivasti. Ei se Wenkku kuitenkaan niillä rahoilla jengiään vahvistaisi.
  23. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Kuin tiiliseinälle puhuisi. Joten en jaksa enää jatkaa. Barcelona line-up (official): Valdes - Alexis Busquets Mascherano Abidal - Cesc Keita Thiago - Pedro Messi Iniesta Näillä siis Villarrealin kaatoon. Kentällä siis yksi puolustaja
  24. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 Tuo ei kyllä ihan kamalasti pääsisi yllättämään. Omissa papereissani Iniesta ja Cesc vaihtaisivat kyllä paikkaa. Toisaalta nuo 3 ylintä keskikenttää pyörivät kaikki siellä viimeisellä kolmanneksella ihan miten sattuu, joten paperille tuota on vähän turha lähteä merkitsemään. Yksi hyvä vaihtoehto olisi tietenkin laittaa Fabregasin tilalle Keita, jolloin saataisiin vähän paremmin fyysisyyttä keskikentälle.
  25. Barcelona 2011/12

    Re: Barcelona 2011/12 En nyt tiiä miten paljon tossa on kyse varsinaisesti tuhlauksesta. Suurin osa noista siirroista on tehty avauskokoonpanon vahvistamiseksi. Seurat nyt vaan joutuvat käyttämään rahaa nykypäivänä jos haluavat menestyä. Kyllähän osassa noista on ollut vähän ylimääräistä, mutta turha enää alkaa jossittelemaan. Viimeisen 2 kesän hankinnat + Afellay ovat olleet todella järkeviä, sekä pelillisesti että taloudellisesti. Lisäksi tältä kesältä myynnitkin ovat menneet hyvin. Paljolti kyseessä on varmaankin Rosellin tulo Laportan tilalle seuran presidentiksi. Sandro piinkovana talousmiehenä osaa hoitaa nuo neuvottelut hieman Laportaa paremmin. Noihin pelaajien palkkoihin en ota suuremmin kantaa. Viime vuosina suuri osa tuosta potista on tullut kaikenmaailman menestysbonuksista. Kannuja kun on viimeisen 3 kauden aikana satanut aika nopealla rytmillä. Menestys maksaa.
×