Jump to content

Jahnny

Members
  • Viestit

    8 398
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Jahnny kaikki viestit

  1. Voisi olla aiheellista jakaa tänne kaikki Englannissa muuten liikkuvat huhut ja tapahtuneet siirrot, niin pysyy tuo Valioliigan kausiketju puhtaana siitä sun tästä. Valioliigasta löytyy useampi pelaaja, joilla ainakin vielä näillä näkymin loppuu sopimus kesäkuuhun ja saattaisivat siirtyä joko tammikuussa tai sitten kesällä ilmaiseksi. Osalle nyt on varmasti mahdollista nähdä jatkosopimuskin, mutta tässä nyt muutama. Defenders Ron Vlaar (Aston Villa) John Terry (Chelsea) Jon Flanagan (Liverpool) Glen Johnson (Liverpool) Kolo Touré (Liverpool) Martín Demichelis (Manchester City) Rio Ferdinand (QPR) Benoît Assou-Ekotto (Spurs) Midfielders Mikel Arteta (Arsenal) Abou Diaby (Arsenal) Mathieu Flamini (Arsenal) Fabian Delph (Aston Villa) Gaël Kakuta (Chelsea) Esteban Cambiasso (Leicester City) Steven Gerrard (Liverpool) - On ilmoittanut, että ei jatka Liverpoolissa. Tie vie huhujen mukaan Yhdysvaltoihin LA Galaxyyn. Suso (Liverpool) James Milner (Manchester City) Anderson (Manchester Utd) Michael Carrick (Manchester Utd) Darren Fletcher (Manchester Utd) Forwards Didier Drogba (Chelsea) - On myös huhuttu lopettavansa pelaajauransa tähän kauteen ja siirtyvän José Mourinhon apulaisvalmentajaksi. Emmanuel Adebayor (Spurs)
  2. Oma ketju Manchester Unitedin mielenkiintoisimmalle pelaajalle. Senior Career Olympique Lyon 2012–2013 AS Monaco 2013–2015 Manchester Utd 2015– Anthony Martial to Manchester United: The Verdict Eric Devin breaks down the repercussions of French teenager Anthony Martial’s move to Manchester United. Anthony Martial has become potentially the world’s fifth-most expensive player ever, completing a move from Monaco to Manchester United for a fee that has been estimated at anywhere between €50m and €80m. While British and French journalists differ on the price of the move, there is certainly a consensus from both sides of the channel as to the youngster’s immense potential. Having received his first ever call-up to France’s senior squad just last weekend, and given a second opportunity to play in the Champions’ League with Manchester United, on a very superficial level, it seems that the move could not be better for the former Lyon player. But is that really the case? No matter a player’s talent or potential, no transfer is a sure thing, as even the world’s best players sometimes struggle to acclimatise to a new set of surroundings. Edinson Cavani, Roberto Soldado and Robert Lewandowski are three prime examples of players who failed to meet expectations after high-profile moves, and this after consistently excellent performances at a high level. Martial, as opposed to these “veterans”, is even less proven, not even becoming a starter until the second half of the Ligue 1 season. Despite its potential pitfalls, the move certainly has massive potential for dividends for Manchester United, whose sale of Javier Hernández to Bayer Leverkusen should be read as statement of intent as to their belief in Martial’s prospects, not for the future, but for the present. With that in mind, today we will take you through how the move could potentially affect all five parties involved. Will this move affect his chances for Les Bleus? As previously mentioned, Martial is relatively unproven, and this deal is built solely on potential. He is obviously talented, but much of what he has achieved comes with some caveats. Yes, he recently received his first senior call-up, but had both of Alexandre Lacazette and Paul-Georges Ntep been fit, that likely would not have been the case. An accomplished goal-scorer at youth international levels, Martial had not even been a regular starter for the U-21 team, competing with the likes of Sebastian Haller and Yassine Benzia. He even, due to lack of game time at Monaco, failed to be called up for a pair of friendlies against England and Italy in November. Despite promising performances at U-19 and U-17 level, Didier Deschamps still firmly sees Martial as one for the future – not necessarily as a player that France could use now, despite earning a call-up to the latest squad. Martial received his first call up for Les Bleus last week, but as mentioned earlier, that was really more down to the combination of these next matches being friendlies and to Lacazette and Ntep being misses through injury. Martial at this point is not really a factor in Didier Deschamps’ plans, and barring an amazing season with United, that looks unlikely to change. However, if both of the above two struggle to find form, or should another striker suffer a serious injury, Martial may just have his chance, and the team will be all the better for this move. Playing on a weekly basis against tough, physical defences, Martial will be forced to learn to adapt his game, developing new facets to allow him to succeed via technique and guile rather than relying on instinct and pace. If France continue to use the 4-3-3 formation, Martial makes the perfect impact substitute; after being bullied by Olivier Giroud or chasing Karim Benzema, the sight of a young, quick player coming on with 15-20 minutes left will surely send shivers down the spine of many a potential opponent. Too, given Giroud’s more static style, the team would also be forced to make less of an adjustment in introducing Martial for Benzema, rather than the Arsenal player. Even if Martial is not a rousing success immediately at his new club, the higher level of competition will improve his play, and give Deschamps a formidable weapon off the bench come next summer. What should the Premier League expect from Anthony Martial? He did after all go on a tremendous scoring run in the latter stages of last season, scoring eight goals in nine matches as Monaco caught up with, and then flew past, Marseille for third place and its attendant Champions’ League berth. But what was the calibre of opposition that he was facing during this goal-glut? In that run, Martial scored against Lens, Toulouse, Bastia, Caen, Evian, Reims and Saint-Etienne, not exactly a murderers’ row of opponents, perhaps Les Verts being the exception here. This is not to say that Martial is solely a flat-track bully, but that against the likes of Lyon, Marseille, and Paris Saint-Germain, as well as against Juventus in the Champions’ League, Martial has been somewhat less than impressive, his equaliser against the champions early in the season his sole goal against those four sides. Particularly against Juventus, it was apparent how Martial, his first touch deserting him, could struggle to have any joy against a physical, well-organized back line. With most Premier League sides being physically imposing at the back, the worry here is that Martial, despite it being likely that he will be given opportunities to start, will struggle against the better defenders in the English top flight. This could sap his confidence, and be detrimental to his overall development. That said, Martial’s early career numbers are eerily similar to those of another certain Frenchman, one who was also converted from a wide player to a striker during the season in which he turned 19: Thierry Henry. Much has been made of the comparison, especially given the staggering goal totals that Henry recorded during his time at Arsenal, despite its hyperbolic nature, there is admittedly something to it. Henry is a bit more physical and a few inches taller than Martial, and was never the type of speed merchant that the younger player is, but both have displayed similar creative abilities and instinctive finishing. Whatever Martial’s potential, he has up until this point displayed a remarkable maturity during his admittedly short career, even in the face of adversity. If he can show the intelligence to adapt his game to the Premier League, and it looks as if he will be given every chance, he has the ability to become one of the very best, playing week in and week out against tough competition. It will be a strong test, but if Martial can come good under these circumstances, that Henry comparison may not seem so far-fetched in two or three years’ time. How Monaco & Manchester United will have to adapt after Anthony Martial’s transfer Eric Devin looks at how the departure of Anthony Martial from AS Monaco and the arrival of the player at Manchester United will cause changes in personnel and tactics at both clubs. Given the fee, even at its lowest estimate, Monaco had no choice but to sell Martial, netting a stunning profit in just two years’ time. Even if he does succeed at the very highest level, his talent always meant that he would have soon departed anyway, given the club’s lack of ambition with regards to retaining their best players. Or, at least ambition on the scale of Manchester United. Monaco will simply continue to churn through young talent in Martial’s wake, the struggles of France’s other top clubs aside from Paris Saint-Germain once again giving them a fairly robust opportunity to finish in the top three again. Even with that being the case, however, his departure has left the team in the lurch more than a bit. Martial’s pace and one-touching finishing made him perfectly suited to spearhead Leonardo Jardim’s counter-attacking 4-3-3, and the other major summer arrivals (Ivan Cavaleiro, Adama Traoré, Rony Lopes, Thomas Lemar, Fábio Coentrão, Stephan El Shaarawy) seemed also to be in that mold, as all are fleet of foot, with many able to operate in multiple positions. Yet none of these, with the possible exception of El Shaararwy, have the ability to act as a centre forward. In terms of proper forwards, Guido Carillo was brought in from Estudiantes, where he had a decent, but not impressive goal-scoring record. Lacina Traoré remains with the team as well, but the towering Ivorian has always been a bit of an enigma, having struggled with injury since his arrival from Russian side Anzhi two years ago. Neither, however, have the mobility and energy to get the best out of Monaco’s wide players, as their rather static presences will likely crowd the area for wingers cutting inside and the likes of a Lemar or Adama Traoré running upfield with the ball at their feet. Unless Jardim intends to rely on El Shaarawy playing as more of a false nine, there will be some necessary tactical tweaks forthcoming. As an aside, given El Shaarawy’s past goal-scoring exploits, while it does seem tempting to play him in that role, given the Italian’s injury history and the fact that his best scoring came while used wide on the left, there are too many potential stumbling blocks. Monaco’s best approach is to play something that’s closer to a 4-2-3-1, something that will rob them of the ability to play on the counter as finely as they did last year, but will still allow the team to be fairly dynamic. With Adama Traoré using his dribbling ability to get forward as one of the two central midfielders, with João Moutinho or Thomas Lemar ahead of him and Cavaleiro and Bernardo Silva operating in wide areas, the team would thus have template that would allow for maximum rotation, as El Shaarawy and Nabil Dirar could readily be deputies for the wingers. Mario Pasalic showed in the Champions’ league that he has a nose for goal, allowing Jardim to rest Traore as well. With two players for every position, the club would thus be able to balance its European and domestic commitments without overtaxing their young squad. Admittedly, the club’s diminished ability to play on the counter means it is less able to grapple with the very top clubs, but that’s not likely to be much of an issue in the Europa League. Thus, despite not returning to the Champions’ League, and losing one of last season’s top scorers, there are still more than enough goals at Monaco (especially when compared to the rest of Ligue 1) to allow the club to move on from Martial’s departure without being dramatically affected. But what about Manchester United? While Monaco, admittedly with some help from their fellow European contenders’ profligacy, will likely carry on the same trajectory without Martial, his new club will need similar subtle shifts in tactics. Wayne Rooney has demonstrated thus far that given the number of matches he has played over the past fifteen-odd years, he no longer has the pace and energy to be a number nine. While he remains a fine player capable of scoring goals, battling hulking centre backs on a weekly basis is a sublimation of his talent. With Martial leading the line, Rooney can act as a second striker/playmaker, much as he did with Dimitar Berbatov a few years ago. Rather than the languid Bulgarian, though, the pace and energy of Memphis Depay on the left and Martial ahead of him will allow Rooney more space on the ball, making pace on his part less of a necessity. The right wing role is still somewhat of a question mark, but Juan Mata appears ready to shoulder the burden there, at least until a more suitable option can be found. With Rooney occupying the centre of the park and Depay and Martial buzzing around him, Manchester United can be a much more dangerous proposition going forward with Martial in the side, whether he is scoring himself or opening up space for the midfield three. The message that Anthony Martial’s departure sends out about Ligue 1 Eric Devin assesses the impact on Ligue 1 of Anthony Martial’s big money move from AS Monaco to Manchester United. Finally, what is the affect of Martial’s move on the league as a whole? This can be looked at in a number of ways, but the two of primary importance are: 1) how it is (or isn’t) emblematic of what seems a one-way flow of talent out of Ligue 1 and what the effect of said flow is on the league internally and 2) how it affects the division with regard to Europe as a whole. For the first, the transfer fee paid for Martial is far from historic in terms of French sides. In the past decade, Michael Essien, Karim Benzema and James Rodríguez have all departed Ligue 1 clubs for eye-watering fees relative to their accomplishments to date and youth. There is no way Monaco could have refused the money, and they were right to sell Martial, especially given their elimination from the Champions’ League. However, what is more instructive in the effect of the transfer on the league as a whole is the difference between the departure of Martial to England and similar moves for other clubs. The fee commanded for Martial (and Geoffrey Kondogbia, Layvin Kurzawa, Aymen Abdennour and Yannick Ferreira Carrasco for that matter) dwarfed any other fee received in the league, Giannelli Imbula’s €20M move to Porto being the highest fee commanded by a club aside from Monaco. Monaco then in turn used this money to buy a massive number of players, most of them on the young side, to replace their departed stars. In came Adama Traoré, Thomas Lemar, Corentin Jean, Allan Saint-Maximin and Fares Bahlouli, all of them from fellow French sides. Sure, there were a host of other arrivals, but each of these acquisitions from within the division has, in turn, a knock-on effect. Let’s use Lille as an example. Over the summer, they sold Traoré, Simon Kjær and Idrissa Gueye, all players who had been integral to the team’s success. Traoré is still young and developing, but had shown considerable talent when used, while Kjær and Gueye were automatic selections in last year’s first eleven. The sales of the trio netted Les Dogues a not inconsiderable sum, something in the neighbourhood of €30M. It would seem, given that Lille are perpetually in or challenging for the European places in France, easy enough to bring in replacements for the three, as €30M should net some very talented players, even if spread among four or five players rather than the departed three. However, because of the rules in France surrounding financial solidity, strictly enforced by the league’s DNCG, not all of that money can be re-invested directly into transfer fees. If the club had operated at a loss, any money gained by selling players would first have to be applied towards outstanding debt, at least in part, before being re-invested. Lille’s new stadium, for example, while largely funded by the city government, is partially funded by an annual €7.5M contribution from the club. Add to this the cost of improvements to training facilities and the cost of re-negotiating current contracts, and what had seemed a fairly large sum begins to look less impressive. While Gueye and Kjær were fairly established players and likely on relatively high wages, Traoré’s youth meant that he wasn’t on comparable money. Thus, some additional part of that €30M figure would go towards the salaries of new players. Eric Bautheac, for example, was a relative snip at €2.4M, but he surely required a pay raise to be enticed to the north away from the Riviera, especially as the club could not offer guaranteed European football, but merely a slightly higher standard. Thus, aside from Bautheac and a few older players who arrived on free transfers, (Renato Civelli, Mounir Obbaddi) the club were restricted in both the wages that they could offer and the transfer fees which they could afford. Lille brought in a raft of intriguing talent, including Lenny Nangis, Sehrou Guirassy and Yassine Benzia, all French youth internationals. However, because of the combination of transfer fees and wages that would be necessary to attract a ready-made replacement for the likes of Gueye, there is little alternative for most clubs aside from the very top. Even Marseille, with its vociferous home support and proud traditions, was unable to operate as it would’ve liked, forced to make do with a patchwork of loan deals and youngsters, ending the summer window in a most unsatisfactory manner. The knock-on effect for clubs lower down the ladder is even more pronounced, obviously. How do Nice replace a Jordan Amavi, or Nantes a Jordan Veretout, lacking any real shot at European football and with limited means? Occasionally a club like these can rise up, if circumstances conspire just so and achieve some modicum of success, as Montpellier did in winning the title in 2012, but those occasions are far and few between, especially with Paris Saint-Germain in the picture. Thus, unless a club is, like a Monaco or a Lyon able to consistently turn over players for high-dollar amounts, they have little option but to scratch for bargains among young players or lesser European leagues. Monaco aren’t guilty of anything by selling Martial, but what the money they received for him represents for the rest of the league and both its competitivebalance and its continuity is a vexing issue nonetheless. Tied into this is how these sorts of moves affect French clubs’ ability to compete in Europe. UEFA’s coefficient system is both byzantine and bizarrely applied, and through its machinations, the recent past has not been kind to French clubs. Through the 2000s, with Lyon a consistent force in Europe, along with Marseille and Monaco, France generally had three solid teams to offer the Champions’ League, and were consistently among the top four or five leagues in Europe. However, with UEFA creating the Europa League, things have changed dramatically, with the club firmly ensconced in sixth, Portugal having passed them up in recent years on the back of Europa League success from Porto and Benfica. Given that squad depth isn’t a strength of most French teams and also given that for every club, maintaining or improving upon one’s league position from year to year is the primary objective, perhaps outside of the lucre of the Champions’ League, UEFA’s second-tier competition has taken a necessary back-seat for most French clubs. Sure, Lyon reached the quarterfinals two seasons ago, and Bordeaux also had a bit of success as well, but on the whole, a result like Les Gones going out to the seventh-placed side from Romania was much more the status quo. With the aforementioned financial restrictions in place, and needing a place to develop these youngsters, clubs from the upper half of the table in France will often use the Europa League to give them experience, with predictably disastrous results. How does the sale of Martial affect this, you might be asking? Well, with clubs such as a Saint-Etienne or a Bordeaux forced to sell key players (Max-Alain Gradel, Mariano, Franck Tabanou) on the back of successful seasons, that aforementioned knock-on effect rears its ugly head. Even as both Christophe Galtier and Willy Sagnol appear to be taking this year’s competition fairly seriously, the struggles of both in the league may force them to reconsider, sending squads of back-ups and youngsters out on Thursday nights. Indeed, it wouldn’t be inconceivable to see only Monaco advance from the group stages, giving further opportunity to the likes of Ukraine or Russia to pass up Ligue 1 in UEFA’s association rankings. Were that to happen, the league would lose its third Champions’ League spot, and with it a significant potential source of income that -isn’t- derived from selling players. Again, Monaco certainly made the right decision with Martial, given the fee, but the potential ramifications in France reach much further than the Stade Louis II. STATS VIEW: An Assessment of Anthony Martial’s 2014/2015 Mohamed Mohamed crunches the numbers to evaluate Anthony Martial’s last season with AS Monaco. It is funny to think about it now but if a couple of things had played out differently, Olympique Lyonnais could currently have the attacking trio of Anthony Martial, Nabil Fékir and Alexandre Lacazette to hang their hat on. For a club like Lyon and where they are economically, this would have been seen as further evidence for the success of their recent policy of emphasising on youth, to have their front three all coming from the academy system. It has been very impressive to see how quickly Anthony Martial has grown over the past couple of years. He was sold for €5 million in the summer of 2013 in an effort for Lyon to balance the books, offloading some of their veteran talent. Even then, it was a pretty high price tag for a player who only had a few sub appearances on his résumé at the time. This was the heyday of Lyon’s financial ruins when their gamble for overpaying established talent in the hope of a Champions League trophy did not work out as planned, and players like Anthony Martial were caught in the crosshairs. Monaco went on to reap the rewards of that purchase as Martial as he steadily blossomed into a potential star striker for them, before becoming the most expensive Frenchman of all time by sealing a move to Manchester United on transfer deadline day. Martial in previous years was more deployed as a winger on either side but last season got the chance to play as a central forward in a remade Monaco side that salvaged what once looked like a lost season. He is following the playbook previously set by the likes of Alexandre Lacazette and most famously Thierry Henry; one time wingers who found massive success playing centrally. Leonardo Jardim eventually found a efficient counter attacking scheme that revolved around the pace of Martial and Yannick Ferreira Carrasco, and the intelligence of Bernardo Silva. It was there that the years during which Martial had previously played as a winger paid dividends as Monaco found a nice offensive rhythm with that front three in place. For a 19 year old, Martial is already strong upper body wise and his dribbling abilities mean that he can be a handful to dispossess, especially on the counter attack. Martial’s passing abilities are fairly ordinary but since he has now been playing the majority of his time as a CF, that is not so much of a hindrance now. One way to illustrate the season Martial had last year is via something called radar charts. Ted Knutson & Co. over at StatsBomb helped create public Radars for people to use. The basic premise is this: the more area covered in the radar, the more statistical production that player is generating. Once the stat(s) in question hits the max boundary, it is now in the top 5% in the big five European leagues. For example, if a player has a non penalty goal (NPG) rate of 0.6, that would be among the top 5% in the five major European leagues. I altered the radar and added two stats to it: wCC+ and Usage%. Usage% is the percentage of touches/possessions that a forward has used compared to the team’s total output. wCC+ is an acronym for Weighted Chance Created Plus. It’s a take on from the baseball version Weighted Runs Created Plus (wRC+). Just like baseball, it’s a barometer used to see how well a player is contributing to a teams’ attack during the season. 100 is normalised as the league average. So if a player has a wCC+ of 112, he has contributed 12% more offensively than a league average player would at that same position. Anthony Martial’s radar can be seen above. For regular Ligue 1 viewers, the makeup of this radar would not shock anyone. Martial is a very direct player who has the ball at his feet a lot, as evidence by his fairly high usage%. At a very young age he is already displaying an ability to get his shots on target. 42 of Martial’s 51 shots last season were inside the penalty area. Even though his wCC+ (contribution to a team’s attack) is around 15% below the normalised league average for attacking players, there are reasons why this should not concern the Red Devils. For one, last season was Martial’s first real campaign in Ligue 1 as a regular starter. 18-19 year olds in a rather defensive league like Ligue 1 are not going to post spectacular wCC+ numbers. Perhaps the largest reason to feel at ease as a Manchester United fan is that despite that figure, Monaco were not a prolific attacking team last season even though they finished tied for 5th in goals scored. For long stretches last season, Monaco were an eyesore to watch going forward as there did not seem to have much of an attacking impetus at all. That eventually went away as Monaco found their niche and started to find a rhythm in attack, but it was only towards the very latter stages of the season. With the attacking talent in place around him at Monaco, Anthony Martial could have had a very good season for the principality. His performance in the first leg versus Valencia served the world notice of just how good Martial can be in a couple of seasons, as he terrorized Valencia’s defense repeatedly. Anthony Martial has a very bright future and could be France’s undisputed number one striker in a few years time. He has been called up to the senior squad for the international friendly’s in September, a feather in the cap for him and his quick progression over the last 12 months. At just 19 years old, Anthony Martial has many years in front of him at a high level, at Manchester United and beyond. LÄHDE 1: http://www.getfootballnewsfrance.com/2015/anthony-martial-to-manchester-united-the-verdict/ LÄHDE 2: http://www.getfootballnewsfrance.com/2015/how-monaco-manchester-united-will-have-to-adapt-after-anthony-martials-transfer/ LÄHDE 3: http://www.getfootballnewsfrance.com/2015/the-message-that-anthony-martials-departure-sends-out-about-ligue-1/ LÄHDE 4: http://www.getfootballnewsfrance.com/2015/stats-view-an-assessment-of-anthony-martials-20142015/
  3. Ammattilaisura FF Jaro 2004–2005 Udinese 2005–2009 → Siena 2007 → Dinamo Kiev 2008–2009 Dinamo Kiev 2009–2011 Rubin Kazan 2011–2014 CSKA Moscow 2014– Roman Eremenko siirtyi siis kesällä Moskovan suurseuraan CSKA Moskvaan. Otteet ovat olleet loistavia ja tällä hetkellä ainoastaan Hulkin nimi nousee enemmän puheeksi Venäjän pääsarjassa, jossa Roma on valittu tällä kaudella kahdesti kuukauden pelaajaksi (lokakuu, joulukuu). Onhan Eremenkon kaukolaukaukset, pelisilmä, syöttökyky, tekniikka pallon kanssa ja tuo puhdas kosketus volleyssa jotain ihailtavaa.
  4. Ammattilaisura KTP Kotka 2006–2008 Sevilla Atlético 2008–2010 Sevilla FC 2009 HJK Helsinki 2010–2011 Schalke 2011–2013 Celtic 2013– → Brøndby IF 2014–2015 Brøndby IF 2015– Tanskan pääsarja on nyt talvitauolla ja jatkuu vasta 22. helmikuuta vierasottelulla Aalborg BK:ta vastaan, mutta Teemua saadaan katsella kuitenkin Huuhkajien harjoitusmaaottelussa Ruotsia vastaan. Sudania vastaan ei ole enää mukana vaan palaavat Luken kanssa ensimmäisen ottelun jälkeen Tanskaan. Paljon on huomiota Roma saanut Venäjän suunnalta, mutta näin vain tiedoksi, että kyllä se Pukkikin maalivirettä on saanut hereille. Pientä iloa ja ylpeyttä sekä samaistumista Lukeen seuraavan videopätkän tuuletuksessa. Kyseessä siis Pukin tähänastiset maalit Brøndbyssa: Brøndby IF on tällä hetkellä neljäntenä Superligassa. Sparvin FC Midtjylland johtaa sarjaa vakuuttavasti. Seuraavat kohtaamisethan tanskalaisjättiläisellä ovat siis jo mainittu 22/02/2015: Aalborg BK - Brøndby IF (Superliga) sekä sitä seuraavat kamppailu kotona sarjakärkeä vastaan 01/03/2015: FC Brøndby IF - FC Midtjylland (Superliga), DBU Cupin puolivälieräottelu 03/03/2015 SønderjyskE - Brøndby IF (DBU Pokalen) ja kauden ehkä yksi odotetuimmista otteluista oleva - 'New Firm' derby - 08/03/2015: FC København - Brøndby (Superliga). Viimeinen on aikalailla must see. Tässä vielä Superligan sarjataulukko: Pakko ihailla tätä meininkiä Köpiksen suunnalla:
  5. Luodaanpa tälle aiheelle oikein oma ketju, sillä monella on varmasti sanottavansa. Valitettavasti kotimaiselle jalkapallolle on oma osionsa ja alaosionsa, mutta tuon oman osion alle ei ole mahdollista luoda uusia ketjuja joten jouduin valitsemaan yhden kolmesta alakategoriasta. Eihän tämä nyt tännekään oikein sovi joten paremman idean tullessa voisi keskustelun siirtää muualle. Koska en pysty uutta ketjua itse luomaan ja siihen siirtämään viestejä, niin tehdäänpä tällainen pieni arkistointi:
  6. Ammattilaisura TPS Turku 2003–2009 Djurgårdens IF 2010–2013 Lech Poznań 2013–2015 Legia Warszawa 2016– Puolan mestaruutta ei vielä viime kaudella tullut, kun toiseen sijaan jäi tyytyminen Ekstraklasassa, mutta tällä kaudella Kasper Hämäläinen (sekä seuraa myös edustava Paulus Arajuuri) saattaa olla entistä lähempänä mestaruutta. Kausi on alkanut vähän takkuillen, kun ero sarjakärkeen on seitsemän pistettä, mutta Lech Poznan nähdään siitä huolimatta toisena olevan Legia Warszawan kanssa kahtena suurimpana mestaruusehdokkaana. Ehkä se toinen sija kuitenkin näyttää tälläkin kaudella todennäköisemmältä. Itse Hämäläisen kannalta aika Puolassa on ollut onnistunutta. Viime kaudella Hämäläinen pelasi itsensä kannattajien suosioon, sillä on ensimmäisiä nimiä joukkueensa avauskokoonpanossa. On omannut hyvin roolinsa pelinrakentajana ja muiden vahvuuksien puolesta myös maalinteko näyttää Ekstraklasassa sujuvan. Viime kaudelta tuloksena oli vakuuttavat 9 maalia ja 11 maalisyöttöä. Tällä kaudella saldo on 2 maalia ja 1 maalisyöttö, mutta eiköhän nuo lukemat tässä kauden mittaan kasva. Rooli Kasperilla on todella suuri, sillä sanoisin olevan avauskokoonpanon tärkeimpiä pelaajia keskikentän vasemmalla laidalla pelaavan Szymon Pawloskin ja kokeneen maalivahdin sekä joukkueen kapteenin Krzysztof Kotorowskin kanssa. Merkittävää vastuuta on tullut myös erikoistilanteissa, sillä Hämäläinen on osoittanut vaarallisuutta sekä kulma- ja vapaapotkujen antajana että niiden vastaanotoista viimeistelijänä. Nyt on ilmeisesti vähän ollut jonkinlaista loukkaantumista alla, mutta kausi on pitkä ja paljon on vielä edessä.
  7. (Manager) Unai Emery (Arsenal 2018–)

    Teams Managed Lorca Deportiva 2004–2006 UD Almería 2006–2008 Valencia CF 2008–2012 Spartak Moscow 2012 Sevilla FC 2013–2016 Paris 2016–2018 Arsenal 2018– Bienvenido, Unai. Se on nyt sitten todellista ja Arsenalilla on 22 vuoden jälkeen uusi manageri, tai pitäisikö sanoa, että päävalmentaja. Pitkän ja laajan hakuprosessin jälkeen Arsenal on viimein nimennyt uuden päävalmentajansa Unai Emeryn muodossa. Arsenal oli yhteydessä kymmeniin valmentajiin, joista lopulta haastatteli noin kymmentä, jotka kaikki antoivat vielä oman laajan presentaationsa näkemyksistään koskien Arsenalia. Mikel Arteta oli yksi näistä, mutta lopulta Emery oli seurajohdon, Ivan Gazidisin, Sven Mislintatin ja Raúl Sanllehín mukaan selvä valinta. Heidät yllätti muun muassa se kuinka Emerylla oli laajat informaatiot jokaisesta pelaajasta ja tiesi sekä seuran että pelaajien taustoista enemmän kuin moni muu. Emery oli tehnyt myös jokaisesta pelaajasta yksilökohtaiset profiilit ja joukkuerakenteen puolesta kertoi oman ideansa, mikä perustuisi muun muassa Pierre-Emerick Aubameyangin ja Aaron Ramseyn ympärille. Emery pelasi valtaosan pelaajaurastaan kotikaupungissaan edustaen Real Sociedadia, mutta lopetti uransa Lorca Deportivassa vaikean polvivamman seurauksena vain 32-vuotiaana. Seura oli tuolloin suurissa vaikeuksissa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, mutta Emery nimettiin ensimmäistä kertaa urallaan seuran päävalmentajaksi. Tuloksena Lorca nousi ensimmäisen kokonaisen kauden päätteeksi ensimmäistä kertaa historiassaan Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ja pudotti Copa del Reyssa kaikkien yllätykseksi muun muassa Málagan. Ensimmäisellä kaudellaan uudella sarjatasolla Lorca tuli sarjassa viidenneksi ja jäi vain viisi pistettä sarjanoususta LaLigaan. Emery jätti seuran siirtyäkseen Almeríaan ja Lorca putosi seuraavalla kaudella takaisin alemmalle sarjatasolle. Almeríassa Emery toisti tempun ja sai pienen seuran tekemään jotain historiallista, mitä heiltä ei odotettu, kun Almería nousi ensimmäistä kertaa historiassaan Espanjan korkeimmalle sarjatasolle ja ensimmäisellä kaudella LaLigassa vei pienen seuran jopa kahdeksanneksi sarjassa. Loistavat esitykset Espanjan pienemmissä seuroissa toi lopulta paikan suurseurasta Valenciasta, jossa Emery korvasi Ronald Koemanin, joka oli jättänyt talousvaikeuksissa olevan espanjalaisjättiläisen. Ensimmäisellä kaudellaan Emery nosti Valencian kuudennelle sijalle ja takaisin Eurooppaan, vaikka rahallista kassaa rakentaa seuraa ei juuri lainkaan ollut. Seuraavalla kaudella Valencia oli sarjassa kolmas heti FC Barcelonan ja Real Madridin jälkeen, mistä seurasi yllättävä paluu takaisin Champions Leaguen pariin. Europa Leaguessa putoaminen tuli vierasmaalisäännöllä Atlético Madridille, joka lopulta voittikin kilpailun. Talousvaikeudet jatkuivat ja muun muassa avainpelaajat kuten David Silva ja David Villa jättivät seuran siirtyäkseen Manchesteriin ja Barcelonaan. Emery kuitenkin johdatti Valencian jälleen kolmanneksi sarjassa, kun taas Champions Leaguessa putoaminen tuli välierissä Manchester Unitedinkin haastaneelle Schalkelle. Emery oli seurassa vielä yhden kauden ja jälleen vastoin odotuksia ohjasi joukkueensa LaLigassa kolmanneksi, mikä oli kolmas kerta peräkkäin. Emery yritti päävalmentajan uraa seuraavaksi lyhyen aikaan Spartak Moscow'n riveissä Venäjällä, missä ei onnistunut halutulla tavalla. Emerylla oli vaikeuksia oppia Venäjän kieltä täydellisesti, mistä seurajohto ei pitänyt ja löytyi myös erimielisyyksiä taktisesta näkökulmasta, että minkälaista jalkapalloa Spartakissa tulisi pelata. Emery jätti venäläisseuran kesken kauden, vaikka Spartak olikin neljäntenä sarjassa, johon myös päättyi kauden päätteeksi edellään rahakkaat CSKA Moscow, Zenit St. Petersburg ja Anzhi Makhachkala. Oli aika palata takaisin Espanjaan, jossa Emery astui Sevillan peräsimeen. Yhdessä Monchin kanssa oli tavoitteena rakentaa tasapainoinen joukkue pienellä budjetilla Espanjan ylemmästä keskikastista, mutta kuka olisikaan uskonut, että jälleen tehtäisiin yhden espanjalaisseuran ja yhden eurooppalaisen seurajoukkuekilpailunkin historia uusiksi. Ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan Europa Leaguessa kaatui muun muassa tulisessa derbyssa Real Betis ja myöhemmin Porto, Valencia sekä loppuottelussa sitten Benfica. Sarjassa tuli viides sija, mikä oli myös Sevillan kokonaiselle seuralle menestystä. Seuraavalla kaudella teema pysyi hyvin paljon samana, kun sijoitus tuli ylemmästä keskikastista, mutta Europa Leaguessa tuli jo toinen peräkkäinen voitto, kun matkalla kaatuivat tällä kertaa muun muassa Feyenoord, Borussia Mönchengladbach, Villarreal, Zenit St. Petersburg, Fiorentina ja finaalissa Dnipro Dnipropetrovsk. Kolmannella kaudella sitten aloitettiin Champions Leaguen puolella todella vaikeassa lohkossa Manchester Cityn, Juventuksen ja Borussia Mönchengladbachin kanssa. Emery johdatti Sevillan kolmannelle sijalle lohkovaiheessa suurella voitolla Juventuksesta, joka oikeutti paikkaan Europa Leaguen pudotuspeleistä. Sevilla voitti Baselin, Athletic Bilbaon, Shakhtar Donetskin ja lopulta johtoasemaan mennyt Liverpool kaatui lukemin 1–3, minkä johdosta Sevilla voitti historiallisen kolmannen kerran Europa Leaguen putkeen ja Sevillasta tuli kilpailun menestynein seurajoukkue ennen Liverpoolia ja Juventusta. Loistava työ oikeutti seuraavaksi kahden vuoden sopimuksella siirron Pariisiin, jossa Emeryn tahdottiin tuovan tasaisuutta. Ensimmäisellä kaudella kotimaan sarjassa menestystä ei tullut Ranskan mestaruuden muodossa, kun Monaco teki historiallista tulosta häviämällä vain kolme ottelua ja ei tuolle Leonardo Jardimin luotsaamalle Monacolle ollut todellakaan häpeä hävitä. Paljon Ligue 1:ta seuranneena, niin kyseessä oli yksi parhaimmista seurajoukkueista, joita sarjassa on nähty ja kaatoihan joukkue vakuuttavin ottein samalla kaudella Champions Leaguessakin Fenerbahçen, Villarrealin, Leverkusenin, Tottenham Hotspurin, CSKA Moscow'n, Manchester Cityn ja Borussia Dortmundin. Tuota ennen Monaco oli dominoinut Benfican ja Arsenalin kaltaisiakin seuroja. Emery nosti tuosta huolimatta pokaalin ilmaan kolmessa muussa kilpailussa Ranskassa, vaikka Monaco antoi kovan haasteen näissäkin. Champions Leaguessa tuli ikävä putoaminen loistavan tuloksen jälkeen Parc des Princes'lla, kun Barcelona jatkoi yhteismaalein 6–5. Moni tuntuu pitävän tätä jonkinlaisena suurena häpeäpilkkuna Emeryn uralla, mutta itse ottaisin huomioon, että kyseessä on kuitenkin ehkä toinen kahdesta maailman parhaimmasta seurajoukkueesta ja ei päävalmentajan niskaan voi kaikkea laittaa, jos ottelun päätuomari tekee niin huonoa työtä, että UEFA laittaa itsekin hänet hyllylle vastaavista tehtävistä. Seuraavalla kaudella Emery nosti Pariisin takaisin huipulle Monacon varjosta ja voitti neljä pokaalia Ranskassa. Champions Leaguessa tuli kuitenkin putoaminen Real Madridille, joka on nyt loppuottelussa ja on viime vuosina muutenkin dominoinut kyseistä kilpailua, joten jos jollekin on millään tavalla oikeutettua hävitä, niin se on juuri Zinedine Zidanen miehistö. Tahdon myös mainita, että vaikka Pariisissa oli seuran sisällä ongelmia suurien egojen kohdalla kuten Neymar, niin Emery piti joukkueen silti kilpailukykyisenä ja menestyksen tiellä. On tärkeää varsinkin nuorelle päävalmentajalle, että oppii työskentelemään tällaisten nimien kanssa. Emery siis vasta 46-vuotias, minkä koen vielä osittain nuorena päävalmentajaksi. Nyt sitten, niin Emery ei tehnyt jatkosopimusta Pariisissa, vaikka espanjalaisvalmentajalla olisikin ollut seurajohdon puolesta mahdollisuus jäädä vielä ainakin kaudeksi, vaan kertoi jättävänsä seuran. Pariisissa tehtiin tarvittava työ, jotta saatiin riittävä korvaaja Thomas Tuchelin muodossa ja Emeryn annettiin lähteä kohti Lontoota tavoittelemaan mahdollista uutta työtään Arsène Wengerin seuraajana, minkä sitten lopulta sai. Henkilökohtaisesti olen itse sitä mieltä, että Emery saattaa olla juuri se paras ratkaisu päävalmentajaksi, mikä saatavilla nyt oli, kun Massimiliano Allegri ilmeisesti päätyi lopulta jatkosopimukseen Juventuksen kanssa. Olisin mielelläni ehkä tavoitellut joitain muita nimiä, mutta täytyy nyt kannattajana ihan realistisesti pohtiakin, että kuka on edes mahdollinen ja kuka ei. Ei tässä pelata mitään videopeliä, vaan niillä korteilla, mitkä oikeasti siinä kädessä ovat ja niitä ei välttämättä ollut hirveän montaa hyvää tähän väliin, joten ehkä tällainen jokeri onkin se oikea ratkaisu. Arsenal tarvitsee tällä hetkellä tasaisuutta tekemiseen ja tavoitteena on paluu neljän parhaan joukkoon kotimaansarjassa, mutta myös menestys Europa Leaguessa, minkä Emery tuntee kuin omat taskunsa. Jos Emery ei haasta Englannin parhaimpia seuroja samantien Arsenalin kanssa, niin vain jonkinlainen täysi idiotismi saa ajattelemaan tämän epäonnistumisena, sillä lähtökohdat eivät ole tavoitteiden puolesta tällaiset. Jotenkin tuntuu, että monilla on jonkinlainen pakollinen tarve vetää Arsenalia ja Manchester Unitedin mennyttä tilannetta David Moyesin kanssa yksi yhteen, vaikka tilanne on mielestäni hyvinkin erilainen ja Arsenalin kohdalla tulisi olla enemmän realistinen. Manchester United oli tuolloin kuitenkin Champions Leaguessa ja kyseessä oli seura, joka oli voittanut viime vuosina Champions Leaguen ja Premier Leaguen useampia kertoja, kun taas Arsenal pelaa Europa Leaguessa ja on voittanut viime vuosina vain muutaman FA Cupin. United nimesi niin kutsutun meritoituneen päävalmentajan hyvin paljon Sir Alex Fergusonin ehdoilla, kun taas Arsenal oli pitkään nimeämässä nuorta valmentajatalenttia ja päätöksestä vastasi seurajohto eikä Arsène Wenger. Tämäkin jo kertoo, että Arsenalissa ollaan valmiita rakentamaan seuraa hieman eri lähtökohdista ja erilaisella tahdilla kuin Manchesterissa. Tästä kertoo myös ero manchesterilaisten rahallisella tilanteella, kun taas Arsenalilla on resurssejä vain noin £50 miljoonan edestä. Uskaltaisin myös sanoa, että Unitedilla oli valmiimpi runko seuraavalle managerille, kun taas Arsenal tarvitsee enemmän ratkaisuja joukkueen sisällä pystyäkseen kilpailemaan kuten ennen. Lyhyesti, niin Unitedin tavoite oli kilpailla Champions Leaguen ja Premier Leaguen voitosta, kun taas Arsenalin tavoite on peluuttaa todennäköisesti nuorta miehistöä ja tavoitella mahdollisesti Europa Leaguen voittoa, jos menestystä tulee alkuun, ja tosiaan vain se neljäs sija Premier Leaguessa. Jos Arsenal olisi vain viidennellä sijalla tulevan kauden päätteeksi, niin edes tuo ei olisi epäonnistuminen, sillä oltaisiin edetty tuloksellisesti. Mielestäni Arsenalia ja Manchester Unitedia ei tulisi verrata yksi yhteen kuten kaikki tekevät, sillä seurojen välillä ei ole muuta eroa kuin vanhan pitkäaikaisen päävalmentajan lähtö. Seurat ovat muuten niin erilaisessa tilanteessa. Lyhyesti, niin jännittäviä ja odottavia aikoja eletään. Olen aina pitänyt Emerysta ja olin iloinen, kun Almerían sekä Valencian jälkeen tuli menestystä myös Sevillassa ja lopulta Pariisissa. En olisi koskaan uskonut näkeväni Arsenalissa, vaikka toisaalta tuskin monikaan olisi uskonut näkevänsä Arsenalissa muutenkaan uutta päävalmentajaa. Tahdon myös painottaa, että Emery tuotiin seuraan nimenomaan ensisijaisesti päävalmentajaksi, vaikka Englannissa managerin nimikkeellä mennäänkin. Arsenal tahtoo rakentaa keskieurooppalaista mallia seuran sisälle kuten ollaan tehty Liverpoolissa ja Manchester Cityssa. Emery on päävalmentaja, joka osaa ottaa pelaajistaan kaiken irti ja häntä arvostetaan. Pariisissakin sai kehuja juuri siitä kuinka pystyi motivoimaan kaiken voittaneet pelaajat tekemään työtä sataprosenttisesti ja voisin kuvitella, että tällainen Arsenalin rennomman ilmapiirin muuttuminen kilpailukykyisemmäksi seurankin sisällä, on vain positiivinen asia ajatellen Arsenalissa olevia pelaajia, jotka ovat kuitenkin voittaneet urallaan erilaisia mestaruuksia, cup-kilpailuja ja maailmanmestaruuksiakin. Mielenkiinnolla odotan näkeväni varsinkin Héctor Bellerínin, Shkodran Mustafin ja Granit Xhakan uuden päävalmentajan alaisuudessa. Varmasti siellä nähdään muissakin pelaajissa mahdollisesti uusia puolia ja hyvän kuvan omistautumisesta antoi tänään jo viime kaudella ykkösjoukkueeseen murtautunut Ainsley Maitland-Niles, joka jäi kesän alle 21-vuotiaiden maajoukkueturnauksesta ulos omalla päätöksellään, jotta pääsee työskentelemään alusta asti uuden päävalmentajan alaisuudessa. Vielä kerran, tervetuloa Unai – ja tervetuloa uusi Arsenal.
  8. Nostin tämän ajatuksen ylös jo tuolla kausiketjussa, sillä West Hamin ympärillä pyörivät nyt mielenkiintoiset ajat ja siirtohuhuissa esiintyy useampaa nimeä. Avataankin siis oma ketju kyseiselle pohdinnalle siitä, että kuka lähtee ja kuka tulee sisään, niin ei tarvitse sekoittaa keskustelua aiheesta tuolla pääketjussa eikä myöskään useat uutiset huku muiden joukkoon. Päätin aloittaa keräämällä nyt huhtikuulta viimeisimmät nimet, jotka ovat esiintyneet eri lähteissä. Alexandre Song ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Bilicin alaisuudessa. Jos nyt lähdetään käsittelemään nimiä, jotka ovat lähdössä seurasta, niin muutama on jo aikalailla kiveenhakattu. Emmanuel Emenike ei ole missään vaiheessa onnistunut ilmeisesti vakuuttamaan riittävästi eikä pelaajan mahdollisesta hankinnasta aiota neuvotella kauden päätteeksi. Mitään osto-optiota ei pelaajaan West Hamilla siis ole ollut, kun oli puhetta kuinka pelaajan siirto sinetöityisi pysyvästi 12 ottelun jälkeen. Lisäksi Victor Moses tulee jatkamaan seurasta ulos, sillä lainapelaajia ei olla kiinnostuttu pitämään seurassa. Itse tosin pitäisin kyseisen pelaajan ehkä ensi kaudella mukana, sillä tuo hyvin suoraviivaisuutta ja pystyy luomaan tilanteita yksilösuorituksillaan tullessaan vaihtopenkiltä. Ymmärrän kuitenkin myös sen, että Mosesin pitämistä ei voida ajatella mitenkään tarpeellisena, kun tähtäimessä on useita muitakin pelaajia. Alexandre Song taas on kolmas nimi, joka ei tule jäämään seuraan. Valitettavaa, sillä kyseessä on kuitenkin kiistatta yksi joukkueen parhaimmista pelaajista ja vaikuttaa asenteensa puolesta olevansa valmis kuulumaan joukkueeseen, jonka on myös näyttänyt kentällä, mutta ei vain ilmeisesti kuulu Bilicin suunnitelmiin. Herättää kysymyksiä. Nuorista pelaajista ollaan päästämässä suuri määrä nimiä pois. Näistä nimistä todennäköisimmin on lähdössä tunnetuimpia nimiä olevat Jordan Brown ja Leo Chambers. Muina niminä sitten voidaan mainita myös Elliot Lee ja Janaai Gordon, joiden lähtöä pidetään myös yhtä mahdollisena, mutta tilanne ei kuitenkaan ole täysin selvä kuten Chambersilla. Lisäksi tietysti huhuissa on pyörinyt Joey O'Brien, jota on viety muun muassa Sunderlandiin. Yhdessä vaiheessa kautta en olisi uskonut O'Brienin lähtöön ehkä aivan vielä, mutta tässä vaiheessa voi jo todeta, että eiköhän pelaaja jatka matkaansa. Oikealle kuitenkin löytyvät vaihtoehtoina Antonio, Byram, Tomkins ja eiköhän Henry ole myös nimi, jonka voi kuten laittaa tähän listaan vielä jatkoksi kuten Tomkinsinkin. Vasemmallekin sitten löytyy Cresswell ja Hendrie toisena. Ehkä jokin nuori pelaaja voidaan joukkueeseen tuoda Cresswellin seuraksi ja Hendrie lähteä mahdollisesti lainasopimuksella muualle, mutta O'Brienia ei voi enää nähdä tarpeellisena nimenä joukkueessa. Dimitri Payet taas on yksi nimi, jota jaksetaan huhuilla mihin tahansa, mutta toisin kuin muiden pelaajien kohdalla, niin Payetin kohdalla voidaan silmiä räpsäyttämättä todeta, että roskalehtien löpinää. Olisi vain todella vaikeaa nähdä FC Barcelonan tai Real Madridin panostavan 29-vuotiaan Dimin hankkimiseen, kun kyseisen pelaajan rooliin löytyy jo maailmanluokan pelaajia sekä molemmat tuntuvat nyt panostavan nuoriin pelaajiin, jotka ovatkin saaneet suhteellisen hyvin vastuuta. Joku Valencia CF on heti paperilla realistisempi kohde, mutta en usko Payetin lähtevän seurasta yhtään mihinkään. "We've got Payet, Dimitri Payet, I just don't think you understand." Tuossakaan ei kerrota yhdenkään espanjalaisseuran omistavan Payetia. Sitten on vielä Diafra Sakho, joka oli jättänyt nimikirjoitustilaisuuden väliin ja kertonut loukkanneensa itsensä harjoituksissa. Lisäksi oli muutenkin herättänyt kysymyksiä pukukopissa ja seurauksena putosi kokoonpanosta. Sakhon kohdalla kerrotaan olevan kyse siitä kuinka ei löytyisi uskoa yhteiseen tulevaisuuteen pelaajan ja seuran välillä, sillä muut kärkihyökkääjät nauttivat nyt suuremmasta vastuusta ja siihen päälle on seura myös kertonut hyvin avoimesti etsivänsä yli kahdenkymmenen maalin miestä ensi kaudeksi. On kirjoitettu myös, että Sakho ei ole tyytyväinen siihen kuinka Payetille ollaan tarjoamassa huomattavasti rahakkaampaa sopimusta. Håvard Nordtveitin ensi kauden seurana pidetään lähes varmasti West Hamia. West Hamiin huhutuista nimistä on helpointa nyt ensimmäiseksi mainita norjalainen keskuspuolustaja Håvard Nordtveit (26). Pelaaja tulee jättämään nykyisen seuransa Borussia Mönchengladbachin kesällä ja siirtyy näin ollen seuraavaan seuraansa ilmaiseksi. Useat lähteet ovat uutisoineet kyseisen seuran olevan West Ham ja näin on myös itse pelaajan suunnalta tullut. Mitään virallista julkistamista ei ole kuitenkaan vielä ollut joten käsitellään Nordtveitia siihen asti vielä vain huhuna. Muita keskikenttäpelaajia on myös ollut esillä. Näistä nimekkäimpänä Yaya Touré (33), joka tulee todennäköisesti jättämään Manchester Cityn taakseen. Olisi hyvin vaikea nähdä, että pelaaja, joka ei kuulunut Guardiolan suunnitelmiin FC Barcelonassa kuuluisi nyt tulevassakaan seurassa. Eikä oikein voi uskoa norsunluurannikkolaisen tyytyvän pelaamaan jälleen keskuspuolustajanakaan. Huippupelaaja edelleen kyseessä, mutta vaikea kuitenkaan nähdä West Hamissa, vaan eiköhän Touré matkaa pelaamaan viimeisen vuodet rahakkaalla sopimuksella jossain muualla. Valtaosa Hammersin budjetista kuitenkin tullaan käyttämään kärkihyökkääjään eikä keskikenttäpelaajille ole varaa maksaa vastaavia palkkoja kuten Tourén kohdalla tulisi olemaan. Vastaavaan rooliin keskikentän keskustaan on huhuttu myös Fiorentinasta pallon kanssa äärimmäisen taitavaa chileläistä Matías Fernándezia (30) sekä Arsenalin omaa poikaa Jack Wilsherea (24). Kieltämättä jokainen näistä olisivat vahvistuksia joukkueeseen, mutta vaikea kyseisiin siirtoihin on oikein uskoakaan nyt. Myönnettäköön kuitenkin, että esimerkiksi Dimin, Matín Lanzinin muodostama hyökkäävä keskikenttä uuden kärkihyökkääjän alapuolella toisi kyllä jo veden kielelle. Jos jatketaan keskikentällä, niin West Hamiin on yhdistetty myös oikealla laidalla pelaava todella nopea ja taitava Gökhan Töre (24), josta on aikaisemminkin juttua jo ollut. Kyseessä olisi Bilicille hyvin tuttu nimi Besiktasista joten voisi ollakin aivan uskottava siirto ensi kesäksi. Lisäksi samalle laidalle on yhdistetty Arsenalista toinenkin nimi, nimittäin Alex Oxlade-Chamberlain (23). Mielenkiintoinen nimi kuten Wilsherekin, mutta itse ainakin uskon Arsenalin pitävän kiinni tuosta englantilaisesta niin kutsutusta rungostaan vähintäänkin niin kauan, kun Wenger toimii joukkueen managerina. Vasemmalle laidalle sitten voidaan mainita Georginio Wijnaldum (26), jonka ei voi oikein nähdä ensi kaudella pelaavan muualla kuin pääsarjatasolla, joka ei taida Newcastle Unitedin kohtalo olla. Voisi olla siis realistinen hankinta keskikentälle niin laitaan kuin keskustaankin. Viimeisenä mainittakoon Manolo Gabbiadini (25), joka on jäänyt vähemmälle peliajalle Napolissa, sillä ei ole yhdellekään pelipaikalleen ensimmäinen vaihtoehto. Gabbiadini on pelipaikaltaan hyökkäävä keskikenttä, mutta pelaa myös sekä kärki- että laitahyökkääjänä. Puolustajista seuraan on yhdistetty tosiaan Torinossa pelaava serbialainen keskuspuolustaja Nikola Maksimovic (25), josta West Hamin pääasialliseen ketjuun jo kirjoittelinkin. Sky Sports on siis uutisoinut Hammersin aloittaneen neuvottelut pelaajasta ja itse ainakin olisin hyvin vahvasti tämän siirron puolella. Lisäksi huhuissa on pyörinyt Chris Smalling (27), jonka on vaikea nähdä liikkuvan Manchester Unitedista yhtään mihinkään. Kolmantena sitten mainittakoon myös tanskalainen senttimetriä vajaa kaksimetrinen Jannik Vestergaard (24), joka edustaa tällä hetkellä Werder Bremenia. On ollut joukkueen avainpelaajia ja hyviä esityksiä saattaisi seurata siirto eteenpäin urallaan seurasta, jota edustanut nyt viimeiset puolitoista kautta. Christian Benteke, Wilfried Bony ja Zlatan Ibrahimovic ovat kolme viidestä eniten West Hamiin yhdistetyistä kärkihyökkääjistä. Se nyt kuitenkin on tullut hyvin selväksi, että kärkihyökkääjä on se, mihin seurassa tosissaan tähdätään. Aivan oikein, sillä tällä kaudellakin voidaan vain katsoa kuinka paljon Kanen ja Vardyn kaltaiset maalintekijät tekevät joukkueilleen. Nyt on seuraavaksi haussa vastaava tekijä Hammersin paitaan. Aloitetaan nyt suoraan Christian Bentekesta (26), joka on pyörinyt vahvasti huhuissa ja tulevaisuutta Liverpoolissa ei ilmeisesti nähdä olevan. Olen itse tavallaan Benteken niin sanottu fani, mutta jotenkin vaikeaa nähdä, että kyseessä olisi pelaaja, joka toimisi sellaisena sateentekijänä kuten tässä toivotaan. Toisaalta Benteke saattaisi olla juuri se pelaaja, jonka Carrollin toivottiin olevan, sillä ei olisi ainakaan yhtäjaksoisesti loukkaantuneena. Belgialaisen kohdalla kuitenkin palkkapyyntö on tuntunut jarruttavan mahdollista siirtoa ja pelaaja ei tunnu muutenkaan olevaan listalla se ensimmäinen nimi. Wilfried Bony (28) taas menee hyvin paljon samaan kastiin Benteken kanssa ja en muutenkaan täyttäisi mielelläni joukkuetta turhan monella afrikkalaispelaajalla, kun ensi kautta tulee jälleen sekoittamaan 2017 Africa Cup of Nations eikä liian montaa tärkeää pelaajaa ole mukava menettää reilu yhdeksi kuukaudeksi. Loput katseet kohdistuvatkin sitten Ranskaan, josta löytyy toinen belgialainen kärkihyökkääjä Michy Batshuayi (23). Bilicin oli ilmeisesti tavata pelaajan edustajien kanssa jo, mutta tapaaminen siirtyi. Batshuayi on lupaava pelaaja, josta kasvaa varmasti huipputason hyökkääjä ja on jo nuorena tehnyt suuria maalimääriä. Nopea, vahva ja hyvä viimeistelijä, jolla on asennetta todelliseksi maalinsylkijäksi. Tuotti näkyvää tulosta yhdessä Payetin kanssa, kun pelasivat yhdessä Olympique Marseillessa, ja tuo olisi hienoa nähdä Hammersinkin paidassa. On myös huhuttu, että Dimi olisi ollut jo yhteydessä Ranskan suuntaan ja kertonut Englannista sekä West Hamista seurana. Toisena sitten Alexandre Lacazette (25), jonka kerrotaan jo tavanneen Henryn kanssa, mutta ei sen enempää. Kyseessä olisi ehdottomasti jo valmis huippupelaaja, joka kiinnostaa varmasti Euroopan suurimpiakin seuroja. Kuten Batshuayi, niin kyseessä nopea pelaaja ja todella hyvä maalintekijä, mutta on kuitenkin taitotasoltaan edellä ja ruumiinrakenteeltaan pienikokoisempi. Batshuayin voisi nähdä puhtaana kärkihyökkääjänä, mitä Lacazettekin tietysti on, mutta Alex olisi pelaaja, jonka voisi asettaa huoletta laitahyökkääjäksikin. Viimeisenä sitten Zlatan Ibrahimovic (35), joka ei esittelyjä kaipaa. Kyllähän tämä nyt täysin utopistiselta kuulostaisi, mutta niin kuulosti myös aikoinaan mahdollinen siirto Pariisiin. Ruotsalainen on edelleen maailmanluokan kärkihyökkääjä, josta ei voisi kovinkaan moni joukkue helposti kieltäytyä. Ensimmäisenähän Englannissa tulee mieleen seurat kuten Arsenal, Chelsea, Manchester City, Manchester United, Tottenham Hotspur, ja niin edelleen, mutta kai nyt voi West Hamin ottaa tällä kertaa mukaan spekulaatioihin. Jos nyt pohditaan kyseisiä seuroja, niin Manchester City ei vain kuulosta mitenkään mahdolliselta Guardiolan saapuessa seuraan kuten ei myöskään Manchester United osittain van Gaalin takia. Chelseassa uskon Contella olevan erilaiset suunnitelmat ja Tottenham Hotspurin kohdalla taas tulisi kohdistaa myös kaikki huomio omiin nuoriin lahjakkuuksiin. Oikeastaan Arsenalin näen ainoana osittain loogisena vaihtoehtona, sillä Wenger pystyisi kyseisellä hankinnalla todistamaan olevansa vielä nälkäinen ja voittamaan mestaruuden. Viime kesänä Petr Cechin hankinta vihjasi myös vähän tähän suuntaan, että Arsenal on valmis panostamaan myös jo kokeneisiin mestareihin. Tietysti Mourinhon saapuminen Manchester Unitediin muuttaisi varmasti asetelemia suuresti. Ruotsissa taas uskotaan, että Zlatan ei itse olisi valmis siirtymään Manchesteriin, sillä Barcelonan, Milanon ja Pariisin jälkeen Lontoo olisi ainoa oikea vaihtoehto. Painotan vielä, että en usko Ibracadabran olevan ensi kaudella todennäköisemmin West Hamissa kuin muualla, mutta se todellakin on mahdollista. Zlatan, jos kuka, on valmis mullistamaan ja yllättämään, ja tässä olisi sellainen houkutteleva projekti, johon tulla osaksi. Tietysti aivan hyvin voi Zlatan pelata ensi kaudella Kiinassa tai Yhdysvalloissakin. Sitten vähemmän huhuttuja nimiä ovat olleet Edin Dzeko (30), joka ei Romassa ole oikein onnistunut, kuten myös Chelseassa nyt oleva Alexandre Pato (27). Sitten Valioliigassa tällä kaudella erinomaisesti esiintynyt Odion Ighalo (27) ja myös Englannissa jo pelaava Callum Wilson (24) ovat olleet huhuissa. Tuntemattomampia nimiä sitten olisivat Racing Clubissa pelaava argentiinalainen kärkihyökkääjä Gustavo Bou (26) ja 1860 Münchenia edustava Itävallan maajoukkueen kärkihyökkääjä Rubin Okotie (29), josta itse pysyisin ainakin kaukana. Viimeisenä ei kärkihyökkääjä, vaan Interin laitahyökkääjä Adem Ljajic (25), on ollut myös huhuissa. Näihin en kuitenkaan usko juuri lainkaan, vaan näkisin tuon viiden jo mainitun nimen olevan se lista, josta mahdollisesti se uusi kärkihyökkääjä seuraan tulee. Kuten myös mainittu, niin nuoria pelaajia on lähdössä seurasta ulos, mutta niin on myös huhuttu sisään. Näitä nimiä ovat muun muassa Leeds Unitedin nuori maalivahti Bailey Peacock-Farrell (20), RC Lensin keskuspuolustaja Taylor Moore (19), AFC Wimbledonin keskuspuolustaja Ryan Sweeney (19) ja jo aikaisemmin kausiketjussakin mainittu Valencia CF:n kärkihyökkääjä Toni Martínez (19), jota on pidetty jo suhteellisen varmanakin hankintana.
  9. Jack Wilshere (Arsenal 2008–)

    Senior Career Arsenal 2008– → Bolton Wanderers 2010 → Bournemouth 2016–2017 Jack Wilshere can be Arsenal's Andrés Iniesta if given the chance It's no secret that Arsène Wenger admires what Barcelona represent in the footballing world. Not many people, let alone a football manager, would take losing out on what they consider to be the pinnacle of their career so well. Not many football managers, let alone Arsène Wenger - notoriously stubborn - would take such a defeat of their beloved club, in their native land lest we forget, with such meek acceptance. THE CHAMPIONS LEAGUE FINAL On May 17, 2006, Le Professeur himself attempted to complete a mission impossible after seeing his side succumb to a 2-1 defeat to Frank Rijkaard's Barcelona. There were many reasons for Arsenal's most decorated manager to feel aggrieved, which he - perhaps unsurprisingly - clung to in the immediate aftermath of the 51st (14th since its re-branding in 1992) Champions League final. As he stated, the victors had "rarely looked especially dangerous"; even with the man advantage since minute 20, it took the team from Catalonia until the final 15 minutes to ignite. Yet when they did, it was as emphatic as it was dramatic. Nevertheless, after what could be considered as ceremonial protesting, monsieur Wenger decided to praise his opposition's fight, focus and style. His decision to compare his own side's lack of concentration to his rival's superior levels was an approach uncommon to the Frenchman; whether it was widely acknowledged that his team had been more, or less, skilled than their competition, he was always quick to boost his players' morale by talking them up. This instance, therefore, grew in significance. With hindsight, one may argue that he inadvertently gave a nod of approval to the beginning of a trophy-laden era. STYLE There was no Lionel Messi magic on the night in question; the then 18-year-old prodigy had yet to make his mark on a front three that included club hero Samuel Eto'o, the underrated Ludovic Giuly and the phenomenal Ronaldinho. The latter, although near enough at the peak of his powers having been the reigning two-time FIFA World Player of the Year (Ballon d'Or) at the time, had a highly underwhelming performance up against Emmanuel Eboué. It actually took the introduction of Celtic legend Henrik Larsson to act as the catalyst in this turnaround. Arsenal's players had fought fantastically, but their manager almost saw this blow coming, something he would almost admit to in his ultimate concession. One might even have even expected a grudge to be held by a man who had constantly yearned for continental success. WENGER'S APPROACH However, fast-forward five years, and Wenger's admiration for the Barcelona style had only been augmented. Two trophy-less seasons under Rijkaard followed that night in Paris, and he was consequently replaced by B-team manager Pep Guardiola. The rest, as they say, is history; yet, in this instance, it was the style that impressed over the substance. Yes, Rijkaard was only able to win five trophies in his five seasons at the helm, but it is what he did to return the essence of the club's fabric that truly marked his time in Spain. Making the youth products regular fixtures was the start, whilst reintegrating what his former teammate and long-time friend Ruud Gullit would label as "sexy football" was the integral reason Juan Laporta brought him in. Needless to say, with an average of over 100 goals a season, he did not let him down. Unfortunately for Rijkaard, something had to suffer for this hell-bent approach. And so the defensive structure did; how was it possible to balance the attacking intensity and defensive focus? Guardiola, a former deep-lying playmaker, appeared to be perfect answer to this complex riddle. Brought through the La Masia academy at the time when Johan Cruyff was at the helm, he was able not only to embrace the way Barcelona played, but also the way the players behave. Zlatan Ibrahimovic was not the first player to witness superstars behaving like obedient children, but rather just the first to mention it. Guardiola was able to harness his education and, most importantly, pass it on to his squad with vigour. His reign culminated in him becoming Barcelona's most successful manager ever, and at the tender age of 41. “It’s impossible not to choose Pep Guardiola as the best. He won everything and did it with style and class, which I absolutely love. He embodies the perfect development of the marvellous Barca school of football which he inherits from his mentor, Johan Cruyff,” Arsène Wenger, 2010. ATTITUDE It cannot have been an easy taste for Wenger to swallow; a man, over 20 years his junior, winning a trophy that has eluded him for 30 years once was bad enough. But twice? Yet envy was beat out by awe on this occasion. Yes, Barcelona spent money, but only for squad purposes. Guardiola's biggest deal was that of the aforementioned Ibrahimovic, and that was actually the season he regards as his most difficult. It was more the mental attributes of his team that Wenger so dearly appreciated; the aesthetics were a bonus. José Mourinho has been his arch-nemesis since the former's arrival into British football; nonetheless the Frenchman freely confesses his commendation for Chelsea's championship mentality under his Portuguese counterpart. It is a fighting quality not only instilled within the captain John Terry, but also in the goalkeeping stalwart Thibaut Courtois, through to the rangy-screener Nemanja Matic, through to the star Eden Hazard. It's a quality that, alongside technical skill, is necessary in order to win titles. It is something that Rijkaard began to give Barcelona; a job that Guardiola completed. BACK TO THAT NIGHT Go back to that 2006 night in Paris, and you will notice that Messi was joined by another of Catalonia's great sons in being absent in partaking. Xavi, arguably the second of the main driving forces behind Guardiola in the 2008-12 domination, had been hampered with injuries throughout the 05/06 season and would have to settle for a spectator's view. As mentioned earlier, the acclaim was poured unto Larsson's entrance - around the hour mark - as the raison d'être. There are some, however, that believe one particular player's impact was overlooked. He came on at the beginning of the second half, slipping effortlessly into one of the roles ahead of the holder Mark van Bommel. Used fairly sporadically until Xavi was hamstrung, this player had continued to show undoubted promise throughout the season after one in which is role had been primarily as a substitute, learning his game more by watching than by doing. After his introduction in the final, he kept it simple; giving and going between his teammates, making sure that they all kept their focus levels up. Barcelona had around 70% possession in that second half, yet it was the territorial possession that had increased the most and, thus, lead to the possibility of the goals. If you do not know who I am talking about yet, I am fairly sure you have not been watching football as much as you should have over the last decade or so. Andrés Iniesta has proved to not only be one of the most talented technical players of our generation, but also one of the most mentally strong footballers of all time. His record in the big games speaks for itself, and this year's Man of the Match award in the Champions League final made him the first man to win the award in the respective finals of a European Cup, European Championships and World Cup. "You're going to retire me [to Xavi]. This lad is going to retire us all," Pep Guardiola reportedly said. WILSHERE Like many effective players, he began highly understated. Yes, he was revered in Barcelona circles; but the world was no where near as aware of his talent as they were of most of the others that have passed through that infamous academy. No, he has never won the Ballon d'Or, but he believes he has already won it all, regardless. That is the attitude that manager's dream of, the collective being the most important goal of their player. Consider how many 'superstar' players that come out with comments about winning the title of the world's best player and you will notice that this number continues to rise with each passing year. Players like Iniesta are a dying breed, along with one-club men like Paul Scholes; the technical ability nowadays seems to far precede the more humane qualities. There are a number of reasons that Jack Wilshere should follow the lead of Iniesta; not least being the fact that he should recognise the similarities between the two of them from, simply, a human perspective. They both started at smaller clubs before moving through the academies at their huge club; Wilshere at Luton, whilst Iniesta was at Albacete. They were both heralded within their club's inner circles, without the attention of other big clubs circling like vultures and adding pressure to their progression. They both achieved success with their club and country at youth level, tending to play with older players due to their higher level of technique. Perhaps even more essentially, they both possessed slighter builds than those around them, thus making their technical ability evermore crucial to their playing style. TIME TO STEAL THE SHOW After Wilshere's impressive display for England in their 3-2 away victory of Slovenia, a number of critics enthused that Wenger should allow the midfielder to adapt to this role at club level. After all, the Arsenal man has won the Man of the Match award each of the six times he has featured in that particular role. The question is, what is this role? Pundits analysed, over and over, at how Wilshere played with and without the ball. Glenn Hoddle seemed to have come the closest to working out Wilshere's instructions when he said that: "Without the ball, Jack drops deeper to fill the hole in front of defence. With the ball, he is allowed to carry it as long as one of the other two drop and cover him." Indeed, this same question of roles was, perhaps, what prevented Iniesta in making an earlier impact for both Barcelona and Spain. He actually began as a deep-lying playmaker, but his talent and mind allowed for him to be able to move around where needed. In some sense this appears to be parallel to Wilshere's situation at Arsenal, even as it seems Roy Hodgson has decided to put his hat on the 23-year-old's future at the heart of his team's spine. Even now, at the age of 31, you ask most people where Iniesta plays and it is almost a guarantee that the answer will be as vague as 'midfield'. Play as Real Madrid on FIFA and it is almost certain that you will play against Barcelona in successive matches, with one player putting him wide-left, one placing him off Luis Suárez, one putting him alongside Ivan Rakitic in the midfield, one could even play him as a false nine! No matter where, the likelihood is that he will be the reason you throw your control pad to the floor in anger. And it is for this reason that I believe Wilshere should aim to replicate this impact at his club. ANSWER Yes, Wilshere would do well in a number of positions, with perhaps central midfield being his preference due to that being the area in which he grew up in, so to speak. However, it is highly dubious that many are aware of Guardiola 'growing up' as a right-sided midfielder, with only Cruyff's intervention moving him to his legendary pivot role. Consider his Arsenal teammate, Santi Cazorla, who has displayed such majestic performances at the deep-lying position that he could even redefine the roles requirements in a similar way to Claude Makélélé if he continues to impress. The point is that to improve, you need to play, and as long as he prevails through injuries then Wilshere should aim to make himself available to play in all of the positions he can. Look up the signature footballing traits of Iniesta and you will see keywords such as balance, vision and movement coupled with work ethic, versatility and invention. Look up Jack Wilshere's and you will see antonyms of such words. Iniesta's willingness to play anywhere on the pitch earned him the sobriquet El Ilusionista. Maybe it is time both Arsenal and England had their very own Illusionist.
  10. Siirtohuhut (Arsenal)

    En kutsuisi Emeryn pelikirjaa Espanjassa puolustusvoittoisemmaksi. Sanotaanko, että tuon pallonhallinnan lisäksi tuota tehokasta prässipeliä nähtiin enemmän, koska joukkue ajautui pallottomaksi enemmän. Hyvänä esimerkkinä toimisi, jos kuvittelisi Guardiolan valmentamaan pienempää seuraa ja näkisi miten tuo Pepinkin suosima tapa prässätä vastustajaa toimisi, kun pallonhallinta ei olisi ottelusta toiseen se 65%.
  11. Siirtohuhut (Arsenal)

    Lucas Torreiran siirto ollaan ilmeisesti viimeistelty tänään Venäjällä. Enää muodollisuudet puuttuvat. Napoli oli pelaajan perässä kovasti, mutta ei pystynyt kilpailemaan Arsenalin tarjouksen kanssa. Pelaajasta maksetaan nyt £8 miljoonaa ja loput £16 miljoonaa kahden seuraavan vuoden aikana, joten tämä ei ole iso isku siirtobudjettiin. Olen vinkunut itse pelaajaa jo yli vuoden Arsenaliin, joten voitte kuvitella kuinka innoissani olen tästä siirrosta. Tuskin tulee olemaan mikään huippuluokan vahvistus vielä ensimmäisellä kaudellaan, mutta potentiaalia löytyy ja pelaajatyypiltään on sellainen, että voittaa kannattajat helposti puolelleen. Bernd Leno oli myös matkalla Napoliin, mutta Arsenal antoi paremman tarjouksen. £22 miljoonaa olisi siirtosumma ja loistava ratkaisu maalivahdiksi. Tuo nyt on täyttä potaskaa, että Luke olisi syrjäyttänyt Lenon ja olisi parempi maalivahti. Pelasihan Hrádecky loistavan kauden ja oli ehkä Bundesligan tilastollisesti paras maalivahti, mutta on Leno parempi pelaaja. Kyse ei myöskään ole siitä, että eikö Leverkusen haluaisi pitää huippuluokan maalivahtia, vaan Lenolla oli sopimuksessaan optio, jonka mukaan saa aikaisintaan tänä kesänä etsiä itselleen uuden seuran, jos pyydetty siirtosumma maksetaan, sillä Leverkusen ei pelaa ensi kaudella Champions Leaguessa. Leverkusen hyväksyi tilanteen ja oli ajoissa hereillä, sillä hankki laadukkaan korvaajan Hrádeckyn muodossa ja oli jo valmistautunut Lenon poistumiseen seurasta. Ei missään maailmassa pelaaja jäänyt kakkosmaalivahdiksi ja tämän vuoksi nyt ole lähtökuopissa. Lisäksi kommentit, joita olen lukenut, minkä mukaan Leno olisi Saksan maajoukkueen varamaalivahtien varamaalivahtien varalla, niin ovat typeriä. Leno on ollut tasaisesti kakkosmaalivahtina tai sitten kolmantena vaihtoehtona Neuerin ja ter Stegenin kanssa. Pariisissa aivan statistin rooliin jäänyt Trapp valittiin kisajoukkueeseen ennen Lenoa, mutta ei tuo Lenoa syrjäyttänyt Saksan ryhmästä pelillisten taitojensa vuoksi, vaan Die Mannschaftinkin suunnalta sanottiin aivan selvästi, että Trapp otettiin Venäjälle mukaan, jotta joukkueessa olisi selvä hierarkia maalivahtien kesken ja jokainen ymmärtäisivät roolinsa. Haluttiin siis pitää joukkuehenki mahdollisimman hyvänä eikä synnyttää liikaa kilpailua turhasta pelaajien välille. Arsenalin siirtokassasta on nyt siis käytetty £8 miljoonaa Lucas Torreiraan, £22 miljoonaa Bernd Lenoon, £15 miljoonaa Sokratis Papastathopoulosiin ja Stephan Lichtsteiner saapui ilmaiseksi. Pelaajia on lähtenyt pois jo mukava määrä kokeneita sekä nuoria, mikä vapauttanut palkkoja. Lisäksi Lucas Pérez varmaankin lähtee seurasta. Voisi kuvitella, että tuon käytetyn £45 miljoonan vuoksi Arsenalilla olisi vielä toinen vastaava käytettävissä, joka käytettäisiin mahdollisesti vielä toiseen keskuspuolustajaan sekä tiettyjen pelaajien jatkosopimuksiin. Tämä toisen keskuspuolustajan hankinta riippuu täysin siitä, että mikä on Shkodran Mustafin tulevaisuus. Gelson Martins ja muutama muu ollut huhuissa myös, mutta mikään ei tosin ole viitannut siihen, että Arsenal olisi hyökkäyspään pelaajien perässä. Arsenalin ryhmä näyttäisi tulevaa kautta ajatellen tällä hetkellä vastaavalta (olettaen, että Jack Wilshere tekee jatkosopimuksen): Goalkeepers: Petr Cech, Bernd Leno, Emiliano Martínez, David Ospina Right Backs: Héctor Bellerín, Carl Jenkinson, Stephan Lichtsteiner Centre Backs: Krystian Bielik, Calum Chambers, Rob Holding, Laurent Koscielny, Konstantinos Mavropanos, Shkodran Mustafi, Sokratis Papastathopoulos Left Backs: Sead Kolasinac, Nacho Monreal Central Midfielders: Mohamed Elneny, Ainsley Maitland-Niles, Aaron Ramsey, Lucas Torreira, Jack Wilshere, Granit Xhaka Forwards: Chuba Akpom, Takuma Asano, Pierre-Emerick Aubameyang, Alex Iwobi, Alexandre Lacazette, Henrikh Mkhitaryan, Mesut Özil, Lucas Pérez, Danny Welbeck Tuossa olisi 14 pelaajaa, jotka eivät ole HG (home-grown) ja täytyy rekisteröidä joukkueeseen. Maksimihan on 17 tällaista maksimissaan 25 pelaajan ryhmästä, joista 8 sitten olisi HG. Pelaajia, jotka taas ovat HG, niin näitä löytyy ryhmästä 8 kappaletta eli Arsenalin tilannehan on tämän osalta loistava. Lisäksi pelaajat kuten Ainsley Maitland-Niles ja Konstantinos Mavropanos ovat nimiä, joita ei tarvitse edes rekisteröidä vielä joukkueeseen, kuten myös muut nuoret nimet, jotka esiintyivät viime kaudella. Arsenal voi siis hyvillä mielin toimia vielä siirtomarkkinoilla ja panostaa ulkomaalaisiin nimiin. Ei olisi ongelma, vaikka tulisi vielä 3 pelaajaa sisään, tai jos Mustafi jäisikin, niin sitten 2 lisää. Jos taas Wilshere esimerkiksi lähtisi, niin Arsenal voisi vain merkata Maitland-Nilesin 25 pelaajan ryhmään HG:ksi ja oltaisiin jälleen täysin ongelmitta. Niin, ja Arsenal tulee todennäköisimmin pelaamaan joko 4-2-3-1 tai 4-2-2-2, joita molempia nähtiin Sevillassa ja Valenciassa. Tietenkään 4-3-3 ei ole myöskään mahdoton, mutta tuo oli Pariisissa enemmän pakonomainen ratkaisu, koska pelaajamateriaali vei tuohon suuntaan. Mitään timanttia tai muuta vastaavaa kapeampaa muodostelmaa tuskin nähdään muualla kuin FIFA 19:ssa ensi kaudella.
  12. Bundesligan parhaaksi maalivahdiksikin valittu Luke siirtyy nyt siis odotetusti Bayer 04 Leverkusenin riveihin. Upea siirto. Lukas Hradecky joins Bayer Leverkusen from Eintracht Frankfurt Bayer Leverkusen have signed Finland international goalkeeper Lukas Hradecky from Eintracht Frankfurt, with the 28-year-old signing a five-year contract with Die Werkself. Slovak-born Hradecky had been at Frankfurt since 2015, and featured in 100 games in all competitions for Die Adler. The 2017/18 campaign was arguably his most impressive to date, though, with the DFB Cup final win over Bayern Munich confirming his talent. “We’re very happy to have strengthened our team with an outstanding goalkeeper,” enthused Leverkusen sporting director Rudi Völler. “Lukas Hradecky is an excellent Bundesliga keeper, has international experience and was an absolute leader in Frankfurt. He demonstrated his quality impressively in the Cup final.” Hradecky missed just a single game in his three years with Eintracht, but had confirmed last month that he would not be renewing his contract at the Commerzbank Arena. Hradecky becomes the third Finn to turn out for Leverkusen, following former Liverpool centre-back Sami Hyypiä and current striker Joel Pohjanpalo. “It’s an important step in my career,” said the 36-cap Finland No.1. “Bayer are a major player in the Bundesliga; the team plays beautiful attacking football and is a regular in European competitions. I’m sure we can achieve a lot together in the coming years.”
  13. Arsenal-aiheiset dokumentit, koosteet ja videot

    Mozartista tullut lyhytdokumentti, joka julkaistu Arsenalin virallisilla sivuilla:
  14. Tällainen ketju pystyyn, sillä varsinkin YouTube on täynnä materiaalia fiilistelystä tiedonantiin. Tietääkseni ei ainakaan joukkuekohtaista ketjua ole tai ainakaan ei pistänyt silmiin. Linkatkaa tänne kaikenlaisia pätkiä aivan vapaasti, niin saavat kaikki mukavasti katsastaa sitten tylsinä hetkinä. Dokumentteja tai mitä ikinä keksittekin on mukava myös selailla. Listaankin tähän avausketjuun jo muutamia. Armir Ko: AK49: Laadukkaita koostevideoita joukkueesta ja pelaajista monen muun tapaan. Arsenal Fans Tv: ArsenalFansTv: Kuten nimi kertoo. Videoita lähinnä fanien näkökulmasta. Culann Davies: CWDcomps: Koosteita otteluista, pelaajista, ymv. Melko fiilistelypuolen tavaraa. CWDprods: Videoita pelaajien otteista tietyissä otteluissa. Lähinnä joukkueen nuoremmista lahjakkuuksista ja mahdollisista tulevista pelaajista. The Geo Arsenal: TheGeoArsenal: Loistavia videoita jälleen Arsenaliin liittyen, mutta välistä saattaa löytyä jotain muutakin. Gordon Lam: ArsenalSupremo + MrArsenalSupremo: Haastatteluita ja muuta mukavaa. Melko paljon materiaalia, jota voisi katsoa myös seuran omilta sivuilta. Grant: AllAboutArsenal: Grant kertoo läpi kauden omat mietteensä otteluista, pelaajista, siirtoikkunoista ja muusta mitä seurassa tapahtuu. Emmanuel Frimpong: Emmanuel Frimpong: Frimpongin oma YouTube-kanava. Mario Slade: emirejc: Kuten monet muutkin. Ehkä vain hieman parempi. Sääli, että hieman hiljaista ollut. Victoria Concordia Crescit: GoonerJuan: Laadultaan aivan ykköskamaa ylemmän ja GeoArsenalin kanssa. Vladislav: TheVladVideo: Kausien katsasteluita koosteiden muodossa ja promovideoita. Lisäksi vähän pätkiä aiheesta, joka ei Arsenaliin liity. Ja loppuun vielä tuore video Culann Daviesilta: [video=youtube;l5d3xnqOdWo]http-~~-//www.youtube.com/watch?v=l5d3xnqOdWo "Long gone are the days that Arsenal produced and fielded no British talent. Here's a video depicting the 5 talented British lads who recently signed new deals at Arsenal."
  15. Siirtohuhut (Arsenal)

    Stephan Lichtsteiner varmaankin nyt tulee sisään ja hyvä niin. Kokenut Italiassa kaiken voittanut laitapuolustaja, joka todistanut pystyvänsä vieläkin pitämään kovalla tasolla suuria minuutteja. Ilmaissiirtona sellainen ratkaisu, että ei voi kritisoida lainkaan. Olisi idioottimaista jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä ja peluuttaa Bellerínia jo kolmas kausi putkeen noin 50 ottelua kaudessa. Emil Forsbergia on huhuttu tosiaan myös, mutta en tuohon jaksa uskoa. Arsenalilla ei ole kyseiselle pelaajalle tarvetta ja £45 miljoonan hintalappu ottaisi aivan liian suuren lohkon siirtokassasta, mikä nyt saattaa olla siinä £50–80 miljoonan paikkeilla. En tosin allekirjoita, että eikö pelaajan vauhti riittäisi Englantiin. Ollut kuitenkin Bundesligan yhden nopeatempoisimman hyökkäävän joukkueen avainpelaajia. Eikä tämä ole mitään FIFA-videopeliä, vaan todellisuutta. Forsberg olisi vahvistus monelle englantilaisseuralle. Lichtsteinerin lisäksi näyttää siltä, että Sokratis Papastathopoulos saapuisi Arsenaliin Dortmundista. Täytyy nostaa hattua Sven Mislintatille todella, sillä pelaajan kanssa pitäisi olla nyt kaikki kunnossa, mutta Dortmundin kanssa neuvotellaan vielä siirtosummaa £12,5–15 miljoonan (€15–18 miljoonan) välillä. Tuohon hintaan nykymarkkinoilla parhaassa iässä oleva maailmanluokan keskuspuolustaja on mahdollisesti yksi tämän kesän parhaimmista hankinnoista. Muita uskottavia huhuja ovat Bernd Leno, joka nyt Lukas Hrádeckyn saavuttua varmastikin siirtyy pois Leverkusenista. Tulevaksi osoitteeksi on Arsenalin lisäksi puhuttu Wolverhamptonia, Napolia ja Atlético Madridia. Mislintat olisi kiinnostunut myös Jean Michael Serista, jota Paris Saint-Germain yritti viime kaudella saada osaksi Unai Emeryn miehistöä, joten olisi päävalmentajallekin tuttu ratkaisu. Lisäksi Raúl Sanllehí yritti tuoda Serin Barcelonaan, mutta pelaaja jäi vielä kaudeksi Nicen riveihin. En yllättyisi, jos tässä olisi jotain perää, sillä ilmeisesti Arsenal oli myös kiinnostunut pelaajasta viime kesänä ja tammikuussa uudelleen. Tietenkin sitten löytyy vielä Freiburgin nuori talentti ja Bundesligan viime kauden yksi parhaimmista puolustajista nimeltään Çaglar Söyüncü. Turkkilaisen suunnasta ollaan puhuttu melko avoimesti medialle tulevasta siirrosta kesällä ja Arsenal mainittu myös. Mislintat kävi muistaakseni tapaamassakin pelaajaa viime talvella ja Arsenalin henkilöstöä on ollut seuraamassa pelaajan otteita useampaan otteeseen paikanpäälläkin. Muut nimet ovat tällaisia vakiokasvoja näissä keskusteluissa, joten jätän ne mainitsematta. Pois ei ole oikein lähdössä juuri nyt kukaan tai ainakaan mitään osoitteita ei voida spekuloida. Tosin Santi Cazorlan ura jatkuu Villarrealissa, mikä antaa jälleen yhden syyn lisää seurata kyseisen seuran toimintaa.
  16. Arsène Wengerin seuraaja

    Kaikenlaisia juntteja maailmasta löytyykin. Ketju lukkoon.
  17. Arsenalin varmistuneet pelaajasiirrot

    Asano to join Hannover 96 on loan Takuma Asano has agreed to join German side Hannover 96 on loan next season. The 23-year-old joined us in July 2016 before spending two seasons on loan at VfB Stuttgart where he scored five goals and was part of the team that gained promotion to the Bundesliga in 2017. Before joining us, the forward spent three years with Sanfrecce Hiroshima in the J-League, where he won two league titles, three Super Cups and the 2015 'Rookie of the Year' award. We would like to wish Takuma well for his season at Hannover 96. The deal is subject to the completion of regulatory processes.
  18. Arsène Wengerin seuraaja

    Jo kauan sitten oli tämä kyseinen kuva avatarinani täällä keskustelufoorumilla. Enpä olisi koskaan arvannut.
  19. Per Mertesacker (Arsenal 2011–2018)

    Senior Career Hannover 96 II 2003–2004 Hannover 96 2003–2006 Werder Bremen 2006–2011 Arsenal 2011–2018 Per Mertesacker on jälleen yksi pelaaja Arsenalissa, joka jakaa omien kannattajien mielipiteet. Itse olen pelaajan puolella, vaikka ajoittain olen repinytkin hiuksia päästäni kiitos kyseisen saksalaisen. Kuitenkin kukaan ei voi kiistää, että kuinka suuressa roolissa kyseinen pelaaja on joka kausi ollut, kun Werder Bremenista seuraan saapui 2011 kesällä. Mertesacker oli se pelaaja, joka nosti puolustuksen uudelle tasolle ja nousi näiden vuosien aikana joukkueensa johtajaksi, yhdeksi tärkeimmistä pelaajista sekä kenties nyt muodostaa Valioliiga parhaimman keskuspuolustuksen yhdessä Koscielnyn kanssa. Tässä pelaajasta aivan loistava haastattelu, jonka voimin pystytän myös tämän ketjun. Jatkossa sitten, kun yhdestä ottelusta haluaa antaa kaikki kehut tai kaiken kritiikin yhdelle pelaajalle, niin voi saapua tähän ketjuun avautumaan tunteistaan. Lisätään tähän alkuun vielä hieman kommentteja, että minkä takia näen Mertesackerin Arsenalin tulevana kapteenina: “Per has a lot of class on the pitch and after the game. He is well respected, also in the dressing room, because he is always 100 per cent committed and gives everything for the team. Every day he works with 100 per cent commitment. They are typically German qualities but even more typically Mertesacker.” Arsène Wenger’s assertion is further evidence that Per Mertesacker’s value to Arsenal stretches far beyond the assured central-defensive displays. Per has established himself as a crucial component of the Arsenal set-up. He helps harness team spirit, leading by example on the pitch and occasionally displaying his quirky sense of humour off it - just search ‘Mertesacker mean tweets’ on YouTube for an amusing example. The high regard with which Per is held in at the club goes far beyond his manager. Per Mertesacker “I always see Per as a role model,” revealed Mesut Özil in August. “I speak to Per a lot. Per is always there to help me out,” added Calum Chambers recently. Arsenal’s vice-captain - who has regularly worn the armband over the course of the last season and a half - is certainly not short on knowledge of the game, having turned 31 this year. As one of the squad’s most experienced players, the World Cup winner’s presence has proved vital in crafting together what could well be the most close-knit group Emirates Stadium has ever housed. It should come as no surprise then that, with the squad so united, Arsenal are set to enter 2016 harbouring very realistic hopes of lifting the Premier League title for the first time in 12 years. A league winner’s medal has so far escaped Per during a career in which he has added to his success on the international stage with three domestic cup trophies. Speaking to the Arsenal Magazine in one of the interview rooms at London Colney recently, the charming defender made his determination to change that this season abundantly clear - and emphasised why Arsenal’s unified team dynamics could make the difference. Per, you’re in your fifth season at Arsenal. How has the relationship among the squad evolved since you arrived? Firstly, for me it was a good opportunity to join the club. Arsenal decided to buy a few new players, because of their results at the start of that season. They bought players late in the transfer window, something unusual for Arsène Wenger. You have to take that as a motivation. I was very grateful for the opportunity to join the club. I thought it was going to be a critical week for everyone because of the result against Manchester United. But when I came, the situation was totally different. It was calm. There were no supporters at training, no press. That gave me the feeling that it was more calm than it would have been in Germany, with all the press and people there. It was more relaxed and that made it a good situation for me to focus on my job and settling in, trying to adapt as quickly as possible to the language and my team-mates. The situation is different now in terms of how we approach things and how we’ve dealt with certain situations. That gives you experience and it makes you stronger. We went through difficult periods where we were doubted a lot but, as a team, we always focused on ourselves, on things like how we could improve, how we could better ourselves. How did we do that? By communicating, by coping with tougher situations. Slowly there is a feeling that the basis is much stronger than it was when I arrived. We have a good potential but still, there’s always room for improvement. You can always communicate better, analyse situations better, work harder. There’s always this feeling I have that the team wants more, and that’s a good sign. We want to prove we have a certain consistency and therefore we have to prepare even more than we have ever prepared. How would you describe your role off the pitch? When everything goes well, it’s easy for every player. You have a certain rhythm and momentum. You recover quicker, you play better, the confidence is sky high. In terms of when you’re not so successful, when you go through difficult periods, I try to bring in my experience, speak a lot, train well and help out in certain situations. You want to keep the confidence at a certain level. When it’s not going well, you have to keep your focus. You have to make sure that no one is drifting away from the group and thinking too much about themselves. That’s what I mean when I talk about taking care of the team. In those difficult situations, you have to be vocal and on the ball to make sure that everyone is training well and performing well. In general though, I’d say we are much more resistant than we were. Your team-mates talk a lot about you being a leader in the dressing room. Is that something natural or has it developed over the years? Everyone has their own personality and brings something to the team. Our dressing room is really lively. We have different characters and the young, talented players sometimes look up to the more experienced guys. In that case, I have a role to play. I do it in an honest way. Things that I learnt and grabbed during my career that I think are important would include being genuine to all the lads and treating everyone equally and differently. That’s something I try to do in the dressing room. There’s no hidden secret - I just try to contribute. What happens after a disappointing result? Who tends to speak in the dressing room? It’s very important that it’s not always the same people, not always the captain or the vice-captain. Obviously there are situations where you need to talk but we need a lively squad to be successful. Sometimes if someone feels something and stands up and says what they are thinking, we are all very happy about it. Sharing the responsibility is one of the keys. That’s how we approach it. It’s not only the captain or the vice-captain who stands up and speaks. That’s not the case. We think we are very good in sharing responsibility, in sharing these moments. Is there anything specific that you will do when the team are going through a tough time? We’ve got different characters here and everyone needs different things. That’s what I mean when I say that you try to treat everyone equally but in a different way. You approach people in a different way and speak to them in a different way. You try to get everyone involved, especially on the pitch. When we go out, we concentrate, we are on the ball and we all speak the same language. Off the pitch, there are a lot of things going on. Everyone has their own habits, their own things to do. You respect that and there’s not a lot of talking or guiding people. Everyone is professional enough to cope with situations but on the pitch we want to be a unit from top to bottom. "You had to earn their respect in training. Slowly, you start being comfortable with those situations. At first, it can be difficult to train with the first team and then, at the weekend, go back down to the reserves and play for them. I needed to learn how to be respected as a professional even when I was young." – Per Mertesacker That means communicating to each other, pushing each other on and helping each other out. I’d sum it up by saying we move forward as a team when everyone is on the same page - that’s the most important thing for me. Will the boss ever come to Mikel and yourself to enquire about the mood in the squad? He knows us very well. He will have a few words now and then, and we will too if we think we need to speak to him. The most important thing for us two is to keep up the mood, keep up the confidence, even when we find ourselves in difficult situations. We feel that the squad responds well to what we’re doing so that has to be the target - that we continue on that path. We need to make sure that everyone feels confident in the game and in the dressing room. A good atmosphere is essential if everyone is to perform at their very best. As long as we keep our structure and that atmosphere, I think we have a good chance to compete at the top. You occasionally captained Werder Bremen when still young. Looking back on it, how beneficial was that experience? Soon after I was made permanent captain, I actually left the club. The manager there told me I was going to be captain and then five weeks later I was at Arsenal. You feel it when a manager gives you a certain role. You try to lead by example. I’m not going to demand anything from the lads that I’ve never done before. If you speak, you need to have something you did before to refer back to as emphasis. You need to be honest with everyone in different situations to make sure they feel ok. I’ve learnt a lot. Not only at Bremen but when I started too. I went through difficult periods. You have to perform well to earn the respect of the lads. Things come with that. It’s not just being a leader in the dressing room, you have to lead the team on the pitch too. That’s the most important thing for us as football players. We spoke to Torsten Frings recently, who said you’ve always been the sort of player with no ego, who just wants the best for the team. How important is it to have a diverse set of characters in a successful squad? It all comes back to team sports. It’s not about me or anyone else, it’s about the club. We want to dedicate our lives to that club, and that means more to me than just performing well individually. I think there are characters in the squad that just take care about playing football and try not to lose energy, which is what you need. You always have different types of characters but my personal approach was always that I would feel good if things were put in place, were planned and were organised. I try to communicate well on and off the pitch so the lads know that when I say something it’s honest and it’s the truth. Torsten Frings I won’t change that. It’s always for the good of the team. I haven’t changed in that regard. The first thing for me was always helping the team. That’s probably what Torsten tried to mention, but it’s the first time I’ve heard it from him, so it’s pleasing! There are a number of very experienced players in the Arsenal squad at the moment. Does that take pressure off you when it comes to off-the-pitch duties? Yeah, of course. Like I said, sharing the responsibility is a huge part of our job. The more people you have, the more people who want to get up and say something, the easier it is for the whole squad. Having such an experienced squad makes it so much easier for everyone. I think we always help each other on and off the pitch. We share information, experiences. That’s something that I’ve learnt is very important. We have young players who want to contribute and have their say about certain things, because they are different people with different outlooks. It’s important to respect that. I will never allow anyone to lose focus because that would mean that we weren’t on the same page. I don’t want to think about it because I don’t want to consider being on an unsuccessful way, and that would be the starting point. We don’t allow ourselves to do that, and if it did happen, we have a lot of players who can step up and put that right again. One of those experienced players is Petr Cech. What has he brought to the squad? Huge experience. He has won a lot of titles, including the Premier League. He knows how to deal with situations and how to stay consistent. He knows how to win things and, to get information, advice and opinions from him makes us stronger. I realise that this is very important for a squad that is on the one hand young and talented and on the other hand has experienced players who still want to learn a lot about the game. Petr is vocal. He wants to speak, he wants to share that information and what a win-win situation that will be for us over the next few years. Having someone like Petr around must be very useful for the club’s young players. Four of them made their debut in the recent Capital One Cup match at Sheffield Wednesday. How did you try to help them deal with that experience? It is difficult because you train once with them before the game. But it helps the players to step up and see how it is. When you feature in a game like that, you have to show your skills. You try to give them a good feeling before. I won’t talk a lot because they have to be themselves and play their way. But giving them a good feeling, a good atmosphere to be in, helps them to become better players. The experience is vital for any youngster coming through. What was it like when you were coming through at Hannover? Was there anyone in particular who made it easier for you? Well first of all I had to earn their respect. There was no one who took care of me. I was one of two or three young players who got their experience of training with the first team while playing for the under-21s. You had to earn their respect in training. Slowly, you start being comfortable with those situations. At first, it can be difficult to train with the first team and then, at the weekend, go back down to the reserves and play for them. I needed to learn how to be respected as a professional even when I was young. Per Mertesacker in action for Germany But by being consistent in the sessions, by being focused and performing well, you slowly earn that respect. Suddenly, they speak to you and think you are a good addition to the team. First of all, you need to act really seriously and respect everyone. You need to be kind off the pitch and be brave on it. How advantageous was it for you to have grown up in such a sporting family? My family has always been very interested in sport. I can remember my father taking me to football when I was four years old. At that time I was really grateful to get a hobby and to get myself going in team sports. But it was not only football. They took me to table tennis as well and I would go on a weekly run on a Sunday. They were really sporty and that helped my brothers and me to grow up playing team sports. It helped me get to know myself a bit better, learn how I react in certain situations. I think sport can help in many different ways, certainly how to manage yourself in difficult situations. And now you’re married to an international handballer… It was quite good for me to get in touch with women who are famous and are doing well in sport on a daily basis. As a footballer, getting in touch with different sports is very important to open yourself up. There are lots of people who dedicate their lives to sport and don’t earn as much as footballers do. That was something I realised, that great sportsmen and women dedicate their lives to the sport, to be healthy and are motivated by success. I’m very grateful for that. At that time, early on I didn’t realise how happy I would be to be the partner of someone who has dedicated her life to sport. She understands me even better and that makes things so much simpler for me to perform on and off the pitch. She knows exactly what’s going on regarding the situations and pressure I have to deal with. She knows exactly what I mean and when we talk about things, they are easy for her to understand. We decided to have a family together and that meant for her to stop her sporting career. It was a hard decision for her but I think she’s grateful to have two healthy boys. Now we are looking forward to our next chapter, which may start in maybe five or 10 years. We want to educate our children as we were educated, with sport. Finally, you mentioned your children. Do you encourage them to have an active lifestyle too? At the moment it’s quite difficult. I think it’s a good thing that they grow up bilingual. They have a good opportunity to grow up this way and we love it. But we are sporty and they pick things up so quickly, like what we do. It’s not only football and handball though. It’s more general - we try to get them educated to become sporty. Their grandparents - her parents and my parents - are looking after them as well and they do that well by going out with them, trying to find hobbies and what they are good at. We are really happy to have such a big and healthy family. The boys’ grandparents have made a massive contribution to that. Per Mertesacker
×