Jump to content

Merseyside2

Members
  • Content count

    3,356
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Merseyside2

  1. UEFA Champions League 2016–2017

    Yksi huikeimmista ottelupareista ikinä. Harmi vain, että Barca jatkoi.
  2. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Kirkbyn tulevasta harjoituskeskuksesta promokuvia. Tulee kyllä hienolta näyttämään ja olemaan up-to-date. Echon sivuilta voi lukea mitä kaikkea keskus tulee sisältämään.
  3. Arsenal F.C. 2016–2017 – We Are The Arsenal

    Tuosta vastoinkäymisistä niin Arsenal on monta vuotta ollut sellainen joukkue, jolla peli kulkee kun ei ole niin sanotusti enää pelattavaa esimerkiksi UCL:ssä. Sitten vaikka Arsenal olisi päässyt kampeamaan itsensä lähelle jatkopaikkaa, niin jokin sitten päässä naksahtaa ja se viimeinen askel on jäänyt ottamatta. Kyllähän eilen Wengeriä kävi sääliksi, lähinnä sen takia, että olisi nyt tajunnut edes sen 3-1 maalin jälkeen pistää joukkueen vain kilpikonnaksi maalinsa eteen, ettei ihan tuollaista nöyryytystä olisi nähty. Toki pelaajien motivaatio, olisiko siihen riittänyt, en tiedä. Ei kuitenkaan henkiselle kantille tee hyvää nämä isot tappiot. Noh Lincoln viikonloppuna joka nyt kaatuu kaikesta huolimatta. Alexisin bannaisin kauden loppupeleistä, kun 5-1 tilanteessa tuntui hymy ja nauru olevan herkässä vaihtopenkillä. Sitten ikkunan ekana päivänä vain rahat pois siltä ketä eniten maksaa. Toki Alexis ei ole sellainen pelaaja, joka löysäilee kentällä missään tapauksessa, joten eiköhän mies kentältä vielä loppukaudella löydy. Myrkyllinen on tunnelma tällä hetkellä Arsenalissa, jota ei toivoisi millekään seuralle.
  4. Arsenal F.C. 2016–2017 – We Are The Arsenal

    Ei ollut kyllä Walcottin tilanne pilkku, sillä Alonso selkeästi osui palloon taklatessaan. Koscielnyn punainen olikin sitten naurettavaa pelleilyä.
  5. Ja odotetusti: Zlatan Ibrahimovic and Tyrone Mings have been charged with alleged violent conduct by the FA after Saturday's Premier League game
  6. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    pistetään nyt tällainenkin tähän. Oli Liverpoolin eka "tupla" Arsenalista, sitten 99/00 kauden, jos en väärin ymmärtänyt. Kyllähän tää isoissa peleissä isolla prosentilla onnistuminen lupaa helvetin hyvää jatkoa ajatellen, mutta pitäisi noita pienempiä seuroja oppia voittamaan.
  7. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Jee. Ei nyt oikein jaksa innostaa tämä voitto. Vieläkin niin pettynyt Leicester pelin esityksestä. Ehkä tunti pari niin homma tuntuu hyvältä. Toisaalta sitten voikin valmistautua ensiviikon pettymykseen Burnleya vastaan. Iha ok, joskin huolimaton peli Poolilta. Mane oli tulessa, samoin Lallana. Canilta aika hirveä peliä, ja toivottavasti Hendo tulee takaisin. Saksalaisella ei tällä hetkellä onnistu oikein mikään ja helpotkin pallot karkailevat vaarallisesti. Matip oli pakistosta paikallaan. Lallanalta tuttua prässäämistä. Tärkeä tulos, mutta katsotaan nyt pari peliä ennen kuin heitellään konfetteja.
  8. Ajattelin siis luoda kapullemme tällaisen ketjun, miehen peliura on kuitenkin muutaman vuoden päästä ohi, joten toivosinkin että tänne sitten palattaisiin muistelemaan miehen uraa. Gerrard saavutti Newcastlea vastaan upean virstanpylvään pelattuaan 600. pelinsä Liverpool paidassa. https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcS5KBaYqRrLw9uE5rbxyDIQ_F99MdRsyiGiog5_aLgQ6s7CYna8F-6ouEQ Steven George Gerrard syntyi 30 toukokuuta 1980 Liverpoolissa. Hän aloitti jalkapallon pelaamisen jo lapsena, pelaten ensimmäiset vuotensa Whiston Juniors joukkueessa. Liverpoolin scoutit huomasivat hänet pian, ja yhdeksän vuotiaana Stevie siirtyi Liverpoolin akademiaan. Ensimmäisen ammattilaissopimuksen hän teki Liverpoolin kanssa vuonna 1997. Debyyttinsä edustusjoukkueesssa hän teki ensimmäisen kerran vuonna 1998 Blackburnia vastaan pelatussa ottelussa, jossa hän tuli viimeisiksi minuuteiksi kentälle. 1999-2000 vuonna Gerrard alkoi saamaan säännöllisesti peliaikaa Jamie Redknappin parina Liverpoolin keskikentällä. Ensimmäisen maalinsa hän teki Sheffield Wednesdayta vastaan: Läpimurron maailman huipulle hän teki kuitenkin kaudella 2004-2005. Gerrard teki ikimuistoisen maalin Olympiakosta vastaan UCL:ssä joka siivitti Liverpoolin jatkoon lohkostaan. Tämä peli taisi olla tv-peli ja muistan nähneeni tämän maalin suorana. Gerrard oli jo nimetty joukkueen kapteeniksi ennen tätä kautta. Liverpool pelasi huikeasti UCL:ssä lyöden suuria seuroja toistensa jälkeen, ja löysi itsensä finaalista uuden valmentajansa, Rafa Benitezin kanssa. Eka puoliaika alkoi karmeasti ja 0-3 olivatkin lukemat puoliajalle mentäessä. Gerrard kuitenkin aloitti maalillaan kaikkien aikojen uskomattomimman takaa-ajon kaikkien aikojen parhaassa finaalissa. Liverpool voitti sitten 5:n UCL pyttynsä rankkareilla. https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQ39wDioG25yJWaBydcIbHFhyNeEAItolqf90glcfY0oBWwxn1sJ6x2Qg Ettei menisi liialliseksi historian kertomiseksi, niin vähän omia ajatuksia. Tilastoja en jaksa alkaa kaivelemaan tänne, jätän sen homman kiinnostuneille! No kuitenkin, minulle Steven Gerrard on kaikkien aikojen paras keskikenttäpelaaja. Silloin lapsena, kun aloin futista enemmän seurailemaan, niin kyseinen pelaaja nousi esille muista. Liverpoolia usein sanottiin "yhden miehen joukkueeksi", joten ajattelin että pakko olla hyvä pelaaja kyseessä, jos mm. UCL:n menivät voittamaan. Torresin kanssa Gerrard muodosti yhden kaikkien aikojen vaarallisimmista kaksikoista, ja 6 UCL pytty olikin lähellä 2007 vuonna. Gerrard on tunnettu upeista ja voimakkaista vedoistaan ja seuraavassa herran ehkä hienoimmat maalinsa: http://www.youtube.com/watch?v=c0um8bdoRNc&feature=related Gerrard erottuu muutenkin muista jalkapalloilijoista siinä, että on koko uransa pelannut yhdessä seurassa. Minulle hän toimiikin eräänlaisena vastavoimana nykypäivän meiningille. Gerrardhan olisi loistossaan kävellyt minkä joukkueen avaukseen tahansa, mutta oli lojaali sille joukkueelle, mikä tarjosi hänelle mahdollisuuden nousta huipulle. Tällä kaudella on taantuminen ollut selvää, ja jalka on alkanutkin painamaan, mikä on sääli. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja Gerrard jääneekin aikanaan historian kirjoihin yhtenä parhaista joka ei koskaan voittanut Valioliigaa. Tai no, eihän sitä tiedä, mutta nyt Liverpool on sen verran rakennusvaiheessa että paha uskoa. On myöskin ylikatsottu maailman parasta pelaajaa valittaessa. Mediaseksikyyttä tyyliin Beckham ei Gerrardilla ole, mutta kaikkea muuta on.
  9. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Melkeinpä arvasi tämän kun luki Ranierin potkuista. Samat paskat kaudesta toiseen kusevat Poolin pakkiin. Lucas ja Migs etunenässä. En ymmärrä miten itseluottamustasot voivat näyttää olevan noin alhaalla. Sen verran kauan tullu tätä samaa kuvioo katseltua, että jossain kohtaa se rajakin tulee vastaan. Kesällä tarvitaan iso remontti jälleen kerran. Avaukseen nyt GK, CB, CM ja ST. Tuskinpa tulee, joten voi hyvillä mielin jättää futiksen seuraamisen arvokisoihin ja yksittäisiin peleihin. Uudet, rahaa polttavammat omistajat olisi kova sana. Ei voi olla, että joka tammikuu menee siihen, ettei löydy vahvistuksia.
  10. Euroopan liiga

    Spurs näyttää tosian sulavan joka keväiseen tapaan. Gentin kanssa 1-1 ja nyt Alli aivan järjetön ja ruma taklaus.Seurauksena punainen. Tuosta voisi heittää ihan kaikkiin kilpailuihin bannia.
  11. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Liverpool uudistaa harjoituskeskustaan ja uusi keskus Kirkbyssä yhdistää akatemian ja ykkösjoukkueen tilat. Rafahan aikoinaan jo kyseistä tilaa vaati, että nyt ollaan tämäkin päivittämässä nykypäivän standardeille. Melwood jää taakse. 50 miljoonaa puntaa harjoituskeskus maksaa, mutta nyt päästään Cityjen ja muiden kanssa samalle tasolle fasiliteeteissa. 2019 pitäisi valmistua. Kloppin ideoima ja vaatima uudistus.
  12. Englannin Valioliiga 2016/17

    Off topic. Mielestäni Virkkunen on selvästi Suomen paras futisselostaja. Tietää lajista ja tuo lisäarvoa heitoillaan. Lisäksi hänen äänensävynsä on sellainen jota mielellään kuuntelee. Hehkuttaa myöskin maaleja ja ratkaisevia tilanteita erittäin hyvin. Dissaa ja heittää vitsiä tiimeistä ja pelaajista, mutta vastapuolelta antaa sitten credit where it's due. En jaksaisi kuunnella selostajaa joka kulkisi jotain keskitietä pitkin. Sellainen selostaja kuuluukin mutettaa.
  13. Arsenal F.C. 2016–2017 – We Are The Arsenal

    Gary Neville on nyt erittäin ristiriitainen jamppa joka tapauksessa. Joo, miehellä on näkemystä pelistä, mutta tuntuu että hänen agendansa Skylla on vain aiheuttaa mediassa kakkamyrskyä Manun kilpailevia seuroja kohtaan. Milloin Liverpoolin maalivahtien pitäisi kopata jokaikinen kulmuri nyrkkeilemisen sijaan, milloin Mesut Özilin pitäisi hikoilla, milloin Arsenal fanien pitäisi kehua Wengeriä blaablaablaa. Aivan järkyttävää agenda settingiä, mutta toisaalta eipä tarvi Viaplayn takia enää Skyn lähetyksiä katsoa (lähinnä Martin Tylerin takia yök). Mun mielestä on keneltä tahansa ylemmältä taholta aivan järkkyä arroganssia arvostella faneja mielipiteen antamisesta, kun Nevillet ja co. itse tekevät juuri samaa. Antavat mielipiteitään ja saavat vieläpä rahaa siitä. Ja tuohon itte pokaalinvoittamiseen, niin helvetti, on vähän peliareenat muuttunut sitten 2000-luvun alun. Jos silloin oli top 4 samat seurat joka vuosi ja vain näistä seuroista löytyi todelliset mestarikanditaatit niin nykyään tiimejä on 6. Ja siihen ei kuulu Leicesterin kaltaisia ylläreitä. Kun mestaruudesta kamppaili 4 seuraa, niin pokaalien voittaminen on helpompaa, koska silloin todennäköisesti joko 1 tai 2:lla kanditaatilla on huonompi kausi meneillään näistä neljästä seurasta, joka tarkoittaa, että realistisesti kamppailet vain yhtä seuraa vastaan. Nyt kun pelissä on 6 seuraa on todennäköisempää, että kamppailet saman kauden aikana mestaruudesta noin 2-3 muun tiimin kanssa. Toki nytkin on nähty että esim. UCL paikoissa kamppaillaan vielä 5 tiimin voimin. Sanotaan nyt toki vielä se, että onhan Wengerkin muuttunut (ainakin jääräpäisempään suuntaan) jossei muuta, mitä oli sitten 2000-luvun alun. Jotenkin asioiden kontekstointi oikeisiin suhteisiin puuttuu esim. Skyn studiosta kokonaan.
  14. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Joo helpottava voitto, niin henkisesti kuin sarjataulukon kannalta. Nyt on taas vain piste kakkossijaan (toki Cityllä on oma peli pelaamatta vielä). Loppukausi mennään tosiaan se peli per viikko tahtia ja uskon, että nyt kun näyttää siltä, että sitä formi vähän löydettiin takaisin nii top 4 sijoitus irtoaa. Kaikilla muilla ympärillä olevilla tiimeillä jatkuu nyt Europeli kiireet ja Cup taipaleet. Tosiaan Manelta huippupeli, mutta nostetaan nyt myöskin Wijnaldum esille. Keskikentän paras, vaikka eivät Lallana ja Hendo erityisesti huonosti pelanneet. Wijnaldumin tekniikka on vaan niin hyvä, että pääsee tiukista paikoista pallon kanssa, ja osaa edistää peliä hyvin. Välillä myös seksikkäillä kantapääsyötöillä pään korkeudelta. Pari viikkoa, sitten matka jatkuu kuten yllä on todettukin, niin Leicesterissä. Vaikka Ketut ovat ajautuneet putoamiskamppailuun, niin veikkaanpa, että heidän keskittyminen on aika täysin UCL-pallossa.
  15. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Jotain tarttis tehrä. Omissa käsissä tuo top 4 sijoitus on, mutta vähän vaikuttaa tyhjentyneeltä nyt joukkue kun mestaruus karannut. Selvää on, että joukkueessa on vielä pelaajia joiden korvaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Mignolet, Lucas jne. Muutenkin Matipin kaveriksi voisi hommata uuden pelaajan. Sturridge on nykyään valitettavasti myös kalliilla palkallaan turha pelaaja, kun ei tunnu edes vaihtomiehen rooliaan täyttävän. Joku twiittasi Chelsea pelissä, että Poolin pelaajistolla ei tunnu keskittyminen riittävän aina kaikissa peleissä ja siltä se vaikuttaa. En tiedä onko ratkaisu psykologi vai mikä, mutta kyllähän se pelaajasta itsestään lähtee että keskittyminen on aina 100. Kova taistelu sijoista 2-6. tulee olemaan ja se kuka on vähiten huono näitä pikkuisia tiimejä vastaan vie potin.
  16. 1.2.2017 Manchester United vs Hull City @ Old Trafford

    Twitterissä tuli vastaan juttua, että Martial olisi kieltäytynyt lämmittelemästä ennen peliä/pelin aikana. Onko tämä ihan paskaa? Ei nyt ihan fiksuinta käytöstä, jos tarkoituksena on saada lisää peliaikaa.
  17. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Tässä kun katselin tammikuun tuloksia, niin kolme tasuria yksi tappio. Sunderland 2-2, Manu 1-1 ja Chelsea 1-1. Jossiteltavaa jää, että nuo voittamalla (mihin oli hyvä mahis pelillisestä slumpista huolimatta) hengitettäisiin Chelsean niskaan aika paljon kovemmin. Swansea pelikin oli voitettavissa ilman henk.koht. virheitä. Henkilökohtaiset nukahdukset ovatkin ne, mitä Kloppon pitää saada puolustuksesta pois. Kaikille tulee joskus huonoja pelejä, mutta yleinen taso pitää olla se, että niitä huonoja pelejä tulee aniharvoin. Rekrytoimalla uusia jamppoja tämä onnistuu parhaiten. Maalivahtitilanne on vieläkin auki, joten siellä on selvä parannuksen paikka. Itse pitäisin pakistosta Clynen, Matipin ja varauksin Milnerin vielä avauksessa ensikaudella. Nämä spekulaatiot toki realisoituvat vasta ensi kesänä. Noh, tarkoituksena oli kai näyttää, että pienestä asiat ovat kiinni. Mestarit hoitavat voittoja huonollakin pelillisellä jaksolla, ja väitän, että jos esim 2/3 noista ylläolevista peleistä Pool olisi klaarannut niin mestaruus olisi todennäköisesti Poolin. Jossittelua mitä jossittelua. Nyt vaan hyvä loppukausi ja sijoitus mahdollisimman korkealle. Huomioitavaa sekin, että Sunderland sai kaksi pilkkua, Manu paitsiomaalin ja Chelsea myöskin pilkun Poolia vastaan. Tuomaria en lähde syyttämään tasureista, mutta aika karua kieltä kertoo kyllä.
  18. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Paljon parempaa peliä kuin muutamat viimeiset pelit. Kyllähän toi oli voitettavissa täysin. Sanotaan jotta Mignolet vei kaksi mutta pelasti pisteen. Nyt oli terävyyttä, nopeutta ja sitä päämäärää Poolin pelissä. Joskohan se tästä. Nyt vaan Hull kumoon viikonloppuna.
  19. Se on kyllä totta, että kakkosveskana aikana ideaali jamppa ja ajaa siinä asiansa.
  20. Noh jos City ja Poolikin pelaisivat yhtä puolustusvoittoisesti niin ota Romeron tilalle vaikka Adam Bogdan niin nollapelejä olisi sama määrä. Tuskin kukaan ymmärsi asiaani niin, että näkisin Poolin maalivahtitilanteen riittäväksi että ylläolevian mokkejen tilalle pitäisi alkaa jtn Romeroita edelleen tuomaan sisään. Se ei todellakaan olisi mikää ratkaisu mihinkään ongelmaan. Enemmän nollapeleistä kertoo Public Enemyn listaus vastustajista.
  21. Ei Poolin tai Cityn maalivahtitilanne niiin huono ole, että jotain Romeroita pitäs alkaa tuomaan sisään.
  22. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Kannattaa arvioida esimerkiksi Klavania sen roolin perusteella. Mies hankittiin vain ja ainoastaan back up toppariksi ja siihen nähden mies on hoitanut tonttinsa ok. Wijnaldumista olen sanani sanonut. Karius on tällä hetkellä arpa. Ei tiedä tuleeko tyhjä vai täyspotti.
  23. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Jep. Joukkueen muokkaus on vielä kesken, ja täälläkin muutaman kerran mainittujen pelaajien korvaaminen edistäisi tätä projektia aika paljon. Lucas ja Moreno etunenässä.
  24. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Noh toka puoliaika vähän parempaa. Origi tuikkasi kavennuksen, mutta sen jälkeen loppukiri oli surkea. Sitten kun Lucas jättää seuran tuuletan sitä kuin Valioliigan voittoa.
  25. Liverpool FC - Kausi 2016/17

    Missä on pelirohkeus ja juoksut? Miksi Ejaria, Woodburn ja Ojo seisovat kuin tatti paskassa ja välttelevät vastuuta. Nuoria ovat, mutta se ei ole mikään tekosyy. Nämä ovat sellaisia pelejä missä se tilaisuus pitää käyttää. Noh eipä senioriosasto hirveästi paremmin ole pärjännyt. Randallin, Morenon ja Lucasin voisi suosiolla myydä jo nyt. He epäonnistuvat siinä pienessä roolissaan joka kerta kun he kentälle pääsevät. Noh, loppukaudesta pelataan vain ja ainoastaan Valioliigaa. Vaikea tässä on nähdä Kloppin syytä tai Manen poissaoloa. Klopp tuskin on määrännyt vähäiset juoksut ja pallon hitaan liikuttelun. Manen poissaolo ei estä tekemästä kumpaakaan näistä.
×