Jump to content

Golden Age Milanista

Members
  • Content count

    3,121
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Golden Age Milanista

  1. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Pelin alku oli taas sitä ihteään. Milan ei saanut mitään aikaan. Sitten tuli hiemän puskista kulma ja kulmasta maali. Tämän jälkeen Viola otti otetta ja alkoi näyttää Tikiotinalta. Sitten nopeasta hyökkäyksestä Salea rikottiin boksista ja pallo pilkulle. Sieltä Kessie laittoi pallon sisään viime hetkellä löysä toiseen kulmaan kuin maalivajti-kikalla. Sitten Milan otti pelin haltuun. Näytti, ett' Fiorentinan selkaranka katkesi. Sitten tuli Milanille toinen pilkku. Ja toisen kerran Kessie pilkulle ja sama kikka. Tällä kertaa se ei purrut. Nyt Fiorentina sai uskoa ja peli ei ole vielä ohi.
  2. Ei kai arvon milanistoja ja keskustelukumppaneita haittaa, että pukkaan tässä uuden kausiketjun ja suht vapaamuotoisen. Vapaamuotoisuuteen on tällä kertaa syynä aika pitkälti se, että on kovin vähän sanottavaa, kun edellinen kausi loppui vasta. Aloitetaan silti hiukan vanhojen muistelulla. Viime kausi starttasi uuden valmentajan Marco Giampaolon johdolla. Preseasonilla Milan suorastaan säkenöi, kunnes tuli preseasonin viimeinen peli, jossa pelasi nihkeän 0-0 tasurin Serie C:n Cesenaa vastaan. Tämä oli lopun alku Giampaolon Milan -uralle. 7 sarjapeliä myöhemmin se oli ohi ja kesti yhteensä 111 päivää. Tulokset oli surkeita sarjassa ja Giampalo varmasti teki virheitäkin, joista yksi ja pahin oli läjteä sekoilemaan oman pelisysteemin kanssa, kun kenraaliharjoitus ja kauden alku meni heikosti. Siihen sekoiluun vaikutti vielä johtoporraskin, joka antoi omia ohjeitaan Giampaololle. Itse uskon yhä, että Giampaolo olisi saanut laivan kääntymään jossain vaiheessa. Tällä kaudella Giampaolo ohjaa jo uutta laivaa nimeltä Torino ja on mielenkiintoista nähdä, miten siinä käy. Giampaolon jälkeen valmentajaksi palkattiin ei niin hyvällä CV:llä varustettu Stefano Pioli. Se sai fanit huutamaan Pioli Out ennen ensimmäistäkään peliä. Eikä se Piolin alku ollut yhtään sen kummempi kuin oli Giampaolon aikaankaan. Tulokset oli aika synkkiä, mutta parantui pikkuhiljaa vuosikymmen vaihtuessa (tai no se oikeasti vaihtuu vasta seuraavana vuonna). Tulokset muuttui huonoista vähemmän huonoiksi. Mutta sitten tuli korona ja 3kk koronatauko. Jos jotain on Milanin lähihistoriassa ollut positiivista, niin se koronatauko oli. Sen jälkeen Milan suorastaan lensi sarjassa. Tässä on vertailu vuoden 2020 sarjapeleistä ennen ja jälkeen koronatauon, jonka joskus rustasin. Ennen taukoa: 06/01/20 Milan - Sampdoria 0 - 0 11/01/20 Cagliari - Milan 0 - 2 19/01/20 Milan - Udinese 3 - 2 24/01/20 Brescia - Milan 0 - 1 02/02/20 Milan - Hellas Verona 1 - 1 09/02/20 Internazionale - Milan 4 - 2 17/02/20 Milan - Torino 1 - 0 22/02/20 Fiorentina - Milan 1 - 1 08/03/20 Milan - Genoa 1 - 2 Eli 4 voittoa, 3 tasuria ja 2 tappiota. Mikä tekee 1,66 pistettä per peli. Tässä tauon jälkeen: 22/06/20 Lecce - Milan 1 - 4 28/06/20 Milan - Roma 2 - 0 01/07/20 SPAL -Milan 2 - 2 04/07/20 Lazio - Milan 0 - 3 07/07/20 Milan - Juventus 4 - 2 12/07/20 Napoli - Milan 2 - 2 15/07/20 Milan - Parma 3 - 1 18/07/20 Milan - Bologna 5 - 1 21/07/20 Sassuolo - Milan 1 - 2 24/07/20 Milan - Atalanta 1 - 1 29/07/20 Sampdoria - Milan 1 - 4 01/08/20 Milan - Cagliari 3 - 0 Eli tauon jälkeen 9 voittoa ja 3 tasuria, joka tekee pistekeskiarvoksi 2,5 pistettä per peli. Tämä kesän lento oli yksi syy, että se synnytti erään omituimmista Milanin historian valmentajasotkuista. Jo joulukuun lopusta lähtien oli huhuja, että kauden jälkeen vaihtuu valmentaja ja urheilutoimenjohtaja. Sille paikalle soviteltiin saksalaista 62-vuotiasta Ralf Rangnickia, jolla väitetään olleen aiesopimuskin Milanin kanssa. Mutta sitten kuului Pum. Ja Milan päättikin jatkaa Piolin kanssa, joka oli saanut pelin kulkemaan ja Rangnick jäi pyörittelee peukaloita. Se lyhyesti viime kaudesta. Jos sitten katsellaan, että millaista pelaajaliikennettä tulee olemaan. Varmoja lähtijöitä on Giacomo Bonaventura ja Lucas Biglia. Ensimmäistä Milanistat muistelee kaiholla ja jälkimmäistä ei niinkään. Suso, joka on nykyään Sevillan mies virallisesti sekä Ricardo Rodriguez, joka on taas Torinon mies. Kumpikin oli siirtynyt lainalle aiemmin seuroihin. Reina varmaan pakkailee Rooman vaaleasinisiin. Se aiheuttaa Milanissa kakkosmaalivahdin tarvetta ja eikä olisi valtava ihme, mikäli kevätkauden siinä hommassa lainalla ollut Asmir Begovic jatkaisi. Sitten on vielä epämääräinen lista mahdollisista lähtijöistä: Duarte, Musacchio, Bona, Krunic, Rodriguez, Calabria/Conti, Laxalt, Paqueta Ja sitten on Zlatan, joka allekirjoittanee tänään uuden sopimuksen. Ehkä. Uusia tulijoita on 20 -vuotias ranskalainen pakki Pierre Kalulu. Sekä 17 -vuotias ruotsalainen Emil Roback, joka saanee peliaikaa Primaverasta. Tällä viikolla on harjoitukset alkanut ja siitä pari kuvaa: Ensikauden ohjelma on vielä epävarma. Eilen varmistui kauden ensimmäinen harkkapeli, joka on syyskuun 2. päivä Novaraa vastaan Milanellossa. Näillä mietteillä tähän kauteen.
  3. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Avauskokoonpanot: Milan: Rebic Brahim Diaz Calhanoglu Saelemaekers Tonali Kessie Theo Hernandez Romagnoli Kjaer Calabria G Donnarumma Milanin penkki: A Donnarumma, Tatarusanu, Conti, Dalot, Duarte, Gabbia, Kalulu, Hauge, Krunic, Colombo, Maldini Fiorentina: Ribery Vlahovic Callejon Castrovilli Pulgar Amrabat Biraghi Pezzella Milenkovic Caceres Dragowski Fiorentinan penkki: Terracciano; Barreca, Igor, Lirola, Martinez Quarta; Bonaventura, Duncan, Eysseric, Saponara, Borja Valero, Cutrone, Kouamé
  4. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Tuo on kyllä hyvä pointti... Tässä Boneran miehistö: Maalivahdit: A. Donnarumma, G. Donnarumma, Tătărușanu Puolustajat: Calabria, Conti, Dalot, Duarte, Gabbia, Hernández, Kalulu, Kjær, Romagnoli Keskikenttäpelaajat: Çalhanoğlu, Díaz, Hauge, Kessie, Krunić, Saelemaekers, Tonali Hyökkääjät: Colombo, Maldini, Rebić
  5. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Tänään Milan saa vieraita Firenzestä, josta saapuu Fiorentina San Sirolle klo 16.00 Suomen aikaa peruskierroksella. Fiorentina on Serie A:n perinteisempiä seuroja. Seuralla on menossa 83. pääsarjakausi ja niiden aikana seura on napannut 2 scudettoa (1955–1956, 1968–1969). Nykyään seura on kamppaillut lähinnä sarjapaikasta, hyvinä vuosina viimeisistä europaikoista. Viime kaudella sarjasijoitus oli 10. ja europelit jäi haaveeksi. Tämä kausi on lähtenyt Fiorentinalta surullisissa merkeissä. Joukkue on sijalla 15. ja on kerännyt 8:sta pelistä 8 pistettä. Huono alku oli myös loppu päävalmentaja Giuseppe Iachinin pestille. 9. päivä marraskuuta Fiorentinassa aloitti uusi valmentaja. Hän on entinen maajoukkuevalmentaja Cesare Prandelli, jonka maajoukkue tunnettiin pallonhalintaan pyrkivänä Tikitaliana. Prandellin alaisuudessa Fiorentina on pelannut 2 peliä, joista sarjapelissä hävisi kotonaan Beneventolle 0-1, mutta voitti Coppan pelissä Udinesen jatkoajalla 0-1 vieraissa. Milan on sarjaykkösenä 8 kierroksen jälkeen. Milan on kerännyt niissä 20 pistettä. Myös kuntopuntarissa Milan on paljon parempi. Milanilla 5:stä viimeisestä pelistä 3 voittoa ja 2 tasuria. Fiorentinalla on 5:stä viimeisestä pelistä 1 voitto, 2 tasuria ja 2 tappiota. Boneran kommentit: AC Milan v Fiorentina “It’ll be a difficult match, also because we’ll be playing after an away match in the Europa League. AC Milan v Fiorentina has always been a fascinating fixture, and while they’re not going through the best of spells, they do have quality. We need to show maximum respect. We’re doing well as we head into the game, and we’re aware that we’ve got a good opportunity to take another important step on our path as we look to get back to winning ways at San Siro.” Spirit and application “We want to remain as high as we possibly can, and we must never be lacking in terms of our willingness to make sacrifices and our application. We know that we’re a strong group. Against Verona, for example, we never became uncertain and did very well, despite the fact we only picked up a draw. We needed to rest, and the international break helped in this regard.” The defence “We did well in France, it’s a shame about the small error that resulted in them equalising. Irrespective of who plays, we’re trying to pass on the same message when it comes to application and focus. There are always aspects that can be improved. For example, we didn’t defend dead-ball situations particularly well in Naples, like when Di Lorenzo hit the bar and when we conceded following a throw-in.” Experience on the bench “I'm waiting for Pioli's return, hopefully he'll be back soon. It was an unexpected experience and I still need some more practice. In the meantime, I'm making the most of the Coach’s advice.” The AC Milan teams of 2010 and 2020: any similarities? “Well, both teams won in Naples! As was the case back then, I can see a great team spirit, as well as unity and a desire to be at Milanello. There are similarities between the two right now.” Individual players “Ibrahimović is in good spirits, and this makes us hopeful of a quick recovery for him as soon as possible. We’re happy with the impact that the new young buys like Díaz, Hauge and Tonali have had. Sandro has joined a different Club: he is developing and can become an important player in this team. Brahim has great technique, quality and vision, he could be in the starting eleven tomorrow. Çalhanoğlu always makes a valuable contribution on the pitch and so we’re satisfied with him. Rebić has been affected by the problem with his elbow, he’s not 100% ready yet but we’ve already seen positive signs against Lille. Romagnoli was available for the clash against Lille, but we chose not to bring him on with his recent injury in mind. Leão had a check-up this morning and the doctors are fairly satisfied with his progress, they’ll continue to monitor his recovery every day. Hernández is very strong, he works best in space but is a very capable player. Castillejo played well in France, he gave us balance. Saelemaekers has made great progress so far.” Prandellin kommentit: On the situation "Right now the priority is to become a team. I want clear ideas. Then the better we do, the more we'll improve. I want a team spirit. Football is like this. Momentum depends on thinking positive, and scoring goals helps. We must find consistency. We can't dream too big, the standings are clear, we need to focus on each game. The aim now is to reach the 40 point mark, then we can think about the table." On the players "Regarding Dusan [Vlahovic], we're working on him. Of course, the judgement on him depends on goals, had he scored it would have been different. It's not a physical or mental problem, it's technical - he needs to work on a few things. But he's working hard. Tofol Montiel still needs to grow physically. His left foot is great - he has quality. It would be interesting for us to see his growth. Borja Valero, Callejon and Bonaventura are available. Bonaventura has experience, and can learn various positions. I want to consider 18 key players, not 11. I believe the five changes can be crucial in matches. When I arrived I said everyone can be part of this team. Eysseric has done well in training, so I played him in Udine. He needs to improve physically, but has shown me the desire to play. Ribery is available, he needs to be a protagonist for us, but Fiorentina must not depend on Ribery. He needs to be at the heart of our attack. Borja Valero is a footballing professor. He can play everywhere in midfield - holding midfielder, box-to-box, attacking midfielder." On AC Milan "AC Milan are a mature team, they know what to do on the pitch, in every situation. It's a big test for us. Making the most of the lack of Ibrahimovic depends on us. AC Milan are a great side anyway. AC Milan are top of the league, and there are several teams that can this season replace Juventus as Scudetto winners. But Juventus remain favourites for what they've done the past years." On Pioli "I have a good relationship with Stefano [Pioli]. He is a pragmatic coach, has experience, and his teams play an entertaining football. He is able to take a team that's struggling and put it back on the right track." A.C. Milan - ACF Fiorentina Milan ei ole vielä julkaissut omaa miehistöään Prandellin miehistö: Maalivahdit: Brancolini Federico, Dragowski Bartlomiej, Terracciano Pietro Puolustajat: Barreca Antonio, Caceres Silva Josè Martin, Dos Santos De Paulo Igor Julio, Lirola Kosok Pol Mikel, Martinez Quarta Lucas, Milenkovic Nikola, Pezzella German Alejo, Venuti Lorenzo Keskikenttäpelaajat: Amrabat Sofyan, Biraghi Cristiano, Bonaventura Giacomo, Callejon Bueno Josè Maria, Castrovilli Gaetano. Duncan Joseph Alfred, Eysseric Valentin, Montiel Rodriguez Cristobal, Pulgar Farfan Erick Antonio, Ribery Franck Pierrè Francois, Saponara Riccardo, Valero Iglesias Borja Hyökkääjät: Cutrone Patrick, Kouame Kouakou Christian Michael, Vlahovic Dusan La Gazzetta dello Sportin ennakoimat avauskokoonpanot: SkySportsin ennakoima Milan-avaus: Vaikka Fiorentinassa on laadukkaita pelaajia ja nyt myös kykynsä osoittanut valmentaja, niin joukkue on vielä aika sekaisin. Uskon, että Viola löytää vielä voittojen tien ja tulee kapuamaan sarjataulukossa. Mutta siihen en usko, että se päivä olisi tänään. Eikä siihen usko Whoscored.com, joka uskoo Milanin 3-1 voittoon eikä myöskään Freesupertips.com, joka uskoon Milanin 2-1 kotivoittoon. Footballpredictions.com jatkaa samaa linjaa, mutta heidän arvionsa on vain 1-0 kotivoitto. No voitto ja 3 pistettä on tärkeintä. Muu on enemmän semantiikkaa.
  6. Milanin suuri seikkailu Eurooppaliigassa

    Aukaisin uuden ketjun, mistä voi seurata Milanin taivalta Eurooppaliigassa. Tätä voi käyttää tulevinakin vuosina, jos Milan joutuu/pääsee sinne. Tänään Milanin taival alkaa 21.00 Suomen aikaa CS Universitatea Craiovaa vastaan 30929 katsojaa vetävällä Stadionul Ion Oblemenco stadionilla. Milan oli viime kaudella Serie A:n kuudes, jolla pääsee karsimaan Eurooppaliigan karsintojen 3. kierrokselle. Milanille arvottiin vastaan perinteikkään jalkopallomaan Romanian seura CS Universitatea Craiova. Seura on ainakin yllekirjoittanneelle aika tuntematon verrattuna Bukarestin seuroihin Steuaan, Dinamoon ja Rapidiin. Craiova on kuitenkin perustettu ensimmäisen kerran 1948 Craiovan yliopiston opiskelijoiden ja opettajien toimesta ja voittanut Romian mestaruuden 4 kertaa jalkapallossa (1973–1974, 1979–1980, 1980–1981, 1990–1991 Kun Milan on mällännyt kiinalaisella rahalla, niin Craiovan rahat on huomattavasti pienemmät. Sporza.be-sivuston mukaan romanialaisjoukkueen pelaajabudjetti tälle kaudelle on noin 225 000 euroa – lähes 845 kertaa vähemmän kuin summa, jonka Milan on jo käyttänyt kesän hankintoihinsa. Montellan haastattelu: The match "I'm really happy to be part of this project, tomorrow is our first important test. If we approach the game the wrong way, this can become very dangerous. I feel the right pressure and I am curious to see the boys on the pitch and see how we'll play. USC Craiova "Craiova are tactically good, they are a well-organised team and have talented players, especially up front. Take Baluta, he can be dangerous. We have to play an aggressive game and cut off their passing lanes. The different budget between the two clubs? This won't matter on the pitch, we need the right approach to do well. Playoffs "Our common goal is to make it to the next round. AC Milan have been out of Europe for three seasons and we all thoroughly want to go through, not only the team but also the management, the fans, everyone in the club. With Fiorentina, I made it far in this competition, but I don't think about this too much. I fear these early stages more than group fixtures. The new signings and the individuals "We have signed a good mix of young and more experienced players. Kessie made a positive impact. We expect a great deal from him because he has still a lot of room for improvement. Patrick [Cutrone] has grown so much and really wants to be important for this team. He reminds me of me at his age, but probably he is more hungry for goal. Niang? He's back more mature. He needs to keep his concentration longer. The exclusion of Bacca, Paletta and Sosa? They are not in the squad list because of transfer market reasons and I have other players in those roles". CS Universitatea Craiova - A.C. Milan Craiovan miehistöä en ole löytänyt mistään. Montellan miehistö: Maalivahdit: Donnarumma A., Donnarumma G., Storari Puolustajat: Abate, Antonelli, Calabria, Conti, Gomez, Musacchio, Rodriguez, Zapata Keskikenttäpelaajat: Bonaventura, Kessie, Locatelli, Mauri, Montolivo Hyökkääjät: Borini, Cutrone, Niang, Silva Tässä on MilanTV:n arvio avauksesta: ja tässä Gazzetta dello Sportin: Freesupertips.co.uk uskoo Milanin voittavan avaiuspelin 3-1. Se kyllä kelpaisi mainiosti. Se on ihan sama, vaikka voittaa otteluparin 1-0, mutta kunhan voittaa. Sitä toista vaihtoehtoa en edes halua ajatella.
  7. Milanin suuri seikkailu Eurooppaliigassa

    Samaa peliä ollaan katottu. Milan sai yhden laukauksen maalia kohti ja siitä maalin. Se olisi kohtuutonta, jos sillä maalilla Milan olisi voittanut. Ei Liilekään mitään ihmeitä esittänyt, pelasi joukkueena hyvin ja rakensi muutaman maalipaikan, joista sai yhdestä tasoitusmaalin. Pelin tilastot Minä valitsen Milanin MotM:ksi Donnarumman. Maallille ei minusta paljoa voinut, mutta muutama hieno torjunta pelasti edes sen pisteen. paken mainitsema Kjaer olisi myös ollut hyvä vaihtoehto. Tässä La Gazzetta dello Sportin arviot: Ja tässä SempreMilanin. Boneran kommentit: “We put in a very good performance, it’s a pity we got distracted in that situation on their goal, because the team had controlled the game. It was a completely different Milan to the home match. We’re pleased with the team spirit, the way everyone is working together, the only disappointment tonight was the result.” With Zlatan Ibrahimovic out injured and various substitutions, at one point the average age of the team this evening was just 22. “We’re pleased that the young lads are coming through, as at times you need a little of that wild young spirit. It’s a young Milan with some experienced figures like Simon Kjaer, who is giving a huge hand. “Naturally, Ibrahimovic is a very important player, but the team has always tried to play the same way, with or without Ibra.” Sandro Tonali struggled in the first half, yet his through ball sparked the goal for Samu Castillejo. “It’s part of the growth process, we have faith in the lad and he was decisive today. We’re very pleased with him.” Sparta Prague surprisingly beat Celtic 4-1 this evening, so Lille are top of the group with eight points, followed by Milan on seven and Prague six. Celtic are already out of the running on just one point. “We need to win the next games and hope to play the way we did this evening.” Bonera kehui esitystä. No minä en kehuisi. Ehkä tuolla esityksellä kaatuu viikonloppuna sekaisin oleva Fiorentina, mutta ei kyllä kovat jengit. No sunnuntaina näkee sen Violan..
  8. Milanin suuri seikkailu Eurooppaliigassa

    Ensimmäisen puoliskon jälkeen minun usko meni kanssa..Milan kyllä piti palloa, mutta tehottomasti. Milanilla oli ehlä yksi vaarallinen paikka, jonka Hauge tuhri siten, että lopulta tullut edes laukausta. Lille sen sijaan iski vastaan muutaman kerran vaarallisesti. Donnarumma on jo saanut venyä. Jotain tarttis muuttua, jos tästä vois viedä jotain muutakin kotiin kuin postikortin.
  9. Milanin suuri seikkailu Eurooppaliigassa

    Ja toinenkin kaveri scouttauslistalle; Ranskan U21-maajoukkueen 21-vuotias keskukenttämies Boubakary Soumaré: Ja kokoonpanoihin: Lille: David Yazici Bamba Andre Xeka Araujo Mandava; Botman Fonte Pied Maignan Lillen penkki: Karnezis, Chevalier, Tiago Djalo, Ikone, Burak Yilmaz, Lihadji, Weah, Soumare, Soumaoro, Niasse, Bradaric Milan: Rebic Hauge Calhanoglu Castillejo Tonali Bennacer Theo Hernandez; Gabbia Kjaer Dalot G Donnarumma Milanin penkki: A Donnarumma, Calabria, Romagnoli, Conti, Kalulu, Brahim Diaz, Maldini, Colombo, Krunic, Duarte, Kessie
  10. Milanin suuri seikkailu Eurooppaliigassa

    Lillen miehistö: Maalivahdit: Maignan, Karnezis, Chevalier Puolustajat: Pied, Bradaric, Reinildo, Botman, Djalo, Fonte, Soumaoro Puolustavat keskukenttämiehet: André, Xeka, Soumaré, Niasse Hyökkäävät keskikenttämiehet: Ikoné, Araujo, Yazici, Lihadji, Bamba, Weah Hyökkääjät: Yilmaz, David La Gazzatta dello Sportin ennakoimat avauskokoonpanot:
  11. Milanin suuri seikkailu Eurooppaliigassa

    Huomenna Milan kohtaa uudelleen Lillen. Tällä kertaa peli pelataan klo 19.55 Suomen aikaa Lillen Stade Pierre-Mauroylla. Edellisellä kierroksella Lille nöyryytti Milania San Sirolla 0-3 vierasvoitolla. Se tarkoitti sitä, että Lille on nyt lohkon ykkönen 7 pojolla ja Milan tulee kakkosena 6 pojolla. Lohkon kolmonen on Sparta Praha 3 pojolla ja viimeisenä Celtic 1 pojolla. Lillen voiton jälkeen on LOSC on pelannut 2 peliä Ligue 1:ssä. Niissä Lille hävisi ensin 3-2 vieraissa Brestille ja sitten voitti kotonaan Lorientin 4-0. Se siis LOSC:in kuulumisista. Huomisessa pelissä voi harrastaa pelaajascouttausta. Milaniin on linkitetty Lillen turkkilainen 23 -vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja Yusuf Yazıcı. Boneran miehistö: Lille v AC Milan “Winning is good for everyone’s morale. We are about to face a very strong team that caused us problems in the first leg, and they are not surprisingly second in the league and first in this Europa League group. They have quality players in attack. In the first leg, we made some technical and tactical mistakes that we will try not to make tomorrow. Our spirit will be an important factor. Will I settle for a draw? On the pitch, we always want to dominate, a philosophy that is part of the history of this Club and we must carry it on.” Team “We have been used to playing every three days since last May, we might have had some injuries, but we are a quality squad which always allows us to be fierce competitors. We know our frame of mind, we know what has brought us to the top and what it takes to stay there. We are a great team.” Ibrahimović “Ibrahimović was already fired up for his return as soon as possible, but this is nothing new because he is a great man and a great athlete.” After Napoli “We won as a team. It was a difficult game, but the difference with this one was that we really came together with great team spirit.” Ahead of Lille “When you lose it always hurts. We want to redeem the defeat of the first leg, we will do everything to win. It will be a pleasure to return to play in France and face a great team like Lille. But above all, it will be nice to return to play in France wearing the AC Milan shirt. At San Siro we suffered, but we worked a lot on what went wrong and we will try to put it right on the pitch tomorrow.” Rossoneri development “I think only of the game. I feel great with AC Milan, I am playing and learning a lot. A year ago, I was a different player and now I have improved in several ways. Even Ibra is helping me to develop, he talks to me and helps me, he always expects perfection in the game and also in training.” Lille OSC - A.C. Milan Lille ei ole julkaissut omaa miehistöään. Boneran miehistö: Maalivahdit: A. Donnarumma, G. Donnarumma, Tătărușanu Puolustajat: Calabria, Conti, Dalot, Duarte, Gabbia, Hernández, Kalulu, Kjær, Romagnoli Keskikenttäpelaajat: Bennacer, Çalhanoğlu, Castillejo, Díaz, Hauge, Kessie, Krunić, Tonali Hyökkääjät: Colombo, Maldini, Rebić Mahdolliset avauskokoonpanot: Lille XI (4-4-2): Yazici David Bamba Andrè Soumarè Araujo Bradari Botman Soumaoro Pied Maignan Milan XI (4-2-3-1): Rebic Brahim Diaz Calhanoglu Castillejo Tonali Kessie Theo Hernandez Romagnoli Kjaer Dalot G. Donnarumma Lille osoitti viimeksi, että kyseessä on erinomainen joukkue. Jos se ei ollut viimeksi Milanille selvää, niin nyt on ja tällä kertaa Milania ei yllätetä enää housut kintuissa. Nyt olisi hyvä ottaa se revanssi. Huomenna voitto, niin lohkovoitto olisi taas tukevasti omissa käsissä. Siihen ei kuitenkan usko Whoscored.com, joka ehdottaa 2-2 tasuria eikä myöskään Footballpredictions.com, joka uskoo 1-1 tasuriin. Sen sijaan Freesupertips.com uskoo Milanin 1-2 vierasvoittoon. Siihen on hyvä uskoa..
  12. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Toinen vaihtoehto on Rebic: Myös Leao olisi vaihoehto, jos olisi kunnossa.
  13. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Minusta Napoli kärsi Sarvikuono-taudista. Hyökkäyspäässä puuttui ne viimeiset hyvät ratkaisut. Toki eilenkin heillä oli ne paikat, josta olis voinut maalin tai kaks enemmän tehdä. Mutta uutisiin: Hurjaan maalivireeseen yltynyt Zlatan saattaa olla sivussa kuukauden, loukkasi takareitensä Zlatan Ibrahimovic tuli vaihtoon sunnuntain ottelussa loukattuaan takareitensä. AC MILANIN ruotsalainen tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimovic saattaa joutua katsomaan seuraavien kierrosten otteluita tv-vastaanottimisestaan. Sky Italian mukaan Zlatan on loukkaantumisen takia sivussa kolmesta neljään viikkoa, kertoo Aftonbladet. 39-vuotias Zlatan teki sunnuntaina kaksi maalia Napolin verkkoon AC Milanin voitettua ottelun 3–1. Zlatan tuli vaihtoon 79. minuutilla pidellen takareittään. Ottelun jälkeen Zlatan nilkutti voimakkaasti siirtyessään pukukoppiin. ”Hän sai jäitä reiteensä. Se näyttää lihasongelmalta, mutta emme tiedä, kuinka paha se on. Hän ei yleensä tule pois kesken ottelun. Meidän täytyy odottaa tutkimuksia, jotka tehdään lähipäivinä”, AC Milanin apulaisvalmentaja Daniele Bonera sanoi. Zlatan on päässyt kovaan vireeseen Italian liigassa, Serie A:ssa, sillä hän johtaa maalipörssiä tehtyään kymmenen maalia. Juventuksen Cristiano Ronaldo on toisena kahdeksalla maalillaan.
  14. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    En ole varma, että tarkoittiko pake, että Milan vei peliä. Sitä se ei tehnyt, paitsi ekan 20 minuuttia, kunnes Milan teki maalin. Sen jälkeen Milan menetti otteen Napolille ja oli osittain Napolin tehottumuutta ja hiukan onneakian, ettei Napoli tullut koskaan tasoihin tai voittoon. Siihen onneen lasken mukaan Bakayokon hölmöilyn, jonka takia Napoli joutui pelaamaan viimeiset puoli tuntia vajaalla. Siitä huolimatta Napolilla oli 63%- 37% pallonhallinta. Kentällä Napolin miesvajausta ei edes näkynyt. Toisaalta pidän Milanin voittoa kyllä myös ansaittuna. Napolilla oli kaikki mahdollisuudet voittoon, mutta se ei käyttänyt sitä mahdollisuutta. Milan pelasi siinä mielessä hyvin, että muutamaa paniikkikohtausta lukuunottamatta ei peli mennyt pelkäksi puolustamiseksi, vaan Milan jaksoi myös yrittää iskeä takisin. Ja se kannatti eilen, se toi sen voiton. Pelin tilastot. Eilisen pelin herrasta ja hidalgosta sekä MOTM:ista ei ole epäselvyyttä. Se oli Zlatan, joka oli vetänyt majutaon henkeä. Eilen 2 maalia kovaa vastustaa vastaan. Huh huh.. Tässä SempreMilanin arviot. Boneran kommentit: The first question inevitably was about Ibrahimovic’s injury, as he went off with an ice-pack strapped to his left thigh. “We don’t have much information right now, it looks like a muscular problem, but we have to wait a few days to see the extent of it.” “This is evidently an important victory, it shows we are on the right track, but it’s really premature at the eighth round to talk about what might happen in May. “I spoke to Pioli after the game, he was very happy and got to see all the lads in the dressing room too. We have a great squad at our disposal, we are aware that we’re up there now and want to stay there for as long as possible. This isn’t a flash in the pan, we started this work a long way back.” Bonera was asked if he had seen any other teams in Serie A right now who are clearly stronger than Milan. “We’ve learned from the past not to underestimate any opponent. I consider Napoli to be a great team, they were up against another great team in Milan, but there are so many games still to play, it’s too early to say anything. “There are squads who invested and were built to challenge for the Scudetto. In all honesty, we were not built to win straight away, but it does allow us to grow game by game and that might be an advantage in a way.” Pelin highlightsit: Torstaina sitten katotaan uudelleen Lillen kanssa, että mistä se kana pissii. Zlatania tarvittaisiin siellä(kin), mutta pahalta näyttää..
  15. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Myös Englannissa ja Espanjassa sarjataulukot on mielenkiintoisia..Espanjassa jyllää baskiseura Real Sociedad.. Takaisin asiaan. Avauskokoonpanot: Napoli: Mertens L Insigne Lozano Politano Bakayoko Fabian Ruiz Mario Rui Koulibaly Manolas Di Lorenzo Meret Napolin penkki: Contini, Ospina, Ghoulam, Malcuit, Maksimovic, Demme, Elmas, Lobotka, Zielinski, Petagna, Llorente Milan: Ibrahimovic Rebic Calhanoglu Saelemaekers Bennacer Kessie Theo Hernandez Romagnoli Kjaer Calabria G Donnarumma Milanin penkki: A Donnarumma, Tatarusanu, Conti, Dalot, Duarte, Gabbia, Castillejo, Brahim Diaz, Hauge, Krunic, Tonali, Colombo
  16. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Tänään Milan matkailee noin miljoonan asukkaan Napoliin, jossa on historiaa noin 2500 vuotta. Siellä on vastassa Napolin futisylpeys klo 21.45 Suomen aikaa pelattavassa matsissa, joka pelataan Napolin Stadio San Paololla. Pelissä huomio kiinnittyy valmentajiin. Ensinnäkin Milanilla on tänään vetovastuussa apulaisvalmentaja Daniele Bonera, jonka milanistat muistaa häärämässä Milanin keskuspuolustuksessa melkein 10 vuoden ajan. Tämän jälkeen Bonera oli Villarealissa vuoteen 2019 ja nyt siis takaisin Milanissa. Boneraa muistellessa pelaajana tulee mieleen ensimmäisenä vaarallisuus. Tämä koski enemmänkin omaa päätä, sillä Milan uran aikana ei tainnut tulla yhtään maalia vastustajan verkkoon. Sen sijaan omissa soi senkin edestä..Niinpä minulla on vahva luotto Boneraan valmentajana. Boneran tarttee sanoa vain: ”Älkää tehkö, niin kuin minä tein, vaan niinkuin minä sanon..” Toinen huomion kohde on tietty Napolin valmentaja Gennaro Gattuso, jolla on pitkä pelaajaura Milanissa sekä myös oli edellinen päävalmentaja. Hän jätti Milanin 1,5 vuotta sitten enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti. Nyt on tullut uutta tietoa, joka kertoo, että seuran johtoportaassa (Maldini&Leonardo) oli aika suoraan sanottu Gattusolle, että homma ei toimi: “Your Milan plays badly”. Että ei varmaan ole ihme, että jos Gattuso lähti ja jos siellä olisi vielä jotain hampaankolossakin. Boneran kommentit: Meetings at the San Paolo "I remember with great affection all of the games that we won, but we haven't won in Napoli for ten years. I was there in defence with Zlatan up top. I'm pleased to be going back to the San Paolo and facing off against Rino as an opponent. He was a great friend of mine on the pitch, as he is off it now too. There will be time to have a catch-up." A high-class fixture "Every game is important, it's part of a journey that began a while ago. It's by no means a final test. It's a step on the way to final success, but it's far too early to be talking about that." The lead-up to the game "I've never felt alone. I've been in contact with the two coaches, both before and after training sessions. Since the start, we've had a lot of technological support at our disposal. I've been able to run training sessions as I saw fit but Pioli was always with us. The players know what they need to do in order to get the result. They'll give their all and, as always, will play to win." Managing the team "We think that managing via the telephone will create a bit of confusion. We'll speak in the technical meeting before the game and, eventually, at half-time. I've known pressure since I made my Serie A debut. I'll have pressure on me just as the players have it on them; what they need to do is continue what they've been until now - both in games and in training." The return of the international players "They're all virtually fine with the exception of Leão, who will be evaluated, but the players have returned in great shape. I've seen the utmost readiness from those, who stayed here for the past two weeks, and from the guys that returned in recent days." The break for AC Milan "We went into the break in excellent form. On a mental level, the players were able to rest and recover a little bit, even though they were almost all away on international duty. The atmosphere has been quite relaxed." Rebić, Ibra and Romagnoli's Fitness "Ante is an important player, who needs to be at a certain level of fitness; he's powerful, fast and explosive. He's still not 100% fit - the elbow problem has affected him a bit. We didn't want to be without Rafa, but we have a lot of other options up top. Zlatan needed to rest on a mental level, but he's fully fit. The team is growing in all aspects, especially in the culture of work - it's a source of pride. They know what it means to pull on this shirt. As Ibra said, Kessie will take any penalties. Alessio is our captain; we're happy with what he's doing and he has our full support. I don't see any issue there." Çalhanoğlu's performances "We're extremely pleased with Hakan's performances. It's normal that, during a season, a player might have one or two bad games. I don't want to weigh in on his contract situation, but he's one of those players that has made me realise how much I love this Club." Bonera's style of football "It'll be a chance to test whether I can be a coach. I am guided by what Stefano Pioli has taught me; I'm on his wavelength. This is the style of football that I like." S.S.C. Napoli - A.C. Milan Napolin valmenyajan Gattuson miehistö: Maalivahdit: Meret, Ospina, Contini Puolustajat: Di Lorenzo, Ghoulam, Koulibaly, Malcuit, Maksimovic, Manolas, Mario Rui Keskikenttäpelaajat: Demme, Elmas, Lobotka, Fabian Ruiz, Zielinski, Bakayoko Hyökkääjät: Insigne, Lozano, Mertens, Petagna, Politano, Llorente Boneran miehistö: Maalivahdit: A. Donnarumma, G. Donnarumma, Tătărușanu Puolustajat: Calabria, Conti, Dalot, Duarte, Gabbia, Hernández, Kjær, Romagnoli Keskikenttäpelaajat: Bennacer, Çalhanoğlu, Castillejo, Díaz, Hauge, Kessie, Krunić, Saelemaekers, Tonali Hyökkääjät: Colombo, Ibrahimović, Rebić La Gazzetta dello Sportin ennakoimat avauskokoonpanot: Gattuson Napoli vieraissa saattaa olla nihkeä pala Milanille. Viimeisin voitto taitaa olla San Paololta kymmenen vuotta sitten, kun vielä Bonera ja Gattuso hääri kentällä eikä sen ulkopuolella. Muuten Napoli on aloittanut sarjakautensa pirteästi ja voi olla, että Napoli tulee kamppailemaan tällä kaudella vielä kirkkaistakin mitaleista. Itse kyllä silti pidän asiassa yhtä muttaa..Jotenkin en usko, että Gattuso saa organisoitua Napolin hyökkäyspeliä sellaiseksi, että sillä Napoli olisi viemässä scudettoa. Tänään se sitten nähdään, että miltä se näyttää Milania vastaan. Pelistä voisi kuvitella tulevan tasainen vääntö. Whoscored.com uskoo 2-2 tasuriin. Freesupertips.com uskoo Milanin 1-2 vierasvoittoon ja Footballpredictions.com Napolin 2-1 kotivoittoon. No mä luulen, että tuo tasuri lienee aika lähellä. Ja se on ihan ok tulos, kun peli pelataan Napolin kotiluolassa.
  17. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Herättääkö SempreMilanin kesäostosarvostelu mielipiteitä? Ciprian Tătărușanu Rating: 5/10 Jens Petter Hauge Rating: 6.5/10 Sandro Tonali Rating: 5.5/10 Brahim Diaz Rating: 7/10
  18. Huhuja (AC Milan)

    Lähde: AC Milan on tarjoamassa maailmanmestarille jättimäistä palkkaa Jalkapalloseura Marseillen hyökkääjä Florian Thauvinin sopimus seuran kanssa on umpeutumassa ensi kesänä. AC Milan on kiinnostunut laiturista. Calciomercato uutisoi nyt, että AC Milan on tarjoamassa ranskalaismestarille melkoisen muhkeaa sopimusta. Hänen vuosipalkkansa nousisi uuden sopimuksen myötä peräti viiteen miljoonaan euroon kaudesta. Mikäli Marseille ei saa sorvattua Thauvinille uutta sopimusta, olisi hän vapaa neuvottelemaan minkä tahansa seuran kanssa ensi kesänä. Hänet haluavan seuran ei tarvitsisi tässä tilanteessa maksaa hänestä ollenkaan siirtokorvausta. Thauvin, 27, on pelannut tällä kaudella Ranskan pääsarjassa yhdeksän ottelua ja tehnyt niissä kolme maalia sekä antanut kuusi maaliin johtanutta syöttöä. Huhujen mukaan Thauvinin perässä on kuitenkin myös Valioliiga-seura Leicester. Thauvin oli voittamassa Ranskan kanssa maailmanmestaruutta kesällä 2018.
  19. Huhuja (AC Milan)

    AS: Atlético Madrid haluaa AC Milanin taiturin ilmaiseksi Atlético Madrid haluaa hankkia Hakan Çalhanoğlun ensi kesänä ilmaiseksi AC Milanista, kertoo AS. Turkin maajoukkueen keskikenttäpelaajan sopimus Milanissa päättyy tämän kauden jälkeen, jolloin hän on saatavilla ilman siirtokorvausta. Çalhanoğlu, 26, tienaa tällä hetkellä 2,5 miljoonaa euroa kaudessa, mutta hän haluaisi vähintään tuplata palkkansa jäädäkseen Milaniin. Joidenkin italialaislehtien mukaan turkkilaistähti vaatii jopa yli kuutta miljoonaa. AS kertoo, että Çalhanoğlu saattaa lähteä Milanista tammikuussa, jos osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Siinä tapauksessa kiinnostuneen seuran olisi maksettava hänestä siirtokorvaus. Lehtitietojen mukaan myös Manchester on kiinnostunut Çalhanoğlusta, mutta turkkilaisen agentti on tarjonnut häntä useille huippuseuroille. Çalhanoğlu on edustanut AC Milania kesästä 2017 lähtien. Kuluvalla kaudella hän on pelannut 11 ottelua tehden niissä yhteensä neljä maalia ja syöttäen yhtä monta.
  20. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    AC Milanin nuori lupaus pamautti: "Zlatan on isäni ikäinen" – veisti huikean kommentin Cristiano Ronaldon kohtaamisesta AC Milanin 21-vuotias jalkapallolupaus Brahim Diaz on kommentoinut kokenutta joukkuekaveriaan Zlatan Ibrahimovicia, 39, värikkäin sanankääntein. Ibrahimovic ei ole jalkapalloilijana varsinaisesti enää nuori poika, mutta ruotsalaistähden peli kulkee ja fysiikka on yhä rautaa. – Hän on samanikäinen kuin isäni, mutta hän jatkaa eron tekemistä. Jalkapallossa ei ole väliä, oletko vanha vai nuori, Diaz sanoi Movistarille. Diaz liittyi Real Madridista AC Milaniin kauden 2020–21 kattavalle lainalle syyskuussa. Espanjalaishyökkääjä on toistaiseksi maalannut Milanin paidassa Serie A:ssa kerran ja Eurooppa-liigassa kolmesti. Diaz kehuu Ibrahimovicia tältä saamistaan hyvistä vinkeistä. Espanjalainen kertoo tulevansa ruotsalaisen kanssa hyvin toimeen, mutta "Ibra" ei päästä nuorukaista helpolla. – Puhumme paljon voittamisesta. Oman osansa tekeminen ei riitä, hänen kanssaan täytyy tehdä kovemmin töitä. Hän sanoo minulle, että "et ole vielä valmis, sinun täytyy nyt tehdä vatsoja kanssani". Se vaatii paljon, ja kehityt siinä paljon, Diaz virkkoi. Diazilta udeltiin mehusteluja jo supertähtien Ibrahimovicin ja Cristiano Ronaldon kohtaamisesta. AC Milan ja Juventus ovat iskemässä yhteen seuraavan kerran 6. tammikuuta. – Meidän täytyy laittaa 50 kameraa paikalle. He ovat kaksi uskomatonta pelaajaa, mutta meidän täytyy ajatella seuraavaa peliä. Tuo tulee myöhemmin, Diaz sanoi.
  21. Huhuja (AC Milan)

    AS: AC Milanin avainpelaajan sopimus umpeutuu ensi kesänä – Internazionale, Juventus ja Manchester United apajilla Hakan Çalhanoğlun nykyinen sopimus AC Milanin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Reilun kolmen vuoden ajan AC Milanissa pelannut Çalhanoğlu neuvottelee seuran kanssa jatkosopimuksesta. AC Milan on tehnyt Çalhanoğlulle jatkosopimustarjouksen, mutta Çalhanoğlun palkkatoive on huomattavasti tarjouksessa olevaa summaa suurempi. AC Milan haluaa tehdä avainpelaajansa kanssa ehdottomasti jatkosopimuksen, mutta Çalhanoğlun palkkatoive saattaa vesittää seuran toiveet. AS:n mukaan Juventuksen, Internazionalen ja Manchester Unitedin kaltaiset suurseurat tarkkailevat mielenkiinnolla Çalhanoğlun ja AC Milanin välisiä jatkosopimusneuvotteluja. Çalhanoğlu on saatavissa ilmaiseksi ensi kesänä, joten turkkilaisen odotetaan herättävän myös enemmän kiinnostusta muissa huippuseuroissa. Çalhanoğlun kuluva kausi on lähtenyt vaikeasti käyntiin. Kahdeksassa ottelussa on syntynyt vain kaksi maalisyöttöä.
  22. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    "On ilmiselvää, että olen vihainen. Tasapeli ei ole hyvä tulos. Meillä oli paljon maalipaikkoja, ja minä epäonnistuin rangaistuspotkussa. Saatan antaa Kessien vetää seuraavan." Siinä Zlatanin kommentit. Minusta hän on asian ytimessä. On tietenkin parempi saada se yksikin piste, mutta eilen oli ihan kaikki mahdollisuudet saada täydet 3 pistettä. Siihen oli useita syypäitä eikä vähiten Zlatan, joka nyt missasi pilkun. Jotenkin tuntuu Lady Fortuna on nyt kovasti vastaan. Syksyllä, varsinkin Rio Ave -pelissä, pallo pomppi Milanille. Eilen se pomppi 2 kertaa Hellakselle ja kerran Milanille. Itse peliä Milan dominoi mielin määrin. Milan hallitsi palloa 66% ja laukoi 34 kertaa, joista 8 kohti maalia. Hellaksella oli 34 prosenttia pallo ja 7 laukausta, joista 2 kohti maalia. Se kertoo, miksi Zlatan oli vihainen. Pelin tilastot. Tässä pari kuvaa syöttökartoista: Ja laukaiskartta: Minun MotM on Kessie. Eilen maali (vaikkakin pompun kautta) ja hyvä peli muutenkin, niin se oli siitä. Mitä tulee paken listaukseen, niin en kyllä eilisestä pelistä ehkä sitä plussaa antaisi. Se rankkarimissi oli sen verran paha, mutta ei Zlatan nyt kentälläkään parasta peliä vetänyt. Toki tasoittava maali lisää plussaa. Toisaalta myöskään en haukkuisi Leaota. Minusta ihan hyvä peli portugalilaiselle, vaikka ei tehoja tullut, mutta oli sentään vaarallisen oloinen toisin kuin moni muu hyökkäyspäädyssä. Hakanista olen kyllä samaa mieltä, että ei eilen(kään) ollut turkkilaisen päivä, mutta ei se silti ihan niin huono ollut. Tässä La Gazzetta dello Sportin arviot: Ja tässä Offsiden ja SempreMilanin arviot. Piolin kommentit: We knew that playing in the Europa League and straight after against opponents like Udinese and Verona takes a lot out of you. They can prepare all week for this match, whereas we have one mini-training session. We want to improve the position we had last season and go as far as possible in Europe.” When Verona took a 2-0 lead, the fears were of a repeat, then Franck Kessie’s deflected effort got them back to 2-1 and Zlatan Ibrahimovic missed his third consecutive penalty. However, Zlatan also got the equaliser in stoppages – after his handball had seen a Davide Calabria volley disallowed. “Zlatan told me he was disappointed because we could’ve won the game, that he’ll leave the next penalty for Kessie and that he needs this break to rest. That’s true of everyone, really, but we fought to get into Europe and this is what it means.” Both the Verona goals came after dead-ball situations and Pioli sees a problem. “We conceded five goals between Roma and Verona from set plays and that means we need to be more focused. On the other hand, we had 25 shots on goal, created 10 chances, so the performance was there, and their goalkeeper denied us a win we may well have deserved. “Verona deserve credit for their very intense, physical approach to the game, while we played the game we had to and that led to 20 shots on goal. We had the chances to win and it’s a pity we didn’t manage it. “We were coming off our first defeat in many months and tonight almost immediately went 2-0 down. We reacted, we showed that we are a strong team and that we have character. “The problem is, there are other strong teams in Italy and Europe, such as Juventus, Inter and Napoli, while there’s a real fight with many others such as Lazio, Roma and even Sassuolo. I have some strong lads, but we are the youngest team in the league and that doesn’t stop us being mature lads too.” Pelin highlightsit: Aloitin Zlatanilla ja lopetan Zlataniin: "Tarvitsen lepoa. Minulla ei ollut terävyyttä ja tavallista päättäväisyyttä maalin edessä. Minusta vain tuntui, etten ollut kokonaan läsnä." Koko Milanin jengille tekee hyvää majutauko. Tämä ottelutahti alkaa näkymään joukueen ja yksiöiden tekemisessä.
  23. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Avauskokoonpanot: Milan: Ibrahimovic Leao Calhanoglu Saelemaekers Bennacer Kessie Theo Hernandez Romagnoli Kjaer Calabria G Donnarumma Verona: Kalinic Zaccagni Barak Dimarco Ilic Dawidowicz Lazovic Magnani Lovato Ceccherini Silvestri
  24. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Ja just Atalanta ja Inter pelasi tasurin. Hellaksen miehistö: Maalivahdit: 1 Silvestri, 12 Borghetto, 22 Berardi, 25 Pandur Puolustajat: 3 Dimarco, 6 Lovato, 13 Udogie, 15 Cetin, 17 Ceccherini, 23 Magnani, 27 Dawidowicz, 33 Empereur, 36 Amione Keskikenttäpelaajat: 7 Baràk, 8 Lazovic, 14 Ilić, 16 Terracciano, 18 Cancellieri, 20 Zaccagni, 61 Tameze Hyökkääjät: 9 Salcedo, 10 Di Carmine, 29 Kalinic, 90 Colley
  25. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Piolin miehistö: Maalivahdit: A. Donnarumma, G. Donnarumma, Tătărușanu Puolustajat: Calabria, Conti, Dalot, Duarte, Gabbia, Hernández, Kjær, Romagnoli Keskikenttäpelaajat: Bennacer, Çalhanoğlu, Castillejo, Díaz, Hauge, Kessie, Krunić, Saelemaekers, Tonali Hyökkääjät: Ibrahimović, Leão, Rebić
×