Jump to content

Golden Age Milanista

Members
  • Content count

    3,501
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Golden Age Milanista

  1. Ei kai arvon milanistoja ja keskustelukumppaneita haittaa, että pukkaan tässä uuden kausiketjun ja suht vapaamuotoisen. Vapaamuotoisuuteen on tällä kertaa syynä aika pitkälti se, että on kovin vähän sanottavaa, kun edellinen kausi loppui vasta. Aloitetaan silti hiukan vanhojen muistelulla. Viime kausi starttasi uuden valmentajan Marco Giampaolon johdolla. Preseasonilla Milan suorastaan säkenöi, kunnes tuli preseasonin viimeinen peli, jossa pelasi nihkeän 0-0 tasurin Serie C:n Cesenaa vastaan. Tämä oli lopun alku Giampaolon Milan -uralle. 7 sarjapeliä myöhemmin se oli ohi ja kesti yhteensä 111 päivää. Tulokset oli surkeita sarjassa ja Giampalo varmasti teki virheitäkin, joista yksi ja pahin oli läjteä sekoilemaan oman pelisysteemin kanssa, kun kenraaliharjoitus ja kauden alku meni heikosti. Siihen sekoiluun vaikutti vielä johtoporraskin, joka antoi omia ohjeitaan Giampaololle. Itse uskon yhä, että Giampaolo olisi saanut laivan kääntymään jossain vaiheessa. Tällä kaudella Giampaolo ohjaa jo uutta laivaa nimeltä Torino ja on mielenkiintoista nähdä, miten siinä käy. Giampaolon jälkeen valmentajaksi palkattiin ei niin hyvällä CV:llä varustettu Stefano Pioli. Se sai fanit huutamaan Pioli Out ennen ensimmäistäkään peliä. Eikä se Piolin alku ollut yhtään sen kummempi kuin oli Giampaolon aikaankaan. Tulokset oli aika synkkiä, mutta parantui pikkuhiljaa vuosikymmen vaihtuessa (tai no se oikeasti vaihtuu vasta seuraavana vuonna). Tulokset muuttui huonoista vähemmän huonoiksi. Mutta sitten tuli korona ja 3kk koronatauko. Jos jotain on Milanin lähihistoriassa ollut positiivista, niin se koronatauko oli. Sen jälkeen Milan suorastaan lensi sarjassa. Tässä on vertailu vuoden 2020 sarjapeleistä ennen ja jälkeen koronatauon, jonka joskus rustasin. Ennen taukoa: 06/01/20 Milan - Sampdoria 0 - 0 11/01/20 Cagliari - Milan 0 - 2 19/01/20 Milan - Udinese 3 - 2 24/01/20 Brescia - Milan 0 - 1 02/02/20 Milan - Hellas Verona 1 - 1 09/02/20 Internazionale - Milan 4 - 2 17/02/20 Milan - Torino 1 - 0 22/02/20 Fiorentina - Milan 1 - 1 08/03/20 Milan - Genoa 1 - 2 Eli 4 voittoa, 3 tasuria ja 2 tappiota. Mikä tekee 1,66 pistettä per peli. Tässä tauon jälkeen: 22/06/20 Lecce - Milan 1 - 4 28/06/20 Milan - Roma 2 - 0 01/07/20 SPAL -Milan 2 - 2 04/07/20 Lazio - Milan 0 - 3 07/07/20 Milan - Juventus 4 - 2 12/07/20 Napoli - Milan 2 - 2 15/07/20 Milan - Parma 3 - 1 18/07/20 Milan - Bologna 5 - 1 21/07/20 Sassuolo - Milan 1 - 2 24/07/20 Milan - Atalanta 1 - 1 29/07/20 Sampdoria - Milan 1 - 4 01/08/20 Milan - Cagliari 3 - 0 Eli tauon jälkeen 9 voittoa ja 3 tasuria, joka tekee pistekeskiarvoksi 2,5 pistettä per peli. Tämä kesän lento oli yksi syy, että se synnytti erään omituimmista Milanin historian valmentajasotkuista. Jo joulukuun lopusta lähtien oli huhuja, että kauden jälkeen vaihtuu valmentaja ja urheilutoimenjohtaja. Sille paikalle soviteltiin saksalaista 62-vuotiasta Ralf Rangnickia, jolla väitetään olleen aiesopimuskin Milanin kanssa. Mutta sitten kuului Pum. Ja Milan päättikin jatkaa Piolin kanssa, joka oli saanut pelin kulkemaan ja Rangnick jäi pyörittelee peukaloita. Se lyhyesti viime kaudesta. Jos sitten katsellaan, että millaista pelaajaliikennettä tulee olemaan. Varmoja lähtijöitä on Giacomo Bonaventura ja Lucas Biglia. Ensimmäistä Milanistat muistelee kaiholla ja jälkimmäistä ei niinkään. Suso, joka on nykyään Sevillan mies virallisesti sekä Ricardo Rodriguez, joka on taas Torinon mies. Kumpikin oli siirtynyt lainalle aiemmin seuroihin. Reina varmaan pakkailee Rooman vaaleasinisiin. Se aiheuttaa Milanissa kakkosmaalivahdin tarvetta ja eikä olisi valtava ihme, mikäli kevätkauden siinä hommassa lainalla ollut Asmir Begovic jatkaisi. Sitten on vielä epämääräinen lista mahdollisista lähtijöistä: Duarte, Musacchio, Bona, Krunic, Rodriguez, Calabria/Conti, Laxalt, Paqueta Ja sitten on Zlatan, joka allekirjoittanee tänään uuden sopimuksen. Ehkä. Uusia tulijoita on 20 -vuotias ranskalainen pakki Pierre Kalulu. Sekä 17 -vuotias ruotsalainen Emil Roback, joka saanee peliaikaa Primaverasta. Tällä viikolla on harjoitukset alkanut ja siitä pari kuvaa: Ensikauden ohjelma on vielä epävarma. Eilen varmistui kauden ensimmäinen harkkapeli, joka on syyskuun 2. päivä Novaraa vastaan Milanellossa. Näillä mietteillä tähän kauteen.
  2. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Tässä kaikessa tohinassa on unohtunut, että Diego Laxalt siirtyi FK Dynamo Moskovaan pysyvällä siirrolla.
  3. Huhuja (AC Milan)

    Mä en ole ihan niin varma Hameksesta. Kun 2004 Brasilian kisoissa Hames löi itsensä läpi ja siirtyi Realiin. Sitä jotenkin oletti, että nyt on syttynyt supertähti, mutta jotenkin se maailmanvalloitus jäi piippuun. Realiassa homma toimi Ancelottin alaisuudessa, mutta muuten oli vaikeaa. Sitten Bayernin vuosina oli myös vaikeaa Kovacin aikana, mutta Ancelottin aikana homma toimi. Ja sama taas Evertonissa. Minulle se antaa kovin kaksijakoisen kuvan. Tässä uutisessa asiaa kuvataan hyvin: Kolumbian maajoukkuekapteenin Everton-siirron avaintekijä oli nimenomaan Ancelotti, jonka alaisuudessa pelintekijä oli loistanut sekä Real Madridissa että Bayern Münchenissä. – Jos Carlo ei olisi ollut täällä, en olisi siirtynyt tänne. Sanon sen koko sydämestäni. Carlo oli minulle hyvä sekä Real Madridissa että Bayernissa, Rodríguez paljasti huhtikuussa ESPN:n haastattelussa. Rodríguezin lähtö olisi Evertonille todella iso takaisku, sillä keskikenttäpelaaja loisti debyyttikaudellaan. Loukkaantumisista kauden aikana kärsinyt Rodríguez pelasi yhteensä 26 ottelussa, joissa hän teki kuusi maalia ja antoi yhdeksän maalisyöttöä. Minua mietityttää, että onko Pioli ja Milan oikea paikka Hamekselle? Varsinkin, kun hän jo miettii lopettamista.
  4. Huhuja (AC Milan)

    Tämä kyllä, mutta entisille pelaajille vihellätään ja huudetaan, jos kotikatsomo kokee, että pelaaja on pettänyt heidät. Varsinkin verivihollisen leiriin siirtyminen aihettaa älämölön ja muutakin oheistoimintaan, kuten aikoinaan esim. Barcan fanit poltti Figon paitoja. Calhanoglu kyllä unohtuu, mutta Donnarumma ei välttämättä. Donnarumma on jo nyt yksi maailman parhaista ja pelivuosia voi olla joku 15 vuotta vielä. Vaikea sitä on arvailla, mikä on Calhanoglun rooli. Interissä vastuun ottaa Simone Inzaghi ja Laziossa peluutti muistaakseni 3-5-1-1. Mutta tuskin Calhanoglua ostamisen ilosta Inter hankki, vaan kyllä siellä on kuunneltu Simonen näkemyksiä ja ideoita. Voi silti olla, että se avauspaikka on tiukassa ja vastuuta tulee rotaatiopelaajana. Tästä siihen seuraajaan sitten. Monessa huhussa on ollut Hakim Ziyech. Herättääkö se ajatuksia? Myös James Rodriguez on ollut huhuissa. Siitä ajatuksia?
  5. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Oikeastaan ne sirkusvuodet oli niin Berlusconin kauden loppuvuosia, jolloin revittiin kaiken maailman pubiliigan pelaajia. Se oli aikaa, jolloin nauratti ja itketti yhtä aikaa..Tässä muistutus: Mutta joo. Kiinalaisten, Fassonen ja Mirabellin projektissa sitten tuulettiin kunnolla isolla rahalla. Sellasessa on aika itsestään selvää, että sisään tulee floppeja. Tuleehan niitä muutenkin. Näen silti, että se oli ensimmäinen askel ylöspäin. Sen jälkeen oli helpompi saada joukkueeseen uusia parempia pelaajia. Jälkikäteen on helppo arvostella, että miten huonosti siinä projektissa käytettiin rahaa ja se rahan käytön holtittomuus johti sitten omistajanvaihdokseen ja talousongelmiin. Mutta se pohjalta nouseminen vaatii rahaa. Vrt. vaikka Cityn nostaminen. Vaati vuosia ja rahaa niin **sti, että pääsee huipulle. Sinnekin mahtuu pelaajia, kuten Robinho, josta maksettiin paljon ja oli ihan floppeja.
  6. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Näin, mutta ongelma on siinä, että ne hyvät 10:n paikan pelaajat on haluttuja. Milan voi joutua vielä kaipaamaan kuvettaan Hakanin korvaajan kanssa. Inter on varmaan aika tyytyväinen ilmaissiirtoon, vaikka Hakan ei välttämättä ole kuin rotaatiopelaaja sinimustissa. Tässä vielä kuva:
  7. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Aika hyvin kuvasit tilannetta. Saattaa olla, että mercato tulee muokkaamaan Piolin systeemiä. Jos kunnon 10:ä ei löydy, niin systeemi voi olla joku muukin kuin 4-2-3-1. Jotenkin uskon, että sitä 10:ä kuitenkin etsitään silti. Minusta yksi voisi olla Sveitsin Shagiri, joka on jäänyt Liverpoolissa penkkiveikoksi ja varmaan kesän mittaan löytää itsensä jostain muualta. En ole nähnyt, että olisi liitetty Milaniin, mutta tässä eletään pitkää kuumaa siirto(huhu)kesää.
  8. Huhuja (AC Milan)

    Samanlaiset fiilikset mullakin. En syytä Donnarrummaa enkä Calhanoglua. Jos jostain saat paremman diilin, niin kyllä siihen kannattaa sanoa kyllä. Pelaajalla on kuitenkin aika rajattu mahdollisuus tehdä tiliä. Toki futisromantiikka on sitten erikseen. Veikkaanpa silti, että Curva Sudista saattaa tulla joku vihellys..
  9. Huhuja (AC Milan)

    Itse haluaisin nähdä myös tämän kaverin. Mutta joo, kisoista sen verran, että Kroatia on peluuttanut Rebicia kärjessä. Kovin tutun oloista menoa ollut hyvässä ja pahassa, paitsi selostajalle, joka ihmetteli, Rebicin avopaikan tuhlailua. Rebicin varaankaan on kovin vaikea laskea, vaikka voi pelata sitä piikkipaikkaa ja on parhaimillaan hyvä.
  10. Huhuja (AC Milan)

    Luin saman huhun ja samaa mieltä. Tosin ymmärtääkseni Hakan ei ole Interin ykkösvaihtoehto, joka on ManU:n Van Beek. Tosin mistä näitä tietää..Toisten huhujen mukaan Milan on antanut Hakanille kuun loppuun asti vastata. Mitä tuohon Inter -kuvioon vielä, niin olishan se ryöstö. Vaikka Hakanin otteet on välillä vähän mitä on, niin hintaansa nähden se oiva pelimies. Kuinka monta yhtä hyvää saman paikan pelimiestä löydät ilman siirtokorvausta ja paskalla palkalla. Tämän takia olen halunnut Hakanin jatkavan Milanissakin. Sekä plussaa on sekin, että tuntee Piolin systeemit ja Pioli tuntee kaverin.
  11. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Avaimenreikäleikkaus? Lääketieteestä mitään ymmärtämättömänä veikkaisin oikean termin olevan tähystysleikkaus. Zlatan Ibrahimovic kävi leikkauksessa – sivussa noin kaksi kuukautta Zlatan Ibrahimovicin odotetaan olevan sivussa ainakin elokuun puoliväliin saakka toipuessaan tuoreesta polvioperaatiosta. Ibrahimovic, 39, loukkasi polvensa AC Milanin ja Juventuksen välisessä ottelussa viime toukokuussa. Maajoukkueeseen palanneen kärkimiehen haaveet EM-kisoissa pelaamisesta menivät pian sen jälkeen murskaksi, sillä polvivamman uskottiin pitävän hänet sivussa vähintään lohkovaiheen ylitse. Nyt tuoreessa avaimenreikäleikkauksessa käynyt Ibrahimovic käy taistelua aikaa vastaan ollakseen pelikunnossa Milanin ensi kauden sarja-avauksessa. Italian Serie A potkaistaan käyntiin 22. elokuuta. – Zlatan voi hyvin ja aloittaa kuntoutumisen välittömästi, tiedotti seura verkkosivuillaan. Ibrahimovic teki viime kaudella yhteensä 17 maalia 27 otteluun, kun Milan sijoittui sarjataulukossa toiseksi. Hän allekirjoitti myös kesään 2022 ulottuvan jatkopahvin Milanin kanssa. Lähde: Daily Mail
  12. Huhuja (AC Milan)

    Ei taida riittää? Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær haluaa tänä kesänä uuden topparin, keskikenttäpelaajan, oikean laitahyökkääjän ja keskushyökkääjän. Ramos olisi saatavilla ilman siirtokorvausta, mutta Timesin mukaan United tuskin tavoittelee häntä, sillä espanjalaistoppari haluaa kahden vuoden sopimuksen yli 200 000 punnan viikkopalkalla.
  13. Huhuja (AC Milan)

    ..sekä Kalulu, jolle kaavaillaan enemmän topparin vastuuta. Ramosista olen kyllä samaa mieltä, mutta en usko, että Milan kuuluu oikeasti niihin seuroihin, jotka on Ramosin perässä. Tämä, koska Ramos ei ole välttämättä bisneksen kannalta paras vaihtoehto. Toppareista tuli mieleen, että viime päivinä ollut huhua Marseillen 21-vuotiaasta puolustavasta keskikenttäpelaajasta Boubacar Kamarasta, joka Transfermarktin voi pelata myös topparina.
  14. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Sitä halvempi diili, mitä paskemmat kisat Hakan pelaa. Nyt on huhuttu, että routa porsaan kotiin ajaa, mutta nyt ei ole tarjolla edes niin hyvää sopparia kuin aiemmin..
  15. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    pake jo postasi tämän huhu-ketjuun, mutta laitataan tännekin, kun ei ole huhu: Virallista: Chelsean englantilaistoppari siirtyy Italiaan Chelsean englantilaistoppari Fikayo Tomori siirtyy pysyvästi AC Milaniin. Tammikuusta lähtien Milanissa lainalla pelannut Tomori esiintyi kevätkaudella vakuuttavasti, minkä johdosta Milan päätyi lunastamaan lainasopimuksessa olleen osto-option. 23-vuotias Tomori allekirjoitti Milanin kanssa neljän vuoden sopimuksen, joka ulottuu kesään 2025 asti. Chelsea tienaa oman kasvattinsa siirrosta 24 miljoonaa puntaa. Tomori pelasi kuluneella kaudella 22 ottelua AC Milanissa ja neljä ottelua Chelseassa.
  16. Huhuja (AC Milan)

    Sen takia pake on perustanut tämän ketjun reilun 50 -vuotta sitten, että täällä voidaan huhuilla oikein kunnolla..:
  17. Huhuja (AC Milan)

    Locatelli olikin eilen harvinaisen vakuuttava..Milanista lähteminen oli parasta, mitä Locatellille on tapahtunut. Sassuolossa kaveri on saanut peliaikaa ja kehittynyt Azurrin avauspelaajaksi. Sitä tuskin olisi tapahtunut Milanin penkillä. Nyt sama tilanne on Tonalilla. Keväällä Tonali tipahti penkkiveikoksi ja jopa Meiten taakse. Se ei ole kenenkään etu. Uskon, että Tonali on Milanin tulevaisuus, mutta ehkä tämä tarvitsee jotain pelilliikkeitä, kuten lunastus ja sitten lainalle jonnekin tai jotain. Samahan tässä on Haugen ja Leaon suhteenkin. Kuinka paljon Milanilla on kärsivällisyyttä? Hätäisiä ratkaisuja, niin taas ihmetellään, että mitä v*ttua taas. Taas toisaalta kannattaa väkisin ei kannata pitää kiinni, kuten Cutronen ja Piatekin tapaukset osoittaa. Asiasta toiseen. Tänään tulee klo 22.00 C-lohkon ottelu Hollanti - Itävalta. Itävällan joukkueessa pelaa VfB Stuttgartin 23 -vuotias hyökkääjä Saša Kalajdžić, jota on huhuttu Milaniin. Itselle tuntematon kaveri, mutta IS:n kisaopas kertoo näin: "Yllättävän ketterä torni pystyy myös luomaan paikkoja itselleen. Älykäs hyökkääjä."
  18. Huhuja (AC Milan)

    Alkaa palikat löytämään paikkansa ja tod.näk. pääset vääntämään tuttua Hakan -vääntöä. Bakayoko olisi toisen sarjan kaveri kuin Meite. Jopa siinä määrin, että herää kysymys esim. että mikä olisi silloin Tonalin tilanne.
  19. Huhuja (AC Milan)

    Lähde: Atlético tekemässä huippuhankinnan Rodrigo de Paul on siirtymässä Atléticoon. Udinese-kapteeni on päässyt Atléticon kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista. De Paulin on määrä allekirjoittaa viisivuotinen sopimus Atléticon kanssa. Parhaillaan Argentiinan mukana Copa Américassa oleva de Paul pelasi hienon päättyneen kauden Serie A:ssa. Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana tunnettu de Paul viimeisteli 36 ottelussa yhdeksän maalia ja antoi kymmenen maalisyöttöä. La Ligan mestaruuden voittanut Atlético maksaa de Paulista noin 35 miljoonan euron siirtosumman.
  20. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Tässäkin ollaan samassa laivassa. Ja samaa mieltä ollaan Italiassa ainakin GdS:n toimituksessa:
  21. Huhuja (AC Milan)

    Eilen Dumfries taisi olla wingback ja sellasta paikkaa ei Piolin 4-2-3-1:ssa suoraan ole. Muuten tosiaan taitaa olla enemmän perinteinen laitapakki. Pari viikkoa sitten SempreMilanissa oli aika samansuuntainen laskelma: In fact, as reported by Manu Baiocchini of Sky Italia (via MilanNews), the Rossoneri have already spent a lot on the market. They paid €13m for Mike Maignan, Fikayo Tomori will cost €28m and they must also pay €15m for Sandro Tonali. En tiedä oliko tossa mahdollista Tonalin alennusta, mutta siis: 13+28+15 => 56 megaeuroa. Ja todellakin sun johtopäätöksetkin on aivan oikeita. Milan yrittää saada lainadiilejä, mutta näinä koronaaikoina niitä ei välttämättä saa. Esim. Barca haluaa valuuttaa Firposta omiin ostoksiinsa. Juu ja muutenkin samaa mieltä näistä kesän markkinoista.
  22. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    Lähde: Atlético tehnyt sopimustarjouksen turkkilaistähdelle – jättämässä AC Milanin? Atlético on tehnyt sopimustarjouksen Hakan Çalhanoğlulle, kertoo Sky Sport Italia. Rodrigo De Paul on edelleen Atléticon ykkösvaihtoehto. Atlético on luottavainen De Paulin hankinnan suhteen. Udinese vaatii kapteenistaan 40 miljoonaa euroa. Atlético on tehnyt De Paulista 28 miljoonan euron tarjouksen, jonka Udinese hylkäsi. Marcan mukaan De Paul tekee kaikkensa siirtyäkseen Atléticoon. Jos De Paul ei päädy Atléticoon, kääntää seura katseensa Çalhanoğluun. Çalhanoğlun sopimus AC Milanin kanssa päättyy muutaman viikon kuluttua, eivätkä osapuolet ole edelleenkään päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Çalhanoğlun mukaan AC Milanin urheilutoimenjohtaja Paolo Maldini otti häneen hiljattain yhteyttä puhuakseen jatkosopimuksesta, mutta Çalhanoğlu kertoi keskittyvänsä pelkästään EM-lopputurnaukseen. Çalhanoğlun edustama Turkki hävisi perjantaina EM-kisojen avausottelunsa Italialle 0-3. 27-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja pelasi nappikauden AC Milanissa. 43 ottelussa syntyi yhdeksän maalia ja 12 maalisyöttöä.
  23. Huhuja (AC Milan)

    Minä taas sain eilen oman suosikin oikeaan laitaan. Joissain Milan -huhuissa ollut Denzel Dumfries pelasi eilen todella vakuuttavasti ja teki maalinkin.
  24. Huhuja (AC Milan)

    MD: Laitapuolustaja jättämässä Barcelonan – useat seurat kiinnostuneet Júnior Firpon on määrä poistua Barcelonasta kesällä. Júnior ei kuulu Ronald Koemanin suunnitelmiin ja Barcelonan seurajohto haluaa myydä hänet. Mundo Deportivon mukaan AC Milan on halukas lainaamaan Júniorin, mutta laina ei kelpaa Barcelonalle, sillä seura tarvitsee rahaa voidakseen tehdä hankintoja. Lehden mukaan West Ham keskustelee Barcelonan kanssa Júniorin siirrosta. West Ham on alustavasti halukas hankkimaan Júniorin. West Hamin lisäksi myös Southampton on kiinnostunut Júniorista. Júnior olisi itse halukas siirtymään AC Milaniin. 24-vuotias Júnior jäi olemattomalle vastuulle Barcelonassa päättyneellä kaudella. Júnior pelasi vain reilut 800 minuuttia 18 ottelussa. Barcelona hankki laitapuolustajan Betisistä kaksi vuotta sitten noin 18 miljoonalla eurolla.
  25. Milan 2020-2021, Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punamustaa

    IS:ssä on samanlainen juttu ja siinä myös kerrotaan näin: Kun ottelu lopulta jatkui, oli Kjär yhä kentällä mutta tuli vaihtoon ottelun 63. minuutilla. Tanskan valmentajan Kasper Hjulmandin mukaan järkyttävän illan henkinen taakka kävi kapteenille liian suureksi. – Simon oli syvästi, syvästi liikuttunut. Hän epäili pystyisikö jatkamaan ja päätti kokeilla, mutta se ei ollut mahdollista. Ja se on täysin ymmärrettävää. Minun on vaikea kuvitella itseni pelaamaan tuossa tilanteessa, koska tunteet olivat ylitsevuotavia, Hjulmand totesi BT:n mukaan. Hjulmand kuvaili Erikseniä ja Kjäriä todella hyviksi ystäviksi. – He ovat tunteneet toisensa pitkään. He ovat parhaita ystäviä, ja heidän perheensä ovat paljon tekemisissä keskenään, Hjulmand sanoi.
×