Jump to content

ingerceWainue

Members
  • Content count

    0
  • Joined

  • Last visited


Reputation Activity

  1. Like
    ingerceWainue reacted to Jaqo in Italian joukkue EM-kisoissa 2008   
    Tästä aiheesta ei tuntunut löytyvän omaa ketjua, joten tässä olisi. Elikkä ketkä lähtevät kohti itävaltaa/sveitsiä ja ketkä jäävät kotiin. Tänne voi siis esittää omia mielipiteitään, faktoja, muiden mielipiteitä ja laittaa linkkejä asiaa koskevista keskusteluista.
     
    Tämmöstä ajattelin..
     
    Hyökkäykseen näyttää tällä hetkellä olevan ainakin tungosta. Mahdollisia ehdokkaita olisivat ainakin Toni, Del Piero, Iaquinta, Borriello, Quagliarella, Di Natale ja Palladino. Eikä nyt myöskään unohdeta Milanin tähtiä Inzaghia ja Gilardinoa. Itse pitäisin varmimpina ehdokkaina Tonia, DP:tä ja Di Natalea jotka ovat esittäneet hyviä otteita tällä kaudella. Borrielloa en tunne hyvin, mutta jos maalimäärää on uskominen niin myös hänet voidaan nähdä kesän kisoissa.
     
    Keskikentältä löytyy myös paljon spekuloitavaa. Mitä luultavimmin ainakin Pirlo, Perrotta, Camoranesi ja De Rossi ovat mukana. Muita ehdokkaita ovat esimerkiksi viime ottelussa portugalia vastaan pelanneet Semioli, Ambrosini ja Aquilani. Näidän lisäksi on tietysti Gattuso vaikkei hän olekkaan päässyt omalle tasolleen viime aikoina.
     
    Puolustus tuntuu tällä hetkellä ehkäpä selvimmältä (jos maalivahtia ei lasketa )
    Varmimpia heittoja voisivat olla Cannavaro, Grosso, Zambrotta, Materazzi ja Oddo. Lisäksi tulee mieleen ainakin Panucci, Zaccardo Cassetti ja Barzagli.
     
    Maalivahdeiksi Buffonin lisäksi voisivat tulla penkinlämmitystehtäviin Amelia ja De Sanctis.
  2. Like
    ingerceWainue reacted to Mitrocock in Portugalin EM 2008   
    Laitetaan keskustelu käyntiin porttojen tiestä kohti EM lopputurnausta.
     
    Portugali on oma suosikki ylitse muiden ja uskon vahvasti että neljän/jopa kahden parhaan joukossa tapellaan ensivuonna!
     

    Portugal para sempre!
     
    Nyt tapahtuu:
    ManUun tulossa oleva Nani on mäsäyttänyt toisen EM maalinsa Belgiaa vastaan tänään,itse peli on tällä kirjoitus hetkellä 1-2 Portuille!
     
    Ja 1-2 voitto Portugalille,ensimmäinen Nanilta ja toinen aivan uskomattoman hieno pommi 35 metristä Helder Postigalta!
    ------------------------------------
     
    22.8 vastassa ensikertaa Armenia
     
    Ottelu pelataan Republican Yerevan stadionilla,uskoisin että helppo ottelu tiedossa.
    Kokoonpanot julkaistaan luultavasti samana päivänä,laitan ne sitten tänne.
     
    EDIT:
    Pelattiin ja velttoiltiin 1-1 tasuri,pakko sanoa että hurja joukkue Armenialla!
     
    Ronaldolta kuitenkin pelimiehen maali,komea neppailu häkki
     
    Varmaan kaikki Armenialaiset vetäny speedya ennen matsia,90+4min juoksivat ja puolustivat kuin hullut.Kauhea sumputus päällä.
     
    Lissabonissa potkitaan sitten taululle pirteät 5-0 lukemat.
    Maaleista vastaavat Ronaldo (2),Tiago (1) ja Quaresma (1)
  3. Like
    ingerceWainue reacted to tomine in TV-sarjat   
    Tällä hetkellä tulee melkoisen mielenkiintoisia sarjoja useampikin telkusta…
     
    24 (4.kausi) aiemmat kaudet tullut katsottua toki. Alkaahan tämä peruskuvio tässä olemaan melkoisen tuttua juttua ja toistaa jo vanhaa kaavaa mutta jaksaahan tuota melkoisen nopea tempoista ja ”yllätyksellistä” sarjaa kuitenkin katsomaan vielä toistaiseksi.
     
    Deadwood Tokihan lännenmeininkin kiinnostaa, varsinkin jos se on tuollain realistisen tyylisesti tehtyä tavaraa. Tätä en tosin ole vielä katsonut mutta sen verran mielenkiintoiselta vaikuttaa että jossain vaiheessa pitää katsella jos ei muuten niin DVD.lle hankkia.
     
    Lost Alku sai ainakin mukavasti veden kielelle ja mielenkiinnon heräämään todella ensimmäisen jakson perusteella ! toivottavasti meno pysyy vähintään samanlaisena tai parantaa vaan entisestään. Tosin liian harvakseltaan tulee kun osa per viikko. Taitaa mennä tämäkin hankintaan jotta voi hiukan tiuhempaa tahtia katsella.
     
    Rome tätä sitten pari osaa tullut nähtyä ja ihan kelvolliselta vaikuttaa. Mielenkiintoista nähdä ”realistista Roomaa” sen ajan elämänmenoa jne…
     
    Vanhemmista pitänee mainita…
     
    Rooman Sheriffi Tuo iski mukavasti mietiskelemään yleisiä asioita joita tässä sarjassa käsiteltiin, jotain tässä sarjassa oli miksi tätä aikoinaan jaksoi seurata.
     
    Xena Soturiprinsessa Oli tää niin hupaisan ylilyötyä menoa että huhheijaa. Pisteitä toki monista viittauksista moniin eri ”legendoihin ja satutarinoihin”
     
    Onhan noita jotain muitakin ihan ok Mr.Bean oli ihan hupaisa välillä. Aikoinaan sitä ihan pikkupenskana tuli katseltua mm. Ritari Ässää ja tottahan toki MacGyver oli kova sana tuolloin, sekä Adam Westin tähdittämä Batman
     
    Ei oikein ole muistikuvaa millainen oli sarjana tuo Vaarallinen Tehtävä (Mission Impossible), ilmeisesti ei kovin hyvä vai ??? kun eivät sitä tunnu uusintana näyttävän kun taas jotkin uusinnat tuntuvat tulevan melkein vähintään joka toinen vuosi.
     
    Uutisvuoto taas hieman toisentyylistä mukavaa hupaisaa sanailua ja viikon uutisia tulee siinä sivussa kertailtua.
  4. Like
    ingerceWainue reacted to 20Legend in Lohko B - Saksan voittoparaati kohti mestaruutta   
    Ainakaan erään itävaltalaisen lehden mukaan Vasticille ei ole ilmaisolutta tiedossa. Itävallan liitto kun halusi sen nimenomaan pelaajilta kieltää.
  5. Like
    ingerceWainue reacted to LowRidingMonkey in Portugalin EM 2008   
    Mahtaa olla mukava jälleen näkeminen aikanaan Scolarilla, Paulo Ferreiralla ja Ballackilla kun Chelsean harjoitukset alkavat.
  6. Like
    ingerceWainue reacted to SalamaJalka in Myyn Nike Mercurial Vapor V ja Puma v1.08   
    Myynnissä kaksi paria hyväkuntoisia futiskenkiä:
     
    Nike Mercurial Vapor V valko/musta/pinkki
    koko 40,5
    myyn pois, koska eivät sovi omaan jalkaan. Ostettu kesän alussa ja käytetty harvoin ruohokentillä ja tekonurmella. Käytön jälkiä näkyy, mutta kengissä riittää eloa viel pitkäksi aikaa.. Voin postittaa alkuperäisessä kenkälaatikossa ja mukaan tulee musta vapor kenkäpussi.
    Hintapyyntönä 60e + postikulut.
     
    Puma v1.08 valko/hopea/sininen
    Ostettu kesäkuun lopussa, ja käytetty pari kuukautta jonka jälkeen jäi liian pieneksi. Pelattu vain ruohokentillä.
    Postitetaan alkuperäisessä kenkälaatikossa ja mukaan puman punainen kenkäpussi.
    Hintapyyntönä 40e + postikulut.
     
    Kengistä saa kuvia kun pyyytää, tätä kirjoittaessa ei ollut mahdollista liittää kuvia...
    Yhteydenotot yksityisviestillä ja hintoja voi yrittää tinkiä.
     
    EDIT 29.12.2010: Kenkien kuvat lisätty! Vaporien pohjalliset ei ole kengissä paikallaan, mutta ne sisältyy mukaan!
  7. Like
    ingerceWainue reacted to Luis_Garcia#10 in Joukkueet   
    Espanja
     
    Maalivahdit: Casillas, Reina, Palop
     
    Puolustajat: Sergio Ramos, Arbeloa, Puyol, Marchena, Albiol, Juanito, Capdevila, Fernando Navarro
     
    Keskikenttäpelaajat: Senna, Xabi Alonso, Xavi, Cesc, Iniesta, Silva, De la Red, Cazorla
     
    Hyökkääjät: Villa, Fernando Torres, Güiza, Sergio García
     
    Raul jäi siis pois. Gutin poissaolo oli jo etukäteen varmaa, mutta aika käsittämätöntä, ettei joukkueeseen mahtunut. Ihan hyvä ryhmä noin muuten.
  8. Like
    ingerceWainue reacted to Roope in Lohko A   
    Tsekki-Turkki ei jättänyt ainakaan kylmäksi
     
    Huhheijaa. Melkoinen jännitysnäytelmä tuosta Turkin ja Tsekin kamppailusta sitten kehkeytyi - kuten kaikki odottivatkin. Noin vartti ennen loppua tilanne oli 2-0 Tsekin hyväksi. Kuka tuossa vaiheessa uskoi turkkilaisten latovan kolme maalia ja marssivan upeaan voittoon? Jos joku näin tosissaan veikkaili, niin kättä pystyyn vaan. Palkinnoksi allekirjoittaneelta tulee kesäinen virvoitusjuoma. No, joka tapauksessa aika mykistävä tuo ottelun viimeinen vartti. Turkki oli selvästi hallitsevampi osapuoli toisella jaksolla, ja siinä mielessä ansaitsi voittonsa ehdottomasti. Tilanteita oli Turanin kavennusmaaliakin ennen ihan mukavasti, mutta ne yritykset Tsekki-puolustus ja Cech hoitivat kunnialla. Samaa ei voi sanoa Nihatin melko räkäisestä tasoitusmaalista. Tämä meni kyllä pääosin maalivahti Cechin piikkiin, tsekkivahti tiputti melko helpon näköisen keskityspallon, ja turkkilaiskärjellä oli todella helppo työ pökätä pallo maaliin. Voittomaali olikin sitten astetta hienompi, vaikka sitä ei olisi ikinä syntynytkään, ellei Tsekin puolustus olisi päättänyt yrittää paitsioansaa aivan väärässä paikassa. Nihat syötettiin helposti läpi, ja miehen upea laukaus painui yläriman kautta verkon perukoille. Cech tuli tilanteessa hyvin vastaan, mutta ei voinut Nihatin hienolle laukaukselle yhtikäs mitään. Maalista voi - ja pitää syyttää yksinomaan aivan kuutamolla ollutta Tsekki-pakistoa. Totaalinen jäätyminen ratkaisevassa paikassa. Cechin harvinainen sössintä ja epäonnistunut paitsioansa tiputti tsekit kisoista. Cechin puolustukseksi on sanottava se, että tuota tasoitusmaaliin johtanutta haparointia ennen mies pelasi hienon ottelun. Tärkeitä koppeja Tsekki-puolustuksen harhailessa toisella puoliskolla.
     
    Täytyy muuten vielä se sanoa, että tekipä Volkan erittäin tyhmästi, kun meni sörkkäisemään Tsekki-pelaajaa viime minuuteilla. Mitäköhän miehen päässä juuri tuolloin liikkui? No, tämä tempaus oli Turkin kannalta erittäin huono juttu - Kroatia-peliin maalille Terim joutuu kaivamaan viisi vuotta sitten hyvän maalivahdin mainetta kantaneen Recber Rüstün. Saas nähdä miten konkari suoriutuu. Turkin tappiota toivotaan.
  9. Like
    ingerceWainue reacted to Thurme in M: adidas Predito LZ TRX FG nappikset, koko 42 2/3.   
    Nyt olisi myynnissä adidas Predito LZ TRX FG nappikset, koko 42 2/3. Viime kesänä ostettu, muutaman kerran käytetty, todettu liian isoiksi. Eli kuin uudenveroiset.
    Pyydän kengistä 20€. Ne voi noutaa Leppävaarasta tai Pasilasta. Toki voin myös postittaa kengät, jolloin lisään hintaan kulut (n. 7,5€). Yhteydenotot yksityisviestillä.
     
    Linkistä kuva ja tekniset tiedot
    http://www.prodirectsoccer.com/us/products/adidas-soccer-shoes-adidas-predito-lz-trx-fg-firm-ground-soccer-cleats-blacklab-limemetallic-46516.aspx
  10. Like
    ingerceWainue reacted to 20Legend in Euro 2008 -Ottelu ottelulta   
    Voi perhana on se ihme joukkue tuo Turkki. Kroatialla oli jo toinen jalka välierässä, vaan mites kävikään. Ihan viimeisestä mahdollisesta paikasta tasoitus parin minuutin sisään. Nuorten kroaattien pää ei odotetusti kestänyt enää rp-skabassa, jossa Srna oli ainoa onnistuja.
     
    Putoamisesta huolimatta Kroatialle voi kuitenkin tulevissa arvokisoissa povata menestystä jos kehitys jatkuu yhtä hyvänä. Joittenkin vuosien kuluttua on jo kenties todella kova nippu kasassa. Turkki taasen jatkaa seuraavaksi välierään Saksaa vastaan, kiintoisa matsi siitäkin tulossa ja lisäjännitettä varmasti ilmassa. Riippumatta sen matsin lopputuloksesta turkkilaiset ovat joka tapauksessa jo nyt näitten kisojen ehdoton väriläiskä.
  11. Like
    ingerceWainue reacted to Cule92 in Suosikkienne avauskokoonpanoveikkauksia   
    Aloitinpa nyt tälläisen threadin
     
    Itse kannatan kisoissa Espanjaa(kun Suomi ei yllättävää kyllä päässyt lopputurnaukseen)
     
    Kokoonpano on luultavasti tälläinen:
    --------------------------Casillas-----------------------------
    -------------Puyol------------------------Pablo---------------
    Ramos-----------------------------------------------Capdevila
    --------------------------Alonso------------------------------
    Silva-----------Xavi-------------Fabregas------------Iniesta
    --------------------------Torres------------------------------
     
     
    Itse en kyllä käsitä miksi David Villa on jäämässä penkille. Onhan hän sentään maailmanluokan hyökkääjä...
     
    Itse tekisin seuraavanlaisen avauksen:
    --------------------------Casillas-----------------------------
    -------------Ramos----------------------Pablo----------------
    Puyol------------------------------------------------Capdevila
    --------------------Xavi-----------Fabregas------------------
    Silva---------------------------------------------------Iniesta
    -------------Torres----------------------Villa-----------------
     
    Mielestäni ensinnäkin Sergio Ramos ja Carles Puyol saisivat vaihtaa paikkoja eli Puyol laitaan ja Ramos keskelle. Puyol on pelannut tällä kaudella aina hienosti kun on laidalla pelannut ja Ramos on puolestaan loistava keskellä, joten en näkisi mitään estettä, miksi Aragones ei näin voisi tehdä...
     
    Villa tietysti avaukseen. Tälläistä hyökkääjää ei ole varaa pitää penkillä
     
    EDIT:Muokkasin hieman tuota oletettua avausta. Tajusin, että Epsanja taitaakin lähteä 4-1-4-1 -taktiikalla kisoihin
    EDIT2:Vaihdoin Silvan Joaquínin tilalle
  12. Like
    ingerceWainue reacted to Nimrod in Financial Fair Play   
    Jalkapallo on nykyään urheilubiznestä. En vaan voi ymmärtää kitinöitä siitä jos joku jolla rahaa on haluaa työntää ne jalkapalloon. Chelsea oli jo hyvin lähdellä kärkeä kun roman laittoi haisemaan silti rahaa paloi infernaalisesti. Cityllä tilanne oli paljon heikompi ja investoinnitkin ovat olleet sen mukaisia. Naapuri joka vielä jokin aika sitten pyyhkäisi kilpailijat pöydältä pelaajamarkkinoilla vaatii jo toimia menojen suitsimiseksi (jotta omistajat voisivat lypsää vielä mukavammin seuraa).
    Se on totta että roman ja sheikki ovat paisuttaneet pelaajien arvoa ja myös heidän lompakoitaan ja jos jonkinlainen järkevä systeemi (esim palkkakatto) järjestelmä saadaan aikaiseksi niin ride on. La Liga tulee menettämään kilpailuetuaan kun siellä hilataan vihdoinkin veroprosentti kohdilleen pelaajien palkoissa mikä saattaa heijastua jopa koko eurooppaan.
     
     
    Norwich on hieno esimerkki jalkapallotoiminnasta niinkuin moni haluaisi sen nähdä. Kohta kun PLn palkintorahat räjähtää niin pelkkä mukana oleminen tulee olemaan jackpot seuroille.
    Summa summarum on se että menestys on aina ostettu AINA! Arse pelasin taanoin joukkueella jossa ei ollut ainottakaan englantilaista aloituksessa vaan Vengerin löytöjä milloin mistäkin viidakosta.
    Citylle on tuttua putoamistaistelut. 13 vuotta sitten City pelasi englannin kolmanneksi korkeimalla sarjaportaalla. Pitkä matka on sieltä tultu ja helvetin hyvältä tuntuu....
  13. Like
    ingerceWainue reacted to Roope in EM 2008 -kisa   
    Lohko A
    Portugali
    Sveitsi
    Tsekki
    Turkki
     
    Lohko B
    Saksa
    Kroatia
    Puola
    Itävalta
     
    Lohko C
    Italia
    Hollanti
    Ranska
    Romania
     
    Lohko D
    Ruotsi
    Espanja
    Venäjä
    Kreikka
     
    Puolivälierät:
    Portugali-Kroatia
    Saksa-Sveitsi
    Italia-Espanja
    Ruotsi-Hollanti
     
    Välierät:
    Portugali-Saksa
    Italia-Ruotsi
     
    Finaali::
    Portugali-Italia
     
     
    Maalipörssin Top 5:
    Toni
    C.Ronaldo
    Gomez
    Zlatan
    Huntelaar
     
    Tuollaista tällä kertaa.. Osittainhan tuosta oma toive tuli . Ruotsista en pidä, mutta jotenkin sellainen kutina, että sinikeltaiset yllättävät. Jos veikkaamani Hollanti-Ruotsi-ottelu toteutuu, toivon Ruotsin todellakin voittavan. Hollantia yököttävämpi on vain Englanti.. Mutta, eipä tarvi heistäkään kesäkuun alussa murehtia, kun hoisivat itsensä kisoista hienolla tavalla. Pääasia on kuitenkin, että saadaan hyvät skabat.
  14. Like
    ingerceWainue reacted to Jokeri in Maailman top 50 pelaajat   
    http://www.timesonline.co.uk/tol/sport/football/article1963015.ece
    Vaikka nää onkin maku-asioita nii tää lista vaikuttaa lähes täydelliseltä nii ja tän listan on tehny semmonen hemmo ku Gabriele Marcotti.
     
    50. Gary Neville (Manchester United)
    49. Clarence Seedorf (Milan)
    48. Jefferson Farfan (PSV Eindhoven)
    47. Phillip Lahm (Bayern Munich)
    46. Rodrigo Palacio (Boca Juniors)
    45. Diego (Werder Bremen)
    44. Rino Gattuso (Milan)
    43. Hernan Crespo (Inter)
    42. Klaas-Jan Huntelaar (Ajax)
    41. Alessandro Nesta (Milan)
    40. Juninho Pernambucano (Lyons)
    39. “Lucho” Gonzalez (Porto)
    38. Paul Scholes (Manchester United)
    37. Daniele De Rossi (Roma)
    36. Dejan Stankovic (Inter)
    35. Fernando Torres (Atletico Madrid)
    34. David Beckham (Real Madrid/Los Angeles Galaxy)
    33. Javier Zanetti (Inter)
    32. Jamie Carragher (Liverpool)
    31. Florent Malouda (Lyons)
    30. John Terry (Chelsea)
    29. Andrea Pirlo (Milan)
    28. Mahamadou Diarra (Real Madrid)
    27. David Villa (Valencia)
    26. Michael Ballack (Chelsea)
    25. Dimitar Berbatov (Tottenham Hotspur)
    24. Andriy Shevchenko (Chelsea)
    23. Ronaldo (Milan)
    22. Didier Drogba (Chelsea)
    21. Carles Puyol (Barcelona)
    20. Iker Casillas (Real Madrid)
    19. Daniel Alves (Seville)
    18. Cesc Fabregas (Arsenal)
    17. Zlatan Ibrahimovic (Inter)
    16. Frank Lampard (Chelsea)
    15. Ruud van Nistelrooy (Real Madrid)
    14. Petr Cech (Chelsea)
    13. Sergio Ramos (Real Madrid)
    12. Thierry Henry (Barcelona)
    11. Wayne Rooney (Manchester United)
    10. Francesco Totti (Roma)
    9. Leo Messi (Barcelona)
    8. Carlos Tevez (West Ham)
    7. Steven Gerrard (Liverpool)
    6. Gigi Buffon (Juventus)
    5. Michael Essien (Chelsea)
    4. Samuel Eto’o (Barcelona)
    3. Cristiano Ronaldo (Manchester United)
    2. Ronaldinho (Barcelona)
    1. Kaka (Milan)
     
    Shevchenko ei viime kauden perusteella pitäisi kuulua koko listalle. Porton Gonzalezin lista sijoitusta kummastelen myös, hyvä jos miehestä koskaan edes olen kuullut. Jefferson Farfan maailman 48. paras pelaaja?
    Muuten iso listalle
     
    Edit: Ei mahtunu Jukka Röngän maailmanparas toppari edes listalle
  15. Like
    ingerceWainue reacted to E"WONDER STRIKE"IMAMALIEV in Joukkueet   
    Tässä alkuun Kroatin kokoonpano:
     
    Goalkeepers: Stipe Pletikosa (FC Spartak Moskva), Vedran Runje (RC Lens), Mario Galinović (Panathinaikos FC).
     
    Defenders: Dario Šimić (AC Milan), Robert Kovač (BV Borussia Dortmund), Josip Šimunić (Hertha BSC Berlin), Vedran Ćorluka (Manchester City FC), Dario Knežević (AS Livorno Calcio), Hrvoje Vejić (FC Tom Tomsk).
     
    Midfielders: Niko Kovač (FC Salzburg), Jerko Leko (AS Monaco FC), Darijo Srna (FC Shakhtar Donetsk), Niko Kranjčar (Portsmouth FC), Luka Modrić (Tottenham Hotspur FC), Danijel Pranjić (SC Heerenveen), Ivan Rakitić (FC Schalke 04), Ognjen Vukojević (NK Dinamo Zagreb), Nikola Pokrivač (AS Monaco FC).
     
    Forwards: Mladen Petrić (BV Borussia Dortmund), Ivica Olić (Hamburger SV), Ivan Klasnić (Werder Bremen), Igor Budan (Parma FC), Nikola Kalinić (HNK Hajduk Split).
     
    Reserves: Manuel Pamić (FC Salzburg), Anas Sharbini (HNK Rijeka).
  16. Like
    ingerceWainue reacted to Arshavin in Veikkaus kenet valitaan turnauksen parhaaksi?   
    Eli mitä veikkaatte kenet FIFA/pelaajat ( En tiedä asiasta kuka valitsee, mutta korjatkaa sitä sitten.) valitsee turnauksen parhaaksi pelaajaksi?Itse veikkaan Ballackia.
  17. Like
    ingerceWainue reacted to lfcsmith in Manchester City 2013-14   
    Vaikka Cityn väki on ollut viime ajat hiljaa, yritetään me muut täällä mietiskellä, miten yksi mestarisuosikki tänä vuonna pärjää Malagassa ja Villarealissa hyvää ja Real Madridissa ainakin seurajohdon mielestä vähän huonompaa työtä tehneet Manuel Pellegrinin johdolla (eikä nyt sotkenut Liverpoolissa potkinutta ja Rafan apulaisena Liverpoolissa ja Interissä ollutta sekä vajaan kauden Valenciassa päävalmentanutta Muaricio Pellegriniä tähän kuten itse meinasin tehdä etunimien osalta).
     
    Aiheen avata tämän ketjun sani juuri äsken, kun ostin lipun Mancherter Cityn ja Hullin väliseen otteluun. Se on ainakin selvää, että Manchesterissa eletään selvästi positiivisimmissa vireissä sinisten puolella kuin vielä joku 5-6 vuotta sitten. Stadion oli nimittäin myyty jo aika hyvin, kun general sale alkoi. Aikanaan City of Manchesterille (en muista sitä sponsorinimeä, oliko se Etihad Stadium vai onko Etihad vain paitamainostaja) sai tosi helposti lippuja tosi hyville paikoille, nyt ei kentän reunaan ollut asiaa. Katsojia oli ehkä 30.000 silloin, nyt mennään yli 40.000 katsojaa koko ajan. Toki kauden avauspeliin City - Newcastle olisi myös ollut jotain lippuja vielä, joten City on edelleen hyvä vaihtoehto viikonlopun toiseksi peliksi, jos ottelut sopivat yhteen. Varsinaisestihan olen menossa katsomaan sunnuntain peliä Liverpool - ManU. Aamulennolla ehtii just sopivasti lauantain päiväpeliin (vai mikä se nyt on, joka alkaa 12.45).
     
    Cityn miehistössä on tapahtunut taas mielenkiintoisia muutoksia, kun Carlos Tevez lähti Italiaan ja Alvaro Negredo, Stevan Jovetic ja Jesus Navas tulivat vahvistamaan hyökkäyspäätä Edin Dzekon, Sergio Agueron, David Silvan, Samir Nasrin jne rinnalle. Myös Maicon sai mennä takaisin saapasmaahan. Puolustus on Cityllä ehkä suurin kysymysmerkki, kun Joe Hart ei ollut viime kaudella parhaimmillaan ja puolustuslinjakin rakoili joko Vincent Kompanyn vammojen takia tai niistä huolimatta. Lescott, Clichy, Kolarov, Zabaleta, Richards ja Nastasic, joka on kai nyt loukkaantunut, ovat vuoden vanhempia taas, mutta ei sen nyt pitäisi olla haittana vielä. Kolo Toure lähti ja tilalle ei ole otettu ketään.
     
    Keskikentälle on tullut Navasin ohella Fernandinho Donetskista ja ymmärtääkseni hänkin tuo porukkaan nimenomaan hyökkäysvoimaa. Puolustuksessa lienevät yhä päävastuussa YaYa Toure ja Gareth Barry. Scott Sinclair on miehistössä ainakin vielä, mutta liekö hänelle tarjolla edes jämäminuutteja tässä porukassa. Mielenkiintoista on myös nähdä James Milnerin, Abdul Razakin ja Javi Garcian peliminuuttien määrä tulevalla kaudella. Ainakin itselleni Jesus Navas on ihan selkeästi kilpailija Milnerille, toki varmaan myös Fernandinho. Tosin en tiedä brassista riittävästi tietääkseni, onko hän selkeästi vasemman laidan kaveri, Milner ja Navashan muistaakseni ovat pelanneet samalla laidalla. Garciahan on enemmän back up Tourelle ja Barrylle ymmärtääkseni.
     
    Hyökkäyksessä Edin Dzekon rooli, jos hän nyt miehistössä pysyy, lienee taas olla super sub. Aivan outo ilmestys on ruotsalainen John Guidetti. Kaveri näyttää pelanneen yhdessä Carling Cup -matsissa 2010 ja syöttäneen siinä maalin.
     
  18. Like
    ingerceWainue reacted to LittleBritannia in Valioliiga Tavarat   
    Advertising is not allowed on the forum - I've been to your shop and I'll come around and we can have a chat about this.
     
    Webmaster
  19. Like
    ingerceWainue reacted to Jontrik in McDonald's Fantasy Football   
    Tuttuun tapaan UEFA:n sivuilta löytyy myös EM-kisoja varten oma Fantasy Football - EM2008 Fantasy
     
    Paitsion liiga - Paitsio.com — Code to join this league: 38163-4923
     
    Ilmaisia vaihtoja saa tehdä aina 23.5.08 asti, joten joukkuettaan saa muutella vielä monesti!
     
    Edit. Sen verran vielä, että Toukokuussahan on muutama harjoitusottelu, jotka kuuluvat tuohon, mutta käsittääkseni kisojenkin pelaaminen tapahtuu tuon fantasyn kautta, eikä uutta joukkuetta tarvitse sitten enää tehdä!
  20. Like
    ingerceWainue reacted to Adipure95 in Oudot maalit.   
    Tälläistä Topiccia en löytänyt. Eli tänne voi laittaa kaikkia outoja ja tuuri maaleja.
     
    Tossa on ihan hyviä
     
    [ame=http://www.youtube.com/watch?v=Ze2KdnInrT4]YouTube - Top 5 Weird Soccer (Futebol) Goals[/ame]
     
     
    Tossaki on aika hyvä
     
    [ame=http://www.youtube.com/watch?v=rudSRuFy7xg&feature=related]YouTube - Very Strange goal[/ame]
  21. Like
    ingerceWainue reacted to bubbeli in Act Ff 08   
    täältä tänne:
    http://foorumi.paitsio.com/showthread.php?p=82680#post82680
     

  22. Like
    ingerceWainue reacted to PouPou in Les Bleus - Gallian kukko kiekuu   
    [ATTACH=CONFIG]317[/ATTACH]
     
     


    Päävalmentaja: Didier Deschamps
    Apuvalmentaja: Guy Stephan

    Eniten maaotteluita: Lilian Thuram (142)
    Eniten maaleja: Thierry Henry (51)
     
    Stadion: Stade de France (81 388)

    Maailmanmestari: 1998
    Euroopanmestari: 1984, 2000
     
     
    Kaiken alku
     
    Ranskan maajoukkue pelasi ensimmäisen ottelunsa Fifan alaisuudessa vuonna 1904. Belgiaa vastaan pelattu ottelu päättyi tasan 3-3. Siitä hetkestä Ranska on kuitenkin kulkenut pitkän taipaleen maailman huipulle ja ensimmäinen maajoukkuevoitto tuli melkein vuotta myöhemmin Sveitsiä vastaan ottelussa, joka pelattiin Parc des Princesillä. Voittolukemat kirjattiin 1-0.
     
    Merkittäviä hetkiä
     
    Ranska oli heti mukana ensimmäisissä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa ja ranskalainen Lucien Laurent teki kisojen ensimmäisen maalin. Turnaus kuitenkin päättyi karsiutumiseen lohkovaiheessa.
     
    Vuonna 1958 Ranskan maajoukkue oli parempi kuin koskaan ennen. Joukkueessa oli sellaisia legendoja kuten Raymond Kopa ja Just Fontaine. Fontaine muistetaan kaikkien aikojen suorituksesta MM-kisoissa. Mieshän iski käsittämättömät 13 maalia yhdessä turnauksessa. Pronssikamppailussa mies iski neljä (4!) maalia Saksan verkkoon. 13 maalia kuuteen otteluun oli aivan käsittämätön saavutus joka hakee vertaistaan ja tuskin tuota ennätystä kukaan koskaan rikkookaan. Ranskan sijoitus siis oli kolmas, semifinaalissa tuli karvas tappio Brasilialle. Ranskan surmaksi tuolloin koitui eräs Pelé, joka iski kyseisessä ottelussa kolme maalia! Myös Roger Piantonini ansaitsee maininnan, tekihän mies 4 maalia kisoissa.
     
    Vuonna 1960 Ranska isännöitsi ensimmäisiä Euroopanmestaruus kisoja. Tuloksena oli 4. sija., kun Yugoslavia oli parempi välierässä ja Tsekkoslovakia pronssiottelussa.
     
     
    Vuoden -58 menestyksen jälkeen Ranskan nousu kansainvälisessä jalkapallossa jarruttui pahasti. Suvantovaihe jatkui aina vuoteen 1978, jolloin Ranska oli mukana kisoissa 12 vuoden tauon jälkeen. Menestys oli kuitenkin heikkoa ja tuttu kohtalo, eli alkulohkon jälkeen pelit loppuivat taas. Joukkueessa pelasivat kuitenkin nuorina poikina tulevia Euroopanmestareita. Muun muassa Michel Platini oli joukkueessa. Myös Bernard Lacombe oli joukkueen mukana. Joukkuetta valmensi Michel Hidalgo, joka myöhemmin johdatti joukkueen Euroopanmestaruuteen. Tässä vaiheessa 80-luvun menestysjoukkueelle luotiin pohjia ja Ranskan jalkapallo oli hyvässä nosteessa.
     
    Vuonna 1982 Ranska pelasi historiansa toiseksi parhaimmat kisat, sijoittuen neljänneksi. Platini oli noussu joukkueen tähdeksi ja johdatti joukkojaan menestyksekkääksi. Myöhemmin legendaariseksi noussut keskikentän timantti-nelikko oli saamassa muotoaan, kun joukkueessa pelasivat Platinin lisäksi Jean Tiagana ja Alain Giresse.
     
    Saksa kukisti Ranskan välierässä, joka on kisojen muistelluin ottelu. Ottelun "kohokohta" oli, kun Saksan maalivahti Harald Schumacher tuli maaliltaan vastaan, kun Patrick Battiston oli päässyt läpiajoon. Schumacher todella törkeästi taklasi Battistonin tajuttomaksi. Taklaus hätyyttelee pahoinpitelyn rajoja siviilissä. Tästä ei kuitenkaan tullut edes pilkkua, saati varoituksia. Oikea tuomiohan tosta olisi ollut punainen ja kunnon pelikielto päälle.
     
    Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli 1-1. Jatkoajalla Ranska siirtyi 1-3 johtoon, mutta jatkoi hyökkäämistä, ehkä hieman ranskalaisille tyypilliseen ylimieliseen tapaan. Rummeniggen avulla sitten Saksa tasoitti ja voitti lopulta lottokilpailussa, eli rankkareilla. Ranska olisi kyllä tuosta ansainnut mennä jatkoon. Oli parempi ja kaiken kruunaa se vääryys, mitä Battiston koki. Tässä vielä
    tuosta taklauksesta. Ranskan peli oli kisoissa todella hyvällä mallilla ja maailmanmestaruuskin sieltä olisi saattanut tulla, ilman historian paskinta tuomaria. Vieläkin vituttaa, kun tuota videota katselee. Pronssiottelussa Puola kukisti Ranskan 3-2. 
    Euroopanmestaruus kisat 1984 Ranskassa. Ranskan joukkue oli saanut viimeisen puuttuvan palasen peliinsä. Tiaganan, Platinin ja Giressen muodostama kolmikko täydentyi timantiksi, kun Luis Fernandez oli joukkueessa. Näin ollen yksi kaikkien aikojen huikemmista keskikentistä oli täydellinen, carré magique.
     
    Alkulohko selvitettiin puhtaasti maalierolla +7. Päästettyjä maaleja vain 2. Välierässä vastassa Portugali. Domerguen tuplalla ja Platinin jatkoaika maalilla Ranska etenee finaaliin, jossa vastaan asettuu Espanja. Espanja oli helppo suupala Ranskalle, joka voitti ensimmäisen Euroopanmestaruutensa lukemin 2-0. Finaalissa maaleista vastasi Platini ja Bellone. Platini iski viidessä ottelussa yhdeksän maalia. Platini oli kisojen selvästi paras maalintekijä ja pelaaja. Vastaavaa saavutusta ei ole sitä ennen, eikä sen jälkeen koskaan nähty EM-kisoissa. Eikä tuskin koskaan tullakaan näkemään. Maaleja saatetaan tehdä enemmän, kun pelejä on enemmän. Kisat muistetaan Platinin esityksistä sekä Ranskan keskikentästä Tiagana, Giresse, Platini ja Fernandez. Tuon ajan selvästi paras keskikenttä.
     
    Vuonna -86 Ranska oli yksi suurimmista ennakkosuosikeista Euroopanmestaruuden jälkeen. Kisat kuitenkin päättyivät karvaasti välierä tappioon. Välierissä Saksa oli jälleen parempi. Pronssiottelussa Belgia kaatui 4-2. Tämä oli Platinin johdattaman joukkueen viimeinen tilaisuus kruunata ura maailmanmestaruudella. Se jäi kuitenkin haaveeksi. 80-luvun Ranska onkin yksi parhaita maajoukkueita, jotka eivät voittaneet ikinä maailmanmestaruutta. Paremmaksi jää vain Puskasin Unkari.
     
    Seuraavan kerran Ranska nähtiin maailmanmestaruus kisoissa vasta kotikisoissa 1998. Odotukset olivat kovat, timanttisen sukupolven jälkeen pieni suvantovaihe -90 luvun alussa johti karsiutumisiin vuonna -90 ja -94.
     
    Kotikisoissa sitten tärähti ja kovaa. Ranska lähti kisoihin suurena ennakkosuosikkina yhdessä Brasilian kanssa. Maat kohtaisivatkin toisensa finaalissa. Ranskalla oli todellinen tähtisikermä käytössään kisoissa. Valmentajana toimi legendaarinen Aimé Jacquet. Ranska aloitti kisat vahvasti ja otti voiton kaikista lohko-otteluistaan maalierolla +8. Päästettyjä maaleja oli vain yksi.
     
    Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan asettui Paraguay. Paraguay pistikin kovin kampoihin ja Ranska voitti vasta jatkoajan jälkeen 1-0. Neljännesvälierissä asettui vastaan kova kanto kaskessa, nimittäin Italia. Tasainen ottelu ratkaistiin vasta pilkuilla, joissa Ranska oli paremmin luvuin 3-4. Välierässä vastaan tuli kisojen yllättäjä Kroatia. Kroatia kukistettiin luvuin 2-1. Lilian Thuram iski tuolloin maajoukkueuransa ainoat 2 maalia!
     
    Finaalissa sitten vastaan asettui Brasilia. Tuolloin nähtiin yksi - ellei kaikkien aikojen - ylivoimaisin esitys MM-finaalissa. Ranska tuhosi Brasilian 3-0. Zidane viimeisteli 2 maalia ja Petit yhden. Marcel Desailly nappasi punaisen toisella puoliajalla, mutta Brasilia ei miehen ylivoimallakaan saanut kunnon paikkoja aikaan. Ja Petit'n maali tuli alivoimalla pelatessa. Ranska oli tuolloin vaan niin ylivoimainen, ettei silloinen maailman toiseksi paras joukkue saanut edes ylivoimalla kunnon maalipaikkoja aikaiseksi.
     
    Maailmanmestarien tähti oli kaikkien aikojen paras jalkapalloilija Zinedine Zidane. Joukkueessa olivat myös nuoret Vieira, Henry ja Trezeguet.
×