Jump to content

Ginga

Members
  • Content count

    704
  • Joined

  • Last visited

Reputation Activity

  1. Like
    Ginga got a reaction from fitflop shop in Bundesliga   
    Olisi vähän tarkoitus herätellä tätä Saksa osiota henkiin, kun aika hiljaista tällä osastolla on.
     
    Sarjataulukon kärki 04.02.2007:
     
    Schalke 45 pistettä
    Werder Bremen 42 pistettä
    Stuttgart 38 pistettä
    Bayern München 34 pistettä
    Hertha Berlin 33 pistettä

    Eli tänään käytiin mestaruuden kannalta tärkeä kamppailu Schalke 04 ja Werder Bremenin välillä. Ottelu päättyi Schalken tyylipuhtaaseen 2-0 voittoon ja Schalken maaleista vastasi tanskalainen Peter Lövenkrands. Schalke nosti näin itsensä sarjan keulille kolmen pisteen erolla Werder Bremeniin. Bayern München on yllättäen pudonnut sarjassa jo sijalle neljä ja on kaiken lisäksi 11 pistettä Schalkea jäljessä.
     
    Bayern München pelasi perjantaina ensimmäisen ottelun Ottmar Hitzfieldin alaisuudessa ja peli oli Bayernin osalta sekavaa mies muistiin. Nürnberg otti müncheniläisistä ruman 3-0 voiton.
     
    Kokonaisuudessa Bundesliga on ollut tänä vuonna yllätyksellinen ja ennen kaikkea maalirikas. Werder Bremen on takonut 20 pelissään hurjat 52 maalia ja joukkueen peliä on aina ilo seurata.
  2. Like

  3. Like

  4. Like

  5. Like
    Ginga got a reaction from Bersreede in Englannin MM-kisa joukkue   
    Englanti epäonnistuu taas vaihteeks arvokisoissa....Joukkueen ympärillä alkaa jo ennen kisoja pyöriä huhuja siitä kuka on tuleva manageri ja joukkueella ei työrauhaa ole ja sit luottamus valmentajaan on jo varmaan mennyt... Brasilia voittaa todennäköisesti,mutta joka kisoissa tapahtuu aina yllätyksiä,joten mitään ei voi sanoa varmaksi...
  6. Like
    Ginga got a reaction from Bersreede in Joukkueet   
    Kyllähän itsekkin olisin mielelläni Mexesin kisoissa nähnyt, vaikka nyt ehkä vähän väärän kuvan mielipiteestäni edellisessä viestissä sai. Jo pelkän tulevaisuuden kannalta Ranska olisi palvellut itseään valitsemalla Mexesin kisoihin, mutta ilmeisesti kesyt näytöt harjoituksissa säestettynä pikkuvammalla antoivat Domenechille ehkä liiankin paljon etua tuohon lopulliseen valintaan. Harmittavaksi voidaan niin ikään puolustuksen kannalta laskea "kolmosvaihtoehdon" Julien Escuden loukkaantuminen, joka pakottaa sivuuttamaan EM-kisat.
     
    Edellisessä viestissä jäi tosiaan mainitsematta, että Boumsongin valintaa näyttää puoltavan aika monikin seikka. Boumsong on Domenechille entuudestaan Mexesiä tutumpi vaihtoehto puolustukseen ja hätätapauksessa valmentaja ehkä kokee turvallisemmaksi laittaa kehiin sen tutumman kaverin kuin hypätä uuden tuttavuuden kanssa kohti tietämättömyyttä. Puolivälierä ei varmaankaan olisi paras mahdollinen paikka hypätä Mexesillä kehiin, kun aiempaa kokemusta maajoukkueesta ei ole juuri nimeksikään. Lisäksi Boumsong on jo istunut kahdet arvokisat nöyrästi Ranskan penkillä ja hänen kokemuksensa on myös varmasti yksi tekijä, mikä puoltaa hänen valintaansa.
     
    No sen enempää en ryhdy tuota pohtimaan, sillä Domenech nämä ratkaisut tekee. Pelitaidoiltaan Mexes olisi ollut Boumsongia parempi vaihtoehto patonkien kisakoneeseen, mutta valmentajan vaakakupissa painoi tällä kertaa raskauttavammat tekijät.
  7. Like
    Ginga got a reaction from ChonsesY in Lohko C   
    Lohko C
     
    Romania
    Ranska
    Hollanti
    Italia
     
    Otteluohjelma:
     
    Maanantai 9. kesäkuuta
    Romania - Ranska
    Hollanti - Italia
     
    Perjantai 13. kesäkuuta
    Italia - Romania
    Hollanti - Ranska
     
    Tiistai 17. kesäkuuta
    Hollanti - Romania
    Ranska - Italia
  8. Like
    Ginga got a reaction from NeskVusesom in Lohko A   
    Lohko A
     
    Tsekki
    Portugali
    Sveitsi
    Turkki
     
    Otteluohjelma:
     
    Lauantai 7. kesäkuuta
    Sveitsi - Tsekki
    Portugali - Turkki
     
    Keskiviikko 11. kesäkuuta
    Tsekki - Portugali
    Sveitsi - Turkki
     
    Sunnuntai 15. kesäkuuta
    Sveitsi - Portugali
    Turkki - Tsekki
  9. Like

  10. Like

  11. Like
    Ginga got a reaction from Inaphatnelame in Lohko D - Joko on Espanjan vuoro?   
    Alkaa kisat uhkaavasti lähentyä ja vielä puuttuu lohkoilta omat osionsa. Tässä osiossa siis pyrimme asiakeskusteluun D-lohkon tapahtumista...
     
    Lohko D
     
    Espanja
    Venäjä
    Kreikka
    Ruotsi
     
    Otteluohjelma:
     
    Tiistai 10. kesäkuuta
    Espanja - Venäjä
    Kreikka - Ruotsi

    Lauantai 14. kesäkuuta
    Ruotsi - Espanja
    Kreikka - Venäjä
     
    Keskiviikko 18. kesäkuuta
    Kreikka - Espanja
    Venäjä - Ruotsi
  12. Like

  13. Like

  14. Like

  15. Like
    Ginga got a reaction from NeskVusesom in Lohko A   
    Lohko A
     
    Tsekki
    Portugali
    Sveitsi
    Turkki
     
    Otteluohjelma:
     
    Lauantai 7. kesäkuuta
    Sveitsi - Tsekki
    Portugali - Turkki
     
    Keskiviikko 11. kesäkuuta
    Tsekki - Portugali
    Sveitsi - Turkki
     
    Sunnuntai 15. kesäkuuta
    Sveitsi - Portugali
    Turkki - Tsekki
  16. Like
    Ginga got a reaction from NeskVusesom in Lohko C   
    Muutamia mietteitä C-lohkon avauskierroksesta...
     
    Romania - Ranska
     
    Romanian taktiikka kävi selvästi esille heti alkuminuuteista lähtien, sillä joukkue vetäytyi välittömästi avauspotkun jälkeen kuoreensa. Piturca korosti jo aiemmin ennen peliä avauspelin merkitystä ja joukkue lähtikin selvästi hakemaan vähintään sitä tasapeliä ottelusta. Avauskokoonpanoon Piturca oli nimennyt hyvin puolustusvoittoisia pelaajia ja ainakin työmoraalia joukkueella riitti. Keltapaidat taistelivat jokaisesta pallosta ja tekivät Ranskan pelinrakentelusta tarkalla miesvartinoinnilla täyttä helvettiä.
     
    Ranskalla sumppujen avaaminen on aina ollut vaikeaa ja tämäkään kerta ei tuottanut poikkeusta. Les Bleus sai pyöritellä puolen kentän tuntumassa palloa mielin määrin, mutta todelliset oivallukset hyökkäyspäässä jäivät näkemättä. Hyökkäyspeli kävi pelin edetessä aina vain väkinäisemmäksi Ranskan osalta, kun tilaa ei yksinkertaisesti löytynyt Romanian tiiviiden linjojen välistä. Ainakin allekirjoittaneelle jäi hyvin vaisu kuva Ranskasta avauspelin perusteella, sillä vaikeilla hetkillä joukkueelta puuttui mielestäni selkeä vastuunkantaja, joka olisi lietsonut otteillaan joukkueen taistoon.
     
    Italia - Hollanti
     
    Tämän ottelun voittajasta ei juuri epäselvyyttä ollut, sillä Marco van Bastenin ryhmä pyyhki maailmanmestarilla suorastaan pöytää. Italian esitys oli todella heikko ja varsinkin joukkueen puolustus seikkaili pelin aikana täysin omilla taajuksillaan. Fabio Cannavaron tyyppisen johtajan paikkaa ei helposti puolustuksessa täytetä ja eilen topparikaksikko Barzagli-Materazzi tuntui vielä hakevan yhteistä säveltään.
     
    Hollannin esitys sen sijaan laittoi monelle epäilijälle jauhot suuhun. Odotetun kova hyökkäyskalusto laittoi tuulemaan oikein kunnolla, vaikka Marco van Bastenille huolta ovat aiheuttaneet viime viikkoina jatkuvat hyökkäyspään pelaajien loukkaantumiset. Myös keskikentällä de Jong-Engelaar akseli tuntui pelaavan hyvin ja joukkueen heikommaksi saumaksi arvioitu puolustus ylitti ainakin omat odotukseni.
     
    Jatkoa ajatellen perjantain Ranska-Hollanti ottelusta on tulossa todella mielenkiintoinen. Les Bleus'n on pakko lähteä hakemaan ottelusta voittoa, sillä tasapelikin jättäisi liikaa arvailuja viimeiseen otteluun Italiaa vastaan. Hollanti olisi voitolla jo jatkossa, eikä tasapelikään joukkueelle varmasti olisi kovin suuri pettymys. Kisojen jännittävin ottelu ennakkoon siis tiedossa.
  17. Like

  18. Like

  19. Like

  20. Like
    Ginga got a reaction from NeskVusesom in Lohko A   
    Lohko A
     
    Tsekki
    Portugali
    Sveitsi
    Turkki
     
    Otteluohjelma:
     
    Lauantai 7. kesäkuuta
    Sveitsi - Tsekki
    Portugali - Turkki
     
    Keskiviikko 11. kesäkuuta
    Tsekki - Portugali
    Sveitsi - Turkki
     
    Sunnuntai 15. kesäkuuta
    Sveitsi - Portugali
    Turkki - Tsekki
  21. Like
    Ginga got a reaction from NeskVusesom in Lohko C   
    Muutamia mietteitä C-lohkon avauskierroksesta...
     
    Romania - Ranska
     
    Romanian taktiikka kävi selvästi esille heti alkuminuuteista lähtien, sillä joukkue vetäytyi välittömästi avauspotkun jälkeen kuoreensa. Piturca korosti jo aiemmin ennen peliä avauspelin merkitystä ja joukkue lähtikin selvästi hakemaan vähintään sitä tasapeliä ottelusta. Avauskokoonpanoon Piturca oli nimennyt hyvin puolustusvoittoisia pelaajia ja ainakin työmoraalia joukkueella riitti. Keltapaidat taistelivat jokaisesta pallosta ja tekivät Ranskan pelinrakentelusta tarkalla miesvartinoinnilla täyttä helvettiä.
     
    Ranskalla sumppujen avaaminen on aina ollut vaikeaa ja tämäkään kerta ei tuottanut poikkeusta. Les Bleus sai pyöritellä puolen kentän tuntumassa palloa mielin määrin, mutta todelliset oivallukset hyökkäyspäässä jäivät näkemättä. Hyökkäyspeli kävi pelin edetessä aina vain väkinäisemmäksi Ranskan osalta, kun tilaa ei yksinkertaisesti löytynyt Romanian tiiviiden linjojen välistä. Ainakin allekirjoittaneelle jäi hyvin vaisu kuva Ranskasta avauspelin perusteella, sillä vaikeilla hetkillä joukkueelta puuttui mielestäni selkeä vastuunkantaja, joka olisi lietsonut otteillaan joukkueen taistoon.
     
    Italia - Hollanti
     
    Tämän ottelun voittajasta ei juuri epäselvyyttä ollut, sillä Marco van Bastenin ryhmä pyyhki maailmanmestarilla suorastaan pöytää. Italian esitys oli todella heikko ja varsinkin joukkueen puolustus seikkaili pelin aikana täysin omilla taajuksillaan. Fabio Cannavaron tyyppisen johtajan paikkaa ei helposti puolustuksessa täytetä ja eilen topparikaksikko Barzagli-Materazzi tuntui vielä hakevan yhteistä säveltään.
     
    Hollannin esitys sen sijaan laittoi monelle epäilijälle jauhot suuhun. Odotetun kova hyökkäyskalusto laittoi tuulemaan oikein kunnolla, vaikka Marco van Bastenille huolta ovat aiheuttaneet viime viikkoina jatkuvat hyökkäyspään pelaajien loukkaantumiset. Myös keskikentällä de Jong-Engelaar akseli tuntui pelaavan hyvin ja joukkueen heikommaksi saumaksi arvioitu puolustus ylitti ainakin omat odotukseni.
     
    Jatkoa ajatellen perjantain Ranska-Hollanti ottelusta on tulossa todella mielenkiintoinen. Les Bleus'n on pakko lähteä hakemaan ottelusta voittoa, sillä tasapelikin jättäisi liikaa arvailuja viimeiseen otteluun Italiaa vastaan. Hollanti olisi voitolla jo jatkossa, eikä tasapelikään joukkueelle varmasti olisi kovin suuri pettymys. Kisojen jännittävin ottelu ennakkoon siis tiedossa.
  22. Like
    Ginga got a reaction from Gekdredemib in Lohko B - Saksan voittoparaati kohti mestaruutta   
    Lohko B
     
    Itävalta
    Kroatia
    Saksa
    Puola
     
    Otteluohjelma:
     
    Sunnuntai 8. kesäkuuta
    Itävalta - Kroatia
    Saksa - Puola
     
    Torstai 12. kesäkuuta
    Kroatia - Saksa
    Itävalta - Puola
     
    Maanantai 16. kesäkuuta
    Puola - Kroatia
    Itävalta - Saksa
  23. Like

  24. Like
    Ginga got a reaction from ChonsesY in Lohko C   
    Lohko C
     
    Romania
    Ranska
    Hollanti
    Italia
     
    Otteluohjelma:
     
    Maanantai 9. kesäkuuta
    Romania - Ranska
    Hollanti - Italia
     
    Perjantai 13. kesäkuuta
    Italia - Romania
    Hollanti - Ranska
     
    Tiistai 17. kesäkuuta
    Hollanti - Romania
    Ranska - Italia
  25. Like

×