Jump to content

Sami Paakkanen

Members
  • Content count

    1,411
  • Joined

  • Last visited

About Sami Paakkanen

  • Rank
    Senior Member

Recent Profile Visitors

4,957 profile views
  1. PÄIVÄN PELI !

    Pitkästä aikaan kirjoittelemassa tähän ketjuun. Nyt pitää nostaa kova nimi esille. Olin tänään katsomassa Gnisun - PEPO:n peliä. Iso osa pelistä jännää, mut pieni hetki aika puuduttavaa pelailua. Maaleja mätettiin.. Nro 24 Gnistanilla Huhtala Rony on kyllä minun silmään parhaita pelaajia mitä olen tämän maan sarjoissa nähnyt. Nuori mies tekee töitä valtavasti, on erittäin taitava ja varma pallon kanssa, suojaa sitä hyvin, liikkuu pallon kanssa taitavasti ja omaa asenteen, jollainen hakee vertaansa ! Pitää pallon omillaan, syöttää suoraan lapaan ja nerokkaita passeja. Juoksee kovaa ja muuttaa nopeesti tempoaan. Aivan jäätävä sälli. Täsmäase ja niin nautintoa katsella hänen edesottamuksiaan. Mä ostaisin ton sällin omaan jengiini ihan milloin vaan. Sami
  2. Aggressio/viha (Psyykkinen valmennus)

    Aihe on hiton hyvä, vaikka itse sanonkin ja todella tärkeä. Aika monelle viha ja aggressio on ongelma. Joko sitä on ajoittain tai jatkuvasti liikaa tai sitten sitä ei ole laisinkaan (lue= sitä tarvitaan elämässä). Kerrankin on kirjoitettu kirja, jossa aiheesta puhutaan saatanan hyvin!! Jokaisen pitäisi lukea tämä kirja ajatuksen kera, etsiä itsensä ja mutkansa kirjasta ja tehdä töitä itsensä kanssa tämän tärkeän aiheen äärellä. Kirjan nimi ei tarkoita että kyse olisi jostain naisellisesta paskasta vaan kyse on tunteesta/tunteista, joita meillä kaikilla on. Lukekaa tämä kirja ehdottomasti. Kirjaa on vaikea löytää mistään, painos on loppuunmyyty ja kirjastossakin näytti olevan "muutama" jonossa. Itse onnistuin löytämään kirpputorilta tämän kirjan. Äänikirjana se on saatavilla. Ja kirjan nimi: Vihainen nainen. Hyvä, paha aggressio. Heli Pruuki ja Terhi Ketola-Huttunen kirjoittajia. Painettu vuonna 2018. Jokaisen suomalaisen "juopon" pitäisi lukea tämä. Jokaisen pajauttajan pitäisi lukea tämä. Jokaisen tupakoitsijan pitäisi lukea tämä. Jokaisen syömishäiriöisen pitäisi lukea tämä. Jokaisen masentuneen pitäisi lukea tämä. Jokaisen valmentajan pitäisi lukea tämä. Jokaisen parisuhteessa elävän pitäisi lukea tämä. Jokaisen johtajan pitäisi lukea tämä. Jokaisen työkaverin pitäisi lukea tämä. Jokaisen joka kokee että tulee hyväksikäytetyksi ihmissuhteissa pitäisi lukea tämä. Jokaisen joka kokee ettei tule kuulluksi ihmissuhteissa pitäisi lukea tämä. Jokaisen teinin pitäisi lukea tämä. Ja kuten ehkä tajusitte, tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Ja jos joku tätäkin tekstiä lukevasta ja täällä käyvistä erehtyy tämän lukemaan ja uskaltautuu tänne kertomaan lukukokemuksestaan muutaman sanan niin se olisi hienoa. Ei jäisi vain minun hehkutukseksi tämä hyvä kirja.
  3. PÄIVÄN PELI !

    Tänään olis PK-35:lla Suomen cupin peli Toukolan Terästä vastaan. Peli Pihliksessä klo 20 alkaen. Pitää käydä kuikuilemassa kuinka Kolumpian vahvistukset pärjäilee ja näkyiskö jotain hienouksia kentällä.. Joutuu vissiin toppatakin päälle laittamaan, koleeta on ja perse jäätyy jos ei hyvää alustaa alleen laita. Tervetuloa Suomeen Kolumbian lämmöstä😊
  4. PÄIVÄN PELI !

    Vappu oli ja meni. Sitä itteensä kaikille ! Olin eilen katsomassa Ogelissa Gnistanin ja EIF:n peliä. Peli oli ihan ok ja jännittäväkin paikoin, joskin viimeistely molemmilla oli suurimmaksi osaksi huttua ja vikat syötöt jäi heikoiksi. Gnisun 24 on kyl kova. Diggaan. Asenne kohdillaan, taitoa ja vääntöä loppuun saakka. Kunnioitus tätä pelaajaa kohtaan on isoa ja uskon että tulla asenteella pärjäis liigassa helposti, jopa ulkomailla. Toivottavasti joku poimii moisen ylpeydenaiheen joukkueeseensa ! Pyyhkeitä saa Gnisu-isä huiveineen poikansa kanssa katsomossa sekä Gnisun pallopoika. Ala-arvoista toimintaa molemmilta. Ensin isä tikun nokkaan. Hänen 8-9 vuotias poikansa huuteli kentälle niin hävyttömiä, että omatkin korvani punoittivat joittain. Isä ei tehnyt mitään, vitun hiiri. Katseli vain vierestä ja naureskeli poikansa huutelulle. On siinä miehellä ongelmia aggressionsa kanssa. POika saa ilmaista hymyilevän isin aggressiot. Opettele aikuinen laittamaan rajoja lapselles !! Tuomari oli milloin vitun läski ja pelaajat olivat vitun paskoja, jotka filmaavat. Lopulta en jaksanut moista kuunnella ja käännyin sanomaan pojalle tiukkaan sävyyn, että nyt vähän siistimpää kielenkäyttöä, niin tuomareita kuin pelaajiakin pitää kunnioittaa. Poika hiljeni ja meni aivan vaikeaksi ja lopetti moisen sikailun. Oma lukunsa oli sitten Gnisun junnu pallopoika, joka ei antanut palloa käsistään EIF:n pelaajalle, kun tämä olisi halunnut nopealla heitolla pelata pallon eteen päin. Tarkoituksella piti palloa itsellään ja naureskeli vielä päälle. Kyllä on niin ala-arvoista menoa, ettei mitään jakoa. Eikö lapsille enää opeteta mitään käytöstapoja ! Onneksi suurin osa vielä osaa kasvattaa lapsiaan. Käsittämätöntä tollanen huutelu ja käytös - - - ! ! ! Toki aikuiset kaljaparvella antoivat reippaasti yhtä paskaa esimerkkiä huutelemalla pelaajille ja tuomarille milloin mitäkin. Pellejä sanon minä ! Lajin ja sen äärellä olevien ihmisten arvostus aika heikoilla kantimilla. Toivottavasti jalkapallokesästä tulee hieno ja pääsee katsomaan paljon hyviä pelejä ! Sami
  5. Aggressio/viha (Psyykkinen valmennus)

    Moi. On äärimmäisen mielenkiintoista ja samalla todella pelottavaa, kuinka alkukantaisia olemme. Vielä pari kk sitten vihapuhe oli lähes kielletty koko maailmassa. Sellaista "tekevät" oli melkein oikeus polttaa roviolla tai vähintään laittaa kaltereiden taakse, sakottaa. Vihainen ei saanut enää olla ja se oli lähes tuomittavaa liki jokaisessa muodossaan. Miten on nyt? Sosiaalisessa mediassa saa yht äkkiä toivoa jonkun kuolemaa ja Venäläisten tappaminen on jees ja hyvä asia. Kyllä saatana muuttu vihankulttuuri kerta heitolla. Mun lempi aihe, ei siltä pois mitään. Ihmettelen tätä kulttuurin muutosta. Ymmärrän sen hyvin, siitä ei ole kyse. Kuinka vihasta tuli äkkiä sallittua, kun se tovi sitten oli kielletty? Moni maamme psykiatri on lähiaikoina ja jo kauan sitten julistanut, että mielikuvamurha päivässä pitää psykiatrin loitolla. Se on minusta paikkansa pitävä asia. Tätä olen julistanut ja tällä julistuksellani herättänyt pahennusta jo vuosia. Eikö ole hyvin terapeuttista tehdä mielikuvissa asioita? Ei kukaan vahingoitu kuvitelmista tai ajatuksista. 6 vuotias pelkää ajatustensa voimaa, että niillä voisi tappaa vaikka rakastetun ja vihatun äitinsä. Todellisuudessa ketään ei voi pelkillä ajatuksilla tappaa. Ehkä se Putin pelkää omia kuvitelmiaan, niitä joita nyt näkee/kokee itsensä ulkopuolella olevan. Kuvitelma muuttuu todeksi. Länsi on paha. Se kurjistaa heidän elämäänsä. Sillä on psykoterpian kentällä hienoja nimiä, mutta yhteinen nimittäjä on defenssi, suoja. Hän suojaa itseään kuvittelemalla pahan olevan itsensä ulkopuolella, projisoi, heijastaa pahan mielestään itsensä ulkopuolella olevaksi. Kun hän alkaa käsittelemään itsensä ulkopuolella olevaa pahaa manipuloimalla tätä tai vaikuttamalla siihen, hän käyttää projektiivista identifikaatiota. Hän on jo varhain itsestään lohkonut pois jotain liian pahaa. Se nähdään/koetaan itsen ulkopuoliseksi ja sitä pyritään käsittelemään itsensä ulkopuolisena. Nyt maailma sysää hänet ulkopuolisuuteen ja yksinäisyyteen, jossa ei ole mahdollista kasvaa. Tätä voisi verrata pienen lapsen murhenäytelmään, kun vanhemmat ovat kykenemättömiä toimimaan vanhempina. Lapsi on vihainen. Vanhempi ei kykene ottamaan tätä vastaan ja kannattelemaan tätä tunnetta. Lapsi joutuu yksin vaikean tunteensa kanssa, joka läikkyy yli eli hänen mielensä ei kestä sitä. Hän työntää tuon vaikean tunteen ulos itsestään tai sulkee sen mielestään. Näin tunne on poistettu mielestä tai heijastettu itsensä ulkopuolelle. Lapsi ei kasva kokonaiseksi ja eheäksi psyykeltään. Näin on käynyt jo naapurimaamme johtajalle ja näin hänen toimintansa saa muut maat toimimaan häntä vastaan ja vahvistamaan hänen kuvitelmiaan ulkopuolisesta uhasta. Hän on itse luonut oman mörkönsä ja samalla hän on itse oma mörkönsä. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten koulussa kun meillä oli riitoja porukassa niin jonkun kuolemaa vannottiin sanoin ja ikinä niin ei käynyt. Nyt joitakin vuosia sitten siitä joutui psykiatrin juttusille. Niin se maailma muuttaa, vai muuttuuko? En usko. Ihminen on ihminen ja se ei ole kehitystä, jonka aina luullaan olevan. Sivistyksen mittaa ei tarvita. Olkaamme toisiamme kohtaan reiluja ja oikeudenmukaisia, se riittää. Mukavaa alkavaa kautta jalkapallon ystäville ! -Sami
  6. Kotimaiset lupaukset !

    Nyt siityi muzinga SJK:n. Veti PK:n miehissä tovin ja tehtaili ihan kivasti maaleja tuona aikana. Toivottavasti pää kestää ja ei lähde perinteisen suomalaiseen tapaan baariin joraamaan vaan keskittyy terveisiin touhuihin ja pelaamiseen.
  7. PÄIVÄN PELI !

    Tänään olis maaotteluu tarjolla, Suomen ja Belgian nuoret vastakkain Myyrmäessä. Iltasella.
  8. PÄIVÄN PELI !

    Tänään alkoi kausi minun osalta. Ensin Tammissaressa EIF-HAKA ja sit Boltille katsomaan Klubi04-Grani. Haka vei pelin nimiinsä 2-0 ja Klubi sai Granin pirteeltä porukalta 2-1 turpaa. Treenipelejä kumpainenkin. Tällä kaudella voisi Granin pelejä yrittää seurailla. Vaikutti minuun oikein positiivisesti nuorten pelaaminen! Mukavaa kevättä kaikille !
  9. Erotuomarikehitys

    Terve lukija. Vuodet menevät nopeasti ja tuomaritoiminta hiljalleen eteen päin. On ollut ilo seurata tätä kaikkea jo useamman vuoden ajan palloliiton tuomareita valmentaen. Muutoksia on matkan aikana tapahtunut ja nyt niitä on taas luvassa melko isosti lisää. On mielenkiintoista nähdä miten muutokset vaikuttaa kaikkeen. Uskon vahvasti että asiat menevät eteen päin ja kehittyvät. Palloliitossa on paljon laadukkaita toimijoita niin hallinnollisella puolella, kuin kouluttajina, kuin myös tuomareina. Lisäksi liitto sekä paikallisemmin toimivat järjestöt/tuomariyhteisöt keräävät tietoa kehityskohteista, palautteen myötä karsivat toimimatonta ja vievät toimintaa uuteen suuntaan eli summa summarum kohti kansainvälistä huipputasoa, jota jo on olemassa ja osaa viedään sitä kohti. Joulukuun lopulla päättyi taas yksi vuosiryhmä valmennuksessani. Ryhmä oli kooltaan 12 tuomaria. Siihen kuului niin avustavia kuin erotuomareita. Ryhmä pyöri menneen kauden suurimmaksi osaksi etänä sekä hetken kasvotusten rajoitusten väistyttyä. On ollut mukavaa seurata tuomareiden kehittymistä ja kuulla heidän palkitsemisistaan sekä nousuista uusille sarjatasoille. Hienointa on itselle näinä vuosina ollut nähdä ne muutokset ryhmässä, tuhoavasta kilpailusta hedelmälliseksi yhteistyöksi. On ollut hienoa huomata ryhmän toimivan yksilön psyykkisen kasvun yhtenä osana. On ollut mukavaa tutustua ihmisiin ja tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Rikasta. Itsekin sitä kasvaa ja kehittyy ihmisenä ryhmän mukana. Aina ryhmän loppuessa on joltain osin helpottunut olo. Ryhmää kantaa mielessään mukana, kantaa ryhmästä vastuuta ja ryhmän loppuessa voi antaa asioiden painua lepoon mielessään. Se on myös haikeeta. Jokainen ryhmä on erilainen sen ihmisten myötä. Vaikka aina on tullut uusi ryhmä liiton tuomareista ja moni on jatkanut, niin osa myös lopettanut. Hieman haikeaa, kuin lähtisi kasvanut lapsi maailmalle Korona perkele on kiusannut kaikkia maailmassa jo pitkän tovin, kuten myös valmennuksessa. Työskentelyä pitää suunnitella jo moisen vitsauksen ehdoilla ja se asettaa omat haasteensa. Korona on todella syönyt psyykkisen valmennuksen tehosta ison osan, koska etänä tapahtuva valmennus ei vain ole niin toimiva tapa. Tulevaa kautta suunnitellut mielessäni sekä liiton edustajan kanssa yhteistyössä. Tarkoitus laittaa haku auki ryhmälle eteläiseen Suomeen sekä yksi isompi ryhmä halukkaille koko maan kattaen. Erotuomaritoiminnassa on tarvetta psyykkiselle valmennukselle, se on tullut selväksi. Jos saisimme haun auki tulevalla viikolla ja ryhmät käyntiin kuun lopussa niin paketti vuodelle olisi taas kasassa ja käynnissä piahkoin. Koko maan kattava ryhmä olisi vain etänä toimiva, koronarajoituksia oli tahi ei. Sen koko voisi olla hieman suurempi, jos kysyntää olisi. Nyt ajatuksissa muokata tuota valmennustapaani tuon suuren ryhmän osalta, koska etä ja suuri ryhmä. Ajatus on ottaa tapaamisille aina teemat ja alustaa niitä, sekä antaa ehkä jotain pientä ennakkomatskua luettavaksi halukkaille. Palataan ihmettelemään näitä psyykkisiä kuvioita taas seuraavalla kerralla. Moi
  10. Organisaation ongelmia Olen tätä teemaa pyrkinyt valottamaan jo monessa kirjoituksessani tällä foorumilla, mutta ehkä tämän ketjun pyhitän organisaation ongelmille ja niistä puhumiselle. Haluan tehdä näkyväksi näkymätöntä. Toivon tämän auttavan teitä lukijoita näkemään ja löytämään ratkaisuja parempaan yhteistyöhön omassa yhteisössänne. Toivon myös että tämä kirjoitukseni toisi kevennystä arkeenne, jos onnistuisin sanomaan ääneen joitakin asioita, joiden keskellä elätte ja jotka ovat niin usein vain epämääräisiä pahan olon tunteita. Olen 45-vuotias ja kohtalaisen monessa työyhteisössä ehtinyt tekemään töitä elämäni aikana. Olen myös ollut erilaisissa rooleissa osana montaa eri yhteisöä. Olen nähnyt samojen ongelmien koettelevan aivan kaikkia yhteisöjä joihin olen tavalla tai toisella kuulunut. Osa näistä yhteisöistä on tiedostanut sisäisiä ongelmia, osa taas vältellyt niiden näkemistä, katsonut vain ohi tai suoraan päin tekemättä niille mitään. Puhumista vältellään myös. Ne kolme apinaa, joita näkee usein patsaina ovat juuri tätä, ei näe, ei kuule, ei puhu. Se ja sama. Vaikka ongelmat ovat tiedostettuja niin niille ei ole osattu tehdä oikein mitään tai vielä vaikeampi tilanne, ne ovat lakaistu maton alle jostain syystä. Organisaation ongelmia voi selvittää ja yhteisön yhdessä olemista/työskentelyä siten helpottaa merkittävästi. Usein kun meillä on tapana sivuuttaa ongelmat, kyse on paljolti siitä, että koemme olevamme avuttomia ongelmien edessä tai siitä ettemme ymmärrä, kuinka paljon ja kuinka haitallisesti ne vaikuttavan meihin (itseen, yhteisöön). Usein olen kuullut sanottavan; ”Mitä nyt pienistä valittamaan”, ”Mitä turhista marisemaan” tai ”Sellaista se nyt on” tai ”Sen kanssa nyt pitää vaan elää” sekä paljon, paljon muita lausahduksia eteenpäin menemisen vuoksi. On vaikea pysähtyä ja tehdä asioille jotain, vieläpä tehdä jotain ei niin konkreettista. Harva osaa ratkoa yhteisön psyykkisen/sosiaalisen puolen ongelmia kovin hyvin. Usein puututaan vähän sinne ja vähän tänne. Kokonaisuus jää piiloon ja hoidetaan vain jonkun pienen osan, ehkä jopa yksilön ongelmaa. On helppoa nähdä vain yksi ongelma (ihminen tai asia) ja keskittää kaikki energia sen korjaamiseksi. Tällöin usein nähdään ratkaisuna ongelman poistaminen yhteisöstä. Usein ongelmaksi nousee yksi hahmo yhteisössä, jonka nähdään aiheuttavan kaiken ahdistavan, pahan. Tämän ongelman ”ulkoistaminen” (onko tuo hieno sana irtisanomisille?) ei kuitenkaan johda muuhun kuin hetken helpotukseen, taukoon sisäisen åpaskan etsiessä uutta purkautumisen tietä. Hetken kuluttua kaikki maksaa taas yhtä paljon ja vähän enemmän kuin ennen. Yhteisön pahoinvointi on aina monien asioiden summa. Aina. Se on aina monen ihmisen summa. Monen ihmisen vuorovaikutuksen ongelmien yhteenlaskettu summa. Aina näin. Jos syytämme yksilöä, olemme hakoteillä. On tärkeä voida puhua hankalan yksilön yhteisöön tuomista ongelmista, mutta se ei riitä. Ongelmat ovat yhteisössä, ei yksilössä. Yhteisön tulee muuttua, ei vain sen sairastuneen yksilön. Usein yhteisö tukee yksilön ”sairautta”. Mielestäni outoa ajattelua on myös se, että pahoinvoinnin katsotaan usein kuuluvan osaksi työn tekemistä, ikään kuin automaatioksi, itse työstä johtuvaksi. Pahaa oloa voidaan merkittävissä määrin korjata yksinkertaisin keinoin. Kuten edellä sanoin, ongelmat ovat aina vuorovaikutuksen ongelmia ja niillä on aina työnantajan kannalta huonoja vaikutuksia. Työn tehokkuus laskee, kun keskitytään vääriin asioihin, oli kyse johtajasta tai työntekijästä. Sairastellaan enemmän, riidellään, ei pystytä tehokkaaseen yhteistyöhön. Sairastavissa työyhteisöissä yhteistyö takkuaa ja ihmiset voivat huonosti. Usein syntyy myös ns. tahatonta ja joskus tahallista työpaikkakiusaamista, kun tunteet ovat niin kitkerän makuisia. Ja aina tuota kiusaamista voidaan perustella, että toinen on sitä tai tätä ja on oman käytöksensä vuoksi ansainnut kohtelunsa; ”Sitä saa mitä tilaa”. Asia ei ole niin. Aikuisten tulisi kyetä käsittelemään työpaikalla eteen nousevat ihmissuhteiden ongelmat, ei kostaa tai kiusata, ei puhua pahaa selän takana, ei vältellä tai sivuuttaa toisia ihmisiä, ei viedä työpaikan huolia ja murheita mukanaan kotiin, jne. Mitä tämä kaikki arjessa sitten on ja miltä se tuntuu? Joidenkin työkavereiden arkinen kohtaaminen on vaikeaa tai hyvin raskasta, toinen voi tuntua sellaiselta, jonka kanssa yhteistyö ei ota toimiakseen, ei sitten millään. Helposti vältellään siis henkilöitä, tehtäviä tai paikkoja, kun on niihin liittyviä negatiivisia tunteita. Pahimmissa tapauksissa ihminen joutuu välttelemään koko työpaikkaa ja on sairaslomalla. Näitä poissaoloja on maassamme paljon. Juuri tänään taisi Hesari sivuta aihetta (kts. Helsinngin Sanomat 18.10.2021). Paljon käytetään myös päihteitä raskaan työviikon jälkeen. Usein tuota raskasta työviikkoa ei osata pukea sanoiksi tai ei koeta tarpeelliseksi pukea sitä sanoiksi ja siten käsitellä sitä, käydä läpi, niin sanotusti ratkoa ongelmia. Usein myös tuo sanoiksi pukeminen tehdään ns. Väärässä paikassa eli ei osata ottaa puheeksi sitä juuri siellä jossa siitä olisi eniten hyötyä, työpaikalla. Usein puhutaan kotona, koti toimii työnohjaajana. Koti toimii kaatopaikkana. Tuo raskaus on kuntoon hoidettavissa, tunnetason vuorovaikutuksen ongelmista lähtöisin olevaa, tunteiden kanssa työskentelyä vaativaa. Suurin osa on siis ongelmia, joista puhumalla pääsisi eteen päin ja saisi tunteina ne siedettävämmälle tasolle, jolloin työssä oleminen sekä jaksaminen paranisivat huomattavasti. Täytyy tietää mitä puhuu, täytyy osata puhua oikeista asioista ja oikealla tavalla. Puhuminen korjaavasti on ammatti. Korjaava puhe on harjoiteltu taito, se on hiottua, vuosien työskentelyä vaatinutta erikoisosaamista. Se on kapea ja pieni alue, jollaiseen harvoin kykenee edes hyvä johtaja. Hyvien johtajien yritykset nousevat selkeästi esiin. Jokainen johtaja haluaa tai yrittää olla juuri se paras ja tämä on ongelman juurisyy. Usein se pari vuotta on helppoa ja nousu näyttää vääjäämättömältä, mutta sitten alkavat ongelmat. Kestää pari vuotta kun tunteet syvenevät riittävästi. Jokainen tarvitsee apua, mutta kuka osaa sitä pyytää tai ottaa vastaan. Harva myöntää ettei osaa tai että tarvitsee apua. Moni johtaja kokee osaamattomuutta, mutta yrittää piilottaa sen, ettei kukaan voisi sanoa: ”Mistä tuokin palkkansa saa”. Suomalaisen johtajan helvetti on kun joku voi nähdä ettei osaa mitään. Suomalainen kokee myös helposti ettei osaa mitään, jos jokin asia ei ota luonnistuakseen. Helposti avun pyytäminen tai omasta osaamattomuudesta puhuminen mielletään ammattitaidon puutteeksi. Hyvä johtaja ymmärtää omat rajansa ja puutteensa, osaa hyödyntää muiden osaamista ja ammattitaitoa johtamisensa tukena. Sellainen on hyvä johtaja. Toki hyvä johtajuus vaatii paljon muutakin. Minulla on ollut alle vuoden työsuhteita, kun olen tehnyt keikkatöitä tai pitänyt koulutuksia friilanserina. Sitten on toki useampien vuosien työsuhteita niin teknisellä alalla kuin hoitoalan hommissa sekä opettajana peruskoulussa. Olen päässyt/joutunut olemaan mukana eri tahojen hallitusten toiminnassa. Olen ollut vuosia mukana urheiluseurojen toiminnassa. Joissain seuroissa/liitoissa tehnyt useamman vuoden peräkkäin, toisissa ollut vain muutaman tunnin käyntejä ja joissakin vuoden pestillä. Kaikissa näissä yhteisöissä kuulee puhuttavan samoista ongelmista. Ongelmat ovat aina olemassa ja niitä syntyy aina ihmisten välille. Siksi pysähdyn asian äärelle, koska näen että ongelmat olisivat hoidettavissa olevia. Aina ympärillämme on ihmisiä ja ihmissuhteita, joita emme osaa vaalia, ehkä hukkaamme ne tai emme saa niitä kukoistamaan. Usein vika on itsessämme tai toisessa. Jos oppisimme näkemään asioita toisin niin ehkä huomaisimme jotain uutta itsessämme tai toisessa. Löytäisimme elämässä tien jota on kevyempi kulkea, tien jolla saamme tukea toisilta ihmisiltä sitä tarvitessamme ja jossa voisimme tehdä yhdessä asioiden eteen töitä, voisimme elää yhdessä parempaa elämää. Ei vittu, kuulostan jo joltain hihhulilta. Kohta veisaan virsiä teille oi ormon kuulijat. Niin se vaan on. Yhdessä voi oppia elämään. Jaettu ilo tai suru on iso juttu. Ihmissuhteissa tuntuvat ongelmat ovat usein raskaita puhujalleen sekä hyvin raskaita kantaa mukana. Monesti näkee niiden hankaloittavan paljon ja kaikkea. Nuo sisäiset ongelmat syövät organisaation tehosta usein pois valtavia määriä energiaa. Ihmiset käyttävät vihaamiseen paljon voimia ja aikaa tai vaihtoehtoisesti sen turruttamiseen, rauhoittamiseen, kätkemiseen tai pois työntämiseen. Kuten moneen kertaan puhuttua, usein ihmissuhteissa ilmenevät ongelmat jätetään käsittelemättä yhteisöissä, siellä jossa ne pitäisi käsitellä. Se on vaikeaa, siksi. On tärkeää tuntea kaikkia eri tunteita myös töissä. Ilman tunteita olemme kuin tyhjiä kuoria. Kun olen osana jotain yhteisöä niin minusta ongelmat nousevat esille nopeasti. Niitä tarkkailemaan tottuneena poimii toki myös herkemmin näitä signaaleja ympäriltään. Liian paljon jätetään käsittelemättä asioita. Ihmiset lähtevät tästä syystä pois työpaikaltaan tai ovat sairaslomilla. Osa hiillostetaan ulos ja osaa kiusataan työpaikalla tai urheiluseurassa. Ongelmia on vaikea/vaativaa käsitellä yhteisöissä ja yhteisön kesken. Useilla meistä on huonoja kokemuksia niiden käsittelystä. Monesti huonosti käsitellyt ongelmat vain pahenevat ja lisäävät pahaa oloa. Yhdestä tulee ongelman juurisyy, taakan kantaja, likakaivo, oksennusastia, sylkykuppi, mustalammas, ongelma ja muut voivat tämän jälkeen paremmin. Asioista ei puhuta ja usein taustalla on kuviteltu pelko, mitä siitä seuraisi, jos niistä puhuttaisiin. Tuo pelko on joskus myös täysin oikea, kun ei osata puhua ja riidellä niin asiat menevät vain enemmän solmuun. Työyhteisössä on niitä hyviä kavereita ja niitä joiden kanssa on vaikea tulla toimeen. Niitäkin voi olla työpaikalla joita vihaa, johon kuhun voi vaikka rakastua. Ihmissuhteiden kirjo kaikkinensa. Kaikki tässä ja nyt. Menneisyytesi vaikuttaa kaikkeen tässä hetkessä, halusit sitä tai et. Millaisia ongelmia sitten organisaatiossa sitten on ja miten ne näkyvät? Kun muodostaa ystävyyssuhteen toisen ihmisen kanssa, niin hänet huomioi helpommin tunteillaan kuin toisen, johon ei ole läheistä suhdetta. Nämä hankaloittavat organisaatiossa päätöksien tekemistä, mutta niin sen kuuluukin mennä. Olemme ihmisiä ja se tulee hyväksyä. Ei voida sanoa ettei ihmissuhteet saisi vaikuttaa johtamiseen tai asioiden hoitamiseen työssä. Ne vaikuttavat ja niiden kanssa on opittava elämään. On opittava puhumaan näistä tekijöistä rehellisesti, jotta voimme pyrkiä aina tekemään hyviä päätöksiä ja ratkaisuja, joissa nuo ihmissuhteet olisivat mukana, mutta eivät johtaisi epäedulliseen ratkaisuun. Organisaatiossa on aina kateus, kiellät tai hyväksyt sen, sillä ei ole merkitystä. Kateus on aina läsnä. Toisen onni on toisen epäonni. Näin se on läpi historian ollut, kun joku on voittanut lotossa niin muut eivät ole. Joku on kutsuttu toisen syntymäpäiville ja toinen ei. Toinen saa ylennyksen ja muut eivät. Joku saa palkankorotuksen ja toiset eivät. Joku saa ja toiset eivät, kateus on siis läsnä. Emme voi poistaa sitä koskaan. Tasapuolisuus ei ole oikein. Jos joku on ansainnut palkankorotuksen tai ylennyksen niin ei se tarkoita että kukaan muu olisi toiminut yhtä hyvin. Mutta tilanne mutkistuu, kun tuo edun saaja on päätöksen tekijän läheinen, ystävä, sukulainen tai hyvä tuttu. Jos etu on oikeutettu niin se herättää silti muissa närää. Tuo läheisyys johtajan ja ylennyksen saajan välillä koetaan/nähdään olleen vaikuttamassa päätökseen ja tämä oman kateuden vuoksi. Mietin taas itseni kautta asiaa. Jos työpaikallani olen tehnyt omasta mielestäni paljon töitä ja joku muu hommista luistanut saa palkkion ns. hyvin tehdystä työstä niin kyllähän se vituttaa. Minua ei nähdä, työtäni ei arvosteta, panostani ei arvosteta, mitä toinen on muka tehnyt ansaitakseen palkkion, tuo on pomon kaveri tai nuolee sen persettä niin tottakai hän saa palkkion. Perus kuvio omassa ajattelussa. Tervetuloa minun kateuden maailmaan. Toinen, se järkevä puoli minussa ajattelee toisin. Keskityn vain omiin hommiini. Ei se ole minulta pois jos toinen saa palkkion. Mitä väliä sillä on mitä muut saavat. Olen myös ollut työskentelemässä organisaatioissa, joihin minut on kutsuttu ”korjaamaan” ongelmia. Työskentelyn alussa kartoitan, mitkä asiat ovat pielessä niin johdon kuin työntekijöiden mielestä. Nämä kun sanoo sitten ääneen ja niiden kanssa on aloittamassa työskentelyä niin eipä tule kutsua jatkoille Asiat ovat vaikeita ja niitä ei haluta nähdä/kuulla. Ongelmien ääneen sanominen koetaan jo hyvin ahdistavana. Työskentely yleensä vie aina eteen päin ja keventää hitaasti raskaita ja syviä ongelmia yhteisöissä. Äh, kello käy ja väsy iskee.. ei jaksa rakentaa tätä koko kasaa yhdeksi tekstiksi. Perinteiseen tyyliin, heitän tänne puolivalmiina luettavaksi. Siellä on varmasti jotain poimittavaa. Jatkan muotoilua joku toinen päivä, jos jaksan. Ajankohta nyt vaan sopiva kun Hesarikin tänään raapi juttua samasta aiheesta. Tämä teksti ollut jo muutaman viikon koneella tulossa.. ei ole vain saanut aikaiseksi raapia loppuun ja tänne. Yleensä tulen vain tänne ja kirjoitan suoraan putkeen kaiken ja korjailen lennossa. Nyt meinasin tehdä hyvää työtä ja koostaa kaiken hienosti. Ei jaksa.
  11. PÄIVÄN PELI !

    Tänään olis stadikalla pari peliä.. Naiset pelaa klo 13 ja sit klo 19 Regions Cupin finaali eli kolmosen kovat kohtaa Kontu vs. Tampereen poijjaat. Nuo poimitaan ja muistakee lämmintä päällä, ehkä varuiks sadevarusteet reppuun ja alusta hanurin alle..
  12. Etävalmennus tietokoneella

    Tervehdys. Tätä etää on nyt kokeiltu pari kautta. Voin kertoa ettei toimi. Ihan kuraa. Ihan hauskoja sessioita on ollut, mutta.. Jos joku sanoo että hyvää tämä etä on niin hän ei ole tainnut saada kokemusta hyvästä psyykkisestä valmennuksesta. Olen kahden ryhmän kanssa tehnyt etää sekä myös kasvokkain aikana ennen tätä saatanan ruttoa. Molempien ryhmien kanssa olen työskennellyt noin neljä vuotta eli yli kaksi vuotta ennen koronaa kasvokkain ja sitten tämän ruton aikana noin puolitoista vuotta. Molemmat ryhmät ovat todenneet lähes yksimielisesti ettei tämä etä ole oikein mistään kotoisin. Olen ryhmien kanssa samaa mieltä. Jotain hyviä puolia etähommissa myös on, mutta negatiiviset puolet vievät helposti voiton. En voi suositella etävalmennusta oikein missään tapauksessa vakituiseksi tavaksi työskennellä, jos haluaa tehdä laadukasta psyykkistä valmennusta tai saada laadukasta psyykkistä valmennusta. Lisäksi paljon on kiinni myös valmentajasta sekä itsestään, onko valmis tekemään itsensä kanssa töitä eli ei kasvokkain näkeminen mikään autuaaksi tekevä asia ole. Paskaa mahtuu varmasti joka kadulle, kun puluja on niin vitusti. Etsi siis itsellesi toimiva tapa saada psyykkistä valmennusta eli toimiva valmennussuhde tai toimiva ryhmä. Joskus paskankin valmentajan kanssa homma hoituu, jos ryhmä on kova tekemään töitä ja pystyy pitämään itsensä sopivassa "tilassa". Näin välillä myös mun kanssa. Summa summarum, etä ei vain ole niin tehokasta. Jos karkeasti arvioisin niin se syö valmennuksen tehosta vähintään 50 % pois. Etä on siis aika pliisua verrattuna kasvokkain tapaamisiin. Yksilötyössä saattaa olla hieman toisin, siitä minulla ei ole kokemusta tämän etähomman osalta. Ajattelen siinä kuitenkin olevan myös samoja negatiivisia puolia mukana kuin ryhmätyöskentelyssä. Ehkä näitä etätyön menetelmiä voisi myös kehittää. Voisin yrittää miettiä puitteita tarkemmin. Kuinka tämän voisi saada toimimaan paremmin. Jotain viilaamista pystyisi, mutta.. Osa tärkeistä palasista on kyllä mahdoton saada etätyöskentelyyn mukaan, kaikki ei vain välity bitteinä riittävällä tavalla. Kehittämistä kaipaisi ryhmissä ainakin luottamuksen osalta. On vaikea tietää tai rajata "tilaa", kun jokainen on kotona koneellaan, junassa, kävelyllä, pyöräilemässä tai töissä. On hyvä että voi osallistua lähes mistä vain. On kuitenkin vaikeaa puhua hyvin henkilökohtaisista asioista etänä. Miksi on niin vaikeaa sitten. Tunnelmaa tai ilmapiiriä on vaikeampi aistia tai luoda tai se ei vain synny niin hyväksi ja syväksi etätyöskentelyssä. Tuo rajattomuus tilan osalta on vaikea asia hallita. Kun on mahdoton hallita puitteita eli tilaa ja sen tuomaa turvaa niin tärkeimmät tekijät kärsivät valmennuksessa eli turvallisuus ja luottamus ovat aika kepeissä kantimissa. Kun tapaa kasvokkain, voi jokainen läsnäolija itse havaita paikan ja ihmiset joko turvalliseksi tai sitten ei. Etätyöskentelyssä ei toimi. Et voi osallistujana nähdä toisen ympärillä olevaa, mitä kameran kuvan ulkopuolella on. Jokainen varmasti ymmärtää ettei hyvin henkilökohtaisista asioita halua puhua, jos ei tiedä kuka on kuuntelemassa. Tilaa on mahdotonta siis havainnoida etätyöskentelyssä. Et voi käyttää aistejasi turvallisuutesi palveluksessa. Tilan osalta jää aina pimeitä kulmia ja me olemme ihmisiä eli "pimeään" on helppo kuvitella uhka (pelkäämme pimeää tai vierasta). Se uhka voi olla vain sisällämme oleva intuitiivinen kokemus/tunne, joka ei katoa selittämällä tai näyttämällä kameralla tilan olevan tyhjä. Se havaintojemme ulkopuolella oleva näkymätön aiheuttaa meissä luonnollisesti varautuneisuutta (kuten se kun puhumme jostain "pahaa" selän takana, niin vilkaisemme olkamme yli havainnoidaksemme tilaa). Etätyö voi sopia erittäin hyvin joihinkin kokouksiin, joissa käsitellään listan asioita ja puhutaan itsen ulkopuolisesta. Henkilökohtaisesta puhumisesta etätyö leikkaa pois erittäin tärkeitä osia. Etätyössä jää mainitsemistani syistä vähemmälle tai paljon pienempään rooliin se psyykkinen syvempi työ. On vaikea muuttaa itsessään mitään, jos ei voi olla rehellinen ja tarkastella turvallisesti itsessään olevaa. Olen myös kuullut että joillekin etä on sopimut yksilötyöskentelyssä paremmin. Juttelin yhden tutun psykoterapeutin kanssa, joka on tehnyt etää ja hänen yksi asiakas sanoi että etä on helpompi. Kyseisen asiakkaan/potilaan on vaikea lähteä pois kotoa, on vaikea olla kasvokkain samassa tilassa, on vaikeampi puhua kasvokkain. Joissakin tapauksissa etätyöskentely voi mahdollistaa hoidon. Vähän on parempi kun ei mitään. En tiedä miten mitään tällaista voi edes mitata, mutta yritänkin vain avata toimimattomuuden puolia. Tässä sunnuntain aamujorinat. Katellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mukavaa syksyä !
  13. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    En heti tajunnut viestiäsi, kuinka valmentajien vaihto yhdistyi pelaajille asetettuun tavoitteeseen olla josssin vaiheessa Huuhkajissa. Mä mietin tota valmennuksen vaihtoa tai pikemminkin sen ymmärrystä tai tutkimista, mitä tapahtuu kun parin vuoden pestin jälkeen valmennuksen tulokset usein (mun näkökulmasta) putoaa.. Kuten meidän rakkaassa maajoukkueessa ehkä on käymässä.
  14. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Tarkoitatko Mati nyt että valmentajilla tulee olemaan jokaisella paikkansa Huuhkajissa vai pelaajilla?
  15. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Mä vähän pelkään että Riven kaista on kohta ummessa. Usein käy niin että "hype" joukkueessa kestää sen pari vuotta ja sit alkaa työmaa. Alun huuma ohi. Tunteet ja hienot ajatukset tulevat sotkemaan avointa mieltä ja se tuntuu koko joukkueen nahoissa. Vaatisi psyykkistä työtä pitää paketti kasassa ja jatkaa flow:n ylläpitämistä. Ei helppo työmaa. Toivottavasti Rive hanskaa hommaa ja hoksaa ottaa apuja vastaan. Niitä on varmasti tarjolla ja jos ei muilta niin mä voin aina auttaa majuu hädässä Syrän sykkii kuitenkin niin vahvasti pallon puolesta ja tässä maassa juurtuneena elämää elän. -Sami
×