Jump to content

Sami Paakkanen

Members
  • Content count

    1,402
  • Joined

  • Last visited

About Sami Paakkanen

  • Rank
    Senior Member

Recent Profile Visitors

4,084 profile views
  1. Organisaation ongelmia Olen tätä teemaa pyrkinyt valottamaan jo monessa kirjoituksessani tällä foorumilla, mutta ehkä tämän ketjun pyhitän organisaation ongelmille ja niistä puhumiselle. Haluan tehdä näkyväksi näkymätöntä. Toivon tämän auttavan teitä lukijoita näkemään ja löytämään ratkaisuja parempaan yhteistyöhön omassa yhteisössänne. Toivon myös että tämä kirjoitukseni toisi kevennystä arkeenne, jos onnistuisin sanomaan ääneen joitakin asioita, joiden keskellä elätte ja jotka ovat niin usein vain epämääräisiä pahan olon tunteita. Olen 45-vuotias ja kohtalaisen monessa työyhteisössä ehtinyt tekemään töitä elämäni aikana. Olen myös ollut erilaisissa rooleissa osana montaa eri yhteisöä. Olen nähnyt samojen ongelmien koettelevan aivan kaikkia yhteisöjä joihin olen tavalla tai toisella kuulunut. Osa näistä yhteisöistä on tiedostanut sisäisiä ongelmia, osa taas vältellyt niiden näkemistä, katsonut vain ohi tai suoraan päin tekemättä niille mitään. Puhumista vältellään myös. Ne kolme apinaa, joita näkee usein patsaina ovat juuri tätä, ei näe, ei kuule, ei puhu. Se ja sama. Vaikka ongelmat ovat tiedostettuja niin niille ei ole osattu tehdä oikein mitään tai vielä vaikeampi tilanne, ne ovat lakaistu maton alle jostain syystä. Organisaation ongelmia voi selvittää ja yhteisön yhdessä olemista/työskentelyä siten helpottaa merkittävästi. Usein kun meillä on tapana sivuuttaa ongelmat, kyse on paljolti siitä, että koemme olevamme avuttomia ongelmien edessä tai siitä ettemme ymmärrä, kuinka paljon ja kuinka haitallisesti ne vaikuttavan meihin (itseen, yhteisöön). Usein olen kuullut sanottavan; ”Mitä nyt pienistä valittamaan”, ”Mitä turhista marisemaan” tai ”Sellaista se nyt on” tai ”Sen kanssa nyt pitää vaan elää” sekä paljon, paljon muita lausahduksia eteenpäin menemisen vuoksi. On vaikea pysähtyä ja tehdä asioille jotain, vieläpä tehdä jotain ei niin konkreettista. Harva osaa ratkoa yhteisön psyykkisen/sosiaalisen puolen ongelmia kovin hyvin. Usein puututaan vähän sinne ja vähän tänne. Kokonaisuus jää piiloon ja hoidetaan vain jonkun pienen osan, ehkä jopa yksilön ongelmaa. On helppoa nähdä vain yksi ongelma (ihminen tai asia) ja keskittää kaikki energia sen korjaamiseksi. Tällöin usein nähdään ratkaisuna ongelman poistaminen yhteisöstä. Usein ongelmaksi nousee yksi hahmo yhteisössä, jonka nähdään aiheuttavan kaiken ahdistavan, pahan. Tämän ongelman ”ulkoistaminen” (onko tuo hieno sana irtisanomisille?) ei kuitenkaan johda muuhun kuin hetken helpotukseen, taukoon sisäisen åpaskan etsiessä uutta purkautumisen tietä. Hetken kuluttua kaikki maksaa taas yhtä paljon ja vähän enemmän kuin ennen. Yhteisön pahoinvointi on aina monien asioiden summa. Aina. Se on aina monen ihmisen summa. Monen ihmisen vuorovaikutuksen ongelmien yhteenlaskettu summa. Aina näin. Jos syytämme yksilöä, olemme hakoteillä. On tärkeä voida puhua hankalan yksilön yhteisöön tuomista ongelmista, mutta se ei riitä. Ongelmat ovat yhteisössä, ei yksilössä. Yhteisön tulee muuttua, ei vain sen sairastuneen yksilön. Usein yhteisö tukee yksilön ”sairautta”. Mielestäni outoa ajattelua on myös se, että pahoinvoinnin katsotaan usein kuuluvan osaksi työn tekemistä, ikään kuin automaatioksi, itse työstä johtuvaksi. Pahaa oloa voidaan merkittävissä määrin korjata yksinkertaisin keinoin. Kuten edellä sanoin, ongelmat ovat aina vuorovaikutuksen ongelmia ja niillä on aina työnantajan kannalta huonoja vaikutuksia. Työn tehokkuus laskee, kun keskitytään vääriin asioihin, oli kyse johtajasta tai työntekijästä. Sairastellaan enemmän, riidellään, ei pystytä tehokkaaseen yhteistyöhön. Sairastavissa työyhteisöissä yhteistyö takkuaa ja ihmiset voivat huonosti. Usein syntyy myös ns. tahatonta ja joskus tahallista työpaikkakiusaamista, kun tunteet ovat niin kitkerän makuisia. Ja aina tuota kiusaamista voidaan perustella, että toinen on sitä tai tätä ja on oman käytöksensä vuoksi ansainnut kohtelunsa; ”Sitä saa mitä tilaa”. Asia ei ole niin. Aikuisten tulisi kyetä käsittelemään työpaikalla eteen nousevat ihmissuhteiden ongelmat, ei kostaa tai kiusata, ei puhua pahaa selän takana, ei vältellä tai sivuuttaa toisia ihmisiä, ei viedä työpaikan huolia ja murheita mukanaan kotiin, jne. Mitä tämä kaikki arjessa sitten on ja miltä se tuntuu? Joidenkin työkavereiden arkinen kohtaaminen on vaikeaa tai hyvin raskasta, toinen voi tuntua sellaiselta, jonka kanssa yhteistyö ei ota toimiakseen, ei sitten millään. Helposti vältellään siis henkilöitä, tehtäviä tai paikkoja, kun on niihin liittyviä negatiivisia tunteita. Pahimmissa tapauksissa ihminen joutuu välttelemään koko työpaikkaa ja on sairaslomalla. Näitä poissaoloja on maassamme paljon. Juuri tänään taisi Hesari sivuta aihetta (kts. Helsinngin Sanomat 18.10.2021). Paljon käytetään myös päihteitä raskaan työviikon jälkeen. Usein tuota raskasta työviikkoa ei osata pukea sanoiksi tai ei koeta tarpeelliseksi pukea sitä sanoiksi ja siten käsitellä sitä, käydä läpi, niin sanotusti ratkoa ongelmia. Usein myös tuo sanoiksi pukeminen tehdään ns. Väärässä paikassa eli ei osata ottaa puheeksi sitä juuri siellä jossa siitä olisi eniten hyötyä, työpaikalla. Usein puhutaan kotona, koti toimii työnohjaajana. Koti toimii kaatopaikkana. Tuo raskaus on kuntoon hoidettavissa, tunnetason vuorovaikutuksen ongelmista lähtöisin olevaa, tunteiden kanssa työskentelyä vaativaa. Suurin osa on siis ongelmia, joista puhumalla pääsisi eteen päin ja saisi tunteina ne siedettävämmälle tasolle, jolloin työssä oleminen sekä jaksaminen paranisivat huomattavasti. Täytyy tietää mitä puhuu, täytyy osata puhua oikeista asioista ja oikealla tavalla. Puhuminen korjaavasti on ammatti. Korjaava puhe on harjoiteltu taito, se on hiottua, vuosien työskentelyä vaatinutta erikoisosaamista. Se on kapea ja pieni alue, jollaiseen harvoin kykenee edes hyvä johtaja. Hyvien johtajien yritykset nousevat selkeästi esiin. Jokainen johtaja haluaa tai yrittää olla juuri se paras ja tämä on ongelman juurisyy. Usein se pari vuotta on helppoa ja nousu näyttää vääjäämättömältä, mutta sitten alkavat ongelmat. Kestää pari vuotta kun tunteet syvenevät riittävästi. Jokainen tarvitsee apua, mutta kuka osaa sitä pyytää tai ottaa vastaan. Harva myöntää ettei osaa tai että tarvitsee apua. Moni johtaja kokee osaamattomuutta, mutta yrittää piilottaa sen, ettei kukaan voisi sanoa: ”Mistä tuokin palkkansa saa”. Suomalaisen johtajan helvetti on kun joku voi nähdä ettei osaa mitään. Suomalainen kokee myös helposti ettei osaa mitään, jos jokin asia ei ota luonnistuakseen. Helposti avun pyytäminen tai omasta osaamattomuudesta puhuminen mielletään ammattitaidon puutteeksi. Hyvä johtaja ymmärtää omat rajansa ja puutteensa, osaa hyödyntää muiden osaamista ja ammattitaitoa johtamisensa tukena. Sellainen on hyvä johtaja. Toki hyvä johtajuus vaatii paljon muutakin. Minulla on ollut alle vuoden työsuhteita, kun olen tehnyt keikkatöitä tai pitänyt koulutuksia friilanserina. Sitten on toki useampien vuosien työsuhteita niin teknisellä alalla kuin hoitoalan hommissa sekä opettajana peruskoulussa. Olen päässyt/joutunut olemaan mukana eri tahojen hallitusten toiminnassa. Olen ollut vuosia mukana urheiluseurojen toiminnassa. Joissain seuroissa/liitoissa tehnyt useamman vuoden peräkkäin, toisissa ollut vain muutaman tunnin käyntejä ja joissakin vuoden pestillä. Kaikissa näissä yhteisöissä kuulee puhuttavan samoista ongelmista. Ongelmat ovat aina olemassa ja niitä syntyy aina ihmisten välille. Siksi pysähdyn asian äärelle, koska näen että ongelmat olisivat hoidettavissa olevia. Aina ympärillämme on ihmisiä ja ihmissuhteita, joita emme osaa vaalia, ehkä hukkaamme ne tai emme saa niitä kukoistamaan. Usein vika on itsessämme tai toisessa. Jos oppisimme näkemään asioita toisin niin ehkä huomaisimme jotain uutta itsessämme tai toisessa. Löytäisimme elämässä tien jota on kevyempi kulkea, tien jolla saamme tukea toisilta ihmisiltä sitä tarvitessamme ja jossa voisimme tehdä yhdessä asioiden eteen töitä, voisimme elää yhdessä parempaa elämää. Ei vittu, kuulostan jo joltain hihhulilta. Kohta veisaan virsiä teille oi ormon kuulijat. Niin se vaan on. Yhdessä voi oppia elämään. Jaettu ilo tai suru on iso juttu. Ihmissuhteissa tuntuvat ongelmat ovat usein raskaita puhujalleen sekä hyvin raskaita kantaa mukana. Monesti näkee niiden hankaloittavan paljon ja kaikkea. Nuo sisäiset ongelmat syövät organisaation tehosta usein pois valtavia määriä energiaa. Ihmiset käyttävät vihaamiseen paljon voimia ja aikaa tai vaihtoehtoisesti sen turruttamiseen, rauhoittamiseen, kätkemiseen tai pois työntämiseen. Kuten moneen kertaan puhuttua, usein ihmissuhteissa ilmenevät ongelmat jätetään käsittelemättä yhteisöissä, siellä jossa ne pitäisi käsitellä. Se on vaikeaa, siksi. On tärkeää tuntea kaikkia eri tunteita myös töissä. Ilman tunteita olemme kuin tyhjiä kuoria. Kun olen osana jotain yhteisöä niin minusta ongelmat nousevat esille nopeasti. Niitä tarkkailemaan tottuneena poimii toki myös herkemmin näitä signaaleja ympäriltään. Liian paljon jätetään käsittelemättä asioita. Ihmiset lähtevät tästä syystä pois työpaikaltaan tai ovat sairaslomilla. Osa hiillostetaan ulos ja osaa kiusataan työpaikalla tai urheiluseurassa. Ongelmia on vaikea/vaativaa käsitellä yhteisöissä ja yhteisön kesken. Useilla meistä on huonoja kokemuksia niiden käsittelystä. Monesti huonosti käsitellyt ongelmat vain pahenevat ja lisäävät pahaa oloa. Yhdestä tulee ongelman juurisyy, taakan kantaja, likakaivo, oksennusastia, sylkykuppi, mustalammas, ongelma ja muut voivat tämän jälkeen paremmin. Asioista ei puhuta ja usein taustalla on kuviteltu pelko, mitä siitä seuraisi, jos niistä puhuttaisiin. Tuo pelko on joskus myös täysin oikea, kun ei osata puhua ja riidellä niin asiat menevät vain enemmän solmuun. Työyhteisössä on niitä hyviä kavereita ja niitä joiden kanssa on vaikea tulla toimeen. Niitäkin voi olla työpaikalla joita vihaa, johon kuhun voi vaikka rakastua. Ihmissuhteiden kirjo kaikkinensa. Kaikki tässä ja nyt. Menneisyytesi vaikuttaa kaikkeen tässä hetkessä, halusit sitä tai et. Millaisia ongelmia sitten organisaatiossa sitten on ja miten ne näkyvät? Kun muodostaa ystävyyssuhteen toisen ihmisen kanssa, niin hänet huomioi helpommin tunteillaan kuin toisen, johon ei ole läheistä suhdetta. Nämä hankaloittavat organisaatiossa päätöksien tekemistä, mutta niin sen kuuluukin mennä. Olemme ihmisiä ja se tulee hyväksyä. Ei voida sanoa ettei ihmissuhteet saisi vaikuttaa johtamiseen tai asioiden hoitamiseen työssä. Ne vaikuttavat ja niiden kanssa on opittava elämään. On opittava puhumaan näistä tekijöistä rehellisesti, jotta voimme pyrkiä aina tekemään hyviä päätöksiä ja ratkaisuja, joissa nuo ihmissuhteet olisivat mukana, mutta eivät johtaisi epäedulliseen ratkaisuun. Organisaatiossa on aina kateus, kiellät tai hyväksyt sen, sillä ei ole merkitystä. Kateus on aina läsnä. Toisen onni on toisen epäonni. Näin se on läpi historian ollut, kun joku on voittanut lotossa niin muut eivät ole. Joku on kutsuttu toisen syntymäpäiville ja toinen ei. Toinen saa ylennyksen ja muut eivät. Joku saa palkankorotuksen ja toiset eivät. Joku saa ja toiset eivät, kateus on siis läsnä. Emme voi poistaa sitä koskaan. Tasapuolisuus ei ole oikein. Jos joku on ansainnut palkankorotuksen tai ylennyksen niin ei se tarkoita että kukaan muu olisi toiminut yhtä hyvin. Mutta tilanne mutkistuu, kun tuo edun saaja on päätöksen tekijän läheinen, ystävä, sukulainen tai hyvä tuttu. Jos etu on oikeutettu niin se herättää silti muissa närää. Tuo läheisyys johtajan ja ylennyksen saajan välillä koetaan/nähdään olleen vaikuttamassa päätökseen ja tämä oman kateuden vuoksi. Mietin taas itseni kautta asiaa. Jos työpaikallani olen tehnyt omasta mielestäni paljon töitä ja joku muu hommista luistanut saa palkkion ns. hyvin tehdystä työstä niin kyllähän se vituttaa. Minua ei nähdä, työtäni ei arvosteta, panostani ei arvosteta, mitä toinen on muka tehnyt ansaitakseen palkkion, tuo on pomon kaveri tai nuolee sen persettä niin tottakai hän saa palkkion. Perus kuvio omassa ajattelussa. Tervetuloa minun kateuden maailmaan. Toinen, se järkevä puoli minussa ajattelee toisin. Keskityn vain omiin hommiini. Ei se ole minulta pois jos toinen saa palkkion. Mitä väliä sillä on mitä muut saavat. Olen myös ollut työskentelemässä organisaatioissa, joihin minut on kutsuttu ”korjaamaan” ongelmia. Työskentelyn alussa kartoitan, mitkä asiat ovat pielessä niin johdon kuin työntekijöiden mielestä. Nämä kun sanoo sitten ääneen ja niiden kanssa on aloittamassa työskentelyä niin eipä tule kutsua jatkoille Asiat ovat vaikeita ja niitä ei haluta nähdä/kuulla. Ongelmien ääneen sanominen koetaan jo hyvin ahdistavana. Työskentely yleensä vie aina eteen päin ja keventää hitaasti raskaita ja syviä ongelmia yhteisöissä. Äh, kello käy ja väsy iskee.. ei jaksa rakentaa tätä koko kasaa yhdeksi tekstiksi. Perinteiseen tyyliin, heitän tänne puolivalmiina luettavaksi. Siellä on varmasti jotain poimittavaa. Jatkan muotoilua joku toinen päivä, jos jaksan. Ajankohta nyt vaan sopiva kun Hesarikin tänään raapi juttua samasta aiheesta. Tämä teksti ollut jo muutaman viikon koneella tulossa.. ei ole vain saanut aikaiseksi raapia loppuun ja tänne. Yleensä tulen vain tänne ja kirjoitan suoraan putkeen kaiken ja korjailen lennossa. Nyt meinasin tehdä hyvää työtä ja koostaa kaiken hienosti. Ei jaksa.
  2. PÄIVÄN PELI !

    Tänään olis stadikalla pari peliä.. Naiset pelaa klo 13 ja sit klo 19 Regions Cupin finaali eli kolmosen kovat kohtaa Kontu vs. Tampereen poijjaat. Nuo poimitaan ja muistakee lämmintä päällä, ehkä varuiks sadevarusteet reppuun ja alusta hanurin alle..
  3. Etävalmennus tietokoneella

    Tervehdys. Tätä etää on nyt kokeiltu pari kautta. Voin kertoa ettei toimi. Ihan kuraa. Ihan hauskoja sessioita on ollut, mutta.. Jos joku sanoo että hyvää tämä etä on niin hän ei ole tainnut saada kokemusta hyvästä psyykkisestä valmennuksesta. Olen kahden ryhmän kanssa tehnyt etää sekä myös kasvokkain aikana ennen tätä saatanan ruttoa. Molempien ryhmien kanssa olen työskennellyt noin neljä vuotta eli yli kaksi vuotta ennen koronaa kasvokkain ja sitten tämän ruton aikana noin puolitoista vuotta. Molemmat ryhmät ovat todenneet lähes yksimielisesti ettei tämä etä ole oikein mistään kotoisin. Olen ryhmien kanssa samaa mieltä. Jotain hyviä puolia etähommissa myös on, mutta negatiiviset puolet vievät helposti voiton. En voi suositella etävalmennusta oikein missään tapauksessa vakituiseksi tavaksi työskennellä, jos haluaa tehdä laadukasta psyykkistä valmennusta tai saada laadukasta psyykkistä valmennusta. Lisäksi paljon on kiinni myös valmentajasta sekä itsestään, onko valmis tekemään itsensä kanssa töitä eli ei kasvokkain näkeminen mikään autuaaksi tekevä asia ole. Paskaa mahtuu varmasti joka kadulle, kun puluja on niin vitusti. Etsi siis itsellesi toimiva tapa saada psyykkistä valmennusta eli toimiva valmennussuhde tai toimiva ryhmä. Joskus paskankin valmentajan kanssa homma hoituu, jos ryhmä on kova tekemään töitä ja pystyy pitämään itsensä sopivassa "tilassa". Näin välillä myös mun kanssa. Summa summarum, etä ei vain ole niin tehokasta. Jos karkeasti arvioisin niin se syö valmennuksen tehosta vähintään 50 % pois. Etä on siis aika pliisua verrattuna kasvokkain tapaamisiin. Yksilötyössä saattaa olla hieman toisin, siitä minulla ei ole kokemusta tämän etähomman osalta. Ajattelen siinä kuitenkin olevan myös samoja negatiivisia puolia mukana kuin ryhmätyöskentelyssä. Ehkä näitä etätyön menetelmiä voisi myös kehittää. Voisin yrittää miettiä puitteita tarkemmin. Kuinka tämän voisi saada toimimaan paremmin. Jotain viilaamista pystyisi, mutta.. Osa tärkeistä palasista on kyllä mahdoton saada etätyöskentelyyn mukaan, kaikki ei vain välity bitteinä riittävällä tavalla. Kehittämistä kaipaisi ryhmissä ainakin luottamuksen osalta. On vaikea tietää tai rajata "tilaa", kun jokainen on kotona koneellaan, junassa, kävelyllä, pyöräilemässä tai töissä. On hyvä että voi osallistua lähes mistä vain. On kuitenkin vaikeaa puhua hyvin henkilökohtaisista asioista etänä. Miksi on niin vaikeaa sitten. Tunnelmaa tai ilmapiiriä on vaikeampi aistia tai luoda tai se ei vain synny niin hyväksi ja syväksi etätyöskentelyssä. Tuo rajattomuus tilan osalta on vaikea asia hallita. Kun on mahdoton hallita puitteita eli tilaa ja sen tuomaa turvaa niin tärkeimmät tekijät kärsivät valmennuksessa eli turvallisuus ja luottamus ovat aika kepeissä kantimissa. Kun tapaa kasvokkain, voi jokainen läsnäolija itse havaita paikan ja ihmiset joko turvalliseksi tai sitten ei. Etätyöskentelyssä ei toimi. Et voi osallistujana nähdä toisen ympärillä olevaa, mitä kameran kuvan ulkopuolella on. Jokainen varmasti ymmärtää ettei hyvin henkilökohtaisista asioita halua puhua, jos ei tiedä kuka on kuuntelemassa. Tilaa on mahdotonta siis havainnoida etätyöskentelyssä. Et voi käyttää aistejasi turvallisuutesi palveluksessa. Tilan osalta jää aina pimeitä kulmia ja me olemme ihmisiä eli "pimeään" on helppo kuvitella uhka (pelkäämme pimeää tai vierasta). Se uhka voi olla vain sisällämme oleva intuitiivinen kokemus/tunne, joka ei katoa selittämällä tai näyttämällä kameralla tilan olevan tyhjä. Se havaintojemme ulkopuolella oleva näkymätön aiheuttaa meissä luonnollisesti varautuneisuutta (kuten se kun puhumme jostain "pahaa" selän takana, niin vilkaisemme olkamme yli havainnoidaksemme tilaa). Etätyö voi sopia erittäin hyvin joihinkin kokouksiin, joissa käsitellään listan asioita ja puhutaan itsen ulkopuolisesta. Henkilökohtaisesta puhumisesta etätyö leikkaa pois erittäin tärkeitä osia. Etätyössä jää mainitsemistani syistä vähemmälle tai paljon pienempään rooliin se psyykkinen syvempi työ. On vaikea muuttaa itsessään mitään, jos ei voi olla rehellinen ja tarkastella turvallisesti itsessään olevaa. Olen myös kuullut että joillekin etä on sopimut yksilötyöskentelyssä paremmin. Juttelin yhden tutun psykoterapeutin kanssa, joka on tehnyt etää ja hänen yksi asiakas sanoi että etä on helpompi. Kyseisen asiakkaan/potilaan on vaikea lähteä pois kotoa, on vaikea olla kasvokkain samassa tilassa, on vaikeampi puhua kasvokkain. Joissakin tapauksissa etätyöskentely voi mahdollistaa hoidon. Vähän on parempi kun ei mitään. En tiedä miten mitään tällaista voi edes mitata, mutta yritänkin vain avata toimimattomuuden puolia. Tässä sunnuntain aamujorinat. Katellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mukavaa syksyä !
  4. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    En heti tajunnut viestiäsi, kuinka valmentajien vaihto yhdistyi pelaajille asetettuun tavoitteeseen olla josssin vaiheessa Huuhkajissa. Mä mietin tota valmennuksen vaihtoa tai pikemminkin sen ymmärrystä tai tutkimista, mitä tapahtuu kun parin vuoden pestin jälkeen valmennuksen tulokset usein (mun näkökulmasta) putoaa.. Kuten meidän rakkaassa maajoukkueessa ehkä on käymässä.
  5. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Tarkoitatko Mati nyt että valmentajilla tulee olemaan jokaisella paikkansa Huuhkajissa vai pelaajilla?
  6. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Mä vähän pelkään että Riven kaista on kohta ummessa. Usein käy niin että "hype" joukkueessa kestää sen pari vuotta ja sit alkaa työmaa. Alun huuma ohi. Tunteet ja hienot ajatukset tulevat sotkemaan avointa mieltä ja se tuntuu koko joukkueen nahoissa. Vaatisi psyykkistä työtä pitää paketti kasassa ja jatkaa flow:n ylläpitämistä. Ei helppo työmaa. Toivottavasti Rive hanskaa hommaa ja hoksaa ottaa apuja vastaan. Niitä on varmasti tarjolla ja jos ei muilta niin mä voin aina auttaa majuu hädässä Syrän sykkii kuitenkin niin vahvasti pallon puolesta ja tässä maassa juurtuneena elämää elän. -Sami
  7. Terve taas kaikille Tuumailin tässä valmennuksen lopettamista, en siis itse lopeta, mutta ryhmän päättyminen ja sen päättäminen mielessä. Aihe nousee tietenkin taas omasta, tästä hetkestä. Olen valmentanut siis Atlaksen naisia käsipallossa nyt neljä vuotta ja kausi siellä päättyi psyykkisen valmennuksen osalta. Jatkoja ei ole sovittu joukkueen kanssa. Joukkueen johto vaihtui samalla, uudet "jojot" astuvat remmiin. Tyttöjä minä aluksi valmensin, mutta ovathan nuo kasvaneet ajan kuluessa naisten sarjaan. Pelaajapula vaivaa lajia, paitsi parilla suuremmalla seuralla ovat penkit täynnä ja pelaajista monet joutuvat istumaan penkillä ison osan kaudesta. Hölmöä jos miettii lajia ja sen kehitystä. Toki nuo pelaajia hamstraavat seurat voittavat sarjan melko varmasti kaudesta toiseen, mutta lajin kannalta tuhoisaa.. pienet kuihtuvat pois, sarja köyhtyy, tasoero on liian suuri tasaisten pelien aikaansaamiseksi ja kehittyminen niin pelaajilla kuin joukkueillakin jää jälkeen muista maista. No, nyt kausi on päättynyt ja ainakin omalta osalta tuntuu että aikakausi käsipallon saralla on päättynyt. Haikea olo. Joukkue jää varmasti mieleeni mukana kulkevana muistojen ketjuna. Muistan hyvin sen pelin, kun nuori joukkue naisten sm-sarjassa voitti ensimmäisen pelinsä. ilon kyyneleet vierivät poskille katsomossa, kun pelaajat rynnistivät tekemään kasaa summerin soidessa pelin päättymisen merkiksi. Muistan myös hyvin sen hetken ja tunteen, kun tytöt hävisivät tärkeän pelinsä mitallisijoista pelattaessa. Se pettymyksen ja epäonnistumisen vahva kokemus itselläni oli myös syvällä sisälläni. Muistan ne hetket valmennuksesta, kun ensimmäisellä kaudella naisten sarjassa tuli isoin luvuin takkiin ja mieli oli meidän tavatessa niin pohjalukemissa, että itselläni kesti pari päivää toipua synkkyydestä. Muistan ne hetket kun jouduin pistämään valmentajan selkä seinää vasten ja otimme yhteen pelaajan edun nimissä. Muistan ne hetken kun joukkue työskenteli, jakoi, kasvoi ja vahvistui. Nyt jälkeen päin on ihana muistella kulunutta. Näen kuinka pelaajat ovat kehittyneet ja kasvaneet ihmisinä kohti aikuisuutta. Yliopistot kutsuvat. Käsipallo, ystävät ja rakkaus vievät maailmalle. Jokaista kuitenkin rikkaampana. Ystävyys ja jakaminen ovat elämässä tärkeitä asioita. Ne ovat niin tärkeitä että valmennus ei saisi unohtaa niitä koskaan voiton kiihkossaan tai oman kunnianhimonsa sokaisemana. Osaan helposti kertoa, miltä tuntuu kun on tervetullut joukkueeseen ja tulee hyvin kohdelluksi, sitä olen osakseni joukkueessa saanut. Toivottavasti olen osannut olla sitä myös joukkueelle kaikkinensa. Työni on helpompaa, kun työtäni ei yritetä liikaa ohjailla ja annetaan työrauha. Tiedän että olen onnistunut joissain kohdin sekä myös epäonnistunut välillä. Aina en ole kuullut mitä minulle on sanottu ja välillä olen löytänyt rivien välistä sen jonkin. Ihania ja kamalia hetkiä. Arvokkaita muistoja. Viimeinen valmennuksemme oli paljon noita yhteisiä muistoja ja haikea tunnelmaltaan. Sain kuulla muistoja ajalta ennen minua ja myös ajatuksia tulevasta. Sain olla jakamassa paljon neljän vuoden sisällä. Korona vei pois paljon, mutta se olisi oma lukunsa. Muistot ovat tärkeitä ja niitä on hyvä vaalia. On tärkeä aina muistaa elämässä, mitkä ovat niitä tärkeitä asioita. Täytyy mennä vielä katsomaan pelejä, kun syksyllä kausi taas käynnistyy. Haikea olo. Tuttuja pelaajia, lämpöä, jakamista, yhdessä tekemistä.. kukapa tuollaista ei jäisi kaipaamaan. Nyt on jo helppo kuvitella, kuinka olisi mukava nähdä tuttuja pelaajia kentällä, uusissa joukkueissa, vanhan uudelleen rakentumista tutkaillen katsomosta. Hymyillä tutuille ja saada vastaukseksi hymy. Ihanaa kun on kesä ! -Sami
  8. Etävalmennus tietokoneella

    No. Nyt tovi luppoaikaa ja voisi tähän muutaman sanan lisäillä. Puolen tunnin kuluttua alkaa valmennus eli aikaa vain pieni tovi siksi.. Yksi vuosi siis tehty tätä valmennusta etänä ja sen pohjalta nyt kirjoittamassa. En ehdi kovin kummoisia nyt kirjoittamaan, mutta tyylille uskollisesti.. jäsentelemättä ja vailla selkeitä rakenteita taas tekstiä suoltamassa. Osa on minun havaintoja ja osa ryhmäläisten. En erottele niitä nyt tässä, mutta yritän muistella mitä Joulun alla puhuimme. Muistiinpanot eivät luonnollisesti ole juuri nyt käsillä, kun näin äkkiseltään innostuin muutaman sanan kirjoittamaan. Etä ei toimi. Tunnetasolla paljon puutteita. Voi puhua teknisesti asioista, mutta se syvempi kerros jää melko kevyeksi. Rakenteita/rajoja myös paljon vaikeampi hallita ja monelta osin melko mahdotonta. Joskus joku osallistuu ulkoa käsin ja joskus se on juna, josta käsin ollaan mukana. Mahdollistaa tietenkin osallistumisen matkankin takaa, mutta.. Tila on usein jokaisen osallistujan koti tai muu rajoiltaa hyvin erilainen paikka, kuin joku vakituinen tila. Usein etänä kun tehdään hommia niin ihmisten omissa tiloissa on muutakin elämää, joten ryhmän tila ei ole suljettu ja luottamus rakentuu siksi hyvin erilaiseksi. Ryhmäläiset itse nostivat esille, että sitoutuminen on löyhempää myös etänä. On helpompi jäädä pois kuin kasvotusten tapaamisilta. Nyt muutimme viime vuoden toimintaa palloliiton ryhmän osalta. Viime kaudella jouduimme pilkkomaan ryhmän kahteen osaan. Tai pilkoin ryhmän kahteen osaan. Yksi 19 hengen etänä kokoontuva ryhmä tuntui niin vaikealta, että kokeilimme jakaa ryhmän kahtia. Ryhmiä oli myös mahdollista muuttaa sen mukaan, kun aikataulu sattui menemään ristiin. Vaihtuvuus koettiin luottamusta rikkovana/vaikeuttavana tekijänä. poissaolot myös vaikuttivat paljon enemmän, kun ryhmä oli kooltaan pienempi. Selkeä viesti ja kokemus minulle tuota menneestä etävuodesta jäi, ettei psyykkinen valmennus toimi niin hyvin etänä. Ehkä tähän liittyy myös tutulta opettajalta kuulemani kokemus, ettei etänä näe aina oppilaasta onko hän avun tarpeessa vai ei eli pimeä ruutu ei kerro tunteista kovin hyvin.. Ryhmää vaikeampi myös havainnoida pieniltä ruuduilta ja kasvojen mikroilmeet, joita luemme ovat kooltaan vieläkin mikrompia. Ei näin vanhalla enää näkökyky riitä. Voisin väittää, että osa tunteista välittyy myös puhtaan kemian muodossa eli aihe jota on myös tutkittu käy tässä toteen.. haistan/haistamme tunteita Tunteet eivät välity niin hyvin koneen kautta. Ryhmän kokoontuessa kasvotusten ovat tunteet usein aivan eri tavoin aistittavissa. Se on varma se. Tunteiden kanssa se tärkein työ tulee juuri tapahtua ja jos ne eivät oikein välity niin työ on aika typistetyssä muodossa ja vähän sinne päin.. Uusi vuosi ja uudet kujeet. Olemme uuden ryhmän kanssa tavanneet nyt kerran ja vartin kuluttua on toinen tapaaminen tämän vuoden osalta. Palaan aiheeseen myöhemmin.. Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ! -Sami
  9. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    On kyllä ilo katella maajoukkueen pelejä ! Mä luulen et homma kiteytyy Riveen. Kuten joskus manailin että on meillä Suomessa hyviä johtajia niin nyt on yksi maajoukkueessa Joukkue pelaa rauhassa. Taidot pääsevät esiin, luovuus kukkii ja rohkeutta piisaa ! On todella laadukasta jalkapalloa ! Ilo ja nautinto katsella Ei tarvittu kuin hyvä johtaja niin hyvät pelaajat saavat kukkia ja joukkue ennen kaikkea on joukkue ! Ihan törkeen hyvää johtamista Riveltä
  10. Vitutusketju

    Oli muuten viimenen kerta ku ajan Isoon vitun Omenaan autolla ! Paska parkkihalli kun ei kovin selkeästi esillä missään että maksaa. Hämäävä tapa taas kerran. Nykyään kaikki kauppakeskusten parkkihallit ovat maksuttomia ja tuo paikka velotti 1,5 tunti. Luulin ettei maksa, kun jossain näkyi kiekon kuva ja 2 h... Tänään tipahti postilaatikosta maksumuistutus. En mä ole mitään vitun laskua saanut, joten eikö tuo muistutus ole aiheeton? 1,5 € muuttui nyt 6,50 € hintaiseksi pysäköinniksi ja lähettivät kjurvat vielä kaksi vitun laskua samasta keikasta, sama aika ja paikka.. Paskaa touhua. Ihan käsittämätöntä rahastusta. Kusipäät. Vittu. Kyllä pitäisi valtion tollasta paskaa suitsia jollain keinolla. Toi on vittu kusetusta. No, ei tarvii enää KOSKAAN mennä tohon kauppakeskukseen ! Vituttaa ku pientä oravaa auton renkaan alla ! -Sami
  11. Häpeä ja sen lamaannuttava voima

    Häpeä taas pinnassa Ei sen kanssa helppoa ole. Se on puhdasta yksinäisyyttä ja itseensä käpertymistä. Ihminen kääntyy häpeänsä kanssa sisäänpäin. Joillakin se liiallinen häpeä kääntyy taas häpeämättömyydeksi. Tätä näkee paljon myös, jos osaa katsoa. PItää tosin ensin tuntea oma häpeänsä niin tuokin on helpompi nähdä. Häpeä on ihan vitun raastava tunne. Sille ei usein ole sanoja, koska se on syntynyt meille niin varhaisella iällä, lapsena jolloin sanoja vasta opetellaan. Häpeä pienenä syntyy esimerkiksi siitä, kun ei tule nähdyksi omana itsenään ja ei koe itseään tärkeäksi toiselle (vanhemmalle). Tämä voi käytännössä tarkoittaa sitä, ettei pienen lapsen tarpeita nähdä. Esimerkiksi pienen lapsen ollessa kiukkuisena kaupan lattialla makaamassa ja huutamassa, lapselle käännetään usein selkä ja lähdetään kävelemään pois. Samalla paheksutaan vihan ilmaisua ja kuten niin usein näkee "aikuisten" toimivan uhkaavan vielä hylkäämisellä ("Jää sitten tänne, me lähdetään"). Monesti tilanne juontaa juurensa siihen hetkeen kun lapsi ymmärtää ettei saa haluamaansa karkkia tai lelua kaupasta. Tässä kohdin kypsä aikuinen osaa ottaa lapsen syliin, tarjota turvan sylissä vihaiselle lapselle ja laittaa/antaa rajat. Lapsi ei voi satuttaa aikuista kiukutessaan, mutta saa olla pettyneenä vihainen ja kokea olevansa hyväksytty ja tulevansa nähdyksi myös vihaisena. Aikuinen voi sanoa esim: "Taidat olla pettynyt, kun et saa sitä tai tätä ja saat olla siitä vihainen". Lasta joutuu tuolloin usein pienen tovin rauhoittelemaan ja sen jälkeen taas ostosreissu pääsee jatkumaan. Tämä on tuttua monelle vanhemmalle. Kun ihminen eristetään yksin ryhmässä, tämä aiheuttaa häpeää; "Enkö kelpaa, enkö riitä, olenko liian vähän tai liian paljon jotakin, olenko viallinen, eikö kukaan pidä minusta, yms.". Tämä eristäminen on usein kiusaamisen muoto, kuten koulussa niin monelle on käynyt. Moni on kokenut samaa myös harrastuksissaan ja kaveriporukassaan, ehkä urheilujoukkueessa joko pelaajana tai valmentajana kun joku saattaa erikoislaatuisuutensa vuoksi joutua mustamaalatuksi tai paheksutuksi tai joskus häntä pelätään ja siksi tuo eristäminen on niin voimakasta. Tämä yksin jättäminen aiheuttaa häpeää. Yksinäisyyden kokemus häpeän vallitessa on voimakasta. Joskus olet kuin haamu muille, lävitsesi katsotaan tai sinua ei huomata. Varsin usein tämä toteutuu kun menet uutena vanhaan ryhmään mukaan. Toisilla on historiansa ja juttunsa. Ei niihin pääse aina nopeasti sisään, sillä ne jutut ovat rakentuneet "vanhojen" välille pitkän ajan kuluessa. Joillekin tuo ulkopuolisuus on niin musertavaa, että he vetäytyvät kokiessaan sitä vähänkin ja näin mahdollisuus päästä osaksi ryhmää pienenee. Usein se mukaan pääseminen vaatii läsnäoloa ja avoimuutta. Häpeä . . . jatkuu
  12. PÄIVÄN PELI !

    Oisko päivän kuumin peli täs maas alkamassa... EPS vs Honka 2 div. Uskalletaan ku ei paskota viel housuun kuten liigassa, paikallispeli Derby ja sit vastakkain kovat jengit ! Ilma pirun kuuma, mut ei paha katsomossa olla ! Vidu kuin nättii ! Täytyy antaa propsit EPSn lippujen hinnoille eli 5€ fläbä ! Ja kiska päädys veistelee käsin burgerit, joiden käry nostaa veden kielelle !!! Hinta 10 tai mini 8... jäi väliin ku menos täs syömään. Melko vaisu eka puolikas. Missä pelin kuumuus on!?
  13. Tässä kun ikää puskee joka päivä lisää niin huomaan miettiväni elämääni, millaisia tarpeita elämässäni on ollut ennen ja millaisia tarpeita minulla on nyt. Mietin myös, kuinka tarpeitani olen saanut tyydyttää ja kuinka niitä on tyydytetty muiden toimesta. Tarpeet ovat tärkeitä, ne luovat halua ja motivaatio voimistuu sen seurauksena. Millaisia tarpeita elämä pitää sisällään? Itse olen urheillut ikäni ja se on ollut ajoittain tuskaa ja usein vanhemmilla päivillä silkkaa nautintoa. Nuorempana lajin ja elämän äärellä tuskaa herättivät tunteet. Oli paljon erilaisia tunteita ja niiden kanssa oli vaikea olla, kun niitä ei oikein itsessään ymmärtänyt. Tarpeita oli pinnan alla ja ne olivat niin voimakkaita, ettei edes voimakas ahdistus tai tuska häirinneet niitä. Tarve pelata joukkueessa oli niin voimakas. Kun mietin nyt itseäni nuorena niin jalkapallon kautta tyydytystä tarpeilleni sain sen yhteenkuuluvuuden tunteen tyydyttymisestä, kun ulkopuolisuus vähenee ja on osa jotain suurempaa. Harrastaminen nuorena hiipui ehkä myös juuri samasta syystä kun, se urheilu ja joukkueeseen kuuluminen olivat vähän heikentyneet / hiipuneet. Mikä siinä sitten hiipui, ehkä se yhteenkuuluvuus? Monilla joukkueessani oli jotain yhteisiä tekemisiä vapaalla myös ja se myös näkyi joukkueessa. Nuo jännitteet sisälläni saivat minut tuntemaan ulkopuolisuutta ja laji ei enää tarjonnut minulle samalla tavoin yhteenkuuluvuuden tunteen/tarpeen tyydytystä. Lähdin lajin parista paikkaan, jossa sain nauttia enemmän tuon tunteen läsnäolosta eli kavereiden kanssa jakamaan elämää vahvemmin. Valmentaja voi tässä kohdin saada jonkun jatkamaan pidempään, kun ottaa pelaajan/urheilijan siipiensä suojiin ja saa kokemaan yhteenkuuluvuutta. Joku taas on kasvanut erilaisissa oloissa siten, ettei hänen tarpeensa edes tyydyttyisi tuosta kahden keskisestä kontaktista vanhemman ihmisen kanssa. Moni nuori tarvitsee ikäistään seuraa saadakseen tyydytystä tarpeelleen. Tästä aasin siltaa pitkin eteen päin.. Tarpeita on siis monenlaisia. Hyväksytyksi tulemisen tarve on kaikilla syntyjään, mutta sen tarpeen näyttäminen voi olla vaikeaa, jos se on aina torjuttu tai se on jäänyt vaille huomiota tai joillain muilla tavoin sitä on liiaksi kaltoinkohdeltu. Tämä sama tarve tulla hyväksytyksi on tärkeä monessa kohdin harrastamisessa kuin myös elämässä. Jos kokemus on ettei riitä tai kelpaa sellaisena kuin on niin jokaisen on varmasti helppo kuvitella kuinka kivuliasta sellainen on. Jos joukkueessa koet olevasi liian huono tai jotenkin muuten erilainen ettei muut juttele kanssasi niin se yksinäisyys tai ulkopuolisuus, kun ei koe tulevansa hyväksytyksi voi saada olon alakuloiseksi ja vahvasti mollivoittoiseksi. Tunne kun sanot jotain ja kukaan ei edes kuule sinua tai asiasi sivuutetaan. Olo voi olla todella mitätön. Entä se kun koet tulevasi hyväksytyksi? Sinun kanssasi halutaan olla ja seuraasi hakeudutaan, muut kuuntelevat sinua ja asiasi tulee kuulluksi ja sanoillasi on vaikutusta? Nautintoa ja hyvää oloa. Itse olen saanut kasvatuksen, jollaisen seurauksena olen saanut nauttia suurimmaksi osaksi tuota ihmistä, jolla on paljon kavereita ja jonka juttuja kuunnellaan tai voisiko sen sanoa että osaan rohkeasti nostaa ajatukseni muiden nähtäville. Elämä on joiltain osin ollut helppoa, mutta sitten ei kuitenkaan. Jokaisella on oma polkunsa ja sillä omat vaikeutensa Niitä on riittänyt ja riittää aina vaan lisää. Kuinka niiden kanssa pärjää elämässä niin siitä tässä taitaa pitkässä juoksussa olla kyse. Tarpeita, tarpeita ja tarpeita. Aika usein valmentaessani puheeksi on noussut jossain vaiheessa samat teemat eli miksi joukkueessa harrastaminen koetaan niin tärkeäksi. Lähes aina se vastaus on sama eli toiset ihmiset saman asian äärellä. Sosiaalisten suhteiden merkitys on valtava. Se tyydyttää ison osan perustarpeitamme ollessaan riittävän hyvää. Yksilöillä on myös omia erityisiä tarpeitaan, joilla voi olla vahva merkitys myös niin hyvässä kuin pahassa. Monella on tarve miellyttää muita ja moni lapsi tai nuori harrastaa miellyttääkseen vanhempaansa. Moni suorittaa urheilua, koska siitä on aina saanut kiitosta ja kehuja tärkeiltä ihmisiltä eli varmaan niiltä vanhemmiltaan tai siltä valmentajalta. Nautinto ja ilo ei välttämättä löydy kovin helposti suoritettaessa. Elämää voi suorittaa, parisuhdettaan voi suorittaa, työtään voi suorittaa tai ihan mitä vain voi suorittaa. Millaisia tarpeita sitten tuon suorituksen takana on niin voisin väittää että suurimmaksi osaksi ne kumpuavat juuri toisten tarpeita, joita me epätoivoisesti koitamme tyydyttää. Koemme tulevamme hyväksytyksi tai olevamme hyviä, jos teemme kuten joku meiltä odottaa. Tämä olisi tärkeä huomata ja hieman tutkia itsessään millaisia tarpeita koitamme eri alueilla elämässämme tyydyttää. Voisin väittää monen elämässään tai urheilun saralla tyydyttävän juuri muiden tarpeita ja saavan siitä itse tyydytystä. Mitä itse haluan, se itsekkyys voi olla myös naamioitunut vanhemman tarpeiden tyydytykseksi siis, jos kokee heidän tarpeidensa tyydyttämisestä mielihyvää ja niin kuin varmasti kokee, kun voi tehdä esim. masentuneen vanhempansa iloiseksi tai saa huonossa parisuhteessa olevan vanhempansa iloitsemaan suorituksestasi. Tässä vähän alustusta aiheeseen.. Palataan kun taas joutaa Mukavaa syksyn alkua kaikille !
  14. Aggressio/viha (Psyykkinen valmennus)

    Olen tutkinut tuomareiden aggression käyttöä tässä viimeiset vuodet, se kun on keskeisessä roolissa heidän työskentelyssään. Tuomareiden tehtävä on asettaa rajoja pelissä ja siihen he käyttävät aggressiota. Miten ja millainen aggressio on hyvästä? Usein tilanne kentällä näyttäytyy pelaajien ja pelin kautta tuomarille. Tilanne herättää tuomarissa myös tunteita. Kun pelaaja esimerkiksi rappaa toista pelaajaa tarkoituksenaan satuttaa niin silloin on kyse pelaajan aggressiosta kohdistettuna toiseen pelaajaan. Kyse on myös väkivallasta. Toinen pelaaja on väkivaltainen toista pelaajaa kohtaan. Väkivalta ei kuulu jalkapalloon. Tuomarin/tuomareiden tehtävä on puuttua peliin tällaisina hetkinä. Väkivalta voi herättää erilaisia tunteita niin tuomareissa kuin kanssapelaajissa, yleisössä tai penkeillä. Usein se nostaa esille pelon tunteita (joilla juurensa niin biologiassa kuin myös eletyssä elämässämme), joka taas laukaisee meillä primitiivisen aivojen osan eli me automaattisesti menemme tilaan, jossa olemme valmiit taistelemaan tai pakenemaan. Tällaisen tilanteen edessä pelissä tuomarin tehtävä on asettaa rajat väkivaltaiselle pelaajalle sekä usein myös usealle muulle ympärillä. Rajojen laittamiseen hän tarvitsee omaa aggressiota, jolla luoda rajoja kentällä. Rajoja luodaan monin tavoin. Itsensä ympärillä meillä on jokaisella yksityisyyden raja. Tuomari voi suojella väkivaltaista pelaajaa muiden väkivalllalta, menemällä oman rajansa kanssa hänen rajojensa sisälle ja kieltämällä muita tulemasta oman rajansa sisään, jolloin hän myös suojelee väkivaltaista pelaajaa, mutta myös astuu hänen rajojensa yli osoittaen että siihen on tarvetta monestakin syystä. Lisäksi tuomari joutuu sanoja/ääntä käyttämällä asettamaan rajoja muille pelaajille, jotka todennäköisesti ovat todella kuumina tilanteesta. Tuomarin on näytettävä muille pelaajille ja penkille, että hän on myös heidän kanssaan samaa mieltä tämän väkivaltaisen pelaajan erittäin asiattomasta käytöksestä. Tämä näyttäminen on helppoa, jos tuo pelaajan väkivalta herättää tuomarissa itsessään samaisen aggression. Kyse on melko korkean tason aggressiosta, sillä tuollainen väkivalta kentällä herättää aina toisissa vihaa tai suorastaan raivoa. Kyse on siitä, että joku häpeilemättä rikkoo pelissä yhteisesti sovittuja sääntöjä, rajoja hyvin räikeällä tavalla ja vaarantaa toisen ihmisen terveyden ja turvallisuuden. Tuomarin pitää tällaisessa kohtaa olla sinut oman vihansa ja aggressionsa kanssa, jotta hän kykenee tekemään havaintoja ympäristöstään ja tilanteesta sekä toimimaan säädyllisesti ja olemaan samalla riittävän ankara. Kun on kyse toisen ihmisen terveyden ja turvallisuuden vaarantamisesta niin voimme ehkä ymmärtää sen herättämisen tunteiden voimakkuutta jopa lain näkökulmasta, joka antaa puitteet melko äärimmäisiin toimintakeinoihin tuollaisissa tilanteissa. Kun turvallisuus ja terveys vaarantuu niin se herättää erittäin voimakkaan vastareaktion syystäkin. Tämän voiman hillitsemiseen tarvitaan vastavoimaa eli erotuomarin pitää olla se, joka ymmärtää ympäröivän vihan voimakkuuden ja kykenee osoittamaan sen muille ympärillä oleville, että hän antaa yhteisten sääntöjen rikkojan tuta sen voiman. Jos tuomari löntystelee tilanteeseen tai ei itse koe tuossa mitään sen suurempia tunteita niin hän voi missata tärkeän osan pelin johtamisesta ja menettää ottelun sitä kautta. Kukaan pelaaja ei halua toisen väkivallan vuoksi vammautua tai päättää peliuraansa ja mikä tärkeintä, yhteisten sääntöjen rikkominen noin räikeällä ja häpeämättömällä tavalla vaatii sen osoittamista tuomarilta, että sellainen ei sovi millään tavalla peliin tai edes koko lajiin.
  15. PÄIVÄN PELI !

    Kisapuisto Lahdessa on kaunis paikka. Ilma helli eilen ja pari ottelu putkeen oli luksusta ! Otteluiden välillä vähän rannan äärellä kuuntelemassa musaa, kun hipit meuhkas soittimiensa kanssa lavalla. Ruoho haisi ja ystävällinen kahvilan väki oli iloksi päivälle. En ole koskaan käynyt tuolla, joten voin lämpimästi suositella. Pakko myös rikkoa yleistä kuvaa Lahdesta ja sen negatiivista leimaa. Minulle jäi ihmisten kanssa jutustelusta ja kohtaamisista hiton hyvä fiilis koko päivästä ! Aitoa ja ystävällistä väkeä kylä täys Voin lämpimästi suositella Lahden kisapuistoa muillekin palloilun fanittamisesta kiinnostuneille !
×