Jump to content

Sami Paakkanen

Members
  • Content count

    1,394
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Sami Paakkanen

  1. Ajattelin kasata tämän otsikon alle ajatuksiani ryhmätyöskentelystä. Ensin mietin tässä haluanko jakaa ammattitaitoani enää, kun paskaa sataa niskaan niin usein ovista ja ikkunoista, mutta eipä tämä oman hyvän kätkeminen ole oikein minua enää, joten tänne vaan esille. Olen huomannut että paljon helpommalla pääsisin, kun en kertoisi täällä työstäni mitään. Olen vahvasti sitä mieltä, että tämän lajin kehittäminen vaatii myös avoimuutta. Välillä se tuntuu veitsenterällä kävelyltä, etten paljasta valmennettavistani liikaa ja toisaalta etten kätke kiinostuneilta oleellista työskentelystä. Toiseksi mietin nyt, että tästä voi joku turisti ottaa onkeensa ja ryhtyä rahastamaan ryhmätyöllä, johon hänellä ei edes riittävää ammattitaitoa ja näin toimiessaan hän lokaa tämän työmuodon maineen. Näin on tapahtunut muilla aloilla ja ilmeisesti myös psyykkisen valmennuksen kentällä, kun hyvin kevyillä koulutuksilla tai vailla lainkaan koulutusta ihmisten kanssa tehtävään työhön olevat soveltavat milloin mitäkin "huuhaata" valmennettaviinsa. Eipä tämä pelkoni edesauta tämän homman kehittämistä, jos jään sen vangitsemaksi. Lukekaa siis ja nauttikaa elämästä. Älkää lähtekö tuhoamaan mitään ryhmiä oman innostuksenne tai ahneutenne huumassa. Moraalia kehiin. Kiitos. Psyykkisen valmennuksen tekijöitä on tullut haastateltua tässä vuosien saatosssa jo joitakin ja mieleni kallistuu koko ajan vahvemmin ryhmätyönä tehtävään valmennukseen, oli kyse sitten joukkueurheilijoista tai yksilöjien puurtajista. Moni yksilötyötä tekevä sanoo ettei tätä oikein voi tehdä ryhmätyönä, koska ihmiset kaipaavat kahden keskistä sitä ja tätä. Se kokemus joka minulla on ryhmien kanssa työskentelystä jo olemassa, sen valossa voin sanoa tuo olevan ennakkoluulojen ja ammattitaidon puutteen sanelemaa huttua. Yksilötyöskentely ei tule isossa mittakaavassa johtamaan oikein mihinkään, sillä tekijöiden määrä ei ole millään tavalla suhteessa psyykkisestä valmennuksesta hyötyvien urheilijoiden määrään. Yksilötyö on myös rahan tuhlausta niin joukkuelajiessa kuin myös yksilölajiessa. On aivan äärettömän kallista ryhtyä auttamaan jokaista erikseen, kun saman työn voi tehdä myös ryhmässä, joka myös on ammattitaidolla tehtynä paljon tehokkaampaa kuin kahden kesken keskustelu. Ammattitaitoinen ryhmän vetäjä osaa tehdä työnsä siten, että se on hyödyksi urheilijalle täysin riippumatta hänen lajistaan. Yksilölajien harrastajat käyvät läpi täysin samoja ongelmia kuin joukkuelajeissa, sillä ihmislajille tyypillisiä tunteita koemme kaikki, halusimme tai emme. Psyykkisen valmennuksen tulisi keskittyä vain ja ainoastaan tunnemaailman kanssa tehtävään työhön, sillä tuo työ vaikuttaa olennaisesti niihin haluttuihin ominaisuuksiin, joita huippusuorituksessa tarvitaan. Kyky työskennellä urheilijan tunnemaailman kanssa, vaatii työntekijältä itseltään kykyä elää tasapainoista elämää suhteessa omaan tunnemaailmansa. Mikäli näin ei ole, tämä työntekijä mitä suuremmalla todennäköisyydellä aiheuttaa työllään enemmän harmia kuin hyötyä "valmennettavalleen/valmennettavilleen". Tasapainoinen tunne-elämä voidaan varmasti määritellä monella tavalla ja sen voi katsoa olevan kulttuursidonnainen tai sitten ei. Itse en näe sitä kulttuurisidonnaisena, sillä eri kulttuurit kieltävät eri tunteiden ilmaisua tai pyrkivät estämään sen normistollaan tai moraalisin säännöin. Minun tunnetaitoja paheksutaan monesti, ei tosin ääneen, kun kulttuuriimme ei kuulu ilmaista tunteita vaan olla pikemminkin pidättyvä. Tunteet ovat olemassa, sanoi ne ääneen tai ei. On parempi jos niistä voidaan puhua kuin että ne vellovat pinnan alla ja vaikuttavat siellä ja yleensä vielä hyvin tuhoisasti. Tämän tuhoisuuden olen tässä vuosien saatossa nähnyt työelämässä tapahtuvana ilmiönä ja urheiluseuroissa/-lajeissa se on mitä suurin kehitystä haittaava tekijä maassamme. Kirjoitan tämän ostikon alle ryhmätyöstä mahdollisimma paljon ja yritän avata sitä kaikille kiinnostuneille. Tahti kirjoittamisella tulee olemaan minulle sopiva eli kuinka kaikelta muulta elämältä tähän haluan aikaa satsata. Palataan..
  2. Psyykkinen valmennus ryhmätyönä tehtynä

    Nyt taas aika jatkaa tätä. Pari vuotta lisää kokemusta ja oma toiminta tämän yleisen kehittämisen äärellä hahmottuu pitäytymisenä tunteiden puhumisessa ja ryhmätyön tekemisen avaamisessa. Psykologit joiden kanssa olen jutellut, kertovat juuri ryhmätyön olevan se heidän heikko kohtansa. Ja tuota tunteista puhumista painotan edelleen. Sen oppiminen tuo vapautta ja vahvan itsetunnon. Ryhmän kasaaminen on lähtöisin itsellä tällä hetkellä tutusta toiminnasta eli jatkan samojen organisaatioiden kanssa työskentelyä. Tällä hetkellä toiminta on saanut sellaiset muodot, että ryhmä on aina vuoden kestävä. Tähän mietin muutosta, kun ajattelen työskentelyn vaativan sen kaksi vuotta eli hieman lisää pitkäjänteisyyttä. Palloliitolla yksi ryhmä kesti noin 1.5 vuotta ja se loi hyvät puitteet kehittyä. Vuosi on hieman lyhyt.. Tätä pitää kehittää, tuumia kuinka. Ryhmän aloittaminen on aina hyvin erilaista ja erityisesti riippuen siitä, onko organisaatio tuttu vai joutuuko psyykkiselle valmennukselle "kuokkimaan" otollisen maaperän. Tutussa organisaatiossa, jossa voi itse kokea työrauhan, työskentely on huomattavasti helpompaa kuin jos työsi on jatkuvasti vaakalaudalla, sen hyötyä kyseenalaistetaan tai vähätellään/mitätöidään koko ajan. Alussa työtäsi tuleekin johdon ja valmennettavien taholta kyseenalaistaa, se kuuluu prosessiin. Sinun on valmentajana kyettävä käymään näitä keskusteluja ja myös itse nostettava sitä esille ryhmästä, jos ja kun se on pinnan alla piilossa, mutta aistittavissa. Jos tuota tunnetta ei ryhmässä esiinny niin ryhmä on riippuvainen ryhmä ja sinut nähdään jonain guruna, jolla on autuaaksi tekeviä voimia ja taitoja. Ryhmätyönä tehtynä näkisin entistä vahvemmin tuon tapaamisten välin olevan kolmisen viikkoa. Kerralla kaksi tuntia tai minimissään puolitoista tuntia. Ryhmätyössä tunti ei riitä oikein mihinkään. Ryhmän kesto olisi hyvä saada kahden vuoden mittaiseksi, vuosi on liian lyhyt minun mielestä. On harmi kun urheilussa sastetaan ammattitasolla mennä vuoden sykleissä. Vuoden kestävässä ryhmässä on noin 20 tapaamista eli 40 tuntia. Tästä tuntimäärästä menee melko paljon uudenlaisen työtavan oppimiseen, joskin tuo opettelu on koko ajan myös työskentelyä. Meillä on luontainen tapa suojautua ja vastustaa, tämä alku siksi kankeaa. Tarkoitus ei ole jatkaa perinteistä "työskentelyä" jossa on guru ja lampaat oppimassa häneltä. Nyt tauko tässä tekstissä..
  3. Foorumin kolumnit tai mitä lie totisia höpinöitä

    Aikuisia vai keskenkasvuisia? Katselin Mauno Koivistosta tehtyä dokumenttia. On jokseenkin surullista kuunnella, kuinka lapsellisia maamme johtajat ja valtaa pitävät ovat olleet, ja tuntuvat edelleen sitä olevan. Politiikka kuulostaa olevan aivan vääristä lähtökohdista käsin toteutettua. Oikeuden toteutuminen nykyään tuntuu olevan lähtöisin myös vääristä lähtökohdista, kuten esimerkiksi poliisin nopeusvalvonnan yksi keskeisin ja tärkein tehtävä on tehdä rahaa. Poliittinen kenttä tuntuu olevan kuin suuri hiekkalaatikko, työpaikka tai tavallinen ylä- / ala-asteen luokka. Kun ei olla sinut omien tunteidensa kanssa niin meillä on tarve juonia ja olla toisia vastaan. Jätämme ulkopuolelle, teemme liittoja joitakin vastaan, puhumme pahaa selän takana, annamme sanattomasti luvan jonkun kärsiä, jätämme huomiotta jonkun ajatukset/mielipiteet tai koko olemassaolon. Etsimme helposti vain toisten virheitä ja keskitymme inhimillisten arvojen sijaan ainoastaan kovaan kilpailuun ja kovien arvojen vaalimiseen. Jos kilpailijalla menee huonosti, häntä ei tueta tai auteta. Ja uskokaa pois, tässä kateuden maassa jokaisella niitä kilpailijoita riittää. Puolueet kilpailevat keskenään, mutta myös edustajat keskenään. Sama työpaikoilla, kouluissa, kaveripiireissä, perheissä, harrastuksissa ja ... listaa voisi jatkaa melko tavalla. On valitettavaa kun asioista päättävät ihmiset ovat työpaikallaan vain kilpailemassa paikastaan, vallasta tai jostain muusta. Itse työ unohtuu ja keskitytään aivan vääriin asioihin. Sama on näkyvissä muissakin ryhmissä. Perustehtävä ei voi toteutua, kun tunteet "pakottavat" keskittymään epäolennaisiin asioihin. Työpaikoilla näkyy usein myös sama, kun niitä pieniä juorupiirejä syntyy, niin miesten aloilla sekä naisten kesken, kumpainenkin on koettu ja nähty. Politiikassa on paljon ihmisiä, joilla on tarve olla irti tietyistä tunteistaan. Heille taitaa olla luonteenomaista olla tuntematta hätää, epävarmuutta ja häpeää. Näiden inhimillisten tunteiden läsnäolo on kuitenkin tarpeen, jotta voisi ymmärtää muiden ihmisten vastaavia tunteita ja tehdä heidän elämästään siedettävämpää tai jopa paremman. Rahalla tai menestyksellä mittaaminen on vain yksi mahdollinen ja kapea osa ihmisen hyvinvointia. Hyvin monella ei ole paljoa rahaa tai menestystä senkään vertaa, mutta heidänkin hyvinvointia on erityisen arvokasta vaalia. Kaikille se rahapino tai menestys ei tuo hyvinvointia. Hyvinvoiva ihminen kunnioittaa helpommin kuin laiminlyöty.
  4. Foorumin kolumnit tai mitä lie totisia höpinöitä

    Millaiset arvot, sellainen elämä ! Eräs hyvä kirjoittaja kirjoitti toisten riistämisestä rikastumisen nimissä. Maistelin hänen kirjansa lausetta melkoisen tovin ja siitä jäi mieleeni kummallisen hyvä olo pitkäksi aikaa. Samaista asiaa ovat muutkin miettineet. En ole yksin kokemassa, että on väärin ottaa toisen omaa. En koe vain yksin syyllisyyttä omasta ahneudestani tai itsekkyydestäni. Rehellisyyden arvo on kovasti vääristymässä, omanikin. Rehellisyyden muuttuessa vähemmän arvokkaaksi, meidän omakuvamme on muuttumassa. On helpompaa kokea oikeudekseen ottaa toisen omaa, kun muutkin tekevät niin ja on minuakin riistetty; "Ollaan tekevinään töitä kun ne on maksavinaan". Monia kokemuksia vääryydestä. Harvoin ne tulevat kuulluiksi. Jos työnantaja ei näe minun hyvinvointia arvokkaana asiana, ei hän osaa pitää siitä huolta. Olen minäkin ollut erilaisten johtajien alaisena, osa hyviä, osa keskinkertaisia ja osa ihan paskoja. Työssäni olen tällä hetkellä onnellinen omastani, mutta näen ja kuulen eri alojen työntekijöiden, ihmisten huonoa kohtelua lähes päivittäin. Ihmisen arvo tuntuu puheissa olevan monesti lähellä nollaa. Hyvinvointia ei mitata millään, pahoinvoinnin mittaamisesta puhumattakaan. Pahoinvoinnin mittaamista jopa paheksutaan, kun olisi johdon mielestä paljon parempi katsoa vain eteen päin ja etsiä niitä hyviä asioita arjesta. On surullista nähdä, kuulla ja olla osana välinpitämätöntä ihmisten kohtelua. Joskus tuo kuulemani paska kohtelu saa helvetin vihaiseksi. Tekisi mieli puolustaa jokaista väärin kohdeltua, joka ei osaa tai kykene puolustamaan syystä tai toisesta itseään. Välillä olen itse kaivannut ymmärretyksi tulemista ja sitä kautta oikeudenmukaista kohtelua. Sitä saatuani, olen ymmärtänyt sen valtavan arvon. Kun on tullut kohdelluksi arvokkaana ihmisenä, se jää mieleen, se jää syvälle sisälle kokemuksena jolle ei löydy vertaista. Ihminen on oman "hengen menettämisen" pelosta valmis heittämään toisen teuraaksi milloin vain. Ne jotka toista väittävät, ovat lähes poikkeuksetta tämän valheen itselleen myös todeksi uskotelleet. Toinen on vain työn tekijä johdolle, ei edes työntekijä. Hän on poistettavissa tekijöiden listalta kovin köykäisesti. Joskus työn tekijän työn tekeminen tehdään niin vaikeaksi, että hänen on pakko sanoutua irti itse, jolloin työnantaja ei edes joudu tekemään näkyvää likaista työtä. Jälleen on yhden johtoportaan kädet pesty saippualla. Yksi firma on niin ovela, että välttää irtisanomiset hajauttamalla työpisteet ympäri maatamme ja kun halutaan päästä jostain "ylimääräisestä" tai vaikeaksi koetusta eroon, hänet siirretään oman kotinsa luota hevon helvettiin töihin ja kun hän ei luonnollisesti ota työtä vastaan niin hän joutuu irtisanoutumaan itse. Rottia sanon minä. Ei mitään rotia touhussa. Ei näin ole oikein kohdella toisia ihmisiä. Meidän arvomaailmamme muuttuu vauhdilla. Aina olemme olleet ja tulemme olemaan itsekkäitä, se on lajin hengissäsäilymisen edellytys tiettyyn pisteeseen saakka. Tyydytämme omia tarpeitamme tavalla tai toisella, mutta sosiaalisina ihmisinä teemme sen toisten avustuksella. Joskus tyydytämme omia tarpeitamme auttamalla toisia, joskus taas riistämällä toisia. Itsekkyys on meissä kaikissä. Oman itsekkyytensä löytäminen ja sen rehellinen näkeminen, voi tehdä tästä paikasta hieman paremman paikan elää. Oppisinpa itse aina näkemään omat virheeni ja vääryyteni ihmisyyttä kohtaan, olisin ehkä hitusen viisaampi rakkaiteni seurassa Hyvää Joulua kaikille
  5. Erotuomarikehitys

    Kausi päätöksessä palloliiton kanssa. Liiton ryhmän kanssa vielä yksi kerta jäljellä, Helsingin piirin ryhmät ovat jo päättyneet. Tuomareilla nyt pieni hetki levätä, ennen kuin uusi kausi vie taas mukanaan. Akatemia alkaa tammikuussa täydellä tohinalla. Puhuimme tovi sitten tulevan kauden suunnitelmista, kun palloliiton isot muutokset astuvat voimaan eli piirit poistuvat. Akatemian toiminta laajenee isomman alueen tuomareita koskevaksi. Samoin tuo liittotason psyykkisen valmennuksen ryhmä avataan laajemmalle tuomarikunnalle. Muutoksia on monella saralla, kuten se että Topias Tuira siirtyy muihin tehtäviin (toki on mukana akatemiassa) ja Antti Munukka ottaa isommin vastuuta erotuomariakatemian toiminnasta. Viime kaudella säännöllinen psyykkisen valmennuksen ryhmä oli akatemiassa tosiaan tarjolla vain R1 ryhmälle, joka oli ns. kovin kärki ja muille R2 ja R3 ryhmille oli vuoden aikana kuusi psyykkisen valmennuksen kertaa tarjolla. Liittotason tuomareille oli mennä kaudella yksi säännöllisesti kokoontuva ryhmä. Suunnitelmat tulevan kauden psyykkisen valmennuksen osalta vielä hieman hautumassa, kun mietimme kenelle haluamme/voimme tarjota psyykkisen valmennuksen ryhmää työkaluksi itsensä kehittämiseksi ja kuinka rajaamme toimintaa. Itse sitoudun kahden ryhmän vetämiseen ja lupauduin vetämään myös muutamaan koulukseen muualle Suomeen ja mahdollisesti Naisten liigan koulutuspäivään, jos haluavat. Alustava suunnitelma on että akatemiaan muodostetaan yksi psyykkisen valmennuksen ryhmä ja liiton tasolle halukkaille yksi ryhmä. Oma harrastustoimintani tämän valmennuksen merkeissä keskittyy nyt palloliiton toiminnan äärelle. Käsipallojoukkueen mukanan olen vielä tämän kauden, mutta muuta en nyt meinaa ottaa työn alle tulevana kesänä. Toki käsipalloliigan erotuomareille olen lupautunut mukaan koulutuspäiville, joita varmaan ensi kaudella olisi pari. Säännöllisiä ryhmiä otan vain kaksi, se on sopivan rentoa itselle. Liikaa ei kannata, ettei harrastus rupea tuntumaan liiaksi työltä. Tällä kaudella oli välillä liikaa, kun useammalle viikolle tuli kolme tapahtumaa. Haku erotuomari akatemiaan päättyy tänään 1.12.2019. Kiinnostusta akatemiaa kohtaan on ja hakijoita piisaa. En ihmettele, akatemia on ollut käsitykseni/kokemukseni mukaan erittäin hyvä paikka kehittyä erotuomarina. Vertaistukea, yhdessä vaikeiden tilanteiden/tulkintojen pohtimista, aktiivisia ja esimerkillisiä kouluttajia, yhteen hiileen puhaltamista, ihmissuhteiden vahvistamista, teknisen osaamisen kehittämistä yms yms. Liiton tasolle siirryttäessä koulutukset ja yhteinen tekeminen vähenevät akatemiaan verrattuna murto osaan. Jos haluaa tähdätä huipulle erotuomarina niin akatemia on todella tarjonnut siihen hyvät puitteet. Itse olen todella iloinen psyykkisessä valmennuksessa olleiden tuomareiden sitoutumisesta tulevaan akatemiaan. Moni psyykkisessä valmennuksessa olleista tuomareista on tulevassa akatemiassa itse kouluttajana tai ryhmän vetäjänä. Ihan loistavaa!! Psyykkinen puoli on siis vahvemmin osana koko akatemian toimintaa. Tunteista puhutaan varmasti enemmän ja siitä tulee osa normaalia käytäntöä. Tunteista puhuminen ja niiden ymmärtäminen on osa tervettä ja toimivaa yhteisöä. Näin pieni väliaika katsaus. Hieman polveilevaa selitystä, mutta näin tämä kausi ja hieman tulevaa..
  6. Erotuomarikehitys

    Terppi kaikille ! Tässä pieni tovi palloliiton erotuomareiden kanssa touhuttu ja ja voin kertoa et hiton mukavaa/mageeta on ollut ! Rakkaudesta lajiin, puolin ja toisin ! Tapasin eilen tuttua, toisen lajin valmentajaa ja jäin hyvien keskustelujemme pohjalta mietimään, kuinka pitkään kestää uudenlaisen puhumiskulttuurin juurtuminen organisaation sisään, siis tässä tapauksessa palloliiton erotuomaritoiminnan sisään? Kun erityisesti tunteiden sävyttämä puhumisen kulttuuri juurtuu osaksi kokonaisuutta, se luo vahvan ja kestävän pohjan kasvulle ja kehitykselle. Työni kautta se juurtuu osaksi palloliiton erotuomaritoimintaa, mutta kuinka pitkään ja paljon työtä se vaatii, jotta se leikkaa läpi koko organisaation ja jää vaikuttamaan sen toimintaan? Nyt kanssani töitä tehneet erotuomarit ovat osaksi jo itse kouluttajia ja he jakavat omaa osaamistaan uusille tulokkaille, jolloin uudet tulokkaat saavat psyykkistä valmennusta automaattisesti kouluttajiensa kautta. Organisaatiossa vaikuttavat varmuudella vielä tukahduttavat voimat, kun avoin puhe ei ole kaikille tuttua, sitä pelätään, ehkä vieroksutaan tai ei oikein osata. Monessa organisaatiossa/seurassa tapahtuu helposti se heikentävä/jarruttava kahtia jako, hyvää ja pahaan, kun joku on mulkku ja toinen hyvä tyyppi. Kun tunteista puhumisesta tulee osa arkea, niin se rikastuttaa ja syventää elämää kaikkinensa, niin organisaation sisällä kuin sen ulkopuolella ja se on myös hyvä lääke purkamaan kahtia jakautumista organisaatioiden sisällä. Viime kaudella tein säännöllisesti töitä yhden ryhmän kanssa ja hieman epäsuorasti kahden muun ryhmän eli 10 aktiivisesti kanssani psyykkailemassa (tapasimme noin kolmen viikon välein, aina 2 h kerralla) sekä sen lisäksi noin 20 osallisena jorinoitani kuulemassa, otteluseurantojen ohessa (noin kerran kuussa) sekä kävin pari kertaa psyykkailemassa heitä. Tämän vuoden työmaa palloliitossa minun osaltani on kaksi eri ryhmää aktiivisesti kanssani psyykkailemassa (parin-kolmen viikon välein) ja sit erikseen noin 20 tuomaria, joita tapaan muutamia kertoja nyt keväällä ja pari syksyllä. Lisäksi kouluttaja/kouluttajat mukana ajoittain tapaamisilla. Ylemmän tason erotuomareita ei ole kovin paljon pääkaupunkiseudulla ja jos ison osan kanssa tulee tehtyä töitä, se luo vahvaa osaamispohjaa psyykkisen puolelle erotuomaritoimintaan. Tämän vaikutus näkyy pitkässä juoksussa kansainväliselle organisaatiolle eli FIFAlle ja meidän tuomareita tulee näkymään varmasti myös isoissa otteluissa. Kehityksellinen aikajänne tähän pääsemiseksi on minun kuvitelmissa melko pitkä, mutta toki yksittäisiä poikkeuksia mahtuu joukkoon.
  7. Miksei meillä hehkuteta?

    Mietin tätä otsikkoa nyt aamusta, kun aivot ovat levänneet. Häpeä puuttuu tekstistä. Sillä on juurensa monessa, kuten tässäkin taitaa.. Emme hehkuta, kun muut pitävät sitä lapsellisena. Kadehtivat tai muuten vain aina muiden onnea ja menestystä halveksuvat ovat omiaan rikkomaan hyvää. Entä jos iloitsemme pienestä asiasta, se myös helposti on aina jonkun mielestä naurettavaa. Eikö juuri tuo pienistä asioista iloitseminen ole se elämän tärkein asia, kyky iloita
  8. Miksei meillä hehkuteta?

    Mä olen tässä pohtinut, miksei meillä hehkuteta hyviä suorituksia riittävästi? Se on aika pientä ja nuoret ja mamut/mamujen muksut osaavat sitä. Joillekin hehkutus on kaiken keskiössä ja se on mielestäni välillä myös ihan överiä ja sillä yritetään paikata paskaa itsetuntoa. Mitä olisi sitten se hyvä hehkuttaminen? Ei paljon eilen Klubi-04 pelissä näkynyt maalin jälkeen iloa. Huoh.. niin ankeeta touhua. En aina ihan ymmärrä, mistä kaikesta johtuu se hehkutuksen puute, mutta osittain se on kateuden luomaa ja osittain pelon. Joskus näkee niitä aikuisia jotka suoraan sanovat ettei pidä kehua, ettei nouse kusi päähän. Se johtuu siitä, että on itse eletty lapsuus kiven alla ja ikinä ei ole saanut mistään kehuja "Ja ihan hyvä on kasvanu". Sit ku ei oikein ymmärretä surra sitä omaa lapsuutta ja sen ankeutta, kun ne kehut ovat puuttuneet niin ei ymmärretä, kuinka helvetin tärkeitä ne on antamaan nostetta itsetunnolle, rohkeutta kasvattaa omaa itsetuntoaan. Kehut eivät kasvata yksin itsetuntoa. Puhuminen omista tunteista kasvattaa. Pelkällä kehumisella saa tosiaan aikaan urpoja, jos ei mitään negatiivista voida ottaa puheeksi laisinkaan. Näitäkin on nähty.. Sitten on se pelko. Pelätään että nousee kusi kupoliin, jos kehutaan ja sit ei kehuta. Sekin varmasti lähtöisin mahdollisen kehujan omasta lapsuudesta ja sen kuivuudesta kehujen suhteen. Ei kehut nouse kupoliin, jos ne kehut on realistisia ja oikeassa paikassa. Ja sit jos ne nousee kupoliin niin voihan sen ottaa puheeksi. Joskus kusi nousee päähän, mutta pikemminkin siitä syystä, että kateelliset suolaavat menestyjää seläntakana minkä ehtivät ja sit menestyvät jättävät kateellisten puheet huomiotta ja heidät koetaan ylimielisinä kusipäinä. Hommassa on eroa, onko kusi kupolissa vai onko kehuminen auttanut itsentunnon nostamisessa ja tuonut rohkeutta puhua omista tunteista ja mielipiteistä ääneen. Tätä teemaa pitää jatkaa, sen verran tässä maassa sakkaa itsetunto porukalla..
  9. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Olipa ihanaa katella peliä eilen. Nyt aamusta on ihan pöllö olo. Maajoukkueemme on nyt kisoissa. Suomi on EM-KISOISSA ! Pieni kyynel vierii poskelle ku tätä maistelee mielessään ja tänne sanoiksi muotoilee. On toi vaan hieno juttu. Uskoa omaan tekemiseen, hyvää johtamista. Ne meni kisoihin ilman mua Joukkueessa on henkeä. Rakkaudesta toista ihmistä kohtaan, siltä se näyttää ja tuntuu En ole vedonlyöjä, mutta työkaverin kanssa löin eilen pullakahvit vetoa, että Suomi voittaa kisoissa helposti ainakin yhden pelin. Hän on toista mieltä. Tuli helpot pullakahvit
  10. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Se sitä, se on nyt sitä
  11. Miksei meillä hehkuteta?

    Ny sitä saa !!!!!!!!!
  12. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Kohta se alkaa !!!!!!!! Jännittää, itkettää ja paskattaa ! Tää on vaan niiiiiiiin siistiä !!
  13. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Kohta ollaan kisoissa !!!!!!!
  14. Miksei meillä hehkuteta?

    Nyt on jo varovaista fiilistelyä ilmassa.. Pahinta pelätään ja parasta odotetaan tapahtuvaksi. On kyl helevetin siistiä ku maajoukkue kairaa itsensä kisoihin ! Mä oon siitä jo nuolasemassa, vaikkei vielä oo tipahtanut. Ei voi kuin hymyillä. On toi kyl hyvää fiilistelyä pallon äärellä viheriöllä. Mä luulen et äijillä on muun kansan muassa perjantaina ilo ylimmillään! Vituu mite hienoo. Kisoihin ja kovaa. Sit voikin jo ryhtyä jännäämään kisoja Hyvä maju ja sen henki. Hyvä pääty ja kansa telkkareiden äärellä ! Nautintoo isosti ja syrämellä Pelko se kai estää hehkuttelun. Pelätään et jotain voi sattua tai et se olis jotain taikuutta, ku nuolastaan ennen kuin tipahtaa ja sit kosahtaa. Paskaa taikauskoa, jonka takana huono itsetunto. Ei olla itsensä ja mahdollisuuksiensa kanssa realisteja, kun ei oikein tunneta itseä ja sit kustaan omaan kippoon ku ryhdytään tästä syystä pelkäämään. Välillä ei koeta että olis ansaittu hyvää, vaikka sen eteen on tehty töitä niin vitusti tai sit pelätään kateutta ja ollaan menestyksestä vaan hiljaa.. Ei maan alla ole mitään saatanaa hyökkäämässä meidän kimppuun, vaikka kuinka juhlittais jo etukäteen ja otettas ilo irti varmasta voitosta ja kisapaikasta Kyl mä diggaan huolella ! Perjantai on vaan pelin jännityksestä nautiskelua ja ilojuhlan alun odottelua. Majun sisällä toki peliin on lähdettävä töitä tekemään jokaisessa tilanteessa ja taisteltava se voitto vaikka sit saatana läpi harmaan kiven. Jännitys voi tuoda lunta tupaan, mutta sen lumen voi sit lapioida pihalle tai laittaa lattialämmityksen päälle ja sulattaa pois. Toi lapioiminen on parempi, siinä tehään ite työ. Lattialämmitys on vähän ihmeen odottelua, jonkun messiaan, joka tulis vapauttamaan ikeestä. Perkele. Lunta pikkupaskiaisten tupaan ja omaan iso aurinko Enkä perkele häpeä, vaikka vituiks menisi peli ja oon tääl hehkuttanu voiton puolesta. En ole pahoillani edes. Äijät on tehny hyvää duunia ja on hienoa olla suomalainen joka tapauksessa ! Aurinkoista ilmaa maju on mun elämään tuonu isosti tämän urakan äärellä. Rohkeaa pelaamista ja erityisen hienoja suorituksia joukkueena !
  15. Tuumailen tätä aihetta tässä alvariinsa. Törmään tähän aina valmentaessani, kun kukaan valmentaja ei ole täydellinen. Urheilijat nostavat kokemansa ongelmat esille. Omia havaintoja hyvästä valmentajasta, joita edellyttäisin, jos omistaisin seuran: ● Hyvä itsetunto. Ei päälle liimattu, vaan ihka oikea itsetunto. ● Positiivisen ihmiskuvan omaava. Ei näe / koe toisia ihmisiä tai itseään negatiivisena. ● Tunteidensa kanssa sinut eli osaa tunnistaa itsestään eri tunteita ja osaa puhua niistä avoimesti --> ymmärtää pelaajien tunteita ja osaa puhua niistä sekä auttaa niiden kanssa. --> tätä voisi tarkentaa loputtomiin, mutta nyt nousee mieleen muutama tunne erityisesti: - avuttomuuden sietäminen, jolloin ei tarvitse pakonomaisesti etsiä ratkaisua, kun on avuton olo. -viha/aggressio, joiden käyttö voi olla työkalu tai julma vallan väline, jolla luodaan vain pelon ilmapiiri. -kateuden sietämistä ja hyväksymistä osaksi ihmisyyttä ja sitä ettei tarvitse tehdä heti muutoksia käytännössä, jos joku hieman kadehtii toista --> loputon suo kateellisen kanssa. Mielummin tunnistaa ja juttelee siitä. ● Yksi tärkeä ominaisuus on myös kyky laittaa rajoja. Se ei saa olla natsin touhua eli rajoja vailla rakkautta, sillä silloin se kuihduttaa tai näivettää kaiken kauniin. ...jatkuu....
  16. Terve taas kaikille uuden aiheen äärellä ! Itse jäin miettimään millainen on hyvä valmentaja, kun Mixu oli kuulemma niin huono. Moni parjasi Mixua, vaikka harva taisi oikeasti tietää hänen touhuistaan yhtään mitään. Tulokset ovat vain tuloksia, sanon minä. Joskus ne tilastomarginaalit venyvät hyvilläkin valmentajilla, kuten yhden velhon joukkueelle taisi käydä Mestareiden liigassa. Hänen joukkueen odotettiin varmasti pääsevän pidemmälle, mutta tilasto poikkesi totutusta. Millaisia ominaisuuksia pitäisi hyvällä valmentajalla sitten olla? Vastaukseksi ei riitä totetaminen, että teknisen ja taktisen puolen osaaja, sekä henkinen blaa blaa.. Nuo sanat eivät vielä kerro monelle mitään ja samaiset sanat tarkoittavat hieman eri asioita eri ihmisille. Onko sinulla ollut hyvä valmentaja? Jos niin millainen hän oli ? Oletko itse hyvä valmentaja, mitä se pitää sisällään? Omat juniorivuodet ovat mielessä. Valmentajan laatua on hieman eri asia arvioida nyt aikuisena. Mitä hyvää oli meidän valmentajassa PK-35 :ssa? Uh.. ankeita muistoja, vaikka toisaalta niin hienoja. Helsingin Sanomien urheilusivujen otsikot silmissä, otettiin Helsinki Cupissa 26 - 0 pataa. Otsikot silmissä oli hieman toiset kuin vetoaan lataavan keskikenttäpelaajan. Onneksi toimittaja oli kirjoittanut väärin, sanoi Pitäjänmäen pallokerhoksi . Valmentaja osasi huutaa, olla pettynyt treeneissä osaamattomuuteen, möykätä tuomareille huonosta tuomaroinnista. Moitti paljon virheistä peleissä tai oli vain hiljaa kun oli pettynyt, joka oli helppo lapsena tulkita pettymykseksi. Mitä oikeasti opimme.. Itse pelasin liberona. Opin lukemaan peliä, juoksemaan kovaa ja vetämään puhtaita liukkareita. Reidet verillä hiekkakenttien liukkareiden seurauksena. Pallo piti siivota pois.. ei pelaamista tai joskus siihen kehotettiin, mutta taidot eivät riittäneet, treenit keskittyivät ehkä vääriin asioihin. Kehuminen tai pelaajan ymmärtäminen olivat aika heikoissa kantimissa, näin muistan. Rohkaiseminen puuttui. Virheistä tuli sanomista ja niitä piti välttää kuin ruttoa ja paine oli kova jatkuvasti. Rennosta ja nautinnollisesta pelaamisesta ei ollut tietoakaan minun persoonalla. Ei meidän joukkueesta kukaan tainnut mennä yhtään mihinkään hyvään joukkueeseen, taidot eivät riittäneet. Hävisimme varmasti 90 % kaikista peleistämme. Siihen on ollut monia syitä, mutta toki valmentaminen on varmasti ollut yksi tekijä. On eroa miettiä hyvää valmentajaa pelaajan näkökulmasta tai katsojan. Olisi hienoa saada tähän kuvaa siitä, millainen olisi oikeasti hyvä valmentaja. Taikoja hyvätkään valmentajat eivät osaa tehdä eli perusteltuja vastauksia kiitos !! -Sami
  17. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Jasse vaihtoon.. on se vaan niin turisti. Passiivinen ja ei tilannetajua työtekomoraalin ollessa köykäinen. Se pitäs laittaa sinne missä Pukki kävi hakemassa oppia kuinka kärjen kuuluu karvata ja tehdä töitä. Äijät pelaa löysä pöksyssä.. ei hyvä heilu. Eka puolikas 2-0 Bosnialle. Jännättääkö? Myöhässä, ajatus puuttuu, röyhkeys puuttuu, yhteen pelaaminen ontuu isosti..
  18. Pettymykset /epäonnistumiset ja niiden käsittely

    Miltä pettymys maistuu? Siinä voi olla mukana ripaus häpeää, yksinäisyyttä kahmalo kaupalla, oman itsensä kokemistä erilaiseksi kuin muut, unelmoidun särkyminen/tuhoutuminen, fyysistä kipuakin. Joillakin syyllisyys on isoa ja toiset taas vihaisina syyttävät muita. Kyse ei ole siitä että jokin tunne olisi väärä tai huono, kyse on siitä että sen voisi jakaa sanoin muiden kanssa. Yksinäisyys eristää, häpeä myös. Voisiko sanoa, että hävettää tuntea niin tai näin, ehkä se oma epäonnistuminen voisi myös olla puheissa yhteinen aihe. Toisten epäonnistumisesta ei niinkään ole hyötyä, jos sitä ryhtyy tökkimään.. puhuminen omastaan ja toisilta sen kuulemista..
  19. Tämä on oleellinen osa huippujalkapalloa tai huippu-urheilua yleensä. Jos kyky käsitellä pettymyksiä ja epäonnistumisia on heikko, on pelaaja suossa. Samaa asiaa voidaan ajatella kollektiivisesti eli joukkueen näkökulmasta. Asia pitää korjata ja sen voi korjata, helpostikin. Ei nopeasti, mutta helposti. Katselin tuossa eräänkin joukkueen peliä viikonloppuna, kun nyt tuli parissakin eri turnauksessa istuttua. Joistakin pelaajista näki selvästi, kun oma epäonnistuminen ja pettymys saivat vallan ja koko peli kaatui siihen. Tunnetila jäi päälle ja väritti seuraavaa tilannetta ja epäonnistuminen toistui, kierre oli valmis. Millaisen tunteen kanssa olemme tekemisissä? Mistä on kyse? Ainakin kehossa alkaa tapahtumaan, kun koemme pettymyksen tunteita. Pettymystä seuraa usein muita tunteita, kuten vihaa ja turhautumista sekä häpeää. Nämä pettymystä seuraavat tunteet näkyvät pelissä erittäin selvästi, kuten moni turha rike joka on näiden seurausta. Moni ymmärtää ja tietää varmasti, mitä turhautunut ja vihainen pelaaja saa usein aikaiseksi. Pettymystä seuraa joskus häpeä. monesti omaan suoritukseensa pettynyt pelaaja, kääntää kasvonsa kohti maata/lattiaa (tämä näkyy miesten maajoukkueessa jalkapallossa, välillä erittäin selvästi). Tänään näin säbässä samaa. Tämän häpeän juuret ovat usein lapsuudessa. Ei varmasti löydy maailmasta vanhempaa, joka ei olisi istuttanut häpeää pieneen lapseensa, sillä sen voi tehdä niin monin tavoin. Se on tavallista. Häpeä on terve tunne ja tärkeä, joten ei siitä eroon pidä päästä, mutta liian voimakkaana se hankaloittaa elämää. Itse en usko pelaajan häpeävän suoritustaan samoin, jos on yksin eli häpeä on hyvin sosiaalinen tunne. Pettymys on myös omalla tavallaan, mutta sen dynamiikka on hieman toinen. Pettymys on myös usein yksilön reaktio omiin vaatimuksiin itseään kohtaan, johonkin tekoon tai suoritukseen liittyvä. Häpeä eroaa pettymyksestä kokemuksen tasolla, se koetaan helposti oman persoonan osaksi. Pettymyksen kanssa voi oppia elämään täysin tasapainoista elämää tai tasapainoiseksi urheilijaksi Mitä pettymyksestä nouseminen sitten vaatii, itse olen auttanut pelaajat tuntemaan toisensa tämän suhteen, kysymällä heiltä joukkueen kesken, millä keinoin he ovat autetavissa. Pelaajat osaavat itse kertoa parhaiten, mistä hyötyvät esimerkiksi kesken pelin. Jokaisella on vähän omia juttujaan. Välillä jonkun voi olla vaikea sanoa, mitä oikeasti kaipaisi, se voi olla jotain hyvin herkkääkin. Onneksi on ryhmätyö ! Kun ryhmässä keskustellaan, joku muu saattaa sanoa ääneen oman samaisen tarpeensa ja se on pikkuisen helpompi ottaa puheeksi sen jälkeen. Samalla muut oppivat, kuinka voi auttaa toisen "suosta". Ryhmätyötä. PK:n tytöt ovat oppineet tätä paljon. He ovat ottaneet sen käyttöönsä ja käyttävät sitä aktiivisesti pelissä. En ole koskaan kehottanut heitä tekemään näin, mutta ovat vissiin sopivan viisaita ja ymmärtävät ryhmädynamiikasta jo jotain. Nyt goisimaan.. jatkan tätä ja oikoluen myöhemmin..jos luen
  20. HJK:n alamäkeä kääntämään

    Hmm.. miksi epäonnistuminen hetkessä painaa niin paljon? Kattelin edellisen vkl pelin maalin ja Klubin yrityksen toisessa päässä. Epäonnistuminen ja katse porautui syvälle tekonurmen uumeniin... syvälle... Ymmärretään kauden olleen raskas ja pettymykset ovat seuranneet toistaan. Ne pitää kuitenkin läsitellä, ohitettaessa ne jäävät nahan alle elämään omaa eloaan. Jäin miettimään tätä, kun olin Kiffenin kakkosen porukan matkassa muutamassa vieraspelissä. Epäonnistumisia ei meillä Suomessa käsitellä kovin hyvin. Yksin mietitään, kuopan reunat nousevat korkeuksiin ja aurinko kaikkoavat niin kauas, että on helpompi haudata ja ajatella että . . . Kuka mitäkin. Yhdessä olisi myös tärkeä käydä läpi yhteiset pettymykset ja epäonnistumiset, se ehkä tekisi hippasen kevyemmäksi kulkea tätä elon tietä. Ei sivuuteta; "Kyllä se tästä", "Ei jäädä nuolemaan haavoja ja märehtimään", Pää pystyyn", "Älä välitä" yms yms. Näitä sivuuttamisen sanoja on loputtomiin.. voisiko asian hoitaa toisin
  21. Aihe kiinnostaa. Minusta motivaatio puuttuu tällä hetkellä. Liian monta tärkeää peliä alla ja liian monta tappiota näistä. Miesten henkinen väsymys näkyy. Nyt pari viikkoa pelikieltoa joka jätkälle. Treenit lintsin laitteissa ja jossain uima-altaalla. Ajatukset pois koko lajista. Vanha sanonta ei päde: Nälkä kasvaa syödessä. Itse ajattelen että äijien halu voittaa tai yleensäkin peli-into löytyisi tuon lajista irrottautumisen myötä. Ei lupaa koskea palloon. Sami
  22. Kakkonen

    Olen ollut Kiffenin matkassa tällä syyskaudella, kun tarjosin apujani psyykkiseen tekemiseen. Olin matkassa muutamassa vieraspelissä eli bussin penkkiä kuluttamassa ja kävin jonkin kotipelin katsomassa katsomosta käsin. Yhden kerran vedin porukalle psyykkistä tunnin ja muutaman kerran jututin bussissa pelaajia ja tietenki valmennuksen kanssa tuli hölistyä. Näin psyykkistä ei kannata tehdä. Se pitäisi ohjelmoida säännölliseksi tapahtumaksi, jotta siitä saisi hyödyt irti. Mukavaa oli joka tapauksessa ja taisivat säilyä sarjassa täpärästi. Säilymiseen minulla ei taida kovin suurta vaikutusta olla, sen verran pieni on pintani joukkueen psyykkisen puolen vahvistamiseen. Nyt olen taas hitusen viisaampi, kun näköala kotimaiseen jalkapalloon laajeni. Mukavaa porukkaa Kiffenissä, niin pelaajat kuin taustat. Toivottavasti jatkaisivat samalla kokonaisuudella ensi kauden, sen verran paljon muutoksia ymmärrykseni mukaan ollut joukkueen kokoonpanossa sekä valmentajan vaihdos, ettei takkuinen kausi tästä näkökulmasta ole mikään ihme.
  23. HJK:n alamäkeä kääntämään

    Mä luulen et Klubin porukka seuraa vähän kaikkee, niille se raha virtaa niin monesta suunnasta. Taitaa olla pienillä asioilla merkitystä sen haalimisessa, jotta ovat monesta kiinnostuneita.. En koe ettet anna psyykkiselle valmennukselle arvoa, pikemminkin ajattelin sinun nostaneen kokonaisuuden esille minun rajatun tutkailun ketjuun. En tarkoituksella tutki kokonaisuutta. Se on valtava paketti ja sen tekeminen näkyväksi vaatisi mielettömän määrän työtä. Yhden osa-alueen erikoisosaamiseen omissa jutuissani pureudun. Fyysinen puoli on myös älyttömän kiinnostava ja sitä tulee hieman kuulosteltua tuttujen fysiikan osaajien kautta sekä oman kehon kremppojen kautta. Sen merkitys on myös iso, mutten näe sitä niin isona ongelmana tässä maassa, sille on jo tekijöitä ja sitä hyödynnetään paljon enemmän kuin psyykkistä. Yksi ongelma ehkä silläkin saralla on tekijöiden laadussa. Tuttuni on valmentanut olympiaurheilijoille fysiikkaa ja hän on hieman puhunut näkemistään ongelmista fysiikan valmennuksessa tässä maassa. Hän on hieman pidättyvämpi kuin minä ja ei huutele asioista muille Psyykkisen puolella on mielestäni vielä vähän osaamista ja hinta liian korkealla. Psyykkistä valmennusta pitää oppia tekemään ryhmätyönä, muuten se ei tule saamaan riittävän vahvaa jalansijaa tässä maassa. Tekijät tällä hetkellä joko huuhaata tai psykologeja. Psykologien pitää kehittää osaamistaan, heidän yliopistokoulutuksensa on aivan riittämätön antamaan laadukkaaseen ryhmätyöhön eväitä. Lisäksi psykologien koulutus on mielestäni väärä, jos miettii mihin psyykkisellä valmennuksella tulisi pureutua.
  24. Foorumin kolumnit tai mitä lie totisia höpinöitä

    Yhteisöllisyys ja yhteistä hyvää tappamassa Välillä vituttaa johtajien ja valtaa pitävien lätinä arvoista. Ollaan olevinaan ja ei ymmärretä päätösten sosiaalisia tai psyykkisiä ulottuvuuksia lainkaan tai niille ei anneta inhimillisen hyvinvoinnin vaatimaa arvoa. Monia asioita elämässä kohtaa ja niiden kautta pohtii itseään ihmisenä sekä ympäröivää muuta. En aina ole ihan varma kumpi "meistä" on se hullumpi, minä vai muu maailma. Ennen sain pysäköintiautomaatista rahalla lipun, nyt niitä kolikoilla toimivia on vähän. Kehitys on tuonut lähimaksun pankkikortilla ja se on hienoa, paitsi jos yhteys pätkii ja saat kiertää kortteleita etsimässä sitä yhtä toimivaa maksulaitetta. Eikä tuo mitään ole, sillä ei ole vaikutusta yhteisöllisyyteen, kuten otsikossani asiaan viittaan. Se millä on, on tuo uusien tuulien tuoman laitteen pakotus näpytellä autoni rekisterinumero pysäköintilippuun sitä ostaessani. Ennen kun pysäköin vähemmän ajallisesti kuin olin maksanut, annoin lippuni kiertoon eli kun/jos näin jonkun olevan tulossa juuri maksulliselle paikalle, annoin lippuni lähtiessäni hänelle. Nyt näin ei voi enää toimia.. pala palalta raha tappaa yhteisen hyvän ja samalla nakertaa yksilön hyvää. Ei tuon rekisteritunnuksen näpyttelypakon takana oleva ajatus ole muusta kuin rahasta lähtöisin oleva "kehitysaskel". Isäni on vanha mies, hän ei kykene asumaan yksin ja sai muutama vuosi sitten hoitopaikan. Tuo hoitopaikka sattuu olemaan surullisen kuuluisa lehtien otsikoista, huonolaatuisen palvelunsa vuoksi. Isäni sai myös osansa, vääriä lääkkeitä ja meinasi henki lähteä. Liian vähän henkilökuntaa ja osa liian vähän kouluja käynyt. Taas se raha. Firman pitää tehdä voittoa ja tokihan se yhteistä hyvää vaalien ja ihmisten hoitamisen kustannuksella onnistuu. Edellinen oli ironiaa. Ihmisistä huolen pitäminen maksaa. Nämä ihmiset ovat sen työllään ansainneet, mutta nyt se raha käytetään toisaalle, kun ahneelle, jatkuvan taloudellisen kasvun firmalle on ulkoistettu ihmisten huonosti tuottava hoitaminen. Eettisyys ja moraali ovat kaukana näiden rahan arvojen voimalla rutistamassa maailmassa, millon lie tiskirätin lailla kuivaksi rutistettu. Pienistä puroista kasvaa jokia ja ne päättyvät lopulta mereen. Yhteisen hyvän näkeminen aukenee silmien edessä, jos sitä on valmis katsomaan kateudeltaan. Politiikan päätöksillä on valtavia vaikutuksia tämän arvon tuhoamisessa tai vaalimisessa. Kukas se lauloikaan sen kappaleen: "Kun Suomi putos puusta".. tais olla joku suomalainen vai oliko alanko maista Minusta yhteistä hyvää rikotaan pilkkomalla kaikki palasiksi. Se opettaa tuijottamaan vain omaan napaan :"Naapurikunnan ongelmat eivät kuulu meille" ja "Ei tuo ole meidän vastuulla", "Ei lukenut sopimuksessa".. Rajansa kaikella ja jokainen tyylillään. Vapautta ja kaikki mulle heti nyt ! Päivänjatkoa jokaikiselle, hyvää sellaista !
  25. HJK:n alamäkeä kääntämään

    Aattelin myös tätä kirjoitellessani, että Klubin organisaatiossa on paljon väkeä töissä ja joku varmaan lukee näitä netin eri kirjoituksia Klubin touhuja koskien. Tämän ajatuksen sisään menee se, että ehkä ne löytäis mun teksteistä jotain kättä pidempää oman toimintansa kehittämiseen..
×