Jump to content

Sami Paakkanen

Members
  • Content count

    1,360
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Sami Paakkanen

  1. Maailman parantaminen

    Mitä jos... Tekisimme matalia altaita, joissa kesäksi kenttä pelaamista varten ja syksyllä siihen sataisi vesi, joka voisi sitten itsekseen jäätyä ja meillä olisi talveksi luonnon jää Pehmeetä sunnuntaista aamua kaikille
  2. Turhautuminen

    Yksi turhautumisen muoto on kun tunnet nahoissasi muiden turhautumisen. Tämä muoto on monelle pahempaa kuin itseensä turhautuminen tai kun turhautuu johonkin toiseen joukkueessa. Jokainen tekee virheitä ja aina on joku on juuri sinun virheistä, tavoista tai tekemästäsi ratkaisusta turhautunut. Kuka sitten voi turhautua sinuun? Pelikaveri, katsoja, valmentaja, tuomari tai joku muu. Joskus turhautuminen on yhtä suurta väärinymmärrystä ja siksi niistä tunteista on tärkeä puhua. Joskus se on sitä itseään ja siksi tässä sitä tutkailen. Esimerkki: Miltä se sitten tuntuu kun joku on sinuun turhautunut? Jos tekee virheen kentällä ja siitä saa heti palautteen turhautuneelta pelikaverilta tai valmentajalta.. "Koita nyt kunnolla seuraava tilanne" tai yksi vanha pelikaveri sai kerran harrastefudiksessa toiselta pelikaveriltani palautetta: "Koita nyt edes näyttä siltä, että yrittäisit pelata jalkapalloa". Sikamainen kommentti turhautuneelta pelikaverilta. Tämä palautteen saaja katosi tämän jälkeen täysin lajin ääreltä. En itse kuullut kommenttia pelissä, mutta palautteen antaja kertoi siitä hieman häpeissään pelin jälkeen. Kehotin häntä olemaan suoraan yhteydessä palautteen kohteeseen ja pyytämään anteeksi. Jätti toistuvasta kehotuksestani huolimatta tekemättä tämän. Minua jäi harmittamaan tuo, sillä tuo kyseinen pelaaja on pelannut kanssani huonolla tasolla jalkapalloa jo yli kaksi vuosikymmentä. Nyt hän hävisi täysin kuvioista Ei hän ole tähti, kuten ei kukaan meistä ikämiesten alimmassa lohkossa pelaavasta. Joukkueen johto salli moisen teon, koska (tulkintani tilanteesta) oli myös itse turhautunut kyseiseen pelaajaan. Johto ´antoi´ ikävän tehtävän pelaajalle, "häätää" huono pelaaja joukkueesta. Linja minun makuun aggressiivinen, hyviin ja huonoihin pelaajiin jakava. Kyllä minullekin on virheistä tässä joukkueessa huudeltu, mutta palaute minulta on ollut: "Turpa kiinni ja keskity omaan pelaamiseesi ! Mä yritän joka kerta parhaani, en kai mä nyt tahallaan hyvää paikkaa ryssi !". Toimii ku junan vessa. Aggressio ja loukkaus olivat luvallisia. Tuollainen toisten virheiden tuijottelu ja loukkaaminen karsii nautinnon lajin sisältä. Juuri tuon nautinnon takia tätä kai isoksi osaksi on tullut tehtyä vuosikymmeniä. Iso merkitys on tutuilla pelikavereilla, sillä sosiaalisuudella mukavan pelailun yhteydessä. Valmentamillani nuorilla ja vanhemmillakin, on tuo sosiaalisuus useimmiten hyvin merkittävässä roolissa ! Mitä tunteita tuo toisten turhautumisen vastaanottaminen sitten saa heräämään? Ainakin sillä turhautumisella on tapana putkahtaa pintaan virheen tai ajatellut virheen sattuessa. Joskus se putkahtaa pintaan kun "minulle ei syötetty, vaikka olin todella hyvässä paikassa". No virhe tuokin. Tällaisen näkökulman valossa virheessä on kyse jonkinlaisesta epäonnistumisesta toisen silmissä. Epäonnistumisia usein hävetään tai niistä tunnetaan syyllisyyttä. Monella alkaa sitten omassa mielessä jossittelu ja itsensä syyttäminen. Eli lyhyt kaava: Kun sinun virheeseen turhaudutaan ja sinulle huudetaan siitä, se voi nostaa pintaan syyllisyyden tunteita, häpeän tunteita, epäonnistumisen tunteita tai pettymyksen tunteita, toki myös turhautumista ja aggressiota tai pelkoja. Tästä voi helposti tehdä sen yhteenvedon että on äärimmäisen tärkeää pelaajana, valmentajana osata käsitellä näitä edellä mainittuja tunteita eli ymmärtää, mistä syystä ne ovat itsellä niin voimakkaita ja vaikuttavat tekemiseen niin vahvasti. Toisen ihmisen sielun elämää ei kannata tässä kohdin lähteä miettimään, miksi hän huutaa sinulle, sen vastauksen löytää tutkimalla omia tunteitaan Entä kun valmentaja turhautuu sinuun? Valmentajalla on usein odotuksia tai näkemys pelaajasta. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun itse on ajatellut tai kuullut jonkun valmentajan puhuvan ettei pelaaja ole niin hyvä kuin hän voisi olla, koska asenne on niin heikko (valmentajan turhautumista). Välillä varmasti näin, mutta usein jää näkemättä se oma osuus, kuinka valmentajana saadaan omalla toiminnalla saadaan toinen alisuorittamaan. Jos huomio on virheissä, väärissä ratkaisuissa, mokatussa paikassa, huonossa syötössä, huonossa pelin luvussa tai tilannetajussa niin silloin on väärä tapa kehittää mitään. Suuren painoarvon saa silloin negatiiviset tunteet ja niissä vellotaan puolin ja toisin. Omaa syyllisyyttä ja epäonnistumisia siirretään toisten taakaksi ja kulttuuriksi joukkueessa muodostuu virheiden kaivelu ja niiden merkitysten korostaminen. Näin voi myös elämää elää, katkeroitua muiden huonoista suorituksista ja nähdä vain ne merkityksellisinä tekijöinä omalle huonolle menestykselle.
  3. Turhautuminen

    Turhautuminen, kyllästyminen vaivaa.... Pelaaja turhautuu peliin, valmennukseen, valmentajaan, harjoitteluun, harjoituksiin, joukkuetoveriin, mihin ikinä. Valmennus voi puolestaan turhautua pelaajiin monilla tavoin. Tuomari voi turhautua pelaajiin, pelaajaan, toiseen tuomariin, valmennukseen, katsojiin. Moninaisia laukaisijoita. Pelissä pelaajat voivat turhautua omiin suorituksiin, pelikavereihinsa, valmentajaan, tuomariin, vastustajaan, oman joukkueen pelaamiseen, maalien puuttumiseen jne. Valmennus turhautuu usein myös ja se näkyy isosti ja huutaminen alkaa, tai pelille käännetään selkä. Aikuisia ohjaillaan, moititaan tai komennellaan, kuin tahallaan huonosti pelaavia. Mihin sitä sitten pelaaja turhautuu? No, kun tuomari tuntuu viheltävän aina helpommin meitä vastaan, omat epäonnistumiset turhauttaa, joukkuekavereiden epäonnistumiset turhauttaa, valmentaja näkee vain epäonnistumiset isosti, vastustaja onnistuu ja me emme sekä miljoona muutakin turhautumisen syytä voi löytää pelin sisältä. Oleellista on huomata, syntyykö turhautumisemme oman tekemisemme seurauksena vai toisten vai turhaudummeko helposti kaikesta?Kun tämä asia ehkä saa jonkin muodon, jos syy on esimerkiksi enemmän omissa tekemisissä niin meillä on silloin jo suunta mihin päin "tutkimustyö" olisi syytä kohdistaa: "Miksi turhaudun itseeni, omiin virheisiini?" Mistä turhautumiseni johtuu? Olenko saanut epäonnistua itse lapsuudessa? Tämä aihe vaatii aikaa tutkimisn kanssa, älä kiirehdi. Toinen suunta tutkia, jos muut turhauttavat enemmän on ehkä vaikeampi, siinä pitäisi pystyä ensin olemaan itselleen armollinen ja hyväksyä se, että muut voivat turhauttaa niin helvetisti, että oma peli sakkaa. Turhaa syyllisyyttä kannetaan usein jo pelkästään niistä tunteista tai ajatuksista, kun syyttelee toisia mielessään. Ei tunteitaan voi käskeä. Jos jokin turhauttaa niin se turhauttaa. Oman turhautumisen tutkiminen kuitenkin kannattaa. Sitä oppii ymmärtämään. Se tutkiminen helpottaa ja auttaa keskittymään olennaiseen. Jatketaan tätä teemaa hieman paremmalla ajalla...
  4. Suomen Cup

    Tänään olis Klubin peli Interiä vastaan. Arvon juuri, olisinko menossa sitä katsomaan. Tekis mieli katella kuin toi Klubin uus pärjää nro 24 oli siis Davin Browne. Oli ilo katella moista vipellystä kentällä. Saa nähdä kuinka pitkään kestää, että Klubin jäykkä jurotus syö miehen intomielisyyden pois Minusta tuota samaa näkynyt mennä vuosina Klubin toiminnassa ja pelkään sen toistuvan. Toivottavasti ei, on erityisen mukava katsella iloisia ja innokkaita pelaajia touhuamassa kentällä ! Seon fudista parhaimmillaan ! Onhan noissa peleissä jo tuttuja tuomareitakin, tää on niin siistiä ku voi monella saralla nauttia pelistä !
  5. Suomen Cup

    Kausi keinovihreellä hallissa tuijottelusta korkattu. Uus tekis Talin hallissa, kaksi kiimaista joukkuetta, joista toinen oli melko paljon parempi. Klubi siis voitti ansaitusti maalilla. HIFK oli vähän vaisu. Pelissä olisi myös saanut olla enemmän hienouksia. Kärki tai koko joukkue oli Klubilla ahneempi tekemään maalia ja se tuotti tulosta. HIFK ei mielestäni ollut niin yhtenäinen joukkue 90 min. Yksi tai kaksi rehki kerralla ja pari muuta taustalla.. Fanit... HIFK:n faneista voisin kyllä sanoa et melkosia, mitä lie. Eikö fanittaminen ole omien kannattamista !? Jos fanitat jotain artistia, niin harvemmin ihan niin innolla olet muita vihaamassa, keskityt vaan fanittamiseen.. Mutta jalkapallossa ei, siinä "pitää" keskittyä toisen joukkueen tai sen fanien vihaamiseen. Katsomoon tullaan vihaamaan ja huutamaan sitä vihaa ulos. Kai sekin on ihan jees, kun ei olla väkivaltaisia. Kyllä se vähän ankeelta kuulostaa kun pitää toiseen fanikatsomoon huudella ennen pelin alkua: "Haista vittu HJK", "haistakaa vittu", "homot" tai "separit". Ei nosta ainakaan mun fiilistä paremmaksi. Myötähäpeä tai suru ovat ehkä oikeita sanoja kuvaamaan moisten huutojen minussa herättämiä tunteita Mä luulin et ihmiset rakastaa jalkapalloa ja sen tuijottamista.. ei, ne haluu tulla vihaamaan jotain itsensä ulkopuolella olevaa. Pelissä pisti silmään Klubin nro 24. Kipitti vauhdilla ja pallo pysy kivasti jalassa. Oli myös aika rohkee tai rento touhussaan.
  6. Suomen Cup

    Ai jai jai Tänään olis stadin derbyä tarjolla... HIFK-HJK Talissa. On se hienoa kun voi katsella jalkapalloa ! Ja nimenomaan kotimaista jalkapalloa, sitä kuuluisaa käsin poimittua En ole lainkaan seurannut mitä joukkueissa on tapahtunut talven aikana, onko jotain maukasta luvassa? Maukasta toki kun derby ! Toivottavasti kannattajat osaisivat käyttäytyä lajia ja sen äärellä olevia kunnioittaen. Ei jaksais taas sitä paskaa, ku pitää käyttäytyä lasten tavoin ja riehua vailla hyvää fiilistä ! Toivottavasti tulee hieno ottelu ja saa nautiskella täysin palkein lauluista ja intensiivisestä, rohkeasta jalkapallosta, jossa tilanteita piisaa, hienouksia ja maaleja
  7. Vitutusketju

    Huh huh ! Futsalia äsken... Suomi - Portugali.. ja mitä tuomarityötä. Kurapaskaa !!! Filmit kaikki läpi ja selkee jalan paskominen ohi.... jäätävää kuraa. 2-2.
  8. Kakkonen

    Ai jai jai miten herkullinen A-lohko !!! Joutuu varmaan muutaman pelin kauden aikana käydä tuijottamassa
  9. Epävarmuus

    Epävarmuus on läsnä monessa. Se on läsnä pelaajilla, valmentajilla, tuomareilla kuin myös meillä psyykkisillä valmentajilla. Epävarmuus on hyvin inhimillistä. Epävarmuus on sisäinen ristiriita. Se voi inhimillisydestään huolimatta olla myös kovin haitallista, kuten kaikki liiallisesti nautittuna. Epävarmuus saa meidät jäätymän tilanteessa, käymään vähän hitaalla, epäröimään päätöstämme, änkyttämään, vaihtamaan sanojamme kesken lauseen, perumaan puheitamme, olemaan hiljaa, väistelemään vastuullisia tehtäviä, heittämään ohi, syöttämään huonon syötön, ymmärtämään peliä väärin yms. Minulla se on epävarmuus on sitä, että jään miettimään valmennuksen jälkeen sanojani tai tapaani toimia, oliko se oikein vai väärin, oliko se hyvä vai huono juttu, onko siitä hyötyä vai haittaa. Miten epävarmuutta voi sitten poistaa? Sitä on joskus liikaa ja se on silloin haitallista, riippuu toki tilanteesta.. Jokainen on elämässään varmasti kokenut sellaisia hetkiä ja varmasti ollut tilanteessa, jossa on nähnyt toisen kokevan valtavaa epävarmuutta. Tuo mainitsemani sisäinen ristiriita on juuri sitä, kun asiassa on hyviä puolia ja huonoja puolia, eikä tiedä kumman valitsee. Joskus se epävarmuus syntyy sisäisen ja ulkoisen välisestä ristiriidasta. Itse ajattelee näin olevan kun taas muut sanovat sen olevan toisin. Joillekin kasvatetaan tai he itse kasvattavat sellaisen varmuuden jolla ei ole todellista pohjaa. Mikä todellinen pohja sitten on? Tai mikä tuo epätosi pohja sitten on? Todellinen pohja tulee elämänkokemuksen kautta, kun joutuu miettimään arvojaan, mikä on elämässä oikein ja mikä väärin. Osalla on tuo arvo kasvatettu kotona, johon on ollut pakko.. Vitttu.. ei tällästä paskaa voi edes kijoittaa muiden luettavaksi. Helvetti kuin vaikea aihe kirjoittaa. Varmuus syntyy siitä, kun tuntee itsensä hyvin, millainen on. Millaisia tunteita minulla on. Oppii hyväksymään itsensä kaikkine tunteineen ja luottamaan tunteisiinsa. Sitä on varmuus. Epävarmuus on taas päinvastaista kun ei tunne itseään, ei voi luottaa omiin ajatuksiinsa, ei hyväksy erilaisia tunteita itsessään ja ei voi siksi edes luottaa niihin. Omaa epävarmuuttani voin poistaa sillä, että mietin noita sisäisiä sekä sisäisten että ulkoisten välisiä ristiriitoja mielessäni rehellisesti. Rehellinen asioiden tarkastelu tekee olon luottavaiseksi, varmaksi.
  10. Kirjallisuus

    Hal Sirowitz kirjoittaa hauskoja runoja Mies käyny oman psykoterapian tai ainakin sellaisen kuvan hommasta saa.. osa ihan loistavan osuvia napsajduksia asian ytimeen. Saa nauraa Nyt luen "Äiti sanoi" -kirjaa. Suosittelen ! Tuo yo teksti on odottanut lähetä napin painamista vuoden Nyt olen lukenut Malcom Gladwell:n kirjoja muutaman. Aivan loistavaa naatiskella hänen näkökulmistaan, jotka ovat sosiaalipsykan alaa tai vain terävänäköisen ihmisen havaintoja maailmasta. Lainasin kirjastosta hänen uusimman suomennetun "Sinisilmäiset" ja tulihan se lukaistua melkein yhdellä istumalla.. no 100 sivua per istuma. Ei malta lopettaa, mutta välillä pakko. Kirja luotasi nyt läpi vuorovaikutuksen ja siinä tapahtuvien virhetulkintojen/päätelmien karikoita, joiden seuraukset ovat kirjan esimerkeissä olleet karuja. Mainio tapa kirjoittaa. Nyt ku olis rahaa loputtomasti ni ostaisin kirjaa ja lähettäisin jokaiselle maamma poliisille luettavaksi
  11. Psyykkinen valmennus ryhmätyönä tehtynä

    Mietin tässä aamutuimaan ryhmän koon merkitystä tai sen puitteita yleensä. Tuli mieleen tärkeitä seikkoja, jotka pitää huomioida ja joita tässä mietin, kun olen uutta ryhmää juuri kasaamassa. On tärkeää tiedostaa eri tekijöiden vaikutuksia ryhmän työskentelyyn, se työskentely siinä keskiössä kuitenkin on. Ryhmän koko on merkityksellinen. Olen vetänyt onnistuneesti 20 hengen ryhmää vuoden. Olen vetänyt yli 30 hengen ryhmille koulutuksia onnistuneesti. Ja olen vetänyt yli vuoden kestäviä ryhmiä 10 henkilölle onnistuneesti. Onnistuminen on sitä, että ryhmässä voidaan puhua vaikeistakin asioista suoraan. Enkä tarkoita monologia, luentoa tai esitelmöintiä, jossa vain minä puhun. Yleisin ennakkoluulo tai pelko psykologeilla ja muillakin tuntuu olevan, ettei yhdessä voi puhua vaikeista asioista. Tähän ennakkoluuloon tai pelkoon haluan vaikuttaa. Olen tässä vuosien varrella oppinut, että ryhmässä voi puhua samoista asioista kuin kahden kesken. Ryhmä on tässä tapauksessa myös paljon tehokkaampi, mutta siitä myöhemmin.. Miten on mahdollista puhua luottamuksella ryhmässä, sitä yritän tässä nyt hieman avata eli mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Turvallisuus eli kuinka turvalliseksi ryhmä koetaan. Tämä on se keskeisin ja vaikein asia. Siinä on niin monia ulottuvuuksia, joista vetäjän tulee olla perillä ja joita hän pystyy vetäessään havainnoimaan. Otan tähän esimerkiksi pienen lapsen, jollaisia kaikki olemme olleet, sillä olen ymmärtänyt/kokenut monien samojen asioiden vaikuttavan myös aikuisten ryhmissä. Turvallisuus syntyy monista tärkeistä seikoista. Näistä kun on ryhmää vetäessä lipsunut, niin tietää kyllä lipsuneensa. Työnsä voi tehdä itselleen vaikeaksi.. Lapsen maailmassa turvallisuus syntyy puitteista, johon kuuluvat rajat keskeisimpänä. Rajat psyykkisen valmennuksen tapauksessa ovat paikka, tila, aika, osallistujat, ryhmän kesto ja sen säännöt. Ryhmällä olisi hyvä olla sama tila, jossa kokoontua. Tilan tulisi olla rauhallinen, ettei ulkopuolisilla ole mahdollista kuulla tai häiritä siellä käytyä keskustelua. Voi herättää helposti vainoharhaisen olon, jos valmentaja, jonka ei vaikka pitäisi kuulla keskusteluja, tuleekin kesken jonkin tärkeän aiheen hakemaan jotain toimistolta.. Ei tässäkään tarvitse liioitella. Puitteet ovat usein epätäydelliset. Paljon on vetäjän ymmärryksestä kiinni, kuinka hän ymmärtää ryhmää, jos se valmentaja tilassa sattuu käymään. Valmentajat ovat monesti uteliaita, kuka sanoo ja mitä eli tästä päästäänkin aasin siltaa pitkin toiseen tärkeään seikkaan salassapitoon. On tärkeää ettei ryhmässä puhutuista asioista mennä juoruilemaan ryhmän ulkopuolisille. Tämä koskee niin vetäjää kuin valmennettavia. Keskustelen valmentajien kanssa niistä aiheista, joista ryhmässä on puhuttu, kun hän ei ole ollut läsnä. En koskaan kerro, kuka on sanonut mitäkin, jos asiasta ei ole erikseen kyseisen sanojan kanssa sovittu. Valmentajat arvailevat ja yrittävät udella usein puhujaa, mutta saavat nuolla näppejään. Ryhmän alussa on tärkeää painottaa ettei vetäjä kerro kenenkään yksityisen asioita ryhmän ulkopuolisille sekä painottaa sitä myös ryhmän jäsenille, että heitä koskee sama vaitioloon sitoutuminen. Ilman tästä puhumista ja siihen sitoutumista on vaikea rakentaa luottamukseen perustuvaa psyykkisen valmennuksen ryhmää. Tässä muutama aatos aamutuimaan Jäsentely puhelimella kirjoittaessa hieman hankalaa.. Mietin ryhmän vetämistä ja omaa kokemustani itsestäni ryhmän vetäjänä. Koen olevani erityisen hyvä työssäni. Virheitä teen myös ja niihin kiinnitän jokaisen ryhmätapaamisen jälkeen huomioni ja mietin syitä toiminnalleni. Nyt mietin kuitenkin oleellista muuta, miksi olen työssäni taitava ja saan ryhmät puhumaan. Keskeinen este on tuo yllä puhumani turvallisuus. Se on tärkein elementti, mutta puhumiselle esteenä toimii usein häpeä. Kun häpeää oppii avaamaan puheella ja sen estäviä puolia tutkimaan niin ryhmien on helpompi puhua luottamuksella. Ryhmän vetäjällä on myös paljon vastuuta, ettei hän aiheuta lisää puhumista estävää häpeää ryhmässä.
  12. Ajattelin kasata tämän otsikon alle ajatuksiani ryhmätyöskentelystä. Ensin mietin tässä haluanko jakaa ammattitaitoani enää, kun paskaa sataa niskaan niin usein ovista ja ikkunoista, mutta eipä tämä oman hyvän kätkeminen ole oikein minua enää, joten tänne vaan esille. Olen huomannut että paljon helpommalla pääsisin, kun en kertoisi täällä työstäni mitään. Olen vahvasti sitä mieltä, että tämän lajin kehittäminen vaatii myös avoimuutta. Välillä se tuntuu veitsenterällä kävelyltä, etten paljasta valmennettavistani liikaa ja toisaalta etten kätke kiinostuneilta oleellista työskentelystä. Toiseksi mietin nyt, että tästä voi joku turisti ottaa onkeensa ja ryhtyä rahastamaan ryhmätyöllä, johon hänellä ei edes riittävää ammattitaitoa ja näin toimiessaan hän lokaa tämän työmuodon maineen. Näin on tapahtunut muilla aloilla ja ilmeisesti myös psyykkisen valmennuksen kentällä, kun hyvin kevyillä koulutuksilla tai vailla lainkaan koulutusta ihmisten kanssa tehtävään työhön olevat soveltavat milloin mitäkin "huuhaata" valmennettaviinsa. Eipä tämä pelkoni edesauta tämän homman kehittämistä, jos jään sen vangitsemaksi. Lukekaa siis ja nauttikaa elämästä. Älkää lähtekö tuhoamaan mitään ryhmiä oman innostuksenne tai ahneutenne huumassa. Moraalia kehiin. Kiitos. Psyykkisen valmennuksen tekijöitä on tullut haastateltua tässä vuosien saatosssa jo joitakin ja mieleni kallistuu koko ajan vahvemmin ryhmätyönä tehtävään valmennukseen, oli kyse sitten joukkueurheilijoista tai yksilöjien puurtajista. Moni yksilötyötä tekevä sanoo ettei tätä oikein voi tehdä ryhmätyönä, koska ihmiset kaipaavat kahden keskistä sitä ja tätä. Se kokemus joka minulla on ryhmien kanssa työskentelystä jo olemassa, sen valossa voin sanoa tuo olevan ennakkoluulojen ja ammattitaidon puutteen sanelemaa huttua. Yksilötyöskentely ei tule isossa mittakaavassa johtamaan oikein mihinkään, sillä tekijöiden määrä ei ole millään tavalla suhteessa psyykkisestä valmennuksesta hyötyvien urheilijoiden määrään. Yksilötyö on myös rahan tuhlausta niin joukkuelajiessa kuin myös yksilölajiessa. On aivan äärettömän kallista ryhtyä auttamaan jokaista erikseen, kun saman työn voi tehdä myös ryhmässä, joka myös on ammattitaidolla tehtynä paljon tehokkaampaa kuin kahden kesken keskustelu. Ammattitaitoinen ryhmän vetäjä osaa tehdä työnsä siten, että se on hyödyksi urheilijalle täysin riippumatta hänen lajistaan. Yksilölajien harrastajat käyvät läpi täysin samoja ongelmia kuin joukkuelajeissa, sillä ihmislajille tyypillisiä tunteita koemme kaikki, halusimme tai emme. Psyykkisen valmennuksen tulisi keskittyä vain ja ainoastaan tunnemaailman kanssa tehtävään työhön, sillä tuo työ vaikuttaa olennaisesti niihin haluttuihin ominaisuuksiin, joita huippusuorituksessa tarvitaan. Kyky työskennellä urheilijan tunnemaailman kanssa, vaatii työntekijältä itseltään kykyä elää tasapainoista elämää suhteessa omaan tunnemaailmansa. Mikäli näin ei ole, tämä työntekijä mitä suuremmalla todennäköisyydellä aiheuttaa työllään enemmän harmia kuin hyötyä "valmennettavalleen/valmennettavilleen". Tasapainoinen tunne-elämä voidaan varmasti määritellä monella tavalla ja sen voi katsoa olevan kulttuursidonnainen tai sitten ei. Itse en näe sitä kulttuurisidonnaisena, sillä eri kulttuurit kieltävät eri tunteiden ilmaisua tai pyrkivät estämään sen normistollaan tai moraalisin säännöin. Minun tunnetaitoja paheksutaan monesti, ei tosin ääneen, kun kulttuuriimme ei kuulu ilmaista tunteita vaan olla pikemminkin pidättyvä. Tunteet ovat olemassa, sanoi ne ääneen tai ei. On parempi jos niistä voidaan puhua kuin että ne vellovat pinnan alla ja vaikuttavat siellä ja yleensä vielä hyvin tuhoisasti. Tämän tuhoisuuden olen tässä vuosien saatossa nähnyt työelämässä tapahtuvana ilmiönä ja urheiluseuroissa/-lajeissa se on mitä suurin kehitystä haittaava tekijä maassamme. Kirjoitan tämän ostikon alle ryhmätyöstä mahdollisimma paljon ja yritän avata sitä kaikille kiinnostuneille. Tahti kirjoittamisella tulee olemaan minulle sopiva eli kuinka kaikelta muulta elämältä tähän haluan aikaa satsata. Palataan..
  13. Psyykkinen valmennus ryhmätyönä tehtynä

    Nyt taas aika jatkaa tätä. Pari vuotta lisää kokemusta ja oma toiminta tämän yleisen kehittämisen äärellä hahmottuu pitäytymisenä tunteiden puhumisessa ja ryhmätyön tekemisen avaamisessa. Psykologit joiden kanssa olen jutellut, kertovat juuri ryhmätyön olevan se heidän heikko kohtansa. Ja tuota tunteista puhumista painotan edelleen. Sen oppiminen tuo vapautta ja vahvan itsetunnon. Ryhmän kasaaminen on lähtöisin itsellä tällä hetkellä tutusta toiminnasta eli jatkan samojen organisaatioiden kanssa työskentelyä. Tällä hetkellä toiminta on saanut sellaiset muodot, että ryhmä on aina vuoden kestävä. Tähän mietin muutosta, kun ajattelen työskentelyn vaativan sen kaksi vuotta eli hieman lisää pitkäjänteisyyttä. Palloliitolla yksi ryhmä kesti noin 1.5 vuotta ja se loi hyvät puitteet kehittyä. Vuosi on hieman lyhyt.. Tätä pitää kehittää, tuumia kuinka. Ryhmän aloittaminen on aina hyvin erilaista ja erityisesti riippuen siitä, onko organisaatio tuttu vai joutuuko psyykkiselle valmennukselle "kuokkimaan" otollisen maaperän. Tutussa organisaatiossa, jossa voi itse kokea työrauhan, työskentely on huomattavasti helpompaa kuin jos työsi on jatkuvasti vaakalaudalla, sen hyötyä kyseenalaistetaan tai vähätellään/mitätöidään koko ajan. Alussa työtäsi tuleekin johdon ja valmennettavien taholta kyseenalaistaa, se kuuluu prosessiin. Sinun on valmentajana kyettävä käymään näitä keskusteluja ja myös itse nostettava sitä esille ryhmästä, jos ja kun se on pinnan alla piilossa, mutta aistittavissa. Jos tuota tunnetta ei ryhmässä esiinny niin ryhmä on riippuvainen ryhmä ja sinut nähdään jonain guruna, jolla on autuaaksi tekeviä voimia ja taitoja. Ryhmätyönä tehtynä näkisin entistä vahvemmin tuon tapaamisten välin olevan kolmisen viikkoa. Kerralla kaksi tuntia tai minimissään puolitoista tuntia. Ryhmätyössä tunti ei riitä oikein mihinkään. Ryhmän kesto olisi hyvä saada kahden vuoden mittaiseksi, vuosi on liian lyhyt minun mielestä. On harmi kun urheilussa sastetaan ammattitasolla mennä vuoden sykleissä. Vuoden kestävässä ryhmässä on noin 20 tapaamista eli 40 tuntia. Tästä tuntimäärästä menee melko paljon uudenlaisen työtavan oppimiseen, joskin tuo opettelu on koko ajan myös työskentelyä. Meillä on luontainen tapa suojautua ja vastustaa, tämä alku siksi kankeaa. Tarkoitus ei ole jatkaa perinteistä "työskentelyä" jossa on guru ja lampaat oppimassa häneltä. Nyt tauko tässä tekstissä..
  14. Foorumin kolumnit tai mitä lie totisia höpinöitä

    Aikuisia vai keskenkasvuisia? Katselin Mauno Koivistosta tehtyä dokumenttia. On jokseenkin surullista kuunnella, kuinka lapsellisia maamme johtajat ja valtaa pitävät ovat olleet, ja tuntuvat edelleen sitä olevan. Politiikka kuulostaa olevan aivan vääristä lähtökohdista käsin toteutettua. Oikeuden toteutuminen nykyään tuntuu olevan lähtöisin myös vääristä lähtökohdista, kuten esimerkiksi poliisin nopeusvalvonnan yksi keskeisin ja tärkein tehtävä on tehdä rahaa. Poliittinen kenttä tuntuu olevan kuin suuri hiekkalaatikko, työpaikka tai tavallinen ylä- / ala-asteen luokka. Kun ei olla sinut omien tunteidensa kanssa niin meillä on tarve juonia ja olla toisia vastaan. Jätämme ulkopuolelle, teemme liittoja joitakin vastaan, puhumme pahaa selän takana, annamme sanattomasti luvan jonkun kärsiä, jätämme huomiotta jonkun ajatukset/mielipiteet tai koko olemassaolon. Etsimme helposti vain toisten virheitä ja keskitymme inhimillisten arvojen sijaan ainoastaan kovaan kilpailuun ja kovien arvojen vaalimiseen. Jos kilpailijalla menee huonosti, häntä ei tueta tai auteta. Ja uskokaa pois, tässä kateuden maassa jokaisella niitä kilpailijoita riittää. Puolueet kilpailevat keskenään, mutta myös edustajat keskenään. Sama työpaikoilla, kouluissa, kaveripiireissä, perheissä, harrastuksissa ja ... listaa voisi jatkaa melko tavalla. On valitettavaa kun asioista päättävät ihmiset ovat työpaikallaan vain kilpailemassa paikastaan, vallasta tai jostain muusta. Itse työ unohtuu ja keskitytään aivan vääriin asioihin. Sama on näkyvissä muissakin ryhmissä. Perustehtävä ei voi toteutua, kun tunteet "pakottavat" keskittymään epäolennaisiin asioihin. Työpaikoilla näkyy usein myös sama, kun niitä pieniä juorupiirejä syntyy, niin miesten aloilla sekä naisten kesken, kumpainenkin on koettu ja nähty. Politiikassa on paljon ihmisiä, joilla on tarve olla irti tietyistä tunteistaan. Heille taitaa olla luonteenomaista olla tuntematta hätää, epävarmuutta ja häpeää. Näiden inhimillisten tunteiden läsnäolo on kuitenkin tarpeen, jotta voisi ymmärtää muiden ihmisten vastaavia tunteita ja tehdä heidän elämästään siedettävämpää tai jopa paremman. Rahalla tai menestyksellä mittaaminen on vain yksi mahdollinen ja kapea osa ihmisen hyvinvointia. Hyvin monella ei ole paljoa rahaa tai menestystä senkään vertaa, mutta heidänkin hyvinvointia on erityisen arvokasta vaalia. Kaikille se rahapino tai menestys ei tuo hyvinvointia. Hyvinvoiva ihminen kunnioittaa helpommin kuin laiminlyöty.
  15. Rupes korpeemaan eilen ni piti raapia jotain tekstiä. Kai tätä joksikin terapiaksi voi sanoa, paskan vastaaottamisen valmistautumiseksi.. Hyvä lukija, olit sitten vihreä tai persujen tukija ! Eikö parasta elämässä ole se, kun meitä on moneksi? Sama pätee kaikkiin elämän alueisiin, pitää olla erilaisuutta. Erilaisuus tuo elämän eri puolet näkyviin, niiden pohjalta voimme saada uusia näkökulmia ja kokemuksia rikastuttamaan elämäämme. Idun purijoita tarvitaan vihreiden arvojen nimissä, siinä missä persuja manaamassa maahanmuuttajien huonoa käytöstä peloissaan ja vihapuheita kylväen. Viha kuin myös empatia ovat kumpainenkin tärkeitä tunteita kokea. Idut kuin myös persut ovat meitä itseämme, tärkeä osa kokonaisuutta. Itse asun tässä Malmin lentokentän vieressä ja haluan tuoda yhden täältä käsin näkemäni puolen esille, joka yhdistää ajankohtaisen Hämeentien muutostyön ja Malmin kentän kohtalon toisiinsa. Nyt vihreiden arvojen aikakaudella on paljon halua ja painetta muuttaa asfalttia ja betonia ihmisten hyvinvointia lisääviksi kävely- ja pyöräteiksi, puistoiksi ja viheralueiksi. Kaupunkikuvaamme on siis saatu lisää istutuksia ja hieman väljyyttä, kun se on ensin muokattu pois täyteen rakentamalla. En oikein ymmärrä, miksi meidän on pakko tehdä kaikki nurinkurisesti? Ensin päälystämme luontoa betonilla ja piellä, sitten muutaman kymmenen vuoden kuluttua muutamme niitä takaisin kohti vihreämpää maailmaa. Eikö politiikan pitäisi olla kestävää ja siinä samalla säästäväistä? Suunnitelmissa on siis ahtaa Malmin lentokentän alueelle 24000 asukasta, jolloin luonto muuttuu ruuhkaiseksi kävely- ja pyörätieksi, jossa ei enää sitä pientä omaa rauhaa ole, jonka kenttä ja sen ympäristö tarjoavat vielä minulle ja monelle muulle. Alueen säästäminen luontona olisi luonnon arvojen nostamista taloudellisten arvojen yläpuolelle. Se olisi alueen nykyisten asukkaiden kunnioittamista ja heidän arvostamistaan. Se on myös tulevien sukupolvien arvostamista. Arvona vain taitaa nyt olla raha, jolla ei kuitenkaan kaikkea saa, ei hyvinvointi pelkästään taloudellisista tekijöistä synny. Maksan kalliista asumisesta ja ymmärrän kyllä miksi asuntoja halutaan lisätä kaupunkiimme, mutta. Nyt kun on tehty paska päätös rakentaa kenttä täyteen ja tuhota sen luontoarvo, niin eipä tuota päätöstä enää kukaan perua halua, siinä voi menettää joku rahaa ja vallan tunteen. Onko teistä lukijoista moni kulkenut kevään korvalla Malmin lentokentän ympäri jalan? Siellä on kaunista ja hyvin monimuotoista luontoa ja ajoittain äänimaisema hivelee korvia. Pieni soinen alue, jolla lintujen on hyvä pesiä, täyttyy kevätaamuisin lintujen keväisistä konserteista. On kuin kävelisi sademetsässä. Nyt minulle kerrotaan että joudun luopumaan tästä, koska se lisää kaupunkilaisten hyvinvointia parantamalla asuntotilannetta. En omassa arjessa ehdi ja jaksa lähteä autolla johonkin kaukaiseen metsään valtelemaan ja onko edes mieltä lähteä autolla metsään? Eikö lähiruoka käsitteen voisi laajentaa lähimetsäksi? Se vasta luomua olisi. Minun hyvinvointia tuo alueen täyteen rakentaminen ei lisää. Loputon kaupungin täyttäminen asunnoilla on idioottien ajattelua, se on mahdoton yhtälö. Pian olemme kuin mikä tahansa suurkaupunki, jossa on vain puistoja kaiken kiireen keskellä. Luonnon hyvinvointia lisäävä arvo, jonka myös tutkimukset osoittavat on pian menetetty ja sen ymmärtämisen mahdollisuudet viety pois lähistöltä. Sitä ei saa takaisin, se kuivattu suo ei enää koskaan tule palaamaan, jos se nyt tuhotaan talojen tieltä. Antakaa erilaisuuden kukoistaa lähellä ihmisiä, älkää ajako meitä liiaksi erilleen, se tietää ongelmia. Asettakaa rajoja, siitä terve kasvu syntyy ! Sami Paakkanen
  16. Foorumin kolumnit tai mitä lie totisia höpinöitä

    Millaiset arvot, sellainen elämä ! Eräs hyvä kirjoittaja kirjoitti toisten riistämisestä rikastumisen nimissä. Maistelin hänen kirjansa lausetta melkoisen tovin ja siitä jäi mieleeni kummallisen hyvä olo pitkäksi aikaa. Samaista asiaa ovat muutkin miettineet. En ole yksin kokemassa, että on väärin ottaa toisen omaa. En koe vain yksin syyllisyyttä omasta ahneudestani tai itsekkyydestäni. Rehellisyyden arvo on kovasti vääristymässä, omanikin. Rehellisyyden muuttuessa vähemmän arvokkaaksi, meidän omakuvamme on muuttumassa. On helpompaa kokea oikeudekseen ottaa toisen omaa, kun muutkin tekevät niin ja on minuakin riistetty; "Ollaan tekevinään töitä kun ne on maksavinaan". Monia kokemuksia vääryydestä. Harvoin ne tulevat kuulluiksi. Jos työnantaja ei näe minun hyvinvointia arvokkaana asiana, ei hän osaa pitää siitä huolta. Olen minäkin ollut erilaisten johtajien alaisena, osa hyviä, osa keskinkertaisia ja osa ihan paskoja. Työssäni olen tällä hetkellä onnellinen omastani, mutta näen ja kuulen eri alojen työntekijöiden, ihmisten huonoa kohtelua lähes päivittäin. Ihmisen arvo tuntuu puheissa olevan monesti lähellä nollaa. Hyvinvointia ei mitata millään, pahoinvoinnin mittaamisesta puhumattakaan. Pahoinvoinnin mittaamista jopa paheksutaan, kun olisi johdon mielestä paljon parempi katsoa vain eteen päin ja etsiä niitä hyviä asioita arjesta. On surullista nähdä, kuulla ja olla osana välinpitämätöntä ihmisten kohtelua. Joskus tuo kuulemani paska kohtelu saa helvetin vihaiseksi. Tekisi mieli puolustaa jokaista väärin kohdeltua, joka ei osaa tai kykene puolustamaan syystä tai toisesta itseään. Välillä olen itse kaivannut ymmärretyksi tulemista ja sitä kautta oikeudenmukaista kohtelua. Sitä saatuani, olen ymmärtänyt sen valtavan arvon. Kun on tullut kohdelluksi arvokkaana ihmisenä, se jää mieleen, se jää syvälle sisälle kokemuksena jolle ei löydy vertaista. Ihminen on oman "hengen menettämisen" pelosta valmis heittämään toisen teuraaksi milloin vain. Ne jotka toista väittävät, ovat lähes poikkeuksetta tämän valheen itselleen myös todeksi uskotelleet. Toinen on vain työn tekijä johdolle, ei edes työntekijä. Hän on poistettavissa tekijöiden listalta kovin köykäisesti. Joskus työn tekijän työn tekeminen tehdään niin vaikeaksi, että hänen on pakko sanoutua irti itse, jolloin työnantaja ei edes joudu tekemään näkyvää likaista työtä. Jälleen on yhden johtoportaan kädet pesty saippualla. Yksi firma on niin ovela, että välttää irtisanomiset hajauttamalla työpisteet ympäri maatamme ja kun halutaan päästä jostain "ylimääräisestä" tai vaikeaksi koetusta eroon, hänet siirretään oman kotinsa luota hevon helvettiin töihin ja kun hän ei luonnollisesti ota työtä vastaan niin hän joutuu irtisanoutumaan itse. Rottia sanon minä. Ei mitään rotia touhussa. Ei näin ole oikein kohdella toisia ihmisiä. Meidän arvomaailmamme muuttuu vauhdilla. Aina olemme olleet ja tulemme olemaan itsekkäitä, se on lajin hengissäsäilymisen edellytys tiettyyn pisteeseen saakka. Tyydytämme omia tarpeitamme tavalla tai toisella, mutta sosiaalisina ihmisinä teemme sen toisten avustuksella. Joskus tyydytämme omia tarpeitamme auttamalla toisia, joskus taas riistämällä toisia. Itsekkyys on meissä kaikissä. Oman itsekkyytensä löytäminen ja sen rehellinen näkeminen, voi tehdä tästä paikasta hieman paremman paikan elää. Oppisinpa itse aina näkemään omat virheeni ja vääryyteni ihmisyyttä kohtaan, olisin ehkä hitusen viisaampi rakkaiteni seurassa Hyvää Joulua kaikille
  17. Erotuomarikehitys

    Kausi päätöksessä palloliiton kanssa. Liiton ryhmän kanssa vielä yksi kerta jäljellä, Helsingin piirin ryhmät ovat jo päättyneet. Tuomareilla nyt pieni hetki levätä, ennen kuin uusi kausi vie taas mukanaan. Akatemia alkaa tammikuussa täydellä tohinalla. Puhuimme tovi sitten tulevan kauden suunnitelmista, kun palloliiton isot muutokset astuvat voimaan eli piirit poistuvat. Akatemian toiminta laajenee isomman alueen tuomareita koskevaksi. Samoin tuo liittotason psyykkisen valmennuksen ryhmä avataan laajemmalle tuomarikunnalle. Muutoksia on monella saralla, kuten se että Topias Tuira siirtyy muihin tehtäviin (toki on mukana akatemiassa) ja Antti Munukka ottaa isommin vastuuta erotuomariakatemian toiminnasta. Viime kaudella säännöllinen psyykkisen valmennuksen ryhmä oli akatemiassa tosiaan tarjolla vain R1 ryhmälle, joka oli ns. kovin kärki ja muille R2 ja R3 ryhmille oli vuoden aikana kuusi psyykkisen valmennuksen kertaa tarjolla. Liittotason tuomareille oli mennä kaudella yksi säännöllisesti kokoontuva ryhmä. Suunnitelmat tulevan kauden psyykkisen valmennuksen osalta vielä hieman hautumassa, kun mietimme kenelle haluamme/voimme tarjota psyykkisen valmennuksen ryhmää työkaluksi itsensä kehittämiseksi ja kuinka rajaamme toimintaa. Itse sitoudun kahden ryhmän vetämiseen ja lupauduin vetämään myös muutamaan koulukseen muualle Suomeen ja mahdollisesti Naisten liigan koulutuspäivään, jos haluavat. Alustava suunnitelma on että akatemiaan muodostetaan yksi psyykkisen valmennuksen ryhmä ja liiton tasolle halukkaille yksi ryhmä. Oma harrastustoimintani tämän valmennuksen merkeissä keskittyy nyt palloliiton toiminnan äärelle. Käsipallojoukkueen mukanan olen vielä tämän kauden, mutta muuta en nyt meinaa ottaa työn alle tulevana kesänä. Toki käsipalloliigan erotuomareille olen lupautunut mukaan koulutuspäiville, joita varmaan ensi kaudella olisi pari. Säännöllisiä ryhmiä otan vain kaksi, se on sopivan rentoa itselle. Liikaa ei kannata, ettei harrastus rupea tuntumaan liiaksi työltä. Tällä kaudella oli välillä liikaa, kun useammalle viikolle tuli kolme tapahtumaa. Haku erotuomari akatemiaan päättyy tänään 1.12.2019. Kiinnostusta akatemiaa kohtaan on ja hakijoita piisaa. En ihmettele, akatemia on ollut käsitykseni/kokemukseni mukaan erittäin hyvä paikka kehittyä erotuomarina. Vertaistukea, yhdessä vaikeiden tilanteiden/tulkintojen pohtimista, aktiivisia ja esimerkillisiä kouluttajia, yhteen hiileen puhaltamista, ihmissuhteiden vahvistamista, teknisen osaamisen kehittämistä yms yms. Liiton tasolle siirryttäessä koulutukset ja yhteinen tekeminen vähenevät akatemiaan verrattuna murto osaan. Jos haluaa tähdätä huipulle erotuomarina niin akatemia on todella tarjonnut siihen hyvät puitteet. Itse olen todella iloinen psyykkisessä valmennuksessa olleiden tuomareiden sitoutumisesta tulevaan akatemiaan. Moni psyykkisessä valmennuksessa olleista tuomareista on tulevassa akatemiassa itse kouluttajana tai ryhmän vetäjänä. Ihan loistavaa!! Psyykkinen puoli on siis vahvemmin osana koko akatemian toimintaa. Tunteista puhutaan varmasti enemmän ja siitä tulee osa normaalia käytäntöä. Tunteista puhuminen ja niiden ymmärtäminen on osa tervettä ja toimivaa yhteisöä. Näin pieni väliaika katsaus. Hieman polveilevaa selitystä, mutta näin tämä kausi ja hieman tulevaa..
  18. Erotuomarikehitys

    Terppi kaikille ! Tässä pieni tovi palloliiton erotuomareiden kanssa touhuttu ja ja voin kertoa et hiton mukavaa/mageeta on ollut ! Rakkaudesta lajiin, puolin ja toisin ! Tapasin eilen tuttua, toisen lajin valmentajaa ja jäin hyvien keskustelujemme pohjalta mietimään, kuinka pitkään kestää uudenlaisen puhumiskulttuurin juurtuminen organisaation sisään, siis tässä tapauksessa palloliiton erotuomaritoiminnan sisään? Kun erityisesti tunteiden sävyttämä puhumisen kulttuuri juurtuu osaksi kokonaisuutta, se luo vahvan ja kestävän pohjan kasvulle ja kehitykselle. Työni kautta se juurtuu osaksi palloliiton erotuomaritoimintaa, mutta kuinka pitkään ja paljon työtä se vaatii, jotta se leikkaa läpi koko organisaation ja jää vaikuttamaan sen toimintaan? Nyt kanssani töitä tehneet erotuomarit ovat osaksi jo itse kouluttajia ja he jakavat omaa osaamistaan uusille tulokkaille, jolloin uudet tulokkaat saavat psyykkistä valmennusta automaattisesti kouluttajiensa kautta. Organisaatiossa vaikuttavat varmuudella vielä tukahduttavat voimat, kun avoin puhe ei ole kaikille tuttua, sitä pelätään, ehkä vieroksutaan tai ei oikein osata. Monessa organisaatiossa/seurassa tapahtuu helposti se heikentävä/jarruttava kahtia jako, hyvää ja pahaan, kun joku on mulkku ja toinen hyvä tyyppi. Kun tunteista puhumisesta tulee osa arkea, niin se rikastuttaa ja syventää elämää kaikkinensa, niin organisaation sisällä kuin sen ulkopuolella ja se on myös hyvä lääke purkamaan kahtia jakautumista organisaatioiden sisällä. Viime kaudella tein säännöllisesti töitä yhden ryhmän kanssa ja hieman epäsuorasti kahden muun ryhmän eli 10 aktiivisesti kanssani psyykkailemassa (tapasimme noin kolmen viikon välein, aina 2 h kerralla) sekä sen lisäksi noin 20 osallisena jorinoitani kuulemassa, otteluseurantojen ohessa (noin kerran kuussa) sekä kävin pari kertaa psyykkailemassa heitä. Tämän vuoden työmaa palloliitossa minun osaltani on kaksi eri ryhmää aktiivisesti kanssani psyykkailemassa (parin-kolmen viikon välein) ja sit erikseen noin 20 tuomaria, joita tapaan muutamia kertoja nyt keväällä ja pari syksyllä. Lisäksi kouluttaja/kouluttajat mukana ajoittain tapaamisilla. Ylemmän tason erotuomareita ei ole kovin paljon pääkaupunkiseudulla ja jos ison osan kanssa tulee tehtyä töitä, se luo vahvaa osaamispohjaa psyykkisen puolelle erotuomaritoimintaan. Tämän vaikutus näkyy pitkässä juoksussa kansainväliselle organisaatiolle eli FIFAlle ja meidän tuomareita tulee näkymään varmasti myös isoissa otteluissa. Kehityksellinen aikajänne tähän pääsemiseksi on minun kuvitelmissa melko pitkä, mutta toki yksittäisiä poikkeuksia mahtuu joukkoon.
  19. Miksei meillä hehkuteta?

    Mietin tätä otsikkoa nyt aamusta, kun aivot ovat levänneet. Häpeä puuttuu tekstistä. Sillä on juurensa monessa, kuten tässäkin taitaa.. Emme hehkuta, kun muut pitävät sitä lapsellisena. Kadehtivat tai muuten vain aina muiden onnea ja menestystä halveksuvat ovat omiaan rikkomaan hyvää. Entä jos iloitsemme pienestä asiasta, se myös helposti on aina jonkun mielestä naurettavaa. Eikö juuri tuo pienistä asioista iloitseminen ole se elämän tärkein asia, kyky iloita
  20. Miksei meillä hehkuteta?

    Mä olen tässä pohtinut, miksei meillä hehkuteta hyviä suorituksia riittävästi? Se on aika pientä ja nuoret ja mamut/mamujen muksut osaavat sitä. Joillekin hehkutus on kaiken keskiössä ja se on mielestäni välillä myös ihan överiä ja sillä yritetään paikata paskaa itsetuntoa. Mitä olisi sitten se hyvä hehkuttaminen? Ei paljon eilen Klubi-04 pelissä näkynyt maalin jälkeen iloa. Huoh.. niin ankeeta touhua. En aina ihan ymmärrä, mistä kaikesta johtuu se hehkutuksen puute, mutta osittain se on kateuden luomaa ja osittain pelon. Joskus näkee niitä aikuisia jotka suoraan sanovat ettei pidä kehua, ettei nouse kusi päähän. Se johtuu siitä, että on itse eletty lapsuus kiven alla ja ikinä ei ole saanut mistään kehuja "Ja ihan hyvä on kasvanu". Sit ku ei oikein ymmärretä surra sitä omaa lapsuutta ja sen ankeutta, kun ne kehut ovat puuttuneet niin ei ymmärretä, kuinka helvetin tärkeitä ne on antamaan nostetta itsetunnolle, rohkeutta kasvattaa omaa itsetuntoaan. Kehut eivät kasvata yksin itsetuntoa. Puhuminen omista tunteista kasvattaa. Pelkällä kehumisella saa tosiaan aikaan urpoja, jos ei mitään negatiivista voida ottaa puheeksi laisinkaan. Näitäkin on nähty.. Sitten on se pelko. Pelätään että nousee kusi kupoliin, jos kehutaan ja sit ei kehuta. Sekin varmasti lähtöisin mahdollisen kehujan omasta lapsuudesta ja sen kuivuudesta kehujen suhteen. Ei kehut nouse kupoliin, jos ne kehut on realistisia ja oikeassa paikassa. Ja sit jos ne nousee kupoliin niin voihan sen ottaa puheeksi. Joskus kusi nousee päähän, mutta pikemminkin siitä syystä, että kateelliset suolaavat menestyjää seläntakana minkä ehtivät ja sit menestyvät jättävät kateellisten puheet huomiotta ja heidät koetaan ylimielisinä kusipäinä. Hommassa on eroa, onko kusi kupolissa vai onko kehuminen auttanut itsentunnon nostamisessa ja tuonut rohkeutta puhua omista tunteista ja mielipiteistä ääneen. Tätä teemaa pitää jatkaa, sen verran tässä maassa sakkaa itsetunto porukalla..
  21. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Olipa ihanaa katella peliä eilen. Nyt aamusta on ihan pöllö olo. Maajoukkueemme on nyt kisoissa. Suomi on EM-KISOISSA ! Pieni kyynel vierii poskelle ku tätä maistelee mielessään ja tänne sanoiksi muotoilee. On toi vaan hieno juttu. Uskoa omaan tekemiseen, hyvää johtamista. Ne meni kisoihin ilman mua Joukkueessa on henkeä. Rakkaudesta toista ihmistä kohtaan, siltä se näyttää ja tuntuu En ole vedonlyöjä, mutta työkaverin kanssa löin eilen pullakahvit vetoa, että Suomi voittaa kisoissa helposti ainakin yhden pelin. Hän on toista mieltä. Tuli helpot pullakahvit
  22. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Se sitä, se on nyt sitä
  23. Miksei meillä hehkuteta?

    Ny sitä saa !!!!!!!!!
  24. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Kohta se alkaa !!!!!!!! Jännittää, itkettää ja paskattaa ! Tää on vaan niiiiiiiin siistiä !!
  25. Suomen A-Maajoukkue, yleistä asiaa

    Kohta ollaan kisoissa !!!!!!!
×