Jump to content
eevertton

Avdm

Recommended Posts

Näköjään pakko olla ainakin yksi tuollainen ilmeisen lahjakas, mutta moniongelmainen pelaaja mukana. Duncanista päästiin jo eroon, mites Andyn käy. Yltiöpositiivisesti romantisoidenhan voisi taas kerran luottaa ammattimiehen kykyyn ottaa itseään niskasta kiinni ja toivoa myös rouva fortunan kääntävän selkänsä vaikka puiston toiselle puolelle loukkaantumisasioissa. Tosiasiahan kuitenkin tulee olemaan se, ettei Andy pelaa edes 15 matsia tällä kaudella. Tekee muutaman upean maalin, keskittää näppärien kikkojen päälle muutaman lisää, rikkoo itsensä pari kertaa mitä uskomattomammilla tavoilla ja häipyy ensi kesänä vähin äänin jonnekin Italian tai Hollanin sarjan keskikastin jengiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Taas penkillä, mutta ihmeitä olisi täytynyt tapahtua jotta Andy kentällä olisi nähty. Tasatilanteessa Wigania vastaan kotona kehiin heitetään Valente, se kertonee Shandyn tilanteesta aika paljon.

 

Miksi tässä tilanteessa penkillä ei istu esim. Anichebe?

Moyesilla on nyt hyvin avannut permanentti, johon ei häntä tuntien helposti muutoksia tule. Se, että Naysmith vaihdettiin Valenteen, olisi minun puolestani saanut tapahtua jo ennen ottelua. Vaikka tämä ketju onkin nimetty Hollannin Antille, pitää tässä välissä kysyä: missä on Simon Davies? Häneen verrattuna Van sentään on hyvissä asemissa kun on "jo" penkillä.

 

Ehkäpä toinen, ellei peräti molemmat saa peliaikaa liigacupin väännössä Peterboroughia vastaan. Simon pääsisi kotiin näyttämään kikkaroitaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

People's Forumilta

 

---

during the half time interval.

 

Weir, Davies and Anichebe knocking the ball around together. VDM appeared to be persona nongratis (sp). He was just doing his own thing, at one time having a kick around with the ball boys. Didn't see any interaction between VDM and the others.

 

Certainly adds weight to the rumour the other players have no time for our Dutch mercenary.

----

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

People's Forumilta

 

---

during the half time interval.

 

Weir, Davies and Anichebe knocking the ball around together. VDM appeared to be persona nongratis (sp). He was just doing his own thing, at one time having a kick around with the ball boys. Didn't see any interaction between VDM and the others.

 

Certainly adds weight to the rumour the other players have no time for our Dutch mercenary.

----

Toi on muuten aivan totta. VDM pomputteli ja kikkaili yksin ja Victor, Weir ja Davies ottivat lämpöä ja tatsia keskenään. Tiedä sitten merkitseekö se mitään, mutta sama pisti silmään mullakin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toi on muuten aivan totta. VDM pomputteli ja kikkaili yksin ja Victor, Weir ja Davies ottivat lämpöä ja tatsia keskenään. Tiedä sitten merkitseekö se mitään, mutta sama pisti silmään mullakin.

Monet väittävät nähneensä myös sellaista, että useat muut pelaajat eivät syöttelisi Andylle niissä harvoissa peleissä kun hän nyt sattuu pelaamaan. Pitääpä tarkkailla seuraavan kerran kun Andy tositoimissa nähdään. Lienee seuraava Liigacupin peli?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Shandy oli pelannut täydet minuutit eilisessä ressujen pelissä Sheffield Unitedia vastaan. Seuraava lainaus virallisilta sivuilta:

 

"The Dutchman was a constant thorn in the United defence and he was inches away from scoring himself when he curled a terrific shot around his marker, past the keeper but just wide of the post."

 

Jokohan se pelikunto alkaa pikkuhiljaa löytyä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jaahas,

Andyn piti olla eilen miniderbyssä mukana, mutta miestä ei näkynyt maisemissa. Liekö Moyes säästelee kaveria lauantain Boro-matsiin vai onko kuppi alkanut jälleen maistumaan?

 

Niin, ja miniderby päättyi 2-1 Evertonille. Lee Molineux vaparista ja James Vaughan maalareina. Vaughan oli ollut hyvä raporttien mukaan ja eiköhän nuorukaiselle avaudu näytönpaikkoja kauden aikana ykkösjoukkueessakin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

"Vaughan oli ollut hyvä raporttien mukaan ja eiköhän nuorukaiselle avaudu näytönpaikkoja kauden aikana ykkösjoukkueessakin."

 

No tämähän oli iloinen uutinen, itse kun vielä jostain syystä kuvittelin miehen olevan yhä loukkaantunut. Liigacupin pelissä vaihdosta kentälle?

 

e: Ohops, anteeksi offtopic.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

http://www.evertonfc.com/news/archive/van-the-man-for-reserves.html

 

Andy on tänään siis ressujen kokoonpanossa Blackburnia vastaan. Lauantaina voisi odottaa jo vähän isompaa roolia ykkösjoukkueessa. Keskikentälle tarvitaan lisää luovuutta, jotta ei hakata koko peliä päätä Bladesin puolustusmuuriin. Lauantaina on pakko ottaa voitto tai alkaa usko mennä. Seuraavien viikkojen Lontoon vierailut eivät todennäköisesti paljon pistepussia lihota...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Taitaa olla Geordeilla rahat loppu...luin jostain viime kaudella että heillä olisi velkaa n. £90M. Tuon päälle vielä älytön palkkabudjetti ja jos tippuvat divariin, niin edessä saattaa hyvinkin olla pitkä taival alasarjoissa tyyliin Leeds.

 

Taloudellisesta epätoivosta kertoo se, että Sheppard ei siirtänyt lauantain matsia sunnuntaille tv-rahojen takia, vaikka he pelasivat torstai-iltana Palermossa. Surkuhupaiseksi tämän kaiken teki se, että Roeder valitti järjettömästä ottelu-ohjelmasta, vaikka syypää tähän oli oma pomonsa eikä kukaan muu.

 

No, nousihan Evertonkin kohtuusijoille viime kauden katastrofialusta huolimatta. Ja ehkäpä mahdollinen uusi omistaja rahoittaisi Sheedyn märän päiväunen...vaikea vain nähdä miten kukaan haluaisi tuhlata rahojaan Newcastleen sijoitusmielessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×