Jump to content
Sign in to follow this  
giggs

mikä olisi pahinta? (pelaajakaupoista)

Recommended Posts

Tulipa mieleeni tossa Teamtalkin sivuja selatessai, että mikäpä voisi olla pahin tai joukko pahimpia pelaajakauppoja, millä joukkuetta voisi "vahvistaa"?

 

Teamtalk nimittäin väitti siinä, että saksan maajoukkueessa esiintynyt ja joskus parhaimpina vuosinaan ihan OK maalivahti Oliver Khan (ihan tahallani kirjoitin nimen noin) olisi jostain syystä tulossa Manchester Unitediin. Toivon todellakin, että uutisessa on perää vain Manchester ja joukkueena sittenkin Citeh.

 

Oliver, vaikkakin joskus tosiaan ollut hyvä maalivahti, alkaa edustaa uransa ehtoopuolta. Hän ei mielestäni ole taidoiltaan tällä hetkellä sen kummempi David Seaman (siis Cityn Seaman, ei Arsen :roll: ). Meillä tietääkseni ja ymmärtääkseni on kaksi erinomaista maalivahtia, enkä pitäisi tätä 34-vuotiasta teutonia vahvistuksena.

 

Ja toistaiseksi saksasta olemme enemmän saaneet murhetta, eikä yksi kisavoitto sitä helpota.

 

Vaikka en olekaan mikään iso Alan Smithin fani (ja muistuttakaa minua, jos joskus miestä kehun), on Oliver Kahn ehkä isompi inhon kohteeni. Tämä ehkä siksi, että istuessani katsomassa Bayernin voitonjuhlia Barcelonan keväässä 85 minuutin kohdalla, ei heistä paistanut läpi mikään muu kuin arroganssi ja varma voitto. Onneksi voitto ei heille jäänyt, vaikka ylimielisyys jäi.

 

Joku muu kenties haluaisi nähdä meillä uransa ehtoopuolella olevan maalivahdin, itse en välttämättä uhraisi liigapisteitä moiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kahn olisi ManU:lle kyllä tällä hetkellä yksi huonoimpia hankintoja. Jos Kahn tulisi, vähintäänkin toinen meidän hyvistä maalivahdeista lähtisi. Toisekseen Howard pelasi loistavan kauden. Hän oli ykkösmaalivahti viime kaudella, on ykkösmaalivahti tällä hetkellä ja todellakin on ykkösmaalivahti myös jatkossa. Kahnilla on pelivuosia jäljellä enää muutama eikä hän ole enää takavuosien tasolla, tällä hetkellä Howardkin on mielestäni parempi.

 

Ainoa hyvä asia mitä olen Kahnista kuullut on, että hän haluaa olla ykkösmaalivahti Saksan kisoissa 2006. Tästä päätellen "Olli" haluaa olla huippukunnossa tällöin. Jotenkin vaan kuitenkin tuntuu, että maalilla aloittaa joku muu kuin Kahn.

 

Itse kun kyseisen United huhun ensimmäisen kerran näin kolmosen nettisivuilla en todellakaan tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa. Uransa ehtoopuolella oleva Kahn ManU:un jossa on jo Howard, mistä te näitä juttuja revitte? :lol:

 

Tähän loppuun kun vielä saisi videon taannoisesta mestareiden liiga ottelusta Bayern-Real Madrid :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×