Jump to content
Antiko

Juventukseen liitetyt pelaajat

Recommended Posts

Vielä yksi vahvistus puolustukseen

 

Dario Knezevic loukkasi sitten polvensa (kai sen saman uudelleen), joten itse uskon, että Juve käy vielä ostoksilla heti Champions liiga karsintojen jälkeen. Jos ja kun niistä on jatkoon päästy.

 

Alunperin ajattelin, että Juve kalastaisi vielä yhden keskikenttämiehen tyyliin Stankovic, mutta nyt katseeni kääntyy kyllä puolustajaan ja nimen omaan pakkiin. Hyvä idea voisi olla Almironin vaihtaminen Violojen kanssa Pasqualiin, sillä kummankin ura on pysähtynyt edustamissaan seuroissa.

 

Pasqual oli vielä vuosi kaksi sitten suuri tulevaisuuden lupaus mutta viime vuonna peliaika oli tiukemmassa. Muitakin puolustajia tietysti löytyy kuten esimerkiksi toppari Matteo Ferrari on yhä kai ilman sopimusta ja odottelee hyvää tarjousta Romaa suuremmalta seuralta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsekkin en näkisi Van Persietä parhaimpana vaihtoehtona vas.laidalle, juuri tämän puolustuspään pelaamisen takia. Pavel raataa kentällä suurella säteellä auttaen puolustusta ja hyökkäystä. Sopivin korvaaja olisi mielestäni Schweinsteiger tai Rakitic, jotka ovat aika lailla Nedvedin kaltaisia pelaajia.

Diegon paikka taas ei kuulu laidalle, vaan 10. paikalle ja VDV siis nähtävästi menee Realiin...

En ollutkaan sijoittamassa Diegoa laidalle.. vaan lähinnä VDVtä tai jotain muuta keskikenttä/laituri pelaajaa.:blink: Bastian oisi hyvä korvaaja Neddylle, mutta ehkä kumminkin haluaisin jonkun teknisen taiturin sinne, vaikka niiltä ei paljoa puolustus intoa löydykkään.. Quaresma!:hug:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ollutkaan sijoittamassa Diegoa laidalle.. vaan lähinnä VDVtä tai jotain muuta keskikenttä/laituri pelaajaa.:blink: Bastian oisi hyvä korvaaja Neddylle, mutta ehkä kumminkin haluaisin jonkun teknisen taiturin sinne, vaikka niiltä ei paljoa puolustus intoa löydykkään.. Quaresma!:hug:

Okei :D, VDV:n tulo vaan voidaan unohtaa sillä hänen Real sopparinsa julkistettiin tänään... Quaresmasta en tiiä olisiko Neddylle korvaajaa, vaikka taitava kaveri onkin kyseessä, taitaa pojalla olla korvien välissä hieman vikaa :rolleyes_ani: Ja muutenkin pidän Bastiania taitavampana kuin Quaresmaa kaikilla osaalueilla paitsi sitten kikkailussa ja pallon kuljetuksessa. Ja näistä korvaajista vielä, Tuttosport kirjoittaa, että Juve olisi "kiinnostunut" juuri Ivan Rakiticistä. Hän olisi myös mainio korvaaja ja ikääkin vasta 21, jos oikein muistan :D

 

http://www.tuttosport.com/sportnetwork/

 

Aina niin luotettava goal taas kirjoittaa Juven tekevän liikkeensä juuri Schweinnsteigerista, mutta jos se kauppa ei toteutuisi hankkisi Juve sitten Rakiticin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä Bastian olisi loistava korvaaja Neddylle. Ja niin olisi myös Rakitic.. Mutta Quaresma tuosi sitä kuuluisaa näyttävää tekniikkaa Juveen. Vaikka siitä ei aina hyötyä olekkaan joukkueelle vaan lähinnä yleisölle..;) Mutta tosiasia on että joku on saatava jo tälle kaudelle! Ja se ei saa olla mikään Van persie..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bastian juveen. Siinä on puhdas laituri ja kahden suunnan pelaaja. Rakiticia en millään näkisi laidalla. Hän on enemmänki keskikentän keskellä tai oikeastaan 10-paikalla. Van persie taas kärki = Ei käyttöä. Quaresma, Tekninen kaveri, mutta ei puolustus intoa ja lasinilkka enemmänki :hug:

 

Bastian Juveen tällä kaudella niin ilosia ollaan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juu, Bastian Juveen, samaa mieltä täälläkin. Mies oli aivan maaginen EM-kisoissa, mahtavat nousut ja mikä työmoraali! Tuosta miehestä näkisin mielelläni tulevan Juven keskikentän pilarin seuraavaksi 15 vuodeksi.:D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Almiron Fiorentinaan - Manninger Juventukseen

 

Vihdoin päästin irti yhdestä flopista Sergio Almiron siirtyi Fiorentinaan vuoden lainasopimuksella, jolla Juventus saa arvioiden mukaan puoli miljoona euroa. Fiorentina saa samalla option hankkia puolet pelaajan pelioikeuksista vuoden kuluttua.

http://www.channel4.com/sport/football_italia/aug5i.html

 

 

Itävaltalainen maalivahti Alex Manninger liittyi Juventukseen. Hän on 31 vuotias maalivahti joka on pelannut mm Arsenalissa. Viimeksi hän edusti Siena, ennen sitä hän pelasi myös Red Bull Salzburg. Tämä siirto yllätti minua, koska Antonio Chimenti juuri liittyi Juventukseen!

http://www.channel4.com/sport/football_italia/aug5f.html

 

Posted Image

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vihdoin päästin irti yhdestä flopista Sergio Almiron siirtyi Fiorentinaan vuoden lainasopimuksella, jolla Juventus saa arvioiden mukaan puoli miljoona euroa. Fiorentina saa samalla option hankkia puolet pelaajan pelioikeuksista vuoden kuluttua.

http://www.channel4.com/sport/football_italia/aug5i.html

 

 

Itävaltalainen maalivahti Alex Manninger liittyi Juventukseen. Hän on 31 vuotias maalivahti joka on pelannut mm Arsenalissa. Viimeksi hän edusti Siena, ennen sitä hän pelasi myös Red Bull Salzburg. Tämä siirto yllätti minua, koska Antonio Chimenti juuri liittyi Juventukseen!

http://www.channel4.com/sport/football_italia/aug5f.html

 

Posted Image

Aivan loistavia uutisia molemmat. Almiron oli outo veto alunperinkin, josta ei varmasti löydy Ranierin puumerkkiä (kuten ei Tiagon sopparistikaan). Onneksi Ranierin tulon myötä noihin hankintoihinkin on tullut edes jotain tolkkua.

 

Manninger on pelannut hyvin Sienassa, joten Juvella täytyi olla todella hyvät suhteet sinne päin, jotta pelaajan saivat. Juvella on nyt neljä molaria (Gigì, Chimenti, Belardi ja Manninger), joten jonkun uskoisin putoavan vielä pois, siis Belardin. Tai sitten Buffonin selkä on luultua huonommassa kunnossa ja Juve pelaa todella varman päälle. Voi myös olla, että Chimenti on osoittautunut odotettua kesymmäksi koppariksi (hänhän on vain vuokralla) ja Manninger otettiin, kun tuli tilaisuus. - Hieman sekavalta vaikuttaa.

 

Odottaisin myös, että Almironin myötä Fiorentinasta olisi tullut joku pelaaja vaihdossa (Pasqual), mutta onhan tässä vielä aikaa. Manninger-diili oli hyvä myös Topi Jaakolan osalta, sillä hänellä on taas paremmat mahdollisuudet ottaa ykköstorjujan paikka Sienassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Manningerin tulo oli loisto juttu, sillä jotenkin ei 100% luottoa Chimentiin ollut. Alexanderiin taas on ainakin viime kauden otteiden perusteella :blink:, toivottavasti jatkuvat ainakin niissä matseissa missä pääsee pelaamaan. Toivotaan kuitenkin, että Buffon pelaisi mahdollisimman paljon :D

 

Eikös muuten Almiron laitettu vain lainalle Violaan? :rolleyes_ani:

 

Sitten hieman tuoreempia uutisia, sillä Juve jahtaa Chelsean "hylkiötä"; Branislav Ivanovicia. Kyseinen herra pelaa siis keskuspuolustajana, mutta ei sinisissä ole saanut peliaikaa. Kyseinen kauppa olisi hyvä sillä Ivanovicin hinta olisi kait vain 5m€, joten :thumbsup1: tälle kaupalle

 

http://www.channel4.com/sport/football_italia/aug6e.html

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä juttua siitä Rakiticin 'mahdollisesta' siirrosta:

http://www.goal.com/en/Articolo.aspx?ContenutoId=809945

 

Olis kyllä loistava hankinta jos tulis.:hug:

Näitä goalin luotettavia uutisia :lol:, mutta toivotaan, että edes joku niistä hyvistä kaupoista tapahtuisi. Tämä olisi yksi niistä :blink:

 

Sissoko sitten kasvattanut soppariaan aina vuoteen 2013 asti, hyvä hyvä :thumbsup1:

 

http://www.juventus.com/site/eng/NEWS_newsseriea_42B1AAFAB0184190850743B17474FFD6.asp

Share this post


Link to post
Share on other sites

Manningerin tulo on hyvä juttu, jos ja kun Gigi joutuu missaamaan joitakin matseja. On Manninger kuitenkin ihan eri tason veska kuin Chimenti tai Belardi. Keskikentälle kaipailisin ite eniten "uutta" Nedvediä (tosin eihän Nedvediä voi korvata!) Keskikentän keskusta vaikuttais olevan kutakuinkin kunnossa, ainakin työjuhtia riittää. Niinpä EM-kisoissa loistanut Bastian Schweinsteiger olis nappihankinta laituriksi. Rakitic olis myös ok, mutta Bastian mielestäni osuvampi hankinta. Rakitic taitaa myös viihtyä paremmin keskellä... Quaresma toki on taitava, mutta Juvessa tarvitaan myös kovaa työmoraalia. Edellinen "prinsessa" Tiago mielessä ei tuo Quaresma oikein nappais. :icon_lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt näyttäisi siltä, että Tiagosta luovutaan viimein :thumbsup1:, sillä Newcastle on tehnyt tarjouksen, jonka Juve olisi jo hyväksynyt, kuten myös Tiago itse??

 

http://www.channel4.com/sport/football_italia/aug13i.html

 

Saa nähdä hankitaanko Tiagon tilalle uutta namaa :rolleyes_ani:. Aquilani ois ihan kiva, kuten myös Hamsik :blink:, kyseisiä herroja on vain vaikea saada kilpailevista joukkueista :wallbang:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiago Valioliigassa? :blind: Oudohko ajatus, mutta menihän sinne Giovanikin...mikäs siinä, jos kaikki osalliset on edes osapuilleen tyytyväisiä. Vähänhän se tyyriinpuoleinen penkinlämmitin on.

 

Schweinsteigerista ja Rakiticista ottaisin mielummin Bastianin. Vaikka Rakitic onkin enemmän oma suosikki ja siinä mielessä toki olisi hieno nähdä se Juve-paidassa, mutta mielestäni Bastian sopisi kuitenkin paremmin Juveen, koska se on valmiimpi paketti. Kaivoin ja luin tovi sitten tästä samaisesta ketjusta Rakitic-pohdintani talven siirtoikkunan ajalta, ja edelleen olen siitä samaa mieltä - kiinnostava, lupaava ja lahjakas pelaaja, mutta tahdon lisänäyttöjä siitä, että se pysyy edes pitämään tasonsa tai mielummin vielä parantamaan sitä. Kun se tosiaan vielä kaudella 2006-07 pelasi Baselissa ja, kaikki kunnia nyt toki Sveitsin liigalle, viime kausi siis oli vasta Rakiticin ensimmäinen kovatasoisessa sarjassa. Ja se viime kausi oli ajoittain aika ailahtelevainen. Lisää kasvua siis Schalkessa ennen kun lähtee suurempiin ympyröihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiago Valioliigassa? :blind: Oudohko ajatus, mutta menihän sinne Giovanikin...mikäs siinä, jos kaikki osalliset on edes osapuilleen tyytyväisiä. Vähänhän se tyyriinpuoleinen penkinlämmitin on.

 

 

Onhan Tiago jo pelannutkin valjussa. Ennen Juventusta pallotteli chelskissä:howler:

Share this post


Link to post
Share on other sites

On kyllä vaikea nähdä Tiagon pärjäävan liigassa jossa vaan juostaan ja sitten juostaan vähän lisää... No toivon miehelle kuitenkin parempia päiviä, koska potentiaaaliahan äijässä varmasti on.

 

Schweinsteiger ja joku hyvä nouseva laitapakki (Grosso!!!) niin eiköhän se ole siinä. Ei tarttis ostaa tai myydä ketään moneen vuoteen vaan Juve voisi rauhassa hitsautua maailman ykkösjoukkueeksi!:mrgreen:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Diego

 

Calciomercato.comin mukaan Juve olisi tekemässä 20M€ tarjousta Werder Bremenin Diegosta :D. Juve on saamassa 30M€ pääsystä herkkusieni-liigaan, josta Ranieri on aikeissa käyttää osan pelaajien hankintoihin. Diego voi olla helpommin saatavilla kun esim: Aquilani tai Hamsik, lisäksi Diego on parempi :blink:... Parantuisi keskikentän keskustan pelinrakentelu kertaheitolla Diegon tullessa

 

goalin linnki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka Diego on hyvä tosi tekninen keskikenttämies, niin en oo silti ihan varma haluanko äijää Juveen. Saattaa olla että keskikentän box to box peli kusisi pahemman kerran kun joukkoon osuisi yksikin sooloilija ja joukkueen suurin vahvuus eli joukkuepeli kärsisi pahasti. Toisaalta tietenkin tarjoilu kärjille paranisi varmasti... hmmm, nää on pahoja....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alan pikkuhiljaa olla Diegon siirron kannalla. Juven pelistä katosi kokonaan idea Artmediaa vastaan, kun Kapteeni otettiin pois kentältä. No olihan peli jo ratkennut siinä vaiheessa, mutta kuitenkin. Van der Vaart meni jo pilkkahinnalla Realiin niin kyllä Diego vois vuorostaan tulla Juveen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suurin kysymys liittyen Diegon siirtymiseen löytyy mielestäni sopivan pelipaikan löytymisestä. Eilisessä pelissä Milania vastaan keskikentällä oli Nedved-Momo-Poulsen ja käsittääkseni näiden yläpuolella Tiago. Kolme ensimmäistä maalia tuli laidoilta, nimeomaan oikealta laidalta, jossa normaalisti Camo olisi ollut jeesaamassa. Nyt kun tukittiin keskustaa kolmen pelaajan voimin, ei laidoille löytynyt apua. Myönnettäköön että Grygeran surkeat otteet eilen edesauttoivat ensimmäisten maalien syntyä.

 

Tosiasia kuitenkin on, ettei Ranierin kokoonpanoon mahdu Diegon kaltaista pelaajaa kärkien taakse, eikä Diegon vuoksi voi uhrata keskikentän keskustasta toista kaksikosta Momo-Poulsen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis Diegon sijoittaminen joko Camoranesin tai Nedvedin paikalle, joka taas tulisi syömään todella paljon peliaikaa Giovincolta, jota taas en halua nähdä.

 

Eikä keskikenttä todellakaan ole se alue jota pitäisi vahvistaa vain sen takia että iso nimi olisi ehkä vapailla markkinoilla. Puolustukseen tarvitaan ehdottomasti ainakin yksi oikeasti hyvä kahden suunnan laitapakki. Tämän hetken ykkösvaihtoehdot Grygera ja Molinaro eivät koveta millään asteella. De Ceglie haastanee Molinaron vasemmalla, mutta oikealle ei kunnon kirittäjää löydy. Brazzo pystyy siellä pelaamaan, mutta eihän kaveri nyt mikään loistokas siellä ole.

 

Chiellinin loukkaantuminen tuo kysymysmerkin myös keskelle, kun joudutaan menemään kauden alku Legro-Mellberg kaksikolla. Minkäänlaisia loukkaantumisia ei saisi tulla, koska kolmantena topparina häärääkin Knezevic.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Grosso olis se "loistava" hankinta. Grosso olis juuri sopiva hyökkäävä laitapakki, joka tois uuden ulottuvuuden Juven hyökkäykseen, samalla kun puolustaminen hoituis. Tosin ei se Schweinsteiger ois edelleenkään huono vaihtoehto... Aiemmin tykkäsin Diegosta, kaveri on edelleen hyvä, mutta ei välttämättä sitä mitä Juve kaipaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Diego

 

Diegon ottaisin Juventukseen milloin tahansa! Mies on 23 vuotias ja kuuluu nyt jo maailman eliittiin. Eikä Nedved tai Camo tule pelaamaan enää 1-3 kautta pidempää (,mutta tietenkin toivon että pelaisivat). Diego antaisi taidoillaan myös aivan uusia mahdollisuuksia erinlaisiin taktiikoihin. Kaveri on pystyy viemään ja pitämään pallo. Hän pystyy ratkaiseviin syöttöihin ja tarvittaessa myös tärkeisiin maaleihin. Jos Secco saa tämän Brasilian ihmeen Mustavalkoisiin, niin minä olen valmis antamaan tämän kaikki toheloinnit anteeksi!

 

Brazzoa minä pidän ehdottomasti Juven varmaotteisimpana pelaajana (Gigin jälkeen tietenkin). Paikalla kuin paikalla mies pystyy aina pitämään oman tasonsa. Brazzo ei turhaannu niin kuin Pavel, eikä hänelle tule minkäänlaisia katastrofi suorituksi joihin Molinarolla on silloin tällöin taipumus.

 

Nyt kun Chiellini on poissa niin lähtisin kyllä siitä että Brazzo aloittaa laitapakkina ja Legro-Mellberg keskellä. Molinaro-Grygera kaksikosta sitten toinen pakki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pablo Zabaleta

 

Netissä liikkunut huhua, että Juve olisi hankkimassa Tiagon tilalle (hän tod.näk lähtee Englantiin ja tarkemmin Evertoniin) Argentiinalaista Pablo Zabaletaa. Tällä hetkellä hän edustaa, RCD Espanyolia. Wikipedian mukaan hän pelaa keskikentällä , joko keskustassa tai sitten oikeassa-laidassa, hän pystyy kuulemma pelaamaan pakkiakin, mutta viihtyy paremmin keskikentällä. Oisko kenelläkään enempää tietoa tästä 23v gauchosta? :blink:

 

calciomercaton linkki

 

goalin linkki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juveen on linkitetty pelaajia moneen lähtöön viime päivinä; mm. vanha tuttu Stephen Appiah on linkitetty vahvasti Juveen, ainakin hän itse tahtoisi paluuta valkomustiin. Tällä hetkellähän Appiah pelaa Turkin liigan Fenerbachessa... Itse en näe siirrolle juurikaan tarvetta sillä näitä "sotureita" keskikentällä jo riittää, vaikkakin Appiah on hyvä sellainen.

 

http://www.channel4.com/sport/football_italia/aug21h.html

 

Aquilani on pysynyt myös sitkeästi huhuissa. Vecchiasignora.comissa ollaankin patisteltu seurajohtoa hankkimaan Alberto Romasta, jonne hän ei vieläkään ole tehnyt jatkosopparia. Toivottavasti nyt sitten saataisiin hänet :greed:

 

http://www.goal.com/en/Articolo.aspx?ContenutoId=828605

 

Myös parista tuntemattomasta ranskiksesta ollaan kiinnostuttu; Ligue 1:ssa tahkovassa Grenoblessa scouttiemme silmään on pistänyt 19v Sofiane Feghouli, jota on ehditty jo tituleerata Zidaneksi, ei kuitenkaan ihan niin hyvä :blink:, Interkin on kiinnostunut Ferghoulista :teeth:. Myös 19v Frederic Nimanista ollaan kiinnostuneita, häntä taas on tituleerattu uudeksi Adebayoriksi, tiedä sitten pitääkö paikkaansa :rolleyes_ani:

 

http://www.goal.com/en/Articolo.aspx?ContenutoId=826035

http://www.calciomercato.com/index.php?c=46&a=92247

 

Tiago, josta seura tällä hetkellä haluaisi kovasti eroon, ei suostu lähtemään seurasta sitten millään. Hän kieltäytyi siirrosta Evertoniin palkka-asioiden takia. Ennen tätä häntä on tyrkytetty mm. Atleticoon, Newcastleen, Portoon... Toivottavasti päästäisiin pian eroon tästä "flopista" :D

 

http://www.calciomercato.com/index.php?c=46&a=92527

http://www.goal.com/en/Articolo.aspx?ContenutoId=828649

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×