Jump to content
Sign in to follow this  
peku

Siirtohuhut (ManUtd)

Recommended Posts

Aika paljon kannattajat tuntuvat luottavan Kagawaan, mutta eihän tuo välttämättä mikään instant hit ole. Totuttelu saattaa ottaa aikansa vaikka laadukkaasta pelaajasta onkin kyse. Kovin ohuelta tuo Manun yläkerta vaikuttaa, jos nyt vertaa vaikka Cityyn ja Chelseaan. Kagawa toki saattaa tilannetta hieman parantaa, mutta jotenkin on se fiilis, ettei Unitedin keskikentän maalintekopotentiaali oli kahden pahimman kilpailijan tasolla. Laitojen ja hyökkäyksen osalta se lienee lähellä samaa tasoa kuin Cityllä ja Chelsealla, mutta sitten materiaalin syvyys ei ole ihan samaa luokkaa. Ainakin noin paperilla. Hieman ihmetyttäisi jos tätä hyökkäävää osastoa ei vahvisteta jollain profiilihankinnalla. Alkaa jo hieman näyttämään toivotaan toivotaan -meiningiltä, jota on totuttu näkemään lähinnä Arsenalilta. Kysymysmerkkejä on useampia, toki saattaa olla että nuo iskevät jauhot suuhun meikäläisen kaltaiselle skeptikolle. Mutta toki muitakin skenaarioita on.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Van Persien tapaus on mielenkiintoinen. Periaatteessa ymmärrän uuden huippukärjen hankinnan Berban lähtiessä. Mutta RVP on sen verran kova kaveri, että Fergiellä luulisi olevan hänelle mietittynä lähes varma avauksen paikka. Miten RVP, Rooney ja Kagawa mahtuvat samaan aikaan avaukseen? Ja mikä tulee olemaan Welbeckin rooli?

RVP

Kagawa-Rooney-Nani

Näinhän se kyllä onnistuisi. Uskoisin myös että välttämättä Kagawa ei ainakaan alussa pelaa niin paljon, vaan miehen annetaan sopeutua rauhassa. Welbeck pystyy myös pelaamaan laidalla, joten en usko senkään olevan ongelma. Kausi on kuitenkin pitkä ja jos esim Rooney sattuisi loukkaantumaan niin toinen tosi kova maalintekijä olisi silloin joukkueessa hyvä olla. Tulee mieleen vanhat hyvät ajat kun hyökkäyksessä pyöriteltiin Yorkea, Colea, Teddyä ja Olea. Jos yksi oli pois, niin eipä paljon tuntunut.

Odotellaanhan rauhassa, pitkä matka kaverin signaukseen vielä on..

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kovin ohuelta tuo Manun yläkerta vaikuttaa, jos nyt vertaa vaikka Cityyn ja Chelseaan. Laitojen ja hyökkäyksen osalta se lienee lähellä samaa tasoa kuin Cityllä ja Chelsealla, mutta sitten materiaalin syvyys ei ole ihan samaa luokkaa. Ainakin noin paperilla.

Jos nyt katsoo noita "pahimpien" vastustajien hyökkäyspään kalustoa niin jotakuinkin tältä se näyttää:

Chelsea: Torres, Sturridge, Mata, Malouda, Hazard, Marin, Lukaku, Oscar(?). Näistä Torres ja Lukaku taitaa olla sellasia varsinaisia hyökkäyspään "keihäänkärkiä".

City: Agüero, Tevez, Dzeko, Balotelli, Nasri, Silva, Johnson, Milner(?).

United: Rooney, Welbeck, Chicharito, Berbatov, Valencia, Young, Nani, Kagawa, Macheda(?).

Mielestäni Unitedin hyökkäyspää on vähintäänkin Chelsean tasoa, ellei jopa lontoolaisia edellä. Cityllä on noita kärkimiehiksi soveltuvia maaliruiskuja sitten hiukan Unitedia enemmän, mutta varsinaisia laitamenijöitä ei sitten löydy sitten juuri ollenkaan, vaikka esimerkiksi Balotelli ja Agüero voivat pelata useammalkin paikalla hyökkäyspäässä. Mielestäni sitä syvyyttä kyllä Unitedista löytyy tuolta hyökkäyspäästä Kagawan tulon jälkeen melko hyvin. Ehkä se ongelmakohta on nyt tuo Berbatov, sillä miehelle kun ei tuntunut viimekään kaudella käyttöä löytyvän niin uskoisin tulevalla kaudella tarpeen olevan vieläkin vähäisempi. Pre-season ottelussa Etelä-Afrikassa Berbatoviahan koitettiin peluuttaa kahden hyökkääjän alapuolella, mikä toimi mielestäni varsin hyvin kyseisessä pelissa. Kyllähän esimerkiksi eräs van Persie toki toisi sitä kaivattua leveyttä/syvyyttä Unitedin hyökkäyspäähän, mutta onko järkeä tehdä se Chichariton ja Welbeckin kustannuksella ja varsinkaan niiden kustannusten nojalla mitkä hollantilaisen hankkimiseen todennäköisesti menisi...

Share this post

Link to post
Share on other sites

J

United: Rooney, Welbeck, Chicharito, Berbatov, Valencia, Young, Nani, Kagawa, Macheda(?).

Kyllähän esimerkiksi eräs van Persie toki toisi sitä kaivattua leveyttä/syvyyttä Unitedin hyökkäyspäähän, mutta onko järkeä tehdä se Chichariton ja Welbeckin kustannuksella ja varsinkaan niiden kustannusten nojalla mitkä hollantilaisen hankkimiseen todennäköisesti menisi...

Chichariton ominaisuudet tulevat ylivoimaisesti parhaiten esiin vaihtomiehen roolissa, tai kovissa otteluissa jossa vastustaja pelaa korkealla linjalla. Suurin osa Unitedin kauden otteluista ovat kuitenkin sellaisia, jossa varsinkin toisella puoliskolla vastustaja on melko tiukassa sumpussa boksissa, ja maaleja olisi silti vain tehtävä. Näissä tilanteissa Van Persie on mielestäni huikeasti Welbeckia sekä Chicharitoa edellä.

Persien tulo tietäisi myöskin varmasti Berbatovin lähtöä. Ja nyt kaikki ne nostakaas käsi reippaasti pystyyn, jotka uskovat että Machedasta saadaan maailmanluokan kärki? Kyllähän se voi tuossa mukana roikkua hätävarana, mutta oikeaa käyttöä ei miehelle ole.

Van Persien saapuminen sattuisi eniten juuri Welbeckiin, mutta mielestäni avauspaikka kärjessä pitää antaa parhaimmalle pelaajalle, ei sille kuka on mahdollisesti paras viiden vuoden päästä. Kyllä sieltä kauden mittaan myös Welbeckille minuutteja löytyisi, varsinkin jos joukkueen loukkaantumishistoria toistaa vähääkään viime kautta. Suurimpana miinuksena pitäisin tuota Van Persien loukkaantumishistoriaa, sillä oliko viime kausi vain hyvää tuuria normaalin saikuttelun välissä?

Taloudellisesta uhkasta en olisi niin huolissaan; jos mieheen ei oikeasti olisi varoja ja hankinta tehtäisiin tulevaisuuden hankintojen kustannuksella, ei tapausta käsiteltäisi lainkaan julkisuudessa.

Joten tervetuloa vain hollantilaiselle minun puolestani, mutta en kuitenkaan ole pätkääkään harmissani jos jää tulematta. Win-win - tilanne siis.

Ja vielä pienenä muistutuksena kaikille epäilijöille, voitte vain kuvitella mitä Arsenalille olisi viime kaudella käynyt ilman näitä maaleja. Ajatusleikkiä voi jatkaa kuvittelemalla noihin tilanteisiin tilalle Welbeckin, ja miettiä kuinka monta maalia silloin videolla nähtäisiin. Varovaisesti uskaltaisin veikata 15-20 väliin. Se tarkoittaa tiukoissa otteluissa aika montaa lisäpistettä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Se minkä vuoksi itse ottaisin Van Persien mielellään jengiin on nimenomaan maalinteko. Berbatov on hyvä pelaaja, mutta ei varsinainen maaliruisku, joka tulisi esimerkiksi vaihtopenkiltä tekemään sen tarvittavan maalin. Welbeckkiä taas itse alkaisin siirtämään enemmän laidalle, sillä maali per viisi huippupaikkaa ei itseäni miellytä. On hyvä ja taitava, mutta ei kliininen viimeistelijä. En sitten tiedä mitä treeneissä tapahtuu, että onko sieltä kuitenkin tulossa sitä jotain myös peleihin?

Chicarito taitaa olla se vaihtopelaaja/rotaatio mies. Siinä mielessä meillä ei ole kärkeen kuin Rooney, joka ratkoo pelejä. Ja ei hänkään kaikkia otteluita pysty pelaamaan. Toki voi olla, että Sir Alex pelaa vain tätä mediapeliä, mutta viime vuoden UCL pettymys varmasti kolkuttaa takaraivossa. Näkisin joukkueessa tilaa neljälle huippuhyökkääjälle. (Rooney, Welbeck, Chica, Van Persie?) Nämä olisivat eri tyyppisiä ja osa pystyy pelaamaan myös muilla pelipaikoilla.

Kagawalta en itse odota urotekoja vielä tulevalla kaudella. Luultavasti syyskausi menee vaihtopelaajan roolissa ja tuntumaa hakiessa. Van Persie puolestaan on valioliigan jo tunteva.

Ja Machedalla ei oikeasti tee yhtään mitään. Jos peliaikaa ei heru edes lainakomennuksilla, niin miten sitä voisi löytyä Unitedista?

Share this post

Link to post
Share on other sites

Se minkä vuoksi itse ottaisin Van Persien mielellään jengiin on nimenomaan maalinteko. Berbatov on hyvä pelaaja, mutta ei varsinainen maaliruisku, joka tulisi esimerkiksi vaihtopenkiltä tekemään sen tarvittavan maalin. Welbeckkiä taas itse alkaisin siirtämään enemmän laidalle, sillä maali per viisi huippupaikkaa ei itseäni miellytä. On hyvä ja taitava, mutta ei kliininen viimeistelijä. En sitten tiedä mitä treeneissä tapahtuu, että onko sieltä kuitenkin tulossa sitä jotain myös peleihin?

Ymmärtäisin kyllä täysin Van Persien hankinnan kun ei Mouraa saatu vaikka mitään pakottavaa tarvetta ei välttämättä olisi RVP siirrolle olisikaan. Jos siirto toteutuu niin veikkaisin että Welbeck siirrettäisiin melkein kokonaan laituriosastolle, koska taitoa kuitenkin riittää mutta ei viimeistelykykyä kuten jo vihjasitkin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Wenger ei halua päästää RVPtä Manuun, RVP diili on nyt siitä kiinni. On huhuttu että rvp palkka olisi jo sovittu huimat 220000 viikossa. Arsenal korotti myös hintaa 5 milj. 20 -> 25milj.

Lähdettä kehiin kiitos? Vai mistä näitä "kaivelet"

Share this post

Link to post
Share on other sites

Wenger ei halua päästää RVPtä Manuun, RVP diili on nyt siitä kiinni. On huhuttu että rvp palkka olisi jo sovittu huimat 220000 viikossa. Arsenal korotti myös hintaa 5 milj. 20 -> 25milj.

Oisko sulla Peke näille aina lähteitäkin tarjota?! Veikkaan, että Arsenal ei ole korottanut hintaa vaan he haluavat tuon £25M, mutta United ei halua maksaa ainakaan enempää kuin £20M. Tuosta palkasta on tosiaan ollut huhuja, että United mahdollisesti tarjoaisi samoille lukemille suuntautuvaa sopimusta kuin Rooneylle (Telegraph). Tuohan tarkoittaa jotain £220,000/viikko eli n. £11,5M/vuosi, joten minkäköhän mittaisesta sopimuksesta nyt sitten vielä olisi kyse? H*levetti mitä summia...

Hyviä tietolähteitä ei kannata paljastaa ;-) Nyt Manu olisi myös tekemässä tarjousta luka mordicista joka ei ole kiinnostunut siirtymään Madridiin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Hyviä tietolähteitä ei kannata paljastaa ;-) Nyt Manu olisi myös tekemässä tarjousta luka mordicista joka ei ole kiinnostunut siirtymään Madridiin.

Jep jep... ja muutama väärä tieto, niin häviää kummasti pohja noilta postauksilta.

Share this post

Link to post
Share on other sites

RVP:stä on vuotanut netiin kuva jossa hän on pukeutuneena Unitedin pelipaitaan:

https://p.twimg.com/AzyyoQFCAAIVPA9.jpg:large

En ollutkaan aiemmin huomannut, että teidän uudessa paidassanne on tuollainen kaulus ja napit alas asti, mutta sama paitahan tuo on kyseessä kun hieman muistelee.

Jos nyt vakavissaan pitäisi veikata niin RVP pysyy Arsenalissa tammikuuhun kunnes siirtyy £10m pintaan Juventukseen.

Share this post

Link to post
Share on other sites

RVP siirto on edelleen jäissä Mr Wengerin takia. RVp on puhunut Arsenalin kanssa mutta vastausta ei ole tullut. Wenger ei yksinkertaisesti halua päästää häntä "vihollis"joukkueeseen.

Mistä helkatista sä revit näitä uutisia? Toki ties mitä juorua itsekkin kuullut ja ne vaihtelevat päivittäin, mutta en nyt ihan tuohon usko, että Van Persie kyselisi Wengeriltä, että "pääsenkö" ja Wenger ei vastaisi mitään.

Twitteristä veikkaisin. Olisi vain hyvä oppia kehittämään jonkinlainen lähdekritiikki.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Talks between #AFC and #MUFC regarding #RVP transfer started very early this morning and are expected to run late into tonight... From my viewpoint #RVP will a #MUFC player! It is only a matter of time.

Iso askel on edetty RVP tapauksessa:

"Arsenalin ja Manun henkilöt ovat kokoontuneet aamulla aikasin keskustelemaan RVP mahdollisesta siirrosta jonka uskotaan kestävän myöhään iltaan. Käytännössä Manun pelaaja, ajan kysymys vaan milloin."

Realista tulossa herroja käymään Tottenhamissa Mordicin johdosta joten Manulla hieman kiire asian suhteen. Jos Mordicia ei saada Isco oli varasijalla keskikentälle. Joidenkin huhujen mukaan Mordic olisi ykkösenä listalla siirtojen suhteen, RVP vasta toisena.

Mordicin tapauksessa myös Tottenham ei ole halukas myymään pelaajaa "vihollis"joukkueeseen.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ihan hienoa, että random-häiskät Twitterissä voivat saada laajankin kuulijakunnan, mutta toivoisin ettei United-siirtohuhut mene sellaiseen spekuloimiseen tai jopa fantasioimiseen mitä se parhaimmillaan menee siellä Poolin puolella. En nyt tarkoita, että keskustelu muista kuin SkySportsin pelaajista pitäisi lopettaa, mutta en usko että tuollainen turha heittely palvelee ketään. En mäkään tänne tule kertomaan itse keksimiäni siirtohuhuja.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Aikalailla samoilla linjoilla kuin Johtava. Peke voisi edelleen laittaa ne lähteetkin näkyviin niin kuin on täällä pyydetty, sillä ketä se palvelee että anonyymejä huhuja tänne viljellään? Peken pääasiallinen tietolähde taitaa kuitenkin olla Football Agent ‏@agent_153 joka on twiittaillut ihan jo kuluvan viikon tiistaista alkaen. En sitten tiedä onko Pekellä jokin henkilökohtainen suhde (epäilen) tämän kyseisen twitter-tilin käyttäjään, kun tuossa ylempänä mm. luotettavaksikin kehui. Ja ei se muuten henkilöstä vielä jalkapalloagenttia tee jos twitter-tili on nimetty "Football Agent". Tietysti kun tarpeeksi monta kertaa ampuu taulua kohti niin todennäköisyys kasvaa, että yksi laukaus osuu jossain vaiheessa myös sinne päin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mikä nyt teidän kenkiä hiertää? eikö tämä ketju juuri ole siirtohuhuille, vai hiertääkö se että olen Liverpoolin kannattaja? Ihmeen vihamielisesti heti kirjoituksiini suhdaututaan.

Antaa sitten olla, seuraan sitten luotettavia lähteitä itse enkä viljele enään niitä tänne.

Ei ole väliä minkä joukkueen kannattaja olet. Sulta nyt on pariinkin otteeseen pyydetty, että laittaisit myös sen lähteen esille mistä huhuja kaivat. Jos twitteristä kaivat niin laita vaikka se alkuperäisen huhun lähettäjä, jotta sitten täällä lukijat osaavat vähän arvioida huhun mahdollista luotettavuutta. Pysyy kato mielekkäänä tämäkin thread. Pääsääntöisesti porukka kuitenkin pystyy muissakin siirtohuhu-ketjuissa lähteet laittamaan, joten toteutetaan sitä myös täälläkin. Kiitos!

Share this post

Link to post
Share on other sites

Aikalailla samoilla linjoilla kuin Johtava. Peke voisi edelleen laittaa ne lähteetkin näkyviin niin kuin on täällä pyydetty, sillä ketä se palvelee että anonyymejä huhuja tänne viljellään? Peken pääasiallinen tietolähde taitaa kuitenkin olla Football Agent ‏@agent_153 joka on twiittaillut ihan jo kuluvan viikon tiistaista alkaen. En sitten tiedä onko Pekellä jokin henkilökohtainen suhde (epäilen) tämän kyseisen twitter-tilin käyttäjään, kun tuossa ylempänä mm. luotettavaksikin kehui. Ja ei se muuten henkilöstä vielä jalkapalloagenttia tee jos twitter-tili on nimetty "Football Agent". Tietysti kun tarpeeksi monta kertaa ampuu taulua kohti niin todennäköisyys kasvaa, että yksi laukaus osuu jossain vaiheessa myös sinne päin.

Agentin twitter tililtä voi käydä lukemassa mitä viime yönä on tapahtunut.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Agentin twitter tililtä voi käydä lukemassa mitä viime yönä on tapahtunut.

Jos Robin van Persie tulee ikinä pelaamaan pelinkin Manchester Unitedin paidassa, lupaan tehdä agentin United-twiiteille oman ketjun, jottei kyseisen janarin uutiset joudu pyörimään täällä huhu-osastossa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×