Jump to content
Sign in to follow this  
Public Enemy

Preseason

Recommended Posts

Re: Preseason

 

Chelsea-Aston Villa 2-0 (1-0)

 

1' Josh McEachran 1-0

58' Fernando Torres 2-0

 

Pokaalin makuun päästiin jo näin pre-seasonilla, kun Chelsea voitti Asian Trophyn finaalissa Aston Villan.

 

Chelsea sai unelma-alun otteluun, kun Josh McEachran siirsi Siniset johtoon jo puolen minuutin kohdalla aivan maalin edestä irtopallosta. Nicolas Anelkan vyöryi oikealta laidalta ja pääsikin laukomaan suht pienestä kulmasta. Shay Given torjui pallon takatolpalle josta Florent Malouda pääsi yrittämään maalintekoa. Pienestä kulmasta lähteneen laukauksen eteen Given ehti vielä venymään, mutta oli voimaton McEachranin päästessä ensimmäisenä reboundiin. Pallo maalin kattoon ja Chelsea 1-0 johtoon.

 

Tämän jälkeen Chelsea jatkui vahvaa peliään ja etenkin Anelkan sekä Daniel Sturridgen pystyynjuoksut aiheuttivat jatkuvia ongelmia Aston Villan pakeille. Ensimmäiset 10 minuuttia Villa pelurit eivät juuri palloon koskeneet. Jakson edetessä Villakin sai pidettyä palloa hieman enemmän, mutta Chelsean merkeissä pääosin mentiin. John Obi Mikel oli tehdä maalin ja tekikin, mutta maali hylättiin paitsiona. Lisämaalit jäivät tulematta vaikka muuta varsin hyvä paikka siihen olisi ollutkin. McEachran pelasi Anelkan loistopaikkaan, mutta ranskalaisen veto jäi tuhnuksi. Lisäksi John Terry pääsi puskemaan kulmasta hyvin. Given oli kuitenkin oikeassa paikassa ja kaappasi paalon haltuunsa. Lisäksi Frank Lampardin vapaapotku työllisti irkkuveskaria.

 

Aston Villalla ei oikeastaan ollut kuin yksi tilanne avausjaksolla. Gabriel Agbonlahor pelasi vetopaikan Stephen Irelandille kuudentoista haminoille. Irelandin veto kuitenkin karkasi maalin yli. Muutoin Villan hyökkäyspelaaminen oli aika vaisua. Lähinnä pitkiä palloja joilla haettiin Agbonlahoria. Nathan Delfouneso väläytteli pariin otteeseen. Jalat kyllä kävivät hyvään tahtiin, mutta keskitykset olivat huonoja.

 

Toisen jakson ehdoton tähtihetki oli Fernando Torresin maali. Vaihdosta tullut Torres osui lähes välittömästi kentälle päästyään. Hieman onnekas osuma siinä mielessä, että Maloudan laukaus epäonnistui ja siitä tulikin syöttö. Torres oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ohjasi pallon maaliin.

 

Muitakin paikkoja Bluesilla oli. Parhaana Lampardin pusku Maloudan keskityksetä. Lampsin pusku meni kuitenkin päin Giveniä. Patrick van Aanholt pääsi laukomaan vaarallisesti. Veto viuhui hiukan maalin ohi.

 

Aston Villalla oli parikin hyvää saumaa maalintekoon. Darren Bent pääsi Alexilta karkuun ja maalipaikkaan. John Terry ehti kuitenkin parahiksi paikalle ja sai ahdistettua Bentiä sen verran, että laukaus meni maalin ohi. Myös Emile Heskey oli lähellä maalintekoa. Heskey vaarallinen laukaus viuhui hiukan takatolpan ohi.

 

Cech Ei tainnut olla ainuttakaan torjuntaa koko pelissä.

Bosingwa Bossilta hyvää peliä. Oli myös puolustuksellisesti vahva.

Ivanovic Mies paikallaan aina, kun tarvittiin. Loukkasi hieman reittään ja tulikin puoliajalla vaihtoon.

Terry Pari puskupaikkaa maalintekoon. Omassa päässä varma.

Zhirkov Hieno peli Yurilta. Hyökkäyssuuntaan terävänä.

Lampard Hukkasi avoimen puskupaikan. Lamps valittiin Asia Trophyn parhaaksi pelaajaksi.

Mikel Obi oli varsin aktiivinen hyökkäyspelissä.

McEachran Ensimmäinen senior-goal Chelseassa. Pelasi hienosti yhteen Anelkan kanssa.

Sturridge Aiheutti suunnattomia ongelmia nopeudellaan. Syöttö voisi lähteä ajoittain ripeämmin.

Anelka Jatkuvasti tilanteissa mukana. Alati vaarallinen. Pelasi hyvin yhteen Sturridgen ja McEachranin kanssa.

Malouda Mukana molemmissa maaleissa. Yritti pariinkin kertaan kaukovedoilla maalia ehkä hieman liiankin optimistisesti.

 

Alex Hieno nähdä Tankki jälleen viheriöllä. Ei joutunut kovinkaan suureen testiin.

Chalobah Loppuhetkiksi kentälle haistelaam "Valioliiga"-tunnelmaa.

Van Aanholt Muutama hyvä nousu.

Drogba Ei kovinkaan näkyvä.

Kalou Pelasi vain noin 10 minuuttia eikä liiemmin ottanut roolia.

Torres Tulihan se maali sieltä! Pari muutakin ainakin puolittaista saumaa. Johtuiko maalista vai mistä, mutta Torres oli jotenkin normaalia pirteämpi ja työteliäämpi.

Benayoun Ei ihmeitä.

 

Aikalailla täydellisesti preseason mennyt Chelsealta. Pelkkiä voittoja eikä ainuttakaan päästettyä maalia. Loukkaantumisiltakin ilmeisen hyvin vältytty. Toivottavasti Banelle tullut mitään pahempaa tänään. Ryan Bertrandilla kenties jotain vammaa, kun ei ole hetkeen peleihin osallistunut? Miinuspuolena preseasonilla tietenkin se ettei brassit David Luiz ja Ramires ole päässeet mukaan Copa American vuoksi. Alex on sentään ollut mukana vaikka vammojen vuoski pääsikin vasta nyt ensimmäistä kertaa kentälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: Preseason

 

Rangers-Chelsea 1-3 (1-2)

 

6' Nikica Jelavic 1-0

21' Daniel Sturridge 1-1

29' Sturridge 1-2

71' Florent Malouda 1-3

 

Preseason paketoitiin Chelsean osalta 3-1-voitolla Rangersista. Chelsean peli kulki hienosti ja Rangers ei juuri kunnon hyökkäyksiin päässyt.

 

Rangers vaikkakin oli altavastaajana siityi johtoon kuudennella minuutilla. Skotit pääsivät keskialueen pallon riistosta nopeaan vastahyökkäykseen ja jonka päätteeksi vapaaksi jäänyt Nikica Jelavic pääsi puskemaan pallon maaliin.

 

Chelsean tasoitus maalissa Fernando Torres pelaa pallon takatolpalle josta Daniel Sturridge tällää pallon voimalla maaliin.

 

Toista maalia edeltää Sturridgen pallon riisto Kirk Broadfootilta. Danny nousee vapaaati maalille ja laukoo pallon etukulmasta ohi Allan McGregorin.

 

Kolmannessa maalissa Nicolas Anelka pelaa pallon Didier Drogballe boksiin joka laittaa pienen zipin pystyyn juoksevalle Florent Maloudalle. Maloudalla on helpohko työ puskea pallo maaliin.

 

Pelaajista mieleen jäi etenkin Sturridge. Pari hienoa viimeistelyä ja muutenkin aiheutti ongelmia Rangers-pakeille. Ashley Colelta myös vahvaa pelaamista. Lukematon määrä hyviä hyökkäyspään juoksuja. Nicolas Anelka pääsi hyviin paikkoihin, mutta viimeistely ei toiminut. Fernando Torres näytti olevan varsin pirteänä. John Obi Mikel valitettavasti joutui vaihtoon loukkaantumisen vuoksi. Toivottavasti ei mitään pahempaa. Nilkassa näytti olevan jotain häikkää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: Preseason

 

Jäännyt nyt nämä kaksi viimeistä treenimatsia näkemättä, mutta ilmeisesti preseason on jatkunut nousujohteisesti ja Villaa sekä Gersiä vastaan Chelsea pelasi paikoittellen ihan mainiosti. McEachranillekin eka seniorimaali ja ihan hyvä, että ei tullut mitään aasialaista hönäjengiä vastaan vaan Villan verkkoon ja laatukassari Givenin selän taakse :thumbsup1: Sturridgekin esiintynyt preseasonilla sen verran vakuuttavasti, että ei kyllä ole menossa tällä kaudella lainalle vaan tulee taistelemaan avauksen paikasta ihan tosissaan ja saa siihen loistavan mahdollisuuden tällä kaudella. Kolme ekaa matsia tosin menee pelikieltoa kärsiessä joka on totta kai harmittava asia.

 

Mut mut.. Heikosta Pompey-pelistä on tultu nyt pitkä matka ja Chelsea alkaisi olemaan valmis kauden aloitukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään lähti sitten ensimmäinen erä pelaajia kohti Amerikkaa.

 

Petr Cech, Ross Turnbull, Henrique Hilario, Jamal Blackman, Paulo Ferreira, Sam Hutchinson, Branislav Ivanovic, David Luiz, Gary Cahill, Michael Essien, John Mikel Obi, Josh McEachran, Ramires, Frank Lampard, Kevin De Bruyne, Marko Marin, Eden Hazard, Gael Kakuta, Yossi Benayoun, Romelu Lukaku, Todd Kane, Nathaniel Chalobah, George Saville, Lucas Piazon, Patrick Bamford.

 

Terry, Cole, Torres, Meireles ja Malouda liittyvät joukkoon iloiseen myöhemmin kun taas Sturridge, Bertrand, Mata ja Romeu ottavat osaa Olympialaisiin.

 

George Savillen osallistuminen leirille on hienoinen yllätys, mutta toivotaan, että pääsee kentälle kirmailemaan hänkin. Nuoriso-osastosta mukana myös Bamford, Piazon, Chalobah, Kane ja Blackman.

 

Ensimmäinen matsi siis torstai-aamuna klo. 4:30 ja vastassa Seattle Sounder 38,500 (mahdollisuus laajentaa 67,000 paikkaiseksi) vetävällä CenturyLink Fieldillä. Chelsea vieraili myös vuonna 2009 Soundersin vieraana ja otti tuolloin 2-0 voiton Sturridgen debyyttimaalilla sekä Lampardin osumalla.

 

Herätyskellot vaan sitten pirisemään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep, kohta mennään taas! Tuttu Seattle kohteena siis ensimmäisenä. Toisena pelattavaa PSG harjoitusottelua odotan näistä pre-season matseista varmaankin eniten. Jännä nähdä millaisesa kuosissa PSG:n muutamalla megahankinnalla ja ex-Chelseaoilla kuorutettu paketti on. Kolmantena odottaakin Landon Donovanin, Thierry Henryn ja David Beckhamin tähdittämä MLS All Stars. Löytyypä joukkueesta myös Watfordista tuttu Jay DeMerit. Kiertueen viimeisenä taistona sitten muutoksien kourissa oleva AC Milan. Myös Brighton Gus Poyetin johdolla on mielenkiintoinen nähtävä. Liam Bridcutt nähtäneen ainakin pelissä, tietysti unohtamatta Wayne Bridgeä. Toivottavasti myös Anton Rodgers ja Ben Sampayo pääsevät näyttämään osaamistaan.

 

Tottakai suurin mielenkiinto on tietty Chelsean tekemisissä. Uudet miehet Eden Hazard, Marko Marin ja Kevin De Bruyne ovat kovasti suurennuslasin alla. Myös Josh McEachranin ja Gael Kakutan otteita odotan isosti. Romelu Lukakulta odotan hyvää pre-seasonia. Junnuosasto Jamal Blackman, Todd Kane, George Saville, Patrick Bamford ja Lucas Piazon toivottavasti saa myös minuutteja alle.

 

Töiden takia voi olla heikkoa seurata pelejä livenä, mutta onneksi Chelsea TV näyttää matsit myös jälkikäteen. Melkoista hulinaa alkaa taas olemaan futisrintamalla. Chelsea, JJK ja olympialaiset pitävät huolen ettei kovin montaa jalkapallotonta hetkeä ole luvassa. Se ei tietenkään ole huono juttu ollenkaan. :thumbsup1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Dodii.. Chelsea tänään:

 

Team v Sounders: Hilario; Ivanovic ©, D Luiz, Chalobah, Ferreira; Mikel, McEachran; Benayoun, Hazard, Marin; Lukaku.

 

3' McEachran riistää pallon keksikentällä ja pelaa pystyyn Lukakulle joka työntää puolustajan tilanteesta sivuun ja iskee etunurkasta Chelsean 0-1 johto-osuman. Drogbamainen maali Lukakulta!

 

11' Hazard pääsee etenemään keskikentältä boksin sisään. Kääntää pallon oikealle jalalleen ja ampuu pallon puolustajan jalan kautta sisään. 0-2.

 

13' Josh McEachranilta harhasyöttö oman boksin nurkilla ja Fredy Montero käyttää tilanteen hyödykseen ja iskee läheltä helposti pallon sisään. 1-2.

 

- Ottelun alku mentiin Chelsean komennossa, mutta nyt kavennusmaalin jälkeen Sounders päässyt matsiin enemmän mukaan ja Chelsean puolustus on joutunut koetukselle. Marko Marin vaikuttanut ottelun alussa todella hyvältä hankinnalta. Vauhtia riittää ihan älyttömästi ja pääsee mukavasti vastustajista ohi. Hazard myös väläytellyt. Lukaku ei ole kärjessä juuri palloja tuon maalinsa lisäksi saanut. McEachran ollut hyvä lukuunottamatta tuota syöttöhassia josta tuli kavennus.

 

19' Huonoa puolustamista Chelsealta jälleen. Rosales pääsee keskittämään oikealta ja Eddy Johnson pääsee vapaasti Chalobahin takaa puskemaan, mutta ohi menee.

 

24' Soundersin vastahyökkäys jonka päätteeksi Fernandez pääsee ampumaan boksin ulkopuolelta kohti ylänurkkaa. Hilario saa näppejä väliin ja torjuu kulmaksi.

 

26' Morales antaa Soundersin kulmapotkun ja Fernandez pääsee aivan vapaasti puskemaan. Chelsean onneksi kuitenkin ohi. Chelsean puolustaminen todella epävarmaa.

 

31' Soundersin kulmapotkun jälkeen pallo jää kotijoukkueelle ja vasemmalta laidalta tullut keskitys löytää boksin oikealta nurkalta Monteron joka ottaa pallon haltuunsa ja lataa pelivälineen alanurkkaan. 2-2. Chelsean puolustaminen ollut tuon kavennusmaalin jälkeen todella huonoa ja huolimatonta.

 

39' McEachran pelaa Marko Marinin vasemmalta laidalta vauhtiin. Marin leikkaa boksin sisälle ja ampuu kohti takanurkkaa, pallo ottaa matkalla kimmokkeen puolustajasta ja painuu keskeltä sisään. Hieman samanlainen osuma kuin mitä Hazardin. 2-3.

 

42' Lukakun voimakas laukaus boksin ulkopuolelta, mutta turhan keskelle. Helppo koppi maalivahdille.

 

43' Marin riistää keskikentällä pallon Rosalesilta ja pelaa pystyyn Lukakun läpi. Lukaku pelaa maalivahdin pois tilanteesta ja pistää pallon maaliin. 2-4.

 

HT. Terävä alku Chelsealta ja Lukakun sekä Hazardin maaleilla Chelsea karkasi nopeasti kahden maalin johtoon. Sounders pääsi kuitenkin hieman onnekkaasti kaventamaan ja sen jälkeen ottikin ottelun haltuunsa. Tasoitusmaalinkin jälkeen Sounders vaikutti olevan lähempänä maalintekoa, mutta Chelsea iski terävästi vastahyökkäyksillä kahdesti ja sai jälleen kasvatettua hajurakoa kahteen maaliin. Chelsean pelissä kuitenkin paljon parannettavaa joka nyt on ihan ymmärrettävää kun vasta vedetään kauden ensimmäistä matsia. Sitä vastoin Soundersilla on alla tältä kaudelta jo 20 ottelua joten siihen nähden Chelsea on pärjännyt ihan hyvin.

 

Blackman, Hutchinson, Cahill, Lampard, Essien, Ramires ja De Bruyne kentälle puoliajalla. Hilario, Luiz, McEachran, Mikel, Benayoun, Marin ja Chalobah vaihtoon.

 

51' Soundersin vastahyökkäys jonka päätteeksi Johnson pääsee ampumaan. Cahillilta kuitenkin hyvä heittäytyminen pallon eteen ja kulmalipulle mennään. Kulmapotkusta ei kuitenkaan mitään vaarallista.

 

57' Hutchinson ryntää boksin sisään ja laukoo.. Taivaisiin karkaa kuitenkin tämä yritys. Hieno yritys kuitenkin Samilta.

 

Ja striimi kuoli. Chelsen twitter tietää kuitenkin kertoa, että siellä on Kane, Piazon, Kakuta ja Saville tulossa kentälle.

 

Kuvayhteys saatu takaisin.. Kakuta siis Hazardin tilalle kymppipaikalle, Piazon kärkeen Lukakun paikalle ja Kane sekä Saville puolustukseen Ivanovicin ja Ferreiran tilalle. Hutch siis toppariksi ja Kane oikealle laidalle ja Saville vasemmalle laidalle.

 

75' Pallon riiston jälkeen Lampard tarjoilee boksin sisälle De Bruynelle joka hakee takaylänurkkaa, mutta laukaus karkaa reippaasti ohi ja yli.

 

78' Kakuta keskittää vasemmalta laidalta takatolpalle jossa Piazon odottelee. Nuori brassi ottaa pallon alas, mutta empii liikaa eikä saa laukausta aikaiseksi. Nopeammalla ratkaisulla olisi ehkä verkot voineet heilua, tällä kertaa kuitenkin puolustus ehtii väliin.

 

82' Todd Kane väläyttelee parasta osaamistaan ja ampuu kaukaa. Maalivahti kuitenkin hereillä ja torjuu eteensä, irtopallossa ei sinipaitoja. Loistava yritys kuitenkin Kanelta ja näitähän on junnuissa ja reserveissä aiemminkin nähty.

 

87' De Bruyne ampuu boksin ulkopuolelta, mutta sihti ei ole vieläkään kohdillaan. Reippaasti ohi oikealta.

 

FT ja Chelsealle siis 4-2 voitto. Toinen puoliaika olikin sitten hieman rauhallisempaa menoa ja varsinkin vaihtojen myötä Chelsean peli oli hakemista. Nuorilta kavereilta suhteellisen hyvää pelaamista. Saville oli varma vasemmalla laidalla, Kane yritteliäs oikealla ja Piazoniltakin nähtiin muutama väläytys. Debytanteista Marin ja Hazard olivat hyviä ja hyökkäyspelaamisessa riitti runsaasti sähäkkyyttä. De Bruyne oli ihan yritteliäs, mutta ei ainakaan vielä säväyttänyt samalla tavalla mitä Marin ja Hazard.

 

Voitolla on aina hyvä aloittaa ja siihen päälle kun vielä lisää debytantit maaleineen niin plussan puolella ollaan. Puolustuspäässä ajoittain jopa hurjasti haparoimista, mutta kuuluu kuvioon kun tosiaan treenattu vasta pari viikkoa ja kyseessä ensimmäinen ottelu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seattle - Chelsea 2-4 (0-0)

 

3' Romelu Lukaku 0-1

11' Eden Hazard 0-2

14' Fredy Montero 1-2

32' Montero 2-2

40' Marko Marin 2-3

44' Lukaku 2-4

 

Sainpahan tämänkin vihdoin katsottua. Publicio tuossa jo vetelikin matsin tapahtumia kivasti nippuun. Olipahan tosiaan kuin itse Didier Drogba olisi ollut tekemässä ottelun avausmaalia. Tykkäsin isosti tusota Romelu Lukakun toiminnasta tilanteessa. Väkevästi pakin ohi ja pallo varmasti maaliin. Lisää vaan tätä Lukakulta. Toisessa maalissa tosiaan sitten väläytystä Eden Hazardin osaamisesta. Pikkaisen oli tuuriakin matkassa, kun otti kimmokkeen pakista. Olisi voinut olla jopa omakin maali. Eka 10 minuuttia vähän yli hyvää menoa Chelsealta. Fredy Monteron kavennuksen jälkeen näytti Chelsean peli menevän aika sekaisin ja Seattle hallitsi jopa selvästi. Melkoinen hasardi Josh McEachranilta tuohon Seattlen ekaan. No noita sattuu ja onneksi sattui nyt harkkapelissä eikä tosimatseissa. Viimeistely oli toki hyvä Monterolta. Samoin kuin toisessakin osumassa. Chelsean puolustuksessa oli useammassakin tilanteessa sekaannusta ja palloa potkittiin milloin mihinkin. No eiköhän se tuosta vielä selkiydy. Marko Marinin maali ainakin joissain merkattu omaksi maaliksi. Hazardmainen kimmoke maali myös Marinin debyyttiosuma jos tämän Marinin nimiin laskee. Lukau vielä pääsi herkuttelemaan toisen osuman ja itseluottamus ainakin pitäisi olla kohdillaan mentäessä kohti seuraavaa haastetta.

 

Toinen jakso oli melkoista pelailua. Gary Cahillilta ja Sam Hutchinsonilta pari hyvää blokkia. George Savillelta yksi loistava viime hetken katko. Hyökkäyspäässä ei mitään kovin kummoista ollut. Kevin De Bruyne yritti kyllä kovasti, mutta ihan valmista ei aikaan saanut. Hieman tuollaista anttohilskamaisuutta siis havaittavissa. Gael Kakutakin pyöri sähäkästi. Voisi ehkäpä pelata välillä hieman suoraviivaisemmin. Olipa näköjään Gael myös vaihtanut numeronsakin 31:seen ja Lucas Piazon oli ottanut Kakutan vanhan 44:n.

 

Marinin itsekin nostaisin Chelsean pelaajista esiin. Vauhdikas ja aikaansaava kaveri. Hazardilta hyvä avausjakso, toisella vaisumpi. Nathaniel Chalobah pelasi ehkä hieman yllättäen oikeana pakkina eikä topparina (tai keskikentän pohjalla). Harmi sinänsä ettei Jamal Blackmania päästy oikein testailemaan.

 

PSG odottelee sitten seuraavaksi. Sunnuntai-iltana (su-ma-yönä) taisi olla tämä. Alex iskee vaparista yläpesään. :scream:

 

Hieman offtopic: Onko PE ja muut jo tilaillu uusia pelipaitoja? Täällä on vielä paidat tilaamatta. Odotellaan tässä vielä uutta kolmospaitaa. Josko olisi sellainen, että lähtisi myös tilaukseen. Hirvee arvonta vaan et millä nimillä ja numeroilla. Bertrand, Hazard, Hutchinson, McEachran, Cahill, Kakuta... Bertrand (koti) ja Hazard (vieras) tällä hetkellä vahvimmin ehdolla. Kolmospaita voisi olla sitten Hutchinson.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Klo. 2.00 alkaa maanantaina toi PSG matsi. Pelihän pelataan Yankee Stadiumilla joka toimii baseball-jengi New York Yankeesin kotistadikkana. Siellä on koko viikon ajan tehty jo valmisteluita sillä tämä on ensimmäinen futismatsi kyseisellä stadionilla. Saas nähdä miltä toi sitten maanantaiyönä näyttää. Ei nimittäin välttämättä ole ihan yksinkertaisin keikka muuttaa baseball-stadion vastaamaan futiksen tarpeita. Ja toki myös PSG:n kohtaaminen ihan mielenkiintoista. Thiago Silva on ainakin Olympialaisissa mukana ja mitä ilmeisemmin ei Zlatankaan vielä ole rengissä, mutta kyllä siellä muutenkin riittää mielenkiintoisia pelaajia. Ja toki myös Alexin ja Carletton kohtaaminen tuo ottelun oman lisämakunsa.

 

Itse ajattelin katsastaa tämän siirtoikkunan loppuun asti ennen kuin alan pelipaitaa tilailemaan. Vähän nimittäin hotsittaisi ottaa se Hulk selkään :lol:

 

David Luizkin saanut näköjään megastoreen omaa matskua myyntiin :lol:

 

http://www.chelseamegastore.com/stores/chelsea/products/product_details.aspx?pid=118485

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea tänään:

 

Cech, Hutchinson, Luiz, Cahill, Ferreira, Mikel, Lampard, Kakuta, Hazard, De Bruyne, Lukaku

 

Penkillä Turnbull, Ivanovic, Cole, Essien, Ramires, Malouda, McEachran, Marin, Terry, Chalobah, Piazon.. Todd Kane, George Saville ja Patrick Bamford lentäneet takaisin kotiin.

 

2' Lavezzi pelataan pitkällä syötöllä boksin sisälle, mutta viimeistely on tällä kertaa heikko ja Cech torjuu helposti.

 

5' Chelsealla paikan poikasta. Ferreiran keskitys matalana maalille, PSG:n puolustus purkaa suoraan Lampardille joka ei onnistu tarpeeksi ajoissa reagoimaan tilanteeseen ja ei saa laukausta aikaseksi.

 

7' Lavezzi on karata läpiajoon, Cech tulee vastaan ja Lavezzi kaatuu. Filmaamisesta keltaine kortti Lavezzille joten jatkaa näköjään samalla kaavalla kuin mitä Napolissa Posted Image

 

14' Hazardilta vihainen kuti 25 metristä. Viuhuu kuitenkin reilusti ohi.

 

- Ottelun alku mennyt PSG:n tahdissa. Chelsean pelaaminen vielä hakemista. Kuvakulma stadionilla todella epämiellyttävä katseltava.

 

18' Gameiro ja Lavezzi ryntäävät vastahyökkäykseen. Gameiron laukaus boksin rajalta taivaisiin.

 

21' Hutchinsonilta hyvä pallo oikealta laidalta takatolpalle. Hazard pääsee palloon ja tiputtaa sen takaviistoon, mutta ei löydy sinipaitaa ja PSG purkaa.

 

30' 0-1, Nene. Pastore harhauttelee boksin sisällä ja laukoo tolppaan. Irtopallossa ensimmäisenä Nene joka vetää päin Luizia josta pallo painuu Chelsean maaliin. Chelsean puolustaminen todella laiskaa.

 

40' Sakho tulee rumasti Hazardia jaloille ja saa ansaitusti keltaisen. Ei näitä treenipeleissä, kiitos.

 

45' ja HT. Tylsää pallottelua ollut tähän mennessä. PSG paremmalla jalalla liikenteessä ja Chelsea vielä hakee omaa peliään. Kenttä on ihan älyttömän kapea joka tuntuisi sopivan paremmin PSG:lle.

 

Toiselle puoliskolle kentälle astelee Ivanovic, Ramires, Essien ja Marin. De Bruyne, Kakuta, Lampard ja Luiz vaihtoon.

 

56' Hazardin matala kulmapotku tulee suoraan Ivanovicin jalkaan, mutta Bane ei saa boksin sisällä kunnon laukausta aikaiseksi ja pallo vierii yli päätyrajasta.

 

62' Turnbull, McEachran, Malouda, Cole, Terry, Chalobah ja Piazon kentälle. Cech, Cahill, Hutchinson, Ferreira, Mikel, Lukaku ja Hazard vaihoon.

 

70' Chelsealla tilanteen poikasta. Maloudan matala keskitys puretaan, Malouda saa pallon uudestaan nostaa maalille, mutta Ramires ei ihan pääse pallon päälle ja pusku karkaa taivaisiin.

 

73' Pastore ampuu puolesta kentästä. Turnbull oli ehkä viisi metriä ulkona maalilta..

 

81' 1-1, Piazon. Piazon saa pallon McEachranilta, pelaa sen boksin oikealle laidalle Ramiresille joka pistää pallon takaisin ykkösellä boksin sisään ja Piazon viimeistelee ykköskosketuksella varmasti tasoituksen. Hienoa, että juuri Piazonille osui tämä osuma!

 

85' Colen matala keskitys maalille, Malouda ottaa hienosti haltuun ja pääsee pamauttamaan, mutta päin veskaria.

 

90' ja FT. Melkoista pallottelua eka tunti Chelsealta, mutta viimeiset puoli tuntia näytti jo ihan hyvältä muutaman vaihdon myötä. Varsinkin Malouda ja Cole akseli vasemmalla laidalla aiheutti PSG:lle jatkuvasti vaikeuksia. Ottelun lopussa sitten Piazonilta komea viimeistely ja ansaittu tasoitus Chelsealle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea - Paris SG 1-1 (0-1)

 

30' Nene 0-1

82' Lucas Piazon 1-1

 

Ei ollut kovin kummoinen tämä rahamiesten vääntö. Eka jakso Chelsealta luvattoman heikkoa pelaamista ja PSG olikin reilumman puoleisesti niskan päällä. Pariisilaiset johtivatkin puoliajalla ansaitusti. Javier Pastore pyöritteli pahemman kerran Gary Cahillia ja sitten pääsikin Nene pistämään tolppasta kimmoneen pallon maaliin. Hieman oli huonoa munkkiakin David Luizilla matkassa, kun pallo tämän jalasta maaliin kimposi. Nopeasti tuli tilanne eikä siinä paljoa ehtinyt Luiz reagoimaan. Petr Cechiltä hyvä ulostulo Eze Lavezzin alkuminuuttien paikkaan. Oli tosin melko surkea tuo Lavezzin yritys. Chelsea ei saanut käytännössä mitään aikaan. Pari kohtalaista keskitystä ja muutama kaukolaukaus.

 

Eipä tullut juuri parannusta jos ollenkaan pelaamiseen toisen jakson alkaessa. Tunnin jälkeen tulleet vaihdot piristivät Chelsean peliä ja viimeisen 30 minuutin aikana oli ainakin ajoittain paremman näköistä yritystä. Sinisten maali oli komeaa nähtävää. Brassikaksikko Ramires ja Lucas Piazon kuvioivat keskenään ja Piazon saa kunnian pistää pallon maaliin. Olipa näköjään Piazon taas vaihtanut numeroaan, kun 44 oli vaihtunut 46:n. No kenties tällä numerolla mennään jatkossa kerran maalikin tuli. Marko Marin oli jälleen ihan pirteällä peli päällä. Marin taitaakin olla parasta Saksasta sitten Robert Huthin. Myös Florent Malouda näytti siltä, että pelipaikka Chelseassa kiinnostaa. Harmillisesti missasi hyvän maalipaikan. Ashley Cole rullasi kevyen näköisesti vasenta laitaa tuttuun tapaan. Huolellisuutta pallon kanssa kuitenkin kaivataan lisää. Josh McEachranilta pari hyvää riistoa, aivan kuten John Obi Mikeliltä ensimmäisellä jaksolla. John Terryn kausidebyyttiin mahtui muutama väkevä katko.

 

Mielenkiintoista nähdä kuinka suurta roolia Sam Hutchinsonille ollaan kaavailtu oikealle laidalle pakin paikalle. Nyt näyttää vastuuta ainakin tulevan. Harmi ettei Todd Kane saanut enempää näyttöpaikkoja. Pelannee siis ensi kaudella enemmän U-21-porukan mukana. Ehkä hieman yllättäen Jamal Blackmania ei lähetetty Kanen, George Savillen ja Patrick Bamfordin mukana takaisin Englantiin. Olisiko MLS All-Starsia vastaan hommia luvassa?

 

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä taitaa pelit jatkua, olikohan se nyt 04.00. MLS All-Stars Beckhameineen, Donovanineen ja Henryineen vastassa Philadelphiassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

3.30 alkaa sitten ottelu Philadelphiassa MLS Allstarsia vastaan. Alkamisaika asettuu sen verran ikävään väliin, että taitaa jäädä tämä matsi sitten uusintalähetyksen varaan. Tai no.. Laitetaan herätyskello soimaan ja katsotaan miten käy :lol:

 

Eniveis. Torres on liittynyt mukaan jengiin, mutta ei tule tänään vielä pelaamaan. Di Matteo sanonut myös, että muutama pelaaja tulee tänään pelaamaan täydet minuutit.

 

Philadelphiassa kun ollaan niin siellä on yksi tietty turistikohde käyty tsekkaamassa :lol:

 

[video=youtube;_bXB4QFsEog]

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikkea sitä Chelsean eteen tekee..

 

Chelsea: Henrique Hilario; Branislav Ivanovic, Gary Cahill, John Terry, Ashley Cole; Michael Essien, Frank Lampard; Ramires, Marko Marin, Yossi Benayoun; Romelu Lukaku.

Subs: Ross Turnbull, Paulo Ferreira, David Luiz, Nathaniel Chalobah, John Mikel Obi, Raul Meireles, Kevin De Bruyne, Eden Hazard, Florent Malouda, Lucas Piazon.

 

MLS All-Stars: Jimmy Nielsen; Steven Beitashour, Aurelien Collin, Jay DeMerit, Justin Morrow; Dwayne De Rosario, Osvaldo Alonso, David Beckham, Landon Donovan; Thierry Henry, Chris Wondowlowski.

Subs: Dan Kennedy, Graham Zusi, Carlos Valdes, Chris Pontius, Ramiro Corrales, Michael Farfan, Kyle Beckerman Eddie Johnson.

 

0' Kuten myös aiemmat kiertueen matsit niin myös tänään ottelun aloitus on myöhästynyt alkuperäisestä. Tällä kertaa alkuseremonioihin meni kivat 20 minuuttia..

 

6' Chelsealla tilanteen poikasta Ramiresin keskityksen jälkeen. Marin kokeilee ensin laukomista boksin sisältä, mutta puolutus peittää. Pallo tulee Benayounille joka pelaa sen Colelle joka lataa pallon taivaisiin.

 

20' MLS iskee kuin puskista ottelun avausmaalin. Henry saa vasemmalla, pelaa pallon maalille jossa Wondolowski käyttää puolustuksen sekaannuksen hyväkseen ja tekee ottelun avausmaalin. 1-0.

 

32' Lampard antaa kulmapotkun ja Terry pääsee aivan vapaasti puskemaan pallon yläkulmaan. 1-1.

 

37' Cole ampuu kaukaa boksin ulkopuolelta. Lukaku saa jalkaa väliin boksin sisällä, mutta ohjauksenkin kanssa pallo menee reilusti ohi maalin.

 

41' Beckham pelaa pallon oikealta laidalta Henrylle keskelle joka hakee ykköskosketuksella ratkaisua. Ei hassumpi yritys, mutta hieman ohi ylänurkasta.

 

45' ja HT. Maalien lisäksi ei juurikaan tapahtumia ottelussa. Molemmat joukkueet ovat lähteneen hyökkäyksiin hitaasti ja palloa siirrellen.

 

- Puoliajalla Terry, Hilario, Cole ja Benayou vaihtoon. Turnbull, Luiz, Ferreira ja Malouda kentälle.

 

47' Lukaku päättää kokeilla kaukaa, yli menee. Edistystä kuitenkin ensimmäiseen puoliaikaan verrattuna, kun hetkeä aiemmin Ramireskin pääsi ampumaan maalia päin.

 

50' Beckhamin vapari on matkalla kohti ylänurkkaa, mutta muuri hoitaa.

 

57' Loistava hyökkäys Chelsealta. Marin pelaa loistavasti pallon boksin sisään ja Lampard pääsee ampumaan, molari saa kättä väliin ja pallo kulmalipulle.

 

58' Seuranneesta kulmapotkusta Lampard niittaa Chelsean 2-1 johtoon! Lampardin kulmapotku tulee kaikista ohi, Ramires saa pallon haltuunsa ja nostaa pallon takaisin maalille. Takatolpalle hiipinyt Lampard laittaa pallon maalivahdin seikkailun jälkeen pallon tyhjiin.

 

60' Essien, Lampard, Ramires ja Marin vaihtoon. Mikel, Meireles, Hazard ja Piazon kentälle.

 

73' MLS iskee taas puskista. Beckhamin hyvä pystypallo De Rosariolle joka ottaa pallon rauhassa haltuun, tiputtaa boksin sisällä pallon Chris Pontiukselle joka sijoittaa pelivälineen alanurkkaan, 2-2.

 

- Maalin jälkeen De Bruyne tullut kentälle. Lukaku pois. Chalobah myös kentälle, Cahill pois.

 

90' Huoh.. Eddie Johnsonin laukaus ottaa onnekkaan kimmokkeen ja painuu tyhjään maaliin.

 

FT ja MLS jotenkin onnistuu voittamaan ottelun 3-2 :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

MLS All Star - Chelsea 3-2 (1-1)

 

20' Chris Wondolowski 1-0

32' John Terry 1-1

58' Frank Lampard 1-2

73' Chris Pontius 2-2

90' Eddie Johnson 3-2

 

Nihkeää oli edelleen Chelsean pelaaminen. Hyökkäyksiin lähdettiin liian hitaasti ja puolustuksessa taas ei aina jaksanut hommat kiinnostaa. Yleisilme jotenkin laiskahko. Ei nyt vielä huolestuta (hirveästi), mutta AC Milania vastaan voisi alkaa jo pikku hiljaa tapahtumaan hieman enemmän.

 

Chelsealta heikkoa puolustamista tuossa Chris Wondolowskin maalissa. Ensinnäkin Gary Cahill tuli mielestäni täysin turhaan aivan John Terryn lähelle ja jätti hirveän tilan puolustuksen oikealle kaistalle. Vielä, kun Branislav Ivanovic harhaili omalta paikalta eksyksissä oli Thierry Henryllä kaikki tila ja aika laittaa keskitys maalille. Wondolowskilta hyvin rynnitty luukulle ja pienellä tuurilla saikin pallon haltuunsa. Terry pääsi keskitykseen hieman väliin, mutta pallo osui Wondolowskiin ja putosi hyökkääjän kannalta kivasti jotta tämä pääsi laukokaan pallon maaliin. Terry joutui aika hankalasta asennosta katkomaan, mutta on JT:ltä parempiakin purkuja nähty.

 

Tasoitusmaaliin johtanutta kulmaa ennen tuli hieman sellaienn fiilis, että Terry pistää tästä nyt tasoihin. Frank Lampardilta mainio pallo boksiin ja MLS-pakin ajoituksen ollessa hiukan pielessä pääsi Terry puskemaan pallon komeasti yläkulmaan.

 

Lamps pääsi myös kivasti maalintekijätilastoon. Hyvä ja varma viimeistely takatolpalta. Ramiresilta nappikeskitys pelaajapakan yli vapaaksi jäänelle Super-Frankille. MLS-vahti Dan Kennedyn yritys saada Ramiresin keskitys haltuunsa epäonistui pahemman kerran ja näin maalikin jäi sopivasti tyhjilleen.

 

MLS All-Starsin tasoitusmaalissa taas Chelsean keskikentältä aivan hirveää puolustamsita. David Beckhamin pitkä syöttö taisi olla niin komea, että Chelsean keskikentän miehet jäivät sitä ihastelemaan ja puolustamienn unohtui. Becksin komea passi löysi siis vasemmalta Dwayne De Rosarion joka pelasi pallon toiseen altoon Chris Pontiukselle. Cahill ei ehtinyt peittämään täysin vapaana olleen Pontiuksen laukausta ja pallo painui maaliin. John Obi Mikel oli käsittääkseni se jonka olisi pitänyt seurata Pontiuksen juoksu pitkältä keskialueelta asti. Ei tällä kertaa napannut.

 

Voittomaali olikin sitten ns.tasoittava tai ainakin kaventava noihin Seattle-ottelussa syntyneisiin Chelsean kimmoke maaleihin. Eddie Johnsonin laukaus muutti suuntaa David Luizin jalasta ja painui verkkoihin ohi voimattoman Ross Turnbullin.

 

Lampardilta ihan mukiin menevä esitys maalin ja syötön muodossa. Marko Marin oli taas ihan pirteä. Pikkuisen sortui ajoittain liikaan näpertelyyn. Jason Cundylta hyvä pointti studiossa, että Marin leikkaa aina keskelle 1vs1-tilanteisa. Tuli oikean toisella jaksolla seurattua tätä ja näinhän tuo näytti menevän. Romelu Lukaku olisi voinut Marinin tapaan kokeilla laukausta hieman useammin. Edelleen haluaisn nähdä Nathaniel Chalobahin miellummin topparina (tai keskikentän pohjalla) kuin oikeana laitapakkina.

 

Uusi valkoinen vieraspeliasu näytti varsin pätevältä kokonaisuudelta in action.

 

La-su välisenä yönä taisi olla USA-kiertueen päätösottelu Miamissa AC Milania vastaan. Olisikohan Milanin matkassa myös ex-Blues Philipp Prosenik.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taitaa meikäläiseltä jääd tuo Milan-matsi katsomatta. Se tosin tulisi siinä mielessä inhimilliseen aikaan, että ei tarvitsisi kolmen maissa herätä.

 

Eniveis. Tässä on kuitenkin nyt tuon MLS-matsin jäljeltä vatsa aivan sekaisin ja oma diagnoosini onkin, että elimistö käsitti tuon aikaisen heräämisen sun muut jutut silleen, että nyt on matkusteltu ja jet lagin on vuoro iskeä. Mulla on oikeastaan vain kerran ollut näin heikko olo ja se oli nimenomaan jet lagista johtuvaa. Eli varoituksen sana muille (vaikka tollasia alkamisaikoja ei enää nähdäkään)! :lol:

 

Milan matsissa sitten mukana jo Torres ja nähdään millaisella nälällä EM-kisojen tuore maalikuningas lähtee tulevaan kauteen. Marinista tosiaan hyvä pointti Cundylta tuossa ottelustudiossa. Vähän vaikuttaisi nyt näiden ensimatsien perusteella olevan oikeajalkainen Robben. Jotain samanlaista tuossa menossa on ja nimenomaan tuossa kun kaveri leikkaa keskelle. Taitaa myös olla aika pitkälti vain tuon oikean jalan varassa joten siirtyminen oikealle laidalle kuvittelisi tuohon suoria haastoja eikä noita sisälle leikkaamisia.

 

Posted Image

 

David Luiz hengaillut Carlos Valderraman kanssa. Toivottavasti veijareiden hiukset eivät menneet solmuun sillä sitä sotkua selviteltäisiinkin sitten puolet kaudesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea - AC Milan 0-1 (0-0)

 

68' Urby Emanuelson 0-1

 

Mitähän tästä nyt sanoisi? Molempien jaksojen alut ihan kohtuu hyvää peliä Chelsealta. Pitemmän päälle ei ote kuitenkaan kantanut ja peli meni jälleen hitaaksi hinkkaamiseksi. AC Milanin maali tuli keskialueen pallon menetyksen jälkeen. Urby Emanuelson pääsi hieman karkuun Gary Cahillilta ja David Luizilta. Branislav Ivanovci lähti sitten kaventamaan hieman turhaankin keskelle ja Stephen El Shaarawy jäi vapaaksi. El Shaarawy sai syötön Emanuelsonilta, mutta Petr Cech torjui hyvin tämän laukauksen. Pallo kimposi kuitenkin Cechin torjunnasta suoraan Emanuelsonille joka pääsi pistämään pallon maaliin.

 

Eden Hazard oli ihan terävällä pelipäällä. Haastoi hyvin Milanin pelaajia. Viimeisen vartin pelannut Sam Hutchinson oli myös hyvässä iskussa. Pari loistavaa taistelukatkoa. Romelu Lukakua ja puolisen tuntia pelannutta Fernando Torresia ei juuri saatu ruokittua kunnon palloilla. Cechiltä pari hyvää torjuntaa ja yksi pikku lipsahdus, kun Milanin pelaajan pistämä pitkä pallo ei aivan tarttunut näppeihin. Kulmaa kummempaa ei tästä kuitenkaan tullut. Chelsealta erikoistilanteet kovin vaisuja. Muutenkin Milanin maalilla ollut Marco Amelia sai olla melko rauhassa. Frank Lampardin vetoon joutui kuitenkin Ameliakin hieman venymään. Tai ainakin tekemään selvän torjuntaliikkeen.

 

Voitto, tasapeli ja kaksi tappiota sekä enemmän tai vähemmän vaisuhkoa pelaamista oli siis USA Tourin saldo. Vielä on kaksi ottelua aikaa hioa peliä kuntoon ennen tosikoitoksia. Viikon päästä lauantaina Brightonia vastaan ja parin viikon päästä Manchester Cityä vastaan Community Shieldissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kohta mennään Brightonia vastaan!

 

Chelsea tänään:

 

1.Petr Cech

2.Branislav Ivanovic

3.Ashley Cole

5.Michael Essien

7.Ramires

8.Frank Lampard

9.Fernando Torres

16.Raul Meireles

17.Eden Hazard

24.Gary Cahill

26.John Terry ©

 

 

Substitutes: Ross Turnbull, David Luiz, John Mikel Obi, Romelu Lukaku, Paulo Ferreira, Sam Hutchinson, Yossi Benayoun, Lucas Piazon.

 

Saas nähdä miten toi nyt muodostuu lopulta. Meireles vai Lampard kymppipaikalla? Hazard ja Ramires varmaankin laidalla ja Essien varmuudella keskikentän keskustassa. Marko Marinilla pientä vaivaa joten ei ole sen takia tänään mukana. Huomionarvoista myös McEachranin puuttuminen kokoonpanosta (laina suunnitteilla?) ja Benayounin mukana olo (sittenkin jäämässä?). Aika lähellä kuitenkin varmaan ollaan sitä kokoonpanoa mikä kauden avaa. Tänään tarkoituksena onkin antaa useammalle pelaajalle täydet minuutit.

 

Brightonista kannattaa ehdottomasti ottaa tarkkailuun ex-blue Liam Bridcutt joka pelaa keskikentän pohjalla. Huikeita otteita ollut tähän mennessä Brightonin paidassa. Ja toki penkin päässä legenda Gus Poyet.

 

Matsihan tulee sitten VeikkausTV:kin kautta. Jää meikäläiseltä tää matsi välistä, mutta laittakaahan rapoa.

 

e. Ja puuttuuhan sieltä Maloudakin :o

Share this post


Link to post
Share on other sites

Brighton - Chelsea 3-1 (2-1)

 

35' Frank Lampard 0-1

37' Vicente 1-1

44' Ashley Barnes 2-1

89' Andrew Crofts 3-1

 

Ei mikään paras debyytti uudelle kolmosasulle. Lokin paskat olkapäillä kohti kotia.

 

Brighton hallitsi palloa otelun alussa, mutta kunnon tilanteita ei kotijoukkue saanut luotu. Chelsean peli ei meinannut lähteä kulkemaan vaan syötöt karkailivat jatkuvasti liian pitkiksi. 20 minuutin paikkeilla Fernando Torres oli päästä hyvään paikkaan, mutta Liam Bridcuttin loistava liukutaklaus nollasi tilanteen. Brighton pääsi tästä melko hyvään vastaiskuun, mutta Ashley Barnes ei saanut pallo etutolpalta maaliin. Puolen tunnin molemmin puolin Chelsealla pientä tilanteen poikasta, mutta niin Torresin kuin Frank Lampardinkin yritykset jäävät vajaiksi. Chelsea pääsee tekemään maalinsa Brightonin pahasta virheestä. Ramires katkoo Lewis Dunkin syötön ja Chelsea iskee tämän jälkeen nopeasti. Torres päästää Ramiresin syötön valumaan jalkojensa välistä hyvää nousua keskikentältä tekevälle Lampardille. Lamps sijoittaa pallon varmasti maaliin ohi Lokki-vahti Tomasz Kuszczakin. Chelsea johtoon 1-0. Brighton tasoittaa kuitenkin nopeasti. Ashley Barnesin vasemmalta tullut keskitys löytää Vicenten joka laukoo pallon John Terryn jalkojen välistä aivan tolpan juureen. Aika paljon oli taas tilaa Chelsean puolustuksessa. Petr Cechiltä ehkä hieman hitaahko syöksyminen pallon perään. Brighton tasoihin 1-1. Viisi minuuttia ennen puoliaikaa Brightonin Gordon Greer on tehdä oman maalin katkoaessaan Chelsean keskityspalloa. Pallo pomppaa kuitenkin niukasti tolpan paremmalle puolelle Greerin kannalta. Seurannnesta kulmasta Branislav Ivanovic pääsee puskemaan pallon mennessä hiukan maalin ohi. Michael Essien väläyttelee laukaustaan, mutta Kuszczak venyy hyvään torjuntaan alakulmasta. Jakson viime minuuteilla Brighton onnistuu karkaamann johtoon. Raul Meireles hassailee pallon kanssa ja Will Buckley pääsee riistoon. Buckley onnistuu ohittamaan Ashley Colen, mutta Cechin ulostulo pelastaa vielä tässä vaiheessa. Tsekkivahdin ja Chelsean harmiksi pallo kimpoaa kuitenkin suoraan Ashley Barnesille joka lataa kulaan säälimättömästi verkon perukoille. Puoliaika koittaa siis Lokkien liihottaessa 2-1-johdossa.

 

Toisen puoliajan alkuun John Obi Mikel harppoo kentälle Essienin tullessa sivuun. Torresilla on maalipaikan poikanen reilun 50 minuutin kohdalle, mutta espanjalainen täräyttää pallon ilmoihin. John Terryn syöksypusku estää Barnesia pääsemään Buckleyn hyvään keskitykseen. Vicenten pahat aikeet pysähtyvät pian tämän jälkeen Cechin mainioon torjuntaan. Tunnin kohdalla Terry astelee vaihtoon ja Carlos Valderr... siis David Luiz tulee tilalle. Hetken päästä Cech hölkkäilee vaihtoon ja Ross Turnbull ottaa vastuun pallojen torjumisesta. Turnbull joutuukin pian tositoimiin. Vicente jallittelee Mikeliä ja antaa messevän pallon etutolpalle Barnesille. Vain Turnbullin loistotorjunta estää Barnesia maalaamasta. 70 minuutin kohdalla David Luiz lataa komean kudin hiukan maalin yli. Ex-Chelsea schoolboy Andrew Croftsilla on paikka iskeä maali Lokeille, mutta pallo karkaa maalin yli. Chelsealta tämän jälkeen pari ihan mukavaa tilannetta. Ensin Ramires pelataan hyvään paikkaan, mutta brassi laukoo päin Kuszczakia. Hetken päästä Lamardilla on vetopaikka ja laukauskin lähtee. Brighton kaksikko Dunk ja Ryan Harley kuitenkin pistävät kroppaa peliin blokkaavat Lampsin tulisen kudin. Romelu Lukaku pääsee viimeisiksi 10 minuutiksi peliin Torresin tilalle. Ottelun parhaaksi valittu Vicente hamuaa lisäosumia vapaapotkusta. Ex-Valencian hyvä yritys menee vain hieman maalin yli. Eden Hazardin vedolla on sama osite toisessa päässä, ei tosin vapaapotkusta. Muutama minuutti ennen loppua Crofts saa kunnian varmistaa Lokkien voiton 3-1-osumalla. Crofts pääsee irtopalloon jaloiksi David Luzin ja Brightonin pelaajan painiessa toisensa nurmen pintaan pääpallon tavoittelussa. Luiz taisi saada hieman osumaa vastustaja käsivarresta tai kyynärpäästä. Loppu hetkillä vielä pientä torikokousta Brightonin saadessa vapaapotkun hieman vastaavasta tilanteesta joka edelsi 3-1-maalia.

 

Tuttua kauraa jota kesän preseason on tarjonnut. Puolustuksessa munaillaan ja hyökkäys toimii kovn hitaasti. Kulmat ja keskitykset järjestään heikkoja. Vielä on yksi ottelu aikaa saada homma toimimaan. Tiedä sitten onko Cheslean pelin huonoudessa kyse siitä ettei oikein meinaa harjoitusottelut kiinnostaa. Etenkin puolustuspeli on ollut aivan toiselta planeetalta kin vaikka UCL-peleissä. Pikkuisen alkaa huoli jo mieltä painaa. Manchester City-pelin jälkeen ollaan taas hieman viisaampia. Kovin suuria odotuksia ei kuitenkaan näiden kesän aiempien pelien perusteella kannata rakennella.

 

Liam Bridcutt :thumbsup1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea tänään:

 

1. Cech

2. Ivanovic

4. David Luiz

26.Terry ©

3. Cole

12. Mikel Obi

8. Lampard

7. Ramires

10. Mata

17. Hazard

9. Torres

 

 

Substitutes: Turnbull, Bertrand, Cahill, Meireles, Essien, Sturridge, Piazon.

 

Marinilla pikkuvaivaa jonka takia siis tänään sivussa. Mata suoraan avaukseen Olympialaisten jäljiltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä tossa matsissa nyt sen kummempia ongelmia ole ollut. Torres teki avausmaalin, Savic säilyi selkeältä ulosajolta ja hetkeä myöhemmin Ivanovic katseli punaista. Aivan vihkoon meni tuo tilanne dumarilta ja pilasi Chelsean pelin totaalisesti. Nyt City on toisella puoliajalla ylivoimalla päässyt jauhamaan kolme maalia ja peli on ohi.

 

Helvetin harmi, että matsi kaatui tohon Kevin Friendin perseilyyn. Chelsea oli nimittäin oikein hyvin mukana tasakentällisin. Mutta minkäs teet.

 

Bertrand kaventaa vielä! Hieno homma, että osui juuri Bertrandille tämä osuma.

 

2-3 päättyi. Eka puoliaika ihan ok ja matsi oli täysin voitettavissa, mutta sitten toi Friendin kämmi ja matsi kääntyi päälaelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea - Manchester City 2-3 (1-0)

 

40' Fernando Torres 1-0

53' Yaya Toure 1-1

59' Carlos Tevez 1-2

65' Samir Nasri 1-3

79' Ryan Bertrand 2-3

 

Puolustus vuoti seulana kuten tämän preseasonin teemana on ollut. Vielä on viikko aikaa saada palikat paikoilleen. Chelsea lähti peliin hyvällä ryminällä ja asennepuolella olikin tullut selvästi nousua sitten aiempien preseason otteluiden. Myös Manchester City oli heti asenteella mukana. Toinen jakso oli sitten enemmän floppiosastoa, ainakin puolustuksen osalta.

 

Chelsean avausmaalissa Ramires tanssi City-puolustuksen läpi kuin olisi maaliskuu 2011, mutta tällä kertaa maalaamisen sijaan brassi tarjoaa Fernando Torresin maalintekoon. Torresilta varma viimeistely. Ihan kuin espanjalainen olisi tehnyt näitä joskus ennenkin. :confused:

 

Cityn tasoituksessa hieman huonoa tuuriakin, vaikka eihän se John Terryn purku/katko ollut missään nimessä parasta A-luokkaa. Yaya Tourelta nähtiinkin sitten laadukas veto johon ei Petr Cechillä ollut mahdollisuutta. Carlos Teveziltä kerrassaan komea laukaus 2-1-maalissa. Ei ollut tähänkään Cechillä paljon mahkuja. David Luizin puolustuspelaaminen sen sijaan oli varsin kyseenalaista brassin ollessa kuin mustekala öljyläikässä. Manchesterilaisten kolmannessa maalissa olikin sitten Chelsean alakerta pahemman kerran levällään ja sekaisin. Tuli ihan JJK:n puolustus mieleen. :( Hyvin käytti City tämän hyväkseen. Nimrod ja muut ManCity-mieliset varmasti nauttivat tästä(kin) osumasta.

 

Ryan Bertrandin kavennusosuma antoi vielä pientä toivonkipinää. Costel Pantilimonilta pikku haparoiti Daniel Sturridgen kutiin ja maajoukkue-Bertrand käy laittamassa irtopallon pussiin. Tähän perään vielä pienet 2 vs 1 nahistelut pallosta Ramiresin kanssa Giant-Pantsia vastaan.

 

Kortteja tuli melkoinen määrä. Branislav Ivanovicin punaista korttia pidin ensin totaalisen vääränä tuomiona, mutta muutaman hidastusken jälkeen oli taipuminen samaan kuin tuomarikin. Ansaittu punainen. Toki Stefan Savic olisi voinut saada hetkeä aiemmin toisen varoitusken ja ulosajon, mutta tällä kertaa näin. En kyllä ymmärrä miten mr. Friend sai Savic vs Torresissa Chelsean rikkeen? Toisaalta toisella jaksolla olisi voinut myös Frank Lampard ja Ramires Cheslean puolelta sada toiset keltaiset. Lamps sukitteli selkeästi pallosta ohi ja myöhässä Cityn pelaaja vasemmalla laidalla kulmalipun lähellä. Ramires olisi voinut saada keltaisen kompanymaisesta blokistaan toisella jaksolla. Komapnyhan sai Torresin blokkauksesta varoituksen toisen jakson alussa.

 

Preseason ei kokonaisuudessaan ollut mikään menestys, mutta onpahan sekin nyt saatu rähmittyä läpi. Viikon päästä lähtee sitten tosipelit käyntiin. Toivotaan ettei maajoukkuehöntsät vie ukkoja sairastuvalle tässä välissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ryan Bertrandin kavennusosuma antoi vielä pientä toivonkipinää. Costel Pantilimonilta pikku haparoiti Daniel Sturridgen kutiin ja maajoukkue-Bertrand käy laittamassa irtopallon pussiin.

Ivanovic kun sai punaisen mistä seuraa kolmen ottelun pelikielto niin onko se sitten niin, että Bertrand on avauksssa sarjan käynnistyessä? Ellei siis ennen sitä ehditä lyömään mitään hankintaa lukkoon.

 

Ja oliko Cahillilla jotain pikku vammaa kun ei pelannut? Edit: Ei ilmeisesti vain mahtunut avauksen, ihme jos näin on jatkossakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ivanovic kun sai punaisen mistä seuraa kolmen ottelun pelikielto niin onko se sitten niin, että Bertrand on avauksssa sarjan käynnistyessä? Ellei siis ennen sitä ehditä lyömään mitään hankintaa lukkoon.

Onhan tuossa periaatteessa useampikin vaihtoehto miten pyöritellä tuota oikean laitapakin tonttia. Ryan Bertrandin avauspaikka on yksi, toinen vaihtoehto olisi laittaa oikealle Sam Hutchinson. Hutch pelasi ihan hyvän preseasonin ja ansaitsisi sinänsä peliaikaa nyt, kun sitä olisi tarjolla. Bertrand tai Hutchinson olisi oma valintani. Kolmas vaihtoehto olisi sitten laittaa David Luiz oikealle jolloin Gary Cahill tulisi John Terryn topparipariksi. Paulo Ferreira olisi tietysti kokenut jokeri tähän tilanteeseen. Junnuista olisi tarjolla Todd Kane tai USA Tourilla oikealla pelannut Nathaniel Chalobah. Chalobah on kuitenkin parhaimmillaan topparina tai keskikentän keskellä/pohjalla.

 

1. Bertrand/Hutchinson

2. David Luiz

3. Ferreira

4. Kane/Chalobah

(5. Ramires)

Share this post


Link to post
Share on other sites

eipä tullut banelle pelikieltoa

 

However, a change in FA ruling in August 2009 means that red cards in pre-season fixtures do not result in suspensions from competitive games. As the rule change covered all non-competitive pre-season fixtures, including the Community Shield, it means Ivanovic will be free to play at the DW Stadium

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×