Jump to content
Sign in to follow this  
Sir_Alex

Loistavaa musiikkia

Recommended Posts

Nyt lähiaikoina ZZ top on kyllä räjäyttänyt oman tajunnan ja ihan harmittaa, että vasta nyt tullut tutustutta bändiin tarkemmin. Tätä kehtaa kuunnella odotellassa ACDC:n uutta kaunokaista albumia Black Icea odotellessa :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Metallica teki paluun tasolleen

 

Tuli tänään ostettua tämä Metallican uusin. Kuuntelin lätyn yhtä kyytiä alusta loppuun ja aika sanaton olen. Aivan loistava levy, aukesi heti ensi kuuntelukerralla! Ylitti odotukseni komeasti. Todella hieno kokonaisuus. Löytyy aggressiivista tykitystä, hienovaraisia mutta tarttuvaisia koukkuja, tyylikästä tulkintaa. Kaikkea. Kiitos Metallica!

 

Levy potkii jopa niin kovaa, että olen valmis vertamaan sitä 80-luvun klassikkotuotoksiin. Tyyliltään levy ei muistuta kovinkaan paljon mitään Metallican aiemmin julkaistua albumia, ehkä siksi se kuulostaakin niin hyvältä. Tämä on jotain uutta, mullistavaa. Trujilo on selvästi tuonut Metallican musiikkiin uusia ulottuvuuksia. Biisit ovat erittäin monipuolisia, ja niissä on sangen omaperäisiä (hyvällä tavalla) vivahteita. Basso on kerrankin mixattu riittävän hyvin esille. Jamesin laulanta on myös eri tasolla kuin St.Angerilla. Kirk iskee joka biisiin ainakin sen yhden huikean soolon. Ulrichin rumpujutut ovat paikoittelein todella kekseliäitä, ja soundikin on mennyt eteenpäin viime levyn kamaluuksista.

 

Aikamoinen lätty tosiaan. Pistäkää ihmeessä muutkin levyn läpi kuulleet mielipiteitänne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli tänään ostettua tämä Metallican uusin. Kuuntelin lätyn yhtä kyytiä alusta loppuun ja aika sanaton olen. Aivan loistava levy, aukesi heti ensi kuuntelukerralla! Ylitti odotukseni komeasti. Todella hieno kokonaisuus. Löytyy aggressiivista tykitystä, hienovaraisia mutta tarttuvaisia koukkuja, tyylikästä tulkintaa. Kaikkea. Kiitos Metallica!

 

Levy potkii jopa niin kovaa, että olen valmis vertamaan sitä 80-luvun klassikkotuotoksiin. Tyyliltään levy ei muistuta kovinkaan paljon mitään Metallican aiemmin julkaistua albumia, ehkä siksi se kuulostaakin niin hyvältä. Tämä on jotain uutta, mullistavaa. Trujilo on selvästi tuonut Metallican musiikkiin uusia ulottuvuuksia. Biisit ovat erittäin monipuolisia, ja niissä on sangen omaperäisiä (hyvällä tavalla) vivahteita. Basso on kerrankin mixattu riittävän hyvin esille. Jamesin laulanta on myös eri tasolla kuin St.Angerilla. Kirk iskee joka biisiin ainakin sen yhden huikean soolon. Ulrichin rumpujutut ovat paikoittelein todella kekseliäitä, ja soundikin on mennyt eteenpäin viime levyn kamaluuksista.

 

Aikamoinen lätty tosiaan. Pistäkää ihmeessä muutkin levyn läpi kuulleet mielipiteitänne.

Kerrankin samaa mieltä Interistan kanssa :drunk:. Itse hankin levyn eilen heti kun kerkesin ja jos en nyt yllättynyt sen tasosta niin ainakin häkellyin :D. Die Hard METALLICA fanina on hienoa, että pojat ovat palanneet juuri sille 80-luvun tasolleen (ainakin tosi lähelle :D). Jamesin sanoitukset ovat aina loistavia eikä ne petä tälläkään levyllä, myös laulu on taattua tavaraa. Kirkin sooloja on taas hyvä kuunnella muutaman vuoden tauon jälkeen, juuri sopivan agressiivisiä riffejä ja sooloja levyltä löytyy. Kuten Roopekin sanoi Trujillon tuoneen uusia ulottovuuksia Metallicaan, sen huomaa taatusti mm. instrumentaali-biisistä (Suicide & Redemption), jota ei olla nähty/kuultu sitten Burtonin päivien noin. 20-vuoden takaa. Muutenkin oivaa basson käsittelyä kuullaan levyllä. Lars takoo rumpuja totuttuun tapaan agressiivisen hyvin.

 

Kokonaisuutena levy on siis täyttä 100% terästä \../ SItten vaan odotellaan Metallican maailman-kiertuetta, jonka pitäisi osua myös Suomeen, toivottavasti jo ensi kesänä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kyllä tarvinnut pettyä tuon Metallican uusimman suhteen. Moni biiseistä potki persiille heti, ja ne tuntuvat vain paranevan lisäkuuntelulla. Eniten tässä on vanhaa kunnon rässiä sitten 80-luvun. Tosiaan vaihtelua on kuitenkin riittävästi, eihän näin pitkää levyä kokonaan jaksais jos se olisi pelkkää paahtoa alusta loppuun. Kappaleitten pituus sinänsä ei ole ongelma, pidän siitä että biiseille annetaan tilaa "kasvaa" usein rauhallisesta alusta kiivaampaan tykitykseen.

 

All Nightmare Long on varmaan kovin veto, siitä ei juuri heikkoa kohtaa löydy. Tietyissä kappaleissa vähän häiritsee se miten riffit ovat toisistaan irrallisia, esim. The End of the Line:ssa alkuriffin jälkeen tuntuu siltä kuin ihan eri biisi lähtisi käyntiin. No onneksi noita ei paljoa ole, pääosin kappaleet pysyvät kasassa. Myös "balladit "The Day That Never Comes ja Unforgiven 3 ovat ok kuunneltavia, vaikka jäävätkin muista auttamatta jälkeen. Ilokseni sain huomata että ensinmainittu on todellakin albumin heikointa antia.

 

Levy potkii jopa niin kovaa, että olen valmis vertamaan sitä 80-luvun klassikkotuotoksiin. Tyyliltään levy ei muistuta kovinkaan paljon mitään Metallican aiemmin julkaistua albumia, ehkä siksi se kuulostaakin niin hyvältä. Tämä on jotain uutta, mullistavaa. Trujilo on selvästi tuonut Metallican musiikkiin uusia ulottuvuuksia. Biisit ovat erittäin monipuolisia, ja niissä on sangen omaperäisiä (hyvällä tavalla) vivahteita. Basso on kerrankin mixattu riittävän hyvin esille. Jamesin laulanta on myös eri tasolla kuin St.Angerilla. Kirk iskee joka biisiin ainakin sen yhden huikean soolon. Ulrichin rumpujutut ovat paikoittelein todella kekseliäitä, ja soundikin on mennyt eteenpäin viime levyn kamaluuksista.

 

Olen vähän eri mieltä siinä , että levy ei muistuta juurikaan aiempia tuotoksia. Itse olin kuulevinani "vanhan tuotannon" lisäksi esim. Loadeilta vaikutteita. Se ei kylläkään tarkoita, että levy tuntuisi mitenkään aiemman kierrätykseltä. Trujillo tuntuu kieltämättä piristäneen kunnolla muidenkin jätkien soittoa. Kirk ja James hoitavat kitarat asiallisesti. Lars puolestaan... no se on Lars. St. Angerin rumpuihin verrattuna on tälläkin osastolla tapahtunut parannusta. Mutta juu tämä uusi basisti vetää kyllä hyvin, ja on kaiketi se palanen mikä Metallicalta uupui.

 

Kaiken kaikkiaan siis oikein onnistunut levy näin kerran läpi kuunneltuna. Aika näyttää mihin siitä todellisuudessa on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen vähän eri mieltä siinä , että levy ei muistuta juurikaan aiempia tuotoksia. Itse olin kuulevinani "vanhan tuotannon" lisäksi esim. Loadeilta vaikutteita. Se ei kylläkään tarkoita, että levy tuntuisi mitenkään aiemman kierrätykseltä. Trujillo tuntuu kieltämättä piristäneen kunnolla muidenkin jätkien soittoa. Kirk ja James hoitavat kitarat asiallisesti. Lars puolestaan... no se on Lars. St. Angerin rumpuihin verrattuna on tälläkin osastolla tapahtunut parannusta. Mutta juu tämä uusi basisti vetää kyllä hyvin, ja on kaiketi se palanen mikä Metallicalta uupui.

 

Kaiken kaikkiaan siis oikein onnistunut levy näin kerran läpi kuunneltuna. Aika näyttää mihin siitä todellisuudessa on.

 

Otan muutaman sanaisen takaisin. Tarkoituksena oli siis ilmaista, että levy on kokonaisuutena aivan uudenlainen, eikä verrattavissa sillä saralla aiempiin tuotoksiin. Mutta yksittäisistä kohdista saattaa tosiaan kuulla vivahteita vähän sieltä sun täältä - debyyttialbumista St.Angeriin. Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä.

 

Julistetaan nyt vielä, että kerran levyn läpi kuunnelleena koviten iskivät vedot "All Nightmare Long", "My Apocalypse", "Cyanide", ja "The End Of The Line". Oikeastaan kaikki biisit vaikuttavat erittäin hyviltä, mutta nuo tosiaan kuulostivat ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen parhailta.

 

Il Capitanolle, lähes varmasti Metallica piipahtaa Suomessakin massiivisella kiertueellaan. Olympiastadionilla nähdään ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin tuolloin viime viikkoisella helsinginreissulla torstaina puolenyön aikaan ratikkapysäkillä krapulaisena palelemassa ja odottamassa kyytiä takaisin majapaikkaan Kallioon, kun aloin ihmetellä ohi kulkevia nahkatakkiheppuja julistekääröjen ja Äxän pussien kanssa. En ollut tietoinen moisesta keskiyön myynnistä, kun en ihan niin kiireinen kuitenkaan tuon levyn saamisen kanssa ollut...olin kyllä ajatellut perjantaina tai lauantaina sen ostaa, mutta kävin sitten toki sen hakemassa tuolloin jo (ja sain sen ihastuttavan julisteenkin, joka nyt tavallaan on turhahko, mutta onhan krääsä toisaalta aina kivaa).

 

Eipä tosiaan kyllä tarvinnut pettyä. En ollut kertalaakista täysin myyty, mutta sitä en odottanutkaan. Ihan äärimmäisen harvat yksittäisen biisitkään kun hullaannuttaa ekalla kuulemalla, koko levyistä nyt puhumattakaan. Todella hyvältä se kuitenkin kuulosti ja kuten odotinkin, aina vaan paremmalta alkaa kuulostaa mitä enemmän sitä kuuntelee.

 

"All Nightmare Long" on itselleni(kin) tässä vaiheessa kenties suosikki, jos joku noista pitäisi nimetä. Jonkinlaisiksi väliinputoajiksi taas toistaiseksi ovat jääneet "The Judas Kiss" ja "Broken, Beat & Scarred", mutta kenties nuokin ajan kanssa nousevat paremmin esiin. Kaikissa on kuitenkin puolensa ja minuun uppoavat myös nuo nk. balladit (mutta minähän nyt olenkin herkkäsieluinen tyttölapsi, joten lieneekö tuo ihmekään).

 

Instrumentaalin paluukin on varsin positiivinen. Tosin kaikkia näitä instruja tulen verranneeksi Orioniin ja mikään toistaiseksi ei ole päässyt edes kovin lähelle, ja tuskin tulee lähiaikoina pääsemäänkään, niin paljon Orionista itse pidän. Mutta kelpo veto tämä kuitenkin on.

 

Tarkoituksena oli siis ilmaista, että levy on kokonaisuutena aivan uudenlainen, eikä verrattavissa sillä saralla aiempiin tuotoksiin. Mutta yksittäisistä kohdista saattaa tosiaan kuulla vivahteita vähän sieltä sun täältä - debyyttialbumista St.Angeriin. Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä.

Tämä on kyllä totta ja vähän jopa hämmentävää, kun biisejä kuunnellessa joskus tulee mieleen Lightning ja hetken päästä Load. Jostain syystä, jota en todellakaan sen tarkemmin osaa määritellä, minulle kuitenkin useimmin mieleen tulee Justice. :rolleyes:

 

Kansitaiteesta myöskin täältä :thumbsup1:, kokonaisuus on minusta varsin hieno. Tosin tulee olemaan vain ajan kysymys, milloin kansilehtinen repeää ensimmäisen kerran, ei hirveän kestävältä vaikuta. Tai no, en ole vielä saanut Slipknotin Iowankaan voipaperiliparetta revittyä, niin kenties tuokin säästyy...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pienen hilajaiselon jälkeen täytyy kirjoitella tähän topickiin pitkästä aikaa.

En tiedä oliko foorumilaisista kukaan Qstock:ssa heinäkuussa?

 

Koviten Qstockin esiintyjistä tajuntaani iski Amoral ja Ruotsalainen Dark Tranquillity.

 

Erityisesti Amoralin - Leave your dead behind on ollut kovassa kuuntelussa ja pitihän itse levykin eli Reptile ride ostaa tässä kesän aikana ja kovassa kuuntelussa se on ollutkin.

 

Suosittelen kaikille joihin raskas louhinta iskee kuuntelemaan/kokeilemaan Amoralia, sillä heidän kappaleissaan on sitä "jotakin."

 

Minuun erityisesti iski Qstockin aika monipuolinen Metalli tarjonta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan Paitsiolaisista kuunnellut uusinta Amon Amrarth:n - Twilight of the Thunder God-levyä?

 

Mielestäni uusin Amon Amarth on täyttä rautaa ja piisit, kuten Twilight of the Thunder God, Free Will Sacrifice ja Embrace of the Endless Ocean ovat levyn parhainta antia.

 

Suosittelen kaikille, joihin "raskan louhinta" vähänkään iskee kuuntelemaan kyseisen levyn!:drool:

Share this post


Link to post
Share on other sites

eläkeläisten-humppa unitedin sisäkannet on hienot, ainakin poolin ja manun miesten kans revettiin täysin:) hyvää humppaa taas levyllinen, mm amorphista, hanoita, dk:ta ja discoo humpan muodossa. Toimii!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Posted Image

 

Track listing:

 

1. "Encaged" - 4:26

2. "Hellgate: Worcester" - 3:23

3. "Jack of Diamonds" - 3:41

4. "My Escape" - 4:10

5. "Fallout" - 3:51

6. "Power Shift" - 3:32

7. "Contradiction" 3:32

8. "Damage Control" - 3:49

9. "Red Eyed Friend" - 4:43

10. "Affliction" - 5:11

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oasis - Dig out your soul

 

Legendaarisen enkkubändin 7. studioalbumi. Levyllä 11 biisiä joista sellanen 7-8 voi laskea timantin kovaks. Lisäks pari "ihan kivaa" ja loput paskaa. Meikäläistä tää bändi ei ole pettänyt koskaan (en ainakaan myönnä :D) Kyllähän se niin on et oasis lyö aina luut kurkkuun näille nyky indieskideille kun aletaan rokkia soittaa.

 

Arvosanaksi voisin antaa sellasen 4/5

Share this post


Link to post
Share on other sites

Posted Image

 

1. Rock 'n Roll Train – 04:21

2. Skies on Fire – 03:34

3. Big Jack – 03:57

4. Anything Goes – 03:22

5. War Machine – 03:09

6. Smash 'n' Grab – 04:06

7. Spoilin' For a Fight – 03:17

8. Wheels – 03:28

9. Decibel – 03:34

10. Stormy May Day – 03:10

11. She Likes Rock 'n' Roll – 03:53

12. Money Made – 04:15

13. Rock 'n' Roll Dream – 04:41

14. Rocking All the Way – 03:22

15. Black Ice – 03:25

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kohtuu siisti tunnaribiisi tuossa Mirror’s Edge nimisessä tietsikka-/konsolipelissä, tuossapa sen kyseisen biisin musavideo.

 

Tosin pelissä oleva versio, jossa ei ole tuota laulua siis ole lainkaan on vieläkin tunnelmallisempi tyylikkään graafisen loistonsa ja kirkkauden kera joka ei tuosta videosta yhtä hyvin välity…

ftp://ftp.peliplaneetta.net/pelikonsolivideot/3d-raiskinta-toiminta/MIREDgenMUSICVIDEOpV10hd.mp4

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kuuntelen pääasiassa Metallia ja kaikkea muuta sekalaista mikä nyt sattuu hyvältä kuulostamaan.

Kovin pitkää listaa en jaksa ruveta suosikkibändeistä tekemään, mutta tuossa nyt jotain:

Cradle Of Filth

Arch Enemy

51Koodia

Amorphis

Apulanta

Don Huonot

In Flames

Kalmah

Viikate

Nightwish

Sentenced yms...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viimeisten parin päivän aikana löysin toden teolla elämääni bändin nimeltä Billy Talent. Toki biisit Red Flag ja Fallen Leaves on tullut radiosta kuultua kerran jos toisenkin, ja pidin niistä jo silloin (Surrender taasen ei toistaiseksi ole napannut), mutta sen kummempaa mielenkiintoa ei herättänyt, ainakaan niin paljon, että jotain asian tiimoilta olisi tehnyt. Tulin nyt sitten eräästä videoyhteisöstä etsineeksi muitakin biisejä, ja totesin että vanhempi materiaali on kenties jopa parempaa. Marssin sitten paikalliseen tavarataloon eilen ja mukaan lähti Billy Talent I, eli 2003 ensimmäinen tämän bändinimen alla ilmestynyt levy. Toinen levy, 2007 ilmestynyt Billy Talent II, melko varmasti jossain vaiheessa tulee myös hankittua.

 

Ostamisesta asti tullut kuunneltua lähes tauotta, ja kyllä tykkään. Tsekin peliä vuoden 2004 EM-kisoissa jossain yhteydessä joku kuvasi "positiivisen aggressiiviseksi" ja tällä hienolla termillä kuvaisin Billy Talentiakin. Ehkäpä niin, että tässä I:ssa on enemmän aggressiivisuutta ja II:ssa enemmän sitten sitä positiivisuutta. Sanoituksethan nyt ei varsinaisen positiivisia ole, mutta jotenkin silti koen tuon energian määrän positiivisena. Tai jotenkin niin, että ruikuttamisen sijaan mennään täysillä, ja se on positiivista. :D Vaikea selittää.

 

Erityisesti tältä levyltä iskevät River Below, This Is How It Goes, The Ex ja Voices of Violence. :hug:

 

E: Täytyypä muuten tässä vaiheessa palata vielä myös Death Magneticiin sen verran, että minulle läheisimmäksi sieltä on noussut The Unforgiven III, eli slovarilla mennään. Nopeatempoisempi tuotanto ei ole senällään huonoa, mutta ei vain pärjää vertailussa vanhemmalle (noh, kuka sitä nyt odottikaan) ja jos jotain räimäkämpää haluaa niin sitten otetaan esille 80-luvun levyt. Mutta on tuota kuitenkin paljon tullut kuunneltua, ihan koko levyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen tuli kuunneltua rouvan kanssa Motörheadia jäähallissa ihan livenä.

Ja niin tuli monella muullakin kun oli sali melkeis täynnä.

 

Timanttia se vaan on Lemmyn orkka edelleen, kaikkien vuosikymmenten jälkeenkin. Joskus 80-luvun lopussa/90-luvun alussa tuli sekin bändi ekan kerran nähtyä Giants of Rockissa ja sen jälkeen ei kyllä paluuta entiseen ollut.

 

Keikka alkoi tutusti "We are Motörhead, and we play rock and roll" jonka jälkeen tärähti naamalle Iron fist. Mahtavata ilotulitusta olikin sitten sen jälkeiset runsas tunti ja puolikas. Enkorena vetivät akustisilla kitaroilla Whorehouse bluesin, ja sitten normisti Ace of Spadesin ja viimeisenä tietty yli 10 minuuttia kestänyt Overkill. Strobovalojen vilkkuessa tietysti koko piisin.

 

Vieläkin ihan kuun yläpuolella.

 

Kiitämme: Lemmy Kilmisterin herkkää ja kaunista tulkintaa.

 

Moitimme: Keikkapaitojen loppumista alle 45 minuuttia ovien avautumisesta. Jäin sit saatans ilman pukinetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itellä on aika monipuolinen musiikkimaku. Hyvä räppi (ei mikään Eminem), rock ja jotkin metallibändit uppoavat meikäläiselle.

Örinämetallista ja kikkelihevistä en pahemmin välitä.

 

Joitain bändejä, joita kuuntelen:

 

Asa

Hannibal & Soppa

Metallica

Muse

RHCP

The White Stripes

Volbeat

 

Paljon enemmänkin lemppareita löytyy, mutta tuossa joitain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti kovimmat artistit/musiikintekijät löytyvät tästä joukosta:

 

Leonard Cohen

Bob Dylan

Neil Young

Johnny Cash

Jimi Hendrix

 

Bändeistä:

 

Led Zeppelin

Pink Floyd

Pearl Jam

 

Tuossa ehkä nyt nyt suosituimmat. Lisäksi nyt on tullut kuunneltua 80/90-luvun electraa, mikä on sinäänsä ihan menevää musiikkia sekin.

 

Lisätään vielä, että nyt soi: Pearl Jam - Black

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se legendaarinen, musiikkimaku laidasta laitaan taitaapi päteä minun kohdallani. Alternative uppoaa, rauhallisempaa (en keksi tyylilajille ensikädessä nimeä:thumbsup1:) plus puolikuppia metallia, sekä hyppysellinen amispoppia (jokainen varmasti nauraa lukiessaan tämän;)), siinä kiteytettynä.

 

Useimmin sotkettuja:

 

Linkin Park- muutama varsin onnistunut letkautus

3 Doors down - lähinnä vanhempaa tuotantoa..

Von Herzen Brothers

Zen Café

AC/DC

Oasis

 

James Blunt - itsellä se ehdoton suosikki (16 vuotiaalle?)

Anssi Kela - (odotan kuulevani tässä kohtaa naurua..)

Bon Iver

Elvis (eikö meillä kaikilla, muka?!!)

 

Ensimmäisenä tuli mieleen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varsin kelpo työtä Hans Zimmer & Harry Gregson Williams tehneet näissä Cris Nolanin ohjaamissa Batman’eissä mitä soundtrackiin tulee… ei nyt ihan sinne aivan kaikkein legendaarisimpien joukkoon yllä mutta keskivertoa huomattavasti parempaa tavaraa kuitenkin :smile:

 

[ame=http://www.youtube.com/watch?v=3LQ6_9IxSNk&feature=related]YouTube - Batman Ultimate Theme (Part 1)[/ame]

 

[ame=http://www.youtube.com/watch?v=baWhSPwlo74&feature=related]YouTube - Batman Ultimate Theme (Part 2)[/ame]

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paramorea tuli hehkutettua jo tuolla levy-osastolla. On parhaita uusia tuttavuuksia pitkään aikaan. Menee mukavasti niin taustalla kuin fiilismusana autossa.

 

Kolmas nainen on itselle suomirock bändeistä se kovin juttu. Bändihän on kuollut ja kuopattu, ensimmäinen comeback toki nähty, jo aikaa sitten. Suurin osa tuotannosta löytyy hyllystä, yksi harvinaisuus puuttuu ja tuskin sellaista enää löytyykään. Hanhiniemi on sanoittajana loistava soitossa on helmeä svengiä.

 

Linkin Park on jaksanut yllättää positiivisesti jokaisella levyllää, etenkin viimeisellä. Viime kesänä pääsi myös katsastamaan herrojen livekunnon Provinssissa. Chester Banningtonin preesens ja äänenkäyttö tekivät suuren vaikutuksen.

 

Entwine on jäänyt hieman HIMin, Negativen ja vastaavien varjoon vaikka kaksi viimeistä levyä ovat tarjoilleet varsin hyvää satoa. Huomenna julkaistaan 6. täyspitkä joka vie bändiä kuulemma hieman rankempaa suuntaan, katsotaan mitä tuleman pitää.

 

Kai näitä on vaikka kuinka paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×