Jump to content
Sign in to follow this  
lfcsmith

Ucl 07-08

Recommended Posts

Marseille ansaitsi voittonsa. Ekan puoliskon maali ei mielestäni ollut paitsio, mutta toisaalta Pepe luultavasti näki liputuksen, eikä lähtenyt siksi edes torjumaan reboundia.

 

Täytyy vaan ihmetellä Poolin pelaajavalintoja. Uusi mies Leto oli täysin pihalla, en tiedä onko kaveri sitten pelannut muissa peleissä paremmin!? Sissoko kummastuttaa edelleen allekirjoittanutta. Katson kaudessa noin 5-10 Poolin peliä ja Momo on lähestulkoon aina yhtä surkea. Miehellä ei ole minkäänlaista tatsia palloon, eilenkin ensimmäiset kosketukset menivät minne sattuu. Lisäksi välillä hän heittelee toivotaan-toivotaan palloja yläilmoille, mikä herättää lähinnä hilpeyttä. Crouchin lähtölaskenta vissiin alkanut?

 

Jarmo Lehtinen :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnittelut Marseilelle ja ansaitsitte todellakin voiton. Itse en jaksanut kuunnella Ylen höpinöitä, vaan katselin pelin Viasatilta lontooksi selostettuna. Marseillen 5 miehen keskikenttä vei Poolia mennen tullen ja varsinkin ekalla jaksolla Pooli vikisi, jolloin sen pelissä ei ollut järjen häivää. Crouch oli todella avuton, sillä hän pystyy pelaamaan vain piiikissä, mutta nyt Torres pelasi siellä ja Crouch yritti hakea kuytmaisesti palloa hivenen alempaa. Tuloshan oli odotettu eli Marseillen mieleen.

 

Täytyy vaan ihmetellä Poolin pelaajavalintoja. Uusi mies Leto oli täysin pihalla, en tiedä onko kaveri sitten pelannut muissa peleissä paremmin!?

Leto on pelannut muutaman harkkamatsin sekä Readingiä vastaan Carling-cupin. Poika on pelannut ok, muttei mielestäni vielä lähelläkään aloituspaikkaa... Kuitenkin Rafan kierrättää pelaajiaan aika huolella, joten aina jotain yllätyksiä avauksessa on. Mutta itse peluuttaisin Letoa vain 'pienemmissä' ympyröissä, tututellen samalla britti-futikseen.

 

Sissoko kummastuttaa edelleen allekirjoittanutta. Katson kaudessa noin 5-10 Poolin peliä ja Momo on lähestulkoon aina yhtä surkea. Miehellä ei ole minkäänlaista tatsia palloon, eilenkin ensimmäiset kosketukset menivät minne sattuu. Lisäksi välillä hän heittelee toivotaan-toivotaan palloja yläilmoille, mikä herättää lähinnä hilpeyttä.

Sissoko pelaa yleensä ihan ok tai paremmin kuin ok, mutta eilinen peli oli aika huonoa, kuten koko Poolilta. Märkä kenttä tuntui vaikuttavan vain Poolin keskikentän työskentelyyn, ei Marseillen. Mutta osa syy oli Marsaillen loistavaan karvauspeliin, joka yllätti täysin ainakin minut ja luultavasti myös Rafan.

 

Crouchin lähtölaskenta vissiin alkanut?

Peter on ollut koko kauden aivan turisti, ei pitäisi olla mitään asiaa edes vaihtopenkille...

 

Kolmen viikon päässä pelattavaan Besiktas-peliin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin voitto, vaikka pelataankin peli vieraissa, sillä muuten Porto ja Marseille karkaavat turhan kauaksi. Lisäksi loppupeleissä on pakko välttää tappiot tai muuten Poolin matka jää alkulohkoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Zenden ja Cisse palaavat Anfieldille. Mielenkiintoista nähdä millainen on the Kopin vastaanotto. Tuleeko vihellyksiä? Tuleeko aplodit? Täysi mysteeri minulle. Cisselle voin aavistella vihellyksiä, koska lähti itkien ja maristen pois. Toivottavasti Djibril ei tästä kimpaannu ja kiusaa Samia koko ottelua nopeudellaan. Jos näin kuitenkin käy voi povata Pool-puolustukselle kiireisiä hetkiä.

 

Ei tullut vihellyksiä Cisselle, vaan isot taputukset! Oli oikein koskettavaa huomata kuinka Anfield taputti kun Cisse saapui kentälle.. Anfield ei unohda omiaan näköjään ikinä!:smile_ani: Sama homma oli kun Zenden lähti pois..Isot taputukset. Tästä iso Peukku Pool faneille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Että silleen

 

Täytyy näin heti nostaa hattua Marseillelle. Uskomattoman hienoa peliä vierasjoukkueelta Anfieldillä, jolla nyt yleensä ollaan totuttu siihen, kun vieraat parkkeeraavat bussin maalin eteen. Liverpool (erityismaininta Sissokolle) oli todella suurissa vaikeuksissa marseillen aktiivisen ja väsymättömän prässin kanssa. Tuli ihan mieleen viime vuoden Liverpool-Barcelona 2. osaottelu, jolloin Pool prässäsi Barcan paperiksi; nyt Liverpoolin osaa näytteli Marseille, vähintään yhtä onnistuneesti.

 

Jos sitten keskitytään omaan porukkaan.

Aivan surkeaa peliä. Koko peli, lukuunottamatta toisen puolikkaan lisäaikaa, jolloin oli ainoat saumat maalintekoon. Sissokon syöttöprosentti oli varmasti alle 20. En todellakaan kuitenkaan lähde syyttämään Rafaa siitä, että Sissoko oli kentällä. Hän on vakuuttanut muuten koko alkukauden, mutta nyt ei pärjännyt kovassa paineessa alkuunkaan. Mascherano olisi ollut parempi valinta, mutta se on helppo sanoa jälkeenpäin. Hän olisi laittanut passit vähintään 80 prosenttisesti omille ja olisi pärjännyt todennäköisesti paremmin Marseillen hyökkäävien keskikenttäpelaajien kanssa, joita oli enemmän kuin Poolilla puolustussuuntaan keskittyviä.

 

Näin jälkeenpäin voi myös todeta, että 4-3-3 tai 4-5-1 -taktiikoilla aloittaminen olisi ollut parempi valinta. Siten ei oltaisi jouduttu alivoimalla oman keskikentän pohjalla Marseillen 4-5-1:sta vastaan.

 

Tuurilla oli myös sanansa sanottavana: Oli mm. Torresin tolppakuti (taisi ottaa minimaalisen kimmokkeen Taiwon polvesta) ja Benayounin pusku, jonka puolustaja torjui. Marseillen paitsiotilanteesta en ole varma. Itse punaisilla laseilla kallistun paitsiovihellyksen puolelle, tietenkin. Oli epäselvä vihellys myös toiseen suuntaan, jolloin Torres olisi kerrankin päässyt Marseillen toiselta topparilta (olisikohan Rodriguez?) karkuun. Tilanne ei ollut mikään läpiajo, mutta selvästi irti vartijasta kuitenkin ja vihellyksenä (omasta mielestäni) vähintään yhtä epäselvä. Paitsio kuitenkin vihellettiin ja sillä mennään.

 

Reina: Liverpoolin paras pelaaja. Maalille ei voinut mitään, muuten piti joukkuetta pystyssä. En kyllä itse vaihtaisi keneenkään maalivahtiin maailmasssa.

 

Fabio Aurelio: Surkeaa syöttöpeliä, jota häneltä lähtökohtaisesti ei todellakaan odoteta.

Hyypiä: Ei omalla tasollaan. Ylen studiolta minun mielestäni jopa ansaitsemattomia kehuja.

Carra: Avaukset tuttua Carra-laatua eli päin sitä. Ne lisäajalla annetut syötöt Reinalle oli voinut toki antaa eteenpäin.

Finnan: Ei mitään.

 

Leto: Ei nyt ehkä niin huono, mitä ylempänä jotkut antavat ymmärtää. Syötö kuitenkin hyvin omille ja osasi (taas kerran) puolustaa. Hän oli kuitenkin kentällä ohittaakseen pakkia, ei päässyt kertakaan edes haastamaan. Liian kova paikka nuorelle pojalle.

Sissoko: Surkeaa. Syötöt ihan uskomattomia, itse olisin saanut enemmän punaisille.

Gerrard: Ei lähelläkään enää sitä tasoa, kuin ennen loukkaantumistaan. Pari hyvää suoritusta ja ne "hyvitettiin" sitten useammalla huonolla.

Benayoun: Poolin paras kenttäpelaaja omasta mielestäni. Sai syötöt omille ja oli ainoa pelaaja, joka rakensi peliä. Pelin rakennukseen olisi kuitenkin tarvinnut tukea Gerrardilta ja Aureliolta.

 

Torres: Ei päässyt tilanteisiin, koska ei saanut palloja. Yksi epäonninen tolppaveto.

Crouch: Aina, kun kaveri saa pallon hän lähtee omaa maalia kohti. Se on väärä suunta, hyvä mies. Transfer window?

 

Vaihtomiehet eivät saaneet mitään aikaan.

 

Jatkopeleissä ei ole varaa tappioihin, varsinkaan kun Porto väänsi lopussa voiton Besiktasista. Kotipelit voitettava. Toivotaan myös ristiinpelaamisia, vaikka ei niitä tässä vaiheessa vielä ole pakko tulla.

 

Onnittelut Marseillelle ja Gingalle. Se oli ansaittu voitto. Jos Pool nyt "puppeloi" itsensä ulos, niin symppaan kyllä Marseillea koko sydämestäni. Rispekt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Besiktas - LFC

 

Tänään Poolilla siis tiukat paikat Turkissa, kun kolme pinnaa pitäisi ottaa, että päästään edes suhteellisen hyvistä lähtökohdista lähtemään kolmeen viimeiseen matsiin. Porto oli kuulemma ottanut voiton Turkissa "ihan pelkällä tuurilla", ja tuo kommentti siis Porto-pelaajien itsensä antamana. Kova joukkue on siis vastassa ja Pool ei ole yleesä parhaimmillaan, kun lähdetään ennakkosuosikkina vierasmatsiin, "hallitsemaan" palloa.

 

Tällä kokoonpanolla lähtisin:

 

------------Reina------------

Finnan---Carra--Hyypiä--Riise

------Lucas--Mascherano----

Gerrard-----------------Babel

------Voronin----Kuyt--------

 

  • Riise on pakko pistää avaukseen loukkaantumishuolien takia (?)[/*:m:i2gsc9h6]
  • Lucas avaukseen Sissokon tilalle. Esiintyi hienosti viikonloppuna ja on hyvä pallollisena.[/*:m:i2gsc9h6]
  • Torresin ollessa poissa, Voronin ja Kuyt aloittanevat kärjessä. Crouchkin voi saada taas kerran "viimeisen tilaisuutensa".[/*:m:i2gsc9h6]
  • Benayoun saattaa aloittaa vasemmalla laidalla ja Babelia voisi hyvin kokeilla omimmalla paikallaan, eli kärjessä. Tätä kuitenkan tuskin nähdään.[/*:m:i2gsc9h6]
  • Gerrard pelannee "laidalla". Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että mies pyörii missä haluaa ja näin hänestä onkin joukkueen hyökkäyspelille suurin hyöty.[/*:m:i2gsc9h6]

Voitto on otettava ja matsi saa kyllä minut taas syttymään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avaus

 

------------Reina------------

Finnan---Carra--Hyypiä--Riise

------Gerrard--Mascherano---

Pennant----------------Babel

------Voronin----Kuyt--------

 

Subs: Itandje, Hobbs, Alonso, Sissoko, Lucas, Benayoun, Crouch

 

Kaksi eroavaisuutta veikkaamaani. Pennant laidalla Gerrardin sijaan, joka on Lucasin tilalla keskellä. Harmi, ettei Lucas saanut sitä avauspaikkaa.

 

Kyllä tuolla voitto pitää ottaa! Vaikka sitten tyylittömästi. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole kovin montaa matsia Poolilta nähnyt kuluvalla kaudella. Mutta en koskaan ole nähnyt yhtä hengetöntä Poolia kuin eilen. Kaikki tekeminen oli todella hankalaa ja tahmeaa. Babel ja Riise yrittivät mutta muut olivat jotenkin unessa. Todellisia maalipaikkoja ei juurikaan tullut. Joukkue toki puolustaa kyllä hienosti kun vastustaja lähtee ylös hitaasti. Sumpun purkamiseen Besiktasilla ei ollut lääkkeitä.

Keskuspuolustus oli nopeissa pystypalloissa auttamatta myöhässä, etenkin Hyypiä. Molemmat maalit tulivat juuri tällaisista tilanteista.

 

Tuska tuntuu kasvavan Merseysidessa koko ajan, kauden aloitus ei ole ollut sellainen kun moni on odottanut. Mielenkiintoinen peli tulossa sunnuntaina Anfieldilla. Vakioon olisi vaikea lähteä heittämään varmaa merkkiä, itse luulen, että tasuri on lähellä totuutta. Arsenalin voitto olisi ilkeä isku kasvoille ja mestaruus karkaisi yhä kauemmas. Voitolla Puppelit toki petraisivat asemaansa hieman. Jotain täytyy tapahtua, muutoin Manu kyllä jyrää mestariksi ja Arsenal on ainoa riesa sen tien varrella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan ekaksi totean, että siirsin nuo UCL-kommentit tänne puolelle. Olin itsekin hölmöillyt ja kirjoittanut ennakot ja muun höpötyksen väärään topikkiin.

 

---

 

Takkiin tuli. Ihan kuten Cesc sanoi, erittäin hengettömällä pelillä. Puolustus oli juuri nopeissa hyökkäyksissä ihan pihalla. Hyypiä pelasi todella huonon ottelun ja samaa vielä suuremmassa mittakaavassa voidaan sanoaa Steve Finnanista. Carra roiski tapansa mukaan (ei yllättänyt) ja Riise ei kovasta yrityksestä huolimatta saa hyökkäyspäähän mitään aikaan. Norski oli kuitenkin linjan paras, paikkasi Samia muutaman kerran nopeudellaan.

 

Paikkoja olisi kyllä ollut useaankin maaliin Liverpoolilla. Laukauksia oli paljon enemmän kuin kaverilla, mutta on rehellisesti sanottava, että Besiktasin hyökkäys oli paljon vaarallisemman oloista ja terävämpää. Babel yrittää paljon ja on ihan näppärä pallon kanssa, hän tekee vain paljon vääriä ratkaisuja ja ajautuu vähintään kolmen pakin kanssa nokikkain ja ajautuu pallonmenetykseen. Babel myös rakastaa palloa, eikä tykkää luopua siitä tarpeeksi ajoissa. Hän oli kuitenkin hyökkäyspään pelaajista se, joka yritti edes jonkinlaisia ratkaisuja. Pennant loukkasi vissiin jalkaansa jonkun verran. Toivottavasti ei ole ulkona Arsenal-matsista. Voronin ja Kuyt menivät kyllä ihan hukkaan, kun Pennant jakoi - tavoilleen uskollisena - korkeita keskityksiä, kaikki toppareiden päähän.

 

Jos olisin seuran johdossa, harkitsisin kaikkien kustannusten maksamista Turkkiin matkustaneiden fanien puolesta. Sen verran surkeaa oli meno. :ass:

 

+ Babel ja Riise, yrityksestä

 

- Muille, ei tulosta

-- Hyypiä... Agger, parane pian. Sami ei jaksa enää noin kovaa otteluruuhkaa.

--- Finnan, ollut tällä kaudella paljon oman tasonsa alapuolella. Miksi?

 

Marseille ja Porto Ranskassa tasuriin. Olisi saanut Marseille vaan pitää johtonsa ja marssia lohkovoittoon. Vähän vielä lisää kiusaa Poolille siltä suunnalta. Loppupelit on pakko voittaa kaikki ja muiden pelata hivenen ristiin. Mieluummin lohkosta nelospaikka kuin paikka Uefa Cupiin.

 

Jos nyt puhutaan vähäsen tuosta Arsenal-matsista, niin "hiukkasen" pelottaa, mitä tuleman pitää. Arsulla tällä kaudella vasta yksi tasuri ja muut voittoja. Ihan huikea saldo ja sitä kun vertaa Poolin viimeaikojen otteisiin. Toivotaan, että Torres tulee täydessä iskussa mukaan ja näyttää lopullisesti, kuka on Poolin ykköshyökkääjä (ykköspelaaja?). Veikkaanpa kuitenkin, että kuokkaan tulee, kuitenkin vasta ensimmäisen kerran liigassa tällä kaudella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään sitten on viimeinen tilaisuus alkaa korjaamaan UCL-menoa. Tappio tästä tietänee laulukuoroon lähtöä.

 

-----------Reina----------

Arbeloa-Carra-Hyypiä-Riise

------Gerrard--Lucas-----

Benayoun----------Kewell

-----Voronin--Crouch-----

 

Tuossa yksi niistä avausvaihtoehdoista. Saattaa oll, että lähdetään kolmella kärjelläkin, mutta Kuyt on vaikuttanut hiukan väsyneeltä. Kewella avaukseen, jos kunto yhtään sallii, sen verran pätevä on kaveri edelleen; Babel kehiin, jos ei.

 

Xabi Alonso kun on Poolile niin tärkeä, niin miksi ei kokeilla Lucasia avauksessa, koska ovat aika samantyyppisiä. Sissokolla tuntuu olevan vähän semmoinen 24/7 paniikki päällä.

 

Kuvia offalilta:

http://www.liverpoolfc.tv/news/drilldown/N157583071105-1442.htm

 

Torres näytti palanneen jo treeneihin, mutta ei pelaa tänään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään sitten on viimeinen tilaisuus alkaa korjaamaan UCL-menoa. Tappio tästä tietänee laulukuoroon lähtöä.

 

-----------Reina----------

Arbeloa-Carra-Hyypiä-Riise

------Gerrard--Lucas-----

Benayoun----------Kewell

-----Voronin--Crouch-----

 

Tuossa yksi niistä avausvaihtoehdoista. Saattaa oll, että lähdetään kolmella kärjelläkin, mutta Kuyt on vaikuttanut hiukan väsyneeltä. Kewella avaukseen, jos kunto yhtään sallii, sen verran pätevä on kaveri edelleen; Babel kehiin, jos ei.

 

Xabi Alonso kun on Poolile niin tärkeä, niin miksi ei kokeilla Lucasia avauksessa, koska ovat aika samantyyppisiä. Sissokolla tuntuu olevan vähän semmoinen 24/7 paniikki päällä.

 

Kuvia offalilta:

http://www.liverpoolfc.tv/news/drilldown/N157583071105-1442.htm

 

Torres näytti palanneen jo treeneihin, mutta ei pelaa tänään.

Avauskokoonpanon kanssa samaa mieltä, mutta en kyllä yhtään ihmettelisi, jos Kuyt aloittaisi Voroninin paikalla :stuckup: Torresille vaan lepoa nyt, koska Besiktas ja Fulham kaatuu ilman häntäkin :shades: Turkkilaisilla ei ole hyviä tuloksia Anfieldilta, eikä tänäänkään semmoista tule!

 

2-0 (Benayoun,Crouch) ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kebabmiehille ikävä kotimatka 8-0 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :shades:

 

Crouch x2

Benayoun x3

Gerrard x1

Babel x2

Aika hurjaa menoa,Samin puolesta tuntuu hyvältä,varmasti antoisa 100. euro matsi!

 

Kivat numerot,mutta pisteet ratkaisee,Porto on kärjessä 8 pisteellä ja Marsut vielä toisena.Pool-Marseille pelistä tulee melkolailla se ratkaisevin ottelu jatkoonpääsyn kannalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hulinaa

 

Aikamoista meininkiä oli. Kaikki onnistui ja oli kyllä eilen tuurikin Poolin puolella. Tuuria nyt oli etenkin tuossa Babelin toisessa maalissa ja Gerrardin "fränklampaardmaisessa" kimmokemaalissa.

 

Kentän kuningas, maaginen esitys Yossi Benayounilta. Israelilainen pamautti tosiaan kolme häkkiä ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Tuli ihan Ronaldinhon parhaat esitykset mieleen, niin maaginen oli miehen peli. Näitä lisää. SkySports oli jostain ihmeen syystä antanut miehelle arvosanaksi "vain" 9; harvemmin niitäkään heiltä näkee, mutta mitä Yossi olisi voinut vielä tehdä paremmin. En muista kyllä koska viimeksi yksittäinen pelaaja olisi häikäissyt noin paljon. Voronin keräsi kolme maaliinjohtanutta syöttöä ja Gerrardin maaliin antama syöttö oli jotain kaunista, häneltäkin mainio peli.

 

Mascherano oli kentän hallitsija puolustussuuntaan. Syötöt loistavia sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Katkoi peliä omaan tapaansa. Poolin laitapakit (Arbeloa ja Aurelio) pelasivat loistavasti hyökkäyssuuntaan. Vastaavaa peliä ei voisi ikinä odottaa Riiselta tai Finnanilta. Gerrard pelasi taas hyvin, nyt on viime aikoina päässyt tas kapteeni iskuun, B'burn peli oli hiukan vaisumpi, mutta nyt kulkee.

 

Babelin ensimmäinen maali oli näppärä kikka. Toisessa maalissa sitä paljon puhuttua tuuria. Harmi, ettei poika saanut hattua, pääsi puskemaan avopaikasta, mutta rima oli tiellä.

 

Mainio esitys kaikenkaikkiaan kaikilta niiltä, ketkä kokivat Liverpoolin hyökkäyspeliin osallistuneensa. Ja mikä parasta, se pitkään kaivattu hymy irtosi useammaltakin jätkältä ja useaampaankin kertaan. Tämä oli vielä tärkeä peli, joten se nostaa tämän ottelun ihan eri kastiin Derby-pelin kanssa.

 

Porto voitti Marseillen kotonaan. Poolilta vaaditaan ensinnäkin voitto Ranskassa ja katsotaan, mitä sen jälkeen.

 

Posted Image

 

Pitkälti samalla avauksella Fulhamia vastaan. Kewell vasemmalle ja Riise penkille. Babel voisi myös aloittaa. Crouch on pakko pitää avauksessa, koska hänelle on niin tyypillistä, että maalit tulevat ryppäissä.

 

E: Joku saattaa tulla sanomaan, että mikä on Besiktasin taso, mutta itse ainakin nautin, kun joukkue pelaa pitkästä aikaa upean ottelun. :thumbsup1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei voi kun ihmetellä näitä Turkkilaisia vieraspeleissä..

Kotona ovat aina ihan helvetinmoisessa tikissä, mutta vieraspelit eivät kulje millään. Tietenkin ihan "mukava" voitto Poolille, mutta edessä ovat vielä ne kovimmat pelit. Vieraspeli Ranskassa ei tule olemaan helppo. Ja tuskin Portokaan kovin helpolla Liverpoolia päästää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei voi kun ihmetellä näitä Turkkilaisia vieraspeleissä..

Kotona ovat aina ihan helvetinmoisessa tikissä, mutta vieraspelit eivät kulje millään.

Samaa ihmettelin. Oli kyllä niin köyhä jengi Anfieldillä, jos vertaa siihen porukkaan, mikä taistelevalla ilmeellään otti voiton Poolista Turkissa. Toki heillä oli kotonaan rutkasti tuuria, mutta tuuri kuuluu jalkapalloon.

 

Ihan käsittämätöntä, miten kotiyleisön tuki voi vaikuttaa näin paljon. Oli kyllä meno Turkissa jotain ihan muuta, kuin yleensä on nähty.

 

Tietenkin ihan "mukava" voitto Poolille, mutta edessä ovat vielä ne kovimmat pelit. Vieraspeli Ranskassa ei tule olemaan helppo. Ja tuskin Portokaan kovin helpolla Liverpoolia päästää.

Itse uskon, että Marseille-peli on tuo vedenjakaja. Jos se hoituu ja sitten on vaan Porto-pelistä kiinni, niin portot kyllä potkitaan rumasti Anfieldiltä ulos. Sitten se on ainakin Poolille aika selvää kamaa, mikäli Porto ottaa omansa Besiktasia vastaan kotonaan ja Porto tulee Englantiin pitämään Marseillen puolia.

 

Mikä parasta kaikki on Poolin omissa käsissä. Voitto Marseillesta tarkoittaa sitä, että ollaan Marseillen kanssa tasapisteissä ja keskinäiset ottelut vähintään tasoissa. Sitten on tullut kaunisteltua tuota maalieroakin.

 

Poolin huippuvire on yleensä alkanut juuri marraskuussa. :superhappy: Tästä on erittäin hyvä jatkaa, kun homma on tas palannut raiteilleen, tai näin ainakin toivotaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse uskon, että Marseille-peli on tuo vedenjakaja. Jos se hoituu ja sitten on vaan Porto-pelistä kiinni, niin portot kyllä potkitaan rumasti Anfieldiltä ulos.

Eikös tämä mene kuitenkin niin, että Pool kohtaa seuraavaksi Porton ja vikassa pelissä vasta edessä on Ranskan matka? Sinällään helppo tilanne kyllä, että ei tarvitse spekuloida, riittää kun voittaa molemmat jäljelläolevat pelinsä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikös tämä mene kuitenkin niin, että Pool kohtaa seuraavaksi Porton ja vikassa pelissä vasta edessä on Ranskan matka? Sinällään helppo tilanne kyllä, että ei tarvitse spekuloida, riittää kun voittaa molemmat jäljelläolevat pelinsä.

:thumbsup1:

Niinpäs onkin. Itse elelin koko ajan harhakuvitelmissa ja pohdin vaikeita asioita päässäni. Kiits korjauksesta, tämä "selkeyttää" huomattavasti:

 

Ranskasta voitto ja portugalilaiset ovat jo hävinneet. :alien:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos vanha kääkkä saa sanoa jotain taas, niin Pool on tehnyt 15 viimeisimmässä ottelussa 32 maalia. Jos ne maalit olisi tehty tasaisen tahdin taulukolla eli vähintään 2 maalia per ottelu, olisimme saaneet 14 varmaa voittoa ja kun keskiarvo olisi liki 2,2 todennäköisesti voiton myös 2-2 kotipelistä Tottenhamia vastaan.

 

Seuraavaksi kysyn, onko tässä mitään tuttua Liverpoolin viime kausista? Miten kävi esim. silloin, kun voitimme Birminghamin cupissa 7-0. Tuossa 32 maalin satsissa on yksi 4-0. yksi 6-0, yksi 4-2 ja yksi 8-0 voitto. Loppu on sitten enemmän tai vähemmän tuskaa. No oli tuo 4-2 myös aika pitkään tuskaa...

 

En usko ennen kuin näen. Ja pelkään todella, että kakkaa tulee silmille taas jatkopeleissä. Ja toivon todella, että olen väärässä.

 

Rafa on tänään sanonut, että tasurien pitää loppua. Hankkisi keskikentälle kunnon pelimiehiä, niin ei tarttisi itkeä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

LFC - Porto

 

Tänään Liverpol pelaa taas veitsi kurkulla, eikä pistemenetykseen ole varaa.

 

Lohkotilanne: Joukkue, pelatut ottelut, pisteet

POR	4	8
OM	4	7
LIV	4	4
BJK	4	3

Tänään Marseille'lla Turkin reissu vuorossa ja kolme pinnaa olisivat heillekin enemmän kuin tervetulleita. Toivotaan nyt, että Besiktas saa saman hengen päälle ja ottaa kolme pinnaa. Toisaalta se ei muuta sitä faktaa, että Poolin on lähes varmasti voitettava kaksi seuraavaa peliään.

 

LFC toivottavasti:

 

-------------Reina-------------

Arbeloa---Carra---Sami---Aurelio

-----------Mascherano---------

--Gerrard----Lucas-----Kewell--

-------Crouch----Torres--------

 

  • Torresin rinnalla kärjessä saa ainakin minun puolestani aloittaa ihan kuka vaan kolmikosta Crouch, Kuyt, Voronin.[/*:m:31evxday]
  • Lucas on ohittanut Sissokon loistavilla otteillaan ja itse valitsisin nuoren brassin lähes jokaiseen otteluun, kunnes Alonso tekee come-backin. Toivotaan, että Rafa on samoilla linjoilla. Mascherano ja Lucas tuovat myös ihan hyvin nopeutta muuten melko hitaaseen joukkueeseen (varsinkin puolustus).[/*:m:31evxday]
  • Kewell on pelannut yllättävän hyvin pitkien loukkaantumispoissaolojen jälkeen. Babel tarjoaa hyvän vaihtoehdon molemmille laidoille ja jos Kewell otetaan pois (tai ei aloita) on laitojen vaihtelu vapaassa roolissa olevan Gerrardin kanssa mahdollista.[/*:m:31evxday]
  • Laitapakeiksi tämän hetken vahvin kaksikko Arbeloa ja Aurelio. Jos Rafa varmistelee hiukan puolustuspäähän, niin Finnan oikealle ja Arbeloa vasemmalle. Laidat kuitenkin portugalilaisten vahvuus.[/*:m:31evxday]

Posted Image

 

Heitetään tulosveikkaukseksi 2-0.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään en odota Liverpoolilta muuta kuin voittoa :teeth:

 

Asiat, jotka ''pelottavat'' ennen ottelua :

 

* Toppareiden väsymys & hitaus (varsinkin Samin)

* Torresin kyky viimeistellä kovan paineen alla (pakkovoitto)

* Kenestä siis ratkaisija tällaisessa paikassa (muu kuin Gerrard)

 

Luisin avaukselle :thumbsup1:

 

np: Liverpool FC - We Are Liverpool

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avaus

 

-------------Reina-----------

Finnan-Carra--Hyypiä-Arbeloa

Yossi----SG----Masa---Babel

------Voronin---Torres------

 

Subs: Itandje, Sissoko, Riise, Kewell, Crouch, Kuyt, Lucas

 

Vain yksi puolustaja penkillä ja sekin on Riise. :boogy: Liekkö Aurelio taas loukkaantunut? Yossi kuitenkin kunnossa.

 

Ihan perseelleen meni taas kokoonpanon arvonta. "Ylläri".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voitto irtosi tästä ja nyt on kiinni sitten viimeisestä matsista Ranskassa Marseillea vastaan. Torres ratkaisi jälleen ottelun meille ja on tekemässä itsestään kyllä jotain suurta, alan myös ymmärtää Atleticon fanien rakkauden Poikaa kohtaan. Ensimmäiset UCL-maalit eivät olleet onneksi kovinkaan suuren kiven takana, muutaman vaikean alkutaipaleen ottelun jälkeen. Nyt Torresilla 16 ottelussa 10 maalia, varsin hyvin voisinpa sanoa. Urheilulehden hehkutusartikkelia odotellessa, aviisissa kuitenkin väitettiin mm. että Tevezin tekniikka on maaginen, Rooneyn liikkuminen pysäyttämätöntä, Henry on poikkeuksellisen atleettinen ja nopea, Drogba on taitonsa lisäksi myös henkisesti ja fyysisesti niin vahva, että on pysäyttämätön... Torres on "kuulemma" joka asiassa "erinomainen mutta vain erinomainen". Torresilla kuitenkin porukasta eniten maaleja kasassa. :boogy:

 

4-1 numerot eivät ehkä kerro ihan koko totuutta, mutta Porto tyytyi tasapeliin siinä noin 75. minuutin kohdalla ja se on usein siinä vaiheessa menoa Liverpoolia vastaan. Siinä vaiheessa loppuivat vastahyökkäykset Portolta ja kaikki pelaajat valuivat omalle kenttäpuolelle. Selvä taktinen virhe ja sen Kewell ja Torres käyttivät hyväkseen ja loppu oli kosmetiikkaa. heräsi vaan kysymys, että miksi Stepanov ei saanut punaista korttia tahallisesta käsivirheestä? Hän otti juuri edellisessä vapariin johtaneessa tilanteessa keltaisen tultuaan polvet edellä Crouchin selkään.

 

+++ Torres :star:

++ Gerrard

+ Kewellin sisääntulo ja Babelin toinen puoliaika.

 

- Hyypiän karmeat harhasyötöt

- Benayounin pelikunto ei ollut samalla tasolla kuin ennen loukkaantumista. Ensimmäinen puoliaika ihan ok peliä kuitenkin.

-- Voronin, aikaansaamatonta

--- Andy "Blue" Grayn "puolueeton" selostus. Ihan uskomatonta kuraa.

 

Posted Image

 

Fanit Benitezin takana :thumbsup1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×