Jump to content
Sign in to follow this  
E"WONDER STRIKE"IMAMALIEV

Veikkausliiga 2008

Recommended Posts

Inter sitten eilen nappasi liigacupin voiton ja samalla joukkue otti haltuunsa Turun herruuden ainakin toistaiseksi. Voitto oli mielestäni ihan ansaittu, sillä ei TPS loppujen lopuksi pystynyt uhkaamaan missään vaiheessa kunnolla Patrick Bantamoin vartioimaa maalia. Kaiken lisäksi Kuuselan suojattien syöttöpeli oli aivan uskomattoman kehnoa verrattuna Interin vastaavaan ja pelin jälkeen studiossakin asiantuntijat ihmettelivät saivatko Tepsin pelaajat toisella puolikkaalla edes kolmea perättäistä syöttöä kertaakaan omille.

Itse pelihän oli kuitenkin varsin viihdyttävä ja alussa peli aaltoili päästä päähän. Ensimmäisellä puolikkaalla TPS:n pelaajista hyviin paikkoihin pääsi Mikko Paatelainen, joka pääsi aika vapaasti kokeilemaan kahdesti Bantamoin vartioimaa maalia. Ensimmäinen yritys volleysta kilpistyi kuitenkin juuri Bantamoihin ja toinen laukaus meni niukasti ohi. Interillekkin siunaantui ensimmäisellä puoliajalla muutamia hyviä paikkoja, mutta sivuverkkoa lähemmäs joukkue ei maalinteossa päässyt.

Toinen puoliaika olikin sitten Interin heiniä ja joukkue tulikin päättäväisesti kohti TPS:n maalia. Maran suojatit olivat todella vaisuja toisella puolikkaalla ja Interin voittomaali syntyikin pienen painostuksen jälkeen reilun tunnin pelin kohdalla, kun Mika Ojala antoi tarkan vapaapotkun maalin edustalle, josta Diego Corpache kävi nikkaamassa Interin johtoon. Maalin jälkeen Kuusela suoritti pari vaihtoa, mitkä hiukan piristivät TPS:n peliä, mutta todellinen takaa-ajo jäi joukkueelta näkemättä. Kokonaisuutena TPS:n peli oli allekirjoittaneelle pienoinen pettymys, kun ottaa huomioon, miten paljon seura on saanut hypetystä osakseen mediassa viime aikoina.

Pelaajista on nyt tartuttava Patrick Bantamoihin, jonka esitys eilisessä finaalissa oli varsin keskinkertainen. Pari hyvää torjuntaa, mutta kaverin heikkous tuntuu edelleen olevan jalalla pelaaminen. Kuopiossa pelatessaan hän kiinnitti huomiota osakseen juuri pantterimaisilla otteillaan maalinsa suulla, mutta jalalla pelaaminen oli ajottain aika epävarmaa. En tiedä miten innokas sierraleonelainen on harjoittelemaan, mutta huikean potentiaalin kaveri ainakin omaa. :thumbsup1:

Joo kyllä Interin voitto oli varsin ansaittu..Eipä tähän muuta lisättävää:thumbsup1:

Tänään kyllä tästä pistin foorumille jutun tuosta turkulaisten kannattajien joukkotappelusta, mutta se näköjään meni jo ensimmäiselle sivulle ensimmäiseksi... (lähetysaika: 1.1. 1970:hug:)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Vähän harhaanjohtavaa taas, eikö kuitenkin ollut kyseessä TPS-fanien hyökkäys Interin kannattajia kohtaan. Aika yksipuolisesta yhteenotosta oli siis kyse.

On se hyvä että edes kentän ulkopuolella mustavalkoiset pääsee hyökkäämään kun kentällä sitä ei päässyt toteuttamaan.

Share this post

Link to post
Share on other sites

En kyllä tajua mitä järkeä oli pelata kahden turkulais joukkueen välinen ottelu Helsingissä. Katsojia olisi tullut varmaan reilusti enemmän kuin tuo vähän päälle tuhat.

Varmaan jo kauan sitten lyöty lukkoon missä Cupin finaali tullaan pelaamaan niin tuskin tuollaista asiaa kovin herkästi lähdetään muuttamaan.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Varmaan jo kauan sitten lyöty lukkoon missä Cupin finaali tullaan pelaamaan niin tuskin tuollaista asiaa kovin herkästi lähdetään muuttamaan.

Näin se on. Kyllä turkulaisseurat kyselivät asiasta liigalta, mutta Veritas ei ole siinä kunnossa, että siellä oltaisiin peli voitu pelata. Ja sitten vielä se asia, että Finnskillä on tekonurmi niin se on ns. varma ratkaisu, koska ikinä ei sitten tiedä millainen ilma sieltä sitten tulee ja Finnskillä pystyy näin sillonkin pelaamaan.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Näin se on. Kyllä turkulaisseurat kyselivät asiasta liigalta, mutta Veritas ei ole siinä kunnossa, että siellä oltaisiin peli voitu pelata. Ja sitten vielä se asia, että Finnskillä on tekonurmi niin se on ns. varma ratkaisu, koska ikinä ei sitten tiedä millainen ilma sieltä sitten tulee ja Finnskillä pystyy näin sillonkin pelaamaan.

Jep jep.. Tuskin mikään aito nurmi on tähän aikaan vuodesta Suomessa kunnossa. Sen verran kylmää kuitenkin on. Tekonurmi siis ainoa vaihtoehto ja Finnair varmaan Suomen ainoa kunnon katsomolla varustettu sellainen..

Share this post

Link to post
Share on other sites

Futispörssi 08

Eli on taas se aika vuodesta, kun Futispörssi starttaa ja on aika koota omat tähdistökentälliset Veikkausliigan joukkueista. Pelin ideahan on käytännössä sama kuin muidenkin liigojen fantasyissa, joten kovin vaikeaa tuskin tuo avauskokoonpanon kokoaminen on rajoitetulla rahasummalla. Ainoa ero tässä pelissä on tämä maksu (2€), jonka voi suorittaa verkkopankin kautta tai kätevämmin tekstiviestillä, joka antaa rekisteröitymiseen vaativat tunnukset.

Tarkemmat ohjeet sekä itse peli ->

http://www.iltalehti.fi/futisporssi/

Perustin tänään liigan paitsiolaisille, joten tervetuloa!

Kimppa: Paitsio.com

Salasana: tähtipelaaja

Joukkue tuli tietenkin tehtyä jo heti eilen kun palvelu aukesi. Joukkuetta en vielä tässä vaiheessa tietenkään paljasta:hug: . Tuli kyllä jo liityttyä FF2:n kimppaan, mutta kyllä tuohonkin pitää liittyä vielä.

E:eipä näköjään kahteen kimppaan voi osallistua samalla tunnuksella:neutral:

Share this post

Link to post
Share on other sites

Juho heads home on loan

24.04.2008

Heart of Midlothian Football Club (Hearts) today announced that Juho Makela has agreed a three month loan deal with HJK Helsinki.

The 24 year-old striker has agreed to return to his former club in order to gain regular first team football.

Juho commented, "I am pleased to get this opportunity as I really need to get games and score goals.

Ei huono...

Share this post

Link to post
Share on other sites

Veikkausliigan ensimmäinen kierros..

Pistetäänpä tänne jotain rapoa Suomen korkeimman sarjatason avauskierroksesta. Tänään pyörähti siis kotoinen Veikkausliiga käyntiin. Tarkoitus olisi itsekkin käydä aika aktiivisesti pelejä kesällä katselemassa, mutta saa nähdä miten sen jutun kanssa käy. Kesällä on niin kovin paljon muutakin duunia, mutta yritän ehtiä mahdollisimman moneen otteluun..:blink:

Anyway, ei mitään sen erikoisempia yllätyksiä avauskierrokselle sattunut. TamUn Jaron kanssa tasuuriin jäämistä Tampereella voidaan tietenkin pitää pienoisena "ihmeenä", mutta eihän se ole mikään mestarijengi, joka ei aloita seuraava kautta nihkeällä matsilla. Niin on aina mennyt, ja niin tulee menemään aina tulevaisuudessakin :blink:. Hakakin ehkä hieman yllättäen jäi maalittomaan tasapeliin Vaasassa, mutta tämänkin voi varmasti pistää hämäläisen hitauden piikkiin :D ..

Eli tulokset kokonaisuudessaan:

Fc Honka 2-0 Mypa (Vuorinen 49, Jalasto 82)

Honka aloitti kauden vahvasti, ja otti hienon kotivoiton anjalankoskelaisista. Kovia odotuksi harteillaan kantava, monessa ennakossa Top 3-maalintekijäksi ounasteltu Hermanni Vuorinen avasi maalitilinsä siis jo ensimmäisessä matsissa, hienoa.

KuPS 0-3 TPS (Pertot 9, Cleaver 19, Paatelainen 35)

Tepsin hurja ensimmäinen puolisko toi voiton mustavalkoisille. Toinen puoliaika olikin ollut kovatempoista rundailua päästä päähän, mutta maaleja kumpikaan jengi ei saanut aikaan.

Fc Kooteepee 0-1 Fc Lahti (Kemppinen 67)

Varsin odotettu tulos. Kotkalaisten valmentaja Kautosen kotikaupungin joukkue Lahti napsi Kotkan areenalta täydet pisteet, mutta peli oli ilmeisesti ollut melko tasaista vääntöä.

TamU 0-0 FF Jaro

Tämäkin peli ollut mitä ilmeisimmin melko tiukka vääntö, mutta maalia ei kumpikaan jengi saanut Mansessa aikaan. Elleivät koosteet täysin fuulaa, Jaro oli jopa se parempi osapuoli ottelussa. Erittäin hyvä tulos pietarsaarelaisille joka tapauksessa.

VPS 0-0 Haka

Ei maaleja Pohjanmaallakaan. Tulos kuitenkin kelvannee molemmille. Vaasalaiset ovat kuitenkin olleet ottelussa painostavampi ja aktiivisempi jengi. Niin kuin mikä tahansa porukka Hakaa vastaan on.. :blink:

Fc Inter 3-1 RoPS (Purje 84, Ojala 87, Furuholm 90; Chibwe 36)

Tapahtumarikkain kierroksen mittelöistä. Inter kontrolloi suurimmmaksi osaksi ensimmäistä puoliskoa, mutta RoPS iski silti ennen puoliaikaa maalin hyökkääjä Chibwen toimesta. Toisen jakson alku oli napapiiriläisten, mutta Inter käänsi pelin viime hetkillä voitoksi tyylikkäällä tavalla maalamalla kolme maalia noin kymmenen minuuttiin sisään.

-----------------------------------------------------------------------

Aika odotettu avauskierros tosiaan. Paljon kohutut turkulaisporukat aloittivat mallikaasti, Lahti otti rutiinilla vierasvoiton, Honka avasi kauden Hagalundissa hienosti, mutta hämäläiset seurat rämpivät. Huomenna (tai no oikeastaan tänään) onkin vuorossa kierroksen todellinen helmi, Marienhamn-Hjk. Saa nähdä miten oma suosikkini pärjää, Marienhamn on kotonaan vaikea vastus, ja Klubin harjoitusmatsit eivät olleet kovinkaan lupauksia herättäviä. Toivotaan, että Mäkelä pääsee heti vireeseen, ja on kentällä. Vähän pelejä kaverilla alla, niin voi olla ettei Mäks' ole kovinkaan hyvässä iskussa vielä.. Huomenna se sitten nähdään!

Hyvää yötä.. :mrgreen:

Share this post

Link to post
Share on other sites

KuPS 0-3 TPS (Pertot 9, Cleaver 19, Paatelainen 35)

Tepsin hurja ensimmäinen puolisko toi voiton mustavalkoisille. Toinen puoliaika olikin ollut kovatempoista rundailua päästä päähän, mutta maaleja kumpikaan jengi ei saanut aikaan.

Hieno homma, että Aristides sai hanat auki heti sarja-avauksessa. Tekee varmasti mannaa itseluottamukselle. Pelikunto oli ilmeisesti aika kysymysmerkki kun palasi sieltä Argentiinasta..

Share this post

Link to post
Share on other sites

Hieno homma, että Aristides sai hanat auki heti sarja-avauksessa. Tekee varmasti mannaa itseluottamukselle. Pelikunto oli ilmeisesti aika kysymysmerkki kun palasi sieltä Argentiinasta..

Sai tosiaan maalihanat auki. Joskaan maali ei ollut oikeastaan Pertot'n, vaan pallo kimposi miehen kautta, kun Valakari laukoi vastapalloon. Eli enpä usko, että paljon itseluottamukseen vaikuttaa. Oli radioselostustuntumalla kuitenkin pelannut hyvän pelin (tai ensimmäisen puoliajan). Vastannut Tepsin erikoistilanteista, ilmeisesti muutaman ihan laadukkaan pallon oli pistänyt.

Ensi viikonloppuna sitten Turun derby, saattaa olla pelihalut aika kovat molemmin puolin. Inter tietysti haluaa säilyttää valtikkansa, TPS haluaa kuitata. Pertot pelaa entistä seuraansa vastaan. Jopa Nuorela saattaa pelata Tepsiä vastaan, kun Corpache loukkasi itsensä RoPS-pelissä. Todennäköisesti kuitenkin Joni Aho pelaa vieraalla paikalla eli topparina, Jermu Gustafsson ei kai ole vielä kunnossa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Iiro Aalto TamU:n vahvuuteen

06.05.2008 16:35

Veikkausliigan hallitseva mestarijoukkue Tampere United on solminut puolustaja Iiro Aallon, 30, kanssa pelaajasopimuksen, joka on voimassa loppukauden. Sopimuksessa on kuitenkin pykälä, joka mahdollistaa Aallon siiron ulkomaille kansainvälisen siirtoikkunan auetessa kesällä.

180-senttinen Aalto pelasi viime syksystä maaliskuuhun asti kyproslaisessa Olympiakos Nikosiassa, mutta hänen sopimuksensa raukesi seuran pudottua sarjasta. Maaliskuun lopusta asti Aalto on ollut ilman seuraa.

Aalto oli ennen siirtoajan umpeutumista tiedustellut pelaajayhdistyksen välityksellä Suomen Palloliitolta mahdollisuutta rekisteröityä siirtoikkunan umpeutumisen jälkeen, jos hän ei löydä seuraa sitä ennen. Liiton kilpailuvaliokunta piti tänään sähköpostikokouksen ja käsitteli Aallon hakemusta. Päätöksessään se myönsi Aallolle peliluvan sen jälkeen, kun viralliset asiapaperit on hoidettu vakuutusten ja rekisteröintien osalta kuntoon.

Aalto saapuu Tampereelle keskiviikkona ja on todennäköisesti käytettävissä jo torstain TPS-ottelussa.

Aalto on Rauman Pallo-Iirojen kasvatti, ja on pelannut Veikkausliigassa FC Hakan ja HJK:n riveissä. Ennen siirtoaan Kyprokselle Aalto ehti tehdä sopimuksen TPS:n kanssa, mutta se purkaantui, kun Aalto siirtyi Kyprokselle.

IS

Vaihtaisin kyllä koska tahansa Rooban tähän "TPS:n entiseen pelaajaan":rolleyes_ani:

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tänään näin kyllä elämäni parhaimman Veikkausliiga-matsin, Fc Lahti - Fc Honka 1-0. Aika sanattomaks jopa pisti ku kävi kelailee miten kaunista futista tänää oli tarjolla. Ehkä häpeillen myönnän, että odottelin hieman "suomalaista potkupalloa", mutta mitä vielä? Aivan sika hyvää futista, jos joskus ois pitäny saada glooryhuntterit ja kendojanarit ( :smile_ani: ) paikalle, mutta ei se enää haittaa nii paljoa, meidän se seura on ihan sama, pysykööt vaikka poissa ei kiinnosta niitten puolesta, en enää jaksa taistella näistä asioista...

Katsokaa itse:

http://fchonka.tv/index.php?video=65

Mitä vielä voi vaatia futisottelulta, maalitilanteita sikana, taistelua, punanenkortti, liukutaklauksia, saksilla maali ja mitä draamaa lopussa... Ei voi käsittää.

Samal tähä vois heittää tälläsen puolittaisen jäähyväisviestin tälle foorumille,enää ei jaksa tätä mieshuoraamista. Toki kiva lueskella ulkomaisseuroista ja kirjoitella niistä, mutta tää alkaa olee jo jotai käsittämätöntä, sekä taso on ollu hyvässä laskussa. Tähän loppuosaan joku saattaa takertua, mutta en jaksa alkaa väittelemään näistä glooryhunt-jutuista, itse olen tätä mieltä ja sille ei voi mittää.

Muistakaa "support your local football team" ;) ja nauttikaa Veikkausliigasta, rakastakaa omaa kotikaupungin seuraanne, suomesta tulee vielä futisyhteiskunta, jollei se sitä ole jo.

[ame=http://www.youtube.com/watch?v=7vzqGB4WLkY]YouTube - Local Football[/ame]

Share this post

Link to post
Share on other sites

...

Eihän siinä, ymmärrän täysin pointtisi kotimaisten seurojen suhteen ja arvostankin suuresti mielipidettäsi yleistyksestä huolimatta. Olen itsekkin alkanut parin viime vuoden sisään löytämään tieni entistä useammin kotimaisiin peleihin ja tällä kaudella olen tosiaan käynyt katselemassa oman paikkakunnan nelosdivarin joukkueen kaikki kotipelit. Vieraspeleihinkin olisi tarkoitus kesän päälle vielä lähteä, vaikka kovin suuri yleisöpajatso tuo joukkue ei edes kotipeleissään ole. Kotimaisen seuran kannattamisessa kuitenkin tiivistyy mielestäni hienosti kaikki se, mitä ulkomaisen seuran kannattamisessa ei voi kokea. Voit käydä peleissä lähes poikkeuksetta, voit olla todella osa joukkuetta ja kotimaisen joukkueen seuraaminen tuntuukin paljon luontevammalta kuin ulkomaisen seuran tarkkaileminen, jonka peleissä hädin tuskin ehdit elämäsi aikana moneen otteeseen käydä. Sitä paitsi ei ulkomaisen seuran takana voi kokea sitä samaa tunnetta, minkä esimerkiksi paikallinen seuraan kiinnikasvanut henkilö voi kokea.

Täytyy kuitenkin muistaa, että läheskään kaikkien foorumistien kotipaikkakunnalta ei Veikkausliigassa pelaavaa joukkuetta löydy, joten niissä käyminen voi olla osalle varsin vaikeaa mm. pitkän matkan sekä matkakustannuksiin kuluvien kustannuksien puitteissa. Itsekkään en vielä valitettavasti ole tällä kaudella suosikkini KuPS:n peleihin selvinnyt, vaikka niihin pääsemininekin helpottui kummasti ajokortin myötä. Pitää kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni vielä kesän mittaan ja käydä kokemassa Veikkausliigan tunnelmaa Kuopiossa.

Ihan "hieno" palopuhe oli tontulta, mutta olisin toivonut vähän suvaitsevampaa näkökulmaa viestiisi. Ja kyllä se Lahti sieltä kärjestä vielä tippuu... ;)

Ehkä pientä provoo oli kyllä joo mukana, mutta juu :P Hyväs virees Lahti ja kaikki asiat näyttää menevän nyt eteepäi täällä päi :)

Ihan asiaa kirjoitit. Ottaen huomioon Suomen futiskulttuurin en ihmettele yhtään, että ns. mieshuoraaminen on niin laajaa kuin on. Itseäni ärsyttää silti se kuinka yleistä se on myös ns. futispaikkakunnilla. Esim. täällä Pietarsaaressa on Suomen mittapuun mukaan hyvin poikkeuksellinen futiskulttuuri, mutta silti täältäkin löytyy lukemattomia sellaisia, jotka ilmoittavat suosikkijoukkueekseen joko Manchesterin tai Liverpoolin punaiset sen oman kaupungin punaisen joukkueen sijaan. Löytyy jopa sellaisia, jotka ovat pelanneet lähes koko ikänsä Jarossa, käyneet peleissä ihan lapsesta saakka jne, mutta silti sydän sykkii enemmän jollekin ulkomaiselle seuralle. Miten voi olla mahdollista, että löytyy enemmän tunteita jotain seuraa kohtaan, minkä ei ole ikinä nähnyt pelaavan kuin seuraa, joka on ollut iso osa elämää ihan lapsesta saakka?

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tuollainen uutisointi näytti olevan Hakaa koskien...

http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/200805247699486_vg.shtml

Loistava uutinen :thumbsup1: Nyt kaikki spekulaatiot Hakan mahdollisesta konkurssista voitanee haudata. Itse kannatan FC Honkaa, mutta kyllä se olis aika iso pettymys ollu mikäli Haka oltais kuopattu vähän niinkuin Allianssi aikoinaan. Onhan Haka kuitenkin yks perinteikkäimmistä ja menestyneimmistä suomalaisseuroista.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tässä vähän tämänpäivän siirtoantia:

Jari Litmanen-------->FC Lahti(loppukausi)

Iiro Aalto------------>FC TPS(loppukausi)

Cherno Samba------->FC Haka(2009)

Brian Gilmour--------->FC Haka(2009)

Abdullahi Ishaka------>FC Haka(2009)

---------------------------------------------------------------------

Litmanen loppukaudeksi FC Lahteen

Julkaistu 08.08.2008 12:08 (päivitetty 12:15)

Suomen kautta aikojen paras jalkapalloilija Jari Litmanen palaa Veikkausliigassa pelaavaan FC Lahteen.

37-vuotias Litmanen pelaa kauden 2008 loppuun lahtelaisseurassa.

- Sopimus FC Lahden kanssa tuntuu tässä tilanteessa kaikkein luontevimmalta. Sarjaa on noin kaksi ja puoli kuukautta jäljellä, joten uskon pääseväni joukkueeseen sisään. Tilanne sarjassa on mielenkiintoinen, Litmanen kertoi seuran verkkosivuilla.

Litmanen oli viime talven Englannin valioliigan Fulhamin vahvuudessa, mutta hänen pelinsä jäivät muutamaan reserviotteluun. Litmanen on harjoitellut viime viikot uuden seuransa kanssa.

- Jarin tulolla joukkueeseen on kaksi ulottuvuutta. Hän nostaa päivittäisen harjoittelun tasoa ja se kehittää kaikkia pelaajia, uskoo päävalmentaja Ilkka Mäkelä.

- Jarin pelipaikka tulee hieman elämään pelien luonteen mukaan, mutta ilman muuta Jarin rooli tulee olemaan hyökkäävä. Hän pelaa joko hyökkääjänä tai keskikentällä hyökkäävässä roolissa, Mäkelä jatkaa.

Litmanen pelasi FC Lahdessa viimeksi kaudella 2004. FC Lahti on tällä hetkellä Veikkausliigassa kolmantena.

(MTV3)

Puolustaja Iiro Aalto palaa TPS-paitaan

08.08.2008 13:29

Puolustaja Iiro Aalto siirtyy loppukaudeksi jalkapallon Veikkausliigassa pelaavan TPS:n riveihin.

Raumalta kotoisin oleva Aalto siirtyy TPS:n paitaan Tampere Unitedin riveistä, jossa hän pelasi tällä kaudella kuusi ottelua.

31-vuotiaan Aallon piti pelata alun perin jo koko kausi 2008 TPS-paidassa, mutta hän siirtyi talvella Kyproksen pääsarjaan, Olympiakos Nikosian riveihin. Seura kuitenkin putosi Kyproksen pääsarjasta ja Aalto palasi takaisin Suomeen.

Laitapuolustajan tontilla parhaiten viihtyvä Aalto debytoi Veikkausliigassa kaudella 2001 FC Hakan paidassa. Hän edusti valkeakoskelaisseuraa yhteensä kaksi kautta.

Kaudeksi 2003 hän siirtyi HJK:hon, jota edusti viime kauden loppuun asti. Aalto avasi maalitilinsä liigatasolla viime kauden päätösottelussa HJK:n paidassa TPS:ää vastaan. Aalto voitti HJK:ssa SM-kultaa kaudella 2002. Lisäksi hän on voittanut kaksi SM-hopeaa sekä yhden SM-pronssin. Aalto on pelannut Veikkausliigassa yhteensä 168 ottelua.

(MTV3)

[/quote:3t5fm58p]

Samba, Gilmour ja Ishaka FC Hakaan

08.08.2008 12:32

Englantilaiskärki Cherno Samba, 23, skotlantilainen keskikenttäpelaaja Brian Gilmour, 21, ja nigerialainen keskikenttäpelaaja Abdullahi Ishaka, 24, ovat allekirjoittaneet jalkapalloliigassa viidentenä olevan Hakan kanssa ensi kauden loppuun asti kestävän sopimuksen.

Sambaa pidettiin muutama vuosi sitten Brittein saarten lahjakkaimpana nuorena jalkapalloilijana ja hänellä on tilillään tukku poikien maaotteluita Englannin paidassa.

Viimeksi skotlantilaista Queen of the Southia edustanut Gilmour on pelannut myös Glasgow Rangersin organisaatiossa ja edustanut Skotlantia alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa sekä alle 20-vuotiaiden MM-lopputurnauksessa.

Ishaka kuului aikoinaan Nigerian alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen ja siirtyi jo nuorella iällä Turkkiin. Viimeiset vuodet Ishaka pelasi Albaniassa, viimeksi KS Besanin joukkueessa.

Gilmour ja Samba ovat edustuskelpoisia jo sunnuntaina, kun valkeakoskelaiset kohtaavat liigan kärkikamppailussa Interin. Ishaka matkusti käymään kotimaassaan ja palaa Valkeakoskelle alkuviikosta.

Yksi näistä kolmesta pelaajasta voidaan nimetä Hakan Uefa-cupin joukkueeseen tanskalaista Bröndbytä vastaan. Haka kohtaa Bröndbyn ensimmäisen kerran tulevana torstaina Tehtaan kentällä.

(MTV3-STT)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×