Jump to content
Sign in to follow this  
E"WONDER STRIKE"IMAMALIEV

Jääkiekko

Recommended Posts

Kisatunnelmaa vähän laskee nuo tyhjät katsomot ja ylihintaiset liput. Varsinkin Ruotsissa jengi on nähtävästi päättänyt boikotoida kisoja kokonaan, sen verran oli vähän porukkaa eilen Globenin hallissa, jopa Ruotsin ottelussa. Siellä päässä pitivät ilmeisesti jonkun kriisipalaverin ja lippujen hintoja tullaan tiputtamaan. Suomessa on varmaan aivan turha odottaa moista, siitä pitää huolen maan suurin idiootti ja paskanpuhuja Kalervo Kummola.

 

Hauskaa olisi ollut jos Suomeen oltaisi saatu edes jonkinlainen kisahuuma päälle. Nyt sellaista ei näy edes Helsingissä, kisaturisteja ei näy missään ja halleja kansoittaa tylsät pukumiehen firmasta saaduilla tiketeillä ja hiljaa istuvat tietenkin.

 

Kiitos Kal€!

Ruotsalaisilla on tässä asennetta. Yhtä hyvin suomalaisetkin voisivat pakottaa Kalen muutoksen tekoon, mutta kun ollaan niin lääpällään MM-höntsään, ettei mikään onnistu. Lippujen hinnoista kyllä itketään, mutta mitään konkreettista ei tehdä. Siinä kun olisi hyvissä ajoin jätetty liput ja kanavapaketit ostamatta, olisi Kummolan ollut pakko reagoida. Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka... niin. Olen varma, että jos kansa olisi äänestänyt jaloillaan, olisi muutoksia tehty.

 

Hiukan vielä viilaan pilkkua tuosta arviostasi Kummolasta. Kysessähän ei ole maan suurin idiootti, vaan juurikin se mies jota on kiittäminen Suomen menestyksestä jääkiekossa. Väitän, että ilman Kalea Suomi ei olisi voittanut yhtään mitään ja jääkiekko olisi täällä yhä amatööriasteella. Ymmärsin kyllä pointtisi, mutta Kummola on suomalaisen urheilun kovimpia jätkiä kaikesta huolimatta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hiukan vielä viilaan pilkkua tuosta arviostasi Kummolasta. Kysessähän ei ole maan suurin idiootti, vaan juurikin se mies jota on kiittäminen Suomen menestyksestä jääkiekossa. Väitän, että ilman Kalea Suomi ei olisi voittanut yhtään mitään ja jääkiekko olisi täällä yhä amatööriasteella. Ymmärsin kyllä pointtisi, mutta Kummola on suomalaisen urheilun kovimpia jätkiä kaikesta huolimatta.

Paljonhan tuo on tosiaan saanut aikaan. Kova jätkä taas oli ehkä ennen näitä kisoja, suora valehtelu medialle kun kysytään lippujen korkeiden hintojen syitä on kuitenkin lähinnä säälittävää. Itse olen nyt koittanut olla ajattelematta koko lippufarssia ja seurata itse kisoja, ikävää vaan nähdä niitä tyhjiä penkkejä katsomoissa ja kuulla tunnelman olevan kuin kirkossa. Ahneella lienee tässäkin paskainen loppu, harmi vaan että lätkäfanit saa kärsiä kun Kal€lla euron merkit pyörii silmissä.

 

Siellä oli sitten taas peli tänään. Tuttu 1-0 voitto taas tuloksena ja lohkon kärkipaikka plakkarissa kuten pitääkin. Maalinteko on aika tervanjuontia vieläkin. Yhtä kunnon snaipperia joukkue tarvitsisi ykköskenttään kun Jokinen ei selvästi näitä saappaita pysty täyttämään, ehkä Kiiskisen passin voisi leimata. Tai sitten vaan Leksa ykköseen rouhimaan ja Jussi kolmoseen. Maalinteon pitää kuitenkin olla jo seuraavassa matsissa kunnossa, kun vastaan asettuu liukas ja vaarallinenkin Sveitsi. Veskarit ja puolustus toimii tällä hetkellä, mutta tosiaan hyökkäykseen ja varsinkin maalintekoon vielä terävyyttä. Itse olisin ainakin halunnut nähdä näissä parissa viime matsissa enemmänkin kun yhteensä kaksi tehtyä maalia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

KKammolan twiittaukset on melkein parempaa viihdettä kuin itse kisat :lol:

 

Pelihän sieltä olisi neljän aikoihin tulossa jenkkejä vastaan. Täytyypä tuota Manun pelin ohella vilkuilla. Immosen ja Kapasen ketjuilta kaivataan tasonnostoa, miksei Lehtoselta myös kun ei ihan parhaimmillaan Kanukkeja vastaan ollut. Toki puolustuksen merkkausvirheiden takia melkein kaikki maalit tuossa pelissä tulivat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suomen pelihän oli tänään varsin mykistävää. Nytkö on sitten nähty oikeasti Suomen joukkueen taso ja varsinkin puolustajien? Ennen kisoja jo epäilin että miten Hietanen ja Mäenpää pärjää Pohjois-Amerikkalaisia vastaan ja olihan tuo aivan karmean näköistä. Ainakin meikäläisen mielestä Mäenpää ja Hietanen on yliarvostettuja. Kaverit on ihan hyviä ylivoimapelissä ja kummallakin on hyvä veto, mutta puolustuspäässä kaverit on aivan lapasia. Jotain Ranskaa ja kumppaneita vastaan ne kyllä pärjäävät, mutta kun vastaan lyödään isokokoinen jenkki tai kanukki, niin kavereilla ei ole mitään jakoa.

Niskalan ja Salmelan piti olla Suomen avainpakkeja, mutta nämäkin jannut on aivan yössä tällä hetkellä. Kiekollinen peli ei toimi ja puolustuspäässä heitä viedään kuin märkää rättiä. Salmelan pelin huipensi sitten tuo aivan älytön aivopieru, kun Anssi yritti teloa Goligoskin telakalle. Ulosajo ainut oikea ratkaisu ja jos ihan realistisia ollaan niin mikään pitempi pelikielto ei olisi vääryys.

Sen sijaan Väänänen, Järvinen ja Kukkonen ovat ainoat jotka pärjäävät puolustuspäässä kun heillä sitä kokoa ja taistelutahtoa löytyy.

 

Hyökkäyspäässä myös vaisua. Granlund oli parempi tänään kuin Kanadaa vastaa, mutta edelleen kaverilla on pelkoa puserossa. Immonen on aivan jäässä. Pesonen samoiten. Ja ei tuolla millään Pyörälällä ja Kontiolalla tee mitään. Nyt olisi ollut ne Petrell ja Nokelainen kovaa valuuttaa, kun he olisivat pystyneet painimaan isojen amerikkalaisen kanssa, kun he sitä päivätöikseen tekee NHL:ssä.

Joensuu, Komarov ja Koivu siellä pystyvät hyvin vastaamaan fyysiseen peliin, mutta vastapainoksi esim. Joensuulta nähdään sitten aivan tyhmiä hyökkäyspään jäähyjä.

 

Ei ole kyllä sitten Lehtonenkaan vireessä ja saa nyt nähdä että tuliko nyt sitten vielä joku loukkaantuminenkin. Vehanen jokatapauksessa huomenna maalissa, mutta torstaille Lehtonen olisi saatava kuntoon. Ei sen puoleen voi siellä ihan hyvin Vehanenkin pelata maalissa.

 

Paljon on kyllä Suomella tehtävää, jos meinaa mennä puolivälieristä eteenpäin. Kanada ja USA on kovassa tikissä ja toisessa lohkossa Ruotsi ja Venäjä ovat suosikkeja. Venäjä on varmaan tällä hetkellä se kovin nippu, joka vahvistuu vielä Ovechkinilla sekä Seminillä. Saapa nähdä saako Ruotsi sitten vielä Bäckströmin omaan nippuunsa mukaan, nyt kun Capitals lähti yöllä laulukuoroon pudotuspeleistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna sitten jälleen jenkkejä luvassa. Nyt kyse on paikasta välierissä tahi sitten jäämisestä rannalle. Josko olisi Leijonilla parempi päivä - toivotaan näin. Kumma kyllä miten tiivis tuo otteluohjelma on näissä kisoissa. Finaaliin pääsevillä joukkueilla tasan vuorokauden mittainen valmistumisaika välierien jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, tänään ne kisat sitten kunnolla alkaa kun höntsyt on saatu päätökseen. Saa nyt nähdä miten Jalonen apureineen on saanut edellisen USA-pelin analysoitua ja siirrettyä ohjeet pelaajille. Omalta alueelta täytyy päästä paremmin liikkeelle ja saada ne ekat syötöt napsumaan kohdilleen.

 

Venäjällä mielenkiintoinen probleema Ovechkinin ja Seminin sijoittamisessa kokoonpanoon. Vaikuttaisi siltä että Norjaa vastaan pelaavat Datsyukin ketjussa, joku olisi laittanut heidät kolmosketjuun... Iso riskihän noiden tulo mukaan on, mutta parhaimmillaan voivat avittaa Venäjän mestariksi. Tiedä sitten onko Ovechkin joukkuepelaajana kehittynyt yhtään vuoden aikana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipahan kiekkopäivä! Ensiksi Slovakia yllätti Kanadan, Suomi pelasi loistopelin USA:ta vastaan ja nyt vielä Tsekki lähetti Ruotsin NHL-tähtisikermän laulukuoroon! Ja mikä parasta, Slovakia iski voittomaalin ajassa 57.32, Tsekki iski ajassa 59.31 ja Suomi 59.51!

Tänään ei tullut Lehtosta ikävä, sillä Vehanen oli aivan huikea maalissa kahdesta takaiskusta huolimatta. 2. kenttä oli jälleen heikoin, kun taas 3. ja varsinkin 4. ketju oli aivan liekeissä. Kontiolan kädet kävi kuin sillä entisellä leipurilla ja Joensuu nousi Tammisen sanoin kansallissankariksi. Puolustuskin toimi yllättävän hyvin!

 

Lauantai klo 14.30 pamahtaa sitten käyntiin 1. välierä Venäjä-Suomi matsi ja illalla sitten 2. välierä Slovakia-Tsekki. Buumi kasvaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pakko avautua hieman tuosta suomalaisesta katsomo- ja fanikulttuurista. Siinä on taas yksi seikka todistamassa sitä kuinka nämä kisat on ei-pelilliseltä osuudeltaan lähellä kaikkien aikojen farssia. Ylihinnoitelluista lipuista ja Kammolan ja kendoliiton sokeasta ahneudesta nyt ei enää jaksa edes sen kummemmin jauhaa... No jos nyt kuitenkin vähä itkis kun en ole vielä täällä sanallista arkkuani avannut. Pieni vertailu muihin maailman isoihin ja seuratumpiin karkeloihin on toki tervettä ja paljastaa kuinka siel kendoliitossa on lähteny oikein urakalla keulimaan. Sitten ei nöyrrytä edes julkiseen anteeksipyyntöön ja pelleillään ilmaislipuilla ja perhepaketeilla kun osa muista katsojista on sortunut ostamaan niitä lähes kahden huntin lippuja. Kisojen kuluja on naurettavaa puolustella varsinkin alkusarjan osalta kun nuo panoksettomat höntsäpelit ois voinu pelata ilmaiseksikin Espoossa (ei hallivuokraa). Maikkari kauppaa kesken kisojen matsien lähetysoikeuksia YLE:lle, mainoskampanjoissa rinnastetaan lätkä sotaan ja veteraaneihin jne. Roskalehdistö perinteiseen tapaan keskittyy kaikkeen epäolennaiseen, naurettavaan lätinään veskojen peluutuksista tai luomaan lisää paineita pelaajille ottamalla aina jonku silmätikuks jne. Jos siis vertaa länsinaapurin lehdistöön, joka pikemminkin ylisanoin yrittää oikein kasvattaa vastustajille peloitetta Tre Kronorista. Toki nyt sielläkin on ääni kellossa muuttunut kun ne 16 änäripelaajaa ei johdattanutkaan revanssifinaaliin ja kultaan. Lippujen hinnat kuluperusteluineen on yhtä aukottomat kuin Vladimir Putinin lätkätaidot rakkaassa itänaapurissamme kun Putin "kisutteli" punakoneen ex-tähtiä kuin pujottelukeiloja.

 

No eiköhän noista oo jo tarpeeks jauhettu.. Eli vois näpytellä sanasen siitäki, mistä alunperin piti kirjottaa. Jaffa -areenan katsomo syttyy kannustamaan omiaan aina vasta kun peli näyttää siltä, että olisi "jotain toivoa". Mallia vois ottaa Bundesliigasta, Serie A:sta ja Etelä-Amerikan futiksesta ja sieltä niistä parhaista puolista; kuinka niitä omia kannustetaan ja kuinka sitä ääntä oikein kuuluu pitää! Kunnolla mökää niin että katto siirtyy sen 5cm minimissään ! Vähän vois sitä "suojamuuriasa" laskea ja heittäytyä. Varsinkin jos kaipuu nähdä leijonat livenä on niin kova, että on valmis tukemaan kammolan ja kendoliiton kassaa hommaamalla ryöstöhinnoitetunkin pääsylipun. Kyllä on varmasti kanukkeja ja jenkkejäki huvittanu katsella tätä jellonien "kotikenttäetua", kun kentällä kuulee kevyesti ketjukaverien huudot jne. Toki hinnoittelun ansiosta katsomot on myös pullollaan näitä firmojen saunakavereita, joilla ei välttämättä muuten löydy samanlaista tunnesidettä jelloniin kuin tavallisella fanilla. Mitä tulee pieniin tifoihin, niin Kammola ja kendoliittohan on toki diktaattorimaisin elkein harrastanut aika räikeää sensuuria.

 

Toivottavasti Leijonat venyy finaaliin ja siellä vois ottaa revanssia vuorostaan tshekeistä kun monella meistä on varmasti tuorees muistis myös nuo katkerat tappiot tshekkitukille. Myötähäpeä on vaan valtaisa jos siellä jotkut valopäät kipuaa lihapiirakka kuivasipalla ja grillikyrsä kätösissä katsomoon kun pelikello on ehtiny pyöriä sen 5-6min kolmannen erän alusta ja siel pelattais kullasta.

 

EDIT: Ei helvetti menee koko vkl perse penkissä kun tätä herkkua tulee joka tuutista.. Välierät, Mestareiden Liigan finaali, mitalipelit ja vielä Coppa Italian finaali tsaijaijai ! Pahalta näyttää mäkijuoksujen suhteen tämä viikonloppu. Jos on oikein voitokas sunnuntai niin voi kääntyä vielä puolilta öin mäestä vyörymisen puolelle. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mallia vois ottaa Bundesliigasta, Serie A:sta ja Etelä-Amerikan futiksesta ja sieltä niistä parhaista puolista; kuinka niitä omia kannustetaan ja kuinka sitä ääntä oikein kuuluu pitää! Kunnolla mökää niin että katto siirtyy sen 5cm minimissään ! Vähän vois sitä "suojamuuriasa" laskea ja heittäytyä

Muuten ihan ok tekstiä, mutta rinnastaminen jalkapalloon hieman ontuu... Lisäksi näytti hartwallilla tv-kuvan perusteella olevan sata kertaa parempi tunnelma kuin Globenissa, missä yksi neljäsosa penkeistä oli tyhjillään, vaikka nhl-tähtiä vilisevä ruotsi pelasi "kuolemanottelua"....

 

Suomihan on tunnetusti menestyshullu kansa, eikä urheiluhullu kansa. Mennään katsomaan vaikka ampumapainia, jos vaan pärjätään. Muuten ei....

 

Lätkä nyt on vielä ihan hyvissä kantamissa SM-liigan ja maajoukkuepelien suhteen (siis katsomokulttuuri, katsojamäärät yms.) Jalkapallon puolella sitten työnsarkaa riittää ja riittää vielä pitkäksi aikaa.

 

Ja jääkiekon mm-kisat nyt ovat olleet aina suosioltaan tätä luokkaa. Ja onhan se selvä, kun NHL:ssä pelataan vielä ratkaisupelejä ja mm-kisat pelataan vielä joka vuosi. Eikun karkelot myöhemmäksi keväälle, neljän vuoden välein (joka toinen olympia, joka toinen mm), niin johan rupee profiili nousemaan.

 

PS. Vaikka joka vuosi tuleekin hieman kritisoitua ko. kisoja, niin silti ne tulee joka kevät seurattua ja eilenkin ottelu toi kyllä hienoja tunnetiloja. Samaan ei varmaan omalla kohdalla esimerkiksi kotimainen jalkapallo tänä kesänä vain pysty. Valitettavaa, mutta totta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mallia vois ottaa Bundesliigasta, Serie A:sta ja Etelä-Amerikan futiksesta ja sieltä niistä parhaista puolista; kuinka niitä omia kannustetaan ja kuinka sitä ääntä oikein kuuluu pitää! Kunnolla mökää niin että katto siirtyy sen 5cm minimissään ! Vähän vois sitä "suojamuuriasa" laskea ja heittäytyä. Varsinkin jos kaipuu nähdä leijonat livenä on niin kova, että on valmis tukemaan kammolan ja kendoliiton kassaa hommaamalla ryöstöhinnoitetunkin pääsylipun.

No eihän tuo kannatuskulttuurin taso yleensäkään paljon pääätä huimaa täällä Suomessa, oli laji mikä hyvänsä. Jalkapallossa on sentään niitä "kansainvälisentason" kannattajia, mutta niitä on kovin vähän. Jääkiekossa se nyt on sitä, että laitetaan sixpackin pahvit päähän ja huudetaan vittua ja perkelettä kunnes Suomi tekee maalin ja sitten taputetaan käsiä vähän aikaa yhteen. Paras meininki hallissa on kun pelikatkon aikana laitetaan soimaan We will rock you kappale jonka tahdissa ihmiset läpsyttelevät käsiään tai vaihtoehtoisesti niitä pahviläpysköjä.

 

Eilen Suomen pelissä hallissa oli ajoittain hyvä meininki (varsinkin siinä tasoituksen jälkeen) joten sinällään nämä haukkumiset tulevat nyt vähän huonoon saumaan.

 

Mitä noihin lippujen hintoihin tulee niin eiköhän Kal€ helly ensi kaudella alentamaan lippujen hintoja ainakin jonkun verran. Tuskin hintoja kuitenkaan edes puolitetaan vaikka joku satanenkin on selvästi liikaa. Tai no miksipä liitto niitä toisaalta edes haluaisi alentaa koska Suomen pelit ovat liki loppuunmyytyjjä muutenkin. Asia olisi tietenkin täysin eri jos täällä tehtäisiin samalla tavalla kun Ruotsissa ja jätettäisiin protestiksi menemättä ensimmäisiin otteluihin jossa kotijoukkue pelaa tyhjille katsomoille. Suomessa sen sijaan vedetään peruukit päähän ja maalit naamaan ja lähdetään "hurraamaan", maksoi mitä maksoi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

koko teksti

koko teksti

Meinasin kirjottaa alunperinkin, että tuo mun dissaus pätee koko suomalaiseen kannatuskulttuuriin lajista huolimatta ja että kohdistan nyt kitinän kendoon, koska sattumoisin tuo on nyt ajankohtaista. Ihan samanlailla mua keittää Veikkausliigan, Ykkösen, Salibandyliigan tai SM-Liigankin matseissa ku popula ennakoi 5min ennen erätaukoa makkarajonoja ja kapuaa portaita takas taas kiitettävästi myöhäs. Mitä tulee SM-Liigaan niin niissä matseissa missä itse käyn niin on ihan ok hyvin ääntä nimenomaan suomalaiseksi kendokatsomoksi. Tosin itse menen SM-Liigan matseissa aina fanikatsomoihin niin se mökä on desibeleiltään juuri korkeimmillaan korvan juuressa. Katsojamääristä en edes valittanut aiemmasta kirjoituksessani... Kuten nim. Jupe kirjottelikin niin kotimaisessa futiksessahan tuo katsomokulttuuri on heikommassa tilassa kuin kendossa. Itsekin olin esim. kuluneella viikolla katsomassa Ykkösen matsia ja oli aika uskomatonta, että Ykkösen pelissä oli enemmän porukkaa kuin Veikkausliigan (!) otteluissa viime aikoina. Silti Ykkösen matsissa jäätiin parilla tuhannella katsojalla jälkeen saman kaupungin kendomatsin yleisömääriä.

 

Arvasin, että joku tarttuu tuohon futis -vertaukseen kun kirjoitin vähän ontuvasti tuon. ;) Se nyt on selvää, että noiden kahden lajin katsomokulttuuria ei sikäli voi verrata toisiinsa, peliareenat eroavat kovasti toisistaan puitteineen jne. Pointti oli siis se, että näiden arkojen suomalaisten tulisi katsoa mallia noista esimerkkieni katsomokulttuureista kuinka sitä meteliä voi pitää ja näin saada, kliseisesti, tässä tapauksessa kuudennen kenttäpelaajan kotijoukkueelle. Toki eri kansallisuuksien "ominaisluonteet" eroaa toisistaan; tulinen ja tunteellinen eteläeurooppalainen ja jäyhä ja "sisäänpäinkääntynyt" pohjoismaalainen (sori nyt ei ajatus kulje ja ei mitään fiksumpaa adjektiivia tullu tähän), mutta toisaalta noista esimerkeistä ehkä lähin kansa saksalaisetkin osaa höllätä ja heittäytyä - kannustaa täysillä omiaan tappio- ja johtoasemassa. En tiedä sitten onko aika kullannut muistot, mutta ei mua ennen oo näin paljoa häirinny toi vaisu kannustus ja tuntuu, et nyt on vielä heikompaa toi kannustus kuin aiemmissa kisoissa. Mutta tuohon taas vaikuttaa osittain varmasti tuo lippufarssi ja kalliit liput, kun siellä katsomoissa on varmasti entistäkin isompi osa näitä firmojen saunakavereita jne. eikä tavisfaneja, joilla ois enemmän tunnetta koko kannatushommaan.

 

No en mä kyl tiedä, että miten eilisen kamppailun jälkeen tuon mun avautumisen ajankohta ois ollut yhtään sen heikompi kuin ennen tuota matsia. Ihan samanlailla kuin aiemminkin siellä porukka lähtee minuutteja ennen erätaukoa jo olut- ja makkarajonoon ja raahautuu reippaasti myöhässä takaisin paikoilleen. Tiedän, tarkoititkin tuota kannustusta, mutta se mökähän lähti vasta kolmannen erän viimeisellä kymmenellä minuutilla kun alkoi näyttää, että Suomi vois survoakkin jostain sen tasoitusmaalin (tämä on ns. leijonafaneille piikkinä ei mikään analyysi leijonien pelistä) .. Ääntä oli yllättävän hyvin loppuhetkillä hallissa, suomalaiseksi urheilutapahtumaksi, mutta musta on naurettavaa kehua parin minuutin mökää kun sitä kannustusta olettaisi kuulevan täydet 60min ja ylikin... Eikä tuo ollut parasta mitä oon suomalaisessa urheilutapahtumassa ollut todistamassa maajoukkueen pelatessa - oli tv-lähetykseen ääntä viilattu pienemmälle tai ei. Aallotki jakso kiertää hallia huikeat pari kiekkaa kunnes piti taas lepuuttaa koipia ja kätösiä.

 

Ihan samanlailla kuin Ippe tai Jupe niin seuraan kisat, itselle mielenkiintoisimmat matsit + tietenkin leijonien matsit jännään aina täysillä mukana.. Siitäkin huolimatta, että tiedostan varsin hyvin nuo pointit, jotka vie kisoilta tuota maailmanmestaruus -tittelin arvoa pois. Arvostan Olympialaisten ja World Cupin menestyksen aina MM-kisoissa pärjäämisen edelle. Huominen peli ja sen vastustaja Venäjä on lähes jokavuotinen poikkeus verrattuna muihin suurjoukkueisiin, koska sillä ei ole ongelmia motivoida supertähtiään lähtemään kisoihin. Punakoneella on lähes paras mahdollinen miehistö jalkeilla ja se vaatisi vain pientä hienosäätöä mm. takalinjoille ja veskariosastolla. Vastassa on "olympialaistason" joukkue ja tuon sakin voittaja ansaitsee kaiken kunnioituksen saavutuksestaan ja täten arvoa mahdolliselle MM-tittelille. Mahtava matsi ja toivottavasti Suomi nimenomaan joukkueena raivaa tiensä finaaliin. Kuten on varsin selvää - nyt on pelattava loistava ja tähän mennessä kisojen paras peli. Huikeaa nähdä myös kuinka Hietaset, Mäenpäät ja kumppanit on helisemässä kun oma suosikkipelaaja Pavel Datsyuk näyttää vähän kiekonkäsittelyn mallia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaloselle täältä täysi tunnustus. Olin aivan 100%:sti sitä mieltä, että miehen pelitavalla otetaan aina kuokkaan pohjois-amerikkalaisilta joukkueilta. Nyt on henkisesti pahin peli takana, mutta tähän asti pelillisesti ehdottomasti vaikein edessä. Mutta Suomen uusi sukupolvi ei murene enää tiukassa paikassa ja Venäjän tähtisikermää on viety viime kisoissa siihen malliin, että luottavaisena lähdetään.

 

Ja jääkiekon mm-kisat nyt ovat olleet aina suosioltaan tätä luokkaa. Ja onhan se selvä, kun NHL:ssä pelataan vielä ratkaisupelejä ja mm-kisat pelataan vielä joka vuosi. Eikun karkelot myöhemmäksi keväälle, neljän vuoden välein (joka toinen olympia, joka toinen mm), niin johan rupee profiili nousemaan.

En komppaa. Nyt ovat menossa fiilikseltään ylivoimaisesti heikoimmat kisat, mitä muistan vuodesta 1995 asti. Tuli käytyä äitienpäivänä Helsingissä, niin eipä siellä näy kisat katukuvassa juuri mitenkään. Lippujen riistohinnoilla on huolehdittu siitä, ettei ulkomailta saavu turisteja paikalle. Ja kaiken huippuna kisojen lippuja ei ole kai mainostettu missään, vaan tuutin täydeltä on tullut ainoastaan Canalin kanavapakettien tykitystä. Ja sitten ihmetellään kun katsomot eivät ole edes puolillaan alkusarjassa. Jääkiekkoliiton mielestä kaikki on mennyt ihan nappiin, eikä asiasta saisi keskustella. Huikeaa.

 

Kisat pysyvästi kiertämään Keski-Eurooppaa (Saksa, Itävalta, Tsekki, Sveitsi, Slovakia, Latvia, Tanska), niin saadaan yleisöön vähän enemmän karnevaalimeininkiä. Faneille tarjolle halpaa olutta, halpoja lippuja ja kauniita naisia (Keski-Euroopasta löytyy omastakin takaa). Otteluita mahdollisuuksien rajoissa katetuille futisstadioneille, kuten Saksan kisoissa pari vuotta sitten. Ihme, jos ei ala karkeloiden profiili nousemaan.

 

Kummolalle voisi antaa kenkää, mutta kukapa sen erottaisi. Puheenjohtajasta päättää liiton hallitus, joka on täynnä Kummolan "voitelemia" jees-miehiä. Mihin lie menevät näidenkin riistokisojen tuotot? Varmaan liiton puolelta hoidetaan muutamalle uskolliselle aseenkantajalle (Juti yms.) sopivan leppoisat eläkevirat, kaveripiirille pari aitiota Tampereen uuteen halliin sekä liiton hallitukselle hirsihuvila Lappiin "edustuskäyttöön". Oksettavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En komppaa. Nyt ovat menossa fiilikseltään ylivoimaisesti heikoimmat kisat, mitä muistan vuodesta 1995 asti. Tuli käytyä äitienpäivänä Helsingissä, niin eipä siellä näy kisat katukuvassa juuri mitenkään. Lippujen riistohinnoilla on huolehdittu siitä, ettei ulkomailta saavu turisteja paikalle. Ja kaiken huippuna kisojen lippuja ei ole kai mainostettu missään, vaan tuutin täydeltä on tullut ainoastaan Canalin kanavapakettien tykitystä. Ja sitten ihmetellään kun katsomot eivät ole edes puolillaan alkusarjassa. Jääkiekkoliiton mielestä kaikki on mennyt ihan nappiin, eikä asiasta saisi keskustella. Huikeaa.

 

Kisat pysyvästi kiertämään Keski-Eurooppaa (Saksa, Itävalta, Tsekki, Sveitsi, Slovakia, Latvia, Tanska), niin saadaan yleisöön vähän enemmän karnevaalimeininkiä. Faneille tarjolle halpaa olutta, halpoja lippuja ja kauniita naisia (Keski-Euroopasta löytyy omastakin takaa). Otteluita mahdollisuuksien rajoissa katetuille futisstadioneille, kuten Saksan kisoissa pari vuotta sitten. Ihme, jos ei ala karkeloiden profiili nousemaan.

 

No lähinnä tarkoitin kisojen profiilia yleisesti. On todella huolestuttavaa, että pelaajat ei jaksa/viitsi/huvita/kiinnosta tulla kisoihin. Venäjä taitaa olla ainoa maa, joka saa aina parhaan mahdollisen kokoonpanon. Kun taas muilla mailla on näitä kieltäytyjiä vino pino. Lisäksi Pohjois-Amerikassa kisoja ei arvosteta juurikaan yhtään. Kisat neljän vuoden välein ja ei kesken NHL kauden, niin varmasti profiili nousisi. Ärsyttää, kun joka vuosi kisoissa on "melkein" paras kokoonpano.... lähinnä sen takia itsellä menee olympia hopea ja world cup hopea molempien maailmanmestaruuksien edelle arvostuksessa. Niissä kisoissa oli parhaat mukana, nyt vain kiinnostuneimmat.

 

Sitten vielä tuohon katsomokulttuuriin. Nythän Suomessa mennään katsomaan otteluita eikä mennä otteluTAPAHTUMAAN. On todella vaikea rakentaa katsomokulttuuria, kun katsoimoissa ei käy porukkaa. Toisaalta voiko sitä vaatia? Esimerkiksi Kouvolan väkiluku on 87 592 ja jos haluttaisiin johonkin peliin 10 000 katsojaa, tarkoittaisi se, että joka kahdeksas olisi mukana. Ei oo heleppoo... toisin kuin jossain muualla 300 000 ihmisen kaupungissa se voisi vaikka onnistuakkin.

 

Lisäksi Suomessa mennään katsomaan tähtiä tai pelkkiä "voittajajoukkueita". Liian usein katukuvassa kuulee "ei jaksa, ku ne häviää kuitenkin" "no eihä siellä oo ees porukkaa" "no joku kämänen Andorra vastassa"..... perkele pitäis olla ihan sama, vaikka stadikalla olis Marttakerhon kokoonpano Suomea vastassa, niin omia mennään katsomaan ja kannustamaan.

 

Lisäksi on vaikea ymmärtää näitä, jotka menevät Espanjan pelipaita päällä katsomaan Suomen peliä ja ihannoivat kun Torres tykittää maalin. Onhan se Torres maailmanluokan tähti, mutta mitä sitten. Omia sinne mennään kannustamaan.... en mä ainakaa voisi kuvitellakkaan kannustavani jotain muuta Suomea vastaan.

 

(tulipa sekava viesti, mutta ehkä pointit tuli selville).

Share this post


Link to post
Share on other sites

No eihän tuo kannatuskulttuurin taso yleensäkään paljon pääätä huimaa täällä Suomessa, oli laji mikä hyvänsä. Jalkapallossa on sentään niitä "kansainvälisentason" kannattajia, mutta niitä on kovin vähän. Jääkiekossa se nyt on sitä, että laitetaan sixpackin pahvit päähän ja huudetaan vittua ja perkelettä kunnes Suomi tekee maalin ja sitten taputetaan käsiä vähän aikaa yhteen. Paras meininki hallissa on kun pelikatkon aikana laitetaan soimaan We will rock you kappale jonka tahdissa ihmiset läpsyttelevät käsiään tai vaihtoehtoisesti niitä pahviläpysköjä.

 

Eilen Suomen pelissä hallissa oli ajoittain hyvä meininki (varsinkin siinä tasoituksen jälkeen) joten sinällään nämä haukkumiset tulevat nyt vähän huonoon saumaan.

 

Mitä noihin lippujen hintoihin tulee niin eiköhän Kal€ helly ensi kaudella alentamaan lippujen hintoja ainakin jonkun verran. Tuskin hintoja kuitenkaan edes puolitetaan vaikka joku satanenkin on selvästi liikaa. Tai no miksipä liitto niitä toisaalta edes haluaisi alentaa koska Suomen pelit ovat liki loppuunmyytyjjä muutenkin. Asia olisi tietenkin täysin eri jos täällä tehtäisiin samalla tavalla kun Ruotsissa ja jätettäisiin protestiksi menemättä ensimmäisiin otteluihin jossa kotijoukkue pelaa tyhjille katsomoille. Suomessa sen sijaan vedetään peruukit päähän ja maalit naamaan ja lähdetään "hurraamaan", maksoi mitä maksoi.

Olisin mennyt lasten kanssa katsomaan paria ottelua esim. ranska- indokiina tai vastaava, mutta kun lippu maksoi jotain 70 euroa niin ajattelin että antaa olla. Mennään mielummin kattomaan futista Suomi-Ranska HALVEMMALLA

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niskala 1-0. Hyvin lähtenyt peli käyntiin Suomen osalta.

 

e. Malkin 1-1 pienen sekasorron päätteeksi.

 

e2. Malkin 2-1 yv:llä juuri ennen erätaukoa

 

e3. Malkin loukkaantui ja Venäjällä yv.

 

e4. Ovechkin 3-1. Ei hyvältä näytä.

 

e5. Malkin viimeistelee kypärätemppunsa ja telkkari menee tässä osoitteessa suomalaiseen tyyliin kiinni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

e2. Malkin 2-1 yv:llä juuri ennen erätaukoa

Yllättävän ok kasassa oli Suomen av-peli tuohon Malkinin tonttiin asti. Jaakolalle kävi sitten niin amatöörimäinen oman miehen unohdus / kadottaminen, että ei mitään järkee. Jaakolalla tehtävä alimpana av-paketissa pitää maalinseutua puhtaana, estää poikkarit takatolpalle ja siivota riparit väljemmille vesille... Varsinkin jos se venäläisten kaveri maalin edes on muuan Malkin, niin ei stna voi olla mahdollista jättää miestä vartioimatta ! Malkin polkasee parilla potkulla siihen parhaalle mahdolliselle vetosektorille keskelle odottamaan onetimeria, ei tapahdu paikanvaihtoa ja näin maalin eteen ei jää ketään pidettävää, niin v***u ei sinne voi jäädä arpomaan vaan Jevgeniä seurataan ! Ei tuollaista oman miehen unohtamista voi tapahtua MM-välierässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Martin Skrtel bongattu Tsekki-Slovakia ottelussa!

 

Hieno voitto Slovakialta ja ei liene paljoa epäselvyyttä, että kumman puolella puolueeton kansa on finaalissa. Upea saavutus joukkueelta kun katsoo millä materiaalilla siellä ollaan liikenteessä esim. viime vuoteen verrattuna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Martin Skrtel bongattu Tsekki-Slovakia ottelussa!

 

Hieno voitto Slovakialta ja ei liene paljoa epäselvyyttä, että kumman puolella puolueeton kansa on finaalissa. Upea saavutus joukkueelta kun katsoo millä materiaalilla siellä ollaan liikenteessä esim. viime vuoteen verrattuna.

Slovakia on kyllä ehdottomasti järjestämässä melkoista pommia. 2 ekaa matsia Slovakia vielä hävisi Kanadalle ja Suomelle, mutta sen jälkeen Slovakia on mennyt voitosta voittoon ja toivottavasti ottaa vielä huomenna sen tärkeimmön voiton. Materiaaliltaan Slovakia tosiaan ei ole samalla seinällä Venäjän, Kanadan ja kumppaneiden kanssa, mutta Slovakialla on joukkue, JOUKKUE isolla J:llä. Suomellakin on joukkue, mutta se ero Suomella ja Slovakialla on, että nämä Slovakian "nimettömät" kaverit laittavat huikealla prosentilla kiekot maaliin.

 

Suomi sai sitten urakalla käkättimeen tänään, kiitos Malkinin. Ekat 15 minuuttia Suomi pelasi todella hyvin ja Venäjä oli jopa pulassa, mutta sitten Suomi antoi liikaa tilaa Malkinille ja tämä pääsi kuittaamaan kahdesti avauserässä. Tokassa erässä sama juttu jatkui, Suomi jäähyili ja antoi liikaa tilaa Venäjän tähdille ja Ovechkin ja Malkin kuittasi molemmat mieheen ja ottelu näytti jo siinä kohtaa ratkenneelta vaikka vika erä oli vielä pelaamatta. Kolmannen erän alku oli surkeaa ja Venäjä sitten viimeistään ratkasi pelin siihen ja loppu olikin enemmän ja vähemmän pelailua. Granlundin maali jäi kosmetiitaksi.

 

Huomenna sitten pronssipeli Tsekkejä vastaan, johon Suomelta kyllä luulisi motivaatio löytyvät. Mitali on kuitenkin aina mitali ja kotiyleisön edessä ei varmasti haluta enään hävitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep, jep... Perseraiskaushan sieltä tuli eilen. Ei kyllä juurikaan jäänyt jossitelta tuloksesta, vaikka pari kyseenalaista jäähyä Suomelle vihellettiinkin. Jos Capitals ja Penguins jatkaisivat edelleen pelejään nahilassa, niin Suomella olisi ollut jotain saumoja, nyt oli Malkin ja AO vähän liian kovia. Mitähän noillekkin kavereille on pienenä syötetty..

 

Toista välierää en nähnyt kun korkki aukesi nopeasti Suomen matsin jälkeen. Slovakian uusi koutsi näyttää kuitenkin olevan aika velho valmentajaksi. Ensin Kanukit lauluun ja nyt vielä takatukat. Huikeaa! Mielenkiintoinen nuori jengi Slovakeilla, toivottavasti pystyisivät vielä yhteen ihmeeseen.

 

Nyt Leijonat pronssit kotiin, niin saadaan hyvä lopetus turnaukselle. Itseäni ainakin kiinnostaisi nähdä Suomen voittavan tuon himmeimmän mitalin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tampereen ykkösseura(ko)? :D No eivaan, onhan se molempien etu, että Ilves pysyisi jollain tavalla olemassa...

 

http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194745759935/artikkeli/ilveksen+tilanne+huolestuttaa+sm-liigaa.html

Ilves-fanina tämä nykyinen meno on kyllä tuskaista seurattavaa. Toki ei tilanne kyllä niin paha ole, mitä sitä synkistellään pahimmillaan. Vaikka Raipe on kokematon koutsi ja paperilla Ilveksellä on kokemattomin ja monen mielestä varmaan onnettominen valmennustrio kasassa, niin Raipe ainakin on puhunut viime aikoina haastatteluissa ihan järkeviä ja kyllä siellä tiedostetaan, että missä niitä ongelmia on, siis pelillisesti. Raipehan kävi itse scouttaamassa paria ulkomaalaisvahvistusta ja tällä hetkellähän Ipalla on 3 ulkkia try-outilla. Onhan se toisaalta ihan fiksua kunnolla katsastaa kyseiset kaverit, ennen kuin lähdetään sopimusta tekeen koko kaudeksi. Varsinkin tämä Dale Mitchell voi olla ihan hyvä haku Ilveksen joukkueeseen. Kaverilla on kuulemma joukkueen paras laukaus ollut treeneissä ja kyseessä on melkoinen tykinkuula, kun katsoo kaverin. mittoja (175/93). Kahdesta muusta kaverista ei oikein sitten osaakaan sanoa mitään.

 

Sitten tosiaan tuolla toimiston puolella asioita ryssitään ihan huolella. TJ Rauniohan sieltä lähti ensiksi ja heti perään PJ Meskanen. Meskanen sitten pisti oikein ranttaliksi ja meni avautumaan Ilves.comin foorumilla siihen tahtiin, että ylläpitäjät joutuivat sulkemaan koko foorumin :)

Jotta tuohon hommaan saadaan järkeä, että kyllähän fakta on se, että urheilukauppias Hiitelänkin pitäisi siirtyä syrjään, jolloin joukkueeseen hankittaisiin motivoitunut uusi kolmikko, jolla lähdetään hommaa viemään eteenpäin. Kyseessä olisi 3-5 vuoden projekti, jonka aikana Ilvestä lähdettäisiin pikku hiljaa nostamaan kohti kärkeä. Toki se vaatisi tällä hetkellä melko paljon, sillä siellä pitäis muidenkin vähän nyt heräillä (ihan omistaja Manncardista lähtien).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä tosta tupsukorvien joukkueesta Sport ja TuTo ajavat liigakarsinnoissa yli, ellei Raipe saa joukkuetta toimimaan.. IFK aloitti ihan hyvin voitolla Narreista, mutta eilen tuli takkiin Bluesille. Väsymystäkin saattoi matkassa olla, mutta sillä ei voi selitellä, kun Bluesillakin oli torstaina matsi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tuosta Ilveksen eilisestä esitystä kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Raipen sanoin takana on vasta 1 peli ja 59 on vielä edessä. Toki Ilves jäi numerollisesti täysin Tapparan jalkoihin, mutta pelillisesti varsinkin 1. erässä Ilves oli tosin hyvin mukana ja sai luotua 3 kertaa enemmän paikkoja kuin Tappara. Toki se ero joukkueilla vain sattuu olemaan, että Tappara laittaa paikoistaan kiekot reppuun, kun taas Ilves joutuu tekemään hirvittävän määrän hommia yhden maalin eteen.

Eikä tuo eilinen tappio ollut vain Ilveksen surkeutta, vaan myös pitkälti Tapparan hyvyyttä. Tapparalla on kyllä kasassa todella kova nippu, jolla tullaan olemaan tällä kaudella helposti 4 parhaan joukossa. Eiliseen kokoonpanoon ei edes mahtunut Jyrkkiötä, Männikköä, Luceniusta, Halmetta sekä Mestiksen pistepörssin ykköstä Palolaa. Ilveksellä taas rosteri on melko ohut ja Ilves odottaakin kuumeisesti joukkueen ykköspelaajan, Jesse Niinimäen, paluuta, jonka maagisia käsiä ja ratkaisuja Ilves tulee todenteolla tarvitsemaan. Lisäksi toiveissa on vielä, että uusi johto saisi kasattua muutaman roposen jostain siihen Raipenkin paljon mainostamaan amerikkalaissentteriin.

 

Vaikea kausi tulee kuitenkin olemaan edessä ja varmasti tällaisia suurinumeroisia tappioitakin tulee kovia jengejä vastaan. Joukkuetta ei pidä kuitenkaan tuomita heti ensimmäisen ottelun jälkeen, vaan Raipelle ja Ipalle pitää antaa aikaa. Toiveissa on, että Ilves saisi samanlaisen hurmoksen aikaan kuin toissakaudella, jolloin myös Ilves lähti tuntemattomalla joukkueella kauteen ja ylsi playoffeihin asti. (silloinkin Ipa aloitti kauden kahdella selvällä tappiolla, mutta sen jälkeen sai hurmoksen päälle jolloin mm. IFK jäi Hakametsässä täysin jalkoihin 6-1 numeroin). Se on sitten eri asia kuka tähän uskoo, mutta toivossa on hyvä elää! :)

Ilveshän pelasi hyvän harjoituskauden ja hävisi vain yhden 60-minuuttisen ottelun (juuri Tapparalle samoin lukemin). Josko sieltä olisi saatu hyvä flow mukaan alkaneeseen liigakauteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×