Jump to content
Sign in to follow this  
Nieminen

AC Milan 2008/2009

Recommended Posts

Milan 1 - 1 Reggina

 

Oli sitten semmoinen peli. Lyhyesti sanottuna pelin kuva oli se, että Milan pyöritti ja piti palloa koko pelin ajan ja sitten Reggina saa puolustusvirheen takia maalin ja Milan joutuu maalin päähän. Paton taidonnäytteen takia saatiin sitten pilkku, josta Kaka tasoitti.

 

Milanin pelintaso oli taas luokaton. Hyökkäyksissä ei ollut oikeastaan mitään ideaa ja Reggina puolusti tunnllisesti. Dinho pelasi mielestäni KaPaRo:sta ylivoimaisesti parhaiten. Pelihaluja näytti olevan. Pato paransi loppua kohden ja hankki sen pilkun. Kakan ainut uroteko oli pilkun vetäminen sisään. Muuten oli kyllä surkea. Lisäksi joutui vaihtoon vielä loukkaantumisen takia.

 

Keskikenttä pelasi ihan OK-matsin. Oli vaan aika koomista kun Becksiltä lähti koko ajan hyviä ja loistavia keskityksiä. Yksikään näistä kesoista ei tainnut osua oman pelaajaan päähän :D Ambro oli näkymätön ja joutui ansaitusti vaihtoon. Taisi Slowi tulla kentällä. Ei mitään aikaiseksi. Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä Flamster. Aivan huikea matsi. Loistavia katkoja, muutama hyvä veto, töitä teki laajalla säteellä. Eiköhän Carletto anna kiitokseksi taas muutaman pelin istua kentällä...

 

Puolustuslinja Janku-Pappa-Bonera-Zambro ei kyllä vakuuttanut. Zambro oli koko ajan poissa omalta tontiltaan. Ei siinä mitään, jos olisi saanut hyökkäyksissä jotain aikaiseksi mutta ei saanut. Janku klikkasi muutaman kerran hyvin Dinhon kanssa. aihdosta tullut Antonini oli hyvä sen ajan mitä pelasi. Todellakin ansaitsisi enemmän peliaikaa, mutta ei kun ei.... Papalta rutiini esitys. Oisi voinut kyllä Di Gennaron pitää paremmin, kun pääsi tekemään maalin. Toisaalta maaliin oli syyllinen Bonera, joka ei kyllä vakuuta minua yhtään. En tiiä sitten, oisko jopa Senderror parempi sinne toppariksi....

 

Abbiatilla ei ollut paljon hommia maalinsuulla. Maalille ei voinut mitään.

 

Ja plussat ja miinukset:

+++ Flamini: Mahtava esitys! En keksi mitään negatiivista sanottavaa.

++ Dinho: Ihan hyvä peli. Muutamia hienoja väläytyksiä ja yhteispeli Jankun kanssa toimi. Carletto vaihtoi sitten Pippoon. Siis mitä h**vettiä?!?!?!

+ Janku: Dinhon kanssa oli hyvä vasemmalla laidalla.

- Kaka: Surkea. Ei mitään aikaiseksi koko pelin aikana. Syy siihen, että miksi vain yksi miinus on se, että loukkaantui kesken pelin... Toivottavasti kuitenkin Interia vastaan kunnossa.

-- Zambrotta: Eipä nopeus ole enää Zambron vahvuus. Huonoja syöttöjä koko pelin ajan.

--- Bonera: Syypää maaliin.

 

Ensi viikolla sitten Interiä vastaan. Ero on tällä hetkellä 8 pistettä, kun se olisi voinut olla 6.... Pakkovoitto otettava. Muuten ollaan Scudetto menetetty :(

 

Ps. Dorffi ei saanut tänään miinuksia?!? WTF? :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milan 1-1 Reggina

 

Onko EPL:n hienoukset rantautuneet Serie A:han. Regginan osalta pelikenttä rajoittui rankkarialueelle, ja päivän taktiikkaan kuului sukittaminen ja vapaasukellus siis pelasivat sitä kuuluisaa potkupalloa (jota foorumin trollit kutsuvat fanaattiseksi taisteluksi). Tuomari voi myös jättää omaan arvoonsa, jopa neiti/rouva linjatuomari ohjasi peliä paljon paremmin. Häneltä ilmeisesti unohtui kortit kotiin (tai joku on maksanut mukavat bonukset), kun Regginan paskasakki selvisi monesta vaarallisesta tilanteesta ilman korttia. Loppua myöten taktiikkaan tuli myös dominoefekti. P**kiaiset levisivät maahan kukin vuorollaan ja kaiken kruunasi paskasakkien kapu joka makasi maassa mukavat 3-5min. eikä suostunut lähtemään kentältä ilman paareja ja heti kun oli kentän laidassa niin nousi samantien paareilta ja syöksyi takaisin kentälle ja sitten kun hänet vaihdettiin niin vaihtopelaajaa pyysi siltä että hidastaa vauhtia ettei tule liian nopeasti ulos kentältä... Tuollaisille pelleille pitäis langettaa elinikäinen pelikielto :mad:.

 

Tässä muutamia pointteja.

-Ensimmäinen maali oli täysin Boneran piikkiin, ja muutenkin mies oli lähes aina poissa tontiltaan ja tämä sama nähtiin Lazio pelissä.

-Flamsteri otti Gattuson roolin täysin, harmi ettei vaan osaa italiaa muuten olisi koko ajan tuomarin kimpussa :D. MOTM.

-En uskoisi että Paton tasoinen mies pelaa Milanissa. Mies on ainoa, joka aiheuttaa vaaratilanteita vastustajalle haastoillaan.

-Dinho piristi peliä, mutta suurinosa yrityksistä epäonnistui, koska oli liian hidas.

-Jankun nosut olivat aina vaarallisia. Jos olisin Milanin valkku niin lähtisin 4-4-2 jossa takana olisi Zambro-Maldini-Kala/Fava-Anto ja keskellä Janku-Dinho-Ambro/Flamini-Beksi ja ylhäällä Kaká-Pato. Tässä kokoonpanossa tulisi Jankun ja Beksin ominaisuuden enemmän näkyviin.

-Ancelottin vaihdot taas olivat mitä olivat. Miksi piti laittaa Seedorf ennen Pippoa??? Tyhmä mies!!! Olisi pitänyt vaihtaa Ambro Pippoon eikä muita vaihtoja, mutta pakkohan se Dorffi laittaa kentälle muuten iltahieronta jää väliin.

 

Jos Kaká ei pääse Derbyyn niin voidaan unohtaa Interin kaato niin Derbyssä, että Scudetton-jahdissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

MILAN - A.C. Milan communicate that Ricky Kaká reported a trauma to his left foot. The checks made after Milan-Reggina did not show any kind of fracture.

 

Nyt voi huokaista helpotuksesta. Kyseessä oli kuitenkin revähdys eli ei vaadi muuta kun lepoa ja tämän takia Rickyltä jää Brasilia-Italia-ottelu väliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

MILAN - A.C. Milan communicate that Ricky Kaká reported a trauma to his left foot. The checks made after Milan-Reggina did not show any kind of fracture.

 

Nyt voi huokaista helpotuksesta. Kyseessä oli kuitenkin revähdys eli ei vaadi muuta kun lepoa ja tämän takia Rickyltä jää Brasilia-Italia-ottelu väliin.

Ei voi huokasta, sillä lähteiden mukaan on sivussa 2viikkoa. Joten ricky missaa derbyn. Katsotaan Inter pelin jälkeen voiko scudetto haaveet haudata lopullisesti, vaikka Inter kaatuisi niin silti ovat pelanneet "vakuuttavasti" ottaen voitot muilta joukkueilta. Meille se on näköjään turhan vaikeaa.

 

Kakan puuttuminen on paha asia, mutta joukkueesta löytyy myös muita ratkaisijoita. Dinho, Pato, Pirlo, Seedorf, Beckham... Inzaghi paikan tullen voi myös iskeä niin totutusti maalin Interin verkkoon. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

 

Abbiatin vire on erinomainen, joten toivottavasti tällä kertaa derby ei kaadu maalivahtiin. Flamini voisi ottaa Ambron paikan Pirlon tullessa takaisin. :strong:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Äsken Cesare Maldini sanoi TV:ssä, että Kaká joutuu olemaan 2viikkoa poissa, kun sai eilen mukavan iskun nilkkaanssa. Seuraavaksi on luvassa samaa kuraa mitä nähtiin alkukaudessa. Nesta, Gattuso ja nyt Kaká, vielä kun Pato liityy tähän listaan niin UEFA Cuppia on luvassa seuraavan kauden ohjelmassa, jos sitäkään.

 

 

Viime vuoden Derby ratkesi Didan surkeuteen imastuaan kaikki maalit. Tänä vuonna perinteitä jatkaa (Ronaldinho ja) Seedorffi, tulette näkemään tolta kaksikolta semmoista kuraa että huh huh.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kakan puuttuminen on paha asia, mutta joukkueesta löytyy myös muita ratkaisijoita. Dinho, Pato, Pirlo, Seedorf, Beckham... Inzaghi paikan tullen voi myös iskeä niin totutusti maalin Interin verkkoon. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Noh, Dinho ja Pato voivat henk. kohtaisilla taidonnäytteillään ratkaista pelin. mutta että Pirlo ja Slowdorffi :D Vaikka Pirlo onkin parantanu viime aikoina peliään, niin silti ei ole vakuuttanut yhtään. Slowilta on turha odottaa mitään. Becksi taas keskittelee koko ajan, mutta yhtäkään ei voita oma pelaaja...

 

Flamini voisi ottaa Ambron paikan Pirlon tullessa takaisin. :strong:

Ei tule tapahtumaan. Flamini on penkillä ja Ambro avauksessa. Kyllähä Carletto pitää sen verran hyvin tuntea jo. Ehkä pääsee sitten viimeiseksi 10 minuutiksi kentälle... Vaikka olikin loistava viime pelissä...

 

Tänä vuonna perinteitä jatkaa Ronaldinho ja Seedorffi, tulette näkemään tolta kaksikolta semmoista kuraa että huh huh.

On se kyllä niin koomista, että Dinhoa haukutaan koko ajan :D Ei juma. Jos kaveria ei olisi, Uefa Cupissa oltaisiin ehkä jopa jo tiputtu. Seria A:ssa taas saataisiin taistella sijoista 5-8 ilman Dinhoa. Juu ei ole ollut nytten viime peleissä niin hyvä kuin mitä meille oli silloin parhaimmillaan, mutta ollut Slowia koko ajan selkeästi parempi. Eipä tuo Kakakaan mitään ihmeitä ole tällä kaudella esittäny. Omasta mielestäni tämän kauden perusteella Dinho > Kaka :D

 

Slowi tulee ainakin pitämään huolen, että tulette näkemään kuraa :D Siitä voin olla varma!

 

E: Itse kyllä odotan kovasta ensi vkl:n kaksinkamppailua Ibracadabra vs Senderror/Favalli :D Jos jompikumpi on edes avauksessa, kun Kaladzekin näyttää nyt olevan kunnossa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taas ollaan ylistämässä Dinhoa ei mistään :D.

 

Olisin halunnut, että Milan olisi tippunut UEFA Cupista alusta lähtien. Tuosta turnauksesta ei ole yhtään hyötyä Milanille, turhia loukkantumisia, syö pelivirettä ja tuo turhaa väsymystä. Jokainen Uefa Cup vierasottelu vie valmisteluneen ja matkusteluneen n.3 päivää, jota voisimme hyödyntää Serie Ata varten.

 

Mitä Dinho teki UC:ssä (joo 2 maalia)? Braga matsissa esityön tekivät Sheva ja Gattuso ja Ronaldinholla jäi pallon vetäminen. Portsmouth-ottelussa James seikkaili omiaan, samanlainen kuin Ikerin asettelu Real-Juve ottelussa. Siis kummassakaan Dinho ei ollut yhtä ylivoimainen kuin mitä hehkutetaan.

 

Mitä Dinho teki Serie A:ssa? Hmm... kaksi ratkaisevaa ottelua, joista yksi oli puhtaasti Dinhon ansiosta. Torino matsissa nähtiin pala vanhaa Dinhoa vetämällä pallon ylänurkkaan. Lecce matsissa esityön tekin Pato eikä Dinho voinut kämmätä kun oli yksin tyhjän maalin edessä. Nopeasti laskettuna Milan olisi nyt viisi pistettä vähempänä eli olisimme nelosia ero kolmoseen (Fiorentina) olisi yksi piste.

 

-Dinho ei ole vieläkään haastanut/voittanut 1vs.1-tilanteissa, jopa Dorffi on pystynyt tähän, tosin huonolla onnistumisprosentilla :D.

-Dinho ei osaa liikkua yhtään ilman palloa, vaan on aina seillä samaisessa paikassa, ja kun saa pallon niin hän on joko kylki tai selkä vastustajaan päin (siis hautoo palloa, muttei yhtä pahasti kuin Dorffi).

-Dinho on hidas ja askeleet "painavia". Vastahyökkäyksissä vastustaja saa hänet helposti kiinni.

-Dinho on laiska

+Dinholla on edelleen pala vanhaa pelisilmää

+Dinhon kosketus palloon on ennallaan, siis hyviä syöttöjä, vetoja jne.

 

Dinhon ja Dorffin ero on se että Dinho on nopeampi käynnistämään hyökkäyksiä ja omaa erinomaisen syöttötaidon, toisaalta Dorffi uskaltaa haastaa vastustajaa (mutta huonolla menestyksellä). Siis Dorffi on vain kokeneempi ei muuta.

 

Kakán vertaaminen nykyiseen Dinhoon on naurettavaa. Kaká liikkuu laidasta toiseen, hakee palloa, syöttää, haastaa, omaa erinoimaisen vedon, osaa pelata paineessa ja on paljon nopeampi. Rickyä voidaan verrata Gattusoon, tekee näkymättömät työt, siis esim. tekee tilaa Patolle liikkumisellaan jne.

 

Kaká on Milanin hyökkäyspelin sielu, tämä nähtiin niin viime kaudella että alkukaudessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toki täytyy myöntää että Ronnie ei ole siinä kunnossa kuin 2-3 vuotta sitten, vaikka se pahalta tuntuukin sanoa. Toisaalta Ronnie ei ole pelannut huonosti Milanissa. Otteet ovat koko ajan parantumaan päin eikä aivan pohjanoteerauksia ole tullut. Hän ei ole haastanut vastustajia aivan vanhaan tapaan, mutta se on kyllä huomattu että hän menee ohi useimmiten kun vain lähtee haastamaan esimerkiksi viime viikonloppunakin hän teki hyviä askelharhautuksia ym. joilla meni ohi pakeista. Toki voidaan sanoa että vastassa oli "vain" Reggina, mutta on mennyt tällä kaudella ohi kovempienkin joukkueiden pakeista. Uskon että tämä haastamatta jättäminen on itseluottamuksen puutetta, joka juontaa juurensa viimeiselle Barca-kaudelle joka oli todellinen epäonnistuminen. Ei ole ehkä pitkällä juoksumatkalla yhtä nopea kuin ennen, mutta lähtönopeus on mielestäni edelleen aivan samaa luokkaa.

 

Tuosta laiskuudesta...Voin puhtaalla omallatunnolla sanoa että, Ronnie oli parhaina Barca-vuosinaan laiskempi ja liikkui vähemmän kuin nyt. Ja nyt mielestäni Ronnie liikkuu kokonaisuudessaan enemmän joukkueen kanssa ja hän pelaa ehkä enemmän joukkueelle kuin ennen. Kun vertaa Barca-aikoihin niin silloin Rijkaard loi pelisysteemin, jossa joukkue saattoi pelata Ronnielle enemmän kuin Ronnie joukkueelle.

 

Uskon että se ongelma on itseluottamuksen kanssa eikä välttämättä fyysisellä puolella, vaikkakin ei Ronnie missään huippukunnossa ole, mutta ei hän koskaan mikään juoksija ole ollut. Enkä usko että nopeus katoaisi noin vain 3 vuodessa kun Ronnie kuitenkin on varsin notkea ja kimmoisa kaveri vaikkei sittä välttämättä TV-ruudusta uskoisi heti.

 

Sitä paitsi sopeutuminen uuteen seuraan voi olla osasyy "heikkoon peliin". Kärsivällisyyttä...uskon että jos Ronnie saa asiat pääkopassa kuntoon (enkä tarkoita että olisi noussut jotain nestettä päähän), tulee hän vielä antamaan Milanille paljon ja näyttämään olevansa yksi maailman parhaista pelaajista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kakán vertaaminen nykyiseen Dinhoon on naurettavaa. Kaká liikkuu laidasta toiseen, hakee palloa, syöttää, haastaa, omaa erinoimaisen vedon, osaa pelata paineessa ja on paljon nopeampi. Rickyä voidaan verrata Gattusoon, tekee näkymättömät työt, siis esim. tekee tilaa Patolle liikkumisellaan jne.

 

Kaká on Milanin hyökkäyspelin sielu, tämä nähtiin niin viime kaudella että alkukaudessa.

Taas ollaan ylistämässä Kakaa ei mistään :D

 

No tuosta almobaban kuvaamasta Kakasta voidaan sanoa, se että se oli Kaka sillon pari vuotta. Ei tämän hetken Kaka. Itsehän vertasin juuri tällä kaudella ja mielestäni molemmat oleet yhtä hyviä tai yhtä huonoja, miten sen nyt ottaa. Itsellä on kieltämättä useammin kuin kerran hermot Kakaan tällä ja edellisellä kaudella. Suoritustaso vaihtelee aivan liikaa, aivan kuten Dinhollakin. Valitettavan usein tuntuu siltä, että Kaka saa ainoastaan silloin jotain aikaiseksi, kun pääsee vauhtiinsa, joten tuo paineessa pelaaminen voidaan heti unohtaa :blink: Sama pätee kaksinkamppailuihin. Ja onhan Dinho parempi syöttämään. Muuten noissa muissa väitteissä olen sun kaa samaa mieltä :D

 

Sitä en kiellä, etteikö Dinho pystyisi parantamaan. Tietenkin. Dinhohan on yksi parhaimmista brassipelaajista koskaan. Omasta mielestäni melkeinpä sijalla 2. Ykkösen varmaan voitte arvatakin. Hieman offtopiccia :D Mutta ei todellakaan Kakaata voida olla syyttämättä. Yhtä lailla hänelläkin on parannettavaa kuin Dinholla... Melkeinpä enemmän kun on kerran meidän hyökkäyksen sielu :blink:

 

Ja turha väittää vastaan. Mielipidettäni en tule muuttamaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaahas, vai että Kaka' on ollut huono viime vuodet. Viime kaudella (07/08) Milanilla ei olisi ollut mitään asiaa UCL:ssä ilman Rickyä, Ricky nosti lähes itse Milanin UCL:n lohkovaiheesta. Ja sama one man show jatkui myös Fifan Cupissa, jossa Kaka' vaihteeksi otti hommat käsiinsä ja voitti Milanille seurajoukkueiden MM-pystin. Rickyn alamäki alkoi vuonna 2008, kun polvi alkoi vihloa, mutta mies jatkoi mutisematta kauden loppuun (6kk). Eli hän pelasi puolet kaudesta polvi p*skana, ja silti onnistui ratkaisemaan otteluita. Kauden lopussa hän joutui leikkurille ja vietti koko kesäloman lepäämällä/kuntoutumalla, ja osallistui ensimmäisen kerran harjoituksiin vasta syyskuussa.

 

Nykyään miehellä ei ole sama pelitila vapaana kuin ennen, koska kentällä seisoon laiska Dinho joka täyttää vasemman laidan (turhaan).

Siis on turha mennä samaan laitaan missä on Dinho koska se helpottaa vastustajan työtä entisestään (2 miestä samassa paikassa).

 

Mielestäni Kaka' pelasi paremmin ennen kuin oli syvämmällä keskikentällä, eli kuin matka maaliin oli pidempi. Nykyään matka maaliin on lyheempi, mutta hän joutuu pelaamaan kakkoskärjen roolia eikä näin pääse yllättämään puolustuslinjaa nopeudellaan, koska matka on lyhyeempi. No joka tapauksessa näyttää siltä, että olet unohtanut mitä Kaka' on tenhyt viime kaudella joten tässä sulle flashbäkkiä (youtube tekee kaikista parempia mutta..)

 

[ame=http://www.youtube.com/watch?v=OFFmB0fxWPM]YouTube - kaka 2007-2008[/ame]

 

[ame=http://www.metacafe.com/watch/2130176/ricardo_kaka_ultimate_kaka_football_video_flv/]Ricardo Kaka- Ultimate Kaka Football Video.flv - Video[/ame]

Share this post


Link to post
Share on other sites

Turha tässä on väitellä enää tämän suhteen (varsinkin kun itse olen kuitenkin oikeassa). Almobaba ei ole tainnut vaan käsittää, että olen koko aikaa hokenut, että tällä kaudella eli kaudella 08-09, Dinho on ollut vaan parempi kuin Kaka. Turha menneitä on muistella. Siinä ainakin Dinho voittaisi... Koetappa vaan ite muistella, miten Kaka on pelannut viime aikoina. Vaikka onkin saanut maaleja tehdyksi, niin silti ollut luvattoman heikko. Ja turha alkaa kuvittelemaan, etten Kakasti pidä pelaajana. Mainio pelaaja on toki kyseessä, mutta pystyy vielä parantamaan paljon otteissaan. Varsin samaa mieltä olen tuosta, että Kakan todellakin pitäisi pelata alempana. En kyllä tajua miksei näin tehdä, koska silloinhan Kakan suurin vahvuus eli nopeus pääsisi paremmin esille. Carletton keksintöjä varmaan :D

 

Btw. Utubesta löytyy aika hienoja videoita Dinhosta viime kaudella. Suosittelen kattomaan :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sanoit, että Kaká on ollut turha viime vuonna, jossa ei ollut mitään perää, siksi käsittelin sen jutun. Kuitenkin nyt putosin itse kärryiltä että mistä on nyt kysymys :D. Elikkäs jos painotetaan tätä kautta niin,

-Silloin kun Kaka on tullut kesken pelin niin peli on piristynyt vaikka Dinho on pelannut alusta.

-Molemmat aloittivat samasta pisteestä. Dinholla oli kertynyt lisä kiloja ja kunto oli hakusessa. Toisaalta Kaká oli toipumassa leikkauksesta ja häneltä jäi muutama kuukausi väliin.

-Tällä hetkellä Kaka näyttäisi olevan taas kunnossa, muttei saanut mitään näkyvää aikaiseksi. Toisaalta Dinho ei ole vielä täydessä kunnossa muttei hänkään ole tehnyt sitä odotettua läpimurtoa.

 

Siis tiivistettynä tällä hetkellä kumpikaan ei ole pelannut odotetusti ja jos molempia pitäisi verrata niin Dinho nousee Kakan ylitse syöttöpelinsä takia. Tätä sä varmaan hait ja olit myös oikeassa.

Ja väitteesi, että Kaka on ollut yhtä heikko viime vuonna ei pidä paikkaanssa. Jos videot ei kelpaa niin voin antaa myös faktaa wikipedia-tyyliin :D.

Kuitenkin viimeistään sunnuntaina saat nähdä kuinka Kaka on tärkeä Milanille vaikkei hän pelaa hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällähän on kiivas väittely meneillään.

 

Onhan se selvääkin selvempää, että tällä kaudella sekä Dinho että Kaká ovat olleet kaukana parhaasta tasostaan ja lähinnä Pato on se, joka Milanille on pelejä ratkonut. Mielestäni Kaká on kieltämättä ollut vaisumpi kuin Dinho potentiaaliinsa nähden. Kakán suurin ongelma on otteiden epätasaisuus; välillä hienoja yksilösuorituksia ja välillä helppoja pallonmenetyksiä. Valitettavasti jälkimmäiset ovat olleet yleisempiä. Dinho taas on pelannut melko tasaisesti, mutta ne vuosien takaiset upeat yksilösuoritukset ovat olleet harvassa. Kaká on lisäksi sortunut käsittämättömään yksin yrittämiseen, minkä tavallaan ymmärtää turhautumisten jälkeen kun on kova halu näyttää. Dinho taas pelaa ehkä vähän liiankin paljon joukkueelle eikä uskalla tehdä omia ratkaisuja(en tosin ole varma onko tämä huono asia tämän hetken kunnolla/itseluottamuksella).

 

Täytyy kuitenkin muistaa, että Dinho ja Kaká ovat tähtipelaajia ja heitä puolustetaan todella tarkasti, mikä antaa tilaa esim. Patolle. Jo pelkästään tämän takia molemmat ovat tärkeitä pelaajia Milanille.

 

Vaikkei Milanin puolustus ole kovin vakuuttava ollut, niin tämän kauden suurin ongelma koko Milanin pelissä on ollut maalipaikkojen luominen. Helposti päästään rangaistusalueen rajalle, mutta sitten loppuu taidot. Tämä johtuu yleensä vastustajan kilpikonna puolustuksesta, mutta kyllä Kakán ja Dinhon tasoisten pelaajien pitäisi pystyä parempaan maalipaikkojen luontiin. Lisäksi Milanin vastahyökkäykset ovat olleet surkeita, joka taas menee Seedorfin tai Dinhon hidastelun piikkiin tai jos pallo tulee Kakálle, hän yrittää purjehtia koko kentän läpi ja yleensä sortuu helppoon pallonmenetykseen. Eli tässä siis lyhyesti taktiikka, joka voisi toimia: aina kun saadaan pallo syötetään se Patolle, joka hoitaa loput. :thumbsup1:

 

Noista Youtube-videoista vielä, että jopa Seedorf saadaan niissä näyttämään hyvältä. :mrgreen:

 

E. Yritin olla objektiivinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Prkl, tiesin että minua tullaan piikittämää noiden klippien takia. Kuitenkin postasin nuo klipit vaan muistuttaakseni mitä Kaká teki viime kaudella ja ettei nyky-Kaká ole verrattavissa viime kauden Kakaan. Ilmeisesti viime kauden tehot on postattava kirjallisessa muodossa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sanoit, että Kaká on ollut turha viime vuonna, jossa ei ollut mitään perää, siksi käsittelin sen jutun.

Milloin olen näin sanonut?!?!?!? :D

 

Siis tiivistettynä tällä hetkellä kumpikaan ei ole pelannut odotetusti ja jos molempia pitäisi verrata niin Dinho nousee Kakan ylitse syöttöpelinsä takia. Tätä sä varmaan hait ja olit myös oikeassa.

Aivan oikein Sherlock!

 

Kuitenkin viimeistään sunnuntaina saat nähdä kuinka Kaka on tärkeä Milanille vaikkei hän pelaa hyvin.

Mitähän tähänkin nyt sanoisi :wallbang: Siis Kakahan on todellakin Milanin "tärkein" pelaaja. Kuitenkin tulevaisuuden kapteeni ja voi hyvin verrata esimerkiksi Rauliin. Vaikkei aina peli kulje parhaimmalla mahdollisella tavalla, siltä on tärkeä osa joukkueen peliä!

 

Viisainta on varmaankin tehdä kompromissi -> Slowdorf > Kaka & Dinho :lol:

 

Mutta ei tässä mitään. Mukavia tälläiset väittelyt!

Share this post


Link to post
Share on other sites

En edes muista, milloin olen viimeksi tähän osioon kirjoittanut. Monta kertaa olen meinannut, mutta en ole loppujen lopuksi jaksanut. Monesta asiasta ja pelistä on jäänyt jotain sanomatta, mutta otan tässä nyt kiinni tästä viimeisimmästä keskustelusta.

 

Olen oikeastaan täysin samaa mieltä kuin almobaba. Kaká on ollut mielestäni myös tällä kaudella Dinhoa parempi (joskaan ei loistava hänkään) ja on paljon tärkeämpi pelaaja Milanille. Dinhoa tosiaan eräät kehuvat aivan liikaa peliesityksiin nähden. Ei ole missään nimessä vielä täysin vakuuttanut Milanissa. Ajoittaisia väläytyksiä taidoista lähinnä maalien merkeissä, mutta muuten turhia ja epäonnistuneita kikkoja ja seisoskelua kentällä. Dinho ei tosiaankaan liiku lainkaan ilman palloa. Hänen kentälläolonsa on myös heikentänyt Kakán peliä, tästäkin olen almobaban kanssa samaa mieltä.

 

tällä kaudella eli kaudella 08-09, Dinho on ollut vaan parempi kuin Kaka.

Tästä voi kyllä olla montaa mieltä.

 

Turha menneitä on muistella. Siinä ainakin Dinho voittaisi...

:mrgreen:

 

Muutenkin -ichabod-:in viestit pistäneet ärsyttämään viime aikoina. Jokainen toki saa olla mitä mieltä lystää ja sanoakin lähes mitä huvittaa, mutta hiukan toivoisi kunnioitusta esim. Shevchenkoa, Seedorfia ja Ancelottia kohtaan. On toki totta, ettei kukaan kolmikosta ole enää entisensä, mutta jo pelkästään menneiden meriittien perusteella pitäisi jonkin verran arvostusta todellisilta Milan-faneilta tulla. (Ei vanhoilla meriiteillä toki peliaikaa kuulu saada, en sellaista missään nimessä väitä.) Peliesityksiä ja valmentajan toimia saa ja pitääkin kritisoida (ei sitäkään kyllä joka viestissä tarvitsisi tehdä), mutta typerien haukkumanimien käyttö tuollaisista hienon uran Milanissa tehneistä ja paljon hyvää seuralle antaneista pelaajista (ja valmentajasta) on todella naurettavaa ja lapsellista. Ei löydy ymmärrystä.

 

Asiasta toiseen, myös Flaminin kehuminen Reggina-ottelun jälkeen oli vahvasti ylimitoitettua. Kyllähän Flame hyvin teki sen, mitä osaa, mutta pitää kuitenkin muistaa hänen pelanneen Pirlon paikalla. Siinä roolissa hänestä ei ollut juuri mitään hyötyä, kun ei osaa rakentaa peliä sitten yhtään. Ei toki ole Flaminin vika, että hän pelasi väärällä paikalla. Sekä Ambron että Flaminin oleminen kentällä oli aivan turhaa, kun kuitenkin alusta asti oli selvää, että hyökkäämällä peli on ratkaistava.

 

Milanin yksi suurimmista ongelmista onkin edelleen Pirlon korvaajan puuttuminen. Myös Pirloa on kritisoitu liikaa, ei aina tarvitse tulla hienoa vaparimaalia tai huikeaa läpisyöttöä, jotta hän olisi pelannut hyvin. Mielestäni Pirlon paluu on parantanut Milanin peliä ja häntä olisi tarvittu Regginaakin vastaan. Olisin kyllä ihan mielelläni nähnyt Seedorfin lauantaina keskikentän pohjalla. Alkukaudestahan Clarence pelasi alempana ja oli mielestäni parempi kuin esim. viime peleissä Kakán vierellä. Toisaalta oli hyvä, että Seedorf sai vähän huilata (vaikka kentälle tulikin vaihdosta).

 

Derbystä tulee vaikea ilman Rickyä. Nyt olisi Dinhon tilaisuus näyttää olevansa vielä maailman eliittiä. Vähän vain pelottaa ajatus kahdesta hitaasta Paton ruokkijasta...

Nesta saattaa palata!:superhappy: Tulisi kyllä tarpeeseen.:hug:

 

EDIT: Kiitoksia almobaballe terkuista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ööö, sanoit viestin #279 toisessa rivissä, että kuvaamani Kaká on parin vuoden takaineni Kaká (en pysty lainaaman kun surffailen iluurilla). Ja pari tarkoittaa 2< vaikka Kaká pelasi yhtä hyvin kauden 07/08 syksy-osiossa.

 

Kuten varmaan huomasit, olen Kaká-kriittinen kuten teikä Ronsku-kriittinen :D, eli saatoin lipsua hieman aiheesta :D. Juu, Forza Turtledorffi!

 

Ja juu tämmöset vaittelyt tuo mukavaa vaihtelua tylsän foorumin arkeen.

 

E: Ja AC Milanille terkkuja, miestä ei ole pitkään aikaan näkynyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noh, Dinho ja Pato voivat henk. kohtaisilla taidonnäytteillään ratkaista pelin. mutta että Pirlo ja Slowdorffi :D Vaikka Pirlo onkin parantanu viime aikoina peliään, niin silti ei ole vakuuttanut yhtään. Slowilta on turha odottaa mitään. Becksi taas keskittelee koko ajan, mutta yhtäkään ei voita oma pelaaja...

 

Ja kaikki lähti mun viestistä, joka ymmärrettiin ehkä hieman väärin. Milanin kaltaisella joukkueella siis peli ei saa kaatua yhteen pelaajaan (Kaká). (Nojoo puuttuuhan sieltä esim. GIG ja Nesta myös)

Valitettava totuus on, että peli kärsii suuren pelaajan puuttumisesta, mutta ottelut on silti voitettava hyödyntäen muiden pelaajien ominaisuuksia, joka on mahdollista Milanin kaltaisella joukkueella.

 

Sanoisin että Kaka on ollut tällä kaudella parempi kuin Dinho, mutta hän ei ole ollut kuitenkaan sysipaska. Vaikka Kaká on pelannut ailahtelevasti on hän ratkaissut monia pelejä ja on koko ajan vaarallinen ja pystyy itse luomaan itselleen maalintekopaikkoja. Siksi mielestäni Kaka on tärkeimpiä pelaajia, sillä pystyy ratkaisemaan yksin koko pelin taidoillaan. Kyllä myös muita ratkaisijoita löytyy, joita mainitsinkin edellisessä viestissäni.

 

Tavallaan koko joukkueesta löytyy "ratkaisijoita", mutta suuret pelaajat, jotka omaavat hyvät yksilötaidot ja ne jotka pystyvät itse ratkaisemaan otteluita henkilökohtaisilla suorituksillaan ovat hirveässä roolissa tiukoissa paikoissa. Kun tarkemmin miettii niin jokainen pelaajahan Milanissa on tavallaan kykeneväinen sellaisiin, mutta nostin nyt nämä pelaajat aikaisemmassa viestissä esille; Dinho, Pato, Pirlo, Seedorf, Beckham... Abbiattin vire on elintärkeä ja hän lukeutuukin kauden parhaimpiin pelaajiin

 

Pirlo joka tällä kaudella paluun jälkeen on osoittanut mun mielestä parempia otteita kuin esimerkiksi viime kaudella. Syötöt löytävät jo melkein aina omat ja hyökkäyksiin lähtö on toisinaan myös nopeampaa. Pirlo omaa loistavan laukauksen ja syöttötaidon, joilla VOIDAAN ratkaista peli kuin peli. Valittevasti myös Pirlon kohdalla ailahtelevaisuus on päivän sana, kuten melkeinpä koko Milanin joukkueella.

 

Seedorf kokenut konkari saattaa syttyä derbyyn ja nousta hyvinkin ratkaisijaksi. Ikääntymisen ja hieman kunnianhimon puute on laskenut dorffin tasoa huomattavasti, mutta eiköhän se pelivire siellä takaraivossa ole. Ailahtelevaisuus on ikäänkuin tapa seedorffin pelissä, joten siksi en ymmärrä Ancelotin ratkaisuja vaihdoissa/pelaaja_valinnoissa, sillä parempaa tulosta voitasiin saada jos Dorffin huonovire huomattaisiin ja hänet korvattaisiin motivoituneella pelaajalla. Seedorffissa ja DInhossa välillä samoja oireita, mutta "terveenä" päivänä he pelaavat kuin kultaisina aikoina. Ajankysymys milloin tätä nähdään. Dinholta odotan enemmän kuin Seedorffilta, jonka pelivire vaeltaa jo melkoisessa alamäessä.

Silti "slow" on hieno pelaaja ja kunnioitan häntä paljon, ja unohtamatta Milanin edeltäviä aikoja.

 

Dinho ja Becksi.. käsittämättömän hyviä pelaajia ovat... olleet?

Mielestäni pystyvät tarjoamaan ratkaisuja ja vaihtoehtoa keskikentälle. Hyökkäyksiin lähtö on tärkeässä asemassa, sillä sen on tapahduttava nopeasti, mutta ei hätiköidysti. Siihen tarvitaan hyvä syöttötaito. Patolle tarjoilu onnistuu myös keskikentältä tarpeen tullen ja uskonkin, että PAton nopeus tuottaa tuskaa Interin puolustukselle. Ongelmana on Paton yksinäisyys piikissä, siksi häntä pitäisi tukea, joka on ollut Kakan heiniä. Kuka sen hoitaa?

Mikäs on Borriellon tila?

Onkos se Emerson kunnossa vai missä se luuhaa? Voisi olla nimittäin käyttöä derbyyn Rickyn korvaajaksi.

 

Välillä hyvä että syntyy pientä väittelyä, joka nostaa keskustelua. Itselläkin yleensä hieman sivusta seuraajan rooli. ns. Dinho-syndrooma, laiskuuden oireita havaittavissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onkos se Emerson kunnossa vai missä se luuhaa? Voisi olla nimittäin käyttöä derbyyn Rickyn korvaajaksi.

WTF?! Emerson? Kakán korvaaja? Nyt on kyllä popsittu jotain sieniä... :smile:

Emersonista ei ole yhdessäkään matsissa ollut yhtään mitään hyötyä - ei kertaakaan. Puolustuspelin "expertti", joka ei ei osaa muuta kuin rikkoa. Jos sitäkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

WTF?! Emerson? Kakán korvaaja? Nyt on kyllä popsittu jotain sieniä... :smile:

Tai sitten joku on täysin kyvytön ymmärtämään ironiaa.

 

Ja painotettakoon vielä tuosta Flaminista, että en todellakaan ollut pettynyt miehen esitykseen Regginaa vastaan. Hän kuului Milanin hyvin pelanneisiin pelaajiin ja kauden aiempiin esityksiin nähden pelasi jopa erinomaisen ottelun. Pirlon korvaajaksi Flaminista ei kuitenkaan ollut ja sellaista olisi tarvittu, ja siksi ainakin itseni on aika vaikea nostaa häntä Milanin ykkösnimeksi. Loistavaa puolustustyötä ja raatamista, mutta hyökkäyssuuntaan taidot eivät samalla tavalla riitä. Luovempaa ja...noh, Pirlompaa (:mrgreen:) pelaajaa olisi kaivattu. Eivätkä ne vedotkaan niin kovin vaarallisia olleet...

 

++ Dinho: Ihan hyvä peli. Muutamia hienoja väläytyksiä ja yhteispeli Jankun kanssa toimi. Carletto vaihtoi sitten Pippoon. Siis mitä h**vettiä?!?!?!

Myös tästä piti sanoa, että olihan Pippo kentälle tultuaan vähintään yhtä vaarallinen kuin Dinho koko pelin aikana. Kyllä ne väläytykset aika harvoiksi ja tehottomiksi jäivät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Dinho-Kaka' Kaka'-Dinho, molemmat pelanneet hyvän kauden, molemmat ovat olleet avainpelaajia tällä kaudella, molemmat ovat kaukana huippukunnostaan, molempien paluuta odotellaan edelleen, molemmat pelaavat AC Milanissa, ja molemmat ovat brasilialaisia :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muutenkin -ichabod-:in viestit pistäneet ärsyttämään viime aikoina. Jokainen toki saa olla mitä mieltä lystää ja sanoakin lähes mitä huvittaa, mutta hiukan toivoisi kunnioitusta esim. Shevchenkoa, Seedorfia ja Ancelottia kohtaan. On toki totta -- tehneistä ja paljon hyvää seuralle antaneista pelaajista (ja valmentajasta) on todella naurettavaa ja lapsellista. Ei löydy ymmärrystä.

:finger: Omasta mielestäni nämä lempinimet tuovat juuri mukavaa piristystä keskusteluihin... Ja mukamas lapsellisia. Ja pyh :D Eikä näitä turhan vakavasti kannata ottaa...

 

$hevaa kohtaan meni arvostus silloin kuin meni Chelskiin. Siitä ei sen enempää. Tosin ei ollut mikään lempipelaaja silloinkaan, kun pelasi meidän riveissä maaleja tehden. Osa siitä, miksi dissaan kaveria niin paljoin kuin dissaan, menee osalta Gallianin syyksi. Unkarilaiseen meni Eu-paikka + Tehtiin sama virhe kuin silloin Ronskun kanssa. Ostettiin nimekäs kärki, jonka parhaimat vuodet ovat reilusti takanapäin. Kyllä, myönnän, että Ronskun ostaminen oli vikatikki, mutta sinällään kaverissa ei ollut niin paljon riskiä kuin $hevassa. Ronsku on sentään syntynyt maalintekijäksi, toisin kuin $heva, jonka suuret maalipäärät perustuivat enemmän kovaan työntekoon.

 

Seedorf eli tutuimmin Slowdorf ei ole myöskään ollut lempipelaajiani koskaan. Ylimielinen asenne ja ruikuttaminen on pistänyt aina vihaksi ja vielä kun peliotteet ovat nyt olleet surkeita, niin voi mopo ehkä joskus karata käsistä...

 

Carletton kohdalla olen monta kertaa sanonut, että kiitos vaan menneistä vuosista, mutta viime aikoina ollaan poljettu liikaa paikoillaan, mistä suurin syy on tietenkin Carletton. Kylmä fakta on se, että tietyn väliajoin valmentajan vaihdos on paikallaan. Olisihan se toki hienoa, jos Carletto tai joku muu valmentaja olisi meillä sen +10 vuotta, mutta siihen tarvitaan valmentaja, joka osaa uudistua, johon Carletto ei ikävä kyllä osaa. Monet pisteiden menetykset voidaan kyllä laittaa ehdottomasti laittaa Carletton piikkiin. Pelaajien peluuttamisesta en jaksa enää jauhaa.

 

Asiasta toiseen, myös Flaminin kehuminen Reggina-ottelun jälkeen oli vahvasti ylimitoitettua. Kyllähän Flame hyvin teki sen, mitä osaa, mutta pitää kuitenkin muistaa hänen pelanneen Pirlon paikalla - - oli aivan turhaa, kun kuitenkin alusta asti oli selvää, että hyökkäämällä peli on ratkaistava.

Olihan Flamini selkeästi Milanin paras siinä pelissä. Kattelin pelin tässä toiseen kertaan ja monia loistavia katkoja. Antoi myös hyviä syöttöjä. Jossain muualla se syy oli, että miksi jäätiin tasapeliin. Sitten tuo Flamini vs Pirlo -vertailu on ihan naurettavaa. Sama kun Gattuso tulee sairastuvalta ja aletaan jurnuttamaan, että ihan hyvinhan se Rino pelasi, mutta eipä antanut samanlaisia kesoja kuin Becksi.

 

Monet tuntuvat joka tapauksessa pitävän Pirloa vähän liian kovassa arvossa kuitenkin. Viimeisinä parina kautena ollaan nähty häneltä vain kourallinen hyviä pelejä. Nyt viime aikoina on parannusta ollut havaittavissa parannusta :thumbsup1: Jos teikäläisen mielestä Pirlo on pelannut tällä kaudella hyvin, niin sitten jompi kumpi meistä ei älyä jalkapallosta mitään :D Nyt kun tässä aloin muistelemaan, niin silloin alkukaudella kuin Pirlo oli poissa ja Dorffi oli paikkaamassa saatiin hetkeksi erittäin hyvä vire päällä... Itse kuitenkin pidän Pirlosta pelaajana - Piti vaan vähän ottaa kantaa Pirlon todelliseen tärkeyteen...

 

En nytten jaksa alkaa jankkaamaan enää Dinhosta. Oli tarpeeksi vaikea kääntää almobabankin pää sen suhteen :D

 

[ame=http://www.youtube.com/watch?v=wuZxVUqoTcg]Hahaha Pirlo![/ame]

Share this post


Link to post
Share on other sites

:finger: Omasta mielestäni nämä lempinimet tuovat juuri mukavaa piristystä keskusteluihin... Ja mukamas lapsellisia. Ja pyh :D Eikä näitä turhan vakavasti kannata ottaa...

No ollaan sitten eri mieltä. Itseäni nuo "

 

kohtaan meni arvostus silloin kuin meni Chelskiin. Siitä ei sen enempää. Tosin ei ollut mikään lempipelaaja silloinkaan, kun pelasi meidän riveissä maaleja tehden. Osa siitä, miksi dissaan kaveria niin paljoin kuin dissaan, menee osalta Gallianin syyksi. Unkarilaiseen meni Eu-paikka + Tehtiin sama virhe kuin silloin Ronskun kanssa. Ostettiin nimekäs kärki, jonka parhaimat vuodet ovat reilusti takanapäin. Kyllä, myönnän, että Ronskun ostaminen oli vikatikki, mutta sinällään kaverissa ei ollut niin paljon riskiä kuin . Ronsku on sentään syntynyt maalintekijäksi, toisin kuin , jonka suuret maalipäärät perustuivat enemmän kovaan työntekoon.

Seedorf eli tutuimmin Slowdorf ei ole myöskään ollut lempipelaajiani koskaan. Ylimielinen asenne ja ruikuttaminen on pistänyt aina vihaksi ja vielä kun peliotteet ovat nyt olleet surkeita, niin voi mopo ehkä joskus karata käsistä...

Carletton kohdalla olen monta kertaa sanonut, että kiitos vaan menneistä vuosista, mutta viime aikoina ollaan poljettu liikaa paikoillaan, mistä suurin syy on tietenkin Carletton. Kylmä fakta on se, että tietyn väliajoin valmentajan vaihdos on paikallaan. Olisihan se toki hienoa, jos Carletto tai joku muu valmentaja olisi meillä sen +10 vuotta, mutta siihen tarvitaan valmentaja, joka osaa uudistua, johon Carletto ei ikävä kyllä osaa. Monet pisteiden menetykset voidaan kyllä laittaa ehdottomasti laittaa Carletton piikkiin. Pelaajien peluuttamisesta en jaksa enää jauhaa.

 

 

Olihan Flamini selkeästi Milanin paras siinä pelissä. Kattelin pelin tässä toiseen kertaan ja monia loistavia katkoja. Antoi myös hyviä syöttöjä. Jossain muualla se syy oli, että miksi jäätiin tasapeliin. Sitten tuo Flamini vs Pirlo -vertailu on ihan naurettavaa. Sama kun Gattuso tulee sairastuvalta ja aletaan jurnuttamaan, että ihan hyvinhan se Rino pelasi, mutta eipä antanut samanlaisia kesoja kuin Becksi.

Monet tuntuvat joka tapauksessa pitävän Pirloa vähän liian kovassa arvossa kuitenkin. Viimeisinä parina kautena ollaan nähty häneltä vain kourallinen hyviä pelejä. Nyt viime aikoina on parannusta ollut havaittavissa parannusta :thumbsup1: Jos teikäläisen mielestä Pirlo on pelannut tällä kaudella hyvin, niin sitten jompi kumpi meistä ei älyä jalkapallosta mitään :D Nyt kun tässä aloin muistelemaan, niin silloin alkukaudella kuin Pirlo oli poissa ja Dorffi oli paikkaamassa saatiin hetkeksi erittäin hyvä vire päällä... Itse kuitenkin pidän Pirlosta pelaajana - Piti vaan vähän ottaa kantaa Pirlon todelliseen tärkeyteen...

En nytten jaksa alkaa jankkaamaan enää Dinhosta. Oli tarpeeksi vaikea kääntää almobabankin pää sen suhteen :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

:finger: Omasta mielestäni nämä lempinimet tuovat juuri mukavaa piristystä keskusteluihin... Ja mukamas lapsellisia. Ja pyh :D Eikä näitä turhan vakavasti kannata ottaa...

No ollaan sitten eri mieltä. Itseäni nuo "$hitchenkot" ja "Anshitlottit" eivät ihan mahdottoman paljon piristä, mutta aivan sama. Jatka toki samaan malliin, jos siltä tuntuu.

 

kohtaan meni arvostus silloin kuin meni Chelskiin. Siitä ei sen enempää. Tosin ei ollut mikään lempipelaaja silloinkaan, kun pelasi meidän riveissä maaleja tehden. Osa siitä, miksi dissaan kaveria niin paljoin kuin dissaan, menee osalta Gallianin syyksi. Unkarilaiseen meni Eu-paikka + Tehtiin sama virhe kuin silloin Ronskun kanssa. Ostettiin nimekäs kärki, jonka parhaimat vuodet ovat reilusti takanapäin. Kyllä, myönnän, että Ronskun ostaminen oli vikatikki, mutta sinällään kaverissa ei ollut niin paljon riskiä kuin . Ronsku on sentään syntynyt maalintekijäksi, toisin kuin , jonka suuret maalipäärät perustuivat enemmän kovaan työntekoon.

Itse en jaksa (enkä tunne tarvettakaan) vihata tai dissata ketään sen takia, että hän on siirtynyt Milanista muualle. Eivät kaikki voi olla samanlaisia kuin Baresi tai Maldini. Useimmat haluavat kokeilla monia seuroja. Olen sitä paitsi varma, että Sheva katuu tuota päätöstä enemmän kuin mitään muuta. Halusi sentään tulla takaisin, mikä osoittaa, että Milanilla on aivan erityinen paikka Shevan mielessä ja sydämessä. Arvostan sitä, että uskalsi palata, vaikka tiesi varmasti monien Milan-fanien reaktiot. Itse en pidä Shevaa minkäänlaisena petturina. Hän teki virheen lähtiessään Chelseaan, mutta on mielestäni kärsinyt siitä jo tarpeeksi.

 

Mitä miehen pelitaitoihin tulee, lahjakkuus ei ole voinut kadota parin vuoden aikana. Toki ikä on jossain määrin tehnyt tehtävänsä, mutta kyllä Shevan taidot varmasti riittävät vielä ainakin vaihtohyökkääjän rooliin. Ongelma on itseluottamus, joka Shevalta on puuttunut Chelsea-ajoista lähtien. Sen palaamisesta ei toki ole mitään takeita, mutta eipä sitä peliaikaakaan ole liikaa tullut. Monessa pelissä olisi voinut ottaa vaihdosta sisään, kun muilta ei maalinteko ole luonnistunut. Kahden kärjen taktiikkaakin voisi välillä kokeilla.

 

Seedorf eli tutuimmin Slowdorf ei ole myöskään ollut lempipelaajiani koskaan. Ylimielinen asenne ja ruikuttaminen on pistänyt aina vihaksi ja vielä kun peliotteet ovat nyt olleet surkeita, niin voi mopo ehkä joskus karata käsistä...

Itse olen aina tykännyt Seedorfistakin. Asenteessa olisi toki parantamisen varaa, mutta niinpä olisi esimerkiksi eräällä Ronaldinhollakin. Penkittämisen aiheuttama kiukuttelu ärsyttää joskus, mutta Seedorfin kommentteihin on jo tottunut ja ne osaa ottaa ihan huumorilla. Ymmärrän kyllä kritiikkisi Clarencea kohtaan, mutta joskus sitä tuntuu tulevan vain vähän liikaa...

 

Carletton kohdalla olen monta kertaa sanonut, että kiitos vaan menneistä vuosista, mutta viime aikoina ollaan poljettu liikaa paikoillaan, mistä suurin syy on tietenkin Carletton. Kylmä fakta on se, että tietyn väliajoin valmentajan vaihdos on paikallaan. Olisihan se toki hienoa, jos Carletto tai joku muu valmentaja olisi meillä sen +10 vuotta, mutta siihen tarvitaan valmentaja, joka osaa uudistua, johon Carletto ei ikävä kyllä osaa. Monet pisteiden menetykset voidaan kyllä laittaa ehdottomasti laittaa Carletton piikkiin. Pelaajien peluuttamisesta en jaksa enää jauhaa.

Joo, sanoinhan, että kritisoida pitääkin. Olen itsekin sitä mieltä, että Carletto on jämähtänyt paikoilleen suurten menestysten jälkeen. Kommentoinkin vain tuota edelleen mielestäni typerää "lempinimeä".

 

Olihan Flamini selkeästi Milanin paras siinä pelissä. Kattelin pelin tässä toiseen kertaan ja monia loistavia katkoja. Antoi myös hyviä syöttöjä. Jossain muualla se syy oli, että miksi jäätiin tasapeliin. Sitten tuo Flamini vs Pirlo -vertailu on ihan naurettavaa. Sama kun Gattuso tulee sairastuvalta ja aletaan jurnuttamaan, että ihan hyvinhan se Rino pelasi, mutta eipä antanut samanlaisia kesoja kuin Becksi.

Antoi hyviäkin syöttöjä kyllä ja kuten totesin, oli puolustussuuntaan erinomainen, mutta ei mielestäni pystynyt peliä pyörittämään sillä tavalla kuin tuolla paikalla pitäisi. Ei siihen Pirlokaan ole tietenkään joka pelissä pystynyt, mutta parhaimmillaan huikean paljon hyödyllisempi tuolla paikalla kuin Flamini. Vai oletko sitä mieltä, että Flaminista on eniten hyötyä Pirlon paikalla? Itse pidän häntä kuitenkin ennen kaikkea rikkovana ja puolustavana keskikenttäpelaajana, jonka paikka olisi ennemminkin Pirlon vierellä kuin tilalla, vaikka hän hyökkäyssuuntaan onkin hieman parempi kuin esim. Gattuso.

 

Flamini olisi voinut olla Ambron paikalla, tuskin esitys olisi siitä merkittävästi heikentynyt. Pirlon paikalla olisin halunnut nähdä Seedorfin tai rohkeasti Cardacion, kun Ancelotti kerran samalla taktiikalla paahtaa menemään. Kahden rikkovan kk-miehen taktiikka on välillä toiminut, jos siinä välissä on ollut peliätekevä pelaaja (esim. Gattuso-Pirlo-Ambro), mutta Beckham on nyt toisella laidalla ja Flame ja Ambro "joutuivat" pelaamaan vierekkäin.

 

Totta kai ymmärrän, ettei Flaminilta voi odottaakaan samanlaista peliä kuin Pirlolta, mutta eipä sitä peliä kukaan muukaan kunnolla pyörittänyt. Flamini nyt oli jostain kumman syystä paikalla, jolla Milanissa pelaa peliä pyörittävä taitava keskikenttämies eli yleensä Pirlo. Kun Pirloa ei pelissä ollut, olisi taktiikan pitänyt olla erilainen. Kyllähän laidoilta yritettiin ihan mukavasti välillä peliä rakentaa, mutta esim. Beckham jäi kuitenkin aika vähille palloille.

 

Painotetaan nyt vielä, että Flamini teki todella hyvin sen, missä on parhaimmillaan. Hyökkäyssuuntaan esitys ei mielestäni hirveästi eronnut Pirlon tehottomista illoista ja kun Flamster juuri hänen paikallaan pelasi ja vieläpä liian samanlaisessa roolissa, tuntui hehkutuksesi hieman ylimitoitetulta. Ehkä "vahvasti ylimitoitettu" oli lievää liioittelua, mutta huomio kiinnittyi esim. siihen, ettet löytänyt Flaminin esityksestä mitään negatiivista. Syitä huonoon tulokseen oli monia, mutta edelleenkin kyllä tuo keskikentän roolitus mielestäni yksi ongelma oli.

 

Lopetetaanko tästä aiheesta? Hyvän pelin Mathieu pelasi, siitä ainakin olemme yksimielisiä. Yksi Milanin parhaiten pelanneista.

 

Monet tuntuvat joka tapauksessa pitävän Pirloa vähän liian kovassa arvossa kuitenkin. Viimeisinä parina kautena ollaan nähty häneltä vain kourallinen hyviä pelejä. Nyt viime aikoina on parannusta ollut havaittavissa parannusta :thumbsup1: Jos teikäläisen mielestä Pirlo on pelannut tällä kaudella hyvin, niin sitten jompi kumpi meistä ei älyä jalkapallosta mitään :D Nyt kun tässä aloin muistelemaan, niin silloin alkukaudella kuin Pirlo oli poissa ja Dorffi oli paikkaamassa saatiin hetkeksi erittäin hyvä vire päällä... Itse kuitenkin pidän Pirlosta pelaajana - Piti vaan vähän ottaa kantaa Pirlon todelliseen tärkeyteen...

En ole väittänyt Pirlon pelanneen joka pelissä hyvin. Joissain otteluissa hän on kuitenkin ollut hyvä, etkö sitä myönnä? Kuten Magnifico22 sanoi, parempaa peliä monissa matseissa kuin esim. yleensä viime kaudella. Kyllä Pirlo on monessa pelissä pystynyt pyörittämään Milanin peliä lähes vanhaan malliin ja ollut todella hyödyllinen pelaaja. Genoa-pelissä näytti myös, että vaparit ovat edelleen vaarallisia. Toki tasaisuus vielä puuttuu, mutta uskon senkin kyllä löytyvän. Tuo Brasilia-pelin kämmi oli osoitus tasaisuuden puutteesta, mutta pitää myös muistaa, että tuo oli harjoituspeli. Ei Pirlolta Serie A:ssa sentään noin löysää pelaamista ole nähty huonoinakaan päivinä.

 

Kertoohan sekin Pirlon arvosta ja tärkeydestä, että Milanin vire on usein liiankin riippuvainen Pirlon vireestä.

 

En nytten jaksa alkaa jankkaamaan enää Dinhosta. Oli tarpeeksi vaikea kääntää almobabankin pää sen suhteen :D

Etpä sinä minun päätäni onnistuisikaan kääntämään. :mrgreen:

Share this post


Link to post
Share on other sites

almobaba promotions proudly presents,

 

Posted Image

 

Milan on hallinut jo vuoden ajan Milanon ykkösjengi-titteliä, ja nyt on se aika vuodesta jossa joko Milanon värit vaihtuvat tai Milan pitää titteliään. Viime vuonna Milan oli lähellä rikkoa perinteet ja voittaa Inter "kotonaan", mutta tämä kaatui Didan imastua kaksi maalia. Tämän vuoden kohtaamiseen Milan lähtee ilman Nestaa, Gattusoa, Borielloa ja Rickyä siis siipirikkoisena toisin kuin Inter jolla on täysi arsenaali käytössä tähän otteluun. Jos Milan onnistuu pitämään Zlatanin ja Maiconin nousut kurissa, niin todennäköisyys saada muutama piste mukaan Scudetto-jahtiin kasvaa, mutta jos Milan epäonnistuu niin ero kasvaa jo 11 pisteeseen eikä kaventaminen ole enään mahdollista.

 

Saapi nähdä mitä sunnuntai-iltana on luvassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×