Jump to content
Sign in to follow this  
tomine

Ruotsi – mukana jälleen

Recommended Posts

Viereiset naapurimaat "taas kerran" saavat tyytyä vierestä seuraamaan kun pitäisikö sanoa jo perinteinen arvokisoissa esiintyjä on mukana menossa jälleen.

 

Joukkue vannonee taas hyvin pitkälti joukkupelin nimeen, vaikka viime vuosina on tainnut treeneissäkin keskinäisiä kärhämöitä olla (Ljungberg & Mellberg)...

 

...tällä kertaa kuitenkin kaksi hyökkäyspään yksilöä nousee ylitse muiden mitä luovuuteen ja ratkaisuihin tiukoissa tilanteissa tulee... nimittäin Kim Källström jolta odotetaan Thomas Brolinmaisia väläyksiä joilla maa otti mm. vuonna 1994 MM-kisoista upeasti pronssimitalin. Nuorukaisella voisi olla eväitä ja mainio paikka singahtaa todella kuuluisuuteen ja suurseurojen kiikaroinnin alaisuuteen entistä vahvemmin. Sekä tuittuileva taiteilija on parhaimmiin ärsyttävän hyvä maalintekijä ja huonoimmillaan vain ärsyttävä kaikille (myös omille) Zlatan Ibrahimovic.

 

Vanhasta sotaratsusta Fredrik Ljungbergista ei taida enää keskikentän moottoriksi olla joten aiemmin mainittujen nuorempien sällien pitäisi ottaa tällä kertaa enempi vastuuta. Harmittavasti myös mainio kärkimies Henrik Larsson lienee jättänyt maajoukkueen edustukset taakseensa urallaan.

 

Maalivahti lienee myös pieni kysymysmerkki, ainakaan Thomas Ravellin kaltaista persoonallisuutta tolppien väliin ei joukkue saa asetettua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oikeasti helvetin hieno juttu että Ruotsi on jälleen mukana. On sitten edes joku pitämässä Pohjoismaiden kunniaa yllä. Arvokisoihin menosta on tullut heille jo tapa. 94' pronssin jälkeen on kyllä itse turnauksissa ollut myös lievää alisuorittamista, viimeksi parin vuoden takaisissa MM-skaboissa.

 

Potentiaalia maalla edelleen on ja lasken Ruotsin mahdolliseksi mustaksi hevoseksi tulevissa EM-kisoissa. Joukkuepelin natsatessa ja harvojen tähtipelaajien onnistuessa Ruotsi voi edetä pitkälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa-a, kuinkahan mones paluu maajoukkueeseen tuo jo Henkelle on....

Hyvä se on aina vähän ennen kisoja ilmotella että on käytettävissä. Mitäs nyt turhaa karsinnoissa pelailee kun antaa vain muiden viedä joukkue kisoihin.:hug: Ihan järkevää itsensä kannalta, mutta jääpähän siinä sivulla joku karsintoja tahkonnut peluri pois kisakoneesta... En sillä ettenkö Henken pelailua mielummin katsoisi kuin jonkun "tuntemattomamman";)

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www.paitsio.com/euro-2008/uutiset/uutiset/article/lagerbaeck-sai-houkuteltua-henrik-larssonin-ruotsin-maajoukkueeseen/

 

Jees, hieno homma että Henke vielä palas, varmasti edelleen hemmetin kova kaksikko Ibrahimovicin kanssa kärkiparina.

 

Jopa yksi kisojen mielenkiintoisimmista hyökkääjäkaksikoista ja onnistuessaan jopa tuhoisimmista mitä vastustajan päässä touhuavat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa-a, kuinkahan mones paluu maajoukkueeseen tuo jo Henkelle on....

Taitaa olla järjestyksessään toinen paluu. Mukava nähdä Henke vielä kertaalleen arvokisoissa. Mielestäni yksi parhaista hyökkääjistä koskaan. Nykykunnossakin suuri vahvistus ruotsille, enkä näe syytä miksi ruotsi ei voisi mennä vaikka ihan loppuun asti. Hyökkäysvoimaa luulisi ainakin riittävän kun on Henken ja Zlatanin lisäksi onnistuneen kauden Werder Bremenissä pelannut Marcus Rosenberg, Toulousen Johan Elmander ja kokenut Allbäck.

 

Espanjan ohella toinen omista suosikeistani. Toivottavasti pääsevät pitkälle näissä kisoissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erik Edman on kisoista poissa, joten Ruotsilla on suuri ongelma oman pään kanssa.. Hyökkäys ei häviä edes kovimmille maille ratkaisevasti, joten toiselle kierrokselle on täydet mahdollisuudet, mutta sen jälkeen aletaan olla äärirajoilla..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×