Jump to content
Sign in to follow this  
Public Enemy

Chelsea 08/09 - Paluu mestariksi?

Recommended Posts

Sunnuntaina mennään taas. Kolmas Big Four kotona. Kaksi edellistä eivät ole menneet mitenkään hyvin. Kuten ei ole mennyt viime pelitkään. Eipä tosin Arsenalkaan ole liiemmin ihastuttanut vireellään.

 

Tuskaa on Valioliigassa ja sama tuska jatkui myös Mestarien liigassa. Chelsealla on vaikeuksia voittaa. Loukkaantuneita ei ole enää montaa joten siitäkään ei pitäisi olla kiinni. Mikä siis mättää? Maalipaikkojen hyödyntäminen nyt ainakin. Toisaalta myös Arsenalilla on vaikeaa vaikka Mestarien liigassa Dynamo kaatuikin. Mutta niin oli ennen ManU peliäkin ja mitä Gunners tekikään? Tuli, näki ja voitti. Sama tilanne voi olla lähellä myös sunnuntaina. Toisaalta Arsenalin ei varmaankaan tule yhtä puolustavasti kuin Newcastle ja sen luulisi helpottavan Chelsean hyökkäyspeliä. Tilaa kun pitäisi olla hieman enemmän. Tosin ManUa vastaan Arsenal taisi tulla aika agressiivisesti päälle(?) eikä manchesterilaisilla näyttänyt olevan helppoa.

 

Toki Sinisille voittoa toivon, mutta viime aikojen pelien perusteella pitäisin Arsenalia jopa hieman suosikkina. Olkoonkin, että kyseessä on Chelsean kotipeli. Chelsea 0, 1 - Arsenal 0, 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sunnuntaina mennään taas. Kolmas Big Four kotona. Kaksi edellistä eivät ole menneet mitenkään hyvin. Kuten ei ole mennyt viime pelitkään. Eipä tosin Arsenalkaan ole liiemmin ihastuttanut vireellään.

 

Tuskaa on Valioliigassa ja sama tuska jatkui myös Mestarien liigassa. Chelsealla on vaikeuksia voittaa. Loukkaantuneita ei ole enää montaa joten siitäkään ei pitäisi olla kiinni. Mikä siis mättää? Maalipaikkojen hyödyntäminen nyt ainakin. Toisaalta myös Arsenalilla on vaikeaa vaikka Mestarien liigassa Dynamo kaatuikin. Mutta niin oli ennen ManU peliäkin ja mitä Gunners tekikään? Tuli, näki ja voitti. Sama tilanne voi olla lähellä myös sunnuntaina. Toisaalta Arsenalin ei varmaankaan tule yhtä puolustavasti kuin Newcastle ja sen luulisi helpottavan Chelsean hyökkäyspeliä. Tilaa kun pitäisi olla hieman enemmän. Tosin ManUa vastaan Arsenal taisi tulla aika agressiivisesti päälle(?) eikä manchesterilaisilla näyttänyt olevan helppoa.

 

Toki Sinisille voittoa toivon, mutta viime aikojen pelien perusteella pitäisin Arsenalia jopa hieman suosikkina. Olkoonkin, että kyseessä on Chelsean kotipeli. Chelsea 0, 1 - Arsenal 0, 2

Minä puolestaan olen erittäin luottavainen.On se Arsenaalinkin peli ollut aika ailahtelevaista ja uskon että derpyyn sytytään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Arsenalia vastaan siis huomenna Bridgellä.

 

Itsekin lähden suht luottavaisin mielin tähän otteluun. Chelsea ei ole pelannut kovinkaan hyvin viime aikoina, mutta ei ole se Arsenalkaan. Huomenna on kuitenkin uusi päivä ja uusi ottelu. Millään Bordeaux ja Newcastle väännöillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Toivottavasti myöskin pelaajat syttyvät tähän kamppailuun. Nyt olisi mahdollisuus sysätä Arsenal aika syvään kuoppaan.

 

Voittoa lähdetään hakemaan. Ja mieltä keventää se, että Arsenal tuskin lähtee samanlaiseen sumputukseen kuin esim. NewU. Toivottavasti huomenna nähdään kaksi pelaavaa joukkuetta kentällä.

 

Chelsealta tuttuun tapaan poissa huomisesta kamppailusta ovat Essien, Di Santo, Belletti ja paluun sairastuvalle tehnyt Carvalho. Alexin ja J.Colen odotetaan olevan huomiseen mennessä pelikuntoisia. Ainakin J.Colen on uhkunut pelihaluja ja vakuutellut Scolarille olevansa kunnossa.

 

Arsenalilta puolestaan ovat poissa Diaby, Toure, Walcott, Eboue, Rosicky ja Eduardo. Adebayorin, Sagnan ja Nasrin ollessa mahdollisesti jo pelikuntoisia.

 

Itse toivon, että Malouda-Anelka-Kalou kolmikko aloittaisi Chelsean hyökkäyksessä. J.Cole on ollut huonossa vireessä viime peleissä ja Kalou voisi tuoda piristystä oikealle laidalle. Scolari kuitenkin tulee valitsemaan Colen avaukseen jos vain on pelikuntoinen. Pitää vaan toivoa, että Joey olisi ottanut itseään niskasta kiinni ja olisi paremmalla jalalla liikkeellä kuin aiemmissa peleissä. Maloudan ja Anelkan avauspaikat ovat hyökkäyksen osalta selvääkin selvempiä.

 

Keskikenttä sitten muodostuu kolmesta kaverista. Pohjalla luonnollisesti Mikel, ylempänä Lampard ja Frankin kaverina todennäköisesti Deco. Ballackin voisi olla ihan hyvä vaihtoehto tuohon Lampsin kanssa. Varsinkin, kun Deco ei ole päässyt loukkaantumisensa jälkeen ensimmäisten peliensä tapaiseen vireeseen. Scolari kuitenkin pistää Decon Lampardin kanssa avaukseen.

 

Puolustuksen muodostaa Bosingwa-Terry-Bane-A.Cole nelikko. Toki jos Alex on pelikuntoinen niin aloittaa mahdollisesti Banen tilalla. Toivoisi kuitenkin Banelle enemmän peliaikaa, kun on pelannut ihan saatanan hyvin viime aikoina. Varmoilla otteilla hallinnut oman tonttinsa hyvin. Osaa myöskin avata puolustuksesta peliä todella hyvin. Bordeauxia vastaan pelasi monta pitkää palloa todella hyvällä prosentilla omille.

 

Tälläinen pikainen katsaus huomisen matsiin. Kirjoitellaan huomenna lisää paremman ajan ja ajatuksen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Melko odottamaton kokoonpano Chelsealla tänään:

 

Chelsea will line-up in a 4-1-4-1 formation as follows:

 

1 Petr Cech

17 José Bosingwa

2 Branislav Ivanovic

26 John Terry ©

3 Ashley Cole

12 John Mikel Obi

21 Salomon Kalou

13 Michael Ballack

8 Frank Lampard

20 Deco

39 Nicolas Anelka

 

Substitutes: 40 Hilario, 19 Paulo Ferreira, 33 Alex, 18 Wayne Bridge, 27 Mineiro, 43 Miroslav Stoch, 15 Florent Malouda.

 

Joe Cole siis kokonaan sivussa. Keskikentällä siis normaalista poiketen Malouda ja Cole poissa. Heidän paikat laidoilla ottavat Deco ja Kalou. Ballack sekä Lampard aloittaa keskustassa ja Mikel siinä omalla paikallaan.

 

Vaihtopenkillä sitten Hilario saannut istumisvuoron ja Stochkin päässyt haistelemaan tunnelmaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uskomatonta paskaa.

 

Eka puoliaika oli ihan hanskassa ja siinä olisi ollut mahdollisuudet pistää jo peli pakettiin. Toisellakin puoliskolla Chelsea oli parempi aina siihen paitsiomaaliin asti. Sen jälkeen Chelsean peli romahti ja Arsu pääsi iskemään uudestaan.

 

Ihan mallikasta pelaamista, mutta tällä kertaa ei vain ollut onnea. Kalou olisi ollut kahdesti nokikkain Almunian kanssa ekalla puoliajalla, mutta linjatuomari liputti molemmilla kerroilla Kaloun virheellisesti paitsioon. Ja sitten, kun Van Persie on selvääkin selvemmin paitsiossa ei lippu nousekaan :lol: Itse olin aivan varma, että se oli paitsio, kun Arsenal juhli tasoitusta. Linjuri ei sitten ollut tilanteen tasalla taaskaan.

 

Mutta tosiaan. Ekalla puoliajalla tämä olisi pitänyt jo hoitaa. Harmittaa silti, että tuollaisella lahjalla Arsenal korjasi 3 pistettä. Toivottavasti noi loukkaantumiset alkavat jo hellittämään, muuten tiputaan mestaruusvauhdista. Ja toivottavasti se Drogba saa vielä kaivettua itsestään sen pelimiehen esiin. Tammikuussa on pakko kuitenkin käyttää pelimerkkejä jos aiotaan se mestaruus tällä kaudella napata. Kärkimies ja laituri, kiitos!

 

Ei tässä silti pyyhettä olla kehään heittämässä. 1 piste Big Four matseista on kuitenkin pettymys. Ja varsinkin, kun ne pistemenetykset ovat tulleet kotimatseissa. Vieraissa olisi kuitenkin pisteitä napattava isoiltakin seuroilta. Vierasmatsit ovat sujuneet valjussa niin hyvin, että eiköhän sieltä pari voittoa irtoa.

 

Unlucky, sanon mä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Scolarin mietteitä virallisilta sivuilta:

 

REACTION: OFFSIDES KILLED MY TEAM

 

Otsikko jo kertonee sen oleellisen. Scolari on tähän mennessä ollut hiljaa tuomareista, mutta tainnut jo sen verran oppia Valioliigan tavoille, että tuomaristosta pitää valittaa jotta ne virheet jätetään tekemättä jatkossa.

 

Toivottavasti nämä nyt sitten tasoittuvat jatkossa Chelsean eduksi. Muutenhan Scolari on samoilla linjoilla kuin minäkin. Ottelu kaatui nimenomaan tuohon tasoitusmaaliin jota ei olisi koskaan pitänyt hyväksyä. Mainitsee myös toisen noista Kaloun tilanteista mitkä liputettiin virheellisesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä ottaa koville vieläkin. Ei Chelsea voittoa olis ansainnu, mutta tappio oli täysin väärä tulos. Ekalla jaksolla ei mitään ihmeitä. Olihan siinä onneakin, että Djourou liukui pallon omiin, mutta olihan se toisaalta hyvin laitettu pallo Bosingwalta. Toisen jakson alku näytti vielä ongelmattomalta, mutta sitten Van Persien paitsiomaali muutti kaiken. En tiedä mitä muut ootte mieltä, mutta jotenkin näytti siltä kuin Arsenalin tasoitus oli lamaannuttanut Chelsean. Etten sanoisi jopa jos ei katkaissut niin ainakin nitkauttanut selkärankaa. Sit heti perään Van Persie niittaa toisen ja homma on taputeltu. Maalien jälkeen ei Chelsea saanu mitään aikaan. Tappio menee tuomareiden piikkiin ja se ettei voitettu menee ihan omiin nimiin.

 

Mihin on hävinnyt se neljä vuotta kestänyt koti"taika". Nykyään pinnoja heitetään menemään tuon tuosta kun Bridgellä pelataan. Törkeän surkea saldo kotona Big4ria vastaan 0-1-2. Ei tommoisilla saavutuksilla taistella mestaruudesta keväällä. Jos Valioliiga pytystä halutaan vielä tosissaan vääntää niin vieraista on saatava jos ei 9 pistettä niin 7 ainakin.

 

Deco oli taas heikko. Heikkoja kulmia ja paljon pallon menetyksiä. Lampardilla sihti hieman hakusessa. Se tilanne mistä Lamps veti maakin ohi niin olis pitäny laittaa pussiin. Ashley Colelta ihmeellistä neppailua omalla rankkarialueella oliko nyt Denilsonia vastaan. Kaloulla tuntui olevan virtaa ainakin ekalla puoliskolla jos joain positiivista pitää löytää. Ainakin yksi maalipaikka vietiin Salomonilta väärällä paitsio vihellyksellä.

 

Jos nyky vire jatkuu niin tammikuun alussa ollaankin jo pihalla mestaruustaistelusta ja silloin voidaankin jättää hankinnat tekemättä ja antaa nuorille peliaikaa. Jos kuitenkin ollaan kannuväännöissä mukana niin silloin voisi pari kolme pelaajaa Stamford Bridgelle tullakkin. Ketä niin siitä en tiedä, mutta itselleni tulee mieleen voisi hyökkäävä keskikenttä olla tarpeellinen. Ballack kuitenkin aika herkkä loukkaantumaan, Deco flopahtamassa(?) ja Lamps ei aina pysty pelastamaan.

 

PS. Cudicini maaliin niin voitetaan varmasti tai ei ainakaan päästetä maaleja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Turha nyt paisutella asiaa sen kummemmin. Kotimatseista ei tullut ainuttakaan tyydyttävää tulosta B4:sta vastaan, mutta silloin pitää vain napsia ne pisteet sieltä Traffodeilta ja Emirateseilta. Ei ollenkaan mahdoton tehtävä. Varsinkin, kun Arsenal pelaa tuttuun tapaa avointa peliä ja uskoisin myöskin sekä ManUn, että Poolinkin avaavaan omaa peliään kotimatseissaan.

 

Itse olen sitä mieltä, että voitto olisi ollut täysin ansaittu Arsenalia vastaan. Homma kaatui siihen paitsiomaaliin, ei epäilystäkään. Ilman sitä Arsenal tuskin olisi maalia tehnyt, puhumattakaan kahdesta.

 

Chelsea kuitenkin on edelleen sarjan kärjessä ja pelejä on jäljellä vaikka kuinka monta. Se on nähty jo niin monesti, että mestaruutta ei ratkaista näissä isoissa peleissä.

 

Vielä, kun pistetään vertailuun minkälainen tilanne oli tasan vuosi sitten:

 

Table on 01.12.2007

P W D L GD Pt

1 Arsenal 14 11 3 0 +20 36

2 Chelsea 15 9 4 2 +13 31

3 Man United 14 9 3 2 +16 30

4 Manc City 15 9 3 3 +4 30

 

Table on 01.12.2008

P W D L GD Pts

1 Chelsea 15 10 3 2 27 33

2 Liverpool 14 10 3 1 13 33

3 Man United 14 8 4 2 16 28

4 Arsenal 15 8 2 5 8 26

 

Eli paremmassa pistetahdissa ollaan verrattuna viimekauteen. Toki nyt huolettaa se, että kotona tulee takkiin paljon helpommin kuin ennen. Toiselta kantilta kannattaa sitten tarkastella tämän kauden vieraspelaamista Valioliigasta. Kaikista vieraspeleistä on tällä kaudella tullut voitto. Ja eipä noihin vieraspeleihin kauhean monta huonoa peliä ole osunut. Wigan muistuu nyt ekana mieleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Stoch: "My dream came true"

 

Siinä vielä ensiesiintymisensä Chelsean edustuksessa tehneen Miroslav Stochin ajatuksia.

 

On luonnolliseti iloinen, että pääsi kentälle ja lapsuuden ajan unelma toteutui. Ja tottakai on myöskin pettynyt, että peli päättyi tappioon.

 

Itse olen vähän yllättynyt, että nimenomaan Stoch on se joka on tällä kaudella tekemässä itselleen tilaa edustukseen. Ollut jo monessa ottelussa penkillä, mutta eilen siis pääsi ensimmäistä kertaa kentälle. Olisin luullut, että Sinclair on se joka nousee ressuista edustukseen. Sinclairille kuitenkin on tullut jo muutamia esiintymisiä edustuksessa, mutta ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa niin kuin Miro nyt näyttää tehneen.

 

Junnuista on kuitenkin tulossa kovia pelimiehiä. Toivottavasti vain kaverit saavat ne näyttöpaikkansa. Kakuta, Nouble, Philliskirk, Mellis, Borini, Heimann ja Bruma nyt ainakin ovat olleet hyvässä iskussa nuorisojengissä joka muuten tiputti Old Traffordilla ManUn junnut FA Youht Cupista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Virallisilta sivuilta pomittu:

 

LYN AGREEMENT

 

Eli jupakka Mikelin osalta on saatu vihdoinkin päätökseen. Luottamuksellista tietoa kyseessä siis joten mitään ei medialle ole paljastettu, mutta eiköhän sieltä jonkinlaista korvausta Chelsealle tullut.

 

Hyvä juttu kuitenkin, että saatiin juttu päätökseen :thumbsup1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna olis vastassa Reebokilla Bolton. Trotters onkin löytänyt viime aikoina (kaksi edellistä peliä) hyvän vireen, ainakin vieraissa. Middlesbrough ja Sunderland ovat kaatuneet yhteismaalein 7-2. Johan Elmander on teki kolme ja Matthew Taylor kaksi osumaa näissä peleissä. Jääskeläinen todennäköisesti pelaa hyvän pelin, joten vierasputkea koetellaan lauantai iltapäivän ratoksi oikein todenteolla.

 

Chelsean peli on yskinyt viime aikoina, tosin vain kotona jos jätetään Mestarien liigan Bordeaux peli pois laskuista. Vieraissa Siniset napsivat pinnoja huikeaa tahtia. Seitsemän voittoa putkeen maalierolla 19-1. Joe Cole on jälleen sivussa. Essien ja Carvalho totutusti edelleenkin poissa. Anelkalta odotetaan tehoja pienen tauon jälkeen ja mikäs sen makoisampaa kuin ranskalainen tykittäisi muutaman häkin edellistä seuraansa vastaan.

 

Varsin vastakkaisissa vireissä joukkueet lähtevät, mutta Chelseahan tässä on suosikki ilman muuta. Jos Scolari saa joukkueensa viritettyä huippuunsa niin kahden, kolmen maalin voitto on todennäköinen. Toisaalta Boltonin aggressiivinen ja tiukka puolustuspeli voi hyydyttää Chelsean peliä. Eikä sovi unohtaa Jässiä joka voi pysäyttää huippu päivänään Chelsean yksinään. Sen verran on heikkoa vime ajat olleet, että maalin erolla meikäläisille veikkaisin menevän.

 

Tulosveikkaus Bolton 1 - Chelsea 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna sitten vastassa Bolton Reebokilla josta Chelsealta on hyviä muistoja :)

 

Chelsea lähtee hakemaan voittoa ja samalla 11. perättäinen vierasvoitto on hakusessa. Eli historiaa lähdetään tekemään.

 

Anelka siis palaa Reebokille entisen kotiyleisönsä eteen ja on kuulemma saamassa aika lämpöisän vastaanoton. Voisi paukuttaa pari maalia sen kunniaksi :D Ja kun Bolton on kyseessä niin eiköhän se Lampardkin osu :blink:

 

Avauskokoonpano on varmaankin lähestulkoon samanlainen kuin Arsenalia vastaan. Kalou mahdollisesti aloittaa penkillä ja Malouda tulee avaukseen. Muita muutoksia tuskin tullaan näkemään. Eli nyt toi Balla-Lamps-Deco kolmikon soisi jo toimivan keskenään. Deco vaellellut nyt hyvän alkukauden jälkeen ties missä ja Balla vasta palannut pelikentille joten ihan sellaista tuntumaa ei vielä pelaamiseen ole.

 

Deco siis näin ollen aloittanee oikealla ja Malouda vasemmalla. Jos Kalou on avauksessa niin Deco vasemmalle ja Kalou oikealle. Keskikentän keskustassa sitten Balla, Lamps ja siinä alempana Mikel. Muuten avauskokoonpano on suht selvä, mutta keskikentällä vielä jotain kikkailua saattaa tapahtua.

 

Voittohan tästä on otettava. Vierasvoittojen jatkuminen huomenna on vain plussaa. Nyt on pakko ottaa niskasta kiinni ja parantaa peliesitystä viime peleistä. Parhaimmillaan voi Bolton saada kunnon selkäsaunan, mutta jos palaset eivät huomennakaan osu kohdalleen niin voi tulla melko nihkeä vääntö. Eikä asiaa auta Boltonin maalinsuulla oleva Jässi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea will line-up in a 4-1-4-1 formation as follows:

 

1 Petr Cech

17 José Bosingwa

33 Alex

26 John Terry ©

3 Ashley Cole

12 John Mikel Obi

21 Salomon Kalou

13 Michael Ballack

8 Frank Lampard

20 Deco

39 Nicolas Anelka

 

Substitutes: 23 Carlo Cudicini, 2 Branislav Ivanovic,19 Paulo Ferreira, 27 Mineiro, 44 Michael Woods,16 Scott Sinclair, 43 Miroslav Stoch.

 

Aika yllätyksellistä. Alex palaa avaukseen ja tiputtaa Banen penkille. Muuten avauskokoonpano on totutunlainen. Penkiltä sitten on Malouda tippunut kokonaan pois (:o) ja penkiltä löytyy Woods, Sinclair ja Stoch :thumbsup1:

 

Toivottavasti Maloudalla ei mitään kummempaa vaivaa ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

0-2 vierasvoitto Boltonista ja 11 peräkkäistä vierasvoittoa! Uusi ennätys :thumbsup1:

 

Ottelusta ei juurikaan striimejä ollut tarjolla, mutta jonkun verran pystyi tuota katsomaan, kunnes ne vähäisetkin striimit pimenivät.

 

Maalintekijöinä tänään maalipyssy Anelka sekä pirteästi pelannut Deco. Molemmat osumat varsin komeita kuvioita. Bosingwa oli jälleen loistavalla pelipäällä. Onneksi ei tuhlattu rahoja siihen Daniel Alvesiin. Bosingwa on vähintään yhtä hyvä, IMO paljon parempi. Oli jälleen jatkuva uhka oikealla laidalla. Loistohankinta. Decokin alkoi taas palata siihen alkukauden vireeseensä. Oli jo mielestäni Arsua vastaan ihan hyvä. Oli suurimmassa osassa Chelsean tilanteita mukana. Näin oli tänäänkin. Toi pari kertaa mukavasti palloa eteenpäin ja jakoi palloa hyvin. Kaiken sitten kruunasi tuo komea 0-2 osuma.

 

Anelka oli jälleen ihan hyvällä pelipäällä hyökkäyksessä ja osaa hyvin tuon linjassa kyttäämisen. Tänään kyttäsi niin hyvin, että onnistui välttämään paitsion ja pääsi tekemään avausosuman. Muitakin paikkoja siunaantui, mutta ei mennyt tällä kertaa kuin yhden kerran pallo maaliin. Tiistaina sitten lisää.

 

Keskikenttä toimi ihan hyvin. Mitään kummempia ongelmia ei taaskaan ollut. Deco ja Ballack alkavat palautua loukkaantumisista ja tulosta alkaa tulemaan. Lampard ei tänään ollut ihan parhaimmillansa. Tiistaina on Lampard siis UCL matsissa pelikiellossa joten nyt saa lepäillä ja ladata akkuja.

 

Puolustus oli ajoittain vaikeuksia Boltonin kanssa pääpalloissa. Davies ja Elmander pistivät Alex ja Terry toppariparin todella ahtaalle. Hommasta kuitenkin selvittiin kunnialla ja kolme pistettä Chelsealle. Itse olisin halunnut nähdä hyvin pelanneen Banen avauksessa, mutta Alex oli hyvä ratkaisu tuohon. Ison kokonsa vuoksi pystyi ottamaan pääpalloja. Bane ei välttämättä olisi siihen pystynyt. Colelta perussuorittamista ja Bosingwa oli jälleen vahva. Cech teki pari loistavaa torjuntaa Chelsealle :thumbsup1:

 

Bolton pääsi loppua kohden painostamaan enemmän ja enemmän, mutta puolustus kesti paineen alla ja itse olen ihan tyytyväinen päivän otteluun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämän päivän pelissä ensimmäinen puoliaika oli hyvä. Pystyttiin pitää Bolton aisoissa, ja nähtiinpä jopa Cechilta "yks-ykkönen" jalalla. Anelka on todella kovassa iskussa, en jaksa ymmärtää miksi miltein joka foorumilla joissa vierailen valitetaan ettei meillä ole kunnon kärkimiestä. Minkälainen on kunnon kärkimies, jos ei Valjun ykkönen maalien määrässä ole? Bosingwalta upea keso Anelkan maaliin. Decon maali puolestaan oli todella komea, mutta se tilanne olisi pitänyt päättää jo paljon aiemmin erään Afrikan pojan toimesta maaliin. Kalou yrittää ja yrittää, mutta ei tule valmista millään hemmetilläkään. Ballackilta loistava oivallus syöttö Decon maaliin. Cech unessa ekan puoliajan.

 

Toisella puoliajalla sitten Cech oli ainoa joka ei ollut unessa ja piti Boltonin vyöryessä sinisiä pelissä. Puolustuslinja oli toisella puoliajalla aivan kuutamolla, jopa Turun piirin nelosessa puolustetaan kurinalaisemmin. Bolton yritti vielä jutella itselleen pilkkua, mutta täysin perusteetta, kuten ammattitaitoinen (eli ei siis suomalainen) selostajakin yhtyi mielipiteeseeni. Tosin kaikki Suomen pool ja manufanit raivoavat, että tuomarin ansiosta Chelsea voitti, kun Bolton olis ansainnut pilkun ja siitä ne olis tehnyt ainakin sen kaks maalia ja peli olis päättynyt tasan.

 

Bosingwa nousi toisella puoliajalla nätisti, varsinkin Boltonin kulmien jälkeen vastahyökkäyksiin. Olisi voinut katkaista Boltonin rynnistyksen kun pääsi yksin läpi Decon mahtavan passin ansiosta.

 

Plussat Anelkalle maalista ja jatkuvasta vaarallisesta liikkeestä, sekä tilan tekemisestä. Decolle maalin lisäksi useista loistavista oivalluksista pallollisena. Valon pilkahduksi elokuisesta brasilialaissyntyisestä pygmistä. Tätä lisää. Cechille plussa toisen puoliajan kopeista, varsinkin siitä tuplatorjunnasta. Jos Bolton olisi siitä kaventanut, lopputulos olisi saattanut olla eri. Muille sitten tasaisesti miinuksia paskan toisen puoliajan takia.

 

Jänniä pointteja Nyky-Chelseasta. Ennen vanhaa meillä ei kukaan muu kierinyt taklausten jälkeen maassa kuin Drogba, nykyään melkein joka jamppa jää pyörimään ja valittelemaan, pitämään päätään. Henkinen lukko näyttää olevan kova. Lampard ei pääsee loistoon, kun kentällä on yhtä aikaa kaksi älykkäämpää keskikenttä pelaajaa. Ei lädimäinen duuni enää riitä, ja Lampsia ei oikein näkynyt kuin Decon läpiajossa rinnalla.

 

Pääasia, three points ja huonojen pelien putki katki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulihan se voitto sieltä pienen tauon jälkeen. Tosiaan eka puolisko oli hyvä, Decolta nähtiin pitkästä aikaa maali ja komea osuma olikin. Eikä Anelkan maali sekããn mikään ruma ollut.

 

Toinen jakso ihmeen löysää menoa. Ihan ku Scolari olis sanonu tauolla et harjotellaan puolustus peliä toinen jakso. Hyvin kuitenkin kestettiin.

 

Petr Cech oli parissa tilanteessa aika hukassa. Se ei kuitenkaan itseluottamusta näyttänyt haittaavan, sen verran rohkeasti kynäili alimpana miehenã. Toisella jaksolla otti muutaman hyvän torjunnan.

 

Bosingwa se vaan painaa pelistä toiseen. Kauden paras hankinta. Kaloulla olis ollu pari paikkaa, mutta ei vaan mene. Alex oli alussa aika epävarma.

 

Tästä on hyvã jatkaa kohti ratkaisevaa UCL matsia. Eiköhän aloiteta kunnon voittoputki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna sitten vastassa Zolan johtama West Ham.

 

Ottelu pelataan siis Stamford Bridgellä ja Zolan vastaanotto tulee olemaan lämpöisä. Chelsealta sivussa ainoastaan varmuudella Essien. Di Santo, Carvalho ja Belletti merkattu physioroomissa olevan huomenna pelikunnossa.

 

Belletti sieltä penkiltä varmaankin löytynee, mutta muut toipilaat tuskin tulevat pelaamaan. Chelsea siis saa jälleen kerran hyvän joukkueen kentälle. Drogba palaa pelikiellosta tähän otteluun.

 

Jälleen kerran epävarmuudet kokoonpanon suhteen pyörivät siinä keskikentällä. Veikkaisin kuitenkin, että Scolari luottaa Decon, Ballan ja Lampardin yhteistyöhön keskikentällä. Tällöin siis Deco ottaa paikkansa vasemmalla laidalla ja Lamps sekä Balla keskellä. Oikealle on laittaa sitten joko Kalou tai J.Cole, veikkaan Colea.

 

Boltonia vastaan Kalou pelasi tuossa ryhmitelmässä oikealla laidalla, mutta pyöri enimmäkseen Anelkan alapuolella Bosingwan hoitaessa oikean laidan.

 

Cech

Bosingwa Alex Terry A.Cole

Obi

J.Cole Lampard Ballack Deco

Anelka

Mutta J.Cole surffailee todennäköisesti ympäri kenttää. Bosingwa hoitanee hommansa taas kerran täydellisesti :thumbsup1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea will line-up in a 4-1-4-1 formation as follows:

 

1 Petr Cech

2 José Bosingwa

33 Alex

26 John Terry ©

3 Ashley Cole

12 John Mikel Obi

20 J Cole

13 Michael Ballack

8 Frank Lampard

10 Deco

39 Nicolas Anelka

 

Substitutes: 40 Hilario, 19 Paulo Ferreira, 2 Branislav Ivanovic, 18 Wayne Bridge, 35 Juliano Belletti, 21 Salomon Kalou, 11 Didier Drogba.

 

Näillä siis mennään. Eiköhän tämä klaarata :thumbsup1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten arvelette,että tämän päiväinen ottelu Chelsea-West Ham päättyy.

WH on tällä kaudella hävinnyt vieraissa jo 4 kertaa, en näe mitään poikkeusta tuon muuttamiseen tänään. Paremmat pelaajat ja SB, siinähän se.

 

Tulosveikkaus: 3-0. Katotaan heittääkö pahasti. Editoin sen verran, että kunnioituksesta Zolaa kohtaan Chelsea ei välttämättä kuitenkaan lähde murskaamaan Hammerseja, joten 2-0 myös mahd.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Takkiin tuli.

 

Tai no tulos oli 1-1, mutta turpaanotolta tuntuu. Chelsea oli tutuissa vaikeuksissa tiiviisti puolustavaa joukkuetta vastaan ja maalipaikat jäivät melko vähiin. Toinen puoliaika oli sitten jo parempaa pelaamista, lähinnä Drogban kentälletulon myötä.

 

Scolari ei ole vielä löytänyt lääkettä näitä kilpparijoukkueita vastaan. Samalla taktiikalla ja pelaamisella yritetään iskeä kaikkia joukkueita vastaan. Aikansa se ottaa, mutta eiköhän Scolarikin keksi jonkun keinon tohon vielä.

 

Deco oli tänään todella heikko. Syötöt eivät menneet kohdalleen ja peli ei vain kulje. Myöskin Ballack oli heikolla pelipäällä. Kyllä tässä alkaa jo sitä Biisonia olla ikävä. Bosingwakaan ei yltänyt omalle tasollensa.

 

Drogba, Anelka ja Lampard onnistuivat tänään hyvin. Maaliin johtanut kuvio oli kyllä huikea. Mikelkin oli hyvin mukana pelissä tänään.

 

Vituttaa, mutta mestaruustahdissa ollaan edelleen. Vaikkakin Alex ja Terry ovat laatupelaajia niin miehet eivät vain sovi yhtäaikaa kentälle. Molemmat ovat sen verran hitaita ja jäykkiä, että tarvivat vierellensä Carvalhon tapaisen pelaajan, no ens viikolla pitäis jo Rickykin olla kuvioissa.

 

Nyt ei saatu otettua sitä kärkipaikkaa takaisin, mutta luotto on kova joukkueeseen. Kunhan nyt vaan saadaan toipilaat takaisin pelikuntoon ja taktiikka kuntoon kotipeleihin ja nimenomaan näitä sumppujoukkueita vastaan.

 

e. Niin ja veihän se Riley vielä lopussa Chelsealta rankkarin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×