Jump to content
Sign in to follow this  
hyeenamies

Siirtohuhut (Chelsea)

Recommended Posts

No niin..viimeisimpää huhua kehiin..

Eli huhujen mukaan Chelsea olisi tarjoamassa 29 milj.£ Mario Balotellista. Mielestäni se on ihan liikaa niinkin räjähdysherkästä jannusta, mutta jos Mario pitäisi hermot kurissa niin voisi kehittyä yhdeksi maailman parhaista hyökkääjistä.

Neymar puolestaan on vihjannut Santosista poistumisesta. Neymar olisi IMO parempi valinta, kuin Balotelli. Halvempi, ja rauhallisempi. Toisaalta Balotelli on paljon fyysisempi pelaaja, joten sopeutuisi kenties paremmin Valioliigaan.

Myös Ramiresin seurakaveri ja maanmies David Luizia on huhuiltu Bluesiin. Nuorelle topparille ei kuitenkaan ole juuri tarvetta, sillä riveistähän löytyy jo Bruma ja Mancienne jne. Lisäksi huhuiltu siirtosumma on 27 milliä, mikä on karmeaa ylihintaa. No thanks.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Benfica pelasi eilen treenimatsin Sunderlandia vastaan ja Ramires ei ollut ollenkaan kokoonpanossa. Saattaa toki johtua siitä, että pelasi MM-kisoissa, mutta mainittakoon sen verran, että kentällä kävi MM-kisoissa myös pelanneet Oscar Cardozo ja Fabio Coentrao.

Niin ja Ramiresista "omistaa" 50% herra nimeltä Kia Joorabchian..

Ja huomenna ilmeisesti ilmoitetaan virallisilla sivuilla, että Decon sopimus on purettu.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Torres and Ramires look set for Stamford Bridge switch, Begiristain offered role

A Different League kertoo, että päivän loppuun mennessä Fernando Torres olisi Chelsean mies, Ramires taas minä tahansa hetkenä. Mä en kyllä nää miten Torres ja Drogba sopisivat yhdessä tuohon 4-3-3:n. Kumpikaan ei ole mikään laitamenijä, joten saas nähdä palataanko El Niñon myötä timanttiin.

Barcelonan entiselle urheilujohtajalle Txiki Begiristainille on tarjottu Abramovichin toimesta sopimusta. Sivuston mukaan Roman olisi asettanut päätös-deadlinen syyskuulle. Begiristainin toimenkuvaa en bongannut, joku tarkkasilmäisempi voi varmaan siitä kertoa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tiedä sitten johtuuko Joorabchianista vai mistä, mutta Ramiresin siirto Chelseaan näyttäisi kariutuneen. Ramires olisi näillä näkymin siis jäämässä Benficaan ja Chelsea joutuu hakemaan keskikentälleen vahvistusta jostain muualta.

Txiki Begiristainista en paljon tiedä, mutta jossain artikkelissa puhuttiin "teknisestä sihteeristä". Tiedä sitten mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta käsittääkseni mies on ollut Barcelonan siirtojen takana. Ja ne meriitit eivät ole kyllä mitenkään hienoa luettavaa joten ei kiitos! Frank Arnesen on parempi vaihtoehto :thumbsup1:

Chelsea rule out Drogba move

Ron Gourlay jälleen kerran kertonut medialle, että Drogba ei ole lähdössä yhtään mihinkään. Samalla sitten totesi, että jos Ancelotti näkee tarpeelliseksi vahvistaa joukkuetta niin rahaa kyllä löytyy hankintoihin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

A Different League kertoo, että päivän loppuun mennessä Fernando Torres olisi Chelsean mies, Ramires taas minä tahansa hetkenä. Mä en kyllä nää miten Torres ja Drogba sopisivat yhdessä tuohon 4-3-3:n. Kumpikaan ei ole mikään laitamenijä, joten saas nähdä palataanko El Niñon myötä timanttiin.

http://www.liverpoolfc.tv/news/latest-news/hodgson-on-torres-future

"But he has told us he is looking forward to Monday, looking forward to getting back to work and looking forward to playing for Liverpool next season."

:finger:

Share this post

Link to post
Share on other sites

http://www.liverpoolfc.tv/news/latest-news/hodgson-on-torres-future

"But he has told us he is looking forward to Monday, looking forward to getting back to work and looking forward to playing for Liverpool next season."

:finger:

Miten mä muistelisin, että Torres olisi ennen Pool-siirtoaan vannonut pysyvänsä Atleticossa? Saa nähdä miten käy. Ei välttämättä lähde vielä tänä kesänä, mutta jos Liverpool jatkaa taapertamiastaan niin Torres ei takuulla kovin kauaa jaksa taistella jostain neljännestä sijasta ja pelata europelinsä Europa Leaguessa.

Pool on muutenkin laittanut sen verran rahaa haisemaan, että joko siellä on uusi omistaja löytynyt jostain öljyvaltiosta jolloin on varaa käyttää rahaa tai sitten Pool vetää tämän kauden helvetinmoisella riskillä. Jäänti neljän parhaan joukosta pois noilla panostuksilla ja tuossa tilanteessa olisi kyllä sellainen katastrofi, että ensi kesänä on pakko vaihtaa miehiä pelimerkeiksi.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Pool on muutenkin laittanut sen verran rahaa haisemaan, että joko siellä on uusi omistaja löytynyt jostain öljyvaltiosta jolloin on varaa käyttää rahaa tai sitten Pool vetää tämän kauden helvetinmoisella riskillä. Jäänti neljän parhaan joukosta pois noilla panostuksilla ja tuossa tilanteessa olisi kyllä sellainen katastrofi, että ensi kesänä on pakko vaihtaa miehiä pelimerkeiksi.

Itse olen saanut sellasen käsityksen ettei Liverpool ole kuluttanut rahaa juuri paskan vertaa. Cole ja Jovakin esim. ilmaseks. Ja eiköhän Mascheranostakin sen 25 miljoonaa puntaa saa, joten eiköhän Poolikin kerkiä vahvistumaan sen verran että Torres on tyytyväinen. En näkisi Torresin siirtoaa Chelseaan kovinkaan todennäköisenä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Itse olen saanut sellasen käsityksen ettei Liverpool ole kuluttanut rahaa juuri paskan vertaa. Cole ja Jovakin esim. ilmaseks. Ja eiköhän Mascheranostakin sen 25 miljoonaa puntaa saa, joten eiköhän Poolikin kerkiä vahvistumaan sen verran että Torres on tyytyväinen. En näkisi Torresin siirtoaa Chelseaan kovinkaan todennäköisenä.

Niinno juurihan ne maksoi Benitezille mehevät erorahat ja vaikka Cole ilmaisella siirrolla tulikin niin halpa pelaaja ei Joe Cole missään tapauksessa ole. Ensinnäkin kaverille on erittäin suurella todennäköisyydellä maksettu aika muhkea allekirjoituspalkkio. Niin ja Hodgsonkaan ei ilmaiseksi Fulhamista irronnut eikä ilmaiseksi Liverpoolissa valmenna.

Enkä minäkään usko Torresin siirtyvän tänä kesänä, mutta jos Pool tosiaan jatkaa omaa taaperrustaan niin kovin kauaa ei Torres Poolissa enää viihdy. Ja sitten kun Torres johonkin lähtee niin valinta tullaan tekemään Barcelonan ja Chelsean välillä. Ja kun tähän ottaa huomioon sen, että Torres on sanonut viihtyvänsä Englannissa ja Barcelonalla on hieman nuorempi hyökkäyskalusto kuin mitä Chelsealla niin Chelsea nyt vain sattuu olemaan se todennäköisin vaihtoehto jos/kun Torres seuraa vaihtaa.

Niin ja aika paljon pitää Poolin vahvistua, että se pystyy haastamaan ManU:n ja Chelsean mestaruustaistelussa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kuten vähän epäilinkin niin Liverpool on saamassa uuden omistajan joka selittää Liverpoolin rohkean toiminnan siirtohulinoissa.

Ramires in Chelsea for 22 million

Portugalilainen Record tietää kertoa, että Ramiresin osalta Chelsea ja Benfica pääsisivät tänään sopuun ja jäljellä olisi siis enää vain Ramiresin henkilökohtaisen sopimuksen sorvaaminen ja tietenkin se medical. Ramiresista Chelsea joutuu maksamaan 22 miljoonaa euroa josta sitten puolet menee Kia Joorabchianille. Joorabchian omistaa siis sen 50% Ramiresin pelaajaoikeuksista ja juuri tämän takia tässä on viime viikot väännelty kättä. Benfica on halunnut hilata hintaa korkeammalle jotta seurallekin jäisi vähän enemmän käteen.

Ja Ramires ei siis pelannut eilisessä harjoitusmatsissa Aston Villaa jotta mies pysyisi ehjänä ja Chelsea olisi edelleen kiinnostunut pelaajan hankkimisesta.

ANCELOTTI: COLE IS A CHELSEA PLAYER

Ashley Colen suhteen Ancelotti on jälleen kerran sanonut, että Colea ei myydä mistään hinnasta. Tällä kertaa ihan virallisilla sivuilla joten tämänkin huhun voi laittaa pakettiin. Cole ei ole siirtymässä yhtään mihinkään.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ramires in Chelsea for 22 million

Portugalilainen Record tietää kertoa, että Ramiresin osalta Chelsea ja Benfica pääsisivät tänään sopuun ja jäljellä olisi siis enää vain Ramiresin henkilökohtaisen sopimuksen sorvaaminen ja tietenkin se medical. Ramiresista Chelsea joutuu maksamaan 22 miljoonaa euroa josta sitten puolet menee Kia Joorabchianille. Joorabchian omistaa siis sen 50% Ramiresin pelaajaoikeuksista ja juuri tämän takia tässä on viime viikot väännelty kättä. Benfica on halunnut hilata hintaa korkeammalle jotta seurallekin jäisi vähän enemmän käteen.

Aika vittuuntunut fiilishän tästä tuli. Meillä on melko laihahko keskikenttä viime kauteen verrattuna ja tehdään reilusti ylihintainen hankinta laidalle, mikä ei ees kuulu Ancelottin taktiikkaa.:wallbang:

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ramiresista Chelsea joutuu maksamaan 22 miljoonaa euroa josta sitten puolet menee Kia Joorabchianille.

Mitähän mahtaa FA miettiä tästä. Tästähän tulee vielä kunnon myllyt, kun aletaan oikeen tosissaan vääntämään.

Ramires Chelseaan -> Chelsea mestariksi -> Muut kärkipään joukkueet alkaa myllyttämään hieman samaan tyyliin kuin Sheffield United vs West Ham-jutussa. (-> Chelsealle piste vähennyksiä ja UCL-pelit jäävät väliin -> Roman Abramovich lähtee -> Parhaat pelaajat lähtee -> Chelsea valahtaa keskikastiin jopa alemmas -> Ja mitä kaikkea sitä tapahtuisikaan) :icon_lol:

Veikkaisin, että tämä asia hoidettaisiin silleen "järkevästi", että Benfica ensin lunastaisi Joorabchianilta tuon 50% itselleen ja näin ollen siis Ramires olisi kokonaan Benfican mies ennen kuin Chelsea miehen ostaa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Aika vittuuntunut fiilishän tästä tuli. Meillä on melko laihahko keskikenttä viime kauteen verrattuna ja tehdään reilusti ylihintainen hankinta laidalle, mikä ei ees kuulu Ancelottin taktiikkaa.:wallbang:

Mielestäni Ramires on erittäin hyvä hankinta tuomaan leveyttä keskikentän eri paikoille. Okei vähän ylihintaa jouduttiin maksamaan, mutta eiköhän brassi lunasta odotukset. Yossi Benayounin kaltainen hankinta eli leveyttä eri paikoille, tosin kalliimpi ja parempi.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Carlo Ancelottikin kommentoinut Ramiresin siirtoa joten eiköhän tämä ole jo selvää kauraa. Huomenna ilmeisesti medical ja homma on sitä myöten selvä. Huonot fiilikset mulla Ramiresista, mutta annetaan kaverin ensin näyttää taitonsa Chelsean paidassa ja lytätään sitten jos on tarvetta lytätä. Ja mitä nyt noita juttuja lueskelin niin Ramiresin palkka olisi Chelseassa vain 40k/viikko eli suurinpiirtein sama mitä Daniel Sturridge tienaa. Ja toikin on kuulemma tuplat siihen mitä kaveri tienaa Benficassa. Tuosta kun vielä se n. 100k/v Deco ulostetaan niin ihan hyvältä näyttää tuolta osin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Olisiko mikään näistä hyökkäypään systeemeistä sitten mitään ensi vuonna:

Benayon - Essien - Lampard

Ramires - Drogba - Malouda

TAI

Lampard - Essien - Malouda

Ramires - Drogba - Anelka

TAI

Essien

Ramires - Malouda

Lampard

Anelka - Drogba

Tollaiseksi siis arvelisin joukkueen hyökkäyspään tulevan ensi vuonna, kun Ramires astuu kuvioihin, sillä tuskin Ancelotti citymäisesti ketään penkille hommaa kahdellakymmenellä millillä. Noissa kuvioissa löytyisi penkiltä vaihtoehtoisesti Zhirkov, Kalou, Obi Mikel, Matic sekä parissa alemmassa Benayon. Eli edelleenkin olen uuden keskikenttämiehen kannalla. Ei ainakaan Kaka, koska tämä olisi ylihintainen ja liian hyökkäävä vaan ennemminkin jokin Schweinsteigerin tyyppinen pelaaja.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Noissa kuvioissa löytyisi penkiltä vaihtoehtoisesti Zhirkov, Kalou, Obi Mikel, Matic sekä parissa alemmassa Benayon. Eli edelleenkin olen uuden keskikenttämiehen kannalla. Ei ainakaan Kaka, koska tämä olisi ylihintainen ja liian hyökkäävä vaan ennemminkin jokin Schweinsteigerin tyyppinen pelaaja.

No en tiedä, kyllä toi penkkikin on kovempi kuin vaikkapa ManU:n vastaava. Ennemminkin hankittaisiin jotain nuoria lupauksia, kuten Neymar. Ykköstiimi näyttää jo ihan tarpeeksi laadukkaalta, joten mitään ylihintaisia Sikoja turha hankkia..

Muuten, jos joku sai sellasen käsityksen, että mulla oisi jotain Schweinsteigeria vastaan, niin ei ole mutta en vaan ole hänen hankkimisen kannalla.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ramires, "I think one day return to Benfica

Ramires heittänyt nyt sitten Benfican virallisilla sivuilla jäähyväiset joten enää tässä odotellaan milloin Chelsea varmistaa siirron. Medicalin piti olla tänään joten mahdollisesti vielä tälle päivämäärälle saadaan Ramiresista Chelsean mies.

Ja JT#26:n spekulointeihin sen verran, että Ramires on keskikenttäpelaaja joten noissa veikkailuihisi kun vaihtaa Ramiresin keskikentälle ja Benayounia sekä Maloudaa hyökkäykseen niin ollaan varmaan aika lähellä Ancelottin aivoituksia.

En millään jaksa uskoa, että noin kallis pelaaja tulisi vain penkille istumaan joten avaukseen luultavasti on Ramiresia kaavailtu. Joko kolmen miehen keskikentälle tai sitten Carlo yrittää ajaa sisään taas kerran timanttisysteemiä jossa Ramires on Benficassakin pelannut.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ramires - Essien - Lampard
Anelka - Drogba - Malouda

TAI

Essien
Lampard - Malouda
Ramires
Anelka - Drogba

Eli joltain näistä voisi kai sitten näyttää Chelsean yläkerta ensi kaudella. Aika pikälle on siis tuo keskikentän aukko josta olen koko kesän jauhanut paikattu sitten. Ramires tosin olisi voinut ottaa kymppipaidan ennemmin kuin Benayon.

Share this post

Link to post
Share on other sites

City tehnyt 80£m. tarjouksen ja Ramires onkin nyt sitten siirtymässä Manchesteriin.

Noei (ainakaan toivottavasti).. Vaan siirto junnaa edelleen paikoillaan. Saas nyt nähdä miten tämän diilin kanssa nyt lopulta käy. Siirtosumma on hyväksytty ja Ramires on Benfican sivuilla toitottanut jo hyvästinsä ja kertonyt siirtyvänsä Chelseaan, mutta Chelsean pelaaja ei Ramires vieläkään ole.

Joko siellä on ollut jotain ongelmia lääkärintarkastuksen kanssa tai sitten miehelle ei saada työlupaa. En oikein muuta syytä keksi tämän siirron pitkittymiselle.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×