Jump to content
Sign in to follow this  
Jontrik

Liverpool FC 08-09

Recommended Posts

Aivan uskomaton tunne!!! Pari viimestä minuuttia meni hermostuneesti kävellessä olohuonetta ympäri.

 

Peli itsessään oli minusta parasta poolia tällä kaudella ja antaa jo lupauksia hyvästä kaudesta!

 

Rieran depyytti oli aika virkistävä ja hän toi nousuillaan uutta ja kaivattua ulottuvuutta poolin hyökkäyspeliin.

 

Tänään kalja virtaa kuin viini!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpool - Man United 2-1

 

Nojoo. Mistäs sitä sitten aloittaisi? Lähdetään nyt vaikka sitten siitä, että kauden alku on itselle ollut todella hankala ja paljon on jäänyt pelejä näkemättä kaiken näköisten kissanristijäisten takia, niimpä on tännekin kirjoittelu jäänyt väliin.

 

Tänään kuitenkin oli alkukauden tärkein peli ainakin mielestäni ja siksi lauantai iltapäivä oli pyhitetty pelkästään Manun kaatamiseen.

 

Pelin alku oli jotain aivan käsittämätöntä. Liverpoolin pelaajat aivan jäässä ja minuutin jälkeen käsivirhe boxissa, josta onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta eikä aikaakaan kun Tevez maalaa. Tämän jälkeen Liverpool pääsi paremmin peliin mukaan ja kokonaisuudessaan oli varsin vauhdikas ottelun ensimmäinen 15 minuuttia.

 

Loppuosa puoliajasta olikin rauhallisempaa ja vain VDS:n mörhöily sekä Rieran pirteä esiintyminen jäi mieleen. Toki Tevezilläkin oli yksi paikka ja yksi sikailu, mistä hän kortin täysin ansaitusti saikin.

 

Kokonaisuudessaan Manun hyökkäykset vaikuttivat todella vaarallisilta koko puoliajan, mutta kolikon toinen puoli oli sitten mielestäni se että Liverpool pääsi todella helposti hyökkäyksiin ja keskityspaikkoihin.

 

Ensimmäisen puoliajan plussat ja miinukset:

 

+ Riera

+ Keskikentän hallinta

+ VDS ja Brown :dielaughing:

 

- Kuyt:n viimeistely

- Puolustuksen epävarmuus/ Manun vaarallisuuden tuntu

 

Sitten toiseen puoliaikaan.

 

Manu katosi kartalta täysin ja Liverpoolin pelaajat halusivat voittaa pelin noin tuhat kertaa enemmän kuin Manun miehet. Peli kulki hienosti ja Manu oli täysin vastaantulia lukuunottamatta Giggsin yhtä vetoa, johon Reina venyi mahtavasti. Paine kasvoi Manun päässä kokoajan ja olisihan tulos ollut täysin oikeusmurha jos tässä tasoihin oltaisiin jääty.

 

Lopulta voittomaali oli Masan hienon taistelun tulosta ja Giggsin tunneleissa kävi vaan viima. Babel viimeistelee Kuyt:n syötöstä ja tunnelma nousee kattoon. Täytyy todeta, että fiilis tämän jälkeen oli uskomaton. Tämän jälkeen Kuyt:lla vielä ainakin yksi täysin avopaikka, mutta ei niin ei. Manulla kävi mielestäni tuuri sillä, jos Torres olisi pelannut olisi Liverpool voittanut vähintään kolmella osumalla. (tai näin ainakin haluan uskoa :tongue:)

 

Toisen puoliajan plussat ja miinukset:

 

+++ Voitontahto ja työmoraali

++ Alonso ja Masa

+ Babel ja Reina

 

--- Kuyt:n viimeistely

-- Vidic:n sikailu

- Keane:n ohipotkut

 

Lisäksi muita huomioita:

 

Liverpool voitto maalivahtien taistelun + Liverpool voitti keskikentän + Liverpool voitti tahtotason = Liverpool voitti ottelun

 

Benitezin huitomiset ettei Robbie Keane tulisi vaihtoo :dielaughing:

Sammy Lee:n reaktio johtomaaliin :dielaughing:

 

Kiitos Liverpool.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Torresilta hyvä raportti, joten sille :thumbsup1: Vihdoin saatiin se voitto kotikentällä, jossa se on ollut lähellä viime kausien aikana. Kaava on ollut lähes aina sama -> Pool hallitsee, mutta Manu korjaa potin :smile_ani: Kaikki tilastot yms. on tehty rikottaviksi, ja viimein yllämainittu hallinta toi myös voiton.

 

Lähes kaikkien pelaajien esityksiin täytyy olla tyytyväinen, mutta jos jotain täytyisi moittia, niin se olisi Keane. Tiedä sitten onko Rafa määrännyt hänelle tuollaisen roolin vai onko miehen taso laskenut oikeasti käsittämättömän paljon :( Kuyt puolestaan tuhlasi maalipaikkoja, mutta alusti voittomaalin ja muutenkin teki jälleen arvokasta työtä joukkueensa eteen. Toivottavasti saadaan säilytettyä samanlainen taisteluhenki tuleviin kamppailuihin, ja onneksi silloin ovat mukana myös tärkeimmät osat palapelistä: Fernando Torres & Steven Gerrard!

 

 

 

Posted Image

 

 

Edit. http://foorumi.paitsio.com/member.php?u=1381

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olympique de Marseille vs. Liverpool FC | Stade Vélodrome 21:45 Viasat Sport 1

 

Posted Image VSPosted Image

 

 

Uutta ketjua turha tehdä UCL:stä, koska tähänkään ei tule liikaa viestejä. Mestareiden Liiga alkaa siis Liverpoolin osalta Marseillea vastaan vieraskentällä, josta viime kaudella haettiin tyylikäs 4-0 voitto. Marseillella on alla 1-1 tasapeli Chelsean kohtaamaa Bordeauxia vastaan, mutta siinä ottelussa käsittääkseni monia avainpelaajia lepuutettiin. Liverpool puolestaan kaatoi ansaitusti Manchester Unitedin ilman Torresia, ja periaatteessa myös Gerrardia, jotka ovatkin huomenna pelikunnossa alusta asti. Mascheranon pelikunto on vielä arvoitus jonkin sortin vamman(?) vuoksi, joten tästä saamme vasta huomenna lisätietoa. Marseillen poissaoloista ei ole tietoa, mutta muuten joukkue on kapteeni Canan mukaan vahvistunut viime kaudesta.

 

Kokoonpanona voisi olla vaikka tällainen:

 

Posted Image

 

Vaikea peli varmasti luvassa, mutta toivottavasti tällä kertaa UCL -kausi alkaa hyvin!

 

1-2 (Niang, Torres & Kuyt)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Posted Image VSPosted Image

 

 

 

Kokoonpanona voisi olla vaikka tällainen:

 

Posted Image

 

Vaikea peli varmasti luvassa, mutta toivottavasti tällä kertaa UCL -kausi alkaa hyvin!

 

1-2 (Niang, Torres & Kuyt)

 

Itsellä mielessä täsmälleen sama kokoonpano, ehdotin tätä samaa siihen ManU-peliin. Nyt on hyvä ja helpotus nähdä Torres kentällä, samoin Gerrard avauksessa. Hyvin onnistuneen ManU-pelin jälkeen meillä Pool-faneilla on kovat odotukset ja nooh... niin on minullakin. Elikkä odotan, että Pool hallitsee koko pelin ja voittaa 3-0 (Gerrard (pen.), Keane ja Torres). Saa nähdä sen Mascheranon vamman kanssa. Toivottavasti ei ole paha, niin on mies mukana tositoimissa. Ja nyt on Marseillen vuoro ottaa turpaan Poolilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marseille - Liverpool

 

Mestareiden liiga siis pyörähti Liverpoolin osalta käyntiin tänään ja vastassa oli ranskalainen Marseille. Joukkueet olivat myös viime vuonna samassa alkulohkossa ja molemmat hakivat silloin vieraista täyden pistepotin. Lähtökohta oli siis myös tänään kolmen tai ainakin yhden pisteen hakeminen Ranskanmailta.

 

Itselläni jäi pelin ensimmäinen 20 minuuttinen näkemättä (kiitos vaan vaimoke), joten siitä en sen enempää pysty kommentoimaan, mutta ainakaan maaleja tai kortteja ei siihen mennessä ollut pelissä näkynyt. Kun pelin pariin sitten vihdoin pääsin niin paljoa huonompaa alkua ei voinut edes kuvitella. Ensin Skretel ottaa todella tyhmän keltaisen keskialueella ja vain muutama minuutti tästä Liverpoolin paitsioansa pettää Carragerin johdolla sekä Reina jäätyy viivalle. Marseille 1-0. Tämän jälkeen seurasi Liverpoolin pelin paras jakso, jonka aikana joukkue pystyi hallitsemaan peliä ja tekemään kaksi maalia. Ensimmäinen maali oli, jotain todella kaunista ja siinä Gerrard näytti mistä hänet on tehty (jälleen kerran). Maalia edelsi Torresin hyvä riisto, joka taisikin jäädä miehen viimeiseksi hyväksi asiaksi pelissä. Toinen maali syntyi sitten pilkulta, jonka Gerrard upotti kaksikin kertaa sisään harmi vain että vaan toinen laskettiin :smile_ani: Rankkariin johtaneesta tilanteesta ei mielestäni mitään epäselvyyttä. Babelilta hienosti pelattu. Kun johtoasema oli turvattu Liverpool siirtyikin puolustus kannalle loppu jaksoksi.

 

Toinen puoliaika oli mielestäni todella surkeaa peliä, jossa vaan yritettiin puolustaa omaa maalia ja annettiin suosiolla Marseille kaikki avaimet pelin pyörittämiseen. Babelilla oli 75 minuutin kohdalla kaksi paikkaa ratkaista peli, mutta ensimmäisen kaverin maalivahti torjui hienosti ja toinen kolisi tolppaan. Lopussa oltiin jo todella jyrän alla ja vain Reinan mahtavat torjunnat pitivät Liverpoolin johdossa. Lopulta huojentava loppuvihellys kaikui ja tärkeät avauspisteet saatiin.

 

Vähän plussia ja miinuksia:

 

+++ Gerrard: Mahtavat kaksi maalia riittävät tänään kolmeen plussaan

++ Reina: Avausmaalin hölmöilystä huolimatta loistava peli

+ Carrager ja Babel: Mielestäni pirteimmät hyökkäys- ja puolustuspään pelaajat

 

--- Torres: Ei tainnut viellä olla täysin toipunut. Huono peli.

-- Lucas ja Mascherano: Keskusta oli pihalla ja jäljessä tänään.

- Kuyt: Ei vakuuttanut tänään.

 

Myös vaihdosta sisään tullut uusi hankinta Riera oli pirteä. Avaukseen viikonloppuna.

 

Kiitos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marseille-Liverpool

 

Liverpoolilta ihan kohtalainen souritus toissa päiväisessä pelissä Marsillea vastaan ,varsinkin Gerrardin veto rangaistus alueen ulkopuolelta.:boogy: Ja rankkarin hän veti jopa kaksi kertaa koska ensimmäisellä kerralla pelaaja kerkesi liikahtaa.Onneksi toisella upposi pallo maalin perukoille.Marseillen 1-0 johto maali jäi vain kaivamaan siitä pelistä, muuten hyvä suoritus Liverpoolilta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna Keane aukaisee maali saldon...Ja Riera! En odota muuta kuin 5-0 tulosta. Avauksella ei ole väliä....:partyhat:

Näin siinä käy, kun joukkue ja fanit lähtevät takkiauki otteluun.

 

Stoke pelaa tällä hetkellä loistavaa futista. Toki aika paljon peruutellaan ja sumputetaan, mutta hyvin näyttää toimivan. Heittopussiko? Ei todellakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin siinä käy, kun joukkue ja fanit lähtevät takkiauki otteluun.

Joukkue ei kyllä lähtenyt takki auki. Rafa ehkä lähti, sillä taktiikka oli laadittu ihan päin sitä itseään: keskityspalloa vaan boksiin parimetristen toppareiden hoidettavaksi.

 

Stoke pelaa tällä hetkellä loistavaa futista. Toki aika paljon peruutellaan ja sumputetaan, mutta hyvin näyttää toimivan. Heittopussiko? Ei todellakaan.

Pistetäänpä tämä ylös ja tulen postaamaan tämän sitten, kun ManU jää nollille jonkun sumppuporukan kanssa. Niin monet avautumiset on sieltäkin puolelta aiheeseen liittyen saanut lukea. Tätäkään kommenttia et olisi laukonut, mikäli Stoken tasuri olisi tullut ManUa vastaan; se on selvää.

 

Mikään Derbyn kaltainen heittopussi Stoke ei kyllä ole, vaikka jalkapalloa joukkue ei osaakaan pelata. Tällä kertaa sumppu piti, ihme kyllä.

 

----

 

Sitten asiaan. Taktiikasta jo sanasen mainitsinkin, eli todella surkeaa ja ideatonta oli Poolin peli. Heikoimpina Keane, Torres, Alonso, Gerrard ja Dossena. Laukauksia Poolilla taisi olla 27, mutta ihmettelen, jos niistä useampi kuin viisi suuntautui maalia kohti.

 

Tuomarin ratkaisusta pelin alussa voidaan tietenkin jossitella, kun Gerrard veti vaparin häkkiin. Linjamies kuitenkin nosti lippunsa ylös, vaikka 1) kukaan ei pelannut palloa 2) kukaan ei ollut paitsiossa. Aika mielenkiintoinen tuomio, mutta kaikesta huolimatta pallo olisi pitänyt saada keltapaitojen maaliin vähintään viisi kertaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pistetäänpä tämä ylös ja tulen postaamaan tämän sitten, kun ManU jää nollille jonkun sumppuporukan kanssa. Niin monet avautumiset on sieltäkin puolelta aiheeseen liittyen saanut lukea. Tätäkään kommenttia et olisi laukonut, mikäli Stoken tasuri olisi tullut ManUa vastaan; se on selvää.

 

Mikään Derbyn kaltainen heittopussi Stoke ei kyllä ole, vaikka jalkapalloa joukkue ei osaakaan pelata. Tällä kertaa sumppu piti, ihme kyllä.

 

Nimenomaan Stoke pelaa hyvin odotuksiin nähden. Tyylistä en tykkää, mutta tehokasta se näyttää olevan. Voit tulla piikittää takasin jos on syytä Stoke pelin jälkeen, ja tämä ei ollut mikään piikki poolia kohtaan vaan lähinnä ihmettelin, miten Stoke sai pelattu Pooliakin vastaan tasurin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuomarin ratkaisusta pelin alussa voidaan tietenkin jossitella, kun Gerrard veti vaparin häkkiin. Linjamies kuitenkin nosti lippunsa ylös, vaikka 1) kukaan ei pelannut palloa 2) kukaan ei ollut paitsiossa. Aika mielenkiintoinen tuomio, mutta kaikesta huolimatta pallo olisi pitänyt saada keltapaitojen maaliin vähintään viisi kertaa.

Erään hidastuksen mukaan minusta näytti, että Torres olisi ollut paitsiossa. Ei tosin koskenut palloon, mutta olisiko tuomari katsonut Torresin sijoittumisellaan vaikuttaneen peliin.

 

Täytyy hieman ihmetellä miksi Keane ja Kuyt saavat niinkin paljon peliaikaa. Omin silmin katsottuna Babel on esittänyt varsin hyviä otteita ja eilenkin peliaikaa irtosi ainoastaan vajaa puoli tuntia. Aivan kuin aiempien vuosien rotaatio kritiikistä johtuen Rafa peluuttaisi suurin piirtein samaa kokoonpanoa ottelusta toiseen. Tietenkään tästä ei ole kysymys, mutta kuitenkin tuo Babelin tilanne hieman ihmetyttää. Mielestäni Liverpoolin peli olisi paljon parempaa jos Rafa peluuttaisi Rieraa ja Babelia samaan aikaan. Kumpi sitten olisi vasemmalla ja kumpi oikealla laidalla sitä en osaa sanoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erään hidastuksen mukaan minusta näytti, että Torres olisi ollut paitsiossa. Ei tosin koskenut palloon, mutta olisiko tuomari katsonut Torresin sijoittumisellaan vaikuttaneen peliin.

Näinhän siinä varmaan kävi. BBC:n sivuilta tuli vielä kummallisempaa tietoa kyseisestä tapauksesta. Eli linjamies ei edes tilannetta liputtanut, vaan erotuomari Mariner päätti alkaa itse pätemään ja vihelsi tilanteen (ilmeisesti siis paitsioksi.

 

"The referee told Jamie Carragher that it had been his decision, not the linesman's. It was a massive mistake." -Benitez.

 

Täytyy hieman ihmetellä miksi Keane ja Kuyt saavat niinkin paljon peliaikaa. Omin silmin katsottuna Babel on esittänyt varsin hyviä otteita ja eilenkin peliaikaa irtosi ainoastaan vajaa puoli tuntia. Aivan kuin aiempien vuosien rotaatio kritiikistä johtuen Rafa peluuttaisi suurin piirtein samaa kokoonpanoa ottelusta toiseen. Tietenkään tästä ei ole kysymys, mutta kuitenkin tuo Babelin tilanne hieman ihmetyttää. Mielestäni Liverpoolin peli olisi paljon parempaa jos Rafa peluuttaisi Rieraa ja Babelia samaan aikaan. Kumpi sitten olisi vasemmalla ja kumpi oikealla laidalla sitä en osaa sanoa.

Periaatteessa olen samoilla linjoilla, mutta se hiukan epäilyttää, kun Babel on lähes järjestään ollut huono avauksessa ollessaan, Marseille-peli oli toki poikkeus. Keane on ollut alkukaudesta lähes umpisurkea, mutta hänelle on annettava minuutteja, jotta pääsisi peliin mukaan. Pelimies irkku kuitenkin on, sen tietävät kaikki. Spursissäkin mies useasti aloitti kauden hyvin tahmeasti ja on ollut sitten keväällä paremmassa tikissä. Kuyt onkin sitten mielenkiintoinen tapaus: Hyvin tärkeä pelaaja matseissa suuria valioliigaseuroja vastaan ja kova myös UCL:ssä. Sitten aika turha kaveri näitä Stokeja vastaan. Ja tällä en nyt tarkoita sitä, että Dirk olisi eilen pelannut huonosti; hän pelasi mielestäni ihan ok, ja paljon lähempänä omaa tasoaan kuin yllä mainitut hemmot.

 

Babel oikealla ja Riera vasemmalla voisi hyvinkin toimia. Torresin (joka myös on ollut pahassa eurokrapulassa) rinnalle sitten Keane/Kuyt.

 

Ja tuosta Stokesta vielä sananen. Mielenkiintoista sinänsä, että tällä tyylillä saatetaan muutama pinna paljon isommilta seuroilta napata, mutta uskallan väittää, että tämä joukkue häviäisi viime kauden Derbylle (joka oli surkeista tuloksista huolimatta melko pelaava joukkue). Jos ei häviäisi, niin tuskin Stoke ainakaan Derbyä voittaisi. Molempien joukkueiden pelaajien taitotaso on suorastaan ala-arvoinen, mutta Derbyn pelaajat sentään saivat joskus pelattua pallon omalle joukkueelleenkin. Nyt kun Stoke perustaa pelinsä ainoastaan pitkiin rajaheittoihin, ei voi ennustaa seuralle kovin pitkää jatkoa pääsarjatasolla. Harmittaa vaan, kun Pool kaatuu näihin. On vaan niin helppo kuvitella, miten esim. Arsenalin nuoret, nopeat ja arvaamattomat pelaajat olisivat paketoineet Stoken alle vartissa. Toivotaan, että muillekin sama kompurointi tapahtuu, mutta siihen en voi missään tapauksessa uskoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erään hidastuksen mukaan minusta näytti, että Torres olisi ollut paitsiossa. Ei tosin koskenut palloon, mutta olisiko tuomari katsonut Torresin sijoittumisellaan vaikuttaneen peliin.

 

Täytyy hieman ihmetellä miksi Keane ja Kuyt saavat niinkin paljon peliaikaa. Omin silmin katsottuna Babel on esittänyt varsin hyviä otteita ja eilenkin peliaikaa irtosi ainoastaan vajaa puoli tuntia. Aivan kuin aiempien vuosien rotaatio kritiikistä johtuen Rafa peluuttaisi suurin piirtein samaa kokoonpanoa ottelusta toiseen. Tietenkään tästä ei ole kysymys, mutta kuitenkin tuo Babelin tilanne hieman ihmetyttää. Mielestäni Liverpoolin peli olisi paljon parempaa jos Rafa peluuttaisi Rieraa ja Babelia samaan aikaan. Kumpi sitten olisi vasemmalla ja kumpi oikealla laidalla sitä en osaa sanoa.

No jos olisit enemmän perillä asioista niin tietäisit, etenkin Kuytin kohdalla asia on niin, että jätkä tekee paljon sitä likaista/näkymätön duunia, mm. antaa painetta pakeilla ja muutenkin ravaa kiitettävän paljon pelistä toiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No jos olisit enemmän perillä asioista niin tietäisit, etenkin Kuytin kohdalla asia on niin, että jätkä tekee paljon sitä likaista/näkymätön duunia, mm. antaa painetta pakeilla ja muutenkin ravaa kiitettävän paljon pelistä toiseen.

Samaa mieltä tuosta likaisesta duunista. Kuyt jaksaa juosta enemmän kuin kukaan muu kentällä ja pelaa todella hyvää puolustus/karvauspeliä. Mutta kyse on hyökkääjäpelaajasta jonka ensisijainen tarkoitus on tehdä maaleja ja sillä saralla Kuytin tilastoja ei hyvällä tahdollakaan voi kehua. Eihän tilastot kaikkea kerro, mutta silti. Ja en meinannut, että Kuytin ei tulisi saada ollenkaan peliaikaa vaan lähinnä että vaihtoehtojakin on olemassa kuten mainitsemani Babel. Mutta enhän minä tiedä mistään mitään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään vastassa Carling Cupissa Crewe Alexandra Anfieldilla, ja nuorta kokoonpanoa odotellaan kehiin. Kokoonpanoa on vaikea lähteä veikkaamaan, mutta jos olisin Rafa, niin näillä mentäisiin:

 

- - - - - - - Cavalieri - - - - - - -

- Degen - Hyypiä - Agger - Aurelio

- El Zhar - Lucas - Spearing - Babel

- - - - Keane - - - N'Gog - - - -

 

Muita Rafan kommenteista en ole huomannut, mutta Cavalierin pelaamisen & debyytin hän on vahvistanut. Agger alkaa olla täydessä pelikunnossa, joten en näe mitään syytä, että miksi häntä ei voitaisi 'ajaa sisään' uudelleen tässä pelissä. Degen on parantunut nivus(?)vammastaan, ja Samikin taitaa olla terve. Nuoruttaa keskikentälle, ja hyökkäyksessä Keanen on aika pudottaa apina selästään.

 

2-0 (Keane, El Zhar)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jospa tuo Agger ja Degen olisivat kentällä, niin ois ihan kiva juttu...Ja Keane

voisi jatkaa tuota maalin metsästystä...Kyllä se sieltä vielä tulee...Kunhan palloon osuisi :icon_lol:

 

Kai peliä pitää jostain streamiltä yrittää katsoa, kun olen nyt niiden makuun päässyt...Rasittaa se pätkiminen.....

 

Nuoria kentälle ja vanhukset tosi peleihin...Rafan rotaatio käyttöön! ja Sami!

 

Ohi mennen vielä, että saakos noita Poolin kannatus lauluja jostain muualta tilattua, kuin poolin sivuilta? kun ei tuota brittiliittymää ole!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×