Jump to content
Sign in to follow this  
tomine

Kausi 08/09 (BRFC)

Recommended Posts

http://www.paitsio.com/englanti/valioliigan-joukkueet/blackburn-rovers/kausi-2008-09/ennakkoraportti-2008-09/

 

 

Muutos kesän aikaan on ollut todella suuri, kiitos siitä valmennusportaan totaalisen muutoksen myötä. Hivenen yllättäen manageri Mark Hughes päätti loikata Man Cityn riveihin, tosin tietyt merkit ilmassa olivat jo pidempään että näin voisi/tulisi käymään vaan kukaan ei odottanut ehkä kohteen olevan Man City… päätä ei kuitenkaan tämän takia välttämättä pusikkoon kannata pistellä, joukkueesta tietyllä tapaa huokui että pieni muodonmuutos voisi olla jo paikallaan useamman vuoden ajanhan Sparkyn opein jo mentiin. Antaa Paul Incen kuitenkin näyttää mihin pystyy vai pystyykö mihinkään, ainakin mies on varsin kokeneita apulaisia itselleen haalinut.Myös ostoshuhuilut seurasta ovat pyörineet pitkin kevättä (2008) kuin myös jonkin verran olleet tapetilla kesällä(kin) jotka ovat jääneet taas ilmaan roikkumaan eivätkä ole konkretisoituneet kuitenkaan, saas nähdä kuinka pitkään tämä hyörinä seuran ympärillä jatkuu? Ja mikä on lopulta lopputulos johtoportaan taholla?

 

 

Lähtijöinä olivat David Bentley joka alkoi ruikuttamaan pitkin kevättä lähtöhalujaan ja mies matkasikin takaisin pääkaupunkiin, tällä kertaa Arsenalin kasvatti suuntasi verivihollisen Tottenhamin leiriin. Saas nähdä tullaanko siirtomarkkinoilta nuoruaiselle korvaaja onkimaan vai tyrkytetäänkö tuolle tontille tosissaan seurassa jo useamman vuoden viihtynyttä Brett Emertonia...

 

...myös pitkäaikainen luottovahti Brad Friedel, eräs Valioliigan viime vuosien luotettavimmista maalivahdeista illasta toiseen päätti vaihtaa maisemaa vielä vanhoilla päivillään, kun Rovers ei ollut valmis antamaan yhtä pitkää ja rahakasta sopimusta mikä aidan takana oli tarjolla, vaan ensi kausi näyttää onko kumpaisellekaan ruoho vihreämpää siellä aidan toisella puolella, tilalle tuli Paul Robinson jonka otteet ovat melkoisesti viime vuosina ailahdelleet mutta potentiaalia sinänsä pitäisi siellä taustalla kuitenkin piilossa olla aina kelpo veräjänvartijaksi...

 

...kovia pelimiehiä kumpainenkin ja kelpo korvaukset per nenä napsahtivat siirroista Roversin säästöpossuun, joita ei ainakaan toistaiseksi juurikaan kuluteltu.

 

 

Toistaiseksi on vaikea sanoa mitä Paul Incellä on mielessään, mies julisti tullessaan että hänen joukkueensa tulee aina pelaamaan yleisöystävällistä peliä. Oletus olisi että mies jatkaisi perinteistä 4-4-2 tosin saas nähdä mitkä miehen variaatiot siihen tulevat olemaan vai tuleeko niitä muita kokeluita? Periaatteessa ainakin keskikentän osalta mahdollisuus viidellä peluuseen on olemassa ja tällöin yhdellä kärjellä pelaten… hieman yllättävää taas jos pakkiosastolla ei neljällä mennä.

 

Incen kommenttien mukaan mm. Tugay tulee olemaan myös ”suuressa roolissa” tulevalla kaudella, kunhan vastustajan mukaan sopivaksi taktiikka laaditaan. Tuosta voisi luulla että Rovers tulee käyttämään ensi kaudella useampaankin taktista muodostelmaa. Toistaiseksi kaikki vain arvailujen varassa, harjoituspeleissä mentiin pitkälti perinteistä 4-4-2 systeemiä. Tosin pelaajat vaihtelivat melkoisesti ja minkään sorttista perustaa ei voi joukkueen selkärangaksi toistaiseksi kuin arvailla, kuten myös sitä että tuleeko elokuun loppuun mennessä vielä uusia pelaajia joukkueeseen ja jos tulee niin kuinka monta?

Allekirjoittaneen arvailut/sommitelmat perinteiseen 4-4-2 taktiikkaan (9.8.08) voisi avaukseen olla jotain seuraavanlaista… tosin joukkueesta niin avauksesta kuin vaihtopenkiltä löytyy useita pelaajia joita tullaan peluuttamaan myös muualla kuin sillä ”omalla pelipaikallaan” (erityisesti Reid ja Emerton) ja pelipaikat varmasti hieman elävät (Villanueva)… Vaihtopenkiltä löytyy nälkäisiä pelaajia jotka haluavat peliaikaa… kärkeen McCarthy, Derbyshire…. keskikentälle Villanueva, Vogel, Tugay, Judge, Treacy … puolustukseen Ooijer, Khizanishvili, Mokoena, Olsson

 

 

Avainpelaaja : Viime kaudella kaikki Rovers fanit ihastuttanut Roque Santa Cruz tekee pyyteetöntä ja näkymätöntä työtä target pelaajana, ”siinä sivussa” uskomattoman määrän joukkueensa eteen joka kerta kun kentälle astelee, viime kaudella myös maalihanat aukesivat kiitettävästi ja mies ampaisi kerralla fanien uudeksi lemmikiksi eikä syyttä suotta. Asenne myös kohdillaan, mies ei juuri valita ikinä mistään vaan keskittyy olennaiseen herkeämättä. Jos pystyy pitämään tasonsa entisellään eikä kärsi loukkaantumisista pelaten yhtä vakuuttavan kauden kuin viimeksi, voi miehen pitäminen seurassa olla todella vaikeaa tulevaisuudessa.

 

Kenties tuleva läpilyönti : Carlos Villanueva tämä Chilen vuoden pelaajaksi valittu todellinen luova taitoniekka voi olla se mies joka tuo uuden ulottuvuuden Roversin pelaamiseen. Tehnyt kotimaassansa huikean määrän maaleja keskikenttämieheksi. Toivottavasti tulee tekemään Englannin kentillä samanlaisen vakuuttavan esiinmarssin mitä eräs aiemmin mainittu paraquaylainen teki viime kaudelle. Tosin nuorukaisen sopeutuminen täkäläiseen elämään ja pelityyliin voi kestää, Santa Cruz oli kuitenkin ollut jo pitkään Euroopassa. Myös pelipaikka toistaiseksi arvailujen varassa tuleeko mies hääräämään tilaisuuden saatuaan kärjessä vai keskikentällä? Keskellä vai laidassa?

 

 

Manageri Paul Ince : Mark Hughesin paikan ottanut Paul Ince muistuttaa hyvin paljon Sparkyä, nuoria ja nälkäisiä tullessaan. Kummallakin oli aikoinaan kunnioitettava peliura (niin Englannin kun kuin Euroopan suurseurosissa, myös maajoukkueessa Ince tahkosi) joten pelaajat varmasti siltä osin kuuntelevat mitä miehellä on sanottavaa. Kummallakin valmennusura oli melkoisen keveillä opeilla kun Blackburn Roversin peräsimeen tuli. Incellä ainoastaan paria porrasta alempaa seurajoukueita muutaman vuoden ajan, kun taas Sparkyllä ei ollut seuravalmennuksesta laisinkaan kokemusta tullessaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elikkäs numerot pelaajien pelitamineisiin on valittu kaudelle 2008/2009

 

1 Paul Robinson

2 André Ooijer

3 Stephen Warnock

4 Chris Samba

5 Tugay Kerimoglu

6 Ryan Nelsen

7 Brett Emerton

8 David Dunn

9 Roque Santa Cruz

10 Benni McCarthy

11 Vince Grella

12 Morten Gamst Pedersen

13 Zurab Khizanishvili

14 Johann Vogel

15 Aaron Mokoena

16 Steven Reid

17 Keith Andrews

18 Paul Gallagher

19 Carlos Villanueva

20

21 Sergio Peter

22 Danny Simpson

23

24 Keith Treacy

25 Alan Judge

26 Julio Santa Cruz

27 Matt Derbyshire

28 Tony Kane

29 Martin Olsson

30 Jason Roberts

31

32 Jason Brown

33 Frank Fielding

34 Gunnar Nielsen

35 Eddie Nolan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elikkäs LiigaCupin 2.kierroksen otteluparit arvottu… melkoinen B-kolonna (sekä C) kotijoukkueina :D

 

Blackburn v Grimsby

Bolton v Northampton

Brighton v Man City

Burnley v Oldham

Cardiff v MK Dons

Cheltenham v Stoke

Coventry v Newcastle

Crewe v Bristol City

Fulham v Leicester

Leeds v Crystal Palace

Hartlepool v West Brom

Huddersfield v Sheff Utd

Ipswich v Colchester

Middlesbrough v Yeovil

Nottm For v Sunderland

Preston v Derby

QPR v Carlisle

Reading v Luton

Rotherham v Wolves

Southampton v Birmingham

Swansea v Hull

Watford v Darlington

West Ham v Macclesfield

Wigan v Notts Co.

Brighton v Man City.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ince ensi koitos Valioliigassa / Everton-Blackburn

 

Emerton ilmeisesti oli loukkaantuneena, joten oiskos aika ostaa joukkueeseen oikea laitalinkki markkinoilta ? Tällä kertaa Ooijer lykättiin oikeaksi laitapakiksi, Simpson törötti vaihtopenkillä. Myös keskustan keskelle sais äijän ostaa rinkiä tuomaan…

 

…siellähän se Mokoena häärää keskikentän keskustassa :( (josko miehen partneriksi saataisiin dynaamiseksi duoksi sitten viikolla hankittua siirtomarkkinoiden kuumin nimi Andrews ) Etelä-Afrikkalainen piti uuden käskyttäjän sanojen mukaan palauttaa sinne toppariksi... joopa joo… Vogel ei sitten mahtunut edes vaihtopenkillä, ikinuori Tugay toki…

 

…joten odotukset peliin lähtiessä ei järin suuret olleet.

 

-------------------Roberts----Santa Cruz-----------

 

Pedersen---------Dunn-----------Mokoena-------Reid

 

Warnock-----Samba----------Nelsen©---------Ooijer

 

-----------------------Robinson---------------

 

vaihdossa (löytyi ainakin vasempia laitalinkkejä enempikin)…

Brown

Simpson

Tugay

Villanueva

Treacy (nuorukainen pääs sitten toisella puoliajalla kentälle eikä vain pelkästään muutamalle jämäminuutille, liekö pojalle luvassa minuutteja enempikin vielä kauden edetessä ?)

McCarthy

Derbyshire

 

 

Ensimmäinen puoliaika : Rovers oli nelkytäminuuttia erittäin energinen ja hallitsi peliä oikeastaan melkoisen täydellisesti. Joten nälkäiseen yleisilmeeseen voi olla tyytyväinen, se tuntui Saparkyn viime ajoista puuttuneen.

 

Alussa Santa Cruz sai pari mainiota puskupaikkaa Reidin keskityksestä mutta puskut menivät ohitse. Noin muutoin paraguaylaisen yleispeli oli taas varsin mainiota ja ahersi laajalla säteellä ja järjesteli joukkueensa peliä.

 

Ensimmäisen puolituntisen ajan Dunn oli todella hyvä (kun vielä jaksoi juosta !) ja hienon maalinkin teki siinä sivussa kun harhautti eteen hypänneen Jagielkan ja takakulmaan nätti varma sijoitus.

 

Pedersen tuntui liikkuvan hieman vauhdikkaammin kuin tukkoisella viime kaudella, tosin ajoittain oli vielä itseluottamus kateissa mutta jalat tuntuivat sentään käyvän paremmin kuin menneellä kaudella, toivottavasti tästä edeskin.

 

Mentiin jo ensimmäisen puoliajan lisäaikaa… tällä kertaa Arteta pisti melkoisen pienestä kulmasta suoraan sisään etukulmasta, Robinsonin ihmetellessä että onkos tänään pelipäivä vai ei ?

 

Kokonaisuutena ensimmäinen puoliaika oli Roversin osalta kuitenkin huomattavasti parempaa kuin mitä uskalsin odottaa ! erityisesti sen jälkeen kun oli avauksen nimet nähnyt… energisempaa ja tietyllä tapaa ”pelaavampaa” (yleisöystävällisempää, joten ei se Ince ihan puppu puhunut) kuin aikaan Sparkyn... tosin toi omapää pitää kyllä saada tiiviimmäksi edelleen noita ihme hasardeja tulee liikaa... Toki vastustaja oli melkoisen kehno.

 

 

Toinen puoliaika… muutaman minsan alussa Everton tuli astetta hanakkaammin päälle kuin koko ensimmäisen aikna konsanaan ja Roversin pelaajat jäivät vähän seisoville jaloille ihmettelemään että onkos täällä peliokin menossa.

 

Nopeasti Rovers kuitenkin taas sai pelijuonesta kiinni ja pääsi itsekin hyökkäämään. Mutta huomattavasti enempi päästä päähän ja ajoittain lievästi Everton painotteisesti mentiin.

 

Toisella jaksolla Dunn sitten hyytyi melkoisen totaalisesti ja pallonmenetyksiä alkoi tulla ja pallo ei liikkunut tarpeeksi nopeasti vaan jäi liian pitkäksi ajaksi jalkaan hautoutumaan ja se sitten pois aina vietiin.

 

Nopea vastaisku ja pallo maalille josta Yakubu kävi hässäkän keskeltä pistämässä pallon maalin. Tuli kieltämättä mieleen että taasko tää on tätä (muutama kirosana), eikö jalkapallossa ole mitään oikeudenmukaisuutta mutta tällä kertaa onneksi "loppu hyvin kaikki hyvin" sitten aikanaan.

 

Onneksi käytännössä seuraavasta hyökkäyksestä Santa Cruz käväs nappaamassa puolustuksen takaa itselleen Warnockin keskityksen ja nokikkain maalivahdin kanssa eikä mies erehtynyt :smile:

 

Loppu olikin vähän sellaista hurlummia puolin ja toisin ja kumpikaan ei oikein tuntunut enää saavan otetta toisesta.

 

Käytännössä pelin viimeinen vapari tuomittiin Roversille josta NElsen puski pallon tolppaan ja Ooijer ehätti ekana apajille ja tekemään ensinmäisensä Roversin paidassa, joten tulos oli enempi kuin makea Roversin eduksi 2-3 kun päätösvihellys ilmoille kaikui.

 

 

Summasummarum… jos Rovers vei selvästi ensimmäisen puoliskon nimiinsä niin toista ei aivan samalla tahdilla jaksettu vetää mutta ei sentään perinteistä lopun totaalihyytymistä tai peruuttelua tullut, joten hyvä niin ! pystyivät piristymään sen hetkellisen laman ja takaiksujen jälkeen vielä voiton arvoiseksi.

 

 

Yleisilme oli ihan hyvä ja fania varmasti miellyttävä, ei siinä mitään ja Inceä en ainakaan tuon perusteella ala teilaamaan. Tosin yhden pelin perusteella nyt ei kovin ihmeellisiä johtopäätöksiä viel kannata vedellä… katsellaan katsellaan… avausvoitto kuitenkin heti ekasta pelistä lämmittää mieltä paljon :smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Incen eka valioliigapeli

 

Oli uskomattoman hieno voitto vieraissa Evertonosta. Eka puoliaika melkei kokonaan meidän, harmi vaan että tasoitus tuli hiukanhelposti tosin Artetan kuti oli hyvä. Toka puoliaika paljon tasasempi ja hyvin tulttiin takaisin Yakubun maalin jälkeen ja sokerina pohjalla Ooijerin voittomaalilla 93:lla minuutilla, uskomatonta!

 

Robertsin kuuluisi olla man of the match niin paljon duunia teki, Pedersen on kuin uudestisyntynyt, Dunn oli hyvä ja maalinsa loistava, Santa Cruz:in peli oli hyvää niinkuin aina, Reid teki tosi kovaa duunia ja olihan Robinsonkin mies paikallaa. Puolustus kokonaisuudessaan ok, Nelsen, Ooijer ja Warnock parhaimpina mutta Samba hieman kompuroi mutta sekin varmaan häviää kunhan mies saa pelejä alleen.

 

Jos tähän malliin jatketaan niin tulee kiva kausi ja kuten englantilainen kommentaattori sanoi: last season only the big four won here...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli kyllä hyvä eka peli Roverseilta uuden managerin alaisuudessa.Kovaa taistelua jopa verissä päin (Reid) ja maalipaikat käytitte hyvin.Brad Friedeliä saattaa vaan tulla ikävä kauden vanhetessa,sen verran ainakin mun mielestä Robinson haparoi.Kyllä tollaisella pelillä Ince saa varmasti paikkansa pitää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieno voitto, vaikka olisin ollut tyytyväinen pisteeseenkin ennen ottelua, niin oli miusta aivan ansaittu voitto. Robinsonin pitää saada varmuutta huomattavasti lisää ja nopeasti, ettei menetetä turhaan pisteitä. Harmi kun Villanueva ei päässy vielä kokeilemaan ois ollu mukava nähdä millainen pelirakentaja hän on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Harmi kun Villanueva ei päässy vielä kokeilemaan ois ollu mukava nähdä millainen pelirakentaja hän on.

Saas nähdä miten tuota Villanuevaa tullaan peluuttamaan ? oli tänään suljettujen ovien takana järkätyssä harkkamatsissa tehnyt Roversin ainokaisen.

 

Keskikentän keskustaan ei miehestä taida olla ellei pelata viidellä sitte. En jaksa uskoa etttä perinteisellä 4-4-2 tullaan peluuttamaan kuin korkeintaan vasemmalla laidalla…. Dunn Villanueva vois olla aika haavoittuva omaan päähän mentäessä keskustasa... tosin tiedä sitten alkaisko se laita vuotamaan...

 

...Warnockin hyvyys kun perustuu myös pitkälti siihen että Pedersen paikkaa miehen nousut erittäin tunnollisesti ja muutenkin norjalainen jaksaa kipittää puolustuksen avuksi varsin kiitettäväksi. Jos chileläinen ei jäis varmistelemaan niin se laita saattais vuotaa aika pahasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kotiavaus, sitä samaa junnausta kuin aina ennenkin.

 

Mikähän v*ttu siinä on että peleihin joihin Rovers lähtee selvänä ennakkosuosikkini niin pitää aina tehdä itselleen niin h*lvetin vaikeita kaudesta toiseen…

 

…noh minkäs sille mahtaa kun luovuus puuttuu keskikentältä melkoisen totaalisesti (erityisesti tuolla ryhmällä millä nykyään näytetään menevän) erityisesti jos peliä hallitaan niiin täyttä tuskaa tuottavat ne viimeiset nopeat oivallukset, nopeat vastaiskut ovat vielä tuollaiselle puolustukselle omassa päässä turhankin katkeraa kalkkia kerta toisensa jälkeen…

 

…puoliajalla Dunn jäi pukukoppiin poika hehkutti että nyt on loukkaantumiset taakse jäänyttä elämää ja taas mennään, noh siinä meni keskikentältä viimeinenkin luovuuden ripe kankkulan kaivoon :( joten Hull vaan puolusteli toisella jaksolla sitten pisteen itsellensä. Ensi alku viikosta kiitos sitten siirtomarkkoilta kaksi keskustan äijää keskikentälle kiitos, joku kunnon pelimies ja se Andrews, ehkäpä mainittu irlantilainen osais pelata sitten oikealla tavalla näitä vastustajia vastaan.

 

 

Elikkäs avaus oli kotona samainen kuin viikko sitten vieraissa. Ainoa muutos oli Emertonin tulo vaihtopenkille ja siellä tilaa teki Villanueva.

 

Ei tainnut olla häävi hankinta tuo Simpson, jos ei pysty edes omalla paikallaan oikeana laitapakkina melkoisen hidasta toppari Ooijeria syrjäyttämään ? Kait on sitten niin että Mokoena on tuleva joukkueen selkäranka siinä keskikentän keskustassa :( toivottavasti ei vaan ensi viikolla Tapahtuis Jotain.

 

 

Maalit :

37 MINS GOAL! Steven Reid with a ball through, Jason Roberts beats the offside trap to race on and fire past Myhill with a cool flick. Rovers 1 Hull City 0

 

40 MINS: Hull level, through Garcia, Craig Fagan with a ball to the back post and Garcia is there with a looping header that goes in off the far post. Rovers 1 Hull City 1

 

 

Elikkäs tasapeli, toki parempi kuin tappio mutta todella melkoisen paska maku jäi, kaksi pistettä viskattu kankkulan kaivoon… nämä pelit pitäis ehdottomasti hoidella. Jos pystyvät tekemään ihmeen ja hakemaan viikon päästä Lontoosta täyden pistepotin mikä olis ihme niin korvais hieman tätä ja tuolloin elokuu ois mennyt ihan mukavasti alkuunsa...

 

…ensin tietysti viikolla pelailevat Liigacuppia mutta tuo nyt on suht koht sama miten tuossa menee. Toivottavasti tuossa matsissa Derbyshire, Treacy, Villanueva, Mokoena ja kumppanit saavat peliaikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elikkäs Carling Cupin (Liigavup) toista kierrosta Ewoodilla väännettiin ja muutama uusi pelaaja teki debyyttinsä ”tositoimissa”. Roversin fanit ovat ristineet uuden chileläisen King Carlos nimellä, vaikkei jätkä ole vielä juurikaan ehtinyt pelata, tosin heti ensimmäinen tosikoitos ja varsin mainiosti pisteli menemään.

 

Moni veikkaili että Ince katasti tässä onko Brownista varavahdiksi (ilmeisesti ei) ja oisko Treacystä vasemmaksi laitapakiksi tuuraamaan jos Warnock puuttuu, ilmeisesti Olsson loukkaantuneena joten tuonne tarvittais varajätkä jos tosipaikkaan joutuu viskaamaan. Vogelia ei näkynyt laisinkaan, jotkut sanoo että mies on loukkaantuneena mutta juurikaan mitään ei olla siitä hiiskuttu joten tiedä tuota ? McCarthyä ei kans näkynyt, liekö lähtökuopissa, hölkkälenkillä ? vai missä lie ?

 

Posted Image

 

 

-----------Villanueva--------Derbyshire-------------

 

Pedersen--------Tugay----Mokoena--------Emerton

 

Treacy----------Nelsen-----Khizanisvili-----Simpson

 

---------------------Brown----------------------------

 

vaihdossa…

Robinson

Kane

Hodge

Judge <-> 67min Nelsen

Marshall <-> 77 min Pedersen

Gallagher <-> 70min Emerton

Santa Cruz

 

 

Grimsby avaus : Barnes, Newey, Bennett, Heywood©, Till, Boshell, Clarke, Hunt, Hegarty, Heslop. Jarman

…vaihdossa… Montgomery, North, Llewellyn, Butler, Bore, Taylor

 

 

Maalit :

7 MINS: Oh dear oh dear, Tom Newey with the free-kick it goes over the wall and into the net past a stranded Jason Brown who should have done better. Rovers 0 Grimsby 1

 

18 MINS GOAL! Emerton into Carlos Villanueva, he controls the ball turns and curls a delightful effort into the corner of the net from the edge of the area. Rovers 1 Grimsby 1

 

31 MINS GOAL!! Villanueva with a shot on the turn, it takes a deflection, 'keeper saves but Derbyshire is there to snap up the loose ball. Rovers 2 Grimsby 1

 

39 MINS GOAL!!! Rovers steal the ball, Villanueva out to Derbyshire on the right, he picks out Brett Emerton who hits the ball high into the corner of the net with a first time effort from just inside the area. Rovers 3 Grimsby 1

 

55 MINS GOAL!!!! Treacy and Pedersen combine again, Morten crosses to the near post where Matt Derbyshire arrives to fire it home. Rovers 4 Grimsby 1

 

 

Ilmeisesti pystyy Carlos myös pistellä vapareita. Valittiin ottelun pelaajaksi.

90 MINS: Villanueva with a wonderful free-kick from 25 yards, it clips the crossbar and goes behind.

 

 

Toivottavasti aikanaan tuonne kyseisen turnauksen omille kotisivuille nuita maaleja tulee kahteltavaksi…

http://www.carlingcup.premiumtv.co.uk/page/2008/0,,11995,00.html

 

 

EDIT tuossa nyt ainakin ne maalit sit...

http://www.101greatgoals.com/videodisplay/1515977/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tälläin mm. luonnehdittu tuota chileläisen Carlos Villanuevan eilistä esitystä…

 

Positives: Creative, energetic, quick feet, wicked shot, good cross & versatile

 

Negatives: Poor Control, lacks pace, doesn't look up once he starts running, easily dispossessed, play-acts (poorly) & clumsy in the challenge.

 

…ilmeisesti melkoisen pelottomasti tekee erikoisempia tempauksia pelkäämättä niitä koettaa ja sitä kautta saa huikeita onnistumisia... Incen mukaan latonut melkoisen huikeita maaleja harjoituksissa (joten laukomistekniikka ilmeisesti ihan huippuluokkaa ja selkäytimessä vainu missä maali on tilanteessa kuin tilanteessa)… laitalinkiksi ilmeisesti todellinen nopeuden puute juostessa ilman palloa (vaikka muutoin pallon kanssa varsin vikkelät jalat) haittaa melkoisesti ja keskellä taas erityisesti hentoisuus/köykäisyys ja fyysisyydessä ongelmia tulis.

 

Saas nähdä nostaako esitys miehen suoraan vaihtopenkille vai hakeeko reserveistä sitä pelituntumaa ja voimaa otteisiinsa pidempäänkin. Varsin mielenkiintoinen veikkonen joka tapauksessa :smile: ja lienee melkoisen erityylinen veikko, erilaisilla ominaisuuksilla varustettuna verrattuna muihin "lihaksikkaisiin työhevosiin ja raatajiin".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seuraavaksi Liigacupissa - kolmannella kierroksella tallusteleepi vastaan Everton.

 

Sentäs kotipeli, viime kierroksella Blackburn tipautti Grimsby Townin lukemin 4-1. Viimeksi seurat ovat Cupissa kohdanneet (siinä tunnetummassa ja arvostetummassa) FA Cupin muodossa pari vuotta takaperin kun Rovers kävi takomassa Goodisonilla luvut 1-4 taululle.

 

Kolmannen kierroksen matsit...

Blackburn – Everton

Arsenal v Sheff Utd

Brighton or Man City v Derby

Burnley v Fulham

Portsmouth v Chelsea

Rotherham v Southampton

Swansea v Cardiff

Ipswich v Wigan

Stoke v Reading

Leeds v Hartlepool

Watford v West Ham

Man Utd v Middlesbrough

Liverpool v Crewe

Aston Villa v QPR

Sunderland v Northampton

Newcastle v Tottenham

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elikkäs uusista naamoista Grella paukautti suoraan avaukseen heti debytoimaan illan pelissä, ei toki mikään suuri yllätys varsinkin kun Dunn uupui loukkaantumisen myötä. Andrews oli päässyt vaihtopenkille, tuli sitten toiselle jaksolle Grellan paikalle. Taaskaan McCarthy ei ollut edes penkillä.

 

----------------Roberts-------Santa Cruz----------

Pedersen------Grella-----Reid--------Emerton

Warnock-----Samba----Nelsen©----Ooijer

---------------------Robinson---------------------

 

….vaihdossa…

Brown

Simpson

Mokoena

Andrews <-> 45min Grella

Villanueva

Treacy <-> (n.60min) Pedersen

Derbyshire <-> 29min Santa Cruz

 

 

Noin muutoin ei pelissä sinänsä mitään uutta… varsin perinteistä ja tuttua vuosi toisensa perään, a’la tunarointia Lontoossa. Tosin pelillisesti täysin mukana ja ajoittain jopa vieden… West Ham nyt ei hirmuisen kummoiselta joukkueelta vaikuttanut ja olisi ollut taatusti lyötävissä.

 

 

West Hamin ensimmäinen tuli erikoistilanteesta kun kulmasta pääsi Davenport puskemaan sisään (joka noin muutoin näyttää saavan vaikka repiä vastustajalta paidan päältä pois saamatta siitä korttia)… elikkäs ei mitään uutta silläkään saralla, joka pelissä vähintään kerran omissa soi vastustajan erikoistilanteesta.

 

Toisessa West Hamin maalissa nyt oli osittain hivenen tuuripomppuilua mukana, kun pienillä kimmokkeilla meni lopulta Samban kautta omiin kun mies yritti purkaa.

 

Hetkeä myöhemmin Roberts kavensi, vei nätisti pakin pois tilanteesta käännöksellä ja nätti tuikkaus aivan taka-alakulmaan.

 

Vajaan puolentunnin kohdalla Santa Cruz jouduttiin vaihtamaan kun oli aikansa jo linkutellut. Derbyshire taisi heti ensi kosketuksella tasoittaakin pelin, tosin avustava oli virheellisesti toista mieltä kun omiaan liputteli.

 

Ensimmäinen puoliaika oli kuitenkin suurimmissa määrin suht tasainen ja omat hyvät hallintajaksonsa oli myös vierailla, joten pelillisesti ei ihan onnetonta mutta noista hölmöilyistä vaan pitäis päästä eroon tuolla omasa päässä. Kyllähän tuo Rovers pyrkii huomattavasti enempi pelaamaan (maan kautta) nyt Incen aikaan mitä Sparkyn aikaan, jolloin tyylipisteitä ei juuri kerätty. Nyt peli on katsojalle asteen pari ystävällisempää mutta näyttää myös tehokkuuskin hivenen kärsineen ”kummassakin päässä”.

 

Ei olis kyllä lainkaan se Zigic lainalle pahitteeksi, olis ainakin targetin kokoinen aukko tuolla kärjessä täytettäväksi niihin peleihin jotka Santa Cruz tulee missaamaan, suoranaista tuuraajaa joukoistahan ei löydy.

 

West Hamilta tuo Ashton nyt on ihan pelimies (jos/kun saa Bellamyn rinnalleen niin helkatinmoinen kärkipari)… noin muutoin vasaroiden keskikenttä oli mielestäni yllättävänkin lepus…. joten parannettavaa riittää kyllä joka osa-alueella… ennen sentään maalivahtiin pystyi täysin luottamaan mutta tuosta Robinsonista kyllä huokuu se että mies ei taida Roversille kyllä kovinkaan montaa pistettä omilla otteilla hankkimaan...

 

…Robinsonilla on toki yksi hyvä ominaisuus, jalalla pystyy pistämään todella matalia, lujia ja tarkkoja avauksia käsistä nopeasti sinne kärkeen. Ihmettelen vaan jos tuo Craig (mä haluun Mestareiden Liigaa) Bellamy tuossa seurassa kovin pitkään viihtyy, ainakaan tämän päiväisen näytöillä West Ham tuskin hirveästi Europaikkoja hätyyttelee, tai jos hätyyttelee niin taitanee hätyytellä Roverskin.

 

 

Toisen puoliajan alkajaisiksi Rovers sai mainiosta paikasta vaparin, Reid laukoi mutta Cole torjui sen kädellä josta tuli rankkari vieraille mutta…

 

…mutta kuinka V*TUN monta kertaa tuo Roberts laitetaan ampumaan noita rankkareita ennen kuin uskotaan että se on täys paska laukomaan niitä, jo viime kaudella niitä tais useammankin tunaroida.

 

En tajua myöskään sitä miksi toisella puolijalla Emerton ja Andrews (joka toki juosta jakaa) laitettiin keskustaan, siinä katosi taas luovuus kokonaan, tällöin Reid meni keskeltä laidalle. Grella ei mitään ihmeitä esittänyt (pari harhasyöttöä) mutta varmasti ihan ok puolustava keskikenttä ajan mittaan ei taida miehellä olla edes kunnon pre-seasonia alla, hyökkäävää keskikenttää ei taida olla kuin ”sairastupa” Dunn…

 

…pitkälti tuon takia ensimmäinen puoliaika oli Roversilta ihan kunnon pelaamista ja ok (vois keskikastin sijoitusta venailla), siis jos takaiskut jätetään pois laskuista. Toinen puoliaika meni sitten melkoiseksi roiskimiseksi ja tuntui pelistä kokonaan idea katoavan (ja muistutti lähinnä sarjapaikasta vääntämistä).

 

Tunnin kohdalla Derbyshire sai kovan syötön laitaan ja pallo hieman karkasi mutta kävi kurkottamassa sen mutta maalin katolle, osoitus kuitenkin että jälkältä kyllä vaikeissakin paikoissa pallo maalia päin lähtee. Tuota ennen pelin taso romahti puolin ja toisin melkoisesti ja kotijoukkue sai hieman otetta ja pari kertaa laidalta pisteli vaarallisen keskityksen kun vauhdilla vastaan iskivät.

 

Seittämänkymmentä, Emerton kirmas loistavan Derbyshiren laidalta nousun aikana takatolpalle josta puski maata kohti mutta upea jalkatorjunta Greeniltä.

 

Kymmenen minsaa ennen loppua Robisnson sitten muutamaan kertaan jo kunnolla torjuikin ja sai siirrettyä vielä tuonnemmaksi lopullista iskua, ensin Bellamyn ja sittemmin Colen yritykset torjuen.

 

Lopussa Roversilla oli suuria vaikeuksia enää saada minkäänlaista loppurynnistystä aikaiseksi jotta tasapeliä oltaisiin enää hätyytelty… toki pari paikanpuolikasta sinne päin. Sinänsä eipä mikään ihmekään kun kahteli ketä kentällä oli ja millaisella ryhmitelmällä.

 

Yliajalla vielä bellers käväs pistelemässä numeroita kauniimmaksi kotijoukkueelle, sinänsä ihan nätti veto…

 

…Rovers lopetti totaalsisesti pelaamisen tuohon ja lahjoitti viel Colenkin maalin tililleen saada.

 

Toivottavasi Curbishely sai tästä sitten jatkoa uralleen vasaroiden peräsimessä :smile:

 

 

En ymmärrä mitä nuo lädit ja kumppanit tuossa Treacyssä oikein näkevät, tällä hetkellä auttamattoman kevyttä kamaa pistää Valioliigassa kentälle, no tais sieltä lopussa sentään yksi kohtalainen keskitys lennellä maalin suulle… kovasti jätkää kehutaan mutta toistaiseksi vielä suht kaukana kuitenkin kokonaisvaltaisesta pelistä mitä Pederseniin tulee. Kait se tuo että on oma kasvatti on ainoa seikka siinä sit minkä perusteella pitkälti arvostellaan siellä suunnalla… ois toivonut tuon chileläisen pääsevän lopussa kentälle, ois voinut tuoda kenties sen luovuuden jolla oltais tasoitus aikaan saatu.

 

 

Sinänsä kokonaisuutena nyt säkkiin ei viitsi päätä tunkea…. numerot kuitenkin hivenen valehtelevat. Sinänsä Rovers oli tuossa pelissä pelillisesti vähintäänkin täysin mukana ja pitkät tovit edellä mutta se röyhkeys kummankin maalin edustalla puuttuu… ne todelliset oivallukset keskikentältä (varsinkin lopussa)… puolustus ei juurikaan vakuuta.

 

 

Heikohko alku kuitenkin Valioliigassa johon ei voi olla tyytyväinen…. ”hädin tuskin” heikosta Evertonista voitto, Hullin kanssa kotona rämmitty tasuri… West Hamia vastaan joka lienee keskikastin seura suht tasapaisesti.

 

 

Maajoukkuetauko jonka jälkeen suht vaikea rupeama. Kotona Fulham on käytännössä sitten voitettava muuten ei lupaavalta näytä…

13.9. Arsenal (K)

20.9. Fulham (H)

24.9. Everton (K) Carling Cup

27.9. Newcastle (V)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Odotettu tappio lontoolaiselle jengille, tällä kertaa siis Chelsea vastassä käväs.

 

Jos tuosta pelistä jotain positiivista haetaan…

 

…niin Warnock pelas keskikentän keskustassa suht hyvin. Kovaotteisesti mutta puhtaasti rikkoi ja riisti palloa vastustajalta. Pystyy parhaimmilaan myös suht kelpo syöttöihin jopa hyökkäyspäässä mikä melkoinen ylläri ollut. Taasen Grellalta todella heikkoa peliä mutta ilmeisesti mies otettiin jo ensimmäisellä puoliajalla loukkaantumisen takia pois joten mies lienee edelleen melkoisen puolikuntoinen mutta nykytilanteessa näitäkin hemmoja näköjään koetellaan peluuttaa, tiedä sitten onko pidemmän päälle kovinkaan viisasta.

 

Morten Gamst Pedersen pelas ylivoimaisesti parhaan pelinsä noin puoleentoista vuoteen. Oli erittäin aktiivinen ja tällä kertaa pisteli harhasyöttöjen lisäksi myös vaarallisia ja hyviäkin syöttöjä ja muutaman kelpo keskityksen. Hoiteli pääpalloja suht mukavasti kummassakin päässä kenttää. Useampikin todella loistava pallonriisto omalle joukkueelle ja muutoinkin juoksu tuntui kulkevan eri malliin ja suht vauhdikkaasti mitä todella pitkään aikaan. Jos nyt sais tästä taas ponkastua parempaan suuntaan ehdottomasti avaukseen loppukaudeksi takas mutta toivottavasti ei vajoa taas sinne synkkyyteen tämän jälkeen jossa on vaeltanut jo reilun vuoden ajan, jolloin myyntilistalle tammikuussa.

 

Paul Robinson, vaikka eka maali vähän miehen piikkiin meneekin kun lähtee spurttaamaan jotain metrikaupalla ohimenevää palloa kiinni, joka kuitenkin ruuhkasta kimpoilleen suuntaa muuttaakin. Muuten suht kelpo peli, useampikin todella hyvä pelastus ja piti kuitenkin Roversin ensimmäisellä puoliajalla edes näennäisesti pelissä mukana.

 

Chelsea peliä hallitsi jaliudan tilanteita loi, mutta pari kelpo paikkaa siunaantui myös Roversille ekalla jaksolla Villanuevalle tyylikkään Andrews & Warnock rakentelun jälkeen… toisella jaksolla Robertsille tuli Gamstin nätistä vipistä hyvä maalintekopaikka… Gamst myös repäistiin paidasta kumoon jotta siitä rankkari ois voinut vielä peliin mukaan maalin tappioasemassa tuoda. Näissä peleissä kaikki paikat vaan pitää armottomasti päätellä vastustajan verkon perukoille, jos mukana meinaa sinnitellä… vastustaja kuitenkin aina jossain vaiheessa tavalla tai toisella tulee rankaisemaan kun sen verran monta paikkaa kuitenkin luotua saavat…

 

…ensimmäinen puoliaika pahasti jäljessä ja vastustajia lähinnä vaan jahdattiin mutta taisteluilme kuitenkin suht kelvollinen. Toisella puoliajalla jo hitusen paremmin pelissä mukana ja omaa peliä saatiin ihan rakentamallakin pelattua, mutta toinen maali päätti sitten käytännössä pelin, onneksi nyt ei kuitenkaan mitään totaalista pelin lopettamista kotijoukkueelta tuon jälkeen nähty jottei tuo maalisuhde nyt ihan totaalisesti käsiin kohta räjähdä.

 

Keli ja kenttä oli melkoisen vetisessä vireessä, joka loppujen lopuksi nyt varmaan kummankaan peliä kovin paljoa auttanut. Ajoittain meinasi pallo jo vesilätäkköihin aina hyytyä jos matalia syöttöjä laitteli, onneksi toisella puoliajalla ei nyt enää ihan samaan tahtiin tullut jolloin pelin lopusta tuskin enää olis mitään tullut.

 

Pelin jälkeen oli Chelsean kakkosluotsi höpissyt jotain tyyliin että Rovers pelasi kyseisessä pelissä kuulemma ylifyysisesti ja kovaa joka nyt on täyttä potaska puppua.

 

Sarjataulukko näyttääpi melkoisen tasaista keskikastia että hänäpäätä... jotta pari pistettä matkalla "tähtiin" Eurokentien kutkuttelupaikat, kuin myös pari pistettä matkaa "kadotukseen" elikkäs jumbosijalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liigacupin 4.kierros

 

Vaikka Ince kuinka toitotti että tämäkin cup on tärkeä (Liigacup) niin kyllähän eilisestä avauksesta heijastuu se että viikonloppuna samaista vastusta vastaan pelataan hitusen suuremmista panoksista (joukkueiden pistetiliä kahtellessa) kun Valioliigassa yhteen isketään ja se peli olisi maukkaampi ja tärkemäpi voittaa kuin tämän illan koitos.

 

Varsinkin keskikentän ja hyökkäyksen osalta on tarjottu niin puolikuntoisille kuin urakoijille mahdollisuutta säästellä itseään viikonloppua varten. Yksi todellinen yllättäjäkin joukosta löytyi kun vajaa parikymppinen (iältään) Andy Haworth teki ensiesiintymisensä edustuksessa. Puolustuksessa sen sijaan mentiin käytännössä melkoisen ”ykkösillä”.

 

Cupin pelin avaus Sunderlandia vastaan...

 

--------------Fowler----Derbyshire--------

 

Treacy---Mokoena---Tugay©---Haworth

 

Olsson-----Samba------Khiza-----Simpson

 

----------------Robinson----------------------

 

Vaihdossa…

Brown

Ooijer

Nelsen

Warnock

Judge

Villanueva

Santa Cruz

 

 

Ilmeisesti Robinson pelannut maalilla varsin kelvollisesti ja useamman huipputorjunnan esittänyt kun kotijoukkue oli peliään vyöryttänyt kohti sinivalkoisten maalia. Santa Cruz tuli lopulta kentälle ja suunnilleen eka kosetuksella sitten vei johtoon, hetkeä myöhemmin Sunderlandin hemmot onnistuivat pallon toimittamaan omiin ja heti perään 1-2 kavennus.

 

 

Maalit : Sunderland – Blackburn 1-2

http://www.101greatgoals.com/videodisplay/1758358/

 

 

Saas nähdä tuleeko viinkonloppuna sitten avaukseen ainakin Warnock, Roberts, Santa Cruz, Pedersen sekä kenties Villanueva ja jos Andrews on pelikunnossa. Pahkäiltävää varmasti myös antaa neljän puolustuslinja, luottaako uudemman kerran samaan nelikkoon vai tehdäänkö sinne jotain muutosta ?

 

 

Voitto vei Roversin kahdeksan joukkoon (neljännesfinaaleihin) tämän vuotisessa Liigacupissa. Jäljellä ovat vielä Arsenal, Blackburn, Burnley, Derby, Manchester United, Stoke, Tottenham ja Watford. Eikä ole varmasti kovainkaan vaikea arvailla kuka näistä se toivevastus seuraavalle kierrokselle olis puolin ja toisin, jotta tunnekuohuja herättävä paikallistaisto aikaiseksi saataisiin.

 

 

Toivottavasti voittava joukkue on myös Ewoodilla viikonloppuna kohdattaessa samainen sinivalkoinen joukkue. Mieluummin siitä voiton nappais kuin tästä, sen verran tukala on sarjataulukossa asetelmat tällä hetkellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän se arvas että nuo surkimukset onnistuivat juuri sitten tämän panoksellisen pelin häviämään ja tuon totaalisen panoksettoman viikolla voittamaan. Lukemat päinvastoin kuin viikolla jämäcupissa.

 

Perus Roversia, ensimmäinen puoliaika oli totaalisesti hallinnassa niin tilastoissa kuin pelillisesti kentääl (ja vain yhden maalin johto oli paikkoihin ja joukkueiden peliesityksiin kentällä alakanttiin) ja toinen puoliaika sitten pelataan aivan totaalisesti päin helvettiä.

 

Ekalla puoliajalla laitalinkit pelasivat mallikkaasti… Pedersen pelas todella hyvin ja Andrews varsin kelvollisesti. Toisella puoliajalla kaikki totaalisen päin v*ttua, siihen vielä Incen oudot vaihdot kruunauksena.

 

Hah, säälix käy noita brittien luuseri managereita (Martin O’Neill nyt on suunnilleen ainoa harvinainen poikkeus siellä seassa, Redknapp tuntuu pomppivan eri seuroissa sitä vauhtia että se sen hetken ajan saattaa näyttää ihan kohtuulliselta), harmi vaan että John Williams törkkäs tällä kertaa nyt sitten kätensä paskaan kun meni sinne tonkimaan jos tän Incen pitäis kerta on sieltä lupaavimmasta päästä, ainoa kriteeri lienee että halvalla tuli.Tervemenoa divariin, jos tuolle pellelle ei pian anneta potkuja ja oteta jostain muualta kuin britanniasta siihen miestä tilalle.

 

Sönköti sönköti Ince, keskity s**tanan luuseri kehumaan kuinka me britit kuten vanha kamu Adams ollaan kuulemma hyviä managereita ja ansaitaan saada mahdollisuus, sait mahdollisuuden… painu takas sinne kolmosdivariin minne kuulut, näytöt on nyt jo nähty korkeimmalla tasolla…

 

…tosin miehellä on kolmen vuoden sopimus, eikä Roversilla ole varaa miehelle potkuja antaa. Noh jos ens kaudella divarissa sitten paremmalla onnella. Tuntee varmasti nuo alasarjan brittiraatajat ja tahkoajat sit paremmin.

 

Yksi hyvä hyökkääjä, kehno keskikenttä ja vuotava puolustus yhdistettynä imuriin (tee vähintään kolme per peli niin saatetaan voittaa), siinäpä tämän hetken Roversin kuvaa.

 

Villanuevasta tuskin tullaan tässä sekavassa tilanteessa maksamaan tammikuussa viittä milliä, harmi vaan että Roversiin ei taida jäädä ensi kaudeksi sitten kovinkaan montaa mielenkiintoista pelaajaat, lähinnä varmaan omat pojat elikkäs Derbyshire ja Treacy ovat sitten mielenkiintoisimmat pelaajat.

 

Suunta ei valitettavasti ole tällä hetkellä kuin alas. Ilman jostain täysin tyhjästä todella pikaisesti ilmestyvää namusetää rahoineen tuo suunta voipi olla vahvasti divarijoukkueeksi (ja sieltäkään ei enää takaisin tulemista ilman rahakasta omistajaa ole) , noh ainakin taistelu tuulimyllyjä vastaan onpi sitten käymässä kohti vääjäämätöntä loppuaan.

 

Tammikuussa Roquesta saanee helkatisti rahaa mutta niitä ei kuitenkaan uusiin pelaajiin tulla laittamaan vaan sukan varteen talteen. Kesällä sitten perusteellisempi myynti, jolloin rahaa varmasti Grella, Pedersen, Warnock, Samba, McCarthy juipeista saanee jotain omiaan takas.

 

Näyttäis siltä että WBA:lla ja Stokella tekee tiukkaa tänä vuonna… kolmanneksi putoajaksi taitaa olla vahvimmilla alkukauden tuloksellisilla näytöillä Rovers, ellei Wigan ja Bolton sitten konttaa kans, lienee ainoa toivo, tosin nykyisenlaisella säälittävän paskalla kotisaldolla nyt ei saa muuta kuin ylivoimaisen jumbosijan kauden päätteeksi. Hull menee sellaisessa myötätuulessa että ei ole tällä kaudella putomista kenties lähelläkään mutta kontannee sitten ensi kaudella senkin edestä.

 

 

Ensi kaudella sitten ? ainakin keskikenttä vois hyvällä tsäkällä olla varsin kova tuolle sarjatasolle, tosin Dunn ja Reid nyt tuskin paria peliä enempää pystyvät kauden aikana pelaamaan…

 

---------------Roberts-------Derbyshire---------

--------------(J.Santa Cruz)---------------------

 

Treacy--------Reid-----------Dunn--------Emerton

(Peter)--------(Andrews)----(Mokoena)--(Judge)

 

Olsson--------Khiza------Nelsen------Kane

 

------------------Brown-------------------

------------------(Bunn)------------------

 

 

Seuraavat viis matsia Valiossa… joten tappio putki jatkunee kolmen ottelun verran, jollei jollain ihmeellä aivan etelästä Pompeyn vieraana käy pisteen hakemassa. Wigan ja Stoke peli ovatkin sitten jo pakkovoittoja jottei tuomion kellot kalkata putoamisen kunniaksi jo ennen vuoden vaitumista.

Tottenham (v)

Portsmouth (v)

Liverpool (k)

Wigan (v)

Stoke (k)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos Ince tuntuu olevan taktiikoiden ja pelaajahankintojen kanssa hieman kuin kala kuivalla maalla niin ei se nyt ihan sokea kuitenkaan tuon kommentin perusteella ole ollut…

 

http://www.skysports.com/story/0,19528,11661_4502121,00.html

 

MGP:

"I am here to play. I've spoken to the manager; he knows I want to play all the time.”

"It's hard when you are left out, but you can either sulk or work hard and get back."

 

INCE:

"I remember watching Morten two years ago and he was outstanding.”

"But somewhere down the line he has lost his way a bit, maybe it's a confidence thing.”

"He played well against Chelsea last week and he just has to continue on that same path now."

 

…tänään(kin) Pedersen oli ensimmäisellä puoliajalla taas vanha oma itsensä, sitten tosin kaikki kusas koko joukkueen osalta toisella puoliajalla.

 

Toivottavasti miehen pelihuumori kuitenkin löytyi nyt sieltä jostain ja kestää tulevaisuudessakin, voi olla sarjapaikan puolesta kultaakin kalliimpi jos löytää sen muutaman vuoden takaisen vireensä. Noin muutoinkin jos vanha taso löytyy niin toivottavasti jatkaa myös ensi kaudella tulee sitten käymään miten tuleekaan. Ei kuitenkaan hirveästi ole koskaan valittanut, silloin kun huhut ovat vieneet hyvien otteiden takia suurempiin seuroihin, kuin silloinkaan jos pelit ovat menneet penkin alle ja osa faneista on hönkinyt melkoisen hiillostavan raskaastikin niskaan.

 

Harkoissa kait ainakin asenne ollut enempi kuin kohdillaan ja tehnyt aivan järjettömän määrän duunia jotta vanha vire taas löytyis… vaikka joukkue nyt konttaakin niin ainakin norjalaisella nyt näkynyt valoa tunnelinpäässä.

 

Mitä tuohon henkiseen puoleen tulee niin varmaan tuo Treacyn pisteleminen välillä siihen tontille on potkinut persiille kun Sparkylta irtosi lopulta automaattinen pelipaikka vaikka palloili kuinka heikkoja matseja väliin. Toki nyt miehen liike on taas sitä tasoa mitä se oli kun tuli ja oli ilmiliekeissä, tuossa välissä tuntui että mies ei kerinnyt yksinkertaisesti yhtään mihinkään ja muutoinkin kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä mutta on taas tullut sitä vanhaa sähäkkyyttä ja vauhtia kaivattuun vanhaan malliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilisen maalit :

http://www.101greatgoals.com/videodisplay/1768126/

 

 

Paul Incen kommentteja pelin jälkeen, joten omasta mielestä hän ei ole tässä tehnyt mitään väärin. Saas nähdä jos homma alkaa menemään aivan totaalisen pieleen niin alkaako piilotua tuon taakse yhä enenevissä määrin että ei ole rahaa.

 

He said: "We just had a great opportunity after winning on Wednesday. I played a full strength side but the majority of them let me down.

 

"Samba was outstanding and Roque (Santa Cruz) was out of this world. The others have got to stand up and be counted.

 

"They have to realise they are in a dogfight and need to have that survival instinct about them.

 

"The disappointing thing is we capitulated when it went to 1-1. We did not have any leaders or characters to get us back together.

 

"It can't always come from the staff and the management, it has got to come from them. They are the ones out there."

 

.......

 

Ince is refusing to panic after arriving in the summer from MK Dons, the club he led to promotion from League Two.

 

He said: "We know where we are now. There is a long way to go and I don't want to go over the top at the moment.

 

"We are under no illusions. We have not spent the most money in this

league, probably the second lowest. We are changing things at the club but it will take time."

Share this post


Link to post
Share on other sites

Incellä taas omat roskapaskaselitykset valmiina…

 

The match saw Rovers fail to win for the eighth game, but Ince has backed the club to come good.

 

"It was a good battling performance against a good Tottenham side and we have to take heart from that.

 

"But you've got to be concerned, especially when you've been playing well. I keep saying every week that the performances are good but we aren't getting any points.

 

"It is a long long way to go, but the good thing is we've got Benni and Brett back so we are starting to look a little bit stronger.

 

"It is always hard, the more you keep losing the more it is hard to get that win. But if you are playing well and the performances are good then you hope that you get that win.

 

"At the end of the day the lads are devastated because they've played well and gave it their all. Every one of them has run their socks off, and that is what it will take to get us up the league."

….

"We have just got to keep performing like this, people put too much emphasis on where we are at the moment.

 

"There are another 20-odd games to go, we're in good spirits”

 

Voi v*ttu. En kyllä välillä tajua miten noi valmentajat noita asioita oikein näkevät.

 

Sanoisin että kumpikaan ei pelannut tänään hyvin, Tottenhamikin oli yllättävän tahdottoman oloinen ja olisi ollut lyötävissä jos Rovers pystyis edes etäisesti jalkapalloa tämän hetkisessä tilanteessa pelaamaan.

 

Kummallakin oli muutama hyvä maalintekopaikka joista ois voinut tehdä maalit, tällä kertaa tuohon yhteen sitten päädyttiin joka Olssonin mokasta… myöhemmin ruotsalainen kaksi keltaista ja lensi pihalle punaisen saattelemana...

 

…josko tänään pelikiellossa ollut Warnock (viis keltaista tällä kaudella kerättynä) sitten pistettäisiin omalle pelipaikalleen ensi viikolla…

 

…tosin tuo keskikentän kaksikko Mokoena & Andrews nyt on korkeimmalle sarjatasolle melkoinen vitsi. Andrews aina välillä yksittäisen hyvän syötön väläyttää noin muutoin puhdas työhevonen, Mokoenalle nyt vois suositella lajinvaihtoa. Siihen vielä laitalinkiksi Dervbyshire jolla ei ole juurikaan mitään ominaisuuksia tuolle tontille niin ou jee.

 

Vois kyllä Incelle kehasta että on se hyvä että ollaan toiseksi viimeisenä sarjassa ja hänen mielestä pelataan kuulemma hyvin illasta toiseen, joten eipä tuossa mitään hätää. Sitten kun aletaan kuulemma oikeasti pelaamaan hänen mielestään huonosti, niin lieköhän sitten ois aika jo alkaa hiljakseen huolestumaan huolestua ?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muutama miete Pompeyn fanilta seurojen tulevasta kohtaamisesta...

 

 

I asked friend and lifelong Portsmouth supporter Mark W about Sunday’s game:

 

Q. First things first, what are you thoughts on Redknapp jumping ship for Tottenham?

I think it’s been devastating for Pompey, losing him so suddenly at the beginning of such a promising season, but I can see why he left. While Sasha’s been great to the club with his backing in the transfer market, he can’t compete with the sort of money that Harry will get at Spurs. On top of that, they’ve got a decent squad, a great stadium, solid support, fantastic derbies and, at the time he joined, there was no way they could go but up. Also, when you take into account the rumours of Pompey’s mounting financial crisis, it makes a lot of sense for him to have gone. I think if his exit has been a more dignified affair, more Portsmouth fans would agree.

 

Q. What are you first impressions of Tony Adams’ management? Do you think he has what it takes to be a success at Portsmouth?

While it’s difficult to tell how the players are reacting to him behind the scenes, the evidence so far has been inconclusive. At times they’ve played some really decent football, notably the first 20 minutes against Hull, but they also have a habit of conceding late, sloppy goals, which is something you wouldn’t have associated with them under Redknapp. While Adams’ reign hasn’t been overly encouraging on the whole thus far, the players need time to adjust to his methods and tactics. Come the New Year, we should have a better idea of how well equipped he is to manage the club.

 

Q. What do you think of Blackburn and Paul Ince this season?

I feel Blackburn have been disappointing so far this season. They’ve lost their edge at home; Arsenal have always found playing there a challenging fixture, yet they romped to a 0-4 victory, and probably should have had more. Pedersen has faded into obscurity, and whenever Santa Cruz is injured, it’s difficult to see where the goals will come from.

 

I thought Ince dealt with the rumours of dressing room disharmony pretty well in the summer, and started promisingly with victory in the opening game of the season. Since then however, his demeanour in interviews has been anxious and defensive. And while there has been some poor refereeing decisions this season, I feel he needs to accept a little more of the responsibility for his team’s failings. With the fans already growing restless, results need to start improving sooner rather than later if he’s to survive past January.

 

Q. What do you think of Blackburn & Portsmouth’s transfer activity?

The purchase of Peter Crouch was an excellent piece of business by Portsmouth, and the loan signings of Belhadj and Traoré haven proven to be shrewd acquisitions. While losing Muntari and Mendes wasn’t ideal, it’s understandable, bearing in mind their financial difficulties.

 

However, I think Blackburn fans have every right to feel under-whelmed with their clubs transfer dealings. They lost an incredibly experienced and reliable goalkeeper in Brad Friedel and replaced him with the error prone Paul Robinson, who in fairness, has performed pretty well so far. Other than that, they lost the gem in their crown in David Bentley, and neglected to shell out for a decent replacement, and signed Keith Andrews from MK Dons; a signing which is unlikely to appease any Premier League fan-base.

 

Q. What’s your prediction for today’s game?

Pompey are going through something of a Jekyll and Hyde period at the moment, and they’ll miss Defoe’s movement and penetration while he’s injured. Blackburn have been leaking goals this season, but despite that I think they’ll hold Pompey to a 1-1 draw.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erittäin hyvin sanottu tuo ”painonsa arvosta kultaa” kun tästä läskipallosta on kyse. Lienee kisa Fowlerin kanssa kumpi on läskimmässä kunnossa, nyt kun McCarthy on saanut oman laihdutuskuurinsa läpi vedettyä…

 

Incen kommentit Dunnista...

"I don't want to put any pressure on Dunny. He's started running, so we are getting close, but it could be another four or five weeks.

 

"We are optimistic. He is a key player for us and I think we saw that at the start of the season against Everton.

 

"He gives us something that no-one else has got and those players are worth their weight in gold, so hopefully he'll be back in four or five weeks."

 

...ankea tilanne jos keskikentän tärkein mies asustelee vuodesta toiseen sairastuvalla. Lähinnä mielenkiinto jätkän kohdalla kohdistuu siihen montako minuuttia pystyy pelaamaan ennen kuin loukkaantuu aina uudestaan. Pitäisköhän tehdä jotain siirtomarkkinoilla asian eteen ? Dunn on ihan kelpo pelimies silloin (erittäin) harvoin kun sattuu pelikunnossa olemaan, tuota viimeistä faktaa ne eivät näköjään pysty ikinä tunnustamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

FA Kannun (3.kierros)

 

Korkeimman sarjatason porukat liittyivät leikkiin mukaan ja sinivalkoisille arvonta toi vastaan joko Bournemouthin tai Blythin.

 

Ottelut pelataan vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa.

 

FA Cup third round draw:

Portsmouth v Bristol City

Sheffield Wed v Fulham

Preston v Liverpool

Birmingham v Wolves

West Ham v Barnsley

Middlesbrough v Barrow

Hull City v Newcastle

Hartlepool v Stoke

Chelsea v Southend

Manchester City v Nottingham Forest

Cardiff v Reading

Ipswich v Chesterfield or Droylesden

Charlton v Norwich

West Brom v Peterborough or Tranmere

Torquay v Blackpool

Leyton Orient v Sheffield United

Southampton v Manchester United

Millwall v Carlisle or Crewe

Histon v Swansea

Forest Green Rovers v Derby

QPR v Burnley

Leicester v Crystal Palace

Tottenham v Wigan

Morecambe or Cheltenham v Doncaster

Arsenal v Plymouth

Notts County or Kettering v Eastwood Town

Bournemouth or Blyth v Blackburn

Macclesfield v Everton

Watford v Scunthorpe

Sunderland v Bolton

Coventry v Kidderminster

Gillingham or Stockport v Aston Villa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuossa Incen peruskommentit pelin jälkeen, eli ei mitään uutta alla sumusateen :

”Mine ola Paul Ince me pelatii taas hyvä peli :smile: ei se mitään vaik hävitiin ja ollaa jo ene jouluu varmoi tippujii. Oon kuiteski tosi, siis tosi hyvä koutsi, niiku muutki nää nuoret britit, kyllä vaa.”

Jätkä taitaa olla vielä(kin) tyhmempi kuin miltä se siellä kentän laidalla tököttäessä näyttää, se on jo sinänsä suuri saavutus.

 

Harmi vaan että saatiin näistä kuulemma ”hyvistä” nuorista brittimanagereista näköjään se ylivomaisesti onnettomin ja toivottomin tapaus sitten :D Mk Dons ja Macclesfield varmaan juhlivat kun tuosta ”valmentajasta” eroon pääsivät. Eiköhän miehen ura valmentajana noin imagollisesti ala olemaan aika mennyttä. Ihme jos tämän jälkeen joku miehen vielä huolii, tai jos niin kyllä sympatipointsit ropsahtaa sinne suuntaan aika vahvasti…

 

…kysymys kuuluukin, aikooko Williams antaa Incen johdattaa paatti paria divaria alemmalle tasolle täyttä syväsukellusta vai koetetaanko suuntaan kenties tammikuussa muuttaa jotta loppukaudella saataisiin ajettua se ydinryhmä sisään ensi (divari)kautta jo ajatellen ja suunnitellen jotta kilpailukykyinen joukko edes ensi kaudeksi kasaan saataisiin, en jaksa uskoa että Incellä siihen ideat ja taidot riittävät. Tai no mies kyllä itse hehkuttaa että aladivareissa pelaa kuulemma paljon todellisia huippupelaajia.

 

 

Lieköhän näillä nuorilla brittimanagereilla (Roy Keane, Paul Ince, Mark Hughes) tiukkakin skaba siitä kenestä tulee Fergusonin manttelinperijä punanaisten paholaisten peräsimeen … kaikki ex-pelurit tykittää sen verran vahvaa jälkeä että valinnasta tulee taatusti äärimmäisen vaikea kyseiselle seuralle :smile:

 

 

Periaatteessa tänään sitten mentiin aika ykkösillä mitä tämän hetkisellä porukalla voi kentälle ylipäätänsä heittää, mitä nyt tietysti poissa olivat Dunn, Reid, Grella tuosta keskikentän keskustasta, periaatteessa melkeinpä oleellisimmat tontit jotta peli sujuu saumattomasti kumpaankiin suuntaan yhdessä joukkueena…

 

 

-----------R.Santa Cruz-----McCarthy----------------

 

Pedersen------Tugay-------Andrews-------Emerton

 

Warnock------Samba------Nelsen©-------Ooijer

 

----------------------Robinson------------------------

 

…vaihtopenkillä sitten hirmuinen määrä hyökkääjiä…

Brown

Simpson

Mokoena

Villanueva

Fowler

Derbyshire

Roberts

 

 

Hmmmm…. saas nähdä montako viikkoa menee kun Jason Roberts alkaa inisemään siitä että teki juuri pitkän sopparin ja tipahti penkille taas, tai sitten tietää että ”Roquen tontti” on miehelle tammikuun jälkeen luvattu jo valmiiksi ?

 

 

Tapahtui mitä tapahtui niin toivottavasti tuolle Incelle ei anneta tammikuussa yhtään ainoata puntaa käytettäväksi, nimittäin jos annetaan niin se bye bye Blackburn Rovers, sieltä ei enää tulla nousemaan koskaan.

 

Elikkäs päivän ottelussa ottivat turpiinsa varsin keskikenkertaiselta Pompeyltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×