Jump to content
Sign in to follow this  
Koskis

Kausi 2009/2010 - 19. Mestaruus ja aika jälkeen Ronaldon

Recommended Posts

Kulmapotkut

 

Tämän päivän peliä en kerennyt näkemään, mutta ilmeisesti kaksi maalia tuli kulmapotkuista.

 

Yksi tämän kauden suurista heikkouksista onkin ollut nuo kulmapotkut. Tulikos niistä nyt kaiken kaikkiaan kolme maalia kauden aikana? Tosin myöskin Rooneyn maalin Bayern Müncheniä vastaavn voi tavallaan mieltää kulmapotkumaaliksi.

 

Elikkä jotain tarttis tehrä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Guidolta hyvää settiä. Pitkälti vastaa omia fiiliksiä. Onnistujiin lisäisin vielä Antonio Valencian. Alku oli vähän hitaanlainen, mutta kauden edetessä ecuadorilainen nousi tärkeään rooliin Unitedin hyökkäyspelaamisessa ja puolustuspelaamisenkin hoiti erinomaisesti. Monesti Valencian (ja Rooneyn) yhteispeli Berban kanssa sai revittyä myös jotain tehoja bulgaarista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisää onnistujua

 

Kyllähän onnistujien listalle voisi nostaa vielä (merkittävyysjärjestyksessä) ainakin seuraavat pelaajat:

 

Evra Pelistä peliin taattu varma suoritustaso, ja joissain peleissä aivan liekeissä. Vasemman laitapakin paikalla ehdotonta eliittiä maailmassa, ja kun fysiikka tuntuu nykyisin olevan kunnossa, tulosta syntyy. Pelasi kaikissa (!) liigapeleissä.

 

Fletcher Ei ehkä maailman teknisin ja taitavin keskikenttäpeluri, mutta sopii nykyjoukkueeseen loistavasti. Tekee paljon näkymätöntä työtä, ja juoksee ja raataa sekä ylös että alas.

 

Evans Sama juttu, ei (vielä) maailman paras toppari, mutta paikkasi loistavasti Rion ja Vidan loukkaantumisten aikana, ja pelasi muuten huomattavan paljon pelejä. 22-vuotias, juuri solmittu 4v-sopimus taskussa, eli tulee olemaan runkopelaajia pitkään, ja ansaitusti. Toki kauteen mahtuu myös virheitä ja kungfu-potkuja, mutta kokonaisuutena hyvä kausi.

 

Ja kyllä onnistujien listalla voisi nostaa lisääkin nimiä, mm. Scholesin loppukausi oli hyvä, mutta tuossa päällimmäiset.

 

Pari erityistä ajatusta vielä:

 

1. Keskikentän maalinteko Tevez ja Ronaldo lähtivät, ja kyllä keskikenttä paikkasi maalinteossa varsin hyvin. Useammalla ukolla 5-10 maalia.

 

2. Puolustus Toisaalta puolustus oli taattu ja varma läpi kauden, mutta uudenvuoden loukkaantumiskierre (Evra ainoa terve puolustaja) ja mm. Fulhamille 3-0 hävitty peli menevät varamiehisen puolustuksen piikkiin.

 

3. Joukkuepeli, rotaatio Tällä kaudella joukkue on (Berbaa lukuunottamatta) näyttänyt joukkueelta, ei tehnyt yhdessä töitä ja taistellut, eli Kristiinan lähtö sai aikaan positiivisen ilmiön joukkuepelissä. Samaan aikaan SAF rikkoi kaikki ennätykset rotaatiossa, eli sama miehitys ei ole aloittanut kahta peliä peräkkäin aikoihin, 100+ ottelua uusi ennätys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kausi rupeaa olemaan paketissa, ja vaikka tässä pettyneitä ollaankin kakkossijaan, niin mielestäni ihan Ok, tulos punaisilta. Mestareitten liiga oli ja meni miten meni, olen edelleen sitä mieltä, että Bayern Mynchenin siellä finaalissa ei ainakaan pitäisi olla.. Guido tuossa aiemmin kiteytti hyvin ManUn kauden, tässä omia mietteitä pelaaja pelaajalta;

 

VDS: maailman parhaimpia veskareita, ketä tilalle kun mies lopettaa?

NEVILLE: ikä painaa jo, asenne kohdallaan, riittäkö taso enää ManUssa?

EVRA: pelasi kyllä hienon kauden, ei tule mieleen juuri heikkouksia, lepoa soisi kaverille silloin tällöin.

HARGREAVES: Kuntoutumiseen meni tämäkin kausi, ensi vuosi näyttää vieläkö miehestä pelimies tulee

FERDINAND: Vaivat eivät ole hellittäneet, ei sama Rio kuin pari vuotta sitten, mutta uskoa löytyy, kunhan pysyis terveenä.

BROWN: Kova jätkä, ei kumartele ketään, kärsi myös vammoista mutta pelasi myös jonkin verran, pääsääntöisesti hyvin.

OWEN: Kesän kohuhankinta teki muutamia maaleja kun pelaamaan pääsi, mutta sitten taas loukaantui, katsotaan ensi kaudella..

ANDERSON: Nyt on jo usko mennyt kaveriin, pallottomana hyvä mutta siihen se jääkin, joukkueen huonoin potku/syöttötekniikka?? Polvivamma pilasi loppukauden, veikkaan, että vaihtaa maisemaa..

BERBATOV: Yksi suosikeistani, mutta pelasi todella huonon kauden, kiistatta joukkueen paras "tatsi", mutta vaikuttaa tosi laiskalta ja haluttomalta kentällä ja turhautuu ehkä jopa helpommin kuin Rooney, jotain täytyy kesällä tapahtua..

ROONEY: Todella tehokas, kannatteli ManUa välillä yksinään, loistokausi vaikka joutui vetämään yksinäisenä kärkenä..

GIGGS: Liikkeet ovat tulleet verkkaisemmiksi, mutta pääkoppa toimii yhä, silmiinpistävän pehmeä kaksinkamppailuissa..

FOSTER: Hyvä pallontorjuja, mutta todella riskialtis, ei löydy kyllä luottoa täältä suunnalta

PARK: vaikea sanoa, ailahteleva, riittäkö taito? Mielestäni parhaimmillaan kovia joukkueita vastaan..

TOSIC: Lähti Saksaan lainalle jossa pelasi hyvin, vaikea sanoa tulevaisuudesta.

VIDIC: Joukkueen parhaimmistoa, loistotoppari, ainoana miinuksena vaarallisen ylikovat otteet ajoittain.

CARRICK: Vaisu kausi, hävisi loppukaudesta muutaman 1vs1 tilanteen 100-0, josta ManU maksoi kovaa hintaa, tippui penkkimieheksi.

NANI: Talveen asti oli hiljaista, mutta pelasi loistavan kevätkauden, usko oli jo mennyt, hyvä Nani!

SCHOLES: Vielä jaksaa, hyvä loppukausi. Ei edelleenkään osaa taklata, loistavat potkut, perus-Scholesia.

WELLBECK: lähti lainalle Champpariin jossa teki muutaman häkin, vaikea mahtua Rotaatioon ManUssa.

FABIO: Loukkaantumisherkkä Hobitti, kirjoittamaton kortti?

RAFAEL:Virhealtis nuorukainen, jolla eväät huipulle, hyviä otteita, mutta ongelmia kovien vastustajien kanssa.

O´SHEA: Ei kitise eikä valita, tärkeä jokapaikanhöylä rotaatiossa, vammat kiusasivat.

EVANS: Lupaava Nuori toppari, teki pitkän sopparin, parempaa luvassa?

FLETCHER: Ykkösvaihtoehto keskikentälle, ei taitavin mutta äärimmäisen harmittava vastustaja, joukkuepelaaja.

VALENCIA: Parhaimmillaan kauden puolivälin tienoilla, nopea,fiksu joukkuepelaaja joka osaa myös puolustaa. Pari "kikkaa" vois kesällä opetella.

OBERTAN: Hyviä pelejä ressuissa, ykkösmiehistössä on jännittänyt vähän liikaa.

MACHEDA: Sai näyttöpaikkoja melko laihoin tuloksin, Itselläni ei hirveitä toiveita kaverille ensi kauden suhteen.

GIBSON: Tekee tärkeitä maaleja loistavalla potkullaan, muilta avuiltaan melko harmaata massaa??

KUSCZAK: perusvarma torjuja, suurimmat puutteet jalalla pelaamisessa.

DE LAET: kävi tuurailemassa jossain peleissä ihan OK, "ressukamaa"

DIOUF: Kävi haistelemassa edustuksen ympyröitä, vielä jännitti vähän liikaa..

 

Aika hyvässä hengessä meni nämä arvostelut, mutta eipä tässä enää jaksa ketään ruveta haukkumaan. MM-kisojen jälkeen katseet sitten tulevaan kauteen!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvinkin pitkälti samaa mieltä Johnny Boehin arvioiden kanssa.

 

e. Ehkä sillä lisäyksellä että Berba pelasi myös erittäin hyviä pelejä. Kuten edellä todettiinkin, Berban, Rooneyn ja Valencian yhteispeli toimi välillä todella hienosti. Mutta kokonaisuutena Berban kausi oli kuitenkin pettymys ja tuntuu että hän ei vaan oikein sovi Unitedin pelityyliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Analyysi

 

Loistavia yhteenvetoja menneestä kaudesta. Aika samoilla linjoilla tuntuu porukka olevan. Omasta mielestäni kausi oli onnistunut, ilman pokaalia ei jääty tänäkään vuonna ja vaikkei se ehkä arvostetuin pokaali olekaan niin pokaali on aina pokaali! Niinkuin kausiennakoissakin oli puhetta niin Krissen jättämä aukko oli tosi iso ja Wäinö vastasi huutoon loistavasti. Erona oli sitten se että jos Wäinö ei onnistunut (lue:oli loukkaantunut) niin apuja ei tullut tarpeeksi muilta hyökkääjiltä. Edellisinä kausina Krissen pelattua heikommin oli sitten Wäinö tai Tevez jotka korjasivat potin kotiin. Lisäksi keskivaiheille ajoittunut käsittämätön puolustajakato söi pelistä sekä puolustuksen että osan keskikentää jätkien paiskiessa duunia puolustuksessa. Siihen nähden kakkossija liigassa on vähintäänkin hyvä saavutus.

 

Alkukaudesta ei montaa ehjää ottelua ollut ja niitä turhia pistemenetyksiä tuli. Itse ottelun sisälläkin peli ailahteli tosi paljon ja peli oli välillä karmeaa katsottavaa. Viimeiset pari kuukautta paketti on pysynyt ehjänä mutta sitten tärkeimpiin otteluihin on sattunut karmeita henkilökohtaisia virheitä. Näistä maksetaan yleensä tällä tasolla kova hinta.

 

Tässä omat kolme toppia ja kolme floppia menneeltä kaudelta:

 

TOPIT:

 

+++ Rooney, Käsittämättömän hieno kausi kokonaisuudessaan. Mies oli maaliensa lisäksi käynnistämässä lukemattomia hyökkäyksiä joita sitten monesti itse oli myös päättämässä. Hieno mies.

 

++ Kolme voittoa lisäajalla Citystä, nämä olivat hienoimpia hetkiä kuluneelta kaudelta, varsinkin Carling Cupin voitto, oltiin Lontoossa pubissa kattoo ja se oli täynnä molempien joukkueitten faneja ja pubi suorastaan RÄJÄHTI sen Rooneyn maalin jälkeen. Paikallispelit on paikallipelejä, ihan sama mikä ottelu on kyseessä!

 

+ Nani, mies nosti loppukaudesta tasoaan huikeasti, lunasti niitä odotuksia mitä häneen on laitettu ja nyt meillä on hyökkäyspäässä Rooneyn lisäksi myös toinen todellinen pelote. Odotan miehen edelleen kehittyvän ja toivotaan että saataisiin Nanista pelote myös erikoistilanteisiin, sitähän meillä ei tällä hetkellä ole.

 

FLOPIT:

 

--- Bayern-ottelut, en vieläkään jaksa uskoa että tämä ottelupari hävittiin. Tähän ottelupariin tuli niitä typeriä virheitä (Evra, Carrick, Rafael) juuri silloin kun peli oli muuten hyvässä kuosissa. Mitään hätää ei ollut ja otteluiden alut loistavia ja sitten vaan tapahtui jotain käsittämätöntä. En jaksa ymmärtää!!

 

-- Berbatov, nyt en enää tiedä mitä tästä miehestä pitäisi sanoa.Hetkittäin loistavia otteita, mahtavaa pallokontrollia mutta vastapainoksi taas aivan järkyttävän laiskaa ja huolimatonta pelaamista sekä lukemattomia pallonmenetyksiä ja AVOINTEN maalipaikkojen tuhlailua. Iso pettymys.

 

- Carrick, sysipaska koko kauden. Tuntuu että mies on hidastunut entisestään ja ajatuskaan ei enää leikkaa. Tarvitsee hirveän määrän aikaa saadakseen pallon liikkeelle ja senkin yleensä alaspäin. Odotin miehen kehittyvän mutta toisin kävi. Kisakonekin meni samantien. Pitäisikö jalostaa pelitapa hieman erilaisemmaksi.

 

Sellainen kausi, nyt mielenkiinnolla odottamaan uutisia mahdollisista tulevista siirroista. Joukkueen nuoret kehittyvät edelleen ja papatkin vielä jaksaa niin eihän tuo nyt hassummalta näytä. Pari täsmähankintaa ja se on siinä. Kiitokset kaikille menneestä kaudesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Loistavia mietteitä porukalla ollut täällä. Laitetaan nyt omiakin näkemyksiä pelaajista, ja hiukan yleisiäkin mietteitä kaudesta.

 

Sijoitus oli mielestäni lopulta parempi, mitä välillä otteet olisivat antaneet odottaa. Pistepotti oli kuitenkin odotetunlainen joten sen suhteen turha jossitella, sillä pistemenetyksiä sattuu jokaiselle kaudelle. Totta kai mestaruus olisi kelvannut, mutta eipä sitä herkkua ole vain loputtomiin tarjolla. Pohja joukkueelle on kuitenkin hyvä, ja uskoisin Chelsean vieneen pytyn nimenomaan pitkän jatkuvuuden ansiosta. ManU:lla tapahtui kuitenkin paljon muutoksia joukkueeseen Ronaldon ja Tevezin lähdettyä, mutta Chelsealla tärkein runko pysyi samana. Pitkäjänteinen työ palkitaan yleensä lopulta paremmin verrattuna jatkuviin muutoksiin, terveisiä vaan sinne Madridin suuntaan ;).

 

Pelaajakohtaisia mietteitä:

 

VDS Unitedin tapaiseen joukkueeseen mies on melkeinpä paras mitä on tarjolla. Teki loistavia pelastuksia, ja ennen kaikkea avasi peliä aivan loistavasti. Itselleni ei heti tule mieleen ketään, kuka voisi miehen korvata vaikka rahaa olisi kuinka käytössä.

NEVILLE: Seuralegenda pelasi ihan hyvän kauden, mutta toivon todella että Rafael kehittyy ensi kaudella ykkösvaihtoehdoksi laidalle. Mahtava ura kuitenkin takana, ja onhan Garyssa sitä taistelijan asennetta! (vastustajien leirissä arvostusta ei tosin noilla otteilla välttämättä heru, mutta eihän sitä tarvitsekaan).

EVRA: Aivan loistava peluri omalla tontillaan. Huikea fysiikka ja loistava asenne yleensä 90min ajan. Unitedin parhaita pelaajia. Boksiin ajaessaan monesti ideat loppuvat kesken, mutta se ratkaisijan rooli kuuluukin ehdottomasti muille.

HARGREAVES: Toivon suuresti että loukkaantumiskierre olisi ohi. Jos pääsee kesän aikana täyteen kuntoon, tulee olemaan Fletcherin kanssa loistava peluri keskellä.

FERDINAND: Pienoinen pettymys, johtuen jatkuvista vaivoista jolloin ei löytänyt ihan parasta pelirytmiään. Edelleen kuitenkin maailmanluokkaa hyvinä päivinä.

BROWN: Loukkaantumisten jälkeen joutui pelaamaan muutamia vaikeita pelejä. Oli melko hyvä silloin, kun vierellä oli joko Vidic tai Ferdinand. Evansin kanssa kaksistaan homma olikin sitten todella pelottavaa katsottavaa.

OWEN: Jos miehelle kelpaa noinkin pieni rooli mitä tällä hetkellä on tarjolla, antaa miehen jatkaa. Sympaattinen peluri ja hyvä viimeistelijä. Olisin halunnut nähdä kauden mittaan enemmän Rooney-Owen-kärkiparia.

ANDERSON: Saa nyt nähdä mitä miehelle käy. Itselläni riittää kuitenkin vielä uskoa, sillä keskikentällä hyvien pelaajien keski-ikä on mielestäni hiukan vanhempi kuin esim. hyökkääjillä. Kyseessä on kuitenkin nuori peluri, jolla on pelivuosia vielä paljon jäljellä. Ainoa mikä hommassa epäilyttää on tuo Brassien luonne, joulun aikainen oma loma - episodi ei todellakaan nostanut miehen arvostusta.

BERBATOV: Mies, joka ei mielestäni sovi joukkueeseen. Yleensä esittää parhaita otteitaan ollessaan hiukan alempana hyökkääjänä, antaen yhden kosketuksen syöttöjä ja pitäessään palloa. Viimeistely on ollut kuitenkin melko surkeaa varsinkin viimeisissä peleissä, ja asenne puolustukseen on todella laiskaa. Jos SAF ei keksi keinoa saada miehestä kaikkea irti, olisin valmis luopumaan Dimitarista, ja hankkimaan tilalle oikeasti maaliahneen pelurin.

ROONEY: Onko ylisanoja enää jäljellä, joita miehestä ei olisi käytetty? Unitedin paras ja tärkein pelaaja. Luonnollisesti jo tehtyjen maalien ansiosta, mutta kauden aikaan nähtiin myös jatkuvasti kovaa liikettä, karvaamista ja epäitsekkäitä syöttöjä.

GIGGS: Pelottaa ajatellakin millaisen laiturin saisi, kun yhdistäisi Valencian fysiikan ja Giggsin ratkaisut. Setä jaksaa heilua, eikä haastajaa vasemmalle laidalle juurikaan ole. Toivottavasti kesän jälkeen olisi.

FOSTER: Kelpo torjuja, mutta en halua edes muistella niitä syksyn sydämentykytyksiä kun Foster pelasi palloa jalallaan.

PARK: Nöyrä taistelijaluonne. Ei ole mikään pallotaituri, mutta O´Shean kanssa on niitä pelaajia joita ei juuri arvosteta, mutta tekee kuitenkin paljon työtä ja on valmis pelaamaan monenlaista roolia.

TOSIC: Haluaisin miehen saavan mahdollisuuden haastaa Giggs vasemmalla laidalla. Saksassa homma kuitenkin toimi, joten on miehessä taitoa. Valioliigassa miehen taitoja ei ole vielä päästy arvioimaan, joten hankala sanoa mitään.

VIDIC: Joukkueen parhaita pelaajia, varsinkin kun sai muutaman pelin alle. Uskaltaa tehdä todella pelottavan näköisiä ratkaisuja ajoittain, mutta saa kortteja kuitenkin melko vähän. Toivottavasti pistää vaimon kuriin ja nuhteeseen ja jatkaa Manchesterissa.

CARRICK: En ole koskaan ollut miehen suurimpia ihailijoita, enkä todellakaan ole tämän kauden jälkeen. Erityisesti alkukaudesta muutamassa pelissä syötöt olivat jotain karmeaa katseltavaa, ja homma näytti jotenkin vaikealta/haluttomalta. Jos kesällä ei tapahdu suurta muutosta motivaatiossa, en näe miehelle roolia ensi kaudeksi.

NANI: Yksi suosikkipelaajiani Unitedissa. Taitava, luova ja sopivan itsekäs. Kevätpuolella oppi käyttämään taitojensa lisäksi myös luovuuttaan ja sitä kautta tulostakin alkoi tulla. Toivotaan että nousukehitys jatkuu edelleen. Miehen olemus vaikuttaa välillä pelottavankin paljon toiselta lusitaanilta. On myös vähentänyt sukelteluaan!

SCHOLES: Hyvää pelaamista vanhalta konkarilta. Carrickin otteiden heikettyä otti suurempaa roolia ja teki useita ratkaisevia maaleja. Kortteja tuli melkeinpä joka pelissä, mutta punaisen puolelle ei sentään menty usein.

WELBECK: Nuori pelaaja, jonka taso ei valitettavasti vielä riitä. Toivottavasti jatkaa joukkueessa ja hakee maalintekokokemusta vuoden mittaisella lainalla jossain muualla.

FABIO: Jalat eivät tunnu kestävän. Jos noin nuorena on jo noin paljon loukkaantuneena, voidaanko parempaa edes odottaa? Toivottavasti olen kuitenkin väärässä, ja hobitti nousee vähintäänkin veljensä tasolle.

RAFAEL: Myös yksi suosikeistani. Pirteä nuori pelaaja, jonka avut ovat erityisesti hyökkäyssuuntaan. Puolustuksessa intoa riittää vielä kokemuksen tuomaa varmuutta enemmän, ja se näkyi tällä kaudella pariin kertaan. Parempaa on kuitenkin varmasti luvassa!

O´SHEA: Loukkaantumiset pilasivat rotaatiomiehen kauden. Yleensä kuitenkin suht varmoja otteita, tosin tarvitsee hyviä pelaajia vierelle tuekseen.

EVANS: Kehitys jatkui viime kaudesta ylöspäin, ja parempaa on varmasti luvassa. Ei myöskään kerää sympatiapisteitä vastustajien leirissä, mutta eipä se ole tarkoituskaan. Pelasi hyvin Ferdinandin tai Vidicin kanssa, mutta Brownin kanssa homma oli karmeaa.

FLETCHER: Mies on jotenkin kuluneen kauden ilmentymä. Perusvarma, rutiinilla hommansa pelaaja, joka ei juurikaan jää tekniikallaan mieleen, mutta tekee jatkuvasti hyviä ratkaisuja. Ykkösvaihtoehto keskelle.

VALENCIA: Haukuin miehen alkusyksystä melko syvälle suohon yksinkertaisen pelitapansa vuoksi. Saatuaan otteluita alle uusien joukkuekavereiden kanssa löysi kuitenkin tavan hyödyntää omaa nopeuttaan ja vähäeleistä pelaamistaan toimivasti, ja oli hommassaan todella hyvä!

OBERTAN: Tulevaisuuden nimiä. Ykköstiimin mukana näytti että taitoa ja tekniikkaa riittää todella paljon, mutta ratkaisut lähtivät aivan liian hitaasti Valioliigatasolle. Toivottavasti kehitys jatkuu nopealla tahdilla, ja miehellä löytyy nöyryyttä pelata reserveissä. Laina voisi olla vaihtoehto.

MACHEDA: Katsotaan nyt mitä tästä tulee. Välillä miehen olemus vaikutti liiankin ylimieliselle ottaen huomioon, miten vaatimattomia otteita esitti kentällä. En jaksa uskoa että vielä ensikään kaudella tekee todellista läpimurtoaan, mutta kehitystä nuorella miehellä on varmasti luvassa. Nyt vain nöyrästi treenaamaan, ja toivottavasti saa otteluita alle vaikkapa lainalla.

GIBSON: Potkaisee toki kovaa, mutta usein melko epätarkasti. Toimii tietynlaisessa roolissa yleensä vaihtopenkiltä, mutta taidot eivät riitä avaukseen. Katsotaan nyt...

KUSCZAK: Hyvä torjuja, mutta avaukset ovat melkoista kuraa. Aivan liian suuri osa tuntui menevän laidasta yli.

DE LAET: Eipä oikein mitään sanottavaa. Kehitystä täytyy tapahtua jos haluaa suurempaa roolia joukkueessa.

DIOUF: Olisin halunnut nähdä miestä ykkösjoukkueen mukana. Eilisessä matsissakin olisi ollut varmasti kova sana haastamaan pääpelissä Stoken puolustusta. SAF oli jossain lausunnossaan kuitenkin kehunut miehen otteita reservipeleissä, joten suunnitelmia jatkon kannalta on selvästi mietitty.

 

Sitten vielä muutamia poimintoja, mitä kuluneesta kaudesta jäi mieleen.

 

- Ennen joulua tapahtuneet muutamat jäätymiset: Burnley, Leeds ja Besiktas - pelit olivat sellaista kuraa, joita en olisi halunnut nähdä. Tehotonta halutonta pelaamista, ja vielä jokaisessa matsissa soi myös omissa. Varsinkin tuo Burnley-matsi oli synkimpiä pelejä, mitä olen koskaan nähnyt.

 

-Mestareiden liiga jätti myös todella paskan maun suuhun. Jatkoon meni ehdottomasti oikea joukkue, ja Olic näytti miten homma hoidetaan. Käsittämättömiä nukahduksia ja huonosti päättyneitä sumppupuolustuksia. Varsinkin tuo kotipeli oli kauhein "voitto", minkä olen koskaan nähnyt. Ensiksi mahtava fiilis 3-0 - vaiheessa, ja todella lamaantunut olo sängyllä maatessa ja odottaessa, milloin Bayern tekee sen toisen maalin. Maalin tullessa oli vain tyhjä olo, ei edes pettymystä tai vihaa joukkuetta kohtaan.

 

- Mestareiden liiga tarjosi kuitenkin myös kauden parhaat hetket. Ensimmäinen osaottelu Milania vastaan oli todellinen jännitysnäytelmä, jossa tapahtumia riitti molemmissa päissä. Jälkimmäinen olikin sitten mahtava show, jonka vielä kruunasivat Becksin paluu ja yleisön hurraaminen miehen astellessa kentälle. Mielestäni kauden kohokohta.

 

 

Kiitoksia vain mahtavalle joukkueelle kaudesta, joka tarjosi monenlaisia tunteita ja hienoja hetkiä kuningaslajin parissa. Nyt vain ihmettelemään silly seasonin huhuja sekä siirtoja, ja joskus mm-kisojen jälkeen voikin alkaa miettimään seuraavaa kautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän onnistujien listalle voisi nostaa vielä (merkittävyysjärjestyksessä) ainakin seuraavat pelaajat:

 

Evra Pelistä peliin taattu varma suoritustaso, ja joissain peleissä aivan liekeissä. Vasemman laitapakin paikalla ehdotonta eliittiä maailmassa, ja kun fysiikka tuntuu nykyisin olevan kunnossa, tulosta syntyy. Pelasi kaikissa (!) liigapeleissä.

 

Fletcher Ei ehkä maailman teknisin ja taitavin keskikenttäpeluri, mutta sopii nykyjoukkueeseen loistavasti. Tekee paljon näkymätöntä työtä, ja juoksee ja raataa sekä ylös että alas.

 

Evans Sama juttu, ei (vielä) maailman paras toppari, mutta paikkasi loistavasti Rion ja Vidan loukkaantumisten aikana, ja pelasi muuten huomattavan paljon pelejä. 22-vuotias, juuri solmittu 4v-sopimus taskussa, eli tulee olemaan runkopelaajia pitkään, ja ansaitusti. Toki kauteen mahtuu myös virheitä ja kungfu-potkuja, mutta kokonaisuutena hyvä kausi.

Oho! Iteltä unohtui Evra ja Fletch kokonaan. :embarassed: Lipesivät kai jotenkin mielestä, kun pelaavat aina niin hyvin ettei sitä tule edes mietittyä.

 

Ja kyllähän Evansin myös voi plussalle laskea, vaikka itsekin tuli välillä annettua kaverille vähän palautetta. Paljon tärkeitä minuutteja tulevaisuutta varten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuka/ketkä keskikenttäpelaajat tekivät yli seitsemän?

Giggs ja Scholesy tekivät molemmat 7 maalia, jos lasketaan kaikki kilpailut mukaan. Lisäksi Nani, Valencia, Fletcher ja Gibson tekivät 5 tai enemmän. Ja edelleen kaikki kilpailut mukaan lukien.

 

Lisäksi OG teki 13 mutta en ole aivan varma lasketaanko hänet keskikenttäpelaajaksi vai puhutaanko allround-pelaajasta :mrgreen:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edellä on esitetty todella osuvia pelaaja-arvioita, mutta mainitsen omasta mielestäni eniten esiin nousseet pelaajat:

 

+++ Rooney. Viimeistään tällä kaudella osoitti olevansa Cantonasta seuraava jumala. Kunhan ei vaan koskaan ikinä lähde ja kunhan saisi joskus ehjänkin kauden...

++ Evra. Aivan loistavaa peliä sekä puolustus että hyökkäyssuuntaan. Ainoa muistoihin jäänyt virhe Bayernia vastaan, mutta muuten siis lähes virheetöntä työskentelyä.

++ Fletcher. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut sanovani, että hän olisi nyt joukkueen tärkein pelaaja keskikentän keskustassa omalla työmoraalillaan. Lisäksi pystyi ratkaisuihin myös itse, päällimmäisenä muistissa kotipeli Cityä vastaan, jossa maalasi kahdesti. Parhaimmillaan hän on isoissa peleissä, mutta kun vielä pienempiäkin vastaan pystyisi aina pitämään oman tasonsa...

+ Nani. Loistava loppukausi, mutta miksi hän aloitti vasta tammikuun puolessa välissä vaeltaen alkukauden jossain synkässä pimeydessä?

 

-Foster. Hänellä oli omat mahdollisuutensa nousta ykkösveskaksi ja mitä teki hän?

-Carrick. Kaukana varjojen mailla edellisistä kausistaan, minne hän on kadonnut?

+/- Berbatov. Välillä hemmetin hyvää peliä (esim. Boltonia vastaan keväällä) ja hienoja maaleja (Blackburn, Sunderland) mutta sitten liian usein todella ala-arvoista vaeltamista. Tasaisuus puuttuu. Tästäkin huolimatta 12 liigamaalia, joka on 2. hyökkääjän roolissa enemmän kuin todella monen joukkueen parhaan maalintekijän saldo.

 

---

 

Eräässä United-aiheisessa blogissa oli ihan hyvää statistiikkaa siitä, voidaanko perustellusti syyttää loukkaantumisia mestaruuden menettämisestä. Päätelkää itse:

 

Chelsean puolustus

Petr Cech – 34/38 (89%)

Jose Bosingwa – 8/38 (21%)

John Terry – 37/38 (97%)

Ricardo Carvalho – 22/38 (58%)

Ashley Cole – 27/38 (71%)

 

Unitedin puolustus

Edwin Van der Sar – 21/38 (55%)

Gary Neville – 17/38 (45%)

Rio Ferdinand – 13/38 (34%)

Nemanja Vidic – 24/38 (63%)

Patrice Evra – 38/38 (100%)

 

Muita verrannollisia pelaajia

Didier Drogba – 32/38

Wayne Rooney – 32/38

Michael Essien – 14/38

Owen Hargreaves – 1/38

 

Michael Owenin kausi päättyi helmikuussa.

Andersonin kausi päättyi helmikuussa.

Wes Brownin kausi päättyi 3. maaliskuuta

John O’Shea oli poissa marraskuusta huhtikuuhun.

 

Pelit (Suluissa puolustuksen ykköskokoonpanon pelaajien määrä linjasta VDS, Neville-Rio-Vidic-Evra)

1.: Foster, Fabio, O’Shea, Evans, Evra (1/5)

2.: Foster, O’Shea, Brown, Evans, Evra (1/5)

3.: Foster, Neville, Evans, Vidic, Evra (3/5)

4.: Foster, O’Shea, Brown, Evans, Evra (1/5)

5.: Foster, O’Shea, Ferdinand, Vidic, Evra (3/5)

6.: Foster, O’Shea, Ferdinand, Vidic, Evra (3/5)

7.: Foster, O’Shea, Ferdinand, Vidic, Evra (3/5)

8.: Foster, O’Shea, Evans, Vidic, Evra (2/5)

9.: Van der Sar, Neville, Ferdinand, Evans, Evra (4/5)

10.: Van der Sar, O’Shea, Ferdinand, Vidic, Evra (4/5)

11.: Van der Sar, O’Shea, Brown, Evans, Evra (2/5)

12.: Van der Sar, O’Shea, Brown, Evans, Evra (2/5)

13.: Van der Sar, Rafael, Brown, Vidic, Evra (3/5)

14.: Kuszczak, Neville, Brown, Vidic, Evra (3/5)

15.: Kuszczak, Fletcher, Neville (Carrick puolen tunnin jälkeen), Brown, Evra (1.5/5)

16.: Kuszczak, Fletcher, Brown, Vidic, Evra (2/5)

17.: Kuszczak, De Laet, Carrick, Vidic (Fletcher tunnin jälkeen), Evra (2/5)

18.: Kuszczak, De Laet, Fletcher, Carrick, Evra (1/5)

19.: Kuszczak, Rafael, Brown, Vidic, Evra (2/5)

20.: Kuszczak, Rafael, Brown, Vidic (Fletcher tunnin jälkeen), Evra (2/5)

21.: Kuszczak, Rafael, Brown, Evans, Evra (1/5)

22.: Van der Sar, Neville, Brown, Evans, Evra (3/5)

23.: Van der Sar, Rafael, Ferdinand, Evans, Evra (3/5)

24.: Van der Sar, Rafael, Brown, Evans, Evra (2/5)

25.: Van der Sar, Neville, Brown, Evans Evra (3/5)

26.: Van der Sar, Rafael, Brown, Evans, Evra (2/5)

27.: Van der Sar, Neville, Brown, Evans, Evra (3/5)

28.: Foster, Neville, Brown, Evans, Evra (3/5)

29.: Van der Sar, Brown, Ferdinand, Vidic, Evra (4/5)

30.: Van der Sar, Neville, Ferdinand, Vidic, Evra (5/5)

31.: Van der Sar, Neville, Ferdinand, Vidic, Evra (5/5)

32.: Van der Sar, Neville, Evans, Vidic, Evra (4/5)

33.: Van der Sar, Neville, Ferdinand, Vidic, Evra (5/5)

34.: Van der Sar, Neville, Ferdinand, Vidic, O’Shea (4/5)

35.: Van der Sar, Neville, Evans, Vidic, O’Shea (4/5)

36.: Van der Sar, Rafael, Evans, Vidic, Evra (3/5)

37.: Van der Sar, O’Shea, Evans, Vidic, Evra (3/5)

38.: Van der Sar, Neville, Ferdinand, Vidic, Evra (5/5)

 

Näistä pari johtopäätöstä:

-Puolustuksen ykköskokoonpano 4/38 kertaa ja ensimmäisen kerran 30. ottelussa eli maaliskuun puolessa välissä.

-6/38 ottelussa vain yksi puolustaja ykköskokoonpanosta.

-Chelsean ykköstopparipari pelasi yhdessä 77% peleistä ja Unitedin ykköstoppareiden vastaava osuus oli 49%.

 

---

 

Ei millään malttaisi odottaa kolmea kuukautta ensi kauden alkua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitäiskö sitä itsekin kommentoida hieman tähän topicciin...

 

Kausihan oli pettymys, kun ei voitettu mestaruutta. Tosin yllättävän pitkään rimpuiltiin mukana muiden avustuksella, mutta ei me kyllä mestaruutta tosin oltaisi edes ansaittu.

 

Wazza oli kyllä huikea ja nyt tuli myös viimeistään todistetuksi miksi hän on ollut meidän tärkein pelaaja jo usemman kauden. Ensi kaudella sitten koko kausi kunnossa ja 40+ maaleja - kiitos!

 

Nani oli kauden jälkimmäisellä puoliskolla pirun hyvä. Pitää vaan toivoa, että kehityskäyrä jatkuu samanlaisena myös ensi kaudella. Valencia oli alkukangertelun jälkeen myös ihan mukiinmenevä hankinta ja ensi kaudella lupa odottaa myös enemmän maaleja - saa myös jatkaa tarjoilujaan Wazzalle.

 

Hyvin mielin kuitenkin ensi kauteen lähdetään. Kuhan topparit ja pakit pysyisivät vähän paremmin kasassa niin mestaruus on todennäköisempää... Ja parit mukavat täsmähankinnat keskikentälle ja hyökkäykseen tulisi varmaan tarpeeseen!

 

Henkilökohtaisella tasolla kausi oli toiseksi hienoin (kauden 2006-2007 jälkeen). Reissuja Manchesteriin tuli tehtyä yhteensä 6 ja pelejä tuli nähtyä yhteensä 8.

 

- United vs. City 4-3

- United vs. B'burn 2-0

- United vs. CSKA Moscow 3-3

- United vs. West Ham 3-0

- United vs. Ac Milan 4-0

- United vs. Fulham 3-0

- United vs. Chelski 1-2

- United vs. Stoke 4-0

 

Näistä hienoimpina hetkinä Stretford Endissä istuen voitto City vastaan yliajalla ja Beckhamin paluu Milan voitossa.

 

Ensi kaudella sitten tulee varmaankin tehtyä 4 reissua (tavoitteena aina 2 peliä) ja lisäksi yksi vieraspeli Eurooppaan ja B'burn vieraissa (nämä siis Unitedin katsomon osassa).

 

Tällaista epäselvää jorinaa tuli sitten tänään suollettua..

 

Kiitokset kaudesta myös MUSCOF:lle ja varsinkin Sportissa käyneille jäsenille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Maalit

 

Kuka/ketkä keskikenttäpelaajat tekivät yli seitsemän?

Ok, korjaus, 4-7 maalia. Lähinnä ajatukseni oli, että jos hyökkääjälle 10+ maalia alkaa olla hyvä maalimäärä, niin ao. maalimäärät ovat keskikentälle varsin ok. No, kieltämättä Lampardin 20+ maalia on aika kaukana.

 

Ryan Giggs 7

Paul Scholes 7

Antonio Valencia 6

Nani 6

Darren Fletcher 5

Darron Gibson 5

Park Ji-Sung 4

Michael Carrick 4

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ok, korjaus, 4-7 maalia. Lähinnä ajatukseni oli, että jos hyökkääjälle 10+ maalia alkaa olla hyvä maalimäärä, niin ao. maalimäärät ovat keskikentälle varsin ok. No, kieltämättä Lampardin 20+ maalia on aika kaukana.

 

Ryan Giggs 7

Paul Scholes 7

Antonio Valencia 6

Nani 6

Darren Fletcher 5

Darron Gibson 5

Park Ji-Sung 4

Michael Carrick 4

Ehkä 7 valioliigamaalia on ihan hyvä määrä, mutta kun valioliigan vastaavat tilastot ovat:

 

Giggs: 5

Scholes: 3

Valencia: 5

Fletcher: 4

Nani: 3

Carrick: 2

Park: 3

Gibson: 2

 

Toki OG vienyt muutaman maalin noista.

 

Lampard 27, Fabregas 19 jos puhutaan kaikista kilpailuista, siihen on viel jonkun verran matkaa...

okei, ehkä valioliigan parhaat keskikenttäpelaajat mutta esim Milner 12 kertoo siitä että jos Unitedin paras on tehnyt puolet vähemmän nii se on mielestäni auttamatta liian vähän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×