Jump to content
Sign in to follow this  
JamesPotkukelkka

Jari Litmanen

Recommended Posts

Suomen jallapallomaajoukkueen kapteeni Jari Litmanen siirtyy Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Malmö FF:n riveihin.

 

Malmön vekkosivujen mukaan 34-vuotias Litmanen on solminut puolen vuoden mittaisen sopimuksen seuran kanssa. Sopimuksessa on myös ehto yhdestä lisävuodesta. Litmanen menee ruotsalaisseuran lääkärintarkastukseen parin päivän sisällä.

 

- Urheilulliset syyt painoivat päätöksessäni siirtyä Malmöön riveihin. Mahdollisuus voittaa Ruotsin mestaruus ja päästä karsimaan Mestarien liigaan houkuttelivat paljon. Olen myös aina viihtynyt ruotsalaispelaajien seurassa niin Hansa Rostockissa kuin Ajaxissakin, Litmanen kertoo seuran verkkosivuilla.

 

Viime kevään Saksan Bundesliigan Hansa Rostockia edustanut Litmanen pääsee näin ollen jälleen mukaan Mestarien liigassa. Malmö voitti viime kaudella Allsvenskanin ja osallistuu siten Mestarien liigan karsintoihin.

 

- Litmanen on menestynein pelaaja, jonka kanssa Malmö FF on koskaan tehnyt sopimuksen. Tarvitsemme juuri hänen kykyään sekä pitää että jakaa palloa mestarillisesti. Tästä on varmasti hyötyä meille, eikä vähiten kansainvälisissä otteluissamme, Malmön urheilujohtaja Hasse Borg toteaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta mielestä on kiva, että Hitti-Litti Litmanen jatkaa uraansa. Hän on vieläkin täysin kunnossa ollessaan mestari pitämään ja jakamaan palloa niinkuin Malmön valmentaja sanoi. Toivottavasti nähdään vielä maajoukkuepaidassin Litiltä niitä millintarkkoja passeja ja hienoja maaleja. :)

 

"Tosin tuskin enään ton parempaan jengiin pääsee."

 

Malmö voitti viime kaudella Allsvenskanin eli Ruotsin parhaimpia joukkueita kyseessä. Onhan Ruotsin Allsvenska huomattavasti kovatasoisempaa kuin esimerkiksi Suomen veikkausliiga.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minustakin loistavaa, että Litti jatkaa uraansa Ruotsissa, eikä esim. FC Lahdessa. Kaverin pelisilmähän on ollut aina Loistava. Eremenko JR voisi olla joskus jopa yhtä hyvä, mikäli vain EGO pysyy hallinnassa ;) Litti on vielä tärkeä (tärkein) meille, ja toivottavasti auttaa vielä seuraavissakin karsinnoissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieno homma minunkin mielestä että Hitti-Litti jatkaa hamaan tulevaisuuteen!

 

Nyt verkot töttörölle kaiken maailman svenssonien takana ja nimi lehteen!

 

Ja Eremenkosta kanssa että mahkuja on huipulle, kunhan pysyy housut jalassa.. :wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minustakin loistavaa' date=' että Litti jatkaa uraansa Ruotsissa, eikä esim. FC Lahdessa. Kaverin pelisilmähän on ollut aina Loistava. Eremenko JR voisi olla joskus jopa yhtä hyvä, mikäli vain EGO pysyy hallinnassa ']

 

Miksi ei Lahdessa?

 

Tosin ehkä Litin itsensä kannalta on parempi jäähdytellä muualla. Viime kausi on liian hyvin muistissa, ei paljon miestä kentällä näkynyt mutta baareissa sitäkin enemmän.

 

Mielestäni Litti ei nykykunnolla kuulu A-maajoukkueen avaukseen :cry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noo... ei kai menestyksen nälkä minnekään katoa. Lieneekö ajatellut saavansa Ruåtsin mestaruuden helpolla? Lisää "pyttyä" kaappiin?

 

Jos kunnossa pysyy, niin pari kautta voisi vielä pelata huipputasolla(?) Ruotsissa. Geretskin (Belgia) pelasi maajoukkuetasolla 36-vuotiaaksi.

 

Ajatuksissako lopettaminen huipulla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Geretskin (Belgia) pelasi maajoukkuetasolla 36-vuotiaaksi.

 

Ja Kamerunin Roger Milla teki vielä 38-vuotiaana MM-kisoissa (Italia 90') 4 maalia ja USA:n MM-kisoissa 94' vielä yhden maalin 42-vuotiaana. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Litti jatkaa ...

 

Litti pelaa tämänkin kesän malmö ff:ssä. Ihan jees homma. Lätäkön takana on pelannut monta hyvää suomalaisnimeä, kuten Super-Jykke Nieminen. Black armylaiset muistavat hänet varmasti. Mitä kauden 2006 voittamiseen tulee, veikkaan yllätys yllätys ooiikoo. Jåå jåå tukkisaaren pojkarna taitaa viedä mestaruuden.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisi haistattaa jo kaikille epäileville Tuomaille pitkän...

 

Kolme peliä, 2 maalia ja 5 maalisyöttöä. Ja tämä peli ei ole loppunutkaan vielä.

Kungen är tillbaka, sanotaan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Satuin avaamaan telkkarin juuri siinä vaiheessa peliä kun Litmanen rupesi vaparia antamaan. Aivan mahtava vapari kierteellä lähelle oikeata ylänurkkaa. Muutenkin vahvasti mukana edellisissä peleissä mitä olen nähnyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tälläistä uutisoi sitten Ilta-Sanomat

 

Malmö haluaa Litmasen pois maajoukkueesta

27.10.2006 07:03

 

Ruotsalainen jalkapalloseura Malmö FF aikoo ottaa puheeksi Jari Litmasen lopettamisen A-maajoukkueessa, mikäli pelintekijä jatkaa skoonelaisseuran riveissä myös ensi kaudella.

 

MFF:n valmentaja Sören Åkeby totesi Fotbolldirekt -saitille alkuviikosta, että pelit sinivalkoisissa ovat vaikuttaneet selvästi Litmasen vammakierteeseen.

 

- Niin, eihän tilanne ole ollut kovin ihanteellinen. Roy Hodgson on pitänyt tarkkaan huolen siitä, että Jari on ollut mukana Suomen maajoukkueessa. Me olemme sitten joutuneet maksamaan laskun siitä, Åkeby sanoi.

 

Viimeksi Litmanen loukkasi etureitensä harjoituksissa pian sen jälkeen, kun maajoukkue oli palannut Kazakstanista ja Armeniasta. Vamma pitää hänet sivussa loppukauden.

 

- Meidän pitää käydä läpi maajoukkueaihekin Jarin kanssa, kun keskustelemme hänen kanssaan mahdollisesta jatkosta kauden päätyttyä. Kyse on kokonaisuudesta, Åkeby sanoi.

 

Litmanen, 35, on ilmoittanut pelaavansa kuluvat EM-karsinnat loppuun A-maajoukkueessa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että veteraanitähti jatkaa uraansa ainakin ensi vuoden syksyyn saakka.

 

Åkebyn oma asema MFF:n luotsina horjuu puolestaan keskiviikkoillan Öster-vierastappion jälkeen. Myöhään illalla kannattajat olivat levittäneet Malmön stadionille näyttäviä banderolleja, joissa vaadittiin päävalmentajan potkuja.

 

Åkeby ilmoitti kuitenkin, ettei jätä paikkaansa vapaaehtoisesti. Åkeby perusteli joukkueensa kurjia esityksiä pitkällä loukkaantumislistalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei voikkun nauraa. Olisin Littinä kyllä nyt lopettanu urani. Tosin tuskin enään ton parempaan jengiin pääsee.

Heh heh. :D

 

Mitä muuta tällaiseen voi sanoa. Tulee sellainen tapaus mieleen, kun eräs ystävämme suureen ääneen julisti ennen Rooneyn siirtoa, ettei kaveria mihinkään tarvita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heh heh. :D

 

Mitä muuta tällaiseen voi sanoa. Tulee sellainen tapaus mieleen, kun eräs ystävämme suureen ääneen julisti ennen Rooneyn siirtoa, ettei kaveria mihinkään tarvita.

En tiedä häpeääkö juttujaan edelleen, vai mikä vaivaa, mutta Sir Alexia ei ole näkynyt foorumilla sitten erään Fenerbache-ottelun jälkeen :D

 

Edit: no, on sentään kirjoittanut vielä marraskuussa 2004

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä häpeääkö juttujaan edelleen, vai mikä vaivaa, mutta Sir Alexia ei ole näkynyt foorumilla sitten erään Fenerbache-ottelun jälkeen :D

 

Edit: no, on sentään kirjoittanut vielä marraskuussa 2004

Pistin tässä toissa vuonna hänelle privaviestiä, kun häntä ei näkynyt enään :)

Ei ole kuulunut mitään. Toivottavasti tulee takaisin, hän oli yksi tulisieluisimmista keskutelijoista täällä (unitedwebissä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä häpeääkö juttujaan edelleen, vai mikä vaivaa, mutta Sir Alexia ei ole näkynyt foorumilla sitten erään Fenerbache-ottelun jälkeen :D

 

Edit: no, on sentään kirjoittanut vielä marraskuussa 2004

Samaa oon iteki miettiny. Muistan kyllä, että hän senkin ottelun jälkeen kovaan ääneen julisti, että kaverista ei ole mihinkään ja että yksi peli ei kaikkea kerro :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Urheilu-uutiset - Urheilu - Ilta-Sanomat

 

Laitetaan nyt tänne vaikka. On se Jari vaan aika herkkä altistumaan vaarallisille tilanteille :D

 

Vaikka taphtumasta onkin aikaa niin kyllä aika huonoa mäihää on Jarilla.

Noista Litin loukkaantumisista ja niiden syistä alkais kohta saamaan melkoisen ”mr.Bean” tyylisen leffan kyllä kasaan kevyesti.

 

Toivottavasti kerkeis kuitenkin pari hyvää matsia saamaan ennen noita kesäkuun todella tärkeitä MM-karsintapelejä, niissä jos missä kuitenkin vireessä olevaa Littiä todella tarvitaan. Niiden jälkeen voi taas rauhassa Malmön laskuun paikkojaan parannella :mrgreen:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×