Jump to content
Sign in to follow this  
JamesPotkukelkka

Jari Litmanen

Recommended Posts

Jari Litmanen: Epätodellinen tunne

 

Amsterdamissa juhlittiin 20 vuotta sitten Mestarien liigan voittoa. Toukokuun ilta ei ole unohtunut Jari Litmaselta.

 

Litmanen+Jari.jpg

 

Sunnuntaina monet Ajax-fanit viettävät varmasti jonkinlaista juhlapäivää. Tällöin tulee 20 vuotta täyteen siitä, kun Ajax voitti edellisen kerran Mestarien liigan. Ihan todennäköistä ei ole, että voittoa juhlitaan myöskään lähivuosina, jalkapallomaailman muutoksen vuoksi, joten hyvä, että ilo otetaan irti. Amsterdamissa on julkaistu asiaa käsittelevä kirja, siellä on teemailtoja televisiossa ja kaikkea muutakin muistelua. Ymmärrän sen – enkä tietysti ole itsekään kyseistä toukokuun iltaa unohtanut.

 

Tunne Mestarien liigan voittamisen jälkeen oli epätodellinen. Se oli saavutus, jonka ei pitänyt olla mitenkään mahdollista. Pitää muistaa, että Ajax tuli tuolloin todellakin pimennosta ja myös se, millainen Mestarien liiga oli tuolloin, 20 vuotta sitten. Se oli nimensä mukainen kilpailu: mukana oli vain oman maansa mestareita.

 

Matka kohti Wieniä ja finaalia AC Milania vastaan alkoi jo paljon aikaisemmin. Pääsyyn vielä suhteellisen uuteen kilpailuun, Mestarien liigaan, oli mahdollinen vain oman maan mestaruuden kautta. Kaudella 1993-94 mestaruuden voitimme ja sitä kautta pääsimme mukaan kilpailuun. Mukana oli Ajaxin lisäksi 15 oman maansa mestaria.  Meidän lohkossamme pelasivat hallitseva Mestarien liigan voittaja ja Italian mestari, täynnä supertähtiä ollut AC Milan, Itävallan mestari Casino Salzburg sekä AEK Ateena. Meidän nuorta joukkuettamme povattiin ehkä jonkinlaiseksi kiusantekijäksi, mutta ei missään tapauksessa suosikiksi menemään lohkosta jatkoon kahdeksan parhaan joukkoon. AC Milan oli ylivoimainen suosikki, me muut sitten kamppailimme nimenomaan lohkon kakkossijasta ja jatkopaikasta.

 

Lohkovaihe meni meiltä yli odotusten. Voitimme Milanin ja AEK:n kahdesti. Salzburgin kanssa sen sijaan pelasimme kahdesti tasan. Tappiota ei tullut ja pääsimme lohkostamme jatkoon. Puolivälierissä ratkaisimme kotonamme välieräpaikan eduksemme Hajduk Splitia vastaan ja sitten olikin vuorossa välierä ja Bayern München, todellinen  mittari. Münchenissä pelasimme maalittoman tasapelin ja ratkaisu siirtyi Amsterdamin Olympiastadionille. Siitä illasta muodostui ikimuistoinen niin joukkueellemme kuin faneillekin – voitimme Bayernin maalein 5-2 hienon esityksen jälkeen ja menimme tällä voitolla finaaliin.

 

Finaali pelattiin 24.5. Wienissä, hienoissa ja perinteisissä puitteissa. Vastassa oli jotenkin luonnollisesti taas kerran AC Milan ja oli selvää, että Milan oli ottelussa suosikki ja halusi myös revanssin alkulohko-otteluiden tappioista. Omalta osalta viimeinen valmistautuminen finaaliin meni pieleen, sillä kärsin pahoista allergiaoireista. Pelaaminen oli loppuun vaarassa, mutta loppujen lopuksi kykenin kentälle menemään. En missään tapauksessa ollut täydessä, sataprosenttisessa kunnossa. Tuollaisissa peleissä pitäisi olla, varsinkin, jos vastassa on sellainen kaveri kuin Marcel Desailly. Ja vaikka kunto olisi ollut täysin kohdallaan, Desailly olisi taannut erittäin työteliään illan joka tapauksessa.

 

Toisella jaksolla tulin vaihtoon 70. minuutilla. Tilalleni tuli kentälle Patrick Kluivert, erittäin lahjakas nuori hyökkääjä. Sen jälkeen kirjoitettiin jalkapallohistoriaa Ajaxin osalta. Viisi minuuttia ennen ottelun loppua Kluivert karkasi vähän varkain irti ja teki meille voittomaalin. Tunne oli täysin unenomainen ja epätodellinen pallo oli maalissa ja olimme viiden minuutin päässä Mestarien liigan voitosta.

 

Tietysti viimeiset minuutit tuntuivat tunneilta, mutta lopulta tuomari vihelsi pilliin. Kaikki menivät jotenkin positiivisesti sekaisin ilosta ja riemusta. Siellä pompittiin suuntaan ja toiseen, koko ajan jonkinlainen epäusko taustalla: voiko olla totta, että Ajax on tällä nuorella joukkueella voittanut jo KOLMANNEN kerran AC Milanin tällä kaudella ja vielä finaalissa? Pakkohan se oli sitten loppujen lopuksi uskoa, kun pokaali nostettiin ja saatiin viedä se kotiin Amsterdamiin. Siellä se sitten kulki juhlasta toiseen suurella kunnioituksella.

 

Yksi asia pitää tosin tunnustaa: Hoopi Hännisen kanssa pelin jälkeen tekemässäni haastattelussa on myös pokaali mukana. Se ei todellakaan ollut aito pokaali. Se oli mestaruuspokaalin näköinen ilmapallo, joka jotenkin oli haastatteluun päätynyt. No, omalla tavallaan ympyrä sulkeutui muutama viikko sitten, sillä Pasilassa oli Ylen uuden Mestarien liigasopimuksen kunniaksi aidompi versio isokorvaisesta pokaalista. Pääsimme Hoopin kanssa verestämään muistoja, tällä kertaa ihan metallista tehdyn pokaalin kanssa.

 

*****

 

Jotenkin olen aina ajatellut, ettei Litti ollut finaalissa ihan terävimmillään kuntonsa puolesta, ja tuossa kirjoituksessa saatiin sille myös vahvistusta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×