Jump to content
Sign in to follow this  
Nieminen

AC Milan 2010/2011

Recommended Posts

Oli hienoa katsella Milanin peliä, hienoja kuvioita ja tietysti tuo Pirlon uskomaton pommi takanurkkaan. Ronaldinho ja Pirlo olivat iskussa, Ronnielta hienoja syöttöjä ja oli todella aktiivinen. Muutama hyvä omakin veto. Pirloltakin hienoja oivalluksia, upea maali ja muutenkin perusvarma. Robinholla puolestaan ei ole alkanut sujumaan toivotulla tavalla, maali saattaisi irrottaa apinat selästä. Ibrahimovic osallistui peliin hyvin, pääsi Ronaldinhon avustuksella loistopaikkoihin ja mielestäni Zlatanin ainakin yksi olisi pitänyt eilen upottaa. Paton pelissä näkyi pelituntuman puute, menetti pari kertaa pallon helposti ja liian kovia kosketuksia.

Täysin samanlaiset fiilikset. Eilinen oli todella hyvä esitys Milanilta. Viimeistely ontui, mutta paikkojen luonti oli omaa luokkaansa, ja jos tällä tiellä jatketaan, luulisi että verkot alkaisivat helua Lecce-ottelun tavoin. Pitää toki muistaa, että vastassa oli vain Parma, mutta voitto on aina taistelun takana ja tärkeä asia. Lopussa Parma rynnisti, mutta periaatteessa tämä näytti lähinnä epätoivoiselta pään seinään hakkaamiselta. Hyvä esitys puolustukselta! Parman seitsemästä laukauksesta vain kolme suuntautui maalia kohti, ja pallon hallintaprosentti oli myös Milanin hyväksi (37%-63%).

 

Maestrolla on kova vire tällä hetkellä. Ei enää pysäytä hyökkäyksi turhilla syötöillä taaksepäin puolustukselle, vaan nyt hakee syöttöjä eteenpäin ja tuloshan on nähtävillä esimerkiksi Genoa-ottelun ainoassa maalissa. Osittain tämä on varmasti Max Allegrin ansiota.

 

Jeps, tästä on varmasti hyvä jatkaa seuraavaan otteluun, joka on vasta kahden viikon kuluttua. Chievo Verona saapuu San Sirolle ja kolme pistettähän siinä on kuin tarjottimella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Parma - Milan pelistä

 

Milanin hyvyyttä vai Parman huonoutta? Voitoista ja lukuisista paikoista ensimmäisen jakson paikoista huolimatta jäi Milanista aikalailla aneeminen kuva. Parma oli luokattoman heikko. Ei yhtään maalipaikkaa. Crespo näytti museosta ryöstetyltä fossiililta kärjessä.

 

Milanilla ei käytännössä ollenkaan laitapelaamista nähtävissä, jos ei Antonionin muutamaa nuosua lasketa. Peli oli hidasta ja tiukemmin prässäävä joukkue jouksee armotta Milanin yli. Kaikki pelaajat näyttivät tänään yhtä nopeilta. Henkilökohtaista taitoa oli sen verran paljon, että tuolla älyttömällä keskialueen sumpulla pystyttiin järjestämään tilanteita.

 

Ibran tulon jälkeen pelisysteemit ovat menneet ihan uusiksi. Onhan se ihan maaginen jätkä monessa suhteessa. Uskomaton dominointi kentällä. Rytmi peliin lähtee sen mukaan. Tuli Inter mieleen parin kauden takaa. Timantti käytössä ja kaikkipallot kulkee Ibran kautta. Tiettyyn pisteeseen asti toimii oikein hyvin, mutta eikö kenelläkään muulla tosiaan pistänyt silmään, että peli oli HIDASTA?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiettyyn pisteeseen asti toimii oikein hyvin, mutta eikö kenelläkään muulla tosiaan pistänyt silmään, että peli oli HIDASTA?

Juu, välillä pisti kiehumaan kun etenkin Seedorf pysäytti vastahyökkäykset heti kättelyssä kävelyllään ja pallon hautomisellaan. Matsista toiseen samaa touhua...:wallbang:

 

Laitapakit olivat mielestäni huonoja. Etenkin Antonini kohelsi aikalailla ja pelkäsin että ottaa vielä toisen varoituksenkin kun teki niin pahoja arviointivirheitä jatkuvasti. Robinhosta on vaikea uskoa, että kyseessä on sama kaveri, joka esiintyi MM-kisoissa edukseen. Milanin paidassa kaveri ei ole saanut edes ainuttakaan onnistunutta laukausta aikaan (edes parista läpiajostaan). Mutta onneksi Pato on taas kohta kunnossa ja tekee samoista paikoista maalit. :hug:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pato tuli kentälle Robinhon tilalle minuutilla 72 ja pelasi ottelun loppuun. Nythän on maajoukkuetauko edessä ja, jos Pato ei ehdi telomaan itsensä harkkaotteluissa, niin ankan pitäisi olla kahden viikon päästä palautunut täysin.

 

Brasiliahan pelaa Irania ja Ukrainaa vastaan ja toivottavasti Menezes kokeilee muita vaihtoehtoja ja säästää Paton..

Share this post


Link to post
Share on other sites

PIRLOOO :thumbsup1:

 

Voisi tosin tehdä näitä enemmänkin kuin kerran kaudessa..?

No huhhuh, olihan kiskaisu taas Pirlolta! Ihan tuli vanha kunnon Andrea mieleen ja niin vain se ratkaisu tuli koko lailla sieltä, mistä sitä vähiten odotti. Muutenkin Milanin kuviot alkoivat näyttää varsin hyviltä, vaikka toki vastustajakin tuntui olevan heikko, mutta antoihan tuo odottaa taas hyviä otteita hieman yli viikon päästä europeleissäkin.

 

Millos tuon Paton olisi tarkoitus palata? En löytänyt netistä näin äkkiseltään vastausta..

Yhtään tietämättä taustoja, eikös Pato juuri tullut kentälle ainakin Parmaa vastaan Ronaldinhon tilalle, vai tuliko uutta kolhua?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pato varmaan pelaa Chievoa vastaan jo täyden ottelun, ellei tule uusia ruhjeita. Parmaa vastaanhan tuo loukkaantumisen aiheuttama tauko näkyi ikävästi, ei selvästikään ollut vielä ottelukunnossa. Täytyy tosiaan toivoa, varsinkin kun Pato on melkoista posliinia (fyysinen kasvu varmaan näyttelee myös osaansa näissä loukkaantumisissa), ettei mitään ikävää tapahtuisi maajoukkuetauolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

1-2 Voittohan sieltä tuli ja San Paololta 13v jälkee voitottoman pelien jälkee saatiin putki poikki ja täydet 3pistettä.Siitäkin iso kiitos Abbiatille! Pato oli väsynyt/huono! Lavezzin maali oli komea ja hyvä esimerkki kuinka tilanteet kuuluisi pelata loppuun aina.

Viiminen vartti oli kyllä paskat housuissa ja olin aivan varma että Napoli tasottaisi mutta onneksi ei

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisi pitkästä aikaa kirjoittaa jotain Milanista, kun kausi on sen verran hyvin käyntiin lähtenyt ;)

 

No ei vaan, lähes kaikki pelit on kyllä tullut seurattua, mutta aikaa ei ole oikein foorumille kirjoittamiseen riittänyt. Kausi on siis lähtenyt hyvin käyntiin pienten alkuvaikeuksien jälkeen ja Milan onkin tällä hetkellä liigakakkosena, mm. Interin edellä, mikä onkin ollut harvinaista viime vuosina. Varmasti yksi suurimmista syistä "menestykseen" on kesän hankinnat.

 

Ibra oli kieltämättä huikea kaappaus, vaikkei lempipelaajiini kuulukaan. Pääsi melkein alusta asti joukkueeseen hyvin sisään ja sopeutumista auttoi tottakai myös ennalta tuttu liiga. Robinholla oli aluksi suuria vaikeuksia(kaikki muistaa Ajax-pelin), mutta parissa viime pelissä onnistumisia on tullut ainakin maalien muodossa mikä varmasti kohentaa itseluottamusta.

 

Kevin-Prince Boateng on ollut ristiriitainen pelaaja. Periaatteessa hyvää työntekoa ja tasaista suorittamista, mutta tehottomuus hyökkäyspäässä aiheuttaa päänvaivaa. Vaikkei Boateng tietenkään mikään striker ole, mutta kun niitä paikkoja on ollut jo jonkin verran tehdä se maali, niin väkisinkin tuo alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa pelaamiseen ja itseluottamus murenee. Toivottavasti siis saisi sen maalin tehtyä niin pelaaminenkin ehkä vapautuisi. Kokonaisuutena KPB ei kuitenkaan missään nimessä ole ollut mielestäni huono hankinta, kuten ylläolevasta teksistäni saattaa päätellä, vaan energinen ja piristävä ilmestys Milanin vanhenevalle keskikentälle.

 

On ollut liikkeellä myös juttua, että Milan olisi mm. Anderlechtin argentiinalaisen Lucas Biglian perässä, ja yrittämässä kenties tammikuussa hankkia tätä + joitain muita. Pirlon seuraajaksihan tuota ilmeisesti kaavailtaisiin. Tällä kaudella Pirlo on kuitenkin pelannut ihan hyvin ja parantanut viime vuosista selvästi, joten akuuttia tarvetta en näe, mutta tulevaisuutta ajatellen toki nuoruutta kaivataan. Itselläni ei ole Bigliasta oikein mitään hajua, kuten ei toisestakaan huhuissa liikkuneesta, Rogelio Funes Moristakaan. Sen verran kuitenkin jälkimmäisestä, että kyseessä on vasta 19-vuotias River Platen hyökkääjä, josta ilmeisesti ollaan muuallakin suunnalla kiinostuneita.

 

Puolustuksesta on sanottava se, että ei näytä kovin hyvältä. Silva on loukkaantuneena, eikä itselläni ole tietoa kuinka kauan. Antonini loukkaantui Napoli-pelissä, mikä toisaalta antoi Oddolle näyttöpaikan jonka Oddo käytti todella hyvin, syöttäen mm. molemmat maalit. Toivottavasti Oddo jatkaa samalla tavalla, tuli ihan Lazio-aikojen Oddo mieleen, kun hyokkäyspäässäkin tapahtui jotain hyödyllistä. Zambrotta menee niukin naukin, mutta huippujoukkueita vastaan hitaus näkyy karmealla tavalla. Abatea en edes haluaisi mainita samassa lauseessa laitapuolustajan kanssa. Nestasta ei suurta valittamista, vaikka muutamia ihmeellisiä virheitä onkin sattunut.

 

Hyökkäyksestä sen verran että se toimii ja vaihtoehtoja löytyy. Ibran ja Paton yhteispeli näytti todella mallikkaalta Chievoa vastaan. Kun maalivahtipelikin on enemmän kuin varmissa käsissä, niin pitkästä aikaa tuntuu että Milanilla on realistiset saumat Scudettoon. Ucl:stä ei ole kauheita odotuksia puolustuksen epävarmuuden ja kapean materiaalin takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

MILAN-JUVENTUS: LE FORMAZIONI UFFICIALI

 

MILAN: Abbiati; Bonera, Papastathopoulos, Nesta, Antonini; Gattuso, Pirlo, Boateng; Robinho; Pato, Ibrahimovic.

 

JUVENTUS: Storari; Motta, Bonucci, Chiellini, De Ceglie; Martinez, Felipe Melo, Aquilani, Marchisio; Del Piero, Quagliarella.

 

Ottelu pelataan loppuun myydyllä San Sirolla.

 

Tänään on Paton 100:s ottelu Milanin paidassa (99 ottelua 45 maalia), merkkipäivän kunniaksi kelpaisi hattutemppu ankalta :lick:

 

E: Chiellini kuulemma loukkaantui alkulämmittelyssä ja näin Legro aloittaa Bonuccin rinnalla. Nyt menee puntit tasan...

 

EE: Ohhoh Curva Sud on pystyttänyt pitkästä aikaa nätin tifon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milan - Juve 1-2

 

Kylläpä ketutti eilinen - ja rankasti. Etenkin pelin aikana pisti kiehumaan seuraavat asiat:

- laitapakkien surkeus

- Pirlon toivottomat chipit

- Seedorf

- Paton saamattomuus

- Gattuson pallollinen pelaaminen

 

Kyllä tuokin eilinen Juve-peli osoitti miten säälittävän surkeita Milanin laitapakit ovat. Tämän kauden esitysten perusteella Oddo on joukkueen paras laitapakki ja se kertoo aika paljon nykytasosta! :D Noh, leikki sikseen... Antonini saa ehkäpä puolet syötöistään omille ja loput menevät suoraan vastustajan jalkaan. Lisäksi pelaaminen ylöspäin on täysin olematonta ja tehotonta. Okei, sattui nyt saamaan vahingossa syöttöpisteen Ibran maaliin, mutta Antoninin "puolustukseksi" huomauttaisin että keskitys lähti Lucan vasemmalla jalalla, jota mies käyttää ehkä kaksi kertaa kaudessa. Eli kyseessä oli melkoinen onnenkantamoinen ja ties minne mies oikeasti keskitystään yritti. :teeth:

 

Bonera ja Abate eivät ole koskaan saaneet mitään aikaan laidoilla enkä ala sen enempää enää niitä haukkumaan. Zambrottakin on kaukana omista huippuvuosistaan ja jäljelle ei sitten jääkään enää hirveästi vaihtoehtoja... Se tuli kuitenkin mm. Real ja Juve-peleistä selväksi, että nykyisillä puolustajilla jää pokaalit voittamatta tälläkin kaudella. Käsittämättömän surkean puolustuslinjan lisäksi keskikentälle on yksinkertaisesti pakko saada uutta verta. Seedorfiin ja Pirloon luottamisella ei pitkälle pötkitä. Kumpikin pelasi eilen TODELLA surkeasti - mikä ei yllätä enää ketään. Pirlo roiski palloa aivan päättömästi läpi ottelun eikä Milan tainnut saada ainuttakaan paikkaa rakennettua Pirlon toimesta. Seedorfiin taas pätee taas kaikki samat sanat, joita olen viimeisten parin vuoden aikana sanonut joten turha toistaa itseään tässä nyt... :ass:

 

Sitten kun vihdoin saatiin pallo hyökkääjille, oli Ibra ainut, joka pallolla onnistui tekemään jotain hyödyllistä. Robinho teki pari-kolme vahvaa nousua, mutta muuten jäi liian näkymättömään rooliin. Pato puolestaan oli yhtä surkea kuin esim. Real-pelissä - jopa surkeampikin. Mies sai ainoastaan yhden hyvän suorituksen koko ottelun aikana ja se oli loistava keskitys Ibran päähän 1.puoliajalla. Valitettavasti vahvasti epäonninen Ibra ei tuostakaan onnistunut viimeistelyssä. Ibralle siunaantui hyviä paikkoja 4-5 kpl, mutta tuloksena vain yksi maali. Erityisesti ekoilla minuuteilla Paton syötöstä 20m:stä laukoma veto yläristikkoon olisi parempana päivänä uponnut maaliin ja ottelusta olisi tullut Milanin (ja Ibran) juhlaa mutta ei niin ei.

 

Inzaghin tulo Paton tilalle oli täysin oikeutettu vaihto, mutta sekin tuli Allegrin tavaramerkiksi muodostuneesti aivan liian myöhään. Toisella puoliajalla Milan piti palloa muttei saanut mitään aikaan ja peli näytti mielikuvituksettomalta ja tehottomalta. Silti Allegri ei reagoinut mitenkään ennen kuin Antonini ja kumppanit päästivät Juven tekemään kuin vahingossa voittomaalin. Vasta tämän jälkeen tehtiin yksi vaihto. Ja sekin oli vain vaihto huonompaan suuntaan kun Prince otettiin pois Seedorfin vuoksi. Itse olisin ottanut surkeaakin surkeamman esityksen vetäneen Pirlon. Myös Gattuso pelasi täydet 90min ja pallottomana olikin jälleen vahva. Valitettavasti on vain raivostuttavaa nähdä mitä tapahtuu kuin mies saa pallon jalkaansa. 90% syötöistä on taaksepäin Pirlolle - oli tilanne mikä tahansa. Ja loput 10% on yrityksiä syöttää jollekin muulle ja vähän pidemmälle ja näiden onnistumisprosentti lienee myös jotain 10%:n luokkaa...

 

Milanilla olisi potentiaalia NOPEISIIN vastaiskuihin Robinhon, Ibran, Paton ja miksei Princenkin toimesta, mutta jollei hyökkäykset pysähdy kk-miesten hidasteluun/keskinäiseen syöttelyyn, niin sitten Pato menettää pallon ensimmäiseen vastustajaan. Mikä siinä on ettei mies voi enempää käyttää sitä ainutta(?) vahvuuttaan hyväksi ja pistää palloa pitkälle päätyyn ja juosta pakkien ohi? No jooo, antaa olla tämän avautumisen tässä. *tuttaa vaan aika rankasti kun nykyisellä miehistöllä vaadittaisiin melkein puolelta pelaajista oman tasonsa ylittämistä joka ottelussa jotta joukkue voisi oikeasti taistella mestaruuksista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jonkinlainen vitutus/wtf-fiilis yhä päällä. Suurin ongelma Milanilla tällä hetkellä on se, että vastustajan johtomaali käytännössä tappaa pelin. Jos vastustaja nousee johtoon, Milanin kaula katkeaa ja takki on tyhjä. Se nähtiin Madridia vastaan ja nyt se nähtiin seeproja vastaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse Jouduin jättämään pelin väliin,enkä näköjään mitään menettänyt! :( youtubesta katsoin parhaat palat ja olihan Milanilla paikkoja tehdä niitä maaleja mutta ei ni ei! Storari oli pirun hyvä myynti Seeproille niinku epäilinki ;) Lupaileepa hyvää tämä tappio seeproille kun vastaan on kohtapuolin kuitenki tulossa jämäseuramme Milanosta. Pari hyvää reenipeliä on kuitenki sitä ennen! ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

mm. Real Madrid tulee höntsäilemään San Sirolle, ja lämmitelmään papat valmiiksi Madonninaa varten..

Nimenomaa,sit pikku höntsät viel ajaxia vastaan ja ulos sieniliigas ja voi Binhot sun muut kumppanit lopettaa puhumisen että "we can win everything" :D Toivottavasti Madonnina ei tarjoa kauheeta nöyryytystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten muuten pelaako T.Silva vielä ylihuomenna ?? Mikä on miehen ennuste koska palaa ? Odotin jo lauantaille, mutta eipä näkynyt, enkä muista mainitsiko selostaja mitään.. Olisi kyllä elintärkeä Madridia vastaa.. Ei noilla Sokratiksilla ja Boneroilla pärjätä semmoista hyökkäystä vastaan :D Entä miks Ronnie oli sivussa ?

 

EDIT; kuuluis varmaan tuonna fantastic four ketjuun, mutta ehti tulla jo tänne..

 

Gazzetta ainakin pistänyt Zambrotta - Nesta - T.Silva - Antonini -puolustksen Bari peliin..

 

http://www.football-italia.net/nov01u.html

 

Löysin jo itsekin :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seuraavat nimet vois olla hyviä tulevaisuutta ajatellen keskikentälle:

 

Sebastian Giovinco

Sotiris Ninis

Alessandro Rosina

Arda Turan

 

Hiukan kyseenalasia voivat toki olla mut veikkaisin et ainaki toi Turan ois nimenomaan VAHVISTUS! Niin kovaa jälkeä on Galatasarayssa tehny.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jalkapalloseura AC Milanin harjoituksissa leimahti toden teolla perjantaina.

 

Italialaisen Ansa-uutistoimiston mukaan ruotsalaishyökkääjä Zlatan Ibrahimovic ja yhdysvaltalaistoppari Oguchi Onyewu ajautuivat raivokkaaksi kuvailtuun kahakkaan Milanellon harjoituskeskuksessa.

 

Kovasta kontaktitilanteesta alkaneen kärhämän pukareiden erottamiseen toisistaan tarvittiin joukkuetovereiden apua. Päävalmentaja Massimiliano Allegri otti molemmat pelaajat puhutteluun tilanteen jälkeen.

 

Keskiviikkona Champions Leaguessa Real Madridin kanssa 2-2-tasapelin pelannut Milan matkaa sunnuntaina Barin vieraaksi Serie A:ssa.

 

(MTV3-Reuters)

 

:|

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×