Jump to content
Sign in to follow this  
Pakki

Valioliigakausi 2010 - 2011

Recommended Posts

Avataas tällainenkin.

 

Eli kohta alkaa jälleen uusi kausi. Odotettavissa lienee tasaisin kausi vähään aikaan. Kärkijoukkueiden osalta City on vahvistunut huomattavasti, Liverpool vaihtanut manageria, kun taas United, Chelsea, Arsenal ja Tottenham ovat olleet melko hiljaisia. Newcastle, West Bromwich ja Blackpool ovat uusia joukkueita tämän kauden liigaan.

 

Top 6

 

1. Chelsea

 

Chelsea on mielestäni mestarisuosikki numero yksi. Viime kauden mestarit eivät ole kokeneet radikaaleja muutoksia ykkösmiehistöönsä. Joukkue onkin pyrkinyt vahvistamaan penkkiään, uutena tulijana Benayon ja brassi Ramiresinkin siirto lienee enää sinettiä vailla. Cole lähti Pooliin mutta tämä nyt ei ole mikään merkittävä takaisku, kuten ei myöskään Ballackin lähtö Saksaan.

 

Vahva keskikenttä Essienin johdolla ja yksi maailman parhaista viimesitelijöistä, Drogba, takaavat laadun hyökkäyssuuntaan. Suurin heikkous Chelsean mestaruushaaveita ajatellen lienee keskuspuolustus, joka ei ole ollut missään nimessä harjoituspeleissä tikissä. Kuitenkin kaikenkaikkiaan tasapainoinen, laadukas ja leveä paketti nostaa Chelsean suosikiksi. Lisäksi helppo alkuohjelma sopii erittäin hyvin joukkueelle jolla on ollut ongelmia pre-seasonilla.

 

2. Manchester City

 

Pakko se on myöntää, että City on nousemassa kohti mestaruutta. Rahaa on käytössä rajattomasti ja se takaa laatupelaajien tulon. Tänä vuonna on jo sisään tullut jo Yaya Toure, Jerome Boateng, David Silva ja Aleksandr Kolarov. Balotelli sieltä on vileä tulossa joten melkonen pakka on myös Cityllä. Keskuspuolustus oli vielä viimekaudella tuuliajolla, ja minusta on merkillistä että laadukasta topparia ei joukkue ole hankkinut. Hyökkäyssuuntaan löytyy kuitenkin talenttia josta muut joukkueet voivat vain haaveilla. Mancini on vielä kysymysmerkki. Ihan kelpo valmentaja mutta nouseeko Englannin kentillä mestaruuskastiin? Puolustuksen organisoiminen ja tähtipelaajia vilisevän nipun käsittely avainasemassa.

 

3. Manchester United

 

United ei ole muuttunut merkittävästi sitten viime kauden. Ainoastaan Hernandez on tullut Meksikosta laajentamaan ManUn hyökkäysrinkiä. ManUssa näkyykin nyt panostus tulevaisuuteen. Luulenpa että Ferguson pyrkii tällä kaudella kasvattamaan Machedasta, Hernandezista, Cleverleystä ja kumppaneista tulevaisuuden pelureita, ja antamaan heille jo tällä kaudella reilusti näyttöpaikkoja. Näin ollen Sneijderit ja kumppanit ovat jääneet hankkimatta.

 

Keskikenttä on aivan liian kapea. Eikä siellä ole aivan saman tason miehiä mitä vaikkapa Cityllä. Hyökkäys ja puolustus on sitä vastoin hyvässä kuosissa ja joukkueen tuttu rutiini näkyy siinä että vaikka joukkue ei nimilistan perusteella aina häikäise, taistelee ManU jälleen tänä vuonna mestaruudesta. Vaikkei keskikentän taso aivan loppuun asti taidakaan riittää.

 

4. - 6.

 

Arsenal, Liverpool ja Tottenham. Fabregas jäi mutta muuten joukkue on mielestäni tasapaksu. Wenger on loistava valmentaja mutta ihmeisiin ei hänkään pysty kun materiaali häviää pahemmille kilpakumppaneille. Pahin ongelma on silti maalinsuulla. Joukkue saattaa jäädä neljän ulkopuolelle.

 

Benitez lähti ja Hodgson tuli tilalle. Torres ja Gerrard jatkavat, siinäpä ne tärkeimät. Edelleen kapea materiaali ja Torresin ja Gerrardin jälkeen on melko hiljaista. Miten Hodgson saa joukkueen pelisysteemiinsä? Kuka Mascheranon tilalle? Kuka tekee maalit kun Torres loukkaantuu? Liikaa kysymysmerkkejä, mutta taistelee tiukasti neljännestä sijasta.

 

Tottenham on ollut melko hiljaa kesän ajan. Runko on pysynyt koossa ja se on kaiken kaikkiaan tasapainoinen. Joukkueen materiaali ei kuitenkaan riitä neljän joukkoon tänä vuonna varsinkin kun on vielä europelit rasitteena. Leveyttä tarvitsisi kuten myös kovan luokan hyökkääjän.

 

Putoamistaistelu

 

Blackpool lienee kaikkien mielestä itsestään selvä putoajakandidaatti. Joukkue ei ole tehnyt hankintoja kesän aikana eli painelee vielä Championship-materiaalilla. Wolverhampton, West Bromwich, Stoke ja Newcastle nyt ainakin ovat siinä hilkulla, taso ei vain riitä.

 

Mutta se siitä. Tietty olisin voinut kirjoittaa keskikastin joukkueista, mutta jätetään se niille jotka niistä tietävätkin jotain.

 

Eli tänne sitten vain kaikennäköistä keskustelua kohta alkavasta kaudesta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Keskikenttä on aivan liian kapea. Eikä siellä ole aivan saman tason miehiä mitä vaikkapa Cityllä. Vaikkei keskikentän taso aivan loppuun asti taidakaan riittää.

Muutoin ihan kivaa analyysia, vaikka joistain asioista olen eri mieltä. Suurimpana hämmästyksen aiheena tuo lainaamani osa.

 

En nimittäin voi edes sekuntiakaan uskoa korviani kun kuulen jonkun sanovan tuollaista. Eteenkään Unitedin kannattajan. Vaikkakin on totta että Maunon keskikentälle ei ole +15 pelaajaa tyrkyllä, niin ainakin omissa papereissani Unitedilla on ennenkaikkea laadukkaampi keskikenttä. Laitureina Nani, Valencia, Park, ja Giggs, Keskellä Scholes, Anderson, Fletcher, Carrick (+ junnu/sairasosasto Gibson, Cleverley, Hargreaves)

 

Cityltä löytyy toki myös muutama vakuuttanut pelaaja (De Jong, Barry), jotka ovat allekirjoittaneen mielestä luottomiehiä ja liigan kärkipään keskikenttämiehiä.

 

Sitten löytyykin läjä kysymysmerkkejä. Miten Toure pärjää kun rinnalla ei enää ole maailmanhistorian ylivertaisinta joukkuetta? Entä miten David Silva sopeutuu valioliigaan? tuleeko tippa linssiin kun tilaa ja aikaa ei enää ole älyttömästi kentällä? vituttaako kun inglännissä taklataan?

Onko Irelandista ja parista Johnsonista kasvanut vastuunkantajia siten, että pelaavat viikosta toiseen huippuottein ja City nousee kärkikahinoihin?

Onko vanha sotaratsu Vieira vielä viime kauttakin paskempi, vai saako Mancini syötettyä miehelle duracelleja?

 

Olikos siellä vielä joku? Ai niin, SWP. Vaarallinen laituri, aika lailla samaa tasoa Valencian kanssa, sillä erolla että pää keikkuu metriä alempana.

 

Ennen kaikkea, alkaako itkupotkuraivaribileet jo muutaman kierroksen jälkeen, kun kaikki ei mahdu kentälle samaan aikaan, ja starojen egot tursuaa korvista ulos?

 

Niin ja olihan siellä sitten vielä joku Kolari eiku Kolarov eiku Mikäseoli, joka käsittääkseni on ensisijaisesti pakki. Unohtuko joku, en seuraa siirtohuhuja joka päivä?

 

Toki tämä kaikki punalasien takaa, mutta ei tuo keskikenttä minua niin hirveästi vielä vakuuta. Katsellaan vaikka joulun jälkeen miten noista siirtolaisista on hitsattu toimiva paletti kasaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

...koko teksti...

Joo noh, ehkä kirjotin vähän huonosti. Laiturithan meillä on kuosissa, itse odotan erityisesti Obertanin läpimurtoa tällä kaudella. Tarkoitinkin lähinnä keskikentän keskustaa. Carrick ei ollut viime kaudella parhaassa iskussaan, Scholes ja Giggs taitavia, mutta ikä alkaa painaa eivätkä he voi pelata joka matsissa, Andersonista e todellakaan ole saatu sitä mitä haettiin. Erittäin epätasaisia otteita ja paljon saikulla. Fletcher on mielestäni erinomainen omassa roolissaan rikkovana/tasapainottavana pelaajana, mutta hyökkäyssuuntaan minusta puuttuu luovuutta. Ja sitä taas on minusta Cityllä Silvan ja Touren muodossa.

 

Voivathan he flopata, mistä näistä tietää. Uskon kuitenkin että varsinkin Toure on sen verran kova luu ettei häntä häiritse brittikenttien fyysisyys.

 

Citylle saattaa tulla ongelmia, ja suurin ongelma on penkin päässä, ja saattaa ola ettei joukkue selviä kolmen parhaan joukkoon, mutta kyllä ainakin itse odotan Cityn olevan erittäin kova tällä kaudella.

 

e. Unohtu Cleverley ja Gibson, molemmilla parhaat vuodet edessä ja varsinkin Cleverley on vielä aika raakile ManUn tiimiin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laiturithan meillä on kuosissa, itse odotan erityisesti Obertanin läpimurtoa tällä kaudella.

Tähän sama. Tekninen kaveri jonka potentiaali pitää vielä kaivaa hyötykäyttöön. Toivon läpimurtoa, mutta en pidä todennäköisenä.

 

Carrick ei ollut viime kaudella parhaassa iskussaan,

Tähän uskon ja toivon että tulee parannusta. Tiedossa kuitenkin on, että vireessä ollessaan on liigan parhaita tontillaan.

 

Scholes ja Giggs taitavia, mutta ikä alkaa painaa eivätkä he voi pelata joka matsissa, Andersonista e todellakaan ole saatu sitä mitä haettiin.

Kyllä vanhat vielä jaksaa, ja SAF varmasti tietää tämän. Muuten hän todennäköisesti olisi hankkinut keskustaan vahvistuksia. Etenkin Scholes kunnossa ollessaan on valioliigan paras pelinpyörittäjä. Andersonilla tosiaan meni viime kausi reisille loukkaantumisen takia. Todennäköisesti myös alkavan kauden alku on vielä pelikunnon hakemista, mutta nuori sälli kehittyy vielä. Toivottavasti.

Fletcher on mielestäni erinomainen omassa roolissaan rikkovana/tasapainottavana pelaajana, mutta hyökkäyssuuntaan minusta puuttuu luovuutta. Ja sitä taas on minusta Cityllä Silvan ja Touren muodossa.

En kyllä itse näe Tourea yhtään sen luovempana kuin Fletcheriä. Ehkä yrittää enemmän avainsyöttöjä, mutta eipä hän Barcassakaan niillä nimeä tehnyt. Siellä tuon homman hoiti ja hoitaa yksinoikeudella muuan Xavi.

Silva taas on pääasiassa laituri. Muutama kova tälli Wesleyltä pohkeille niin eiköhän se aika vaaraton jätkä ole ;)

 

Uskon kuitenkin että varsinkin Toure on sen verran kova luu ettei häntä häiritse brittikenttien fyysisyys.

Itse pidän myös Touren fyysistä puolta sen verran hyvänä, että sen puolesta sopeutuu valjuun. Pelitempo saattaa sitten tehdä tepposet. Tosiaan, ei näistä tiedä vielä. Aiemminkin jo kirjoitin että ehkä sitten joulu/tammikuussa näitä voi paremmin arvioida.

 

e. Unohtu Cleverley ja Gibson, molemmilla parhaat vuodet edessä ja varsinkin Cleverley on vielä aika raakile ManUn tiimiin...

Hajapelejä varmaankin tiedossa, toivottavasti myös onnistumisia :) Cleverleyltä ainakin treenikausi mennyt upeasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tarkoitinkin lähinnä keskikentän keskustaa. Carrick ei ollut viime kaudella parhaassa iskussaan, Scholes ja Giggs taitavia, mutta ikä alkaa painaa eivätkä he voi pelata joka matsissa, Andersonista e todellakaan ole saatu sitä mitä haettiin. Erittäin epätasaisia otteita ja paljon saikulla. Fletcher on mielestäni erinomainen omassa roolissaan rikkovana/tasapainottavana pelaajana, mutta hyökkäyssuuntaan minusta puuttuu luovuutta.

Sanoisin, että jos pelataan kolmen miehen keskustalla niin Unitedin miehistöstä saadaan jalkeille erittäin kova kolmikko. Kolme nelikosta Scholes, Fletcher, Carrick ja Park kentälle, niin siinä on yksi maailman parhaista keskikentistä. Myös Anderson, Gibson ja varmaan Cleverleykin menevät tässä muodostelmassa.

 

4-4-2:een sopivia kavereita Unitedilta löytyy vähän heikommin. Mikäli Carrick palaa sille tasolle millä hän pelasi kolme ensimmäistä United-kauttaan, Carrick-Fletcher -kaksikko on lähes täydellinen. Scholes on myös vaihtoehto ja pystyy pelaamaan sekä Carrickin että Fletcherin kanssa. Scholesin liike on kuitenkin sen verran heikentynyt viime vuosina, että hänelle sopii nykyisin paremmin kolmen miehen keskikenttä. Mikäli Anderson nostaa jonkin verran tasoaan ja saa otteisiinsa tasaisuutta, hän on myös yksi vaihtoehto. Gibsonia ja Parkia en uskaltaisi kahden miehen keskustaan heittää. Cleverleyn paikka 4-4-2:ssa on näillä näkymin laidalla.

 

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että Unitedin keskikenttä on vahvempi kuin Cityn. Jos pitäisi valita joukkueeseeni Scholes, Fletcher ja Carrick tai Barry, De Jong ja Toure, niin ei kauan tarvitsisi miettiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos pitäisi valita joukkueeseeni Scholes, Fletcher ja Carrick tai Barry, De Jong ja Toure, niin ei kauan tarvitsisi miettiä.

Ei tosiaankaan, viimeisen kolmikon valinnan ei luulisi olevan kovinkaan haastava tehtävä, katsoi asiaa sitten vaikka violettien lasien lävitse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tosiaankaan, viimeisen kolmikon valinnan ei luulisi olevan kovinkaan haastava tehtävä, katsoi asiaa sitten vaikka violettien lasien lävitse.

Jos katsotaan noita kolmikkoja mies miestä vastaan, niin ero ei ole suuri. Vaaka kallistuu kuitenkin mielestäni niukasti Unitedin suuntaan. Hieman vaikeahan näitä on tällä tavalla vertailla kun ovat niin erityyppisiä pelaajia. Sanoisin kuitenkin, että Barry ja De Jong ovat kuusikon heikoimmat pelaajat ja muut neljä ovat suunnilleen samalla tasolla (tämä edellyttäen, että Carrick palaa normaalitasolleen). Toure joutui pelaamaan Barcassa kurinalaisessa roolissa ja nyt jos hän saa Cityssä enemmän vapauksia näyttää kykyjään, hän voi osoittautua koko kuusikon parhaaksi pelaajaksi. Tässä vaiheessa Touren taso on kuitenkin vielä kysymysmerkki.

 

Merkittävämpi ero tulee siitä, että Unitedilla on tasapainoisempi ja paremmin toisiaan täydentävä kolmikko. Vahvasti yksinkertaistaen sanottuna luova pelaaja (Scholes), tasapainottava pelaaja (Carrick) ja rikkova pelaaja (Fletcher). Lisäksi he ovat pelanneet jo vuosia yhdessä ja tuntevat toistensa metkut.

 

Cityn kolmikossa kaikkien vahvuus on puolustuspelissä ja muut joukkueet eivät tule pääsemään helpolla näitä kavereita vastaan. Toki Barry ja Toure osaavat pelata myös ylöspäin, mutta tästä kolmikosta ei kuitenkaan mielestäni löydy luovuutta, pelinrakentelukykyä eikä varsinkaan kykyä kontrolloida ja rytmittää peliä samaan tapaan kuin Unitedin kolmikosta. De Jongin tehtävänä on Nimrodin sanoin pelkästään rikkoa vastustajan peliä, en tiedä onko tällaiselle pelaajalle juuri käyttöä mestaruudesta taistelevassa joukkueessa.

 

Mutta kuten Alix totesi, niin hieman aikaistahan näitä on tässä vaiheessa vertailla. Pelit tulevat näyttämään missä mennään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosiaan Fletcher on ehkä koko valioliigan aliarvostetuin pelaaja. Hän on oikesti yksi Unitedin tärkeimmistä pelaajista tällä hetkellä ja sitä ei moni ymmärrä. Toki ne jotka viime kaudella katsoi sen +30 Unitedin peliä, niin tietää mistä puhun.

 

Lisäksi Scholesia pidetty tietyissä lähteissä jo pari kautta mennen talven lumena. Todellisuudessa kaveri omaa ehkä koko valioliigan tarkimmat pitkät avaukset/puolen vaihdot. Liike ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta on kyllä pysynyt hyvin tahdissa, joten siitä en suurempaa huolta nosta. Lisäksi en tiedä ketään pelaaja joka pommittaa volley palloihin yhtä hyvin kuin Paul.

 

Kahden kolmikon vertaamine tässä vaiheessa on turhaa ja todellisuudessa me ei tiedetä edes pelaako joukkueet noilla kolmikoilla minkäkin verran. On kuitenkin hyvä muistaa, että pelkät nimet ei tee keskikentästä vahvaa. Pitää myös osata pelata yhteen....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en suoraansanottuna ymmärrä miten Arsenal heitetään veikkailussa, kuin veikkailussa kärkikolmikon ulkopuolelle. Monena vuotena Arsenal ollut vahvasti mukana mestaruustaistelussa ja viime kaudella se tyssähti sitten surkeaan loppukauteen ja loukkaantumisiin. Nyt tänävuonna Arsenalin hyökkäys ja keskikenttä on vain vahvistunut ja odotukset ovat kovat. Almunia ei ole maalivahtina täysin surkea, vaikkei olekkaan muiden huippujoukkueiden tasoinen. Laitapakit ovat valioliigan eliittiä niinkuin Vermaelenkin. Sensijaan ongelmakohta on toinen toppari Koscielny, koska hänestä ei tiedetä yhtään mitään. Ei tiedetty Vermanaattoristakaan, mutta silti hän pelasi loistavan kauden.

 

Itse uskon, että ilman suurempia (kuin muilla kärkiseuroilla) loukkaantumishuolia Arsenal on vakava ehdokas valioliigan mestaruusjahtiin yhdessä Unitedin ja Chelsean kanssa. City on vielä rakennusvaiheessa ja voi kyllä tuoda oman mausteensa soppaan, mutta en jaksa uskoa että rahkeet vielä riittävät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kai tämä on myös se ketju jossa voi jutustella kierroksen otteluista yms. ?

 

No kuitenkin, on ollut melkoinen avauskierros tähän asti. Suurin yllätys lienee Blackpoolin 4-0 voitto Wiganista. Lisäksi pakko mainita vielä Spurs - City ottelu, aivan uskomatonta jalkapalloa ensimmäisellä puoliajalla. Vain Hart ja Spurs hyökkääjien huono tuuri pitivät lukemat 0-0:ssa. Vauhdikas peli joka lopulta päättyikin juuri 0-0 lukemiin.

Jaa niin, Aston Villakin teilasi erittäin vaisun West Hamin 3-0 lukemin, hyvää peliä sielläkin havaittavissa. Toki tuo myllytys oli melko yksipuolista, Hammersseilla oli paikkansa muttei niistä sen vakavempaa syntynyt.

Nyt vaan pikaisesti saunaan ja Chelsea - Wigan ottelua kyttäilemään...

Huomenna toki vasta kierroksen ykkösottelu :smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo todellakin vauhdikas kierros oli kieltämättä. Itselläni ei Canal+ näy, joten MTV3:lta tuli katseltua tuota Villan ottelua, ja intoa kyllä piisasi paljon otteista päätellen. Myös Blackpoolin 4-0 -voitto Wiganista toi mukavaa piristettä liigalle. Wolves voitti Stoken 2-1 sekä Joe Hart nappasi rankkarin kiinni Tottenhamia vastaan.

 

Ainoa huono puoli kauden avausmatseissa oli se että itselläni meni sitten täysin kankkulan kaivoon vakiorivi :grumpy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hetkonen, katsoin pelin alusta loppuun mutten mitään rankkaria kyllä huomannut :rolleyes_ani:

Ups! Eipäs ollutkaan :drunk1: Mutta miten ihmeessä olin lukevinani vaikkapa FIFA:n sivuilta että hän olisi napannut rankkarin kiinni...

 

Joo eipäs ollutkaan, pelasi vain hyvän pelin ja paljon torjuntoja. Pahoittelut tyhmyydestäni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosiaan hieno juttu että "The Seasiders" nappasi heti komean voiton. Meinaavatko lyödä kaikille epäilijöille luun kurkkuun? Hyvin samanlainen tilanne muuten heillä kuin kaudella 2008-2009 Hull Cityllä, eli liigan pienin joukkue ja silloin vastoin kaikkia odotuksia Hull olikin kauden suurin yllätys ja säilytti sarjapaikkansa. Kenties Blackpool yltää samaan temppuun? Mielenkiintoinen kausi kyllä tulossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos alku on enne, alkaa kaikkien kolmen putoajan nimi kirjaimella W. Todella heikon näköistä alkua West Hamilta ja Wiganilta eikä WBA ole Chelseaa vastaan vielä osoittanut juurikaan parempaa peliä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seurasiko ketään tuota Wigan-Blackpool peliä?

 

Lukemien puolesta puhutaan kyllä ihan totaalisesta teurastamisesta. Hauskintahan on, että Blackpool pelaa ensimmäiset neljä kotipeliään Wiganin stadikalla :boogy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varmaan Aston Villa ja Everton tulee ottaa seuraavat sijat kärkikuusikon takana, sitten onkin tasaisempaa, varmaan Sunderland, Fulham, Birmingham, West Ham, Blackburn ja Bolton. (Järjestykseen en laittanut). Olis se kivaa jos Pool vaihteeksi jotain voittais, edes sitten Cupin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos alku on enne, alkaa kaikkien kolmen putoajan nimi kirjaimella W. Todella heikon näköistä alkua West Hamilta ja Wiganilta eikä WBA ole Chelseaa vastaan vielä osoittanut juurikaan parempaa peliä.

Ei kai ne Chelseajampat ihan vuoron perään saa epäonnistua tuolla West Hamissa. :eyepatch: Vihreätä valoa Lasse Tikan ennustuksille, kunhan vain herra säilyttää Chelsean hyvänä kakkosena Valjussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Manu ja Chelsea ei ole paljon viime kaudesta muuttuneet, joitain pelaajia on joukkueeseen hankittu niiden heikoille osa-alueille. Eiköhän nämä kaksi joukkuetta taistele mestaruudesta. Seuraavana tulee Arsenal ja Tottenham.

 

5-6 sijasta käyvät kovaa taistelua runsaasti joukkuetta muuttaneet Man City ja Liverpool. Ei joukkuetta yhdessä yössä rakenneta. Yllätysjoukkueeksi povaan Boltonia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Manu ja Chelsea ei ole paljon viime kaudesta muuttuneet, joitain pelaajia on joukkueeseen hankittu niiden heikoille osa-alueille

..runsaasti joukkuetta muuttaneet Man City ja Liverpool.

Pool on muuttanut tiimiään runsaasti, mutta Chelsea ei ole paljoa muuttunut ? Ehkeivät Chelseasta lähteneet pelaajat tosiaan ole avainpelaajia mutta en silti huutelisi ettei joukkue ole muuttunut.

 

Mukavat maalierot muuten sarjan ensimmäisen ja viimeisen joukkueen välillä heti alkumetreiltä. Chelsealla +12 ja Wiganilla -10. Kummatkin ovat tosiaankin jatkaneet siitä mihin viime kaudella jäivät. Wigan tuskin palloilee Valioliigassa enää ensi kaudella, sen verran vakuuttavaa tuo heidän puolustustyöskentelynsä on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mukavat maalierot muuten sarjan ensimmäisen ja viimeisen joukkueen välillä heti alkumetreiltä. Chelsealla +12 ja Wiganilla -9. Kummatkin ovat tosiaankin jatkaneet siitä mihin viime kaudella jäivät. Wigan tuskin palloilee Valioliigassa enää ensi kaudella, sen verran vakuuttavaa tuo heidän puolustustyöskentelynsä on.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että vasta kaksi kierrosta on takana. Wiganin veikkailisin pysyvän kyllä liigassa ja suht helpostikin materiaalinsa puolesta. En lähtisi ihan putoajaksi vielä hehkuttamaan. Katsellaan kun on +10 peliä kaikilla takana, niin alkaa tuo taulukkokin muokkaantumaan "oikean" näköiseksi. Chelsea tosiaan aloittanut aika murskaavasti, mutta eipä noista saa kun sen kolme pistettä per voitto, joten sen puolesta ei vielä mitään "hätää".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kannattaa kuitenkin muistaa, että vasta kaksi kierrosta on takana. Wiganin veikkailisin pysyvän kyllä liigassa ja suht helpostikin materiaalinsa puolesta. En lähtisi ihan putoajaksi vielä hehkuttamaan. Katsellaan kun on +10 peliä kaikilla takana, niin alkaa tuo taulukkokin muokkaantumaan "oikean" näköiseksi. Chelsea tosiaan aloittanut aika murskaavasti, mutta eipä noista saa kun sen kolme pistettä per voitto, joten sen puolesta ei vielä mitään "hätää".

Voipi olla voipi olla, täytyy sekin kuitenkin muistaa että Wigan päästi jo viime kaudella toiseksi eniten maaleja Valioliigassa. Nyt takana kaksi peliä ja kaiketi sittenkin kymmenen herahtanut jo omiin. Chelsea pelihän nyt ei tavallaan mikään mittari ole mutta jos sarjanousiakin mättää neljä maalia selän taa niin asiat eivät voi olla kovinkaan hyvin.

Ja eivät tosiaan nuo Chelsean luvutkaan kaikkea kerro, vastustajat olleet sieltä heikommasta päästä eikä paljoa urakka hankaloidu vielä pariin kierrokseenkaan. Kuitenkin kaksi peräkkäistä 6-0 voittoa on mielestäni hemmetin kova saavutus oli siellä vastassa sitten kuka hyvänsä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yllätysjoukkueeksi povaan Boltonia.

Sama täällä, kausikin on tänä vuonna alkanut ihan hyvin. Jos Elmander alkaisi osua tolppien väliin niinkun eilen kahdesti tekikin ja Puolustus Jässin edessä parantaisi viime kaudesta roimasti, niin voisi taistella sijoista 6-8.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Manchester United - Liverpool 3-2

 

Nyt saatiin sitten taputeltua kasaan ensimmäinen kahden menestyksekkäimmän englantilaisseuran kohtaaminen kasaan. Huono peli ensimmäisellä puoliajalla, parani huimattavasti toiselle puoliajalla ja ajoin oli erittäin viihdyttävää katsottavaa. Ajattelin tehdä ihan tänne tällaisen puolueettoman raportin ottelusta.

 

Kummankaan joukkueen alku ei ole ollut ihan se paras mahdollinen tähän kauteen ja voitto mielessä lähdettiin varmasti molemmin puolin. ManU oli voittanut kaksi ottelua neljästä ensimmäisestä ja oli täten kolmantena sarjataulukossa, mutta niiden lomassa oli tullut kaksi tasapeliä ja Evertonin sensaatiomainen nousu edellisviikolla painoi varmasti heidän mieliään edelleen. Liverpoolilla oli taas Hodgsonin alaisuudessa erittäin heikko kauden alku: yksi voitto, kaksi tasapeliä ja 3-0 -murkatappio Citylle. Hyökkäyspeli oli ontunut joka matsissa ja joukkue oli vasta 16. sijalla sarjataulukossa.

 

Peli lähti liikkeelle varovaisissa merkeissä ManUn hallinnalla, eikä Liverpool saanut paikkoja ensimmäisellä puoliajalla. Hallinta tuotti lopulta tulosta juuri ennen puoliaikaa, kun ManU meni johtoon huonosti puolustetun kulman seurauksena. Maalintekijänä kunnostautui Dimitar Berbatov. Toinen puoliaika olikin jo kiihkeämpää peliä, joka näytti jo ratkenneen, kun Berbatov teki komealla tyylillä toisensa 59. minuutilla, mutta Liverpool tuli nopeasti takaata ja iski. Rakastetun kapteenin, Steven Gerrardin, kaksi erikoistilanneosumaa toi pelin jälleen tasoihin ja kaikki oli auki, kunnes Berbatov viimeisteli hattutemppunsa 83. minuutilla ja ManU keskittyi päätösvihellykseen asti tappamaan Poolin peliä pitämällä pallon itsellään. Tämä toimi ja kolme pistettä jäi Old Traffordille.

 

Joukkueiden pelaajakohtaiset arvosanat:

 

Manchester United

VDS 8: Perusvarma esitys, ei mitää erikoista esittänyt.

O'Shea 7: Olisi ansainnut punaisen siitä Torresin kaadosta, keskitys viimeiseen maaliin lisää pisteitä.

Vidic 8,5: Evansin kämmiessä hoiti hyvin oman topparin tonttinsa

Evans 6,5: Perus-Evans

Evra 8: Ihan hyvää puolustustyöskentelyä ja nousikin hyvin pari kertaa.

Nani 7,5: Pari väläytystä eipä kummempaa. Filmailu nosti oksennuksen kurkkuun ja vähentää pisteitä.

Flecther 8: Aivan perinteinen esitys mieheltä. Ei mitään ihmeellistä tänään.

Scholes 8: Ei pelannut aiempien otteluiden tasolla ja pelkäsin jo yhdessä vaiheessa alkavan tämän kuumeta, mutta ihan hyvä peli loppujen lopuksi.

Giggs 8: Samaa mitä Scholesista ja Flectheristä. Hyvää taistelua vasemmalla laidalla.

Rooney 8: Teki hyvin töitä kentällä. Maali jäi puuttumaan.

Berbatov 9,5: Kentän kuningas täydet 90 minuuttia. Ihailtavaa peliä tänään.

 

Ei arvostelua:

Gibson, Anderson ja Macheda

 

Liverpool:

Reina 8: Samaa kuin VDS:stä

Johnson 8: Pari hyvää nousua ja keskitystä. Ainoa Poolin puolustajista, joka selvisi ottelusta puhtain paperein.

Carragher & Skrtel 6,5: Tällä toppariparilla meinaa Pool vetää koko kauden? Aivan ala-arvoinen suoritus (jälleen).

Konchesky 6,5: Ei pistä yhtään paremmaksi yllämainituista. Tolppamieskoulutukseen...

Meireles 8: Poolin parhaimmistoa tänään. Loistavasti liikkui pallo hänen kauttaan.

Poulsen 8: Kovaa pelaava pelaaja. Näyttää ihan kohtalaisen sopivalta Macheranon korvaajaksi.

Maxi 6,5: Yössä oli laidallaan.

Gerrard 8,5: Kaksi erikoistilannemaalia, joiden kautta Pool tuli hetkellisesti tasoihin. Eipä muuta erikoista esittänyt.

Cole 8: Ihan hyvin liikkui pallon kanssa ja taisi pari kertaa puolittain pelata Torresin maalipaikkaankin.

Torres 6,5: Pahin pettymys. Toki ei ole paljon paremmin aiemminkaan esiintynyt.

 

Ei arvostelua:

N'Gog, Jovanovic

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostellaanpa tätäkin ketjua ylös. Liigaa jäljellä semmosen 12/13-kierrosta. Manu ansaitusti piikkipaikalla ja vahvin hevonen ylittämään maalilinjan mestarina. Arsu ja City seuraa pienehkön välimatkan päässä ja näiden takana Chelsea ja Spurs. Liverpoolin kiima ollut hyvää ja ei mikään mahdottomuus jos nuo vielä nousevat taistelemaan paikasta neljän joukkoon. Olis muuten aika ironista jos Pool onnistuisi nousemaan CL-paikoille mutta Chelsea jäisi Eurooppa liigaan. Sarja on tasoittunut vielä viime kaudestakin, ja sekös on mukavaa. Fergusonkin arvioi, että 84 pinnaa riittänee mestaruuteen. Viimeksi noin alhasilla pisteillä mestaruus irtosi 02-03 kun Manu sai "vain" 83 pongoa.

 

Jos nyt hieman katsahtaa noita keskinäisiä otteluita, niin Manun ohjelmahan loppukaudeksi taitaa olla jopa vaikein. Vieraissa vielä Chelsea, Arsu ja Pool sekä kotona Chelsea ja City. Arsenalin ohjelma on helpompi kun kärkikuusikosta kotona vastaan tulee Manu ja Pool sekä vieraissa Spurs. Toisaalta Arsenal osaa tehdä joka ottelusta vaikean itselleen. Arsenalilla pitäisi olla kohtalainen sauma ihan ykköseksi asti, mutta itse ainakin epäilen joukkueen henkistä kanttia, edelleen. Joku konttausjakso keväällä ei jaksaisi yllättää. Ja tietenkin ketä kaikkia vielä loukkaantuu ja kuinka pitkäksi ajaksi. Cityn mestaruussaumat ovat aika ohuet. Jos Manu voittaa lauantaina niin eroa olisi jo 8 pistettä ja Cityllä vielä yksi ottelu enemmän pelattuna. Cityn ongelma on se, että hyökkäävämpi pelitapa korreloi usein myös päästettyinä maaleina ja vastaavasti puolustava pelitapa syö tehoja. Cityllä kärkijoukkueista vastassa kotona Spurs ja vieraissa Manu, Pool ja Chelsea.

 

Chelsean mestaruussaumat ovat todella ohuet, mutta kun kaikki joukkueet ovat tiputelleet ja tulevat tiputtamaan pisteitä, on kaikki mahdollista. Chelsean saumoja heikentää se, että edellä on kolme joukkuetta, yhden jahtaaminen olisi helpompaa. Chelsean tämän kauden rekordi kärkipäätä vastaan on julmasti huonompi kuin viime kaudella. 6 peliä on tuottanut vain kotivoiton Arsusta ja vierastasurin Spursia vastaan. Chelsean ja Manun loppukautta määrittää aika paljon nuo keskinäiset matsit. Sen lisäksi Chelsea saa Bridgelle vielä Spursin ja Cityn. Tottenham on yllättävän korkealla kun katsoo loukkaantumistilastoa ja kärkien tehokkuutta. Vaikka 'Arry on joukkueensa saanut piiskattua hyvään, jopa tasonsa ylittävään, suorittamiseen, ei Spudeille uskalla ennustaa paikkaa neljän joukossa. Jopa 6. sija näyttää todennäköisemmältä kun Pool saattaa hönkiä ohi. Tietenkin Poolin kohdallakin on isot kysymysmerkit, onko viime pelien formi se nykyinen taso vai onko nyt menty hieman yli kykyjensä?

 

Myös keskikasti ja tyvipää ovat olleet todella tasaisia. Nyt 8. sijalla olevan Boltonin ja viimeisenä olevan West Hamin ero on vain 9 pinnaa. Seiskana oleva Sunderland on hieman edellä Boltonia, mutta en ihmettelisi jos nuo tuosta hieman tippuisivat. Edelleen odotan Evertonin tulevan selkeästi ylöspäin, ainakin lähelle EL-paikkoja. Villalla pitäisi olla myös semmonen miehistö, että lopullisen sijoituksen luulisi löytyvän top10:stä. Mahdolliset tippujat käsitellään omassaketjussaan, joten en nyt mene siihen sen tarkemmin.

 

Maalipörssi on kahden hevosen heiniä, joko Tevez tai Berbatov. Tuskin kukaan takana olevista pystyy niin kovaan loppukauteen, että pystyisi nousemaan kärkeen, ei edes Bent.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×